Kahden viikon päästä tämän meidän nykyisen kämpän oltava tyhjä ja siisti, siis apua, sanoinko tosiaan, että kaksi viikkoa aikaa…?  Eilen sain kohtauksen, kun mietin, että mitä kaikkea on tekemättä ja mitä pitäisi ehtiä tekemään. Itkukurkussa soittelin omalle äidilleni, että tästä ei voi vaan tulla yhtään mitään… Äiti sanoi, että voi siitä ja tuleekin. ”Muttakun enmäedestiedä, että minkäväriset kaakelit keittiöön tulee ja Teppo kakkas just matolle”  Hetken hyperventiloituani aloin järjestelemään asioita yksi kerrallaan, nyt olen hiukan vakuuttuneempi, että ehkä tämä voi tosiaan onnistua, EHKÄ.

Repsut pienet vaatteet on pakattu, hei on sekin jo jotain.

Niin tosiaan, välillä musta tuntuu, että just ja just saan meidän pyykit pestyä, ruuat laitettua, käytyä töissä jne. Ja 3 kertaa viikossa kipaisen sinne salillekin hengähtämään ;) Nyt pitäisi arjen pyörittämisen lisäksi ehtiä pakkamaan,remontoimaan ja tekemään nopeita (toimivia,tyylikkäitä, vaikkamitä…) päätöksiä asunnon materiaalejen ym.  suhteen. Käytännössä en ole voinut mennä tälläkään viikolla avuksi rempaamaan, vaan Miika on toiminut remonttireiskana ja mä olen hoitanut Repsua.

Homeboyt.

Yöllä herättiin jossain vaiheessa Rebekan oksennuksesta, huh… Eipä se mitään, mun aamuinen meikkiasiakas ymmärsi hajuahaitat :D

Tämä lattia me valittiin.

Mihin se menee?

Reissumiestä syömässä…

Jos ei muuta jännää, ni ainakin mulla on pirtee paituli/mekko, vai mitä??

Nyt vallitsee tämmöinen tilanne ja ihan oikeasti mun pitäisi olla laittamassa pyykkejä ja työntämässä tavaraa laatikoihin jo kiireen vilkkaa.

Hoksasitte varmaan, että täällä on hässäkkää? Kertokaa mulle miten jotkut ihmiset (lapsiperheet) pystyvät rakentamaan kokonaisen talon menettämättä järkeään lopullisesti? En voi ymmärtää, joten valaiskaa tyhmää vähän, että miten siinä voi käytännössä onnistua?

Halauksia ja hyvää viikonloppua!

-M