Ihan alkuun aiheesta poiketen pieni kuntoiluraportti. Olen nyt saanut ruokavalioni paperille ja koitan noudatella sitä parhaani mukaan :) Voin kertoa, että viikonloppuna tuli vähän lipsuttua, kun olin vanhempieni luona kylässä! Tänään oli yhteiset treenit PT:n kanssa ja painomäärät hirvittivät, selviydyin kuitenkin hengissä! Torstaina saan teille vastauksia kysymyksiinne, joten palataan taas silloin asiaan, jookos?!

Nyt sitten päivän aiheeseen eli tuoksuihin… Omistan aika liudan tuoksuja, en tällä hetkellä kaipaa yhtään uutta tuoksua täydennykseksi, vaan pitäisi käyttää näitä ”vanhoja” alta pois. Minua viehättää aina hyvin samantyyppiset tuoksut eli makeat, hedelmäiset, kuplivan karkkimaiset… Toisin sanoen tykkään tuoksua Hubbabuballe, no ei nyt ihan, mutta melkein! Välillä kyllä fiilistelen ihan toisenkin tyyppisiä tuoksuja, mutta aina palaan silti näihin karkkituoksuihin.

Tuoksutarinoita

Tuoksuista tulee aina muistoja mieleen, ”mulla oli silloin tätä kun tapahtui sitä ja tätä”… Ehkä joku Ex on käyttänyt jotain tiettyä tuoksua, eikä sitä sen jälkeen voi sietää mitenkään. Jotkut tuoksut ovat suloisia, siksi, että niistä tulee se käyttäjä mieleen tyyliin ”mummini käytti just tätä, ihana” tai sitten ”En mä tätä voi ostaa, täähän tuoksuu ihan mutsilta”. Mullakin on muutamia sellaisia tuoksuja, vaikka esimerkisi YSL:n In Love Again tuoksuu ihan mun äidiltä, Tresor on taas = naapurin Tuija, CK:n Crave tuoksuu Exälle ja sitä rataa… Ei olisi kivaa, jos veli ja poikaystävä käyttäisivät samaa tuoksua… No mutta, onhan näitä!

Mennäänpä sit mun ”tuoksukaapille”…

tuoksu1

Escadan kesätuoksu on saatava joka vuosi. Ja aina se tuoksuu yhtä hyvälle! Tämä pitää sisällään trooppisten hedelmien sävyjä ja punaherukan kirpeyttä, namnam!

tuoksu2

Vuoden 2011 kesätuoksu on nyt myynnissä ja minulla on siitä vain tämä näyte.

Jälleen uusia eksoottisia hedelmiä, taattua kamaa Escadan kesätuoksujen ystäville ;) Ehkä mun on pakko hankkia tämäkin…

tuoksu5

Escadan ”Me” -perheen uusin jäsen. Aika samaa settiä, kuin kesätuoksut, mutta pysyvästi valikoimissa :)

tuoksu3

Tästä olen maininnut sata kertaa täällä blogissa, mutta kerran vielä :D IHANAIHANA Victoria´s Secretin vartalotuoksu on yksi suosikeistani.

Tuoksuu syötävän hyvälle…

tuoksu4

D&G:n  L`impératrice. Rakkautta ensi tuoksuttamisella, voih! Tätä D&G:N nro. 3:sta olen käyttänyt siitä asti, kun se tuli markkinoille.Tuoksuu eksoottisille hedelmille (hei vaihteeks?) ja vaaleanpunaisille kukille. Minun nenääni tässä tuoksuu erityisesti ihana vesimelooni… 100ml pullosta Bonusta :D

tuoksu8

Hugo Boss Orange on vähän erityypppinen tuoksu, kuin edelliset. Sitä markkinoidaankin rohkealle naiselle, en tiedä olenko sitä kuitenkaan, hih…

Orange on uusin tuttavuuteni, enkä ole vielä ihan täysin varma, onko se minua varten? Tässä on mm. makeaa omenaa, valkoisia kukkia ja kermaista vaniljaa, eihän kuulosta kovin pahalta ;) Orangesta on muuten tullut uusi ”versio” Sunset -iltatuoksu tai talvituoksu, ihan hyvä sekin kyllä.

tuoksu7

Armani Diamonds… Timanttien luksusta naiselle, joka nauttii elämästä, hmmm… Halusin kokeilla jotain vähän erilaista, olin ostamassa omaa Diamondsia, mutta sainkin sitten lahjaksi. Vähän kukkaisempi fiilis, mitä muissa käyttämissäni tuoksuissa.

tuoksu6

Dolce & Gabbana, Rose the one, se The One:n kukkaisempi ja kenties pehmeämpi versio. Sopii äidille ja tyttärelle. Ajattelinkin, että voisin lahjoittaa tämän ehkä äidille, mutta tulin toisiin ajatuksiin kun kurkistelin hänen ”tuoksukaappiinsa”, joka pursuili. Voimakaasti ruusullehan tämä tuoksuu, nimensä mukaisesti, mutta jotenkin silti miellyttävän pehmeästi, ehkä käytän naisellisempina päivinäni?

tuoksu9

Burberryn Brit, en tykkää. En vain osaa tykätä. Tuoksun sävyt: lime, päärynä, kuorittu manteli, valkoinen pioni, meripihka, mahonki, tonkapapu ja vanilja. Eivät vain iske minuun.

Hakekaa tää multa pois?

Tuoksut ovat vaan ihania, saisinpa ne kivasti kylppäriin esille, voi! Tällä hetkellä ne on vain tylysti sullottu kaappiin, ehkä joskus sitten…?

Miikallakin on muutamia, se vaan ei ehdi käyttämään vanhoja alta pois, kun uusia tuppaa jo lahjaksi, aikamoista :D Miikalla ei muuten ole koko seurustelumme aikana kulunut yhtäkään tuoksua loppuun. Mä kun välillä haluaisin kiikuttaa sille uusia, mutta ei ehkä kannata…

toimijo

Versace pour homme, aika jämäkkä ”äijätuoksu”, mutta mä kyllä tykkään! Maskuliininen siis joo, mutta ei mun miehen välttämättä tarvikaan tuoksua hedelmille ja karkille :D

tuoksu11

Me ollaan Miksun kaa samikset. Miesten Daimondsi. Tässä on ensituoksuna sitrus ja bergamotti, sydäntuoksuna setripuutaja kaakaopapua. Tiesittekö, että tähän on antanut inspiraation Josh Harnett, ei paha, ei paha… ;)

tuoksu13

Avaamaton Hugo Bossin PURE, vesimäinen tuoksu, en ole päässyt sen tarkemmin tuoksuttelemaan, vielä!

tuoksu10

JÄMÄ! Perus settiä taas, eli Polon Black. Jossain kuvailtiin tätä aromaattis-metsäiseksi tuoksuksi :DD Miksi tämä ei vaan lopu ikinä! Kurkistelen joka kuukausi, mutta aina sitä vain on siellä pullon pohjalla… Taika-tuoksu, itsestään täyttyvä tai jotain…

Sellaisia tuoksuja meidän kaappiin on ”sullottu” en tiedä löytyiskö sieltä vielä pari kun alkais tutkimaan mun kätköjä? :) Oliko näissä yhtään teidän lempparia? Samiksia? Kertokaa yksi sellainen aiemmin mainitsemani ”tuoksutarina”, olisi ihanaa!! Arvostaisin todella sitä! Miksi ette voi sietää jotain tuoksua tai miksi rakastatte toista? Mitä muistoja tuoksuihinne liittyy?

Haleja,

M

0 Comments

  1. mummu 15.2.2011

    kyyllä mummun kaappiin yks pullo mahtuu:))))´

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Mummu mun tunnuksilla! :D

      Vastaa
  2. Jenni. 15.2.2011

    Rakastin joskus Dolce & Gabbanan The One-tuoksua, mutta nykyään sitä haistaessa tulee kaikki huonot muistot mieleen ”loppu” teiniajoilta. Ihan puistattaa, jos huomaan jollain olevan tätä. :D En muista sen miesten tuoksun nimeä, joka on miehen muotoisessa pullossa, mutta musta se on hirveää! Sitä oli yhdessä vaiheessa joka toisella miehellä/pojalla ja oon monesti Sokoksella pongannu, miten teinipojat menee kokeilemaan sitä :D

    YSL Babydoll-tuoksusta tulee mieleen erään ystäväni ensikohtaaminen :) Omat tämän hetkiset suosikit ovat Burberryn The Beat, Guccin Flora ja Ralph Lauren Ralph. Miesten tuoksuista ihanin on Dieselin Only the brave.

    Vastaa
  3. Emma 15.2.2011

    Tuo D&G:n L`impératrice on aivan ihana! Toivoin sitä joululahjaks, mutta se oli myyty loppuun Helsinki-Vantaan lentokentältä, Helsingin Jumbosta ja koko Jyväskylästä:D

    Vastaa
    • Maria 15.2.2011

      Jumbo on kyllä Vantaalla…

      Vastaa
      • Maj 15.2.2011

        Ah, te Helsinkiläiset. Me maalaiset ajatellaan, että Espoo, Vantaa, Hki = Helsinki, suuri ja mahtava pääkaupunkimme! :D

        Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Se oli maahantuojalta loppu, mikä tarkoittaa sitä, että se oli koko Suomesta loppu jossain vaiheessa :)

      Vastaa
  4. JustMe 15.2.2011

    Mun ihan ehdoton lempparituoksu on Hugo Bossin Femme, parasta!

    Ja toi mistä Jenni. kirjoitti, niin tarkotat sillä ällö tuoksulla varmaan Sean Paul Gaultierin tuoksua? Henk.koht. en tykkää siitä myöskään, mut onneks tuoksuja on paljon ja jokaiselle löytyy se oma suosikki! :)

    Maj, oon samaa mieltä, ois ihana saada omat ja miehen tuoksut kivasti esille, mutta kun tällä hetkellä vessasta löytyy vain se peilikaappi, ni ei auta ei… Ehkä sit joskus ”omaan” asuntoon ;) , kun ei tänne vuokra kämppään viitsi alkaa mitään asentelee.

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Niimpä, omaa odotellessa… Varastoidaan vaan siis!

      Vastaa
  5. Tappi 15.2.2011

    Voisitko kertoa vähän enemmän sinulle suunnitellusta ruokavaliosta ja antaa vaikka esimerkin yhden päivän ruuistasi? Itse pidän myös tosi paljon Escadan tuoksuista.

    Vastaa
  6. E 15.2.2011

    Tuo Burberryhän on ihan paras!! Kuka ei voisi siitä tykätä :)

    Itsellä Jean Paul G. se perus vihreä miestorso tuo ikävästi myös mieleen exän.

    Ja valitettavasti se on yksi suosituimmista miesten tuoksuista ja asiakaspalvelussa kun töissä olen,

    aika moni miespuolinen sille tuoksuu. On vaikeaa olla muuttamatta palvelua tylyksi, kun alkaa

    suoraan sanottuna ketuttaan että ne tuo mulle muistoja :D Mua on aina kiehtonut tuoksut ja mitä

    assosiaatioita ne tuo! Ihan uskomatonta, että tuoksut saavat niin paljon aikaiseksi mielikuvia, muistoja ja tunteita!

    :D

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      MInä en voi tykätä :D Ja totta muuten turiset :))

      Vastaa
  7. KP 15.2.2011

    hyviä tuoksuja on kyl.

    Vastaa
  8. Lotta 15.2.2011

    Mä tykkään raikkaista kukkaistuoksuista. Makeutta saa olla, mutta ei liikaa. Tällä hetkellä käytössä on Diorin J’Adore (tulee mieleen yksi ihana matka :) ja Armanin Acqua di Gioia. Tykkään tuosta Bossin Orangesta ja L’Imperatricesta, mutta ne tuo mieleen huonoja muistoja ja annoin j’lkimmäisen pois (Bossia en onneks ehtinyt ees ostaa…) :S Niinku joku sano Gaultierin tuoksusta, mua alkaa vaan ketuttaa ankarasti kun tuoksutan noita kahta :D

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Voi kurjuus, ehkä se menee jossain vaiheessa ohi, tai sitten et vaan voi koskaa tykätä noista kahdesta! Onneksi valikoimaa on pilvin pimein!

      Vastaa
  9. Sara 15.2.2011

    Multakin löytyy noi Escadan molemmat kaapista (tai siis pöydältä) :) Minäkin on tuoksukerääjä! Aina matkoilta pitää tuoda yksi tuoksu tax-freestä kotiin. Ja välillä niitä saa lahjaksi :D Eli kyllä niitä kertyy :)

    Mun kaikkien aikojen lempituoksu on Chopardin Happy Spirit. Se tuo takaisin muistoja mun vaihtarivuodesta saksasta :) voi että kun tulee hyvä feelis siitä tuoksusta! Harmi vaan että sitä ei oikein joka paikasta löydy. Mun kotikaupungistakaan sitä en ole koskaan löytänyt. Ja tällä hetkellä kaapista löytyy varmaan 9 muuta pulloa, eli pitäisi käyttää ne loppuun ennen kun oikeasti alan etsimään uutta pulloa Chopardilta.

    Mä on aina ollut tuoksukerääjä, ”pienenä” jouduin jopa heittämään tuoksuja roskiin koska jotkut oli mennyt huonoiksi. Eli kun en joka päivä käyttänyt hajuvettä ja monet oli semmoisia halpispulloja.

    Huh, pitkä kommentti ;)

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Huh, hyvä kommentti! Nyt koitetaan käytellä sit niitä tuoksuja, eiks ni?

      Vastaa
  10. kalastajanvaimo 15.2.2011

    Olen kanssa rakastunut tohon D&G L`impératrice:n, aivan mielettömän hurmaava tuoksu…

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      No mut sehän on ihan ässä! Se on niin suosittu, että se oli mm. jouluna maahantuojalta loppu… HUH!

      Vastaa
  11. Anni 15.2.2011

    Minultakin löytyy jättipullollinen tuota Escadan Marine Groovia. Escadan kesätuoksuista on myöskin lentokentältä löytynyt viiden pikkupullon keräilysetti vanhoista kesätuoksuista. Valentinon Rock ’n rose on lemppari! Ostan pari tuoksua kerralla ja käytän ne loppuun, etteivät jää kaapin perukoilla. Inhokki on lahjaksi saamani Lancomen Hypnose, ei vaan yhtään mun juttu. Saan siitä aina päänsäryn.

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Sain just lahjaksi Rock´n rosen voidemaisen tuoksun, mutta unohdin sen listalta, höh!

      Vastaa
  12. Noora 15.2.2011

    D&G:n L`impératrice myös suosikki. Sain sen lahjaksi ja pakkausta avatessa pelotti, sillä tuoksulahjojen kanssa voi mennä niin pahasti metsään, mutta keisarinna oli aivan täysosuma ja olen siitä lahjan antajaa monesti kiitellyt. Tämän hetkinen lempituoksuni. Pidän myös pelkistetystä ja jämptistä pullosta.

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Niinpä, se pullo on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kiva. Hyvä, että lahja miellytti <3

      Vastaa
  13. Shekerim 15.2.2011

    Mä taas en voi sietää noita Escadan kesätuoksuja! Mulla oli kerran migreeni alkamassa kun kaveri suihkutteli jotain Escadaa oikein reilulla kädellä. Sen jälkeen olen aina saanut huonon olon niistä. Yhtenä kesänä olin tulossa töistä ja taas oli migreeni päällä… Viereeni istui teini, joka tuoksui ihan kamalasti Escadalle. Mun oli pakko jäädä pois ja tuli oksu pysäkillä, yäks. Ällöttää kun muistelenkin. Migreeni parantaa mulla ihan tosi paljon hajuaistia. Heikko tuoksukin tuntuu nenään tosi voimakkaana. Nyt yritän tehdä itselleni siedätyshoitoa ja käyn nuuskimassa välillä Escadoita hajuvesiosastoilla, että tottuisin :)

    Mun lempparituoksu on se L’Eau Par Kenzo, mutta en kehtaa käyttää sitä kun se on niin teinijuttu ettei oo tosikaan :DD On mullakin ongelmat… Chanelin Chance on kans ihana, vaikka aina teini sekin (valitettavasti ei kuitenkaan hintansa puolesta…).

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Mä olen vähän sitä mieltä, että kannattaa luottaa vain omiin fiiliksiinsä näissä tuoksuasioissa, ei sillä ole mitään välilä oikeasti, jos jollain tuotteella ”teinimaine” , jos itse siitä pidät ja se on täydellinen juuri sinulle! Eiks vaan?

      Vastaa
  14. Sanna 15.2.2011

    Mulla liittyy keinotekoisiin tuoksuihin ainoastaan ikäviä muistoja. Oon hajusteyliherkkä astmaatikko ja lisäksi tuoksut laukaisevat usein migreenin. Edellisessä työpaikassa pystyin pukuhuoneeseen mennessä haistamaan ketkä työkavereista ovat jo tulleet töihin ;)

    Mulla on useita muistikuvia siitä, mikä tuoksu on ”haissut” kun oon voinut pahoin migreenin kourissa tai oon saanut astmakohtauksen. Mulla on kai poikkeuksellisen voimakas hajuaisti… Pahin tuoksumuisto liittyy pääsykokeisiin kun vieruskaveri ”tuoksui” todella voimakkaalta hajuvedeltä, jolla oli ilmeisesti yritetty peittää läpitunkevat tupakan ja vanhan viinan haju. Saman hajuveden tuoksun tuntiessa tulen edelleen pahoinvoivaksi. Tää ei tosin tainnut olla sellainen ”tuoksutarina” jota hait ;)

    Tuoksujen käyttö (myös pyykinpesuaineet ja huuhteluaineet!) on ilmeisesti tosi henkilökohtaista, koska monet eivät millään voi jättää niitä töissäkään pois, vaikka ympärillä olisi tuoksuista kärsiviä ihmisiä.

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Voi, että :( Ikävämpi juttu tuo hajusteyliherkkyys, voin kertoa, että mullakin on kosmetiikkaosastolla töissä ollessani välillä pieniä hengitysongelmia, etenkin jouluna(?!) mutta eipä se ole tuohon sinun ongelmaasi verratuna yhtikäs mitään.

      Vastaa
  15. Essu 15.2.2011

    OIkeastaan tosi monesta tuoksusta tulee joku ajanjakso mieleen. Mullakin kun yksi tuoksu kestää aina ikuisuuden.Tresorista tulee mieleen yksi reissu Tunisiaan. Ralph Lauren Polo Sportista tulee mieleen aika kun muutin pois kotoa. Nyt hankintalistalla on Cleanin joku tuoksu, ehkä shower fresh.

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Mä tuoksuttelin jouluna noita Cleanejä ihan fiiliksissäni, mutta en ole oikein päättänyt, että mitä mieltä niistä olisin…

      Vastaa
  16. Ondessa 15.2.2011

    Mä voin ottaa Burberryn ellei oo jo menny :D Sehän on ihan paras!

    Vastaa
  17. Rii 15.2.2011

    Itsekin olen Escadoita saanut lahjaksi, mutta eivät ole ihan iskeneet. Muistan vieläkin, kun sain yläasteen alussa äidiltä työmatkalta Brysselistä tuliaiseksi valtavan Ralph Laurenin Ralph-tuoksun. Sitä mainostettiin siihen aikaan kauheasti kaikissa jenkki cosmo girl tms teinilehdissä, oli ihan pakko saada. Sittemmin maku muuttunut RL:n Romancen kautta vesimäisimmistä tuoksuista lämpimiin vaniljaisiin tuoksuihin, melko vahvoihinkin. Muuttokuormassa muille maille mukaan lähti vain poikaystävältä saatu Kenzon l’Amour. Muita lemppareita on ollut Armanin Mania ja V&R:n Flowerbomb.

    Minullekin assosioi muisti todella vahvasti tuoksuihin. Mieleen tulee mm. se, mitä vartalorasvaa äiti käytti, kun olimme pieniä, miltä poikaystäväni hiukset aina tuoksuivat kun tapasimme, ja (random) miltä ensimmäisessä ”kunnon” työpaikassani henkilökunnan sisäänkäynnin rappusissa tuoksui/haisi :D

    Vastaa
  18. Kärty 15.2.2011

    Salvador Dalin Dalistyle on ihan mieletön, mutta kuten kaikki hyvä niin senki myynti loppu aikoinaan… En oo ainkaan siihen törmänny, mutta jos näkyy niin viestiä tänne kaikki! :–D

    Mulla on tietyt tuoksut jotka jaan tärkeille kavereille ja jos joku tuttu/uusi kaveri tuoksuu niille samoille, niin en pidä siitä. Saatan esimerkiksi olla kehumatta sen ’uuden’ tuoksua vaikka mielipidettä kysytään, koska miellän sen tuoksun ’ykköskaveriin’. Tää on tosi typerää ja lapsellista, tiedän :D

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Voi sua, kaikilla meillä on salaiset varjopuolemme :D

      Vastaa
  19. bonnie 15.2.2011

    Mulla on varmaan neljäs pullo käytössä Dieselin Fuel for Life:a. Se on ihanan räväkkä ja tietyllä tavalla voimakaskin, mulle tosi sopiva! Siitä on myös ihania muistoja, se oli jokapäiväisessä käytössä silloin, kun elin todella jännittävän kutkuttavaa ja ihanaa aikaa. Aloimme nykyisen avopuolison kanssa seurustelemaan, ja mulla oli kyseistä tuoksua samana iltana, jolloin Olli pääsi ekaa kertaa mun viereen nukkumaan <3. Nykyään se jaksaa aina muistutella siitä, kun joskus harvoin satun laittamaan samaa tuoksua :–). Kyllä niistä niin vaan kaikenlaisia muistoja palautuu mieleen :)

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      <3 Aaaw… Ihana tarina.

      Vastaa
  20. Kärty 15.2.2011

    ps joka_ikinen Axen pullo, oli sitten uus tai vanha tuoksu, saa mut nyrpistelemään myös. Tulee mieleen kolmas luokka ja poikien pukkari. Avolle oon jopa suoraan sanonut että hyi v- Axe, ei sitä sulle!

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Jaaha, Axe on teillä siis ihan No,no! :) Meillä ei ole Axea koskaan näkynytkään!

      Vastaa
  21. KP 15.2.2011

    pyh

    Vastaa
  22. Helmi 15.2.2011

    Tuoksutarinat on ihania! Tommy Hilfigerin True Starista tulee mieleen teiniajat ja itsenäistyminen, harmi kun sitä ei enää valmisteta, siitä tuoksusta tulee niin iloiseksi! Äitini käytti minun ollessa pieni sitä Dalin tuoksua mikä on sinisessä huulipullossa ja Kenzon yhtä tuoksua, niitä ei voi itse käyttää kun muuten haisee ihan äidiltä :D Chanelin nro5:sta tulee mummin turkit mieleen… Huonoin muisto tulee mieleen Diorin yhdestä tuoksusta, käytin sitä kun oli huono aika menossa elämässäni enkä pysty sitä enää käyttämään, koska tulee niin vahvasti se oma sen hetkinen paha olo pintaan, vaikka hyvä tuoksu tosiaan kyseessä, harmi… :( Parhain muisto liittyy pitkän pohdinnan jälkeen tuohon True Stariin :) olen käyttänyt sitä aina silloin kun olen rakastunut! :) voi harmi kun sitä ei enää valmisteta!

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Ihana toi mummin turkit, näen mielessäni teidän (hienostuneen?) mummin! Joskus jotain poistuneita tuoksuja tehdään pieni erä uudelleen myyntiin ja joskus ne tuodaan uudelleen pysyvästi markkinoille, ehkä sulla on toivoa vielä?

      Vastaa
    • ninnu 16.2.2011

      Kurkkaappa cheapsmells.com sivuille, sieltä löytyy True Star tuoksua :)

      Itekin sen sieltä tilasin :D

      Vastaa
  23. anni 15.2.2011

    escadan sentiment.. siitä tulee aina mieleen wanhojen tanssien risteily vuonna 2003 (?) :)

    oi niitä aikoja! ;)

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      IHANA :D

      Vastaa
  24. Laura 15.2.2011

    Meillä on samanlaiset lempparit, oon aivan intona tohon D&G:n ”kolmostuoksuun”. En oo ostanut Escadan kesätuoksua sitten ”Ibiza Hippien”, mutta tämänvuotinen miellytti sekin.

    Vastaa
  25. aa 15.2.2011

    escadan kesätuoksut on vaa nii hyviä!:) mut viime vuotinen voittaa kyllä tän uuden mun mielestä. oma lemppari on kuitenkin versacen bright crystal !

    Vastaa
  26. Rytsis 15.2.2011

    Oho, onpas paljon tuoksuja! Itselläni on vaan Versace Bright Crystal ja Clininquen Happy Heart. Ensin mainittu iltaan, toiseksi mainittu päivää :) Kylhän noikin riittää, mutta kivahan jos ois pari lisää… Ei vaan ole tilaa eikä nyt varsinaisesti tarvettakaan! Aiemmin käytin Body Shopi hajuja, nekin oli tosi jees!

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Totta, The Body Shop on muutenkin kaikinpuolin tosi jees!

      Vastaa
  27. M* 15.2.2011

    Ihana postaus! :) Mulla on paljon tuoksuihin liittyviä muistoja, juuri tuo mainitsemasi YSL In Love Again tuo mieleen rakkaan nuorena kuolleen äitipuoleni, ehdin ostaa ennen hänen kuolemaansa itselleni saman tuoksun ja säilytän pientä ’jämää’ edelleen ja silloin tällöin purkin avatessa rakkaat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta tulvahtavat mieleen. Samoin on myös edesmenneen isäni kohdalla, hänestä minua ei tosin muistuta yksikään ’hajuvesi’ vaan savun tuoksu, aivan kuin ihana isä lämmittäisi kotona puusaunaa…

    Cliniquen Happy:n ostin lentokentältä kun olin lähdössä kauan odottamalleni lomalle, edellisenä iltana olin sopinut seurustelevani uuden poikaystäväni kanssa. Fiilis oli todellakin HAPPY, tuoksu oli spontaani ostos ja vieläkin kestosuosikkini, mieskin on säilynyt sieltä asti ;)

    Mulla on sama tuon CK:n Craven kanssa, EXÄ! :D ennen pahalla tavalla tuli mieleen, nykyään muistelen ihan hyvällä, jos joku sattuu Cravelta tuoksumaan.

    Emporio Armanin Diamonds muistuttaa ihanista tyttöjenilloista sinkkuaikojen loppupuolella, korkin kun avaa ja vetää syvään henkeä, on kuin olisi viinilasi kädessä, hiuslakka toisessa, musiikit kovalla ja mieli täynnä ihania odotuksia.. Näitä olisi vaikka kuinka monta! :)

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Voi että miten koskettavia tuoksutarinoita :”> Pitääkin kokeilla tuota diamondsia ens lauantaina, hih!

      Vastaa
  28. I 15.2.2011

    Escadan tuoksut on mun lemppareita, ihanan raikkaita ja makeita. Nam nam!! :) Pakko saada se uusin kesätuoksukin!

    Vastaa
    • Maj 15.2.2011

      Joka kesä pakko saada uusi Escada ;)

      Vastaa
  29. MT 15.2.2011

    Apua, kukaan ei maininnut V&R -tuoksuja :( Mä rakastan ja omistan niitä <3

    -MT-

    Vastaa
    • Maj 16.2.2011

      Mulla on olemassa yks (tai kaks) V&R vartalovaoide, tykkään kyllä!

      Vastaa
  30. Sofia P. 16.2.2011

    Rakastan hajuvesiä! Mulla on ollut Escadoita (eniten kesätuoksuja) aika monta. Sentiment oli muutaman vuoden ajan lempituoksuni. Sit kerran löysin laivalta sattumalta Diorin Forever and everin, ja rakastuin päätä pahkaa! Nyt menossa on vissiin kolmas ”painos” kyseisestä tuoksusta, enkä pidä siitä enää, niin puuteriseksi se on muuttunut. :( Ekasta versiosta ihmiset kyseli, et mitä se on.

    Nyt ei tuu mitään erityistä tuoksutarinaa mieleen, sillä mulla tulee kaikista vanhoista tuoksuista jotain ajanjaksoja tai tapahtumia mieleen, ihan muistakin kuin hajuvesistä. Mulla taitaa olla tuoksumuisti. :)

    Vastaa
  31. nata 16.2.2011

    samainen burberry juurikin lopussa, tarjoan sille hyvin kodin :D tällä hetkellä menossa marc jacobsin rain. ne on kai vissii jotai parfyymejä/HUONETUOKSUJA??? ainaki näi olen lukenut jostakin. no whattahell, tykkään. ja pullo on joku puolen litran eli käytän sitä vielä ens vuosituhannellakin. en osannu käyttää hajuvettä ollenkaa, pakotin itteni noin vuosi sitten. ja se erona suhun, että vain yks hajuvesi kerrallaan käytössä. tuntuu et omaan hajuun tukehtuu mikäli on jotai uutta hajuvettä tai sellasta mitä käyttää vähemmän, jännää.. terkkuja!

    ja nyt mari sinne heiaheiaan!! sun on iha pakko!

    Vastaa
    • Maj 16.2.2011

      Jep, ne on raikkaita ja niitä voi suihkauttaa vaikka pyykkeihin, käteviäkin vielä kaupan päälle! Rahatkin sulla säästyy kun koitat tuhlailla sitä jättipulloa, ehkä kyllästyt ennekuin saat sen käytettyä ;D Vai pakko liittyä heiaheiaan? Katotaanpa, täytyis tutustua ekaks paremmin siihen.

      Vastaa
  32. Miku 16.2.2011

    Kommentoin ekaa kertaa, olen sun blogin fani, moi :))

    (Mulla kotona kans kaksi vauhdikasta rinsessaa 2v ja 8kk )

    Mulla liittyy tuoksuihin vahvat fiilikset. Diorin J´Adore on yksi. Siitä tulee mieleen silloinen avopuoliso/kihlattu, sekä ”bile-ajat” Helsingissä asuessani. Aina kun tuoksuttelen sitä, ajatukset lentää heti niihin aikoihin, tulee sellainen olo että ”oi niitä aikoja”,-mutta olen niin onnellinen nyt tästä perhe-elämästä nyt. Mun tämän hetkinen tuoksu on Nivean dödö :D

    Vastaa
    • Maj 16.2.2011

      Hihih, hassua :) Vauhdikkaat prinsessat on parhaita ;) AInakin Nivean dödö on parempi, mitä hien tuoksahdus, vai mitä?! En itsekään käyttänyt mitään paljoa tuoksuja, ennen kuin Rebsu oli jotain ehkä puoli vuotta. Tuoksuin tai haisin varmaan lähinnä maidolle…

      Vastaa
  33. Tuittu-piä 16.2.2011

    Tuoksuin 20-vuotiaana Elizabeth Ardenin Red Doorilta ja ovi maailmaan tuntui olevan auki. Yksi exä pilasi YSL:n tuoksutalon maineen persoonallaan. Äitinin on ihan Tresor ja naapurin rouva ’kylpi’ Opiumissa . Hullaannuin puolalaiseen muusikkoon Fahrenheitin takia, ja kuumaa oli. Hugo Bossin X:llä pönkitän työegoa, DNKY Fresh Blossom on veneenkansi tuoksu ja Gucci Guiltyillä viettelen mieheni…

    Vastaa
    • Maj 16.2.2011

      Ihana toi naapurin rouva, voin vaan kuvitella… Huh! Ihania tarinoita muutenkin :)

      Vastaa
  34. Jamelia 16.2.2011

    Tuo Escadan absolutely me voisi olla kiva testata:).

    Itseltä löytyy kans aika makeita ja hedelmäisiä

    tuoksuja.

    Ja pitäs kyllä käyttää ne kaikki ennestään olevat

    ennen kun ostaa uusia;).

    Totta että tuoksuihin liittyy muistoja

    miinäkin käytin Ralp Laurenia se

    oli poikaystäni ostama hajuvesi aikoinaan

    tulee paljon kivoja muistoja mieleen:).

    Vastaa
    • Maj 16.2.2011

      Testaa ihmeessä, uskon, että voisit pitääkin siitä :)

      Vastaa
  35. ine 16.2.2011

    uh. itellä kävi niin, että ensimmäisen raskauden aikana ja jälkeen en enää voinut sietää armanin diamondsia ja jotain toista armanin tuoksua, en nyt muista mitä, kun annoin sen jo pois. ja nyt, toisen raskauden aikana ostettu, D&G:n L`impératrice on niin no-go täl hetkellä, että oksennus tulee, jos sitä edes haistan. harmi kun pullo oli aika hintavahko ja sitä on tosiaan se melkein koko pullollinen jäljellä.. nooh, toivottavasti se joku päivä taas menis, mut tuskin vaan. en kestä edes vielä noita armaneja. huh.

    Vastaa
    • Maj 16.2.2011

      Oo-ou, saisin pian oksut päälleni… ;)

      Vastaa
  36. Ruusu 16.2.2011

    Oi oi oi, toi Bossin Orange on aivan ihana :) Iteltäkin löytyy vielä kolmasosa pulloa, pelottaa jo sen loppuminen..

    Toi Armanin Diamonds on kyllä hassu tapaus, haisteltiin sitä poikaystävän kanssa jonku lehden tuoksunäytteestä ja ihastuttiin molemmat. Sitten laitoin sitä ittelleni Stokkalla ja se oli meiän molempien mielestä mun iholla ihan kamalan hajunen! Onneks tuli testattua ennen ostoa ;) Kummallista, miten eri ihmisten ihoilla tuoksut voi olla niin eri hajuisia!

    Vastaa
  37. Lotta 17.2.2011

    Miun kestosuosikki on Calvin Kleinin euphoria, joka ikävä kyllä nyt on päässyt loppumaan tuoksuhyllystäni! mutta uusi ihastus Lanvin Marry Me! on aivan ihana makea ja kesäinen :) Marc Jacobsin Lolasta tykkään myös kovasti. Eniten muistoja liittyy ehkä just tohon euphoriaan, mutta hyviä muistoja!(tai sit en vaan muista niitä huonoja, onneksi…) :D

    Vastaa
  38. Fiipi 17.2.2011

    Täällä on kans yks Escada-addiktoitunu! Tai noihin kesätuoksuihin hurahtanu. Mulla on niitä vuodesta 2003 saakka eli kahdeksan kappaletta. Ihastuin niihin jo 2002 mutta silloin jäin nuolemaan näppejäni koska erä oli loppunut jo. (Juuri eilen luin lehdestä että uusin tuoksu on järjestyksessään 19.) Saan uuden aina perinteisesti synttärilahjaksi vanhemmiltani. Toiv puolentoista vkon päästä pääsen tuoksuttelemaan uutta tuoksua joka on muuten aivan ihana! (taas jälleen kerran)

    Onnea uudelle kodille! Haaveilen myös kovasti omasta kämpästä mutta tällä hetkellä vielä vuokralla. Kylläkin aivan ihanassa kämpässä. Tee vaan paljon sisustus/remppapostauksia. Keväällä on jotenkin niin sisustushimokin aina.

    Vastaa
  39. Kippuri 20.2.2011

    ONNEA valtavasti uuden kodin johdosta!!!! Toivottelevat Kippuri perheineen

    ps. hana teidän kuulumisia!! :)

    Vastaa
    • Maj 20.2.2011

      KIITOS valtavasti!

      Vastaa
  40. Kippuri 20.2.2011

    HITSI, kirjoitusvirhe edellisessä ps. kohdassa!!!! Niin että ihana lukea teidän kuulumisia :) t

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *