Aamulla heräsin siihen, että kaikki ei ollut ihan kunnossa. Töihin olisi pitänyt lähteä, mutta kuumemittari näytti 38,8, joten oli pakko skipata duunit tältä päivää. On ollut melko heikko olo ja onneksi mummu haki Rebekan heille hoitoon, että oon saanut lepäillä rauhassa. Kävelin Koskiklinikalle hakemaan lääkärintodistukset ja voin kertoa, että huh kun huimasi. Voitte vaan kuvitella, että mun lihakset on ihan tulessa pelkästä treenaamisesta, mutta tämä tauti buustaa vielä vähän lisää, auts. En ole ollut yli vuoteen kipeänä, koko blogihistorian ajalta tulee yksi kerta mieleen, josta aikoinaan kirjoittelin postauksenki ja koska nyt ei ole oikeen voimia postailla mitään ertyisempää, niin ajattelin, että laitan sen tänne…

RV 25 sattunutta…

Perjantaina aamuna heräsin ennen seitsemää ja totesin olevani suhteellisen työkuntoinen. Hyppäsin junaan ja kymmenen jälkeen puuhastelinkin jo reippaana työpisteessäni Seinäjoella ja olokin tuntui normaalilta. Kävimme jossain vaiheessa työpäivää Pepen kanssa syömässä ja kuudelta sitten velipoikani haki minut töistä. Oloni olikin ihan totaalisen uupunut yhtäkkiä. En jaksanut kuin makoilla vatsakivuissani Pepen sängyllä ja ravasin veskissä. Kivut ei helpottaneet ja me päätimme lähteä tarkistuttamaan asiaa Seinäjoen Terveyskeskukseen.

ainakin puolentoista tunnin odottelun jälkeen minusta vihdoin otettiin verikokeita ja virtsanäytettä (joista selvisi, että olen vähän kuivunut, ilmeisesti johtuen siitä ettei ruoka ole pysynyt sisällä). Lopulta sitten pääsimme lääkärille, missä minut tutkittiin ja lääkäri totesi, että vauvan pää tuntuu erittäin alhaalla ja kohdunsuu pehmentynyt. Purskahdin tietysti itkuun ja menin ihan paniikkiin, eihän vauva voisi vielä syntyä, koska se on niin pienikin eikä varmasti pärjäisi vielä… Meidän käskettiin lähteä heti sairaalaan synnytysosastolle, vauva saattaisi syntyä kuulema hetkenä minä hyvänsä. Hysteerisinä ajelimme autolla ympäriinsä, koska meillä kummallakaan ei ollut harmainta aavistustakaan missä Seinäjoen sairaala mahtoi olla. Hetken rauhoituttuamme kaivelimme navigaattorin ja pääsimme kartalle. Palloiltuamme sairaalan alueella löysimme oikean oven (ensin käytiin parilla väärällä ovella). Tälläisessä tilaanteessa on todella vaikea pysyä rauhallisena ja järkevänä, kun on niin pelosta suunniltaan.

Ilmottauduimme synnytysosastolle, jäin lepäämään ja odottelemaan lääkärin saapumista. Hoitajat luulivat, että kokoajan urhoollisesti mukana ollut pikkuveljeni on lapsen isä. Miikahan siis hermoili Tampereella kotona, valmiina tulemaan Seinäjoelle, koska vaan pyytäisin.

Pääsin nopeasti tutkimushuoneeseen, jossa lääkäri tutki minut ja vauvan perusteellisesti. Ultrattiin ja tarkistettiin kaikki mahdollinen. Vauvalla ei ollut mitään hätää, kaikki oli paremmin kuin hyvin. Siellä se pikkuinen köllötteli selällään ja heilutteli käsiään. Lääkäri sanoi, että ”tämä pikku-kaveri on linnoitautunut tiukasti tänne, eikä hänellä ole aikomustakaan tulla pois vielä”. Itkuhan siinä tuli helpotuksesta. Ensimmäisen lääkärin diagnoosi oli niin väärä kuin voi vaan olla. Lääkäri naureskeli, että mukana ollut pikkuveli saa hyvää harjoitusta tulevaa varten, johon vastasin, että tällä menolla Pepellä ei tulla näkemään tyttöystävää koskaan…

Sain muutaman päivän sairaslomaa vatsataudin takia ja helpottuneina lähdimme n. 5 tunnin reissun jälkeen Pepen kanssa ajelmaan takaisin P:n kämpille. En ollut syönyt mitään lounaan jälkeen ja ajattelin haukata vähän banaania, että saisin energiaa… mutta samantien ryntäsin oksentamaan kaiken ulos triplasti. Huokaus. Tunnin välein aamuun saakka ravasin vessassa ja kuume nousi. Silti se tuntui helpottavalta, kun ajatteli mitä olisi voinut sattua.

Eilen olin liian heikkona, että olisin jaksanut matkustaa junalla, joten rakas veljeni lähti tuomaan minut autolla kotiin. Siitä asti olenkin maannut vain sängyssä kuumeessa, lihakset tajuttoman kipeinä. Uskon silti, että tämä alkaa tästä pikkuhiljaa helpottamaan.

Tuli taas todettua, että mulla on maailman paras pikkuveli, jolle olen ison palveluksen velkaa. Ja tietysti maailman paras perhe muutenkin<3 Tuntuu, että yhden pikkuisen on hyvä syntyä ja kasvaa näiden ihmisten lähellä. Yhdestä puhelinsoitosta olisi Seinäjoelle tupsahtanut 8 rakasta ihmistä tueksi ja turvaksi:)

-Maj

Aikamoista, vai mitä? Onneksi selvittiin tuolloin tosiaan pelkällä vatsataudilla ja suurella säikähdyksellä.

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Karolina 3.3.2011

    Aikamoinen tuo vanha kertomus! :O Ihan kylmätväreet tuli itsellekin! Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. :)

    Itse on myös ollut nyt sunnuntaista asti kipeänä. On ollut kuumetta, nuhaa ja yskää. Vähän alkaa onneksi jo helpottaa. Paranemisia sinnekin! :)

    Vastaa
  2. Nna 3.3.2011

    iiks, mikä kertomus! itsellä menossa nyt rv 24, toivottavasti säästyn tuollaisilta kesään asti!

    Vastaa
  3. Laura 3.3.2011

    Oon lukenut tän joskus sun edellisestä blogista ja sillon tuli tippa silmään ja niin kävi jälleen. Paranemisia :)

    Vastaa
    • Maj 4.3.2011

      Kiitos, täällä parannellaan…

      Vastaa
  4. tiinanen 3.3.2011

    Voi että mikä tarina! Ja hyvin kerrottu myös. Aika hurjaa touhua tuo raskaanaoleminen. Onneksi kaikki päättyi hyvin. :)

    Vastaa
    • Maj 6.3.2011

      On se vaan aikamoista :)

      Vastaa
  5. Miau 3.3.2011

    Voi yhyy tätä. Muistan tän vanhasta blogista, mutta nyt tää kyllä iski ihan eri tavalla. Itku tuli mutta onneksi teille syntyi myöhemmin söpö terve tyttö ! :) Varmaan vähän eriltä kuulosti korvaani tällä kertaa tää juttu kun on 28 raskausviikko itselläni menossa.. YHYY SILTI

    Vastaa
    • Maj 4.3.2011

      Onneksi niin :) Voi sua, loppu hyvin, kaikki hyvin?

      Vastaa
  6. Laura 3.3.2011

    Nyt on taas joku virus liikenteessä.. :/ Oon itse raskausviikolla 27 ja olin juuri puoltoista viikkoa saikulla korkean kuumeen ja kovan flunssan vuoksi. En muista et olisi ikinä ollut näin kipeä olo kuin mitä nyt oli, eikä voi edes saa niitä lääkkeitä mitä normaalisti saisi. Hurja tuo sinun tarina kyllä, mutta onneksi kaikki meni hyvin. :) Itseä itketti aluksi kun pelotti, että miten tää vaikuttaa vauvaan ja yskiminenkin tuntu älyttömän pahalta tän mahan kanssa.. mut nyt alkaa jo elämä voittaa. Toivottavasti sinäkin paranet nopeasti! Jaksamisia! :)

    Vastaa
    • Maj 6.3.2011

      Voimia hirmuisesti, muistathan ottaa niin pitkään iisisti, kuin siltä vain tuntuu ja vähän kauemminkin?? <3

      Vastaa
  7. Kippuri 3.3.2011

    Muista ”pötkötellä”, juoda nesteitä ja paljon, syö vaikkei tekisi mieli ja ota kuumetta alentavaa lääkettä! Kun kuume laskenut annat aikaa kehollesi toipua. Kuntosalille ei nyt Maj saa kiiruhtaa heti kuumeen laskettua. Nuorella aikuisellakin on riskinsä, jo pelkästään että tauti uusiutuu! Nämä serkku psyk.sh:n neuvoja, jotka otettava kirjaimellisesti ja aikuisten oikeesti!! :D

    Me ollaan tulossa hiihtolomalla sinne etelään. Käydään risteilyllä Turust. Sit mennään rakkaani siskolle. Ajellaan teidän kaupungin ohi kotimatkalla… niin tytöt hihkuu innosta että nähtäs teitä! -Palaillaan!

    -Kippuri

    Vastaa
    • Maj 4.3.2011

      Koskas teillä on hiihtoloma? Tulkaa ainakin poikeamaan jos ei muuta? Mekin hihkutaan innosta, että saatais nähdä teitä <3

      Vastaa
  8. huips 4.3.2011

    Kuulin jostain juttua että ne äidit, joille on tulossa tyttövauva, voivat pahoin kun taas poikalasta odottavien iho kukkii. Mun poikalasta odottaneella kaverilla tosiaan oli finnejä raskauden aikana ja taas tyttölasta odottaneella oli pahoinvointia sen sijaan :D Aika jännää, pitääköhän toi ihan paikkaansa, voi onko se vain sattuman kauppaa… :D

    Vastaa
    • Maj 4.3.2011

      Voin kertoa sulle 100% varmuudella, että lapsen sukupuolen päätteleminen vatsan mallista, pahoinvoinnista ym. on täysin humpuukia, varmistin asian joskus neuvolatädiltäkin :)

      Vastaa
  9. Victoria 4.3.2011

    Hui, olipas kylmät väreet nostattava postaus. Onneksi maha-asukille ei käynyt mitään!

    Paranemisia :)

    Vastaa
    • Maj 6.3.2011

      Niinpä, onneksi… Tajusin oikeasti, että kuinka hyvin minulla asiat onkaan ja kuinka paljon rakastin vauvaa, ennenkuin se edes oli syntynyt :)

      Vastaa
  10. kippuri 4.3.2011

    Heissan!

    Meillä alkoi loma tänään!! Ensi vko on meillä hiihtolomaa!! Soitellaan!

    Ihania kuvia tässä alla tytöistä! :D

    Vastaa
    • Maj 6.3.2011

      Soitelkaa kans >:)

      Vastaa
  11. AnsQ 5.3.2011

    Huhhei, pelästyin ihan kamalasti ja aloin itkemään tuota tekstiä lukiessa. :D Mutta ONNEKSI kaikki olikin ihan hyvin vatsatautia lukun ottamatta :) Hyvää loppu odotusta.<3

    Vastaa
    • Maj 6.3.2011

      Hei ihanasti ajateltu kiitos, mutta en ole raskaana :P

      Vastaa
  12. Marie 8.3.2011

    Ohhoh, onneksi kaikki sitten kääntyi hyväksi ja teille syntyi myöhemmin terve tyttölapsi.

    Btw, oon itse syntynyt Seinäjoen sairaalassa (:

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *