”Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, uudeks vuodeks….”

tipu1

Meillä ei pääsiäistä vietetä mitenkään erityisesti, en syö mämmiä, enkä muitakaan pääsiäisherkkuja, paitsi tietysti kindereitä… En kuorruta kotiani pääsiäiskoristeilla, mutta pari tipusta on kuitenkin keittiöön eksynyt. Aikaisempina vuosina olen myöskin vaihtelevalla menestyksellä kasvatellut rairuohoa, tänä vuonna en muistanut kylvää mitään…

tipu4

Ehkä ensi vuonna sitten innostun kunnolla ja vedän koko kämpän keltaseks?

tipu3

Voi olla, että me Repsun kanssa karataan ensi viikonloppuna pohjanmaalle ja jätetään daddy sekä Tepi kotiin huilaamaan!

tipu2

Tiput tarvii aurinkolaseja, vaikka me saatiin tänään verhot keittiöön…

tipu5

Ostettiin kaksi kappaletta läpikuultavia valkoisia rullaverhoja Ikeasta ja Miika asensi ne vähän tuollain limittäin.

tipu6

Sopivan simppeliä meidän makuun!

Ylivieskassa poltellaan pääsiäisenä kokkoja, täällä Tampereella virvotaan jo huomenna… Miten teillä muuten vietetään pääsiäistä? Kenties virpoen, mämmiä popsien, kindereitä availlen…? Miettikääpä tätä, kun mä olin pieni, niin mun omalla äidillä oli jopa pääsiäisverhot, joissa roikkui sellasia koristemunia, hullua :D

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Tiia 16.4.2011

    Kokkoa voisi tosiaan käydä katsomassa :) Itsekään en ole niin innostunut asuntoa Pääsiäistä varten koristelemaan :D

    Vastaa
  2. Ansku 16.4.2011

    Meillä syödään pääsiäisenä suklaata! Myös täällä Barcelonassa on onneksi tapana vetää masut täyteen suklaamunia ja sehän sopii meille! Kotiin laitetaan jotain koristeita ja lupasin leipoa muksuille pääsiäismonat, eli perinteiset pääsiäiskakut. Egg hunting olisi kiva järjestää. Mämmiperinteet unohdan suosiolla…

    Vastaa
  3. Rii 16.4.2011

    Meilläkin oli pääsiäisverhot ja kaikenmaailman koristeet pienenä! Luotan kyllä, että siellä kotona on osattu laittaa nytkin tavarat esille, tai ainakin yksi iso savinen pupu minkä joskus voitin arpajaisista :D Täällä näkyy pääsiäinen ainoastaan kaupoissa, herkkupuodin tiskeille on kaikenmaailman karkkien sijaan tullut älytön valikoima erimakuisia pieniä suklaamunia ja -herkkuja, joista voi itselleen valita ja koota mieleisen setin. Itse tuskin mitään laitan saatikka ostan, perhe tulee Suomesta käymään pääsiäiseksi ja voisin huolia ehkä yhden mignon-munan;)

    Aika rocki-tiput teillä;) just hauskat!

    Vastaa
  4. Jenni 17.4.2011

    Ihania tipuja!:D Mä odotan että pääsen lomailemaan kotikotiin sinne Ylivieskan naapuriin Kansasiin. Ja syömään rullien karkit tietysti… no ei, toivottavasti äiti on ostanut jokusen kinderin mullekin. :) Täällä omassa kämpässä oon valmistautunut pääsiäiseen sen verran että ostin narsisseja, piristi ilmettä kovasti.

    Vastaa
  5. RUMBO 17.4.2011

    Meillä isomman lapsen takia on pikkasen pakko laittaa ruohoa kasvamaan ja vähän muutenkin tipusta esille. Virpomisvitsoja ollaan väsätty tätä päivää varten ja kohta pitää meikata pikkusesta melkonen noita. Pääsiäiskoristeluksi meillä riittää lasimaljaan pelkät pajunkissat. Ruohon istutin lasihurrikaaneihin ja sinne sitten munasia koristeeksi.

    Mitään pääsiäisverhoja ei meille tule, enkä lamelleihin kiinnitä mitään härpäkkeitä. Mä en suoraan sanottuna oo koskaan ymmärtänyt että pitää vaihtaa joulu, pääsiäis, juhannus ja ties mitä verhoja :DD En vaan tajua! Mutta pöytäliinan tajuan, mutta en pääsiäiseenkään mitään tipuaiheista ostais vaan esim marimekolta jonkun sopivan. mutta taidan jättää tänäkin vuonna sen väliin, silä mitä nyt hienoa pöydänpintaa peittämään.

    Vastaa
  6. Mia 17.4.2011

    Täällä myös yksi jonka äidiltä löytyi verhoja (ja tietty myös samaa settiä pöytäliinat) jokaiseen teemaan! xD

    Todellakin, hullua! :D

    Vastaa
  7. Minttu 17.4.2011

    Virvotaanko Ylivieskassa vasta pääsiäissunnuntaina? Meillä, ihan samoilla tienoilla, on aina virvottu palmusunnuntaina.

    Vastaa
  8. rita 17.4.2011

    Täällä Pohjois-Savossa ainakin virvotaan tänään :-) Sain heräillä kahdeksan jälkeen kahden viisivuotiaan, toisen prinsessaksi ja toisen noidaksi pukeutuneen, virpomiseen. Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks vitsa sulle, palkka mulle. Tuolla lorulla sitä itsekin nuorena virpoi! En, pakko myöntää, edes muistanut että tänään on palmusunnuntai, mutta onneksi äiti oli jättänyt kaappiin jotain mini kindereitä niin nakkasin lapsille niitä koreihin. Ai että se on ollut pienenä helppoo, saanut monen viikon karkit näin! :D

    Ei meillä ole pääsiäistä koristeltu yhtään mitenkään. Enkä ole kyllä kuullut että missään kokkoja poltettaisiin, aika vinkee tapa! ;-)

    Vastaa
  9. Åsa-Maria 17.4.2011

    Nykyään saa kaupasta jo teko-rairuohoa :) Jo on aikoihin eletty, vaikka tais nykyään niin tavallinen teko-joulukuusikin aluksi ihmetyttää….

    Vastaa
    • Maj 18.4.2011

      Emmää ainaska semmosia…

      Vastaa
  10. Emilia 17.4.2011

    Pääsiäisverhot :D Teidän mamma on kyllä ollut asialle omistautunut :)

    Ja kuulin muuten vasta pari viikkoa sitten, että pääsiäisenäkin poltetaan kokkoa! Itselle pääsiäinen merkitsi pienenä vain virpomisreissua noidaksi pukeutuneena, vanhempana on sitten pääsiäinen merkinnyt vain ihanaa pidempää viikonloppua :D

    Vastaa
  11. Kippuri 17.4.2011

    Ihanaa kun tulette Pohjanmaalle!! :D Tulkaa sitten meille kyläilemään ja kuulumisia vaihtamaan. Ikävä jo tullut!

    Vastaa
    • Maj 18.4.2011

      Voidaan tullasit tyttöporukalla, kun nuo ”miehet” jää tänne <3 Älä turhaan huolestu sitten, ihan vaan siksi, että Miikalla on töitä :D

      Vastaa
  12. jutta 18.4.2011

    täälläpäin pääsiäisunnuntaina KUKKO munii sängyn alle hattuun munia!

    Vastaa
    • Maj 18.4.2011

      Mahtavaa, mäkin haluan, että kukko? munis kindereitä mun sängyn alle!! :D

      Vastaa
  13. KoliBrii 18.4.2011

    Oooii, mistä tuollaisia rokkitipuja saa – minäkin haluan sellaiset!!? :D

    Vastaa
  14. ida 18.4.2011

    heips!

    minkä merkkisiä piilolinssejä käytät ja kuivuuko sulla paljon silmät niiden vuoksi? tosi luonnollisen värisiltä näyttää ja muutenkin hyvältä :) blogisi on päivieni piristys!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *