Mä tulin hetki sitten, kymmeneltä illalla kotiin ekaa kertaa koko päivänä. Työpäivän jälkeen mummu toi Reben kaupungille ja me suunnattiin Saimi-vauvan ykkösille! Onnea vielä kovasti Saimi-pikkuinen<3 Synttäreiltä kaahattiin mummulaan ja nyt olen vasta kotona. Ehdin vaihtaa tuon kuvassa näkyvän muumimammakoltun (kuten Miika sitä ystävällisesti nimittää) verkkareihin ja juoksin innoissani tähän koneelle kertomaan teille siitä lupaamastani arvonnasta!

muumimamma

Jos joku muuten tuollaista raitatunikaa havittelee, eikä välitä Miikan kommenteistani, niin niitä saa H&M:ltä.

Sitten itse asiaan, eli mistä arvonnassa on oikein kysymys! Ostin Rebekalle viime helmikuussa Kuopuksesta Aarrekid-merkkisen paidan, johon tykästyin kovin. Paita on ollut pesussa varmaan sata kertaa, eikä se ole yhtään menettänyt muotoaan, eikä väritkään ole kulahtaneet.

Ai mikä ihmee Aarrekid? ”Aarrekid Collection on suomalainen, vuonna 2009 perustettu lastenvaatteiden valmistaja, joka panostaa kotimaiseen työhön, ekologisuuteen ja lasten viihtyvyyteen. Sadunomainen Aarremetsä-kuosi piristää niin lasten kuin aikuistenkin arkea. Vuonna 2010 lanseerattiin uusi reipas Avaruusmatka-kuosi.”

kuopus

Viime viikolla, kun olin ostamassa Rebekalle Aarrekid pipoa sovimme Kuopuksen kanssa, että me järjestämme yhdessä arvonnan, jonka palkintona on 1 vapaavalintainen aarremetsä-malliston vaate. Jos sattuisi käymään niin ikävästi, että arvonnassa ei teitiä lykästä, niin Magicpoksin lukijoina saatte nyt kaikesta normaalihintaisista tuotteista 15% alennusta syöttämällä koodin kuopus03blog, kun asioitte Kuopuksen nettikaupassa. Koodi on voimassa 17.4 saakka, joten olkaapa vikkeliä.

aarrekid

Meiltä ihan selkeästi vielä puuttuu aarremetsä kuosinen mekko…

Osallistut sunnuntaina päättyvään arvontaan lähettämällä kommentini, jossa kerrot (nimimerkkisi lisäksi), että mikä on hassuinta/hyödyllisintä/tarpeettominta, mitä sitä onkaan tullut ostettua lapsellesi? ;) JA NYT sitten ainakin Saara, Suvi, Sini, Mari, Maija, Johanna ja moni muu, mä tiedän, että teiltä löytyy ainakin näitä ”tarpeellisia” hankintoja tuttitelineistä kellukeuimapukuihin, joten kommentoikaapa (kun ette sitä muuten ikinä tee)!

Kaikella rakkaudella,

Maj

ps. Niinhän siinä kävi eilen, että juuri kun olin painamassa julkaise-nappia, niin netti napsahti poikki, höh!

0 Comments

  1. rose 15.4.2011

    Kiva arvonta :)

    Esikoinen ei syönyt tuttia aikanaan..ei sitten minkäänlaista. Ostettiin sitten aika kallis ”rinnanpäänmuotoinen” tutti jonka tyttö sylkäisi kaaressa pois… :D

    Ostin kuopukselle (kalliin !) Manduca-kantorepun viime kesänä. Kesä oli kuuma, hellettä vähän väliä. Ei tullut mieleenkään sulloa lasta reppuun ja laittaa selkään. Käytettiin ehkä muutaman kerran ja tuolla se lojuu kaapissa…

    Vastaa
  2. bonnie 15.4.2011

    Onpa kyllä kiva arvonta :)

    Yksi turhake, joka tuli tytölle ostettua, oli kantoliina. Sitominen oli mielestäni ihan liian haastavaa ja suurempaa älykkyyttä vaativaa puuhaa vastasynnyttäneelle, väsyneelle äidille, jonka äo pyöri siihen aikaan 50:n tietämillä :D Päädyimmekin heti sen jälkeen ostamaan kantorepun, jolle on ollu paaaaljon enemmän käyttöä.

    Vastaa
  3. Jensba 15.4.2011

    Ihan huippu arvonta! Tosiaan noita turhia hankintoja on tullu kyllä aikalailla. Ensinnäkin hamstrasin kauheasti kaikkia ihania tutteja, ja loppujen lopuksi siis kumpikaan vauvoistani ei syönyt tuttia. Joo on tännekkin ostettu joku kellukejuttu ja tuolla laatikossa paketissa se lojuu vieläkin (ehkä ensi kesänä….) .. Muutenkin pikkuvauvoille kenkiä on hommattu ihan turhaan, siis mä en jotenkin osannut laittaa vauvalle kenkiä jalkaan :D En tiedä mut se jalkaterä vaan ei ilman väkivaltaa suostunut menemään kenkään ja väkivallalla en sitten viittinyt ihan vauvan mukavuussyistä edes yrittää ;)

    Ihana kyllä toi alekoodijuttu kuopukseen, siis parissa blogissa se on vilahtanut ja en oo vieläkään malttanut tilata sitä aarrekidin pipoa sieltä mikä teilläkin sielä tytön päässä on vilahtanut, mutta jos nyt malttaisin :)

    Vastaa
  4. effi 15.4.2011

    tätä arvontaa on ootettuki!ü

    kovin pahoja hutiostoja en tullu tehneeksi pikkusellemme (ainakaan vielä) mutta kestovaippoja kerty kyllä liian iso kasa ennenku ees tiesin tuleeko niitä käytettyä. nojoo ja rintapumppu on jääny tiskikaapin täytteeksi kun käsin pumppaaminen tuntuu toimivammalta ne harvat kerrat ku sitä tarvitaan.

    Vastaa
  5. Henna 15.4.2011

    Meillä oli rintapumppu ja tuttipullot olleet täysin turhia. Kaksi tyttöä, joista kumpikaan ei suostunut pullosta juomaan eikä pumppuakaan tarvinnut, kun yhden kerran..joo mutta aina varmasti joku huti ostos tulee tehtyä. Olipa kyse vauvan- tai omista ostoksista..;D

    Vastaa
  6. Kiki 15.4.2011

    Heh, melkein heti kun plussasin ostin tulevalle naperolle ihan ekaksi Marimekon sellaisen pahvisen salkun, jossa oli kiva värikäs kuva. Joo, tiedetään, ihan vauvan ykköstarvekalu. Tyttö on nyt puolitoistavuotias, eikä sillä edelleenkään ole oikein muuta käyttöä kun koristeena.

    Kantoliina ja -reppu (tuo mainittu manduca) sen sijaan oli koliikkivauvalla ihan ykkösiä. :) Ja kaupungillakin suhaan edelleen mieluummin repun kuin rattaiden kanssa.

    Vastaa
  7. Niisku 15.4.2011

    Kiva palkinto, joten pakko osallistua:)

    Meillä hutiostokseksi osoittautui sellaset säärystimet, joita lapsi voi käyttää kontatessaan (polvisuojat). Ajatuksena hyvä, mutta jäi vaan käyttämättä…

    Vastaa
  8. Mama loves heels 15.4.2011

    Kun kaksosemme syntyivät ostimme heti alkuun tietenkin paljon tavaroita. Yksi niistä oli tuttipullonlämmitin. Tottakai se tuntui hurjan tärkeältä kaikkien vaatteiden, hoitopöydän, sänkyjen yms. rinnalla, mutta emme käyttäneet sitä kertaakaan! Pakkauksesta avasimme siinä se. Eli huutonettiin päätyi se varmasti ihan hyvä kapine, mutta meille täysin turha! :)

    Vastaa
  9. Tiramisuheidi 15.4.2011

    UGG:n pikkuruiset saappaat, joita tyttö ei ehtinyt käyttää montaakaan kertaa, kun ne jäivät jo pieniksi! Auts, turhamaistako!? :D

    Vastaa
  10. Maame 15.4.2011

    Hei ja kiitos kivasta blogista :) Olen seuraillut jo pidempään blogiasi, on aina niin mukava aloittaa aamu kahvin ja hyvän lukemisen merkeissä :) Mitä noihin lasten ”turhakkeisiin” tulee, niin yksi täysin hukka ostos oli meillä nenänniistäjä (en tiedä nimitetäänkö sitä tuolla nimellä, mutta joka tapauksessa se vempele jolla nuhaiselta vauvalta saa niistettyä nenän..). Joko käyttäjässä oli vikaa tai muuten ei vaan toiminut, mutta niistäjän käyttö oli aivan karmaisevaa, vempeleellä ei saanut niistettyä mitään ja vauva ei todellakaan pitänyt laitteen käytöstä..parin turhauttavan yrityksen jälkeen päätin suosiolla luopua koko hommasta..

    Toinen turha ostos oli perinteinen muovinen iso amme, ajattelin sitä ostaessani että lapsella on myöhemminkin tilaa kylpeä ja varmasti tykkää läträtä vedellä kunhan vähän kasvaa..väärä luulo, ensinnäkin selkä oli kipeä jokaisen kylvettämisen jälkeen lattialla kyyristelystä. Toisekseen amme oli niin kamalan liukas, ettei pesemisestä meinannut tulla mitään kun piti toisella kädellä pitää lasta koko ajan kiinni ettei pääse istualtaan kaatumaan( siis lapsi oli tässä vaiheessa jo vuodenikäinen, eli istua osasi). Päätin heivata ammeen varaston perinteiseen nurkaan ja ostin tilalle pienen puhallettavan lasten uima-altaan( halkaisija oli varmaan metrin). Siitä tykättiin ihan hirveästi, ei tarvinnut pelätä kaatumisia ja kylpyhetkistä tuli oikein mukavia :)

    Vastaa
  11. Annu 15.4.2011

    Ihana arvonta =)

    Ensin kiitos todella piristävästä blogista! Olen lueskellut tätä jo pitkään, ja vaikutat tosi mukavalta ja jalat maassa olevalta ihmiseltä =)

    Meillä turhia ostoksia ovat olleet tutit (joita on epätoivoisesti kokeiltu kaiken mallisia, kokoisia jne) ja tuttipullot. Lisäksi kantoliina ja rintareppu ovat jääneet vähälle käytölle, kun meidän lämminverinen tyttömme ei ole niissä koskaan kuumuuden takia viihtynyt.

    Vastaa
  12. Lurulude 15.4.2011

    Ekalle tytölle turhimpia hankintoja olivat monet erimalliset tutit, kun hän ei koskaa tuttia suostunut syömään. Toiselle tytölle turhin vauvatarvike oli hoitopöytä, koska hän ei 4kk jälkeen suostunut siinä makoilemaan ja jouduimme siirtymään lattiatasoon vaipan vaihtoon. Aikas turhia hankintoja molempien lasten kohdalla ovat myös olleet Bumbo sitteri ja kantoreppu.

    Vastaa
  13. Nennne 15.4.2011

    Ihana arvonta! :) Tää sun blogis on ihanan värikäs ja piristävä! Tykkään kovasti lukea.

    Meillä turha ostos oli lasten kahluuallas. Oishan se kiva, kun ois oma piha, mutta kerrostalossa asuessa sille ei oikein ollut käyttöä. Joten ei enää sellaista :P

    Vastaa
  14. MrsAgatha 15.4.2011

    Meillä oikeastaan ainoa turha ostos on ollut sitteri. Poika ei viihtynyt siinä yhtään ja parin käyttökerran jälkeen sen myinkin pois. Muuten ollaan turhilta ostoksilta säästytty hyvin! Ehkä liikaa vaatteita on kerääntynyt, mutta ei kai ne koskaan ole turhia! ;D

    Vastaa
  15. Miia-Rebekka 15.4.2011

    Ehdottomasti turhin ostos oli aikoinaan esikoiselle ostettu kävelyteline! Eihän se edes tykännyt siinä olla ja sitten luinkin ettei se edes ole kovin ”terveellinen” vempain lapselle.

    Vastaa
  16. Hemmy 15.4.2011

    NOH. Miehen sisko antoi ystävällisesti mun tytölle LAINAAN vanhat,paskaset,kulahtaneet ja hirveet tennarit. Ja muisti erikseen mainita,että kengät ovat tosiaankin LAINASSA ja et ne halutaan takasin. Teki mieli sanoa,et voi viedä samantien mennessää.. ..

    Koko homma alko jonkun verran ketuttaa ja ostin pimulle sitten 6 erilaiset tennarit (niket,addut ja ties mitkä…). Pimuhan oli tosiaan 1kk vanha kun nämä hankinnat tein. Nyt tyttö on 1v2kk ja just oppinut konttaamaan. Nää kengät oli tietty hankittu sil meiningil,et meillä juostaan jo 1-vuotiaana :D ..eli kaikki 6 paria on aivan liian pikkuisia pimulle. muahahaha. Ja voin kertoo,et ens kerralla ku joku asia rupee ketuttaa,nii en tosiaan mee ostaa parin sadan edestä töppösiä, joille ei tuu olee mitään käyttöä :D

    Vastaa
  17. Lauruska 15.4.2011

    Meillä esikoinen nyt 7kk ja oikeastaan mitään kamalan turhaa ei ole tullut ostettua. Paitsi jotain hupullisia vaatteita, jotka olivat talvivauvalla kaikkea muuta kuin käteviä. Eihän sitä huppua saanut mitenkään hyvin haalarin sisään. Toinen turhake oli rintareppu, joka kylläkin tuli vauva-lehden tilauksen mukana. Ja sekin johtui siitä, että reppu oli kummallisen mallinen rimpula, jossa vauvaa ei saanut mitenkään hyvään asentoon!

    Vastaa
  18. Riikka 15.4.2011

    Ennen tyttäreni syntymää hamstrasin jos jonkinlaista pientä söpöä mekkoa varastoon. No, tyttö syntyi joulukuussa, joten on jo ajanut niitten kaikkien söpöjen pikkumekkojen ohi :)

    Lisäksi kaikki söpöt pikku tossuset ovat olleet turhia, sekä kaikki rokkaavat pikkuruiset t-paidat, ne kun ovat talvipakasilla vähän epäkäytännöllisiä :)

    Imetyspaidat olivat myös täysin turhia, hyvin on onnistunut tisuttelu ilman (liikoja) turhia vilautuksia ihan perus nappipaidoilla tai isoilla kaula-aukoilla.

    Vastaa
  19. elena 15.4.2011

    Omaa lapsosta ei vielä ainkaan ole, sisarukseni ovat hoitaneet sen homman puolestani ja olenkin molempien siskojeni esikoisten kummitäti, toiselle kakkoskummi ja tuoreimmalle pikkuprinssille sylikummi. Tuorein tapaus syntyi helmikuun alussa hiukan ennenaikaisena ja vietti jonkin aikaa sairaalassa. Tämä sairastelu, se, että lähisukuun syntyi ensimmäinen poika ja vielä pikkusiskolleni sekä sylikummius tekevät tästä poikalapsesta jotenkin erityisen rakkaan. <3 Nyt Hullujen päivien aikaan kummitäti höpsähti ja osti Muumi-lastenaterimet valmiiksi kun muka halvalla sai… Poika syö vielä pitkään rintamaitoa, nukkuu paljon ja kasvaa kohisten. No, onpa aseet valmiina kun aletaan syömätouhuihuihin!

    Vastaa
  20. Hanna 15.4.2011

    Hei! Turhinta meillä oli tokalle lapselle rintareppu, hän oli siinä yhteensä ehkä 30 sekuntia. Toisaalta eka lapsi rakasti rintareppua… eli u never know. Turhia vaatteita on ostettu varmaan sata, sellaisia, jotka ovat kauniita mutta epäkäytännöllisiä tai jäävät pieneksi ennen kuin otetaan käyttöönkään.

    Vastaa
  21. Eliisa 15.4.2011

    Oi ihana arvonta! Aarrekidin vaatteet ovat huippuja. Näitä hutiostoksia on aina niin hauska lukea, kun toisten hudit ovat toisille elintärkeitä… :)

    Meillä hyödyllisintä ovat olleet kantoliinat ja -reput. 2- ja jopa 4-vuotiaskin kulkee edelleen kyydissä mukana. Toinen hyödyllinen vauva-aikaan oli turvakaukalopussi. En ymmärrä miten esikoista sulloin toppavaatteissa kaukaloon, kun kuopus oli niin helppo heittää sisävaatteissa pussiin.

    Tarpeettominta meillä ovat olleet tuttipullot ja tutit. Kumpikaan ei suostunut juomaan pullosta (koska unohdettiin treenata). Tuttimalleista meillä on varmaan käynyt kääntymässä kaikki molempien lasten kohdalla: ”mikä se sellainen vauva on, joka ei tuttia syö”. Nii-in…

    Vastaa
  22. Minttukrokantti 15.4.2011

    Moi ja kiitos kivasta blogista! En yleensä jaksa osallistua arvontoihin, mutta nyt on pakko kun on niin hyvä palkinto. :)

    Turhin ostos on ehdottomasti ollut rintareppu. Ei mulla kestänyt selkä kantaa lasta siinä. Amme on ollut myös kuopuksen kohdalla ihan turha, kun ollaan käyty vain suihkussa. Hassuin ostos oli varmaankin nänninkohottaja. :D Sellainen torvi, jolla saa imettyä nännin koholle ennen imetystä. Enkä loppujen llopuksi edes tarvinnut sitä, mutta ihan hyödyllinen laite se olisi ollut esikoisen kanssa (tää nyt ei ollut varsinaisesti lapselle ostettu tavara, mutta lapsen takia).

    Vastaa
  23. Satu 15.4.2011

    Moi!

    Ihana arvonta, ja vaikka ei muuten tule kommentoitua (luettua kylläkin) niin nyt on pakko. Meillä ostetaan kaikki vauvan vaatteet kirppareilta tai saadaan lahjaksi, ja olisihan se aivan ihanaa saada jotain uutta, varsinkin noin kivalla kuosilla!

    Hirveästi meillä ei vauvalle tavaraa ole (vaikka tuntuu että ne täyttää kaikki nurkat), ainakin kaikki tuntuu olevan käytössä. Ainoat asiat mitä tähän ikään (2,5 kk) on jäänyt käyttämättä, on bodyt, jotka eivät ole kietaisumallisia. Ehkä mukavuudenhalusta kietaisumalliset on parempia, ehkä noita ”paitamallisia” oppii käyttämään paremmin lapsen kasvaessa :-)

    Mukavaa kevättä Mai teille!

    Vastaa
  24. Josefina 15.4.2011

    Hyödyttömin on ollut ehdottomasti kantoliina. Halusin sen ja näin, että kun tilaa lehden saa sen kaupanpäälliseksi. No lehtikään ei ollut niin mieleen ja kantoliinaa käytin kerran…

    Hauskin on ehdottomasti sitten taas baby björnin sitteri. Ostin sen toiselle lapselle ja voi sitä riemua, kun saa siinä itsensä hurjaan vauhtiin.

    Tarpeellisin, niitä on paljon, mutta koska lapseni ovat molemmat melko huonoja syömään on vanhemmalla ollut trip trap loistava ja nyt vauvalla taas huomaa, miten hyvä lusikka on tärkeä. Yllättäen Ikean vauvalusikat ovat olleet parhaimmat.

    Mutta siis arvonnassa mukana!

    Vastaa
  25. Salla 15.4.2011

    Voi että, kyllähän nuita turhakkeita löytyy kaappi pullollaan. Ensimmäisenä tulee mieleen kengurupussi, joka on niin hankala. Vauva oli jotenkin ihan mytyssä siellä, eikä pussia tullut todellakaan käytettyä. Toinen turhake on ollut pikkurummut. Ostettiin vauvalle, kun hän oli n. puoli vuotias. Todellakin vauva sellaisia tarvitsee ;) Nyt ne on vain tilansyöjinä nurkassa ja näyttävät rumalta (ja kuulostavat pahalta).

    Ihana palkinto ja aivan ihana blogi!! Hyvää mieltä ja hymysuita!

    Vastaa
  26. Neely 15.4.2011

    Meillä ei itseasiassa tullut ihan hutiostoksia tehtyä, kaksosten kanssa oli kädet niin täynnä työtä ja kaikkea piti

    muutenkin ostaa niin paljon ja kaksinkappalein, että ei varmaan riittänyt enää rahaa/energiaa hömppäshoppailuun;)!

    Vastaa
  27. Prom 15.4.2011

    Turhimmat ostokset meille olivat sukkahousut joita hamstrasin etukäteen. En vain osannut käyttää niitä pikkuisella arkena. Samoin tutit, rintapumppu ja vaunujen sadesuoja.

    Vastaa
  28. Essi 15.4.2011

    Minä lähes heti plussattuani ostin tohkeissaan maailman sievimmän farkkumekon, olin siis ihan varma että tyttö tulee mutta ei se nyt ihan niin mennytkään eikä oo sit tullu pojallekaan tukittua mekko päälle :)

    Toinen turhake oli se konttauskypärä tms. se ei pysynyt hetkeäkään päässä joten luovutettiin eikä enää sitä käytettykään, ilman suurempia kolhuja on siitä huolimatta selvitty :)

    Vastaa
  29. Jutta 15.4.2011

    Lapselle tulee monesti hamstrattua kirppareilta turhakkeiksi liikaa samankaltaista ja -kokoista vaatetta, kun ne on niiiiin kivoja ja ihania! Oikeaksi turhakkeeksi tuli kuitenkin hankittua läjä erilaisia vauvalusikoita, kun opeteltiin soseiden syömistä. Tuli todettua täysin turhaksi, kun yksikään ei herralle kelvannut. Suu aukesi vain ja ainoastaan, kun sinne laitettiin perinteinen teräslusikka :P

    Vastaa
  30. Jaana 15.4.2011

    Konttauskypärä. Eihän liikkeelle lähtevä taapero halunnut sitä vaahtomuovihärpäkettä päähänsä, vaan kiskoi sen väkipakolla joka ikinen kerta pois. Eikä meillä konttausharjoituksissa edes törmäilty mihinkään, kuin ehkä korkeintaan 2 kertaa =P.

    Hoitolaukku..Huhhuh, siis oikeasti, kun tähän tehtävään olisi vallan mainiosti käynyt mikä vain isompi laukku. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi siinä 100 € maksaneessa Emmaljungan laukussa on vain 1 tuttipullon paikka ?!?!?!!? Meillä on aina ollut 3 pulloa matkassa, kun ollaan kuljettu pikkuisen kanssa.

    Sen sijaan parhaiksi ja meille välttämättömimmiksi osoittautuivat sitteri (Ihan perus Emma-mallinen), Manduca-kantoreppu ja se, että valitsimme (tuurilla) vaunut, joissa on ilmakumipyörät…tosi keveät ja mukavat pukata ja meillä niitä vaunulenkkejä on riittänyt rutkasti!

    Yks tarpeellisuus, minkä ehdottomasti hankin, mikäli meille toinen lapsi tulee, on tuttipullojen sterilisaattori. Yhden lapsen kanssa kattilassa keittäminen vielä sujui, mutta toisen kohdalla uskoisin, että mikrosterilisaattori helpottaa arkea kummasti.

    Vastaa
  31. JonnA 15.4.2011

    Nyt ensimmäistä kertaa itsekin kommentoin blogiasi vaikka olen sitä jo pitkään lukenut :) Kiitoksia siis ihanasta blogista ja päivien piristyksestä!

    Hmmm…paljon sitä tavaraa on kyllä kertynyt pienen ihmisen puolitoistavuotisen elämän aikana. Enemmän on onneksi ostettu sitä hyödyllistä kuin täysin hyödyttömäksi jäänyttä. Varmaan pahin hutiostos oli ihan syötävän söpöt vaaleanpunaiset tarralenkkarit, joita emme sitten useista yrityksistä huolimatta (ja mummukin kokeili) saaneet pikkuneidin jalkoihin. Kyllä harmitti! Jäivät sitten vain koristeeksi hyllyyn :)

    Vastaa
  32. Mirjam 15.4.2011

    Kaikessa tylsyydessään, hyödyllistä on kerta kaikkiaan ollut hyvät vaunut! Ne on vaan niin loisto juttu. Huonojen kanssa menis hermot.

    Hassuinta…mä en itse asiassa muista vielä ostaneeni mitään hassua/turhaa! Mikä on itse asiassa kamala asia! Pitänee korjata tilanne nyt, kun ens viikolla on toisen lapsen laskettuaika. Ei tarvis aina olla niin järkevä!

    Vastaa
  33. Niina 15.4.2011

    Itse kun olen ihan kamala kenkähamsteri niin tytön synnyttyä siirryin sitten hankkimaan hänelle kenkiä itseni sijaan.. Suurin osa tossuista ja kengistä jäi ihan mitättömälle käytölle, eipä alle vuoden ikäinen paljon ulkosalla tessuttele eivätkä ne edes kunnolla pysyneet jalassa. Onneksi niille on kuitenkin löytynyt uudet rakastavat kodit kirppareiden kautta, ja luulenpa että kohta voin ihn hyvällä syyllä hankkia muutamat uudet kun kävely alkaa sujua. Jee :)

    Vastaa
  34. tanjajanea 15.4.2011

    Meillä hyödyllisin hankinta oli laadukkaat vaunut/rattaat, ne on ollu kovassa käytössä ja tulee olemaan!:)

    Turhimpia hankintoja olivat imetystyyny, tutit, tuttipullot (tyttöni oli vauvana kaamea tissinlutkutaja:D) ja eestaas keinuva sitteri, joka oli vaan pakko saada koska oli niin söpö.

    Vastaa
  35. Anu 15.4.2011

    Paljon matkustavalle kantoreppu on kyllä ollut ehdoton hankinta. Useilla lentokentillä kun vaunut pitää laittaa matkatavaroiden mukana ruumaan, niin kantorepussa lapsi kulkee kätevästi mukana ja siinä voi jopa unet ottaa.

    Turhakkeista turhin on kyllä ollut Bumbo-tuoli. Vaikka poika pyrki jo tosi pienenä pystyyn ja halusi sylissäkin vain istua, niin Bumbossa se ei lainkaan viihtynyt.

    Vastaa
  36. mar_i 15.4.2011

    Mulla lyö ihan tyhjää, ei taida mitään ihmeellisyyksiä olla. Leluista kaikki pöljä muovisälä on yleensä leikissä kerran ja sen jälkeen ne hylätään. Toisin kuin esimerkiksi dublot, jotka on olleet käytössä vauvasta saakka ja vielä melkein 6-vuotiaanakin tyttö niillä ajoittain leikkii.

    Vastaa
  37. Riikka 15.4.2011

    Vauva-aikana käyttämättä jäi iso kasa itse tehtyjä kestovaippoja, jotka eivät sitten mahtuneetkaan vauvalle… :D Nykyään lapsi on innostunut kirjoista, niiden hankkiminen ei ole ollut turhaa.

    Vastaa
  38. maidelin 15.4.2011

    Varmaan tähän saa osallistua muutkin kuin äidit;) Ja onhan ainakin mun kahdella tutulla vauveli ja kaksi on tulossa;) Kilpailuvastauksena sanottakoon vaikka se, että kun toissaviikolla piti keksiä serkkuni aivan aivan pienelle vauvelille jotain, niin vein sellaisen hölmöt sukat, joissa oli joku ilme, eh :]

    Vastaa
  39. Jonna 15.4.2011

    Täysin turhakkeeksi meillä osoittautui tuttikuumemittari. Ei tosin itse ostettu, vaan saatiin lahjaksi. :D Epäilen suuresti, mittaako tuollaiset edes kuumetta tarkasti ja kaiken lisäksi lapsi ei edes syönyt tuttia, niin eipä sillä mitään tehnyt.

    Vastaa
  40. Annaleena 15.4.2011

    Kiva arvonta!!

    Viime kesänä kun poika oli noin 6kk manduca oli tosi kätevä meillä! Käytiin poimimassa vadelmia, mustikoita, puolukoita ja myös sienessä käytiin vähän väliä. Eikä edes selkään ottanut! Tuli ostettua myös kimperin trikooliina, jolle ei ollut käyttöä kertaakaan. Kuinka(!!??!!) yksi ihminen saa sullottua pienen vauvan jonka päätäkin pitää kannatella ahtaaseen ”pussiin”, joo ei ollut meidän juttu se.

    Vastaa
  41. Outi 15.4.2011

    JEE mikä arvonta!

    Turhin juttu taitaa olla tuttipullon/ruokapurkinlämmitin..Näin jäkikäteen ajatellen en kyllä yhtään ymmärrä miksi ihmeessä sellainen edes tarvittiin..onhan meillä mikrokin. Toisaalta..koska en suostu myöntämään pientä hölmöyttä, niin uskottelen itselleni, että vielä me sitä tarvitaan..vaikka jossain matkoilla.. (no ei tämäkään selitys enää toimi, laps on jo yksvee eikä varmaan kohta enää tuttipulloja käytä..pakko siis kai jo myöntää, että hölmöjä oltiin kun lämmitin hankittiin :D)

    Ja tärkein tekninen vempain oli ehdottomasti rintapumppu. Ilman sitä ois saattanu räjähtää maidot seinille useammankin kerran..ja siinä samalla revetä mamman hermot riekaleiks.

    Hassua muuten..oon ajatellu, että Rebe on kauheesti paljon vanhempi kun meidän Kerttu..sillon ihan vauvana parikin viikkoa oli iso ikäero..

    Vastaa
  42. Julia 15.4.2011

    Oi kuin mainio postaus!

    Esikoinen matkalla ja pää pyörällä että mitä hankkia.. Kivan palkinnon tähden osallistun arvontaan spekuloimalla, käytäntö sen sitten näyttää että tuliko itse hankittua hittejä vai huteja ;)

    Kestovaippojen uskoisin ja toivoisin olevan hyviä hankintoja! Turhakkeista olen joskus lukenut ja esiin nostettiin aina niin häveläiden jenkkien keksintö: vaipanvaihdon ajaksi pojille suoja alapään päälle, kai se pissisuihkua estää mutta oli myös tarkoituksena tehdä tapahtumasta diskreetti.. ja tietysti vielä kertakäyttöisiä suojia.

    Vastaa
  43. Satu 15.4.2011

    Tuttipullon lämmittäjä :D niin turha v ekotin kun olla ja voi :)

    Vastaa
  44. Anna-Maria 15.4.2011

    Voi turhia ostoksia on kyllä matkan varrella tullut paljon, suloinen kehto jota ei uskallettu käyttää kun keinujalat ja kissat oli vaaralline yhdistelmä. Tutteja meillä ei syöty ollenkaan mutta silti niitä iso pussillinen lähti uutena kirpparille :D :D välillä kyllä naurattaa nämä omat ostokset. Meillä myös vaihdettu matkarattaat 2.n kertaan sopivimmiksi, enkä vieläkään ole ihan tyytyväinen mutta enää en kehtaa niitä vaihtaa. Passittaisi mies varmaan hullujen huoneelle :D Vaatteita meillä on paljon =liikaa mutta pyrin siihen että kaikkia kumminkin käytetään. Meillä paras ostos 1-v jälkeen (neiti kohta 3v) pienet kynät ja vihot, tykkää ihan mielettömästi piirrellä ja automatkan, ravintolat ym ym sujuu hienosti kun on puuhaa.

    Vastaa
  45. Jasmin 15.4.2011

    Ei tarvinnut kauaa miettiä mikä meillä on kaikista hyödyllisin tuote pikkuiselle. Asumme englannissa ja täällä aivan mahtava tuote kun lapselle tulee hampaita on geeli, jota hierotaan ikeniin ja se ikäänkuin puuduttaa ikenet eikä näin ollen hampaiden tulo kutita/satuta/vaivaa vauvaa. Monet yöt ollaan saatu nukuttua rauhassa kun hampaita on tullut,ihanaa!

    -Jasmin

    Vastaa
  46. Riia 15.4.2011

    Mukkaan arvontaan :)

    Hyödyllisin hankinta lapselle on ehdottomasti olleet hyvät lastenvaunut. Poika on nyt 1v 3kk ja nukkuu edelleen päiväunet vaunuissa., ei missään muualla. Nuita on tullut lykittyä reilun vuoden aikana tunteja ja taas tunteja. Oon tyytyväinen siihen että ostettiin kerralla hyvät ja kestävät (kalliitkin) vaunut. Nuo mennee varmasti vielä monella lapsella.

    Turhin hankinta lienee muutamat tuttipullot joita jemmasin ennen pojan syntymää. Poika kun ei ikinä koskaan ole juonut tuttipullosta (paitsi synnärillä heti synnytyksen jälkeen) vaan ollut täysin tissipoikana.

    Vastaa
  47. Sina 15.4.2011

    Hassuinta on ehdottomasti neuvolakortin kannet! Ehkä ne oli enemmän äidille kun lapselle tarkoitetut?! Mutta kuitenkin, niin turhat ja silti niin ihanat!

    Vastaa
  48. Elina 15.4.2011

    Meillä myös niistäjä on ollut turhake molemmilla tytöillä. Ei sillä kyllä saa mitään ulos. Etenkin, kun ohjeessa lukee, että sitä ei saa työntää sieraimeen sisälle kunnolla. Jos sitä pitää ihan vaan siinä reunalla, niin en mä ainakaan saa mitään ulos.

    Kantoreppu ja liina ovat olleet äärimmäisen tärkeitä. Vinkiksi sille, joka sanoi että käyttämättä on Manduca jäänyt : huutiksesta siitä saat melkein omasi pois. Eikun myyntiin vaan sitten! :)

    Vastaa
  49. Lavisa 15.4.2011

    Heippa!

    Ihana arvonta! Turhana tuli ostettua 56 koon vaatteita koska vauveli oli niin iso syntyessään että kerettiin vain muutamaa hassua pitää päällä ennenkun jäivät pieneksi. Myös ihan pienet vauvan sukat jäi käyttämättä kun pojulla oli sen verran isot jalat :D

    Vastaa
  50. Sonja 15.4.2011

    Ihana arvonta! Nuo on niin meidän näköisiä vaatteita. Tykkään! Osallistun siis.

    Kaikki poitsulle hankitut tavarat ovat olleet onnistuneita ostoksia, mutta vaatteet. Huh. Hankin aivan liikaa. Uutena ja käytettynä kaupoista, huutiksesta ja kirppareilta. Paljon paljon jäi käyttämättä. Ja erityisen turhia olivat ”niin ylisöpöt” pienet t-paidat. Thih. Ei niillä tehny yhtään mitään, nousee vaan korviin. Nyt vähän isompana vauvana voikin alkaa jo käyttää…

    Ja ihan pakko edelliseen kommentoida, että ne nenäfriida on meillä ollu yks käytetyimmista tavaroista. Kun koko syksy ja talvi meni pienessä nuhassa. (Siis nimenomaan se imettävä malli, eikä se painettava…voi olla että sitä Maame tarkoititkin.) =)

    Vastaa
  51. Satu 15.4.2011

    Hei ja ensiksi kiitos ihanasta blogista! : ) On mukava lukea ihan arkisista asioista ja etenkin lapsiperheen elämästä.

    Varsinaiseen arvontakysymykseen vastaan näin: melkein kaikki ovat olleet tarpeellisia hankintoja lapsillemme, paitsi rintareppua ei ole tullut syystä tai toisesta käytettyä kuin muutaman hassun kerran. Eli sen voisi katsoa olleen vähän hutiostos.

    Vastaa
  52. Martta 15.4.2011

    Nuo Aarrekidin vaatteet on kyllä ihania, joten tuun arvontaan mukaan! :)

    Mulla on tytär 1v2kk. Hyödyllisin ostos on varmaankin ollut Manduca-kantoreppu, jossa tyttö matkustaa nykyisin enimmäkseen selässä läes päivittäin ja joskus ottaa tirsatkin siellä. Paljon näppärämpi kaupungilla kuin vaunut, niin kuin joku mainitsikin… Myös harsot, kestovaipat ja rintapumppu on olleet kovassa käytössä! Harsojakin on varmaan se 50 kappaletta, kun alku oli melkosta sähläämistä maidon kanssa ja kyllästyin pyykkäämään harsoja joka päivä, niin hankin sitten kunnon arsenaalin niitä. :D

    Turhin on ollut pinnasänky, jossa tyttö ei nukkunut kertaakaan (nukkuu edelleen mun kainalossa). Onneksi sen sai sitten myytyä. Samoin sitteri, jossa lapsi ei viihtynyt, oli turha. Fiksu lapsi ei halunnut köllötellä yksikseen sitterissä, vaan osallistua kaikkeen toimintaan sylistä/kantorepusta/liinasta käsin! :)

    Vastaa
  53. Amanda! 15.4.2011

    hyödyllisin hankinta meiltä oli sack’n seat! hommattiin se vitosella kirppikseltä ja on ollut ihan super paljon käytössä. Menee niin pieneen kasaan et oli helppo kanniskella sitä mukana jokapaikassa. Juhlissa se oli ihan must, koska jokaisissa juhlissa EI ollut syöttötuolia (tai ainakaan tarpeeksi montaa). Lisäksi sackeni kulki meidän mukana jokaisen mummulareissun ja näin vältyttiin kantamasta uusia syöttötuoleja mummuloihin. Nyt tyttö on jo niin iso ettei syöttötuolia enää tarvitsekaan, mutta sackeni odottaa kaapissa, josko tulisi lisää lapsia :) ps. on myös huippu siinä vaiheessa kun omaan kotiin tulee pieniä vieraita, mutta syöttötuolit on jo hävitetty! : )

    Vastaa
  54. Ananas 15.4.2011

    Ihana arvonta! Ja kiva blogi myös, ei vaan ole tullut muistaakseni ennen kommentoitua. :)

    Yksi turhimmista hankinnoista oli vauvan lelukaari. Metsästimme pitkään kohtuuhintaista ja -näköistä lelukaarta selällään köllöttelevälle vauvalle. Kun sellainen viimein löytyi, oppi vauva jo parin päivän päästä kierähtämään vatsalleen ja pian jo liikkumaan, eli vähän liian myöhään tuli hankittua. Vähän aikaisemmin olisi ollut ehkä tarpeellisempi.

    Seuraava äärimmäisen tarpeellinen (?) hankinta olisi sellainen kahvikuppi-/vesipulloteline rattaisiin. Siis siihen työntöaisaan, että kiireinen äiti voisi kulkiessaan hörppiä take away kahvia tai vettä. ;) En vaan tiedä mistä niitä saa, eli jos jollain on tietoa, niin kertokaa!? :)

    Vastaa
  55. liiska 15.4.2011

    meillä turhin hankinta on ehdottomasti ollut musiikkimobile, joka hankittiin aivan liian myöhään eli lapsen ollessa jo 3,5-kuukautinen. mobile ei kiinnosta pätkääkään ja tuutulaulu vain havahduttaa hereille… jotenkin kuvittelin ennen vauvan syntymää ettei me sellasella mittään tehä ja olisi pitänyt tässä ajatuksessa myös pitäytyä. huoh :D

    Vastaa
  56. Meri 15.4.2011

    Vaunuihin kuuluva rattilelu. Innoissani ostin ja ajattelin, et sen voi virittää autoonki matkaviihdykkeeks. Mutta…lähti kiertoon ku puolisen vuotta pyöri nurkissa ku poika ei siitä kiinnostunu :D

    Vastaa
  57. Manna 15.4.2011

    Näyttää hauskoilta nuo Kuopuksen vaatteet kun kävin jo pikimmältään katsomassa, täytyy mennä paremmin vielä tutkimaan;-)

    Meillä turhakkeen aseman sai myös kovasti kylläkin ylistetty Manduca-reppu, ei vain tullut käytettyä, jostain syystä mies tykkäsi kantaa rinnalla Baby Björnissä, minkä jälkeen koko kanteleminen jäi. Onneksi sai hyvin myytyä Huuto.netissä. Sielä ostin myös pojalle GANTin kylläkin käytettyjä vaatteita enemmänkin, joita osaa ei ehditty ikinä käyttää. Hienoja olivat, mutta jotenkin sitä vauvalla tulee jostain syystä vain panostettua tuohon käytettävyyteen;-)

    Nyt on tulossa taas perheenlisäystä, tyttö tällä kertaa, ja tavaramäärä senkuin lisääntyy..

    Vastaa
  58. pikku myy 15.4.2011

    esikoista tässä vasta odotan, joten hankintoja ei ole kauheasti ehtinyt tehdä vielä.. niistä tarpeettomista puhumattakaan :D toivottavasti voin kuitenkin osallistua arvontaan, vaikka lueskelenkin täältä vain muiden vikaostoksista, jotta en tee samoja virheitä itse ;) ps. teillä on iiiiiiiiiiihana keittiö!!

    Vastaa
  59. Piia 15.4.2011

    Arvonnassa mukana. Meillä turhin ostos on ne monen monet tuttipullot, joita odotusaikana hamstrasi, ettei tarvitse yhtäkyytiä pestä ja keitellä. No ei juonut kukaan lapsistamme tuttipullosta ;) Kiitos ihanasta blogista! Aurinkoista kevättä!

    Vastaa
  60. mimmi 15.4.2011

    Hei, tuo koodi ei vaikuta toimivan :(. Olisin ostanut nettikaupasta jotain kivaa, mutta sivusto herjaa, että ”kuopus03blog” ei kelpaa.

    Vastaa
  61. rumbo 15.4.2011

    Turhin juttu meillä on ollut kantoreppu. mitään sillä ei tehty. Toinen vois olla pinnasänky, emäntä kun vetelee sikeitä mun kainalossa :D

    Mahtis arvonta!

    Vastaa
  62. Pirtu 15.4.2011

    Turhake oli valmisvaipat kankeat ja mielestäni kovat ihan pikkuiseen peppuun laitettavaksi.

    En tainut käyttää sitä yhtäkään pakettia vaan annoin pois ja siirryin itse ompelemiini pehmoistakin pehmoisempiin sideharso ja flanellivaippoihin.

    Oon monasti pohtinut että noissa kertakäyttöisissä valmisvaippoissahan pikkuisen lonkatkin joutuu väärään asentoon ja kaiken lisänä jätevuoret kasvaa.

    Vastaa
  63. katih 15.4.2011

    Turhia hankintoja en kyllä keksi, kaikelle on tullut käyttöä kyllä. Kestovaippoja löytyy tosin muutama, vaikka niitä olenkin liian laiska käyttämään.

    Vastaa
  64. Momo 15.4.2011

    Turha väline vauvalle, ainakin meillä, oli hoitopöytä sen varsinaisessa merkityksessä. Vaipat vaihdettiin millon missäkin, lattialla tai sängyllä, kuitenkin kaikkialla muualla kuin itse hoitopöydällä. :) Siihen sitten kasaantui kaikki muu ylimääräinen roina.

    Vastaa
  65. Pauliina 15.4.2011

    Hyödyllisintä kestovaipat (ei ole kokoaikaa roskikset täynnä;) )

    Turhinta myös kantoliina (liian monimutkaista) :D

    Vastaa
  66. jenninho 15.4.2011

    Moikka, ekaa kertaa eksyin sivuillesi ja hyvä niin :) ihana blogi täynnä ihania juttuja..

    hmm turhuuksiin, eihän meillä niitä ole eihän ;) Ei mies keksi yhden, ostettiin vaunuihin 50 euroa maksava eläinsuoja mikä oli aivan täysi susi!! ensimmäisellä käyttökerralla ensimmäinen kissa livahti sinne sisään vauvan kanssa nukkumaan :) ja tämä tapahtui joka kerta kun se laitettiin vaunujen päälle :)

    Vastaa
  67. Kärty 15.4.2011

    Mä nyt skippaan ton arvonnan (vaikka nää lukuisat vauvablogit kyllä herättelee sitä syvällä uinunutta vauvakuumetta!). Oli pakko tulla kertoon kuinka samaistun tohon miehet+ihanat vaatteet :-D mulla on nimittäin yks Marimekon superihana vaalea viitta, joka on melkoisen kallis ja hieno, eli mun ylpeys. Rakas avomieheni totes että näyttääpäs mummoviitalta…

    Vastaa
  68. Yoslene 15.4.2011

    Leikkikehä jäi käyttämättä. En kyllä tiedä miksi, olisi varmaan pelastanut monet äidin suihkussakäynnit yms. Jostain syystä nostin syöttötuolin aina suihkun viereen, johon istutin lapsen suihkun ajaksi odottelemaan. :D

    Vastaa
  69. Inka 15.4.2011

    IHANA arvonta, tätä ei voi ohittaa! :)

    Meillä ei ole -toistaiseksi- vielä ostettu hutiostosta, kaikkea on käytetty, enemmän tai vähemmän. Kuitenkin yksi minkä mielestäni olisi voinut olla ostamatta oli pienen pienet puman ensitennarit. Mitenkään en saanut niitä vastasyntyneen pieniin kääröllä oleviin jalkoihin! Söpöt ovat kuin mitkä, ja edelleenkin ne löytyy hyllyltä koristeen muodossa…mutta käytetty ei kertaakaan :D Nyt sen sijaan jemmasta löytyy kesäksi niket & adidakset, paljon jo järkevämpää satsata hyviin kenkiin nyt noin 2-vuoden iässä kuin vastasyntyneelle …;)

    Vastaa
  70. Päivi P 15.4.2011

    Me ei kyllä olla ostettu vauvalle (6kk) mitään, mitä ei ois käytettykään, paitsi vaatteita ihan liikaa!!! Puolet vähemmälläkin ois pärjänny :)

    Vastaa
  71. Katariina 15.4.2011

    Heippa, turhimmat ovat ollee pinnasängyn patja ja tuttipullot. Neiti kun ei ole vieläkään suostunut yhtäkään yötä nukkumaan omassa sängyssään huippu ergonomisella patjallaan. Eikä neiti syö tuttipullosta. :) Huippu arvonta!

    Vastaa
  72. Nna 15.4.2011

    mun on vielä vaikea sanoa, mikä ostos on ollut turhin, kun vauva ei ole vielä syntynyt. mutta luulen, että turhimmaksi jää sandaalit, jotka ovat todennäköisesti vauvalle sopivat joskus ensi talvena :)

    Vastaa
  73. Heidi 15.4.2011

    (Alkuun vaan että pöh Miikalle, sun malliset naiset ei näytä muumimammoilta vaikka mitä pistäis päällensä! Paitsi jos pukeutuu siihen muumimaailman oman mamman asuun…)

    Itsellä varmaan turhin hankinta Myrskylle on ollut, hmm… ehkä ne tuhannet niin iiiihanat haalarit ja mm. farkkutakki, joita olen ostellut raskausaikana aivan väärinä kokoina väärille vuodenajoille. Tuolla ne on kaapissa, eikä niitä raaski poiskaan antaa. :D Pitäisi ehkä arpoa niitä omassa blogissa…

    Niin, ja hiljattain Myrskylle ostettiin Ikeasta keinutuoli, joka päätyi sitten olkkariin äidin telsunkatsomislöhöpaikaksi, eli poika ei paljon ole siinä istunut. :D Puolitoistavuotiaalle keinutuoli, kaikkea sitä… Kerran se jo jätti sormensa sinne jalaksen alle.

    Vastaa
  74. Tea 15.4.2011

    Kiitos kuvasta blogista!

    Hassuin ostos on ehkä Kiinasta ostetut vauvan halkiohousut, joissa pylly jää paljaaksi ja siitä sopii sitten lapsen istahtaa potalle asioilleen, ei tartte housuja laskea :)

    Vastaa
  75. Sape 15.4.2011

    Heippa Maj! Meillä turhimpia ja lähes käyttämättömiä on ehdottomasti monen monet (kymmenet..) ihanan söpöt vauvakengät! Ei vaan pysyny sillon pikkusena jalassa ja sit kun oppi ottaan ne pois niin se siitä sitten..Mutta kyllä ne ihkuilta tossa lipaston päälläkin näyttivät! Täytyy kyllä varmistaa Aarrekidin kotiutuminen meille vierailemalla nettikaupassa..! Ja sit jos arpaonni suosii, niin tuplaonni! :)

    Vastaa
  76. Greu 15.4.2011

    Kengät ristiäisiin… Eihän ne pysyneet edes jalassa:D

    Vastaa
  77. Hook 15.4.2011

    Heipä hei, Kirjoitan nyt ihan ensimmäistä blogikommenttia. Palkinto on niin huikea, joten nyt on kokeiltava käviskö tsäkä.

    Turhin hankinta on ollut ehkä kantoliina, joka jäi todella vähälle käytölle. Lisäksi muutama epäsopiva kestovaippa on tullut hankkia ja ne lojuvatkin edelleen kaapissa.

    Kiitos muuten viihdyttävästä blogista. Täällä on mukava joskus vierailla!

    Vastaa
  78. Mary 15.4.2011

    Omaa lasta ei oo, mutta muutama lapsonen lähipiiristä löytyy, joille tulee ostettua silloin tällöin kaikkea kivaa ja hyödyllistä…mutta osallistun kuitenkin arvontaan :)

    Vastaa
  79. Mirtsi 15.4.2011

    Heh, mul on sama raitamekko ja mun avokki kutsuu sitä kans muumiasuksi, hauska sattuma! :D P.S. Kiva blogi ja tyylisi samoin ;)

    Vastaa
  80. Tuula 15.4.2011

    Arvonnassa mukana. Tarpeellisin hankinta oli varmaan vauvan turvaistuin. Tavanomaisen käytön lisäksi vauva nukkui siinä korvatulehdusten aikaan pahimmat yöt. Ilmeisesti vähän pystympi asento helpotti kipua. Turhakkeiksi osoittautui tuttipullot, meidän vauvoille ne ei kelvannut.

    Vastaa
  81. h&M 15.4.2011

    Turhin ostos ei varsinaisesti ole lapselle, mutta pikkuvauvaan liittyen – maidonkerääjät… :/

    Vastaa
  82. Laura 15.4.2011

    Meillä anoppi kiihkeästi vaati vauvauutisen kuultuaan hankkimaan mankelin. ”Eihän nyt missään vauvaperheessä pärjätä ilman mankelia, miten muuten vauvan lakanoista saisi pehmeät ja mukavat?” Esikoistaan odottava äiti ajatteli ahdistuneena olevansa maailman huonoin äiti, kun ei ymmärtänyt edes ajatella, että mankeli on lapsiperheen pyhä esine ja sula välttämättömyys. Kertaakaan ei tullut mankeloitua!:)

    Vastaa
  83. Minsku 15.4.2011

    Kiva arvonta!

    Paljon tavaraa saatiin käytettynä lähisuvulta, mutta päätin jo alkuraskaudessa, että hyviin vaunuihin sijoitetaan. Ja se on todellakin kannattanut, varsinkin talvivauvan kanssa tuolla lumessa tarpoessa. Oon ollut myös todella tyytyväinen, että tulin valinneeksi vaunuihin pehmeän kopan, koska siihen sopii isompikin lapsi myöhemmin ja saa esim. autossa pienempään tilaan kuin kovan kopan.

    Aikas turhia tavaroita meillä on ollut ,niinkuin monella muullakin, kantoreppu ja -liina sekä tutit (valitettavasti peukalo on pop:( ). Myös ilman rintapumppua olisin pärjännyt loistavasti.

    Vastaa
  84. Mukana arvonnassa:) Turhin hankinta… øøh. Siita on niin kauan kun pojat olivat pienia niin ei tule mieleen. Ehka en ole tehnyt sellaista;) Ehka vaatteita olen ostanut liikaa. Nyt ostan vain tarvittaessa ja hyva laatuisia. Nain kaapit eivat pursua kamaa ja vaatteita tulee myøs kaytettya eika kay enaa niin, etta muutaman kerran pidetty paita lahtee kiertoon kun on kaynyt pieneksi.

    Vastaa
  85. Tina 15.4.2011

    Meillä taas turhin ostos ehdottomasti oli tuo sack n seatin matkasyöttötuoli. Ei käytetty kertaakaan! Lapsen pystyi kyllä tarvittaessa hyvin kätevästi syöttämään sylissäkin. Muita turhia oli rengasliina (pitkä kantoliina oli paljon parempi), tuttipullot (ei ikinä käytössä, omasta takaa maitoa riitti ja kun imetys lopetettin niin siirryttiin suoraan mukiin), imetystyyny (tyttö söi niin nopeaan, ettei sitä tyynyä tarvittu ja oli muutenkin liian iso ja kaikkialla vaan tiellä), rintapumppu (en käyttänyt kertaakaan, ei sittenkään ollut mun juttu pumppailla) jne jne. En enää kaikkea muistakaan, kun ne on jo aikaa sitten laitettu kiertoon. Mutta kyllä sitä aika paljon turhaketta on olemassa ja myydään ihmisille…

    Vastaa
  86. Mire 15.4.2011

    Mukana arvonnassa! :)

    Ei tule mieleen nyt mitään erityisen tarpeetonta hankintaa, toki jonkun verran tullut pieniä hutiostoja, jotka eivät ole olleetkaan hyviä/käytännöllisiä/kivoja jne :)

    Vastaa
  87. Sapsu 15.4.2011

    Turhimmat hankinnat ovat olleet, monet erilaiset tutit, niiden ”pidikkeet” ja tuttipullot. Neiti ei meinaan tuttia/pulloa huoli. Tuteilla hän tykkää leikkiä ja syödä järsiä niitä muovireunoja :D hih!

    Tietenkin on sitten jotain ns. turhia vaatteita, mitä ei oo tullut kun kerran käytettyä…

    Ihana blogi ja perhe sinulla :)

    Vastaa
  88. Adriana 15.4.2011

    Kiitokset kivasta blogista; olen seurannut sitä jo ennen Repsun maailmaan tuloa :)

    Kilpailuun otamme osaa seuraavasti;

    Meillä turhin hankinta vauvalle oli Manduca jossa vauva ei viihtynyt ollenkaan ja raskausaikana ostamani ”kivat vaunut” osoittautuivat vauvan syntymän jälkeen aivan kauheiksi ja menivät vaihtoon…kahdesti kaikenkaikkiaan.

    Mentiin siis kolmipyöräisestä, nelipyöräiseen ja lopuksi nelipyöräiseen jossa kääntyvät etupyörät ja nyt on oltu tyytyväisiä :D

    Raskausaikana ostin aivan järjettömän määrän vaatteita, joista puolet laitoin itse takaisin kirppikselle kun niitä ei ehditty käyttämään :D

    Kunnon maidonkerääjät löysin vasta kun olin jo lopettamassa imetystä. Unituki oli kans ihan susi; rullatulla pyyhkeellä pärjäs paljon paremmin !

    Ristiriitainen ostos oli myös rintapumppu; siinä tunsi itsensä enemmän lehmäksi kun naiseksi ;)

    Hyödyllisiä onkin sitten monen monta, oikein listaksi asti;

    – vauvasänky jossa laskettava reuna ja pyörät (0-6kk ikään)

    – turvakaukalo ja niiden kanssa toimivat rattaat

    – Baby Björn rintareppu

    – tuttipullojen mikrosteriloija

    – itkuhälytin

    – Baby Björn sitteri

    – Fisher-Price koliikkikeinu (ei imurointikaan haitannut unia)

    – tuttipullon ”termospussi”

    – kävelytuoli (niin saa äitikin käydä rauhassa suihkussa)

    – sideharsot

    – kunnon hoitolaukku

    Vastaa
  89. Heidi 15.4.2011

    Hah, hauska lukea muiden turhakkeita/tarpeellisia! Meillä hyviä hankintoja ovat olleen vaunut, pinnasänky, harsot, musiikkimobile, baby björn sitteri, lelukaari ja amme irrotettavalla selkätuella. Turhakkeita taas tuttipullot, joita ei ole koskaan käytetty ja pienet paidat (kun bodyt on niin paljon kätevämpiä).

    Vastaa
  90. Kati 15.4.2011

    Turhin hankinta on vilkkuvat ja soivat kengät, niillä ei tehnyt muuta kuin vanhemmat menetti hermonsa.

    Arvonnassa mukana :)

    Vastaa
  91. Piijuli 16.4.2011

    Hyviä hankintoja oli sitteri, turvakaukalo, mobile ja lelukaari.Turhia sitten rintapumppu, maidonkerääjät jne.Arvonnassa mukana!

    Vastaa
  92. ninia 16.4.2011

    Heippa!

    Ihana blogi siulla! Olen täällä taustalla seuraillut tuota teidän söpöä perhe-elämää jo pidempään, olette jotenkin niin lempeän, onnellisen ja tasapainoisen oloinen yksikkö, että se välittyy ruudun tälle puolelle asti ja saa ainakin tämän äidin mukavalle mielelle:)

    …Ja turhuuksien baby björn-kantoreppujen ja turvakaukalon lelukaarien lisäksi täällä hamstraattiin varmuuden ja neutraaliuden vuoksi ennen vauvan syntymää, niin ”poika-vaatteet”, sekä ”tyttö-vaatteet”, koska sukupuolestahan ei voinut olla varma. Sitähän hamsteriksi innostuneena ja hormonien pyörteessä tämä pukeutumisesta liian tarkka äiti tosiaan kuvitteli tytölle kelpaavan myös ne ssniset vaatteet, vaikka totuushan oli, että käyttämättömänähän ne kirppikseltä sitten pystyi bongaamaan…

    Vastaa
  93. jembou 16.4.2011

    Selvästi turhin hankinta on ollut kantoreppu joka ei mahtunut edes kiinni! =D

    Vastaa
  94. piipi 16.4.2011

    Kantoreppua ei juuri tullut käytettyä.Babysitteri oli kovassa käytössä ja hyödyllinen.

    Vastaa
  95. kesä 16.4.2011

    Turhin rintapumppu.

    Vastaa
  96. Susan 16.4.2011

    Meillä esikoiselle turhiksi osoittautuivat mm.tutit, tuttipullot, korvikemaito, kantoreppu. Mutta nyt toista odotellessa on taas valmiina tutteja ja erimallinen kantoreppu :D Ei kai sitä kaikesta opi tai sitten luottaa siihen vauvojen erilaisuuteen niin kovin! Rattaiden suhteen olen viistastunut. Pienet eturenkaat (teutonia fun) eivät toimi edes kaupunkiolosuhteissa Suomen talvessa!!!

    Vastaa
  97. ine 16.4.2011

    rintareppu on turhake. kumpikaan pojista ei siinä ole viihtynyt..

    Vastaa
  98. aavaliina 16.4.2011

    rintareppu oli turhin ja kantoliina oli paljon parempi ja vauva ei hölskynyt paikasta toiseen

    Vastaa
  99. kasi 16.4.2011

    Turhin hankinta meillä on ollut BabyBjörn Rintareppu, jonka ostimme vähän ennen kuopuksen syntymää. Käytimme sitä vain pari kertaa. Poika kasvoi sellaista vauhtia, etten jaksanut häntä kantaa siinä repussa, selkä ei kestänyt.

    Vastaa
  100. Bree 16.4.2011

    Kiitokset mukavasta blogista! Olen seurannut tätä jo parin vuoden ajan, mutta nyt taitaa olla ensimmäinen kerta kun kommentoin :)

    Tarpeettomin hankinta on epäilemättä hupulliset sisävaatteet 3kk ikäiselle pojallinen. Suloisen näköisiä, mutta mahdottomia käyttää, jos huppua ei halua pitää päässä (yleensä ei, kun sisällä ollaan).

    Vastaa
  101. Safiiri 16.4.2011

    Hei kiitos kivasta ja kiinnostavasta blogista :)

    Turhake mikä se olis ollut no harkitsen aina erirttäin tarkkaan ostokseni ja kyllä tässä tosiaankin pitää mietintämyssykkä päähän asettaa … joo tulihan se sieltä elikkäs esikoisen kävelyteline oli ihan turha kun mies tepasteli jo ihan luonnostaa 9-10 kk ikäisenä eikä edes suostunut konttailemaankaan :))

    Vastaa
  102. Aniina 16.4.2011

    Meillä kyllä ehdottomasti hyödyllisin hankinta on ollut mobile sekä lelumatto – molemmat olleet käytössä koko tämän 3kk päivittäin. Poika kyllä tykkää olla sylissäkin, mutta koska on hereillä yötä lukuunottamatta lähes koko päivän, niin viihtyy onneksi myös itseksään pitkiäkin pätkiä kunhan vaan on tällaisia viihdykkeitä tarjolla :)

    Meillä on kotona ollut käytössä myös rintareppu aina silloin, kun poika kaipaa pitkäaikaista sylittelyä ja omat kädet alkaa olla mainohapoilla :)

    Ainoa turhake, joka meiltä löytyy on ehdottomasti unipussi. Jos siihen erehtyy laittamaan nukkumaan niin ei huuto kyllä lopu ennen kun on vapauteen päästy :D

    Vastaa
  103. Tuula 16.4.2011

    Turhin oli häkkisänky,uni maistui paremmin isin ja äidin sängyssä.

    Vastaa
  104. Jaimsey 16.4.2011

    Meillä on nyt kaks lasta ja on tullu huomattua,että se mikä sopii yhdelle niin ei sovi toiselle.Esikoinen oli tosi itkuinen ja kantoliina oli aivan ehdoton!No,toinen muksuista ei oo koskaan viihtynyt siinä sekuntiakaan..eli aivan turhake. Samoin tuttipullot ja mikrosteriloija ja rintapumppu oli mun elämäntilanteen takia aivan EHDOTTOMIA esikoiselta..kun taas toinen ei oo tainnu juoda tuttipullosta viittä kertaa enempä,eikä rintapumppua ole käytetty kertaakaan ;) Että siinäpä niitä hydyllisimpiä ja samalla turhimpia juttuja ;)

    Vastaa
  105. Sisko 16.4.2011

    siitä on aikaa,kun lapset oli pieniä. Kaikkea tuli käytettyä, sillä ostimme tosi vähän ja tarpeeseen.

    Paljon ostettiin ja saatiin käytettynä..Mutta leukalaput oli turhia,ruokailun jälkeen piti kuiteski vaatteet vaihtaa ja pestä….

    Vastaa
  106. eevis 16.4.2011

    ei tule mieleen mitään turhaa.. olen niin pihi, että kaikkia hankintoja on mietitty kauan ja hartaasti:)

    hyödyllisintä/parasta on villavaippahousut!

    Vastaa
  107. Ansku 16.4.2011

    Itseltä ei vielä omaa lasta löydy, mutta sitäkin rakkaampi pikkukummityttö. Omalta kohdalta en siis osaa sanoa mikä on ollut turhinta, mutta sivusta seuranneena kummitytön perheessä on kyllä täysin käyttämättä jääneet mm kantoliinat ja tutit. Ja aivan ihania nuo Aarrekidin tuotteet!

    Vastaa
  108. JohannaW 16.4.2011

    Kuten monen muun mielestä blogisi on ihana. Taustaillut olen jo useamman kuukauden. :)

    Meille turhin ostos oli Bumbo istuin, missä meidän pieni mies ei viihtynyt lainkaan. Se lähtikin kiertoon melko nopeasti oston jälkeen. Paras ostos oli varmasti meidän (nyt jo eteenpäin myydyt) vaunut. Teutonia Spirit s3.

    Vastaa
  109. Janelle 16.4.2011

    Meillä turhake ollut ehdottomasti konttauskypärä. Ei käytetty kertaakaan. Paremmin oppii varomaankin kun ei ole pää ”pumpulissa”. Lisäksi on aika kuuman oloinenkin vaikka onkin ns. avonainen.

    Vastaa
  110. Riikka 16.4.2011

    Esikoisen kohdalla turhakkeita oli lukuisia kymmeniä, ja niissä hyödyllisissäkin (vaatteet, kestovaipat…) ammuttiin yli ja pahasti. Seuraavien kohdalla on sitten pikkuhiljaa pienennetty arsenaalia (ja isin kauhuksi myös ostettu aivan liikaa lisää – mutta tietysti niitä hyödyllisiä ;))

    Jos nyt turhakevaatteista jotakin kirjoittaisin, niin seuraavanlaiset no-no:

    – paidat ja puserot vastasyntyneellä/pienellä – pahimmassa tapauksessa ei edes neppejä kaula-aukossa

    – farkut ja muut oikeat housut vastasyntyneellä – pahimmassa tapauksessa ilman neppareita haarassa

    – taskuvaipat ja aio:t pienellä – harsot ja villikset toimivat niin paljon paremmin ja ovat kauniita

    – ranskalaiset vauvanvaatteet, joiden kiinnityssysteemit eivät avaudu varsinkaan miespuolisille vaatettajille

    Toisaalta esikoinen ei käyttänyt pinnasänkyä, tuttipulloja, itkuhälytintä tms. jotka taas seuraavalla ovat ensiarvoisen tärkeitä.

    Vastaa
  111. Laddy 16.4.2011

    Ehkä jotain turhaketta tuli ostettua, ei oikein enää muista:) Paljon tavaroita jäi kun lapset kasvoivat nopeasti.

    Vastaa
  112. Pia 16.4.2011

    Hassuinta ollut keinu, jota tarvinnut edes itse keinuttaa vaan heijas vauvaa kaukalossa nappuloita vääntämällä. Turhinta ollut paljon- niin vauvatavara, lelu kuin vaatepuolella en edes osaa eritellä kaikista turhinta.

    Hyödyllisintä ollut sideharsot, ku käy niin moneen menoon ja helppo pestä ja paranee vaan pesu pesulta.

    Vastaa
  113. Inari 16.4.2011

    Meillä turhimmiksi ostoksiksi osoittautui muutamat pienet vauvatennarit, joita ei koskaan tullut käytettyä.. Kaupassa ne näyttivät niin super söpöiltä, mutta käytännössä ne olivat aivan jotain muuta.. :D Parhaimmaksi ostokseksi puolestaan osottautui yhdistelmävaunut, joihin sai asennettua tarpeen tullen myös autonistuimen. Toiminto oli erityisen kätevä kauppareissuilla ja matkusteltaessa.

    Vastaa
  114. Virpi 16.4.2011

    Kovasti kehuttu Bumbo-tuoli jäi meillä turhakkeeksi. Lapsi onnistui melkeenpä ekalla käyttökerralla kiepsauttamaan itsensä sieltä lattialle niin että pää vain kolahti.. Kurotteli siis jotain lelua niin että onnistui putoaan ja toisella kertaa sama juttu. Lähti äkkiä kiertoon moinen kapine, ehkä olis nyt näin isompana mennyt vielä mutta eipä olla jääty kaipaamaan.

    Vaatteista terälliset potkuhousut jäi käyttämättä , sen lisäksi vinkkinä vain ekaa lasta hommaaville et kaikenlaiset ”hienommat” vaatteet jäi usein vähälle käytölle, esim mekot / hameet vauvalla, haalarihousut (vaikka olisi ollet topattujakin) jne. Kuljettiin usein vaunuilla joka paikkaan, jolloin puettiin päälle haalari + makuupussi (talvella) ja jotkut mahd mukavat vaatteet sinne alle.

    Kunnolliset kengät pienijalkaiselle kävelemään lähtijälle on ollut tarpeellinen mutta vaikea löytää! Meillä jalka oli 17-18 kun alettiin tukea vasten / talutettuna kävellä ja yleensä ensiaskelkengät lähti koosta 19-20..

    Vastaa
  115. Hennis 16.4.2011

    Hyödyllisin hankinta oli varmaan kantoliina. Turhinta mietin pitkään, mutta ehkäpä lopulta hoitolaukku. Tai sitä käytti meillä lähinnä iskä, itse valjastin siihen käyttöön ihan tavalliset tilavat olkalaukut.

    Nyt toiveikkaana osallistun arvontaan, sillä odotan juuri toista lastamme ja olisi kiva saada jo jotain pientä häntäkin varten.

    Vastaa
  116. titti 16.4.2011

    Hmm, hassuinta varmaan bemarin lippis vauvalle :D

    Hyödyllisintä yhdistelmärattaat ja tarpeettominta ensisänky

    Olis kyl niin ihana voittaa tämä palkinto :)

    Vastaa
  117. ivory 16.4.2011

    Täysin turha juttu meillä on ollut maidonkerääjä. Kertaakaan en ole käyttänyt :) Sitteri ja lelukaari puolestaan on helpottanut arkea! Ihana arvonta ja blogi myös!:)

    Vastaa
  118. Pähkinä 16.4.2011

    Turhimmat ostokset varmaankin lukuisat tuttipullot ja oheistarvikkeet (kuten pullonlämmitin, pulloa viileänä pitävä pussukka yms.). Vielä ei olla kertaakaan puteleita käytetty…ehkä sekin aika vielä koittaa :)

    Hyödyllisintä varmaankin rattaat ja pienempi 5kk ikään asti käytettävä sänky pinnasängyn ohella. Pinnasänky olisi pikkupojulle ollut ihan tuhottoman iso ja helpompi yölläkin nostaa vieressä olevasta pikkusängystä omaan sänkyyn syömään.

    Kiva arvonta!! :)

    Vastaa
  119. Kirsi-Marja 16.4.2011

    Hyödyttömintä oli ostaa meidän pikku neidille pienet sammarit ja takki, koska ovat niin epäkäytännölliset. Ei tullut pidettyä kertaakaan.

    Vastaa
  120. Tarja 16.4.2011

    Tarpeellinen hankinta oli mikrostrerilisaattori. Ensimmäisellä sitä ei juuri tarvinnut, mutta pienemmälle se oli kullanarvoinen, kun imetys loppuikin esikoista aikaisemmin. Miten helppoa olikaan sterilisoida pullot ja tutit ja rintapumppu siihen asti, kun sitä tarvittiin! Toinen mahtava juttu on korvakuumemittari. Turhakkeita… no, ainakin kaikki mekot ja farkkuvaatteet vauvaikäisellä. Pitämättä ovat jääneet kummallakin.

    Kuopus on ihana kauppa!! Olisinpa onnellinen, jos voittaisin. Valitsisin jotain ihanaa omalle kuopukselle, joka pitkälti joutuu pitämään siskon pieneksi jääneitä. Aarrekids-vaatteet on ihania, niitä meillä ei olekaan -vielä… Voi olla, että alekoodin kera saattaa olla pakko eksyä taas nettikauppaan ostoksille…

    Ja Maj sinulle kiitos kivasta blogista! :-) Ihanaa, kun teitä äiti-ihmisiäkin blogin pitäjistä löytyy!! Aurinkoista kevättä teidän perheelle!

    Vastaa
  121. Armitus 16.4.2011

    Hyödyllisin ostos meillä on pinnansängyn, vaunujen ja turvakaukalon ym välttämättömien lisäksi ollut kylvetystuellinen amme. Ilman sitä oltaisiin kyllä miehen kanssa kädet jatkuvasti maitohapoilla kun meidän pieni vesipeto ei ole ihan kevyimmästä päästä :)

    Vastaa
  122. masia 16.4.2011

    Taitaa olla tuo Häkkisänky! :)

    Vastaa
  123. pex 16.4.2011

    Ei tule mieleen mitään hirveän turhaa. Yleensä säästeliästi ostelen. :)

    Vastaa
  124. catjana85 16.4.2011

    Turhin hankinta lapselle on ollut ehkäpä ollut tuo tuttipurnukka (sisustusliikkeestä) Tutteja ei siellä koskaan ollut vaan niitä oli joka puolella tai toisin sanoen ei missään!:)

    Todella Tyytyväinen olen ollut tärinäsitteriin sillä on pelastettu monen monta hetkeä!!!

    nim.catjana

    Vastaa
  125. Tanja-maria 16.4.2011

    Turhin vauva ajan ostos on ollut hoitopöytä.Vaipat vaihtuivat paljon helpommin ja turvallisemmin sängyn päälle levitetyllä alustalla.

    T.Tanja

    Vastaa
  126. eekku 16.4.2011

    kyllähän niitä on paljon varmaan osteltu sukulais lapsille kun omia ei ole mutta ei nyt äkkiseltään tuu mileen mitään

    Vastaa
  127. Supu 16.4.2011

    Turhimmaksi osoittuivat rinnanlämmittimet, rintakumit ja rintapumppu. En esikoista pystynyt imettämään ja kaikki jäivät käyttämättömiksi. Myös kaukalon leluhärpäke oli meille täysin turha koska viihtyi hyvin autossa ilmankin sitä.

    Vastaa
  128. TK 16.4.2011

    Imetystyyny jäi kättämättä, koska tyttö siinä kovasti lämpeni, eli oli liian kuuma olla.

    Vastaa
  129. Laura 16.4.2011

    ”Siis eikö teillä ole mankelia! Ei mikään vauvaperhe tule toimeen ilman mankelia.” Näin totesi anoppi ja esikoistaan odottava äiti kauhisteli olevansa maailman huonoin äiti jo ennen lapsen syntymää, kun en tuollaistakaan ymmärtänyt. No, kertaakaan ei tullut mankeloitua.:)

    Vastaa
  130. Glenda 16.4.2011

    Meillä hyödyllisin hankinta oli Baby Björnin sitteri. Turhia oli mekot tytöillä jotka eivät vielä kävele (aina joko rytyssä selän alla tai sitten konttaajalla polvien alla).

    Vastaa
  131. Callu 16.4.2011

    Jaa-a, pojan syntymästä tulee syksyllä 10 vuotta ja niin on ajat kullanneet muistot, että en muista oliko jotain turhaa tavaraa nurkissa.

    Ja nyt olis laskettuaika 7.7 ja koko ajan pelko kova et lapsi tulee liian aikasin tai sattuu jotain ikävää niin kovin odotettu on tämä tuleva vauveli eli oikeastaan mitään en ole ostanut vielä tulokkaalle. Mut melkein kaikki isoimmat tavarat on edelleen talles pojalta, kun tätä tulokasta on toivottu niin monta vuotta ettei ole raaskinnut mitään laittaa pois.

    Onnellisen aurinkoista kevättä kaikille :)

    Vastaa
  132. Marja 16.4.2011

    Turhinta oli jokin ihme sarja opettavaisia kirjoja ja pelejä, nimeä en enää muista… Tarkoitus oli hyvä ja kehittävä, mutta kyllä lapset keksivät omat kehittävät juttunsa ihan itse.

    Vastaa
  133. Tanja 16.4.2011

    Hoitopöytä jäi käyttöä vaille, vaipat vaihtuivat milloin lattialla milloin pedin päällä.

    Vastaa
  134. vilijaana 16.4.2011

    Hmmhmm, oon jo pidemmän aikaa seuraillut Indiedays- ja muutamaa muuta blogia. Vauva-uutisia lukien. Oman blogin kanssa vielä arkailen, mutta ehkä on hyvä aloittaa vaarattomasti kommentoiden.. ;D ..ja mikäs sen parempi houkutin kuin tämmöinen kisa johon löytyy huvitusvastauksia varmasti mahdottomasti!

    Niitä turhia… Tv-mainoksissa esiintyy vauvat monesti haalareissa – haalareissa, joissa pyllyaukko takana niin että yksi nappi auki ja pylly vilkkaa, suloista? Mutta mahdotonta vaihtaa vaippaa jos puvun on edes päälle saanut :D

    Parasta… Hahtuvalangat joista on neulottu niin vaununlämmikkeitä, alustoja ja villavaippahousuja – kului raskausaikakin hyvin kun sai vähän stressineuloa ;)

    Läheltä piti tilanne… kävi konttauskypärän kanssa – ei kai sellaista? tuo meidän apinakapina ei varmaan oppisi varomaan ikuna kun nyt jo on kuusikuukautisena kurkottelemassa korkealle, ja jos meno jatkuu näin niin ehkä se kypärä täytyyy sittenkin hankkia :D

    Vuosisadan vinkkinä lisäisin vielä että nyt kaikki muun perheen shampoot ja rasvat ovat turhia, nimittäin vauvojen hoitotuotteilla aikuinenkin voi paremmin, kauniimmin :)

    Vastaa
  135. Pipsa 16.4.2011

    Parasta meillä on ollut baby björn sitteri ja -rintareppu, tripp trapp- ”syöttötuoli” sekä yhdistelmävaunut! :) Kiitos ihanasta blogistasi!

    Vastaa
  136. VeeraPee 17.4.2011

    Heippa!

    Jostain kumman syystä olen onnistunut olemaan aika maltillinen vauvatarvike- ja vaatehankinnoissa, mutta sellaisia pienenpieniä pikkuvauvan tossuja ja kenkiä hamstrasin meille ensimmäisen raskauteni aikana. Ne näytti niin ylisöpöiltä, eikä niitä voinut kauppaankaan jättää… Yhden käden sormilla voi ne kerrat laskea, kun niitä käytettiin ja silloinkin vain hyvin minimaalisia aikoja, koska ne EI PYSYNEET jalassa. Niin, ja joitakin kenkiä ei keritty korkkaamaan lainkaan. Aivan turhia ostoksia siis.

    Hyviä ostoksia on onneksi ollut hieman enemmän kuin noita turhakkeita. Oikeastaan aika paljonkin. Jos ei noita perusjuttuja (sitteri, syöttötuoli, pinnasänky, vaunut tms.) lasketa, niin ekana tuli mieleen tuttiketju. Ja sit mikrosteriloija myös. Ja rintapumppukin kyllä. Ja nyt kun alle puolitoista vuotiaita lapsia on kaksi, niin sisarusrattaat on kyllä olleet ihan ehdottomat, muuten olisi liikkuminen tosi vaivalloista (hidasta).

    Kiva blogi sulla! :)

    Vastaa
  137. =) 17.4.2011

    On tullut osteltua vain tarpeellisia tavaroita :)

    Vastaa
  138. jenny 17.4.2011

    Ihan ylivoimaisesti turhin hankinta oli rintareppu!! eikä hoitopöytäkään huonoksi kakkoseksi jää :D niitä käytettiin valehtelematta kerran tai kaksi! paras hankinta taas oli (sängyn ja vaunujen lisäksi..) syysvauvalle vaunuun lämpöpussi!

    Vastaa
  139. Pikku-tipu 17.4.2011

    Tarpeellisinta meidän aikuisten mielestä on ollut vaunut/rattaat sekä autonistuin. Baby taas arvostaa kaikkein eniten pahvipaloja mistä äiti ja iskä on askarrelleet leikki bussin ja metron :) muutenkin kaikki tyhjä maito purkki on paras lelu. Eli vois melkein sanoa, että lelut on ollut turhinta;D Hassuin ostos on ehdottomasti ollut ruokarätti eli sellanen mihin voi laittaa ruokaa sisään ja lapsi imeskelee sitä.

    Pikku-tipu

    Vastaa
  140. Killi 17.4.2011

    Mun edellinen kommentti hävis jonnekin kenties.. Kaikista hyödyttömistä tavaroista hyödyttömimmät oli kyllä baby Uggit, joita ei saanut vauvan jalkaan. Karva oli niin muhkea, että jalka vain pullahti aina ulos kengästä. Kauniit, mutta epäkäytännölliset kuten puolet raskausaikana ostamistani vauvanvaatteista. :)

    Vastaa
  141. jonnnna 17.4.2011

    Itselläni ei vielä lasta ole eikä edes tulossa, mutta pian minusta tulee ensimmäisen kerran täti. Siskon kielloista huolimatta on tullut jo aikamoinen kasa ostettua vaatteita uudelle tulokkaalle. Fiksusti olen silti ostanut kaiken kokoisia vaatteita, jotta lahjoistani olisi iloa pitkään :)

    Vastaa
  142. mrsmo 17.4.2011

    Turhin hankita on ollut maidonkerääjä – käytetty noin kaksi kertaa :D Paras hankinta..hmm.. lämpöpussi taitaa olla! Tosi kätevä oli, nyt beibi ei valitettavasti enää mahdu pussiin :(

    Vastaa
  143. Josiet 17.4.2011

    Kiitos kivasta blogista,

    Meillä turhakkeiksi osoittautui kantoliina. Ei auta, että äiti haaveili siinä lasta kuljettavansa paikkaan kuin paikkaan, jos lapsi ei siinä viihdy sekuntiakaan. Ei sitten missään sidossa. Vaatteista pienen vauvan paidat oli aivan turhia, bodyt oli paljon käytännöllisempiä. Yökkäreistä käyttämättä jäi ne joissa ei ollut jalkateriä, sillä sukat oli aina makkaralla, ja niitä oli oikein mukava laittaa yövaihdoilla jalkaan siinä pimeässä.

    Paras hankinta perusjuttujen lisäksi oli kehto. Itkuiset alkuajat pelasti kehdon keinututs:) Myös ikean taitettava hoitopöytä oli ehdoton hankinta, vaikka emme aluksi hoitopöytää ajattelleet ostaa lainkaan. Siinä vauvan kanssa on kiva seurustella hoitojen jälkeenkin kasvokkain.

    Josiet

    Vastaa
  144. Taru 17.4.2011

    Tarpeellisin hankinta oli Manducan kantoreppu, lapsi ei jossain vaiheessa suostunut nukkumaan vaunuissa ollenkaan, mutta repussa nukkui tyytyväisenä päiväunia!

    Turhinta oli tuttipullot, toinen pullopakkaus jäi kokonaan avaamatta ja annettiinkin eteenpäin.

    Vastaa
  145. zeepia 17.4.2011

    SE lelumäärän paljous on ollut aivan turhaa, lapsi kun viihtyy hyvin ihan yksinkertaisten juttujen parissa.

    Keittiön kaapit ja kapustat ovat parasta!

    Vastaa
  146. Armi 17.4.2011

    Ihana arvonta. Ihana blogi.

    Olen varmaan ainoa joka voi sanoa kolmen lapsen kokemuksella, että meille kantoliinoista tmv. ei ole ollut mitään hyötyä. On vaan olleet sellaset muksut, et ahistuvat moisesta. :DDD

    Vastaa
  147. Amyrlin 17.4.2011

    Turhinta on varmaan ollut unipussi (jossa ei kukaan kolmesta viihtynyt, vaan sai hepulit..), maidonkerääjä (en vaan jaksanut alkaa käyttämään, en oikein kyllä tiedä miksi) ja rintareppu.

    Hyödyllisimpiä ovat olleet cragon autobaby turvakaukalo telakalla (varsinkin kolmannen kanssa autoon kiinnitys onnistui kätevästi, kun vaan nosti kaukalon telakkaan, silloin takapenkki jo ahdas istuimista), vaunut ja kantoliina.

    Onnea uuteen kotiin, teillä näyttää jo tosi kivalta! Aurinkoista kevättä!

    Vastaa
  148. Muffi 17.4.2011

    Ihana arvonta! Noi aarrekidit on aivan huppuja! :) Tarpeellisinta on ollu vaunut ja tarpeettominta kaikki 50cm vaatteet, jotka ei koskaan mahtunu meijän nyt 9kk pojalle! :)

    Vastaa
  149. Lalla 17.4.2011

    Turhinta ovat olleet niin kauniit, mutta syntisen kalliit vaunut. Eiköhän vauva hieman halvemmissakin nukkuisi aivan yhtä hyvin, tuskin on yhtä turhamainen kuin äitinsä… Toisaalta vaunut ovat olleet myös yksi niistä tarpeellisimmista :) Mukavaa kevättä!

    Vastaa
  150. marika 17.4.2011

    Ihana arvonta! Paras ostos on ollut tyttärelle kahden euron nukenrattaat kirppikseltä :) Ehdoton hitti!

    Vastaa
  151. Ankka 17.4.2011

    Kuopus on ihana liike ja blogisi mainio, pakko siis osallistua arvontaan :)

    Näin kakkoskierroksella olevana sitä luulisi, että tekisi enää vain nappiostoksia, mutta ei.. Turhakkeeksi on osoittautunut yhdellä olalla kulkeva kantoliina (olkapää ei jaksa kauaa kannatella) ja tosi hyväksi taas Baby Björnin klassikkositteri. Se olisi pitänyt jo ykkösellekin hankkia, sillon nitkuteltiin vaan anopilta saadulla kierrätys sitterillä.

    :) Pirteää kevättä!

    Vastaa
  152. Kata 17.4.2011

    RIntapummpu on ollut hyödyllinen molempien kohdalla. Ensimmäisellä jäi tuttipullot käyttämättä, mut niitä tarvi sitten nuoremman kanssa. Kantoliinaa on molemmilla käytetty vain muutaman kerran, eli aika turha. Ja unipussista ei myöskään ollut mitään apua :)

    Vaatteista jäänyt käyttämättä ne pienimmät t-paidat ja paidat yleensäkin, epäkäytännöllisiä kun nousee ja on selkä paljaana. Itse olen myös ostanut niitä 50cm vaatteita muutaman, kun näytti paljon kivemmalta pistää oikean kokoinen vaate päälle, vaikka ne ei kauan mahtuneetkaan :)

    Vastaa
  153. Vapunäippä 17.4.2011

    Meillä suurin turhake oli aventin tuttipullonlämmitin, melko paljo nopsempaan se maito mikrossa lämpenee :D

    Vastaa
  154. Heiti 18.4.2011

    Hyödyllisimmiksi olen kokenut puklurätit! Eli nämä valkoiset rätit joita tuli äitiyspakkauksessa ja joita vielä ostin kasan kaupasta. Kummatkin pojista puklaili joka paikkaan ja aina ja nyt pienempi (2wee) on kestoflunssassa niin nenä kestää niin paljon paremmin tällä puklurätillä pyyhkimisen kuin paperilla.. Ja onhan tuo ekologisempaa kuin nenäliinojen suurkulutus..

    Vauva-aikana sitteri oli tärkeä..Isompi nukku yönsäkin siinä kun muualla ei suostunut.. Pienempi taas oli siinä turvassa kun isompi kohelsi pitkin lattioita…

    Turhimpia asioita meillä on ollut vauvalelut… kaikki purulelut on jäänyt käyttämättä, helistemetkään ei kelvannut kummallekkaan…

    Vastaa
  155. Line 18.4.2011

    Vähän myöhässä mutta katsotaan ehdinkö viellä mukaan ;) Turhin asia, hmmm; taitaa olla imetystyyny. Ihmekyllä, Tämä kapistus oli oikeen tarpeellinen ja käytin sitä sairaalan teholla koko ensimmäisen viikon jossa aikaa vietimme, aivan mahtava yhdistelmä tämä tyyny + keinustuoli, mutta sitten vihdoin kun pääsimme kotiin ja olin tietysti miestäni pyytänyt hankkimaan tämän tyynyn, niin siitä ei tullut mitään ilman keinustuolia. Eli tyyny oli täysin turha kun emme hankkineet sitä kiikkua ;)

    Vastaa
  156. suusa 18.4.2011

    Et ole tähän kirjoittanut koska arvonta loppuu? (tai sitten luin vaan hätäisesti enkä huomannut)

    Harmikseni huomasin tämän vasta nyt. :-( Katsotaan josko kerkeä mukaan?

    Meillä ehdoton turhake on ollut tuttipullon lämmitin! :-D Ilman sitä olemme kyllä todellakin pärjänneet.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *