Eilisestä vain muutama sana ja kaksi kuvaa :D

pu5

Kuvassa näkyvän henkilön olisi pitänyt jättää ainakin…

pu4

Yksi tuommoinen vihreä ja yksi punainen juoma välistä, sillä aamulla piti kuitenkin olla skarppina kympiltä. Oltiin kuitenkin Miikan kanssa tosi reippaita ja herättiin jopa ennen kellon soittoa, mutta mulla on ollut ainakin koko päivän vähän nuhjuinen fiilis, onko siellä yhtään ainutta kohtalontoveria, anyone pliis?

pu3

Perinteinen kierros vapputorilla. Rebekalle kaikki oli niin kaunista, uutta ja ihmeellistä. Itse sitä usein paahtaa menemään täyttä höyryä eteenpäin, kuin toinen pieni taas pysähtyy ihastelemaan joka ainutta kukkaa ja oksaa, mitkä vaan eteen sattuu. Pitäisi muistaa välillä pysähtyä ja katsoa maailmaa lapsen silmin, kuinka ainutlaatuista ja kaunista tämä elo täällä onkaan.

pu2

Joka vuosi olen halunnut ostaa itselleni vappupallon, mutta en ole koskaan sitä tehnyt. Tänä vuonna me saatiin sitten se pallo, öhm tai siis Rebekka sai.

Arvatkaapa, minkä ”Repsu” sitten valitsi…

pu1

Väärin, se ei ollut Hello Kitty, vaan Pingu poikineen! Voin kertoa, että tuosta pallosta on ollut todella paljon iloa ja veikkaan, että aamulla heti ekana mennään tarkistamaan, että onhan se pallo vielä tallella…

Meillä on 1-vuotiskuvaus ensi 9.5. ja olisi ollut kiva ottaa pingu mukaan kuvauksiin, mutta epäilen, että se on sitä ennen lyyhistynyt…

-Maj

ps. Teen teille huomenna ohjeet siihen salaattiin sekä booliin, mutta varoitan, että viimeksi mainittu voipi olla vähän petollista!

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Salla 2.5.2011

    Jos pinguliini lyhistyy niin pallon saa uuteen uskoon ainakin pariksi päiväksi kun mehupillillä puhaltaa siitä täyttöreijästä mikä tollaisissa palloissa on, moneen kertaan kokeiltu tämä niksi :)

    Vastaa
  2. anonyymi 2.5.2011

    Oi mikä tuo punainen drinkki mahtaa olla? Näyttääpä kerrassaan hyvältä!:)

    Vastaa
  3. Hanna 2.5.2011

    Eikös tuollaisia foliopalloja voi käydä täyttämässä Tiimarissa? :)

    Vastaa
  4. Jaana 2.5.2011

    Mä tulin kans muistuttamaan, että Tiimarissa saa lisätäytettä näihin palloihin =)

    Vastaa
  5. Sapsu 2.5.2011

    Hih, täältä löytyy kohtalontoveri. Olin vappuna ensimmäistä kertaa juhlimassa meidän pikku neidin syntymän jälkeen. Edellisestä kerrasta on siis yli 1,5v aikaa! Ja olo oli kyllä eilen kuin onkimadolla, huh huh! Eipä tarvitse vähään aikaan lähteä taas minnekään.

    Ihana pallo, meille kotiutui Hello Kitty pallo :) Hyvää vappua teidän koko perheelle vähän näin myöhässä!

    Vastaa
  6. Susanna 2.5.2011

    Säilyy säilyy. Meillä ne on säilyneet useita kuukausia jopa parhaimmillaan (ellei joku ole tehnyt pallolle tahallista väkivaltaa ;) ). Ja todellakin, kuten jo joku vinkkasi: jos pallo on lyhistynyt niin ohut mehupilli siitä täyttöaukosta sisään ja puhallus. Täyttyy taas hetkeksi tosi mukavasti. Ja tän voi toistaa, pian ei ehkä leiju katonrajassa, mutta kyllä te kuvaukset näillä handlaatte :)

    Susanna

    Vastaa
  7. inkku 2.5.2011

    Kyllä Rebekka on söpöliini! Ihanan lämpimät värit tuossa sinun kuvassa.

    Vastaa
  8. Tyttö Pohjoisesta 2.5.2011

    Mun vanhemmat laittoivat mun ensimmäisen foliopallon raameihin sen jälkeen, kun siitä oli ilmat kadonneet.

    Siellä se oli sitten ikuisena muistona lastenhuoneen seinällä koko lapsuusajan :)

    Vastaa
  9. Mari 3.5.2011

    Itsekin piti tulla ilmoittamaan että vappupallot saa täytettyä Tiimarissa, 3 €:sta alkaen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *