Mä koen, että en ole koskaan ollut missään asiassa erityisen hyvä tai lähelläkään edes parhaimmistoa. Tiedättekö, koulussa yksikään aihe (tai aine) ei erityisemmin kolahtanut. Kuulostaako tutulta, anyone? Olin siis keskiverto koulussa ja harrastuksissa. En ole osannut koskaan soittaa mitään instrumenttiä, en ollut mimmiliigan loistavin tähti (todellakaan) ja hevosillakin ratsastin aina maastossa, niin ettei kukaan näe. En ole mitenkään katkera (enpä!) mutta toivoisin, että jossain vaiheessa elämää löytäisin sen oman juttuni, ehkä se onkin tää bloggailu, vai lasketaanko tätä :D

arki1

Olen kuitenkin sellainen, voisiko ehkä sanoa, arjen suorittaja? Teen aamusta iltaan kaikenlaisia asioita, siivoan, siivoan ja siivoan, järjestelen, hoidan juoksevat asiat ja koitan muutenkin aina saada mahdollisimman paljon ”tehtyä”. Ystäväni Saara kuvailisi minua sanalla tehokas.

arki4 arki5

Usein vedän kuitenkin itseni ihan liian piippuun ja unohdan välillä nauttia arkisista askareista. Rebekka nukkuu edelleen huonosti, hän saattaa herätä välillä viisikin kertaa yössä, mutta en siltikään nuku päiväunia (ihan oikeasti) koskaan, paitsi tänään. Ponnistelin silti tänäänkin kovasti ja kyselin Miikalta vielä, että kannattaakohan mun… Paras neuvo, minkä olen saanut lastenhoidon suhteen on, että nuku silloin, kun vauvakin nukkuu. En vain ikinä noudata sitä.

arki8 arki3

Meillä ei täällä kotona ole mitenkään täydellisen siistiä, mutta aika siistiä kuitenkin. En ymmärrä mikä minua vaivaa, miksi en osaa chillata, rentoutua, lakata stressaamasta? Äitini on aina sanonut, että ”En voi rentoutua, ennen kuin kaikki on järjestyksessä” ja kylläpä vain, minusta on tullut ihan samanlainen. Hoidettavien asioiden lista on pitkä ja niitä tulee koko ajan lisää, joten eihän koskaan tule sellaista tilannetta, että kaikki on hoidettu. Sitäpaitsi minulla on aina to do lista kirjoiteltuna, jos tuntuu, että tekemiset pääsee loppumaan :D

arki6

Parempi olisi tyytyä siihen, että tärkeimmät on hoidettu, eikö? Minulla on muuten myös pakonomainen tarve säilyttää tavarat huolella ja sekoan ihan täysin, jos joku on hukassa. Ai miten niin hukassa? Käännän vaikka asunnon ympäri, että löydän hukassa olevan sukan. Tosi järkevää, vai mitä? Kyllähän te ehkä muistattekin sen yhden pellepalikan tarinan…

arki2

Jatkossa yritän parhaani mukaan vähän löysätä, ottaa niitä päikkäreitä, antaa muoviastioiden lojua lattialla, pyykitkin voisin jättää silittämättä joskus ja yhden imurointikerran voisin jättää välistä… Sillä arkeahan tämä elämä suurimmaksi osaksi on ja siitä pitäisi ennen kaikkea nauttia, eikä vaan paahtaa kiukulla eteenpäin. Onko siellä muita suorittajia, kuin minä, tunnustakaa pois vaan?

Kaikella rakkaudella,

Maj

ps. Kuvat ovat tältä päivältä napattuja.

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Elisa 16.5.2011

    Mie ilmottaudun o/

    Just tuossa tiskasin ja imuroin ja nyt ahdistaa kun pölytki vielä pitäis (vois) pyyhkiä. Siis ahdistaa OIKEASTI henkisesti jos en sitä tee. Pakko siis tehdä. Sitten on mukava lösähtää kotisohvalle täykkäreitten ääreen kun koti on siedettävässä kunnossa. Aamullakin on mukavampi herätä kun kotona on suht siistiä!

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Niinpä :) Mä kävin heittämässä juoksulenkin, sit suihkun kautta, laittelin tytön nukkumaan… Tulin vastailemaan teille, jonka jälkeen laitan lelut ja muut paikalleen ja hinnoittelen kirppisvaatteet…

      Vastaa
  2. hheidi 16.5.2011

    Mä oon aina ollu samanlainen koulussa ja harrastuksissa. Noh, koulussa loistin siinä mielessä, että opettajat ajatteli mun olevan parempi, ku olin kiltti ja tunnollinen. Mut esim. peruskoulun jälkeen eikä vieläkään oo hajuakaan mitä haluan joskus isona tehdä. Eikä oo mitään tiettyä asiaa, missä olisin parempi ku jossain toisessa.

    Ja tuosta suorittamisesta. Mä toivoisin, että olisin vähän enemmän suorittaja. Oon ite niin suurpiirteinen, ku olla ja voi. Koti saa olla aika kovassaki sotkussa, varsinki ku oon välillä yksin kotona miehen työreissujen aikana. Tiskit lojuu pöydällä, laseja, lautasia ja tyhjiä karkkipusseja tietokonepöydällä yms. Ihan niinku mies!:D Ja todellaki haluaisin opetella tästä tavasta eroon.

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      No, ehkä sun kohdalle se vaatii vain hiukan itsekuria, kutsut vaikka vieraita, niin on pakko siivota? :D

      Vastaa
  3. henu 16.5.2011

    uskoisin että oot erityisen hyvä äiti :)

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Niin, no kiitos, mutta kai melkein kaikki äidit ovat erityisen hyviä äitejä lapsilleen <3

      Vastaa
      • Pallero 18.5.2011

        Tää oli tosi kivasti sanottu, sillä naiset on usein toistensa pahimpia arvostelijoita. Tai ainakin musta tuntuu siltä.

        Kiitos! :)

        Vastaa
        • Maj 22.5.2011

          <3 Onneks ei aina!

          Vastaa
  4. Tiia 16.5.2011

    Itse olen juurikin samanlainen. Tuskastun jos ei ole mitään tekemistä, vaikka lähes aina kyllä keksinkin jotain. Ja kamalinta on olla sairaana kun kaikki tärkeät hommat jää hoitamatta eikä saa mitään aikaan. En voi mennä nukkumaan jos jotain tärkeää on tekemättä tai kämppä ei ole täydellisessä järjestyksessä :D Välillä sekin kieltämättä hermostuttaa että muut vaan sotkee ja itse saa jatkuvasti siivota perässä, mutta mieluummin siivoan itse, koska siivouksen jäljenkin tulee olla täydellistä :D Varmaan välillä pitäisi höllätä, mutta kun en vaan osaa enkä halua :D Tällä hetkelläkin teen kahta työtä yhtäaikaa ja jossain välissä se kotikin pitää hoitaa..

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Ja jossain kohtaa kroppa ja pää sanoo poks. Mulla sanoo yleensä kroppa ekaks…

      Vastaa
  5. M 16.5.2011

    Heips Maj!

    Nyt ekaa kertaa uskaltaudun kommentoimaan, kun aihe oli sopivan natsaava! Täällä myös yksi arjen suorittaja, joka tosin ONNEKSI on oppinut jo sen taidon jota vielä etsit :) Mie oon ollut pienestä tytöstä alkaen ylisuorittaja; koulussa, kotona, harrastuksissa, kaikissa. Kai sitä myötä olen yrittänyt paikata sitä, että se on korvannut sen mitä kauneudessa olen menettänyt – hyviä geenejä kun mulle ei valitettavasti ole annettu tuolla esteettisemmällä saralla. Ja aina mua onkin pidetty hyvänä jätkänä, kaikkien kaverina, loistavana kuuntelijana ja erityisesti sinä johon voi joka hetkellä luottaa.

    Noh, muutama hassu vuosi sitten paloin loppuun – perusoireiden lisäksi aloin oireilla myös syömishäiriöillä ja ylitsevuotavana tarpeena urheilla. Sen myötä oli pakko pysähtyä kuuntelemaan itseään ja miettimään kenen takia mie niitä asioita niin tein – suoritin päivästä toiseen. Ja sen myötä oon oppinut, että pienistä hetkistä pitää nauttia ja antaa joidenkin vähäpätöisempien asioiden vaan olla. Lösähtää sohvalle, kun väsyttää tai kun ylipäätään haluttaa tehdä niin. Jos jotain hyvää siitä jäi käteen, niin ainakin hemmetin hyvässä ja lihaksikkaassa kunnossa oleva kroppa, kirkas mieli ja rauhalliset jalat – viimein. Kannattaa siis ehdottomasti nauttia niistä päivistä ja hetkistä mitä on annettu – aina ehtii tiskata, siivota ja pyykätä myöhemminkin.

    Pidän kovasti blogistasi ja olen sinut monesti nähnytkin ruokakaupoilla ja ympäri ämpäri Tamperetta, mutta en ole uskaltautunut sinulle puhumaan. Kiltit tytöt ei katos juttele tuntemattomille ;) Ei vais – jatka ihmeessä samaan malliin, sinun elämääsi ja puuhiasi on ihana seurata ja hassua kyllä – annatte mulle sen hetken, kun voin istua alas ja huokaista hetkeksi :)

    Ihanaa aurinkoista kevättä!

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Olipa mielenkiintoista lukea sinun tarinasi :) Kiva kun jaoit sen <3 Kyllä mua saa tulla moikkaamaan, jos siltä tuntuu :)

      ps. Täytyypä jatkossa näpytellä oikein pitkiä postauksia, niin saat enemmän lepoa ;D

      Kaikkea hyvää,

      Maj

      Vastaa
  6. hansu 16.5.2011

    Huoh, kuulostaa niin tutulta! Tänäänkin tulin töistä väsyksissä ja nälkäkuoleman partaalla. En kuitenkaan malttanut ees välipalalle istahtaa, ennen kuin olin saanut keräiltyä vaatteet lattialta, pedattua sängyn (mies oli jäänyt aamulla vielä nukkumaan;), tiskattua ja sata muuta pikku asiaa. Hirveessä ärsytyksessähän siinä tuli viuhdottua väsyneenä ja verensokeri alhaalla, mutta kun ei vain osaa jättää eikä siirtää:) Välillä tosiaankin toivoisin pystyväni ja osaavani hieman höllätä. Äitini on sanonut mulle, että sitten kun saan lapsia, mun on pakko oppia relaamaan, koska lasten kanssa ei voi mitenkään yrittää hallita kaikkea hulluksi tulematta ja loppuun palamatta:D Joo, kyllä suomalaiset tosiaan taitaa suorittajakansaa olla.. Tsemppiä kuitenkin sulle ja muista tosiaan nauttiakin!

    Vastaa
  7. Anni 16.5.2011

    Siis ihan kuin olisit kirjoittanut tekstin minusta!!!! Joten todellinen kohtalotoveri ilmoittautuu!!

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Voi meitä :D

      Vastaa
  8. Katy 16.5.2011

    Itsellä on täysin päinvastainen ongelma. Pyöritän yksin pikkulapsiarkea ja kämppä on täysin räjähtänyt. Mitään ei saa aikaiseksi ja kaikki vaan kasautuu ja jää tekemättä. Jännä kyllä olen perfektionisti tietyissä asioissa, mutta kotityöt ja kuntoilu eivät vaan ole osa sitä :D

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      No, ilmeisesti kaikilla meillä pitää olla joku ”ongelma”…. :)

      Vastaa
  9. JenniK 16.5.2011

    Kyllä, olen just tuollainen! Mutta pitää oikeasti (meidän kaikkien) opetella rentoutumaan! Itsestä anakin tuntuu, että mielessä pyörii jatkuvasti vain se to do -lista. Koska ihan oikeasti, ei ikinä voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Itse sain kantapään kautta oppia, että läsnäolo ja hetkessä eläminen useammin kannattaisi, kanssaihmisetkään ei ikuisesti jaksa ihmistä, joka ei voi nauttia aamiaisesta lomalla kun on kiire suorittamaan lomatekemisiä.

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Sinä olet oikeassa, Jenni :) Nyt vaan sanoista teoiksi…. Teen parhaani, paitsi aamulla lähden roudaamaan koiran ulkoilutuksen jälkeen kamoja 1-vuotiaan kanssa kirpparille, iltapäivällä salitreeni ja mittaukset… Mutta ruuanlaiton ja Repsukan hoidon lomassa koitan chillata, edes illalla!

      Vastaa
  10. Bon 16.5.2011

    Täällä myös yksi! En ole aiemmin ollut suorittaja, mutta lapsen syntymän jälkeen minusta on tullut aivan mahdoton. Päivä alkaa tiskaamisella, pöytien pyyhkimisellä, lapsen hoitamisella, pyykkien pesulla jne. Useasti huomaan syöväni aamupalaa vasta yhdeltä päivällä. Meillä myös lapsi on huonouninen, mutta onneksi nykyään pystyn nukkumaan päiväunet – aiemmin en sitäkään osannut tehdä! Mulle ainakin rentoutuminen on erittäin hankalaa, jos lattialla näkyy koirankarvoja tai, jos tytön leluja on ympäri ämpäri kämppää.

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Tehdään sopimusta, että vietettään joka viikko ainakin yksi sellainen päivä, että tehdään vain ihan ne pakollisimmat ja keskitytään muuten nautiskelemaan elosta, jookos?

      Vastaa
  11. Rose 16.5.2011

    Voi kuulostaa niin tutulta !

    Viime jouluna koin eräänlaisen ”herätyksen”…

    … sain armottoman stressin kaikesta jouluhässäkästä, siivouksesta, korteista, joulutervehdyksistä ym.

    Itkien väsäsin jotain joulutonttujuttuja, kun valmiina ostettu joulutervehdys olis ollut liian helppoa… Aattoksi oltiin sitten suunniteltu vaikka mitä, mutta sain stressistä niin armottoman migreenin että makasin peiton alla pahoinvoivana koko aamun kun muu perhe vietti aattoaamua. Matkattiin mummilaan ja sielläkin tärisin peiton alla monta tuntia. Selvisin taudista vasta n. jouluruoan aikaan illalla.

    Opetus oli se , että ensi jouluna meiltä ei lähde kortin korttia ja tutuille annetaan se suklaarasia ja glögipullo ! Vietetään yhdessä aikaa , vaikka sitten sotkuisemmassa kodissa.

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Kuulostaa todella hyvältä suunnitelmalta. Mä niin näen itseni uupumuksesta itkien tekemässä jotain joulutervehdyksiä raskaan työpäivän jälkeen. Tollaset jutut on todella kivoja, jos niistä ei tule stressiä ja on aikaa tehdä niitä. Jos ei aikaa ei tunnu riittävän, niin mitäs sitten, jääkööt tekemättä.

      Vastaa
  12. Maria 16.5.2011

    Pitkään jo blogiasi lukeneena, vasta nyt ensimmäinen kommentti tältä tamperelaiselta, entiseltä pohjalaiselta ja kolmen lapsen äidiltä.

    Halusin vain sanoa, että olet aivan ihana blogisti ja siinä aivan super. Tapasi kirjoittaa on hurmaava. Ja hymy löytyy jokaisesta tekstistä. Kiitos paljon, että jaksat jakaa elämääsi blogissa. Ja kaunista kevättä.

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Kiitos Maria, kiitos oikeasti todella paljon, arvostan sanojasi. Mä oonkin siinä mielessä erilainen bloggaaja, koska mulla on maailman parhaat lukijat <3

      Vastaa
  13. Tina 16.5.2011

    Moi,

    mä en niin hirveen pitkään ole lukenut sun blogias (enkä kommenttiboksia oikeestaan ollenkaan), että saatan tehdä ihan tyhmiä kysymyksiä, mut ketä on esim toi Sape ja tuo pikkutyttö Repsun kaa noissa kuvissa? Nää seikkailee kuiteski aika usein sun blogissas ja mä oon pudonnut kärryiltä et ketä ne on :)

    Vastaa
    • Maj 16.5.2011

      Sape eli Saara Sarvas on mun sydänystävä, Rebekan kummitäti, Suomen paras maskeeraja, luottokampaajani ja paljon muutakin. Hän pitää Lily.fissä kauneuspalstaa, käy tsekkaamassa. Pikkutyttö (Viivi) kuvissa on Rebekan siskopuoli eli Miikan tytär :) Helpottiko ;D ?

      Vastaa
  14. Laura 16.5.2011

    Olin ennen samanlainen. Tilanne muuttui, kun elämässä tuli vastaan ensimmäinen suuri kriisi/suru. Meni asiat kertaheitolla uuteen tärkeysjärjestykseen. Nyt ei noi pienet asiat kyllä enää ahdista.

    Ja niin, nyt kolmannen lapsen kanssa nukun ne päikkäritkin monta kertaa viikossa :) Ekan ja tokan kanssa en osannut.

    Vastaa
    • Laura 17.5.2011

      Niin ja piti vielä lisätä, että aivan varmasti lapsillani on nykyään rennompi, hauskempi ja jaksavampi äiti, kuin se pikkuahdistuksessa elänyt tiukkapipo muutama vuosi sitten.. Enää ei lasten tarvi pitkin päivää kilpailla äidin huomiosta imurin tai pölyrätin kanssa. Lapset ovat kuitenkin tässä asiassa fiksuja. Aikansa jaksavat sitä huomiota pyytää, lopulta luovuttavat – äidin rooli perheessä onkoko pääasiassa siivota ja laittaa ruokaa. Isän tai kavereiden kanssa tehdään sitten ne kivat, muistoihin jäävät jutut.

      Olen myös iloinen siitä, että tulen todennäköisesti katkaisemaan kontrollifriikkien äitien sukupolvien ketjun suvussani. Itse en muista lapsuudestani mitään muuta oikeasti ihanaa juttua äidin kanssa kuin sen, että hän joskus luki meille lapsille iltasadun. Sekin jäi n. 5-6 vuotiaana pois. Muuten on muisto alati puuhaavasta, kokkaavasta, siivoavasta äidistä, joka aika usein suoritti päiväänsä myös marttyyrina.. isää sättien ja meille kolmelle lapselle tiuskien :(

      En halua samaa lapsilleni! Ja mikä parasta – viimeisen parin vuoden aikana, kun asenne elämään on ollut uusi ja koti välillä enemmän, välillä vähemmän mullin mallin – mitään kamalaa ei ole tapahtunut!! Mikään ei ole mennyt mönkään, suistunut raiteiltaan, kasvanut kieroon tms. Edes kukaan tuttu ei ole kommentoinut mitään :) Ja koko perhe voi paremmin!!

      t. Laura

      Vastaa
    • Maira 17.5.2011

      Minulla kävi kuin Lauralle, tosin sillä erolla etten ollut kovin suorittaja. Suru ja kriisi pistivät koko homman uusiksi, ja silloin tiskeillä ja joulukorteilla ei ole enää mitään merkitystä. Edelleenkin kun näitä suorittajien tilitystä lukee, tulee mieleen se, että onneksi on oman elämän arvojärjestys selvillä.

      Tsemppiä kovasti, ehkä homma alkaa rauhoittumaan kun siihen oikein ottaa kunnon otteen! =)

      Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Ymmärrän. Nostan peukkua päikkäreille :)

      Vastaa
  15. Miia-Rebekka 17.5.2011

    Juu-u.. Tutulta kuulostaa.

    En todellakaan osaa rentoutua ellei kaikki ole järjestyksessä. Ennen kuopuksen syntymää mulla oli tapana heti sängystä noustua alkaa siivoamaan. Siivosin niin kauan, että talo oli sellaisessa kunnossa ettei tartte hävetä, jos tulee yllätysvieraita. Sitten vasta söin aamupalan ja laitoin itseni kuntoon. Sen jälkeen alkoi sitten sellainen puunaaminen, eli talo siivottiin ”yllätysvieras-siististä” kiiltävän puunatuksi.

    Kuopuksen synnyttyä tein aikani tuota samaa, kunnes alkoi tuntua, että palan ihan loppuun (minäkään en nuku päikkäreitä) ja nyt on ollut pakko opetella rentoutumaan. Silti mulla on vieläkin sitä ”vikaa”, että en osaa ollenkaan rentoutua ellei talo ole kuitenkin edes kohtalaisen siisti. Ne siivoukset sun muut vaivaa koko ajan tuolla jossain takaraivossa. Ja tän mallin oon minäkin oppinut omalta siisteysfriikkiäidiltäni.

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Äitien vika siis? ;) Munkin äiti on aikoinaan (ja jokseenkin edelleen) ollut aikamoinen siivousfriikki. Silloin joskus kotona asuessani päätin, että musta ei ainakaan ikinä tuu tuommosta siivoushullua ja kuinkas kävikään?

      Vastaa
  16. Elli 17.5.2011

    Ihan noin paha arjen soturi en mina ole, mutten siltikaan osaa rentoutua. Lomallakin tuntuu etta jotain pitaisi olla nakemassa ja tekemassa eika vaan rannalla/altaalla potkottamassa. Eikohan tasta viela jonain paivana eroon paase jos oikein pinnistelee – toivottavasti. :)

    Onkos tuo eka kuva muuten teidan roskapussista? :D

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Onhan se :) Mä osaan parhaiten rentoutua lomalla, kunhan en ole kotona…

      Vastaa
  17. Satu 17.5.2011

    Kuulostaa niin t u t u l t a! Ja kuinka monta kertaa olenkaan turhaa siivonnut, heh ;-). Mutta kun oma mielenrauha järkkyy kaaoksen keskellä -tuntuu että keskittymiskyky heikkenee eikä vapaahetkestä pysty nauttimaan sitäkään vähää, jos ympärillä on tekemättömiä asioita.

    Koulussa olen ollut aina hyvä -liikunnassa, käsitöissä, kuvaamataidossa sekä lukuaineissa. Pieni perfektionisti siis jo ala-asteella. Yläasteella vielä vaativampi. Olin todella itsekriittinen. Hiihdin kilpaa ja aina täytyi voittaa. Vieläkin muistan kuin salama kirkkaalta taivaalta äitini sanat: ”Varo, ettet sairastu anoreksiaan”. Se pysäytti. Satutti. Mutta tajusin mille tielle olin lähtemässä.

    Edelleen vaadin itseltäni, liikaakin. Kadehdin niitä naisia, jotka osaavat nauttia muodoistaan, elämästään, osaamisestaan ilman vaateita lisäponnistelusta. Olenkohan koskaan ollut tyytyväinen painooni tai vartalooni? Tuskin, vaikka jälkeenpäin kuvista huomaankin olleeni todella hyvässä kunnossa. Surullista. Kuinka paljon onnellisempi olisinkaan jos osaisin nauttia ja olla tyytyväinen itseeni?!

    Melkein naurattaa toi ”jos joku on hukassa, niin se on löydettävä”. Heh. Kuinka samanlaisia me ihmiset lopen olemmekaan… :-)

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Tuo älytön itsekriittisyys on kyllä huono juttu, mutta ehkä ajan kanssa voit olla ”hellempi” itsellesi? Usein myös lapsen syntymän myötä sitä tulee armollisemmaksi itselleen ja vartalolleen :) Tosin äitiydestä tulee myös ehkä jonkin näköisiä ”paineita” toisille… Mitä tähän sanoisi, voi meitä naisia! :)

      Vastaa
      • Satu 17.5.2011

        Itseasiassa mulla on kaksi lasta, 1 ja 2-vuotiaat tytöt. Taisin olla hieman hellempi itseäni kohtaan ensimmäisen lapsen synnyttyä, mutta niin se vaan tyytymättömyys on hiipinyt takaisin.

        Mutta kun tunnistaa ”oireen” niin sen kanssa pystyy elämään ja olemaan onnellinen. :-)

        Vastaa
  18. Crissy 17.5.2011

    Täällä ilmoittautuu yksi samanlainen suorittaja. Jos koti ei oo siisti, niin mä en voi tehdä mitään muuta kun siivota ja laittaa paikkoja kuntoon, pestä pyykkiä ja astioita. En ees halua kuvitella millanen mä oon, kun jonain päivänä on lapsia. Mun mies aina valittaa kun mä vaan siivoon, mutta en voi itselleni mitään. Äidiltä perittyä :D Ehkä pitäis hellittää, mutta en osaa. Mutta mä oon stressaantunut, jos koti ei oo siisti.

    Viikonloppuna on tulossa vieraita ja mulla on lista mitä sitä ennen pitää tehdä: pestä ikkuna, siivota, laittaa parveke kuntoon, vaihtaa verhot, leipoa..jne.. Mutta kyllä mä osaan ottaa rennostikin, onneksi :)

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Miten ne äidit tartuttaa tollasia ihmejuttuja meihin…?

      Vastaa
  19. Rytsis 17.5.2011

    Täällä yksi keskitason suorittaja o/

    Tai ainakin koulussa ja harrastuksissa nuorenpana :)

    Nykyään työhommat haltsaan kiitettävästi sentään!

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      No hyvä, jos homma on hanskassa! Ja toisinaan hanska hukassa… :D

      Vastaa
  20. Jojo 17.5.2011

    En ole suorittaja, mutta tulin jotenkin surulliseksi, monet asiat kuulostaa kyllä tutulta, esim se, että on aina ollu keskiverto ja puljannut jossain siellä melko huonojen klubissakin. Jotenkin olen sopeutunut siihen ja ajatellut, että Prkele, minähän nautin harrastuksistani, enkä häpeä olla huono. Sitä kautta on löytänyt paljon iloa, kun on tajunnut, ettei harrastuksissa tarvi olla pro. Lisäksi olen ylpeä siitä, että osaan vain olla. Mulla on stressaava työ, joten olen ajatellut, että sen ulkopuolella voin olla armollinen itelleni.

    Nytki kämppä on ku pommin jäljiltä, mutta ajattelin, että siivoan vasta huomenna, kun tein 8 päivää töitä vain yhdellä vapaalla. Kun on oppinut ajattelemaan, että ehtiihän sitä myöhemminkin hommat hoitaa, ni chillaaminen on helpompaa. Mutta pohjaluonteessa on kyllä vahva stressaaja, joten ymmärrän täysin sen, että hoitamattomat asiat hiertää. Toivon sulle joka päiväisiä päikkäreitä ja leppoisia hetkiä. Jaksele!

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Kiitos, koitan välillä ottaa niitä päikkäreitä… Tänään en ehtinyt, mutta ehkä menen aikaisin nukkumaan…. Ehkä.

      Vastaa
  21. Jenni. 17.5.2011

    Löydän itseni tuosta alun kuvauksesta, mutta en tiedä olenko edes se arjen suorittaja… Hmm.

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Noooo :)

      Vastaa
  22. Jenni. 17.5.2011

    Pakko vielä lisätä, että kuulostat äidiltäni! Hän juuri kertoi, miten ei voi lomallakaan rentoutua ja miten hänellä on to do-lista odottamassa tyyliin ”siivoa siivouskomero”. :D Ihailen kyllä äitin siistiä kotia, mutta vähempikin riittäisi :)

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Totta vähempikin riittäisi, mutta kuules, olen juurikin omaksumassa ystävältäni Marilta tapaa pestä pyykit 3 päivän välein, eikä pyöritellä niitä joka päivä… Ja monia muitakin juttuja… Me äidit ollaan kai vähän tämmösiä…

      Vastaa
  23. Maian 17.5.2011

    Aika paljon näköjään löytyy suorittajia täältä ja itsekin kuulun kyllä samaan joukkoon. Normipäivä sujuu ensin töissä ja sitten jumpalla (koska urheillahan TÄYTYY), jonka jälkeen olen kotona melko myöhään. Sitten pitää kuitenkin tunnollisesti suorittaa kaikki rutiinit, laittaa seuraavan päivän vaatteet valmiiksi, tehdä terveelliset eväät, pakata jumppakassi, laittaa koti kuntoon ym. Siinä vaiheessa kun kaikki on valmista, kello paljon mutta olo on hermostunut, ja yöunet jäävät 6 tuntiin…

    Rutiinit ovat useimmiten arjessa ihan jees ja olen elämääni varsin tyytyväinen, mutta eikö silti joskus voisi ilman omantunnontuskia vaikka lähteä töistä vähän aiemmin, mennä suoraan kotiin, syödä levyllistä suklaata ja löhöillä sohvalla?! :D Ehei, suorittaja vain ahdistuu hoitamattomista asioista eikä osaa rentoutua…

    Oli kiva kun kerroit tästä ”ongelmastasi” niin avoimesti ja kuten huomaat, et todellakaan ole yksin :)

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Kuulostaapa aikamoiselta suorittamiselta. Menepäs perjantaina töistä suoraan jonnekin ihanaan kahvilaan jonkun ihanan ystävän kanssa! Ota sieltä tiskiltä parhaimman näköinen leivos ja fiiilistele ;) Hih tai jotain muuta vastaavaa…? Kiva kun kerroit tarinasi <3

      Vastaa
  24. Joanna 17.5.2011

    Kuulosti niin mun elämältä! :) Samalainen suorittaja täälläkin, itsellä 3kk vanha tyttö ja tuntuu että, lapsen myötä suorittaminen on vielä pahempaa kun koti on aina oltava tiptop ties vaikka tulee yllätysvieraita! Pitäis joskus osata ottaa lunkisti! :) Niin, Hyvää nimipäivää Rebekalle!

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Kiitoksia :) Relax take it eeeeaasyyy ;)

      Vastaa
  25. Rilla 17.5.2011

    Tutun oloista tekstiä. Itsekään en juuri koulussa loistanut (paitsi lintsauksessa! Siinä olin erityisen hyvä, joskaan Jörtsit ja Hentsut ei juurikaan tuota taitoa arvostaneet) mutta muuten keskitasoa, ehkä paremminkin sen alle. Biologian opettaja Räkiksen suusta kuulinkin usein: ”Ei kannata mennä sieltä, missä aita on matalin”, johon näsäviisaana lisäsin: ”Vaan sieltä, missä aitaa ei ole ollenkaan.” Nykyisin olen myös arjensuorittaja, jota en olisi tuolloin kymmenen vuotta sitten kyllä uskonut.

    Mutta oikeastaan olisi ihan hauska olla erityisen hyvä jossain vähän intohimoisemmassa asiassa! :-D

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Totta… En olisi kovin otettu vuoden silittäjä 2011-tittelistä :/

      Vastaa
  26. mummu 17.5.2011

    Se on luonnekysymys tuo suorittaminen ja iän myötä hiukan laantuu. Nyt malttaa jo kellahtaa sohvalle katsomaan

    telkkua vaikka kaikki ei just olekkaan tip-top.

    Repsukalle suuri halaus!!!!!!!!!!!!!! Ikävöivältä mummulta ja pappalta.

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Teillä on nykyään joka ilta nuo sohvahommat…. :D ;D

      Vastaa
  27. aamukahvi 17.5.2011

    Semmoista se on tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme! Minusta se on kamalaa, että kaikesta tulee suorittamista. Tehokkuus ja suorituskeskeinen ajattelu tulevat suoraan markkinamaailmasta. Yhteiskuntamme on yksi suuri markkinakoneisto: mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman paljon ja mahdollisimman suurella voitolla. Tällainen mentaliteetti tekee hallaa ihmisille. Elämän ainutlaatuisista hetkistä pitäisi nauttia, eikä koko ajan tehdä sumussa tukkaputkella asioita ja miettiä mitäköhän seuraavaksi tekisi ja onko kaikki nyt varmasti tehty. Oman elämänsä jatkuva kontrollointi tuntuu olevan monelle tuttua. Mutta kun ei elämää loppujen lopuksi voi hallita eikä tarvitse- pitää uskaltaa heittäytyä sen vietäväksi. Tai ainakin pysähtyä välillä ja nähdä sen omalla painollaan kulkeva verkkainen kauneus.

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Ei mitään lisättävää :) Mä koitan nauttia parhaani mukaan ja minusta on huolestuttavaa huomata välillä, että paahdan vain menemään, siksi tämä kirjoituskin.

      Vastaa
  28. Paula 17.5.2011

    Elämä kyllä yleensä kouluttaa ihmisen huolehtimaan itsestään jossain vaihessa. Sellainen kunnon kolhaisu muuttaa asennoitumista ja osaltani pikkuveljen sairaus on ollut se pysäytys. Huomaan säästeleväni voimiani, että niitä olisi silloin kun oikein tarvitaan. Jos olen liian väsynyt, tunteet tulevat pintaan ja kaikki tuntuu paljon pahemmalta kuin silloin kun olen levännyt. Tänäänkin nukuin reilut päikkärit, vaikka talo on sekaisin. Sillä ”to do” listalla ei vain ole enää niin suurta merkitystä enää. Mutta onhan elämä silloin hyvällä mallilla kun jaksaa innostua kodista ja kaikenlaisesta touhuamisesta:)

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Varmasti tuommoset vakavat jutut pysäyttää ja saa ihmisen laittamaan arvojärjestyksenä uusiksi. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja veljellesi <3

      Vastaa
  29. Mima 17.5.2011

    Kuulostaa niin tutulta, ainakin tuo tavaroiden hukassa oleminen. Silloin kun lapseni oli pieni, asia oli pahemmin päällä. Ja aina silloin tällöin esineitä oli hukassa. Ehkä äitiys tekee sen. Muistan itsekin, että en luovuttanut ennen kuin tavara löytyi ja aivan kammottavaa oli, että sitä tavaraa mietti koko ajan eikä pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. :) (Kauhea neuroosi :) ) ”To do” -listoja minullakin on koko ajan meneillään. Mutta toisaalta ne asiat pysyy paremmin kasassa, kun ne on ylhäällä paperilla ettei sitten mikään unohdu…ja vaikka ne asiat tekisikin hitaasti..

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Ahaa, eli oliskohan mahdollisuus, että tämä olisi ohimenevää sorttia…?

      Vastaa
  30. Mimmu 17.5.2011

    Täytyy sanoa että mä olen aivan päinvastainen ihminen kuin sä! :) Puhtaat pyykit saa lojua narulla päiväkausia, samoin tiskit altaassa ja lattialle pudonnut roska myöskin (parhaimmillaan useampia viikkojakin). Tiedän että pitäis, mutta aikaseks saan vain harvoin. Stressiä en asiasta oikein jaksa ottaa, olishan se kiva et koti olis kunnossa, jos joku tulee kylään, mut uskon että joskus vielä aikuistun ja opin hoitamaan hommat… Ja siihen asti kaverit saa hyväksyä mut ihan just tällaisena, suurpiirteisenä sottapyttynä ;)

    (Koulussa muuten loistin ihan kympillä, onkohan näitten asioitten välillä siis jonkun sortin korrelaatio? :D)

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Onneksi me kaikki ollaan erilaisia <3 Ehkä kaikki vaikuttaa kaikkeen…? :D

      Vastaa
  31. Nanna 17.5.2011

    Olen vasta alkanut lukea blogiasi ja tämä teksti kyllä kolahti ja lujaa! Ihan kuin mun suustani. Olen samanlainen suorittaja ja tehopakkaus enkä osaa rentoutua ennen kuin koti on siisti ja kaikki juoksevat asiat hoidettuina. Minulla on puolivuotias erittäin huonosti nukkuva vauva (meillä saatetaan heräillä siis kymmeniä kertoja yössä) ja silti päivisin en malttaisi nukkua päikkäreitä, kun pitäisi tiskata, pestä pyykkiä, käydä lenkillä, tehdä ruokaa ja lista jatkuu loputtomiin. Ja kyllä välillä sitten stoppi tuleekin ja on pakko viedä poika mummulaan ja nukkua yksi yö ilman keskeytyksiä, kun kroppa ja pää ei enää kestä kerääntynyttä järkyttävää univelkaa. Mutta toivotaan, että mekin opittais joskus vielä relaamaan!

    Vastaa
    • Maj 17.5.2011

      Näin toivotaan ;) Mä pystyn rmuuten relaan parhaiten jossain muualla, kuin kotona :)

      Vastaa
  32. Inanaa 17.5.2011

    Kuulostaapa tutulta! Itse olen suorittaja, vaikkakin vain ajatuksen tasolla. Miten ahdistavaa onkaan, kun ajatuksissa kaikki pitäisi tehdä täydellisesti, mutta käytännössä ei vain saa aikaiseksi. Uah sitä ristiriitaa. Kuin suorittaja ja laiskuri olisivat yhdessä tuolla pään sisällä tappelemassa keskeään. On ollut yksinkertaisesti pakko yrittää hyväksyä käytännön elämäntyyli ilman, että ajatustasolla piiskaan ja sätin itseäni. Esimerkiksi liinavaatteiden viikkaus kaappeihin; aiemmin laitoin liinavaatteet – esim. pussilakanat – kuivumaan nätisti viikattuna ja niiden kuivuttua piti ne sängyn päällä sentti sentiltä viikata (kutakuinkin samoin, kuin kaksi ihmistä viikkaisi ne yhdessä). Nyt olen YRITTÄNYT vaan viikata ne siitä ”kuivumisasennosta” kaappiin ilman, että vielä viikkaamalla viikkaisin ne. Täytyy vaan itselle tolkuttaa, että on ihan ok viikata ne näinkin eikä ne sen ryppysempiä siellä kaapissa ole.

    Toivottavasti sepostuksestani sai jotain selvää edes. Lisäksi suuret kiitokset pirteästä blogistasi, joka on ollut inspiraationa itsellekin. Ihan toivoisin, että olisin välillä yhtä pirteä ja aikaansaava kuin sinä. Hoidat kodin, lapsen, työt, bloggaamisen ja sen lisäksi vielä juokset ympäriinsä. Woow! :)

    Vastaa
  33. Maj 17.5.2011

    Mulla on kans tollasia pikkusia juttuja, esimerkiksi se, että kukaan mun mielestä (paitsi ehkä meidän äiti) ei osaaa pedata sänkyä oikein… Vaikka mulla olis isompiakin juttuja meneillään, niin jumitan usein niitä pieniä. Saapa ajatukset ainakin pelkästään siihen mitä sillä hetkellä tekee, vai mitä?

    Kiitos vielä kauniista sanoistasi, ihana kuulla, että voin olla inspiraationa sinulle… Vaikka en todellakaan ole mikään super-ihminen, mutta tuskin kukaan on?

    -M

    Vastaa
  34. Kööki 18.5.2011

    Huh! En suorita, siivoan jos jaksan ja jos en jaksa niin sitten en siivoa. Ei se elämä ole niin vakavaa et kaikki pitäs olla ihan nuoltu puhtaaksi kuitenkaan!

    Mutta: jos tuo eka kuva on roskapussista niin suosittelisin kuitenkin tuon kierrätyksen suorittamista, paperit ehkees on aikas helppo kyllä viedä keräyslaatikkoon niin vähenee jätemäärä. Miulle tulee sitten se huono omatunto siitä jos en kierrätä, pari villakoiraa nurkissa taas ei tunnu missään….

    Kaikki ollaan kyllä erilaisia ja kukin tekee tavallaan.

    Vastaa
    • Maj 18.5.2011

      Meillä viedäänkin paperit ja sanomalehdet erikseen, mutta nuo taitaa olla puurossa tai hmm.. jossain neesteessä uineita, siispä siks ne on roskissa :D

      Vastaa
  35. kia 18.5.2011

    Mikä Rebekkaa valvottaa yöllä noin kovasti? :/

    Vastaa
    • Maj 22.5.2011

      Sen kun tietäisin… R on todella huono nukkuja, välillä menee paremminkin, mutta… Tällä hetkellä varmaan hampaat, mutta.. jaaa-a!

      Vastaa
  36. Inanaa 18.5.2011

    Heh, tuosta sängyn petaamisesta tuli mieleen, kuinka vaikeaa on antaa jonkun toisen täyttää pesukone. ”Vain oman tapani kestän” on usein ajatus. Ja voi että miten kauhea ajatus se onkaan! En käsitä itseäni… miten kukaan voi ajatella noin. :)

    Hyvä esimerkki on myös, kun useampia vuosia sitten mies, jonka kanssa toivoin yhteistä kotia joskus tulevaisuudessa sanoi, että heillä laitetaan veitsi jääkaappiin rasvan kera. Ja ei, enhän mä sellaista. Siitä lähtien pakotin itseni laittamaan sen voiveitsenkin jääkaappiin, jotta sitten tulevaisuudessa en ärsyyntyisi toisesta toimintatavasta kuin omani. :)

    Näytät kaikesta stressaamisesta ja suorittamisesta huolimatta rakastavan elämääsi juuri tuollaisena. Jatka samaan tahtiin juuri niin kauan kuin jaksat, mutta älä unohda levätä välillä! <3

    Vastaa
  37. marjukka 20.5.2011

    Moikka! Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten ja olen nyt lukenut sitä innolla! Luin paljon vanhojakin postauksia, mutta minulle ei selvinnyt kuka kuvissa esiintyvä vanhempi tyttö on? Uteliaisuus iski :-)

    Vastaa
    • Maj 22.5.2011

      Kuvissa esiintyvä tyttö on Miikan tytär, Viivi :)

      Vastaa
  38. Ninni 20.5.2011

    Näkyyhän tuolla roskiksessa olevan jotain kirsikkatomaattejakin. Minä olen suorittaja nimenomaan roskien ja biojätteiden kierrättämisessä! En ymmärrä miksi joku ei edes ruokia laita biojätteisiin :/

    Olen myös suorittaja kotona, välillä pakko saada koko asunto siistiksi vaikka sehän on mahdotonta kun on 2 lasta ;)) Sotku ei minua haittaa, leluja saa olla ja pitääkin olla mutta likaisuus on asia erikseen. Hinkkaan ketsuppeja pöydästä harva se hetki :D

    Vastaa
  39. Maria 20.5.2011

    Roskapussissa on ainakin paperia, muovia, kartonkia ja biojätettä – ruokaa ja talouspaperia.. Höllää vähän köyttä sen siivouksen kanssa, mutta jätteiden lajitteluun voisitte todellakin panostaa :(

    Vastaa
    • Maj 22.5.2011

      Ymmärrän kyllä pointtinne. Koitan parhaani mukaan kierrätellä, mutta voin myöntää ihan rehellisesti, että välillä se kyllä jää ihan tyystin. Vien aina lehdet, pullot ja sellaiset perusjutut erikseen, mutta muuten minulla on kyllä paljon parannettavaa.

      Vastaa
  40. SaJa 23.5.2011

    Moi. Tottakai kierrätys jää tyystin sellaisilta joille se ei ole niin kovin tärkeää :( Mielestäni etenkin biojätteiden lajittelu kuuluisi jo melkeinpä yleissivistykseen :D

    Myönsihän Martinakin ettei lajittele biojätteitä mutta eihän se nyt tullut edes yllätyksenä…

    Kukin omalla tyylillään ;)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *