Tämä postaus katosi täältä äkillisesti jostain kumman syystä? Pelottavaa. No, aihe on niin tärkeä, että päätin kirjoittaa tämän urhoollisesti uudelleen… :D

Jokaisessa työpaikassa, missä työntekijät ovat enimmäkseen naisia, taitaa olla yksi sellainen, Fiskmunnen siis. Fiskmunnen on sellainen tyyppi, joka levittää toisista ihmisistä ilkeitä juoruja, haukkuu työkavereita selän takana ja on enimmäkseen aina negatiivisellä kannalla. Fiskumunnen levittää huonoa fiilistä, kuin kalanhajua konsanaan. Kuulostaako tutulta? Fiskumunneneita on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan. Kysymys kuuluukin, että miksi ihmeessä? Monet varmaan ajattelevat, että FM on kateellinen tai katkeroitunut syystä, jota kukaan ei tiedä. Toinen teoriani on, että FM:llä ei ole kertakaikkiaan riittävästi sisältöä omassa elämässään, joten hän haluaa sabotoida toistenkin ”bisnekset”. Kallistun vahvasti jälkimmäisen vaihtoehtoon. Toisaalta myös säälin Fiskmunneneita, koska kukapa haluaisi olla se noh, kauniisti sanottuna ei-niin-pidetty työkaveri? Eivätköhän fiskmunnenit itse edes tiedosta, ettei heidän seuraansa ole lounastauolla tunkua? Ehkä eivät tai sitten he hoksaavat sen ja juuri se tekeekin heidät niin onnettomiksi ja ilkeiksi. Kolmas vaihtoehto voisi olla, että Fiskmunneneilla ei ole ”ihan kaikki kotona” jos tiedätte mitä tarkoitan…

Kuva otettu 03.06.2011 klo 21.23

Kuvitus ei liity aiheeseen mitenkään. Halusin vain kertoa teille, että mulla on ihana uusi PINK treeni/viikonloppu/ranta/vauvantarvike-kassi!

Fiskmunnenia tekisi mieli ottaa hartioista kiinni ja ravistella oikein kunnolla ”Hei haloo, etkö ymmärrä, että käytöksesi tekee sinusta vastenmielisen”. FM on vaan niin paatunut tyyppi, että tuskin sekään auttaisi, ikävä kyllä. Jos Fiskmunnenille erehtyy sanomaan jotain ystävällistä ja väläyttämään hymyn, hän todennäköisesti vain tuhahtaa ja ottaa entistäkin kyllästyneemmän ilmeen. Työnantaja puolestaan ei huomaa FM:n ilkeyksiä, koska hän osaa niin taitavasti kieroilla. Toisaalta pomo voi vaan sulkea silmänsä FM:n puuhailulta tai ehkä hänkin on vaan voimaton FM:n edessä.

Kuva otettu 03.06.2011 klo 21.24 #2

I <3 IT!

Fiskmunnen, whyy, ouu, why? Meidän kaikkien on vain hyväksyttävä Fiskmunnenit, heistä ei päästä millään. Ei pidä välittää ilkeilyistä, eikä ainakaan mennä mukaan juoruiluun tai valehteluun. Parempi on vain ostaa ilmanraikastin, sillä tiedättehän, että kalanhajua on hankala peittää…

Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella,

Maj

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Rii 3.6.2011

    Voi eeeiii…. Itsekin kallistuihin tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Ehkä se on sitä, että hänestä tuntuu arkityöpäivät niin tylsiltä ja kyllästyttäviltä, että haluaa sitten avautua näistä negis-fiiliksistään _taukoamatta_ ja purkaa toisiin ihmisiin. Tollanen on kyllä todella rasittavaa käytöstä, itsekin muutamalla naisvoittoisella työpaikalla työskennelleenä tiedän tyypin ;) Onneksi ei ketään kovin rankkaa fiskmunnenia löytynyt, ja nyt thank god opiskelen ja työskentelen aika miesvoittoisella alalla, ja meillä ainakin tehdään ihan töitä osastolla koko ajan sen eteen, että kaikki muistaa olla positiivisia ja tsemppaavia :) Toivottavasti teidän fiskmunnen vähän rauhottuisi.. ehkä lääke juuri voisi olla sellanen positiivisuushyökkäys :D Jos se hyvä mieli vähän tarttuisi siihenkin;)

    Vastaa
  2. Elisabet 3.6.2011

    Näistä ns. Fiskmunneista (?) on ihan oma, erittäin kuuluisa kirjakin, joka siis kertoo ihmisistä, jotka pilaa organisaation ilmapiirin. Sen nimi on ’The No Asshole Rule’ (Robert I. Suttonin kirjottama). Tää kyseinen ’Rule’ on käytössä monessa organisaatiossa ympäri maailmaa – tavoitteena eliminoida ääliöiden määrä, joka tuntuu nykypäivänä olevan melkoisen vakio… Suosittelen lukemista! Erittäin tunnettu kirja monissa piireissä.

    Vastaa
  3. moikka 3.6.2011

    Hei! Sun blogi on ihana ja sun tyyli :) Mut oon jo pitkään miettiny, että miksette oo Miikan kanssa kihloissa? Kun käsittääkseni olette kuitenkin melko pitkään asuneet yhdessä? (kuinka pitkään oikeastaan?) Ja ootteko puhunu kihloihin menemisestä mitään? Jos niin mitä?

    hyvää kesää kaikille sinne, ootte ihania! :)

    Vastaa
  4. Maj 5.6.2011

    Olin mokannut taas ja poistanut kommentointi mahdollisuuden…. Nyt pitäis toimia, sana vapaa, olkaapa hyvät!

    Vastaa
  5. Jette 5.6.2011

    :D

    Mä jo ihmettelinki missä on kommentointiboksi..

    Mutta joo, tuttuja on nuo fm: t, inhottavia mut paras on mennä niiden yläpuolelle, eikä antaa sen vaikuttaa itteensä.

    Sä oot niin nätti, voisin ihan vähän vaan näin kesän kunniaks imee susta söpöyttä itteeni :)

    Tepolle rapsutus! Miten sen silmä?

    Vastaa
  6. xx 5.6.2011

    Hankala tilanne, jos työpaikalla on joku hankalampi tyyppi. Kannattaa kuitenkin olla varovainen ketä tahansa nimitellessään, sillä se voidaan laskea kiusaamiseksi. Syrjimistä puolestaan on se, jos joku jätetään aina lounasseuran ulkopuolelle. On tosi ikävää jos muut asettuvat yhtä vastaan, vaikka alkuperäinen syy (ainakin muiden mielestä) olisi vain tässä yhdessä tyypissä. Ottakaa ihmeessä pikimmiten asia puheeksi joko kyseisen tyypin, esimiehen tai luottamusmiehen kanssa, sillä jokaisen vastuulla on hyvä ilmapiiri työpaikalla. Sukupuolesta riippumatta hyvä esimies ja hyvät työntekijät huolehtivat siitä että kaikki tsemppaavat toisiaan eikä minkäänlaista syrjintää hyväksytä.

    Vastaa
  7. RottaEllu 5.6.2011

    hahahahahahaah :)

    että mä nauroin ku luin ton! FM rules!

    Vastaa
  8. tyttönen 5.6.2011

    Moikka!

    ihan aluksi, kiitos ihanasta blogistasi… teidän elämää ihana seurata… tulee niin hyvälle tuulelle <3 Mutta siis.. laukkusi PINK" !!!! mistä ihmeestä hommattu ja kenen se on?… SE ON TÄYDELLINEN! haluun!!! mäkin voisin rakastaa sitä <3 :D

    Vastaa
  9. Mallu 5.6.2011

    Heei, älä lyhennä tuota mitälie fiskmunnenia FM:ksi, kun itse nyt satun olemaan tuore FM (filosofian maisteri) ;)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *