Ollaan hankittu pari uutta ”juttua” kotiin ja samalla myöskin luovuttu muutamasta huonekalusta. Elokuussa vaihdetaan kokonaan olkkarin järjestystä ja toivottavasti sitten löytyy toimiva & vähän pysyvämpi ratkaisu…

Olkkarin kaappi.

 

Työpiste, tästä pidän!

 

Ikean löytönurkkauksesta pelastettu vehka, jonka juuri ”parturoin” ja istutin ruukkuun, hyvä minä!

 

Eteisen peili on saatu paikoilleen, vihdoinkin… Tuo peili on tosi vanha ja me oltais haluttu sen tilalle jotain ihan muuta, mutta katsotaan, jos vaikka jossain törmättäis myöhemmin unelmapeiliin.

 

Eteisen kautta keittiöön.

 

Keittiössä on melkein kaikki ennallaan…

 

Keltainen keittiönjakkara on toiminut Rebekan kiipeilypuuna, sen avulla on kätevä ottaa kiellettyjä tavaroita esimerkiksi tiskipöydältä…

 

Jääkaappimagneetit ovat uusia :D

 

Jotenkin mulla tulee näistä Sape mieleen <3

 

Kaitpa mun on tunnustettava, että muutaman viikon ne lumihiutaleet kestivät. En kastellut kukkasia helteillä riittävän usein, tyhmä minä. Pitäisköhän harkita jotain muovikukkasia tilalle, ne ei ainakaan kuolis?

 

Huomenna meille tulee kauan odotettuja vieraita <3 Meillä onkin sitten muutama päivä vilskettä, kun täällä kolmiossa pyörii 7 ihmistä ja yksi koira :D

 

-Maj

0 Comments

  1. Ira 18.7.2011

    Aivan ihanalta näyttää kotinne :) Eikä, en kestä noita magneetteja! Ei ihmekään, että kaikissa lastenjutuissa käytetään hymyileviä asioita, kun tuntuu että nuokin alkaa naurattaa vaan katsomalla… :D

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Totta, ne piristää kivasti aamuja :)

      Vastaa
  2. K. 18.7.2011

    Tosi halvan näköistähän tuolla on, mutta se johtuu varmaankin Ikeasta.

    Vastaa
    • J 19.7.2011

      Whaaat?? Vitsit te ihmiset ootte kipeitä näissä kommenteissanne…

      Vastaa
      • Maj 19.7.2011

        J, noh, kaikki tyylillään…..

        Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Varmaan se johtuu myös siitä, että tämä asunto on ”nuoren” perheen ensimmäinen ikioma koti, eikä me olla mitenkään varakkaita :)

      Vastaa
  3. Mm 19.7.2011

    Ihania nuo magneetit, mistä tuollaisia saa?:D

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Miika oli Rebekan kanssa tuossa meidän lähikaupassa ja antoi Rebekan valita jotain itselleen pullonpalautusrahoilla ja hän valitsi nuo :D

      Vastaa
  4. Lusitarius 19.7.2011

    Nämä kuvat olisivat voineet olla suoraan Avotakan sivuilta! Teillä on sisustuksessa hyvä maku, jota pitää ihailla:) Omaa kotia en koskaan osaisi sisustaa näin hienosti, mutta ehkäpä teidän sisustus juuri siksi minua viehättääkin!

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Niin, mun mielestä on kiva katsella kuvia erilaisista kodeista, vaikka ei kaikkea suoraan omaan kotiin haluaisikaan :)

      Vastaa
  5. Mari 19.7.2011

    Rakastan kotinne väriläiskiä! :)

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Hih, mäkin <3

      Vastaa
  6. Olivia 19.7.2011

    Vaikka koti olisikin suurilta osin mustavalkoinen, sen ei tarvi näyttää kylmän kalsealta. Tai minun makuuni aika kalsean ja persoonattoman (Ikea…) oloinen, tunnelma on jotenkin… harmaa. Magneetit sen sijaan ovat tosi söpöt.

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Ehkä tämän kodin lämmön tekeekin asukit, vieraatkin tuntuvat viihtyvän hyvin vaikka täällä oliskin kalseaa<3

      Vastaa
      • Olivia 19.7.2011

        Varmasti tekevätkin, sitä en epäile ollenkaan. :) En tarkoittanut loukata kommentillani, makuja on monia ja näköjään minun oli pakko kertoa oma mielipiteeni. Toivon lämpimälle perheellesi mukavaa kesän jatkoa!

        Vastaa
  7. : ) Pirtsakka :) 19.7.2011

    Hei älä huoli vaikka lumihiutale kupsahtikin,ei se välttämästä hoidosta johdu eilen just keskusteltiin kuinka lumihiutaleet kasvavat jotenkin kituliaasti tänä suvena.

    Siistiä teillä ihana tuo keltainen pirteä valopilkku tuo keittiöjakkara :)

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Hyvä tietää, mutta näkisitpä meidän mutsin hiutaleet… puuh :P

      Vastaa
  8. Tiina 19.7.2011

    Muakin kiinnostaa noi magneetit, tosi kivoja :)

    Älä välitä, mäkin saan aina kaikki kukat kuolemaan ja olen sitten päätynyt tylsään ratkaisuun ja hankkinut tekokukkia :D

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Niin.. mutta puolustukseksemme voin sanoa, että tuota eteisen kasvi on ollut meillä jo ainakin pari vuotta ja kukoistaa hyvin. Se pudottaa kaikki lehtensä näin kerran vuodessa ja kasvattaa sitten ne aika pian takaisin :)

      Vastaa
  9. Elina 19.7.2011

    kaunista. :) hei mitä teillä on tuossa keittiön kaapiston välitilassa? ilmeisesti joku pleksi vai mitä? ollaan rakentamassa taloa, ja täällä pohdiskelen hyviä vaihtoehtoja siihen, ei aiota kaakeleita laittaa..

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Jep, siinä on juurikin sellainen pleksi(?) Helppo pitää puhtaana :)

      Vastaa
  10. Höpshei 19.7.2011

    Hei Pirtsakka, onko noin?! Oma lumihiutaleenikaan ei kovin innokkaasti kuki, joten ehkä vika ei olekaan minussa… Pelakuut kestää hyvin hellettä ja kuivuutta, mutta mulla menee helposti hermot variseviin terälehtiin.

    Mä en oikein tajua noita kylmänkalseuskommentoijia, Ainoastaan viides kuva ylhäältä lukien on hieman… hm, varastomainen, mutta ehkä se johtuu kuvakulmasta. Tyylikkäältähän teillä näyttää! Ehkäpä monet ovat unohtaneet, että vasta muutitte ja saitte rempan päätökseen. Mun mielestä sisustaminen ja kodin rakentaminen on puuhaa, jota ei missään nimessä pidä tehdä hätiköiden. Paras tulos syntyy ehdottomasti pikku hiljaa vuosien mittaan rakennellen,ja alussa voikin näyttää hiukan kalsealta. (Heh, hyvä selitys, koska meidän kodissa on yhä vieläkin, viiden asutun vuoden jälkeen, lukuisia fixattavia kohtia ;-))

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      No eipä niistä kannatta välittää, voihan olla, että meidän mielestä heidän kodissaan olisi ihan liikkaa kaikkea, makuja kun on niin monenlaisia. Onhan se vähän tylyä lukea, että oma koti näyttää jonkun mielestä kamalalta, noh minkäs teet?

      Vastaa
  11. Kippuri 19.7.2011

    Näyttää ihanalta teidän koti! Ja kohta me se nähdään!! :D Pakkaillaan vielä eväitä autoon ja sitten startataan. Niin ja kaupan pihalta vielä käydään ostamassa matkalle herneitä ja mansikoita :)

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Toivottavasti viihdytte täällä kylmän kalskeassa varastotilassa, jossa asukitkin ovat koko ajan naama mutrussa :D:D

      Vastaa
  12. Joy 19.7.2011

    Ihanan raikas koti! Mistä on tuo ihana kaappi olohuoneessanne? Olen vakkarilukija, mutta harvemmin tulee mitään kommentoitua, mutta pidän blogistasi kovasti. :)

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Se(kin) on Ikeasta :) Kiva kuulla!

      Vastaa
      • Joy 19.7.2011

        Toivoinkin että Ikeasta, siten olisi siis itselläkin varaa siihen! Ensimmäistä omaa kotia täälläkin sisustellaan.

        Vastaa
  13. kirpparikeiju 19.7.2011

    Teillä on kyllä ihana koti! Kaunista!

    Meidän naapuri on myös ratkaissut tuon kukkien kuolemisongelman hommaamalla parvekkeelle muovikukan. Se on vihreä, rönsyilevä ja siinä on punaiset kukat. Kesällä se menee, mutta kun ne pitää sitä parvekkeella ympäri vuoden, se näyttää talvella aika… karulta.

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Haha, kuulostaa huipulta. Mun pitää keksiä jotakin noihin tuulessa heiluviin tötteröihin…

      Vastaa
  14. tanja 19.7.2011

    Hei Maj!:) Minulla olisi kysymys teidän lattiaan liittyen. Ollaan juuri ostettu asunto jota aletaan remppaamaan ja kovasti haluaisin tuollaisen vaalean lattian. Mutta onko sitä vaikea pitää puhtaana, näkyykö kaikki lika helposti? Meillä asustelee 2v ja 3kk tytöt ja koira, joten sotkua on tiedossa! :D

    Vastaa
    • Maj 19.7.2011

      Se on helppo pyyhkäistä puhtaaksi, mutta joo… Siinä näkyy aivan kaikki lika :D Eilen imuroitiin ja pestiin lattiat illalla ja nyt tarvisi jo pyyhkäistä ainakin keittiö ja eteinen uudelleen…

      Vastaa
      • tanja 19.7.2011

        Niin vähän arvelinkin… Pitää laittaa mietintään, todella kaunis lattia olisi. Ja toisaalta lapsiperheessä pitää kuitenkin imuroidan päivittäin.;)

        Mukavia päiviä teille vieraiden parissa!

        Vastaa
  15. Mariia 19.7.2011

    Mistä olet muuten tilannut(?) nuo ruskeat piilolinssisi? Niissä ei kai ole vahvuuksia? Itse kun haluaisin myös kokeilla tuollaisia… :)

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      On mulla vahvuuksia. Ilman vahvuuksia olevia linssejä saa ainakin Instrumentariumista.

      Vastaa
  16. Lotta 19.7.2011

    Kiitokset tästä kotipostauksesta! Oli tosi mukava nähdä miltä teillä näyttää :) Omaan kotiin kaipaisin juuri tuollaista minimalismia ja siistejä pintoja – täällä rönsyilee välillä vähän liikaakin :D

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Eipä mitään, kiitos itsellesi Lode :)

      Vastaa
  17. henna 19.7.2011

    moikka, olen tulossa tampereelle viikonloppuna käymään ja olisi kiva kuulla vinkkiä hyvistä ruoka-paikoista? :)

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Tiina antaa tuolla alempana hyviä vinkkejä :)

      Vastaa
  18. Saana 19.7.2011

    No ei ole mitään kalseaa. Itse ainakin tykkään yksinkertaisesta sisustuksesta, koska se on edes jotenkin mahdollista pitää järjestyksessä ja puhtaana edes silloin tällöin :) Meillä ainakin kaksi koiraa pitävät siitä huolen että lelut ja karva leviävät alta aika yksikön joka paikkaan heti siivouksen jälkeen. Muutenkin joka paikasta pursuaa niin paljon informaatioat, vaihtuvia kuvia, värejä jne. on vain luonnollista, että haluaa että kodissa on jonkinlainen rauha sisustuksen suhteen. Plus ei ole ollenkaan helppo ottaa kuvia kodista, jotka antaisivat oikean vaikutelman. Musta teillä näyttää jo tosi valmiilta ottaen huomioon, että vasta remppasitte ja muutitte. Tykkään teidän pinnatuolista tosi paljon!

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Niin, ei täällä ole varmaan koskaan valmista…

      Vastaa
  19. Tanja 19.7.2011

    Missä teidän kirjat on? Tai tuskin luette kirjoja?

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Eihän me osata edes lukea!

      Vastaa
      • marjukka 21.7.2011

        Hahahahah! :D Tulin kotiin pahalla mielin ja menen nyt nukkumaan hymysuin! Sulla on kyllä aivan ihana blogi ja luen aina innolla uudet postaukset!

        Vastaa
  20. Rytsis 19.7.2011

    Kivalta näyttää teidän koti <3

    Missä päin Tamperetta asutte?

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Kiitos Rytsis :) En ole kertonut täällä blogissa asuinpaikkaamme ollenkaan.

      Vastaa
  21. Lavinia 19.7.2011

    Onnea tosi kivalle kodille, minä tykkään juuri sellaisesta tyylistä kuin teillä on :-) Mikä on tuon peilin takana olevan ihanan maalisävyn koodi? Itsellä hakusassa tuollainen maitokahvi/mokka/hiekka, Sadolinin maailman värejen Nepalin sävyjä olen katsellut, mutta houkuttaisi myös Tikkurilan H 485 tai J 484. Muutkin kuin Maj saavat auttaa tässä; hyviä sävyjä saa ehdotella!

    Hauskoja päiviä teidän perheelle :-)

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Ei harmainta aavistusta, pitää kysyä Miikalta…

      Vastaa
  22. Ilona 19.7.2011

    Kivalta näyttää teillä minun silmään.:)

    Yks juttu, mitä aina ihmettelen täällä blogimaailmassa on se, että ketään ei sais ”teilata” tuntematta. Ettei sais sanoa, että jollain on ruma tukka, likaiset ikkunat, huono äiti, pahaa ruokaa tai laiska asenne. Silleen ei saa sanoa ikinä ihmisestä, jota ei tunne. Sen sijaan kehua voi mielinmäärin hyväksi kokiksi, mukavaksi ihmiseksi ja lämpimäksi äidiksi. Tuntemattakin.

    Sanon kuitenkin, että olet tosi kaunis ja ihanan siistinä jaksat pitää kotinne. Onneksi täältä ei oteta kuvia..

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Ymmärrän kyllä toistaalta pointtisi, kirjoitin tänään aiheesta postauksen, jossa vastaan sinulle(kin) tarkemmin :)

      Vastaa
  23. Maija 20.7.2011

    ^Juurikin näin, kehuja kyllä saa jaella- tuntemattakin vaikka mistä kukaan tuntematon tietää millainen äiti Maj oikeasti on, tai kokki tai vaimo tai mitä tahansa. Jos kirjoittaa poikkipuolisen sanan (joka olisi ihan oikea mielipide) esim. asunnosta joka ei tietenkään voi kaikkia miellyttää, silloin teilataan se kirjoittaja. Parempi siis pysyä hiljaa ja olla kommentoimatta vaikka täälläkin kommenttiboksi sitä varten on. Sana on vapaa- mutta ei täällä :D

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Huokaus… Magicpoksin kommenttiboksiin toivon enemmän terveisiä, kuulumisia, sattumuksia ja hauskoja juttuja! Voihan tänne niitä mielipiteitäkin laittaa :)

      Vastaa
      • coco 21.7.2011

        Hyvät tavat olisi hyvä muistaa niin netissä kuin oikeassakin elämässä. Tunnetaan myös sanalla nettietiketti.

        Vastaa
    • Siru 24.7.2011

      Niinpä, voi huokaus…

      Siis hyvänen aika onhan käytöstavat kuitenkin handlattava. Tottakai jokainen on oikeutettu omiin ajatuksiinsa ja mielipiteisiinsä. Se vaan on eri asia, miten ne tuo esille ja onko niitä aina edes kovin fiksua tuoda esille. Tottakai on mielekkäämpää sanoa niitä kohteliaisuuksia kuin negatiivisia asioita. Yleensäkin ihmiset tuskin sanovat toiselle päin naamaa, että ”sori mutta sun hiukset on järkyttävän rumat”, jos toinen on käynyt kampaajalla ja ko. henkilö ei pidä näkemästään. Sen sijaan voi jättää kommentin omiin ajatuksiinsa tai sanoa kohteliaammin, että ”olen pahoillani, mutta pidin vanhasta mallista vähän enemmän.. ja vielä pehmentää, että on tuokin ihan jees”. Jos siis kommenttia ylipäänsä kaivataan. Tottakai ihminen kuulee mieluummin niitä positiivisia asioita. Sitten ihan todella tutulle ihmiselle voi sanoa suoraan, jos hän sitä vaatii.Noh, mutta pointtina se, että miettikää vähän miten niitä asioita suustanne suollatte. Ei toisen mieltä ihan ehdoin tahdoin kannata pahoittaa.

      Ja Maj, rehellisesti: blogisi on loistava. Se on sitä juuri siksi, kun olet niin aito ja sympaattisen oloinen ihminen. Käsittelet täällä mielenkiintoisia asioita ja blogisi on oikea päivän valopilkku. Ja Rebekka on valloittava! Jatka samaan malliin. :) Täällä on jos jonkinlaista lukijaa, niin joukkokin on kirjava ja sitä kautta myös kommentit. Moni on varmasti kateellinen sinulle ulkonäöstäsi ja siitä, kuinka silti olet niin jalat maassa kulkeva ihminen. :) Kun osaisi ottaa ne ilkeimmät kommentit vain huumorilla… :)

      Vastaa
  24. Heli 20.7.2011

    Hei, tosi kivalta näyttää. Mistä olette hankkineet tuon olohuoneen kaapin?

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Ikeasta!

      Vastaa
  25. Tiina 20.7.2011

    Saako bloginlukija vinkata Hennalle ruokapaikkoja?

    Mun henk. koht. suosikkini on The Grill josta saa hyvät pihvit mutta myös salaatit ja bruschetta-annokset on tosi hyvät ja valtavat. Myös broileri on hyvää eli oikeestaan kaikki mitä sieltä saa :) Pöytävaraus on ehdoton koska on suosittu paikka.

    Todellisen pihvinystävän kannattaa kokeilla myös Stefans Steakhousea jonka omistaa Top Chefista tuttu Stefan Richter. Sinne vaan pitää tehdä varaus tosi ajoissa.

    Italialaisen ruuan ystäville Como on kiva, mä tykkään siitäkin, ihania risottoja ja pastoja.

    Sitten on tietty Pancho Villa ja New York joista saa hyviä hampurilaisannoksia.

    Siinä muutama mun suosikki ja lisäksi huomauttaisin että nyt vkl Treella on Kukkaisviikot ja käsittääkseni Frenckellin viinikylässä saa ruokaa. Sitä haluaisin itse mennä koittamaan.

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Kiitos tästä TIina!

      Vastaa
  26. lotta 20.7.2011

    ihan loistavat magneetit! :D

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Thänks :)

      Vastaa
  27. Mimmi 20.7.2011

    Kotinne näyttää mielestäni ankealta ja värittömältä ,just joltain Avotakan kodilta joissa ei ole persoonallisuutta tippaakaan :D mutta tärkeintä on että itse viihdytte! Ja ihmiset jotka ei osaa pitää kukkia hengissä ovat minusta aina olleet jotenkin vajaavaisia,kjeh kjeh. Mielipiteensä ja makunsa kullakin,kattellaan mitä paskaa tämän kommentin johdosta satelee niskaan <3 :)

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Kuules Mimmi, tämä blogi kertoo jotain minusta ja tuo kommenttisi kertoo puolestaan jotain sinusta.

      Vastaa
  28. Sape 21.7.2011

    Hohohohohoho, tulinpa oivaan väliin kehiin. Tiedät(te) varmaan mun mielipiteen äärimmäisen älykkäisiin ja nokkeliin kommentoihiin :D

    Mullekin tuli jääkaappimagneeteista mieleen minä, ennen kuin luin sun kommentin!

    p.s. Mieti, mitä nää ihmiset sanois, jos näkis mun kodin :DDDDDDDDDDD

    p.p.s. Ihmiset, jotka käyttävät omaa aikaansa muiden ihmisten asioista negatiivisesti provosoitumiseen/provosointiin, ovat minusta aina olleet jotenkin vajaavaisia, kjeh kjeh.

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Voi Sape <3 Rebekka on itse valinnut ne pullonpalautusrahoilla, hahaa, kummitätiinsä tullut <3

      Vastaa
  29. ida 21.7.2011

    Miten voi ihmiset laittaa noin ikäviä kommentteja, voi luoja. Onko kukaan kuullut positiivisesta energiasta! Blogimaailma on mielestäni suurimmalta osalta positiivinen, ja minä luen paljon blogeja. Tuntuu, että vain suomalaisissa blogeissa (kommenttibokseissa) on näin paljon negatiivisuutta, kateutta ja suoranaista ilkeyttä. Jotenkin käy sääliksi ihan tosissaan niitä ihmisiä, jotka jaksavat jakaa negatiivisuutta. Bloggaus ja bloggaajat ovat posiitivinen asia, jonka kautta saa tutustua toisenlaisiin maailmoihin ja päästä lähemmäs itselle erilaista elämää.

    Hieno, kaunis koti!

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      Nii-ii…

      Vastaa
  30. K 21.7.2011

    Voi apua mitä keskenkasvuisia kommentteja. Seuraan blogia säännöllisesti, harvakseltaan kommentoin. Miksi teidän hyvät ihmiset täytyy olla tieten tahtoen ilkeitä? Eikö asioita ja mielipiteitä voisi ilmaista hieman sivistyneemmin? Eikö teille ole kotona opetettu hyviä tapoja? Pitäkää mölyt mahassaan jos ette kykene fiksumpaan kommunikointiin. Minulla ja Majlla on ihan ihan erilainen sisustustyyli, silti olen sitä mieltä että Majn ja Miikan koti on kaunis eikä ollenkaan kylmä ja kalsea. Ja mitä sitten vaikka huonekalut olisivat Ikeasta??? Jos joku huonekalu tai tavara näyttää kivalta, ei sen tarvitse olla design liikkeestä ostettu. Ja itse asiassa, Ikea kodit ovat minun mielestä kauniita.

    Vastaa
    • Maj 21.7.2011

      En itsekään ymmärrä tuota ”tosi kiva koti, ai Ikeasta, no ei se sitte ookkaan yhtään hieno” :D

      Vastaa
  31. inksu 22.7.2011

    Jestas mitä jengiä, tylsät kommentit kertoo todellakin niiden kirjoittajista jotain. Huh ! Oon sun blogia jo jonkun aikaa lueskellut, ensin ajattelin, että tässä ei oo mitään yhteneväistä mun elämän kanssa, mutta sitten koukuituin ja nyt oot mun bloglovinissa :D Kiva lueskella pirteitä ja positiivisa postauksia plus muita juttuja. Mistä toi teidän eteisen (? ) punapiuhainen lamppu on ??

    -Inksu

    Vastaa
  32. inksu 22.7.2011

    koukutuin jopa :D

    Vastaa
  33. kaisa 27.7.2011

    Huh, toiset täällä ihmettelevät miksei saa arvostella, mutta saa antaa kehuja. Käytöstavat unohtuvat näköjään netissä…? Kuinka moni päin naamaa tulisi loppujen lopuksi arvostelemaan negativiisesti ketään, kenekään kotia tai muutakaan? Tuskin kovin moni. Kehujen antaminen on taas kohteliasta ja mieltä piristävää!

    Ja jos joku ei pidä toisen kodista tai sisustuksesta, niin tarvitseeko semmoista edes kertoa? Eihän teidän kodissa tarvitse viihtyä kenenkään muun kuin teidän oman perheen. :)

    Vastaa
  34. Outi 24.2.2013

    Moikka! Googlettelin tässä keittiön välitilan pleksistä/lasista tietoa ja eksyin blogiisi :-) Kiinnostaisi tietää, kun sinulla on nyt pidempi kokemus pleksistä, onko se ollut kestävä käytössä? Monet kun varoittelevat että naarmuuntuu ja ”harmaantuu” herkästi. Itse tässä puntaroin kumman laittaisi, lasinko vai pleksin. Muistatko mitä tavaraa tuo on? Akryylia, polykarbonaattia? Kaunis koti sinulla :-)

    -Outi

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *