Kun olin 15-vuotias teinityttö päätin, että Ylivieskassa ei ole minulle mitään.

Ihmettelin, että miten kukaan ylipäätänsä tahtoi asua siinä pienessä pahaisessa kaupungissa vapaaehtoisesti?

Ilmoitin vanhemmilleni, että muutan kotoa ja samalla pois Ylivieskasta heti, kun olisi mahdollista. Vanhempani turhaan koittivat selitellä, että ei elämä välttämättä ole sen auvoisempaa suuressakaan kaupungissa. Minä en kuunnellut siihen aikaan vanhempiani missään asiassa, enkä oikeastaan ketään muutakaan, sillä minä kyllä tiesin itse parhaiten.

Rakastuin 17-vuotiaana tamperelaiseen nuoreen mieheen ja voin kertoa, että se oli menoa silloin… Tein työharjoitteluni Tampereella ja vakuutuin, että minun on muutettava Tampereelle ihan siltä istumalta. Taisin jo muuttaa vähän ennen, kuin sain kouluni päätökseen, niin tyypillistä minulta! Muutimme silloisen poikaystäväni kanssa keskustaan vuokralle, nuori rakkaus oli vähän turhankin räiskyvää, eikä ihan ongelmatontakaan, äitiä tuli ikävä.

Äitiä, iskää, siskoa ja veljeä tuli niin kamala ikävä, että usein itku tuli. Kun puhelimessa halusin kertoa, että haluan takaisin kotiin nielin vain ylpeyteni ja itkin vasta laitettuani puhelimen kiinni. Itsehän halusin muuttaa, joten minun oli pärjättävä. Pärjääminen oli välillä tosi hankalaa, koska minulla ei ollut ollenkaan omia kavereita Tampereella, ei työpaikkaa, ei koulua, eikä oikeastaan mitään muutakaan, kuin se poikaystävä. Poikaystävällä taas oli perheen lisäksi kotikaupungissaan kaikkea edellä mainittua…

Jossain kohtaa kuitenkin sain työpaikan, me otettiin koira, sain ystäviä ja elämä tasottui. Silti vielä pitkään Ylivieskaan tultaessa ajattelin, että tämä kotini. Seurustelimme silloisen poikaystäväni kanssa viisi vuotta ja siinä ajassa olin jo ihan täysin kotiutunut Tampereelle. Alku vaan ei ollut todellakaan kovin helppoa. Mielestäni olin vähän liian nuori muuttaessani pois ”pesästä”, mutta tiedän, että kukaan ei olisi saanut minua puhuttua jäämään enää hetkeksikään Ylivieskaan.

Nykyään koen, että Tampereella minulla on kaikkea, mikä tekee minut onnelliseksi. Perhe, koti, työpaikka ja paljon rakkaita ystäviä. Olen onnekas, kun minulla on niin läheiset välit Miikan vanhempien kanssa. Meidän äiti vierailee meillä kerran kuukaudessa ja kuten olette huomanneetkin, me käydään aina välillä Ylivieskassa. En voisi silti enää kuvitella muuttavani Ylivieskaan, vaikka olenkin oppinut arvostamaan entistä kotikaupunkiani ihan erilailla kuin ennen. Ylivieskassa on kaikki tarpeellinen, asunnot ovat edullisempia, ihmiset välittömiä ja lapset saavat kasvaa rauhallisessa ympäristössä. Siellä on harrastusmahdollisuuksia, vähän kulttuuriakin ja hyvät kulkuyhteydet.

Halusin vain kertoa, että joitain asioista elämässä oppii arvostamaan, vasta kun niihin ottaa etäisyyttä, niin ainakin minulle kävi…

-Maj

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Laura 2.8.2011

    Ohhoh, tämmöisestähän en tiennyt ollenkaan! Voin kyllä vain kuvitella sinut 17-vuotiaana, kun joku kuva on täällä joskus vilahtanut. :) Olisko ihan kamalaa, jos tekisit postauksen teini-iästäsi? Toki se voi olla liian yksityistä jne, mutta jotenkin ”järkytyin”, kun tämänkin luin, että olit noin omapäinen jne. :D

    Vastaa
    • Maj 3.8.2011

      Jaa, enpä tiedä teenkö sellaista postausta… Mä kuule siihen aikaan laitoin hiuksiin rastat, värjäsin kuontaloni pinkiksi, silvoin kulmakarvat, hankin lävistyksen ja ajelin pääni siiliksi. Olin teininä enimmäkseen erittäin ahdistunut ja voin huonosti. Haukuin vanhempani, karkasin festareille ym. Huh, onneksi ei tarvitse olla toista kertaa teini :D

      Vastaa
  2. Tiina 2.8.2011

    Ja ajatella että siitä kaikesta ei ole oikeesti ihan kauheesti aikaa mutta sun elämä on varmasti aivan erilaista kuin silloin. Sulla on ammatti, töitä, perhe, oma asunto. Paljon mistä olla kiitollinen.

    Mun elämä on ja on ollut tasaisen tylsää koko ajan. Ei räiskymistä, ei radikaaleja muutoksia. Mahtaako sekään olla kauheen hyvä, enpä tiedä.

    Vastaa
    • Maj 3.8.2011

      Eihän me kaikki voida olla onneksi samanlaisia? Ei kuule ylä-asteet pysyisi pystyssä, jos kaikki olisivat olleet yhtä huonokäytöksisiä, kuin minä… Puolensa kaikella, vai mitä?

      Vastaa
  3. Laura 2.8.2011

    Mulla oli aikoinaan ihan samanlaiset fiilikset Mikkeliä, tuota armasta kotikaupunkiani kohtaan. Nyt, kun sieltä on kohta ollut jo 10 vuotta pois, paikan näkee niin ihanan idyllisenä ja turvallisena pikku lintukotona. Ja suutahdan aina kun huomaan jonkin asian siellä muuttuneen – entisiä koulujani ei ole, kaupat vaihtelevat paikkoja, torin alle on rakennettu joku kummallinen toriparkki ja ystävät ovat kadonneet tyystin koko kaupungista.

    Kai se on osa tätä aikuiseksi ja vanhemmaksi kasvamista. Kun omat lapset kasvavat suuremmassa ja turvattomammassa kaupungissa kuin missä itse sai kasvaa, sitä väkisinkin välillä miettii, että mitä jos palaisi… Vaikka ei se meillä ainakaan oikeasti olisi vaihtoehto, ihan jo töiden kannalta, vaatesuunnittelijan kun on Itä-Suomesta turha töitä haikailla.

    Vastaa
  4. Emmi 2.8.2011

    Tän postauksen viimeinen lause on niiiiiiiiiiiiiiiiin totta! Muutin Oulusta Lahteen ja ihan samalla tavalla kävi mullekin. Opin arvostamaan vasta myöhemmin Oulua.

    Vastaa
  5. Outi 2.8.2011

    Heh, halusin vain tuoda mielipiteeni ilmi, etten minäkään ymmärrä niitä, jotka haluavat Ylivieskassa asua xD

    Asuin siellä vuoden ja se riitti ;D

    Itsekin olen nuorena muuttanut kotoa pois ja kyllä ne välit varsinkin äitiin on ihan toista luokkaa, kun ei asu saman katon alla ;O))

    Vastaa
  6. Vera A. 2.8.2011

    Kuulostaa hyvin tutulta :) Itse muutin samalla tavalla Seinäjoelta pääkaupunkiseudulle aikoinaan 18v. ilman mitään kiinnepistettä, ei ollut edes poikaystävää. Kun sitten otin vähän isomman harppauksen 20-vuotiaana ja muutin Roomaan, niin silloin oli sentään italialainen poikaystävä. :)

    Ja vaikka sittemmin tiet erosivat, jäin kuitenkin asumaan Italiaan, jossa sekä opiskelin että työskentelin lentoemäntänä. Ja nykyään, kun minulla perhe ja parikin kotia ympäri Italiaa, niin on iki-ihana palata Suomeen, vaikkakin vain lomalle. Vuosien myötä olen oppinut ottamaan ilon irti kummastakin paikasta: uudesta kotimaasta ja synnyinmaasta. Kummassakin on oman varjopuolensa, mutta kun yrittää keskittyä niihin lukuisiin positiivisiin, saa kummastakin eniten irti.

    Vastaa
  7. maukku 2.8.2011

    Jep, Ylivieska, Nivala, Haapajärvi ja Pyhäsalmi. Siinä sellainen jono, missä en haluaisi asua. Ja siis yhdessä näistä asun tällä hetkellä, ja pois haluan koko ajan. Ehkä sitten arvostaa enempi, kun on ollut pois vähän aikaa:) Mutta etäisyyttä tarvitsen todella kipeästi!

    Vastaa
  8. neiti 3.8.2011

    Osui ja upposi.Oma tarina on täysin samanlainen, mutta kaupungit eri – minulla se oli Helsinki tai ei mikään. Kiitos, ihana postaus.

    Vastaa
  9. Daisy 3.8.2011

    mä muutin heti y-a,n eli 16v. yhtä räiskyvästi Oulusta Lahteen…. olin päättänyt sen jo 9 luokalla. Jos jtn päätän…. :P no kuitenkin koen että olen nuori ja olisin mielelläni asunut kauemmin kotona, ei vaan pystynyt. Olen asunut 03 vuoden jälkeen ”yksin” eli kun lähin kotoani nyt 9 asunnossani johon muutin tasan 1kk sitten… ja takaisin Lahteen :D niinkuin laskea voi 16v. 24 ikävuoteen mahtuu aika paljon muuttamisia jos asunto on 9, periaatteessa jo 10 :) mutta olen kolunnut Suomea läpi ja käväsin tuossa vuoden

    Oulussa ja tuli nuo teini ajat kun lähdin pois”rytinällä” mieleen, mutta en kadu kyllä hetkeäkään, oli vain pakko kokea se Oulu uudelleen että tiesin oman paikkani ja Suomessa se on Lahti… :) Kiitos kun jaoit tän elämän vaiheesi, olet siksi varmasti niin ymmärtäväinen ihminen kun olet joutunut kohtaamaan paljon asioita. Olisi hienoa saada sinunlainen ihminen ystäväksi!

    Kaikkea hyvää…. ihanaa ja KESÄÄ, sitä on vielä (hoen koko ajan ky. mantraa itelleni ;)

    HEIII! Joku muukin oli Oulusta Lahteen muuttanut!!! :D jännää!! Oulussa on kiva käydä mielestäni mutta kiva tulla takaisin Lahteen… kotiin :) Miten sinulla, oletko viihtynyt Lahessa Emmi??

    Vastaa
  10. Maija 3.8.2011

    No, kyllä sieltä Ylivieskasta ainaki huippuja ihmisiä tulee, vaikka kyllä se kaupunkina on vähän ankeanlainen.:) Nimim. ihanan ylivieskalaisen miehen vaimo<3

    Vastaa
  11. happy 3.8.2011

    Tampere on vaan niin ihana kaupunki! Itse vietin lapsuuteni ja pitkälle nuoruuttani Tampereella, kunnes muutin valmistuttuani Helsinkiin töihin, ja tänne sitten perustin perheenkin jne. Mutta silti rakastan edelleen Tamperetta ja siellä on ihana käydä. Jos en olisi tällä hetkellä perheen ja työn vuoksi juurtunut Helsinkiin, niin muuttaisin heti Tampereelle takaisin. Ja ehkä vielä jonain päivänä muutankin, vaikka sitten eläkeläismummona :)

    Vastaa
  12. henna 3.8.2011

    Mä olen oppinut arvostamaan lapsuuden kotiani nyt kun olen kolme vuotta asunut omillani. Lapsuuden kotini on omakotitalo järven rannalla, yli 10 km keskustasta, lähin kauppa 5km päässä, bussipysäkille yli kilometrin matka, ja bussit kulkevat kahden tunnin välein. Kyllä se silloin teininä ärsytti, kun bussipysäkille oli ”pitkä” matka, ja bussit kulkivat harvoin, eikä jotkut kavereista jaksaneet tulla käymään koska ”sä asut siellä keskellä ei mitään, ei me osata tulla sinne”. Nyt kun asun kerrostalossa, bussipysäkki ja kauppa vieressä, mutta ranta ja oma rauha kaukana niin kummasti sitä lapsuuden kotia on oppinut arvostamaan :)

    Vastaa
    • Daisy 5.8.2011

      Kannattaa sun Henna tosissaan arvostaa että tulet tollaisista oloista ja kodista…. itse me ollaan muutettu mun koko lapsuus ja se muutto vaihe jäi mulle päälle, ja olen asunut omillani jo 10 asunnossa,vajaa 9v.aikana…nuorena tai lapsena 16v. kun oli pakko ( väkivaltaisen ja alkoholin täyttämän perhe-elämän ) takia lähteä pakoon kotoa toiselle puolelle maata sanon aina että arvostakaa jos on hyvät lähtö kohdat perhettänne ja kotia… kaikilla ei todellakaan ole ja raha ei ole aina se mikä toisi sitä rakkautta.

      En ole ikinä tahtonut olla kenellekään kateellinen mistään vaan iloinen heidän puolestaan mitä heillä onkaan, niinkuin Majn kivan näköinen koti, mies ja ihanan oloinen perhe elämä ja hänen ulkoinen ja sisäinenkin kauneus. Mutta välillä tulee mieleen että voi kun olisin samanlaisesta lähtökohdasta kun sinä Henna ja sain sen käsityksen että välisi perheeseesi on hyvät! Se on aina ollut pienoinen kateus-heikkous… ”miks ei mulla ollut” -semmoista. Kuitenkin paljon mahtuu 16-25 ikävuosien väliin ja taas viime yönä sain todistella perhe draamaa ja soittaa poliisille vaikka kauempana nyt asunkin. Onneksi!!! Mutta mieti Henna että pääset varmasti takaisin asumaan tuollaiseen ympäristöön, ota nyt kaikki irti ”keskusta”-elämästä… kaikkea hyvää kaikille!!!!!!!!!!

      Vastaa
      • henna 6.8.2011

        Ei mullakaan ne lähtökohdat oo parhaat mahdolliset olleet, vanhemmat ovat aina käyttäneet paljon alkoholia ja pienestä asti opin sen, ettei heillä yksikään viikonloppu mennyt ilman alkoholia ja riitoja. Monesti pikkuveljeni kanssa lähdimme naapurin/isovanhempien luokse, ettei tarvinnut kuulla jatkuvaa riitelyä. En ole koskaan kokenut vanhempiani itselleni kovin läheisiksi. Rahaa on kyllä ollut, rakkautta sillä ei ole vanhempieni välille saanut. Mun lapsuuteen/nuoruuteen mahtuu paljon hyviä ja paljon huonoja kokemuksia, toivottavasti sulla Daisy on myös niitä hyviäkin kokemuksia :) Mun ei oo tarkoitus syyllistää vanhempiani tai mitään sellaista, halusin vain tällä kommentilla kertoa, ettei se omakotitalo järvenrannalla välttämättä tuo sitä onnea :)

        Vastaa
        • Daisy 7.8.2011

          Eikä :( mä oon tosi pahoillaan sun puolesta! :( Miten tää voi olla niin yleistä että vanhemmat käyttää paljon alkoholia… niin monessa kodissa, teilläkin!! Ihan tässä pyörittelen päätä ja ymmärrän sua Henna, paremmin kuin hyvin, sama tilanne meillä! Rahaa minäkin olen saanut myös rakkautta jäin myös kaipaamaan…inhottaa kuulla että tämmöinen on niin liian yleistä! Olet oikeassa, tuossa omakotitalo yms..ei tuo onnea, mutta onneksi sulla on hyviäkin muistoja, mistä kerroit! :) on mullakin, olisi vain ollut ihana jos olisi ollut yksi koti eikä kymmeniä….

          kaikkea ihanaa sinulle jatkossa, loppukesässä, alkusyksyssä ja elämässä yleensä, toivottavasti päästään joskus kokonaan lapsuuden traumoista yli ( itse en ole vielä päässyt ) ja voi perustaa OMAN perheen jossa on juuri sellainen ilmapiiri ja ”harrastukset” mitä itse haluaa perheensä kanssa harrastaa… siksi on niin kiva ollut seurata tätä blogia, on sellainen ihana nuoripari lapsineen kyseessä että tulee melkein joka kerta hyvä mieli kun tätä lukee, paitsi jos Majlla on paha mieli esim. inhottavista kommenteista joita en voi ymmärtää…. pysyisivät sellaiset ihmiset kaukana ja antaisivat meidän muitten jotka tästä pitää, nauttia ihanista postauksista!

          Itse tahdon katkaista oravanpyörän… ja jos minulle lapsia suodaan niin yritän olla heille paras mahdollinen äiti ja viina ei meillä virtaa…. uskon että itselläsi Henna on tosi kunnolliset arvot ja omaat fiksun luonteen! Kaikkea hyvää vielä! :) <3 ja virtuaali hal! :)

          Vastaa
          • henna 7.8.2011

            kaikkea hyvää sulle myös! :) <3


  13. Petu 3.8.2011

    <3

    Vastaa
  14. Maian 3.8.2011

    Tiedän niiin täysin mitä tarkoitat! Itse olen kotoisin Nokialta ja samalla tavalla jo teini-iässä alkoi odotus, että milloin täältä rasittavasta, kuolleesta kyläpahasesta pääsee pois :D Tampereelle muutin 18-vuotiaana ja muutamaa vuotta myöhemmin Helsinkiin, jonne kotiutuminen kesti melko pitkään ja itku tuli välillä ”suuressa” kaupungissa. Nykyään viihdyn tosi hyvin :)

    Nokiaa en todellakaan enää vihaa, vaan tältä etäisyydeltä se näyttää jotenkin symppikseltä ja herttaiselta ja ymmärrän hyvin, miksi esim. lapsiperheet mielellään asuvat siellä. Itse en osaa kuvitella itseäni nokialaisena ainakaan piiiiiiiitkään aikaan, mutta siellä käydessä tulee aina mukavan kotoisa ja turvallinen olo :)

    Vastaa
  15. Fiipi 3.8.2011

    Oletko muuten mikä koulutukseltasi?

    Vastaa
    • Maj 3.8.2011

      Media-assistentti ja kosmetologi :)

      Vastaa
  16. Jade 3.8.2011

    Olipas hauska kuulla susta tälläinenkin puoli:) Kaikki tollaiset kasvattaa että siinä mielessä on ihan hyvä ettei elämä ole ihan tasaistakaan ollut.

    Mut sitä jäin miettimään et mitä tapahtui sille teidän ottamalle koiralle? Jäikö poikaystävälle? Ja ootko aina ollut chihu-ihminen vai oliko se jotain muuta rotua?:)

    Vastaa
    • Maj 3.8.2011

      Koira jäi poikaystävälle, tsekkaa alemmasta kommentista pitempi stoori :) En ole mitenkään erityisesti Chihu-ihminen, vaan olen aina pitänyt ihan kaiken rotuisista karvakuonoista!

      Vastaa
  17. M 3.8.2011

    Minkä koiran silloin otitte ja kenellä se elelee nykyään? :)

    Vastaa
    • Maj 3.8.2011

      Me otettiin sellainen sekarotuinen koira, Bobo! Bobo ”pelastetiin” Tallinnan Varjupaikista ja se elelee tyytyväisenä mun entisen poikaystävän luona. Koiraa hankittaessa me sovittiin, että se olisi nimenomaan poikaystäväni koira ja toiseksi minulla ei olisi silloisen asumisjärjestelyn kannaltakaan mitään mahdollisuutta pitää koiraa luonani :)

      Vastaa
  18. Jepe 3.8.2011

    Voisin jakaa hieman nurinkurisen tarinan teihin muihin verrattuna. Pienellä pitäjällä asun maalla ja olin miettinyt, millaista suuressa kaupungissa olisi asua. Olisivathan sentään kaikki palvelut lähellä… Yllättäen jouduin ”suureen kaupunkiin” työharjoitteluun seitsemän viikon ajaksi, joten asuminen siellä tuli tutuksi. Niiden piinaviien ja hirveiden viikkojen jälkeen ajelin kyynel silmässä kotiin ja ikinä en enää aio palata asumaan suureen kaupunkiin. Se oli hirveää! Kyllä maalla on mukavaa, täällä on koti ja täällä on sydän <3. Onneksi meitä on moneen junaan :)

    Vastaa
  19. n 3.8.2011

    http://mustekala.kaapeli.fi/mustekala/1160589474/index_html

    Heh, onko kyseinen kirja sinulle tuttu? Oivaltavaa tekstiä pikkukaupunkiangstista.

    Terveisin ylivieskalainen lukijasi.

    Vastaa
  20. I 3.8.2011

    Olipas ihana postaus! :)

    On ihan totta että etäisyyden ottaminen opettaa arvostamaana. Itse olen Tampeelta kotoisin, mutta kouluaikana haaveilin aina Helsinkiin muutosta. Sitten kun sinne Helsinkiin opiskeleen pääsin, kaipaan kotiin Tampereelle ja arvostan Tampereetta ihan eri lailla. Onneksi olen taas kesän viettänyt Tampereella ja joskus vielä kokonaan muutan tänne :) Tampere on paras! ;)

    Vastaa
    • mirkku 5.8.2011

      Yess!! Tampere on paras!

      Vastaa
  21. Maake 7.8.2011

    Moikka!

    Löysin sattumalta tän sun blogin muutamalla klikkauksella, kun katselin uusia blogeja luettavakseni. Yllätyin, kun huomasin että olet lähtöisin Ylivieskasta ja jäin lukemaan enemmän.

    Itse muutimme avomieheni kanssa tänne Ylivieskaan nyt keväällä, enkä todellakaan kutsuisi tätä kodikseni, ainakaan vielä. Tekstistäsi löysin pari yhtäläistä ajatusta verraten omiini, sinulla se koti on nyt Tampere, minulla se on Raahe (joka tuskin on kovinkaan monen mielestä yhtään Ylivieskaa parempi :D) , mutta ennenkuin edes asuin siellä, tiesin jo että sinne haluan, siellä on koti. Miehen töiden perässä valitettavasti jouduimme muuttamaan sieltä KAHDESTI pois, mikä raastaa sisimpää, tuntuu että osa minua katosi johonkin. Kaikki aiemmat kylät ja pikkukaupungit on yleensä muutamassa viikossa alkaneet tuntua ”melkein kodilta”, mutta tän Ylivieskan kohdalla olen täysin hukassa. Mitä täällä voi ihminen tehdä? Mikä täällä ketään pidättelee? Ihmisiä tulee vastaan, mutta kenenkään kasvoilta ei näy, että ON LÄSNÄ. Tähän kaupunkiin ei saa otetta. Asiaa ei myöskään auta se, että tänne taidetaan olla jäämässä, ellen vaihda koko elämäni sisältöä kerralla uusiksi. Se voisi olla liian radikaalia, pelkän Ylivieskan takia. Toivottavasti opin joskus hengittämään täällä.

    -Maake, http://maakenkissanelamaa.blogspot.com/

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *