Syksy saapuu salakavalasti hiljalleen, mutta varmasti. Meidän perheeseen tämä syksy tuo paljon muutoksia tullessaa, kuten Rebekan päivähoidon alkaminen yms… Muutokset saataa tuntua raskailta ja väsyttäviltä, ennen kuin niihin tottuu. Itse olen 100% kesäihminen ja syksyllä väsähdän normaalia helpommin, lomat on lusittu ja sitä rataa, tiedättehän? Tunnustin aiemmin jo olevani vähän sellainen arjen suorittaja ja kun kerran olen tottunut siihen, että koti on siistinä, on minulle kova pala, kun en ehdikään tehdä ”kaikkea”. Voisinpa vain ottaa puolet tuon meidän tytön energiasta, niin johan alkaisi tapahtumaan :D Yritän muistutella itseäni, että ei maailma pieneen sotkuun kaadu ja tärkeintä on aina oma hyvinvointi ja jaksaminen, vai mitä? Tuohan tämä syksy tullessaan sitä paitsi aivan ihaniakin asioita, kuten vaikka ihania pimeitä iltoja, jolloin voi käpertyä viltin alle juomaan teetä ja katselemaan parvekkeella keinuvan myrskylyhdyn lepattavaa liekkiä <3 Puhumattakaan ihanasta syysymuodista ja muhkeista neuleista, ai että!

Ihanan siisti keittiö…

Imuri odottelee käyttäjäänsä pyykkien alla. Pakko ehkä käyttääkin sitä, ennen perjantaita, kun äiti  ja Peppe on tulossa kylään.

Shampoota ja hoitoainetta tarvitaan varmasti olohuoneessa :D Voitte ehkä arvata, että kuka ne on siihen kiikuttanut…

 

Arkisin on ehdittävä töihin, viemään koiraa, laittamaan ruokaa ja hoitamaan lasta. Sen lisäksi aikaa on löydyttävä myös itselle ja niille asioille, joista oikeasti pitää, niille asioille tai harrastuksille, jotka antavat voimia sinulle jaksaa päivästä toiseen. Omat vinkkini jaksamiseen ovat yksinkertaiset, riittävästi unta, monipuolista ruokaa, sopivasti ulkoilua ja liikuntaa. Iltasiivousten sijaan onkin mielettömän ihanaa käydä lämpimässä suihkussa, laittaa jotain ylellistä kosteusvoidetta, hypätä villasukkiin ja käpertyä oman ukon kainaloon. Mieluiten se oma ukko olisi vielä tehnyt jotain hyvää iltapalaa, sillä välin, kuin itse olen ollut suihkussa ja HEI, näin meillä on tapahtunutkin monta kertaa ;) Iltapalaksi ollaan napsuteltu tuoretta ananasta, kotimaisia vadelmia, Kiwiä ja omenan lohkoja eli siis mun hedelmäherkkulautanen :D

 

– Maj

 

ps. Nämät kuvat ihan vaan siksi, että joku toinenkin suorittaja malttaa ehkä välillä hellittää hetkeksi, tuntematta syyllisyyttä :D

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. lintu 16.8.2011

    Missä shampoo ja hoitoaine? En näe. .:)

    Hyvää syksyn odotusta!

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      ne nojailee tuohon arkkuun, ihan kuvan alaosassa.. :)

      Vastaa
  2. täällä toinen 16.8.2011

    Heippa!

    Onpa aikas samanlaista ku katsoo omaan keittiöön…

    Aivan, kyllä sitä ehtii. Parempi relata,että jaksaa taas.

    Lämpöisiä syksypäiviä odottaen,

    Saara

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Niin, ehtii ehtii… Tarpeeks kun antaa kaiken kasaantua, niin voi olla, että mieskin alkaa siivoilemaan :D

      Vastaa
  3. Hanna 16.8.2011

    Mä näen shampoon ja hoitoaineen :) Ja nämä ajatukset on ihan naulan kantaan! Itselläni on kaksi kouluikäistä poikaa, ja aloitin lomien jälkeen töissä eilen. Itsellänikin on ollut – harvinaista kyllä – loman loppumiseen liittyvää ahdistusta vaikka normaalisti nautin tosi paljon syksystä ja uusista kuvioista.

    Miten sitä taas ehtii tehdä kaikki kotijutut, työnteko haittaa kovasti.. Samanlaisia arkisia nurkkia löytyy myös meiltä ja pyykin pesukoneita saisi olla vaikka kaksi ;)

    Muistan kun meillä lapset aloittivat hoidossa, se oli tosi rankkaa. Päikkärissä käyttäydyttiin moitteettomasti ja kiukku tuli vasta kotona, Onneksi se tasoittui pian..

    Maailma ei tosiaankaan kaadu pikku sotkuun, tärkeintä on olla yhdessä. Syksyllä on ihanaa polttaa kynttilöitä ja vaikka kokkailla hyvää ruokaa.

    Sulla on ihana blogi, toivottavasti jatkat samaan tyyliin!

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Rebekka kieltäytyy syömästä päiväkodissa ja kotiin tultaessa sillä on aivan kauhea nälkä :/ Ja äitillehän sitä pitää kiukutella, mutta niin se vain menee :”)

      Vastaa
  4. Lotta 16.8.2011

    Tää postaus tavoitti hyvin syksyn tunnun. Ekaa kertaa tänä iltana musta tuntui ihan syksyltä. Tuli se fiilis, että haluaisi käpertyä kynttilänvalossa sohvannurkkaan hyvän sarjan + lämpimän juoman pariin… Olla vaan kotosalla ja katsella ulos pimenevää iltaa.

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      lämmintä mustaherukkamehua <3

      Vastaa
  5. Henna 16.8.2011

    Ihanan lohduttavaa, että ei aina tarvitse olla kaikki aivan viimesen päälle. :) Hyviä työpäiviä ja Rebekalle hyviä päiväkotipäiviä, toivottavasti lähtee siellä sujumaan hienosti! :)

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Pikku hiljaa… Toivottavasti :)

      Vastaa
  6. DH 16.8.2011

    Hyvä et hellität, ei kaiken tarvitse näyttää niin täydelliseltä! Elämisen jälkiähän nuo vaan ovat. :) Tsemppiä ja jaksamista, kiitos blogista!

    Vastaa
  7. Juuli 16.8.2011

    Itseäni ennen ahdisti hirmusti syksyn tulo. Kylmää, märkää, pimeää.. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen oppinut nauttimaan syksystä. Se on jotenki tunnelmallinen. :) Ihania nuo ”sotku” kuvat. Palauttavat maanpinnalle, kun sitä monesti kuvittelee teilläkin olevan niin siistiä ja paikat järjestyksessä. :)

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Parempi nauttia vaan, kun se syksy kuitenkin tulee – haluttiin me tai ei, vai mitä ;) ?

      Vastaa
  8. Ansku 17.8.2011

    Kiitos :-D !

    Meillä toka viikko arkea käynnissä. Listaan voisi vielä lisätä äitissä riippuvan taaperon (joka juuri aloitti päiväkodissa) ja sen, että joka ilta tuntuu olevan kaikenmaailman jalkapallojoukkueen talkoohommaa, vanhempainiltaa tai jotain ihan sinänsä kivaa menoa, mutta jota ei nyt just jaksaisi. Kyllä se tästä kun taas tottuu!

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Niin, arki lähtee pikkuhiljaa rullailemaan itsekseen, mutta ehkä siihen menee viikko tai pari…

      Vastaa
  9. Tiia 17.8.2011

    Kohta se arki alkaa täälläkin.

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Tsemiä :)

      Vastaa
  10. lotta 17.8.2011

    mun mielestä syksy on ihanaa aikaa. erilaiset värit vaatteissa ja viileämmät päivät. saa laittaa hihaa ja neuletta. illat pimenee ja saa sytytellä kynttilöitä ja maata viltin alla. se alku vaan. se, että siihen ainakin pimeyteen tottuu on iso juttu. varsinkin sitten jos päälle tulee vielä muita uusia asioita.

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Näin on, Lotta :)

      Vastaa
  11. Salla 17.8.2011

    Maj, mitkä nuo kahvimukit on? Näin lentokentällä ilmeisesti samat ja siitä asti kaivannut niitä omakseni. :) Ihanaa syksyn odotusta koko perheelle!

    Vastaa
    • Sanna 17.8.2011

      Ne on marimekon siirtolapuutarha-astiasarjaa. Löytyy marimekon myymälöistä tai esim. stockmannilta tai Sokokselta yms.

      Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Ne on tietty Marimekkoa :)

      Vastaa
      • Salla 18.8.2011

        Kiitos:)

        Vastaa
  12. Rytsis 17.8.2011

    Itseäni ei ikinä lohduta tuo ”sohvan nurkkaan kääriytyminen” syksyn pimeydessä… Onhan se mukavaa, mutta ei kyllä korvaa sitä tuskaa, kun väsyneenä laahustaa kurassa ja sateessa pitkin metsiä hirvikärpäset niskassa… :)

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Miksi hän laahustaa pitkin metsiä hirvikärpäset niskassa?

      Vastaa
  13. Reetta 17.8.2011

    Ihanan lohdullista arkitodellisuutta. Ei se todellakaan ole vaarallista jos ei aina ole kaikki niin tip top. Ei normaali ihminen jaksa sellasta kaiken muun keskellä. PItää siis osata relata. Mä tiedän kun itse käyn töissä ja koulussa taas syksyn tullen niin tulee hetkiä että tavarat jää just siihen mihin ne jättää ja sitten välillä havahtuu että jahas, pitäisi kai jaksaa siivota.

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Niin kerran viikossa pitää ainakin saada kaikki tavarat paikalleen, pyykkikori tyhjäksi ja pinnat puhtaiksi :)

      Vastaa
  14. Helmi 17.8.2011

    Itse lapsettomana en osaa edes kuvitella miten ehtisin lasta vielä tässä kaiken keskellä hoitamaan! :D Ihailen kyllä kaikkia ketkä pystyvät jopa neljäkin lasta hoitamaan arjen kiireiden keskellä. Tietysti itse yleensä itselleni kiireen teen jättämällä asioita viime tinkaan ja haukkaamalla liian ison palan kakkua… :D Mutta nyt tänä syksynä otan itselleni aivan uuden asenteen! Olen opetellut nyt positiivisuutta ja onnellisuutta :D Ja säännöllinen urheilu auttaa myös jaksamaan (+D-vitamiinilisä). Ihanaa syksyn odotusta! :)

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Itsekin ihailen neljän lapsen vanhempia, mutta kaikkeen tottuu :)

      Vastaa
  15. Karoliina 17.8.2011

    Ihana postaus meille kaikille arjen sankareille! Itse pidän kyllä syksystäkin, luonnossa on niin ihana liikkua koirien kanssa ja sen jälkeen kotona kynttilät palamaan ja viltin alle teemukin kanssa<3

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Kippis!

      Vastaa
  16. mia 17.8.2011

    Haa, mulla oli just suunnitelmana tehdä the kaaos-postaus meiltä. Tätä on liikkeellä, mutta on hyvä osata vähän tai vähän enemmän relata :D

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Teeppä se!

      Vastaa
  17. kapakala 17.8.2011

    Tosi kiva kirjoitus ja omassa tummansyvyisyydessään kannustava :)

    Mä olen päätoiminen kotiäiti joka suhailee töissä silloin tällöin ja johtuen muutamista kroonisista vaivoista on joskus todella vaikea jaksaa arjessa kaikkien (omien) odotusten kanssa. Pitäis vaan muistaa ettei se maailma niihin pyykkivuoriin tai villakoiriin kaadu !

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Eipä niin, mutta joskus hetkittäin se vain tuntuu siltä, vai mitä? :)

      Vastaa
  18. ann 17.8.2011

    Olipas ihanan elämän makuinen postaus (tai sitten en tällä kertaa vain tuntenut sitä pistosta kaikista miljoonista tekemättömistä kotitöistä :D) Oikeen mukavaa syksyä koko perheelle, vaikutatte kaikki mukavilta!

    Vastaa
    • Maj 17.8.2011

      Kiitos ja samoin ;)

      Vastaa
  19. Outi 19.8.2011

    Tuossa pyykkitelineessä on joku taika, kun siihen ne pyykit vaan jää… ;D

    Ulkoa tulee paljon herkemmin kerättyä pyykit, mutta tuo teline on ollut aina sellainen vaiva xD

    Mutta lohduttavaa lukea ja nähdä, että muillakin voi ”joskus” olla paikat vähemmän tip top ;O))

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle DH Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *