Lähdin mukaan Indiedaysin ja NetAnttilan yhteistyökampanjaan, jossa valitsin muutamia syysmalliston suosikkivaatteitani, jotka sitten kokosin kollaasiksi. Yllätyin itsekin, kuinka kivoja löytöjä tein. Mielestäni oli mukava lähteä mukaan tähän kampanjaan, sillä oli mielenkiintoista tutustua NetAnttilan tarjontaan, koska se ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Kannattaa tutustua rohkeasti eri kauppojen valikoimaan, sillä saatat tehdä yllättäviä löytöjä!

 

1. Fransa, naisten neulepaita 2. Wildflower, avokkaat 3. Line collection, nahkalaukku 4. Fransa, naisten paitis

5. Naisten maihari 6. Serious Sally, naisten neule 7. Line Collection, naisten bleiseri 8. Nanso pellavamekko

 

Mitä mieltä olette kollaasiin valitsemistani vaatteista ja asusteista? Valitsin mieleisiäni monikäyttöisiä perusvaatteita, joita on helppo muunnella erilaisilla asusteilla. Omasta vaatekaapistani puuttuu tällä hetkellä juuri tuollainen ruskea nahkalaukku ja valkoinen peruspaitis, joten ottaisin ne mielelläni vaikka heti käyttööni.  Kuvissa 1 ja 6 olevia neuleita tarvitsee aina, koska ne ovat niin mukavia ja helppoja arkikäytössä.

Minulle olisi teille vielä pieni syysylläri! Nyt kannattaisi käydä valikoimassa omat suosikkinne NetAnttilan syysmallistosta, sillä kaikkien niiden kesken, jotka kertovat omista suosikeistaan kommenttiboksissani,  arvon 150 euron arvoisen lahjakortin NetAnttilaan! Miltäpäs kuulostaa?

 

HUOM! Arvonta on voimassa sunnuntaihin 25.9.2011 asti!

 

-Maj

0 Comments

  1. Ansa 5.9.2011

    Tuo käsilaukku on ihana! Konjakkinen juuri puuttuukin omasta kokoelmastani.. :)

    Vastaa
  2. Tanja 5.9.2011

    Suosikkini ovat ehdottomasti netanttilan valikoimista nämä kohta ajankohtaiset vauvan haalarit!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733008&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10009&compartmentId=10069&categoryId=10320

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734653&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10009&compartmentId=10069&categoryId=10320

    Ihanat värit ja nuo pingviinit ovat suloisia :)

    http://todellajossain.blogspot.com/

    Vastaa
  3. Elisa 5.9.2011

    Ehdottomasti toi Serious Sallyn rento neule on myös mun mieleen! :)

    Tykästyin myös näihin nilkkureihin: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652965&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  4. Lilian 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    Aivan ihana pitkänmallinen toppatakki!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191#

    Ihastuin myös tuohon nahkalaukkuun, tosin mustana sen haluaisin :)

    Vastaa
  5. MouMou 5.9.2011

    Toi pellavamekko on i-ha-na!:)

    Vastaa
  6. Anna K 5.9.2011

    Nahkalaukku on hieno – en ikinä olisi arvannut, että Anttilan valikoimissa on noin kivannäköisiä laukkuja!

    Kiitos mainiosta blogista, ekaa kertaa kun kommentoin :)

    Vastaa
  7. D 5.9.2011

    Ihastuin moneen vaatteeseen, mutta ehdottomiksi suosikeikseni nousi harmaa röyhelötoppi, jota voisi pitää bleiserin ja farkkujen kanssa.

    Neuleista suosikkini on beigen värinen neuletakki, jossa on pieniä ”reikiä” ja solmittava vyö.

    Laukuista taas eniten miellytti musta vetoketjulaukku, joka toimisi hyvin kokonsa ja värinsä puolesta minulle, joka ei värien kanssa uskalla leikitellä sen kummemmin vaan turvautuu aina siihen tuttuun ja itselleen sopivaksi todettuun :)

    Vastaa
  8. Mia 5.9.2011

    Kaksi takkia pisti heti silmään:

    aivan ihana villakangastakki – http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693598&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    pitkään etsitty täydellinen parka – http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Sekä rouheat nilkkurit: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652961&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  9. Minnie 5.9.2011

    Onpas outoo ettiä suosikkeja Anttilan valikoimista (: …tää villakangastakki ( http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693626&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay ) ja nää saappaat ( http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735705&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187 ) nous kuitenki mun suosikeiks.

    Vastaa
  10. elisa 5.9.2011

    Ja mitä sä sait tästä hyvästä ;)

    Vastaa
  11. Lasi 5.9.2011

    Olen kuolannut jo kauan Line Collectionin naisten maihareiden perään! Opiskelijan budjetilla vajaan 50€:n kenkiä ei vaan ihan noin vain voi ostaa :(

    Vastaa
  12. Hansu 5.9.2011

    Simppeli tunika olisi hyvä lisä vaatevarastooni

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=692936&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    Vastaa
  13. eveleen 5.9.2011

    Tätä (http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693598&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167) villakangastakkia ja näitä (http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=723604&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187) nilkkureita olen katsellut sillä silmällä jo aiemminkin. Vitsit jos kävisi hyvä tuuri ja voittaisin arvonnassa, ostaisin ehdottomasti tuon takin itselleni :)

    Vastaa
  14. Julia 5.9.2011

    Urheilu vaatteissa on melko laaja ja hyvä valikoima ! Toisi kummasti motivaatiota pimeneviin iltoihin lähteä juoksemaan tässä takissa http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696295&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3177931 JA näissä housuissa http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=689608&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3177931 ;)

    Vastaa
  15. susku 5.9.2011

    Olipas paljon kivoja vaatteita ja erityisesti neuleita. Nyt kun ilmat alkaa viilentyä niin lämpimän näköiset neuleet houkuttelee. Kupponen kuumaa kahvia, vähän kynttilöitä palamaan ja ihanan lämpimät vaatteet + viltti…aaah! Ei se syksy ookkaan niin kamalaa aikaa :)

    Niin ja tosiaan yksi suosikeistani olisi Storyn Naisten neulepoolo kamelin värisenä.

    Vastaa
  16. a. 5.9.2011

    Minä ainakin ottaisin ehdottomasti tuon numero 8:n Nanson pellavamekon! Ooh kuinka ihanan yksinkertaisen tyylikäs arkeen kuin juhlaan.

    Vastaa
  17. Ninar 5.9.2011

    Kollaasissa oleva nahkalaukku on myös minun suosikkini :) Näyttää tosi hyvältä ja tarpeeksi tilavaltakin.

    Vastaa
  18. rii-na88 5.9.2011

    Itselleni tilaisin ehdottamasti nämä söpöt ruskeat kiilakengät:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735720&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    sekä tämän neulostunikan:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726564&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Kuopukselle tilaisin tämän söpön mekon violettina:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=728810&shopId=10009&compartmentId=10069&categoryId=10319&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Ja esikoiselle tämän syksyisen tunikan:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726350&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10009&compartmentId=10068&categoryId=10206

    Vastaa
  19. Diidah 5.9.2011

    oon jo hetken kattellu fransan persmittasta neuletakkia sillä silmällä… vielä en oo tilannu ;)

    Vastaa
  20. Inga 5.9.2011

    Oon tän kesän aikana ruvennut taas liikkumaan enemmän ja olisi kiva ruveta käymään yliopiston tarjoamissa jumissa. Tuollainen kassi ja nuo housut tulisivat köyhälle opiskelijalle kyllä tarpeeseen. Ja tolla kassillahan voisi rahdata sekä jumppavaatteet että kirjat ympäriinsä!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=669961&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3131420

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=672212&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3131420

    Vastaa
  21. Pikkuinen 5.9.2011

    Nanson paulakukkamekko on ihana!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736982&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Tuo kollaasitakin löytyvä Line collectionin nahkalaukku vei sydämen.

    Vastaa
  22. Martina 5.9.2011

    Mun lemppari oli ehdottomasti Serious sally, Naisten neuletunika. Ihanan pehmoisen ja lämpimän näköinen :)

    Vastaa
  23. arja 5.9.2011

    TÄSSÄ OLISI IHANA, SYYSSÄIHIN SOPIVA SETTI :)

    Neuletakki, ruskeana—–http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736589&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Musta nappihame—http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725264&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Musta, simppeli toppi—-http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=727117&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13159

    Takki—http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Huivi—http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736736&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    Käsineet—http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=727446&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    Kengät—–http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=629958&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13186

    Vastaa
  24. Vira 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693451&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=683052&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13161

    Vastaa
  25. neitiR 5.9.2011

    kunnon rintsikat tulisi tarpeeseen! 6ixty 8ight-malliston liivit näytti monet hurjan näteiltä ja on taattua laatua :)

    Vastaa
  26. jessika 5.9.2011

    Oi vitsi, kuulostaa ihan älyttömän hienolta!

    Toi Nanson pellavamekko kolahti sen verran lujaa, että vaikka kävinkin läpi lähes joka kategorian, en löytänyt mukamas mitään yhtä kivaa kun tuo mekko:p

    Joten;

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697146&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  27. Anniina 5.9.2011

    Itse tahtoisin kovasti netanttilasta:

    Tuommoisen Duffelitakin harmaana :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Jakku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693183&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Nilkkurit

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726596&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13186

    Käsilaukku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734807&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  28. Iida 5.9.2011

    Kokeilin itse juuri noita avokkaita tänään mustana, ja yllätyin kyllä positiivisesti. Sopivan simppelit mutta silti kauniit juhlakengiksikin. :) itse en tykkää korkeista koroista, joten nuo ovat juuri sopivat ja tällainen lyhyempi saa muutaman lisäsentin ja osaa vielä kävelläkin. ;) Pakko saada!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=723458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13186

    Vastaa
  29. Evep 5.9.2011

    Tykkään mm. tästä Story-neuletakista: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652510&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Simppeli, mutta kivan liehuvainen ja rento. Näyttää sellaiselta, johon olisi mukava kääriytyä teemukin ja kirjan kanssa – tai toisaalta käyttää rennompana jakkuna vaikka kauluspaidan kanssa. Myös mm. Nanson mekot kelpaisivat tuolta valikoimista mainiosti.

    Kiva, kun osallistuit tällaiseen, eipä olisi muuten tullut ehkä NetAnttilan sivuilla surffailtua. On totta, että joskus löytöjä tekee juuri sieltä, mistä vähiten odottaa (siis vaikka ihan perusmarketista ruokaostosten teon lomassa). Kivaa syksyä!

    Vastaa
  30. Henrietta 5.9.2011

    Nanson paulakukkamekko on mun suosikki. Pidän myös kollaasin pellavamekosta.

    Vastaa
  31. LadyW 5.9.2011

    Shannon collection, Naisten villakangastakki on hyvän näköinen:) väri vaan ei oikein miellytä, pitää tarkistaa onko sitä mustana.

    Vastaa
  32. Piparminttu 5.9.2011

    Nansolla oli todella kivoja mekkoja, kelpaisivat minulle kaikki!

    Vastaa
  33. Gemma 5.9.2011

    Tälläistä punaista takkia olen pidempään etsinyt, ihan täydellinen:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  34. Laura 5.9.2011

    Neuleita tarvitsee aina! Siispä suosikkini:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725296&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    Vastaa
  35. Saara 5.9.2011

    Tuo laukku on aivan loistava Anttilan valikoimassa. Hyvä koko, miellyttävä muoto ja kauden värinä mitä mainioin!

    Vastaa
  36. Laura 5.9.2011

    Nanson vaatteet, varsinkin Lempivaate-malliston mekot viehättävät eli niihin varmasti mahdollisen lahjakorttini käyttäisin :)

    Vastaa
  37. silla 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Antaisin erittäin mielelläni näille uuden kodin <3

    Vastaa
  38. Searsons 5.9.2011

    Omat suosikkini löytyvät Nanson tuotteiden puolelta – olen jo pidemmän aikaa himoinnut kestävämpiä trikootuotteita, mutta opiskelijan pihiys on estänyt varsinaiset hankinnat ainakin tähän asti. Tässä muutama klassikko, joille tulisi varmasti käyttöä!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=692170&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=674126&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=603221&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Vastaa
  39. elaine 5.9.2011

    Nämä näytti kivoilta, sellaisilta mitkä voisin ainakin kuvien perusteella vetästä päälle saman tien;

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=708627&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725264&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164#

    Vastaa
  40. Saia 5.9.2011

    Oijoi, olispa kiva päästä shoppailemaan!

    Vaatekaappini kaipaa kovasti villakangastakkia. Vanha on ollut hyvä, eikä sille ole meinannut löytyä seuraajaa, mutta tässä totisesti olisi aineksia:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693598&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    Vastaa
  41. Minkki 5.9.2011

    Melkein kaikki suosikkini löytyi nanson mallistosta:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=712320&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=579993&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736149&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Kyllä suomalaista kannattaa suosia! :)

    Vastaa
  42. Mimmu 5.9.2011

    Mä ottaisin tämän… :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Ihana lämmin, paksu neuletakki syksyyn ja talveen! Oon ihan rakastunut tuohon merihenkiseen raitakuosiin, ja noi supersuloiset duffelitampit kruunaa tuon vaatteen :) Tuo päällä kelpais käpertyä soffalle kaakaokupin kanssa!

    Vastaa
  43. iibee 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153# oioi, tuo melkeen täytyy saada tilattua ;)

    Vastaa
  44. ppau 5.9.2011

    Heti etusivulta löysin jotain mihin rakastuin, nimittäin täydelliset syyskengät:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    ja lyhyt aamutakki olisi ihana:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=629496&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13173

    Vastaa
  45. Tracy 5.9.2011

    Pidin Double beauty, Naisten samettitunikasta. Se sopisi hyvin syksyyn ja uusien legginsien kanssa:)

    Vastaa
  46. Noora 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736110&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    toi oli kiva! ja sun kollaasin takki olis just loistava mulle :)

    Vastaa
  47. HeidiMarianne 5.9.2011

    Oih! Ihastuin tuohon Line Collectionin ruskeaan laukkuun… Väri on todella kaunis ja hintakaan ei ole paha, kun kyseessä on kuitenkin aitonahkainen laukku :b

    Vastaa
  48. eini 5.9.2011

    Vähänkö mukava klikkailla toisten linkkailuja, että mitä ne muut on löytäneet. :) Anttilasta en kyllä muista että olisin ikinä vaatetta hankkinut, kosmetiikkaa ja DVD-levyjä kyllä senkin edestä. Mutta nämä näyttää ainakin kuvissa kiinnostavilta:

    Perustunika:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726564&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    Alusvaatteet:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=722962&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13170&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  49. emmi 5.9.2011

    hei tuo nahkalaukku on aivan mahtava (sama minkä linkitit)! juuri sopivan kokoinen ja ihana väri (tuo konjakkinen :) http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00420

    Vastaa
  50. Jueppi 5.9.2011

    siis tuo neulehan lähtee heti hankintaan! Eipä olisi ennen tullut mieleenkään netanttilassa shoppailu !

    Vastaa
  51. Siv 5.9.2011

    Tämä neule on ihana: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693732&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=FrontPageDisplay

    Vastaa
  52. Marikki 5.9.2011

    Takiksi voisin ottaa Line collection, naisten villakangastakin -> http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693626&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167 ja jalkaani voisin laittaa nämä ratsusaappaat: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736418&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  53. Päivi 5.9.2011

    Nanson trikoinen kietaisumekko on oma suosikki. :)

    Vastaa
  54. tweet 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=723597&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Nuo kengät ovat ihanat! :) Ja ihanan kollasin olet tehnyt!

    Vastaa
  55. Satu 5.9.2011

    Ruskeat nilkkurit ovat ostoslistallani, joten etsin tämän parin:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  56. outi 5.9.2011

    Kengät tosi kauniit, samoin laukku! Muutenkin hyvännäköiset kamppeet valkkasit!

    Katselen usein netanttilasta mm.mattoja ja muksujen vaatteita…kohtuuhintaisia tuotteita tälläiselle suurperheen äidille! :)

    Oon muuten lukenu sun blogia pitkään, ekaa kertaa kommentoin! Huippu blogi!! Toiveena lisää päivän asuja, sisustusjuttuja (mm. esittelyä kodistasi)! Hyvää ja kaunista syksyn alkua!

    Vastaa
  57. Kanki 5.9.2011

    Hei,

    Itse pidin myös fransan neuleesta!

    Vastaa
  58. marianne 5.9.2011

    Laukku on ehdottomasti paras!!! Vaikka kyllä nuo muutkin mieluusti ottaisin :D

    Vastaa
  59. Maija 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734830&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Tykkään ton laukun väristä ja mallista :) Toi laukku on varmasti kunnon tilaihme, ja muutenkin ihanana yksityiskohtana toi tupsu! On muuten totta että tuoltakin voi löytää jotain! Esim toi laukku, enpä ois arvannu :)

    Vastaa
  60. johanna 5.9.2011

    Ihania vaatteita ja asusteita olit löytänyt NetAnttilasta! Etenkin se rento neule, laukku ja takki olivat mun mieleen. :)

    Sun blogia on ollut todella mukava lukea, mukavia juttuja ja kuvia. Tykkään todella paljon!:)

    Kattelin omia suosikkejani NetAnttilasta, niin tässäpä olisi muutama esimerkki:

    *Line Collection -käsilaukku

    *Fransa, naisten neulepusero (molemmat värit ihania)

    *Line Collection, naisten duffelitakki (harmaa)

    *Line Collection, naisten tunika (molemmat värit ihania, kitti ja harma siis)

    Vastaa
  61. Jenni 5.9.2011

    Tykästyin tähän: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153 :)

    Vastaa
  62. lindam 5.9.2011

    Ottaisin tällaisen laukun: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734829&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191#

    Koska rakastan tuota tikattua kangasta. Omistin aika samanlaisen aikoinaan kun asuin Espanjassa ja se oli ihan lempparilaukkuni, mutta kulutin sen ihan rikki sen vaihtarivuoden aikana ja jätin sen sinne sitten. En ole löytänyt oikein mitään kivaa korvaavaa tikkilaukua tuon jälkeen :x

    Tällainen paitakin olisi tosi ihana, nuo värit ja tuo kiinnitys: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153#

    Sitten satsaisin vielä uuteen takkiin, joko tämä: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    tai sitten tää: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696788&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Tulee kyllä muutenkin tilattua aika paljon netanttilasta kaikkea kivaa :D Viimeeksi muistaakseni tilasin olkkariin pari tauluhyllyä :)

    Vastaa
  63. amalia 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167 toi takki on ainakin mun suosikki!!

    Vastaa
  64. miia 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=708872&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    nää neuleet on mun lemppareita, ihanan rentoja!

    Vastaa
  65. Elina 5.9.2011

    Sun valinnat oli selkeitä juttuja, mistä itse pidänkin. Pidin myös:

    Rut m.fl., Naisten neuletakki,

    Nanso lempivaate, Naisten mekkko nyc mustana,

    Myös urheiluvaatteista löytyi monia suosikeita, mm tämä:

    Torstai, Naisten pitkä toppatakki belle.

    :) Elina

    Vastaa
  66. Titta 5.9.2011

    Mun lemppari tuolta NetAnttilasta on tuo Line collectionin nahkalaukku,rakastan ruskeita laukkuja =)

    ja sun blogia on tosi kiva seurata,käyn välillä monta kertaa päivässä katsomassa onko uusia postauksia tullut.aurinkoista syksyä =)

    Vastaa
  67. Elma 5.9.2011

    Minäkin valitsisin ehdottomasti tuon Line Collection -laukun. Ihana!

    Vastaa
  68. imlacking 5.9.2011

    Takki ja laukku vaikuttavat ainakin tosi kivoilta.

    Oma suosikkini:

    Kengät:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=737041&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Takki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693626&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Liivimekko:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729900&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    Vastaa
  69. unni 5.9.2011

    varmaan ton nanson pellavamekon tilaisin minäkin.

    Vastaa
  70. Roosa 5.9.2011

    Serious Sally on ehdoton suosikkini! :>

    Vastaa
  71. Rouva T. 5.9.2011

    Hienot valinnat! Erityisesti laukku miellytti minua.

    Itse valitsisin nämä kengät http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Neuleliivin http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736149&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    ja nahkatakin http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  72. mari 5.9.2011

    Fransalla on useampi kiva vaate., farkkumekkokin kolahtaa, mutta tää olis ehkä mieluisin http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696604&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29154

    Vastaa
  73. -R- 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726596&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    voisin kelpuuttaa nuo itselleni :)

    Vastaa
  74. Emmy 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Söötti duffelitakki oli ehdottomasti oma lempparini. :)

    Vastaa
  75. Nora 5.9.2011

    Minäkin kannan korteni kekoon ja osallistun arvontaan. Omia suosikkeja ovat:

    Line Collectionista Duffelitakki: http://www.netanttila.com:80/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693619&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Ja ruutuhame: http://www.netanttila.com:80/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736353&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Myös neuleita oli kivoja, niin pooloja kuin v-kauluksella. Yllättävän hyvä valikoima, täytyy kyllä myöntää. :)

    Vastaa
  76. Juuli 5.9.2011

    Aivan ehottomasti tämä: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162. Oon kuolannu tuota jo kauan, jospa tärppäis ja saisin ton ihanuuen itelle :)

    Vastaa
  77. anni 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=703646&partNumber=5398359++malli&shopId=19652&compartmentId=20160&amp;

    Mun valinta oli helppo, koska olen kameran tarpeessa! Olen lähdössä Belgiaan vaihtoon ensi tammikuussa, ja opintojen ohella aijon reissata paljon. Belgiasta pääsee junalla ale kahdessa tunnissa mm. Pariisiin, Lontooseen ja Amsterdamiin ja vuoden 2006 pokkarilla ei mitään silmää hiveleviä kuvia saa, joten uuden kameran hankinta taitaa olla edessä:) 150€ olis hyvä ns. starttiraha tilata hyvä kamera, ja tuossa mukana tuleva valokuvausopaskin olisi tervetullut tälläiselle maallikkokuvaajalle. hihii.

    Vastaa
  78. Hadi 5.9.2011

    Tämä neuletunika oli mielestäni kovin viehättävä, vaikka väri onkin sellainen mitä en normaalisti käytä.

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729022&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  79. Nna 5.9.2011

    tällä hetkellä olisi eniten käyttöä ihan tavallisille yksivärisille trikoopaidoille. esimerkiksi tällaiselle http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=727157&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13160

    Vastaa
  80. Amy 5.9.2011

    tälläinen paita olisi aikas ihana :) Oli siellä kyllä paljon muutakin!:)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729867&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  81. Pullopostia 5.9.2011

    Naisten maihari joka on sinunkin kollaasissa!

    Vastaa
  82. Elli 5.9.2011

    NetAnttilasta en ole tainnu mitaan tilata vaikka monet kerrat olenkin kaynyt haaveilemassa. Tallakin kertaa loysin iiiihania juttuja!

    Tama Nanson mekko:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736969&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Samaisen merkin ihana hame:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=626755&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Ja ihanat muumi-emalimukit <3 :

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=720596&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10007&compartmentId=10053&categoryId=10476

    Vastaa
  83. NiinaP 5.9.2011

    tämä tuubihuivi on suosikkini !

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=727483&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    erikoinen, monikäyttöinen ja tyylikäs. kaikki mitä syys/talvi huiviltani toivon:)

    Vastaa
  84. Kerbatar 5.9.2011

    Suosikkini on Nanson paulakukka mekko

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736982&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Vastaa
  85. Mm 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    Multa puuttuu vaatekaapista kokonaan kivat ja lämpimät jättineuleet, tää ois semmonen joka aika hyvin korjais sen epäkohdan :)

    Vastaa
  86. iina 5.9.2011

    vau en kyl odottanu näin kivoja vaatteita anttilasta, löytyi useita suosikkeja jotka pitää kyllä saada vaikkei arpaonni osusikaan kohdalle. Lemppareita oli korkea vyötäroiset Fransan farkut ja toi sama laukku kun olit ite postannu mutta mustana ja toi rut m.fl raitanen neulatkki on ihan pakko saada ja saman merkin kukkamekko on kans ihana vaikka mekkokelit taitaaki olla jo vähän ohi tältä kesältä :)

    Vastaa
  87. eccp 5.9.2011

    Tuo viimeisenä olevani takki olisi just nappi mulle! Etin tuommoista pidempää mallia talveksi :)

    Vastaa
  88. mepa 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736589&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay#

    Aivan ihana neuletakki viileneviin syyspäiviin! ja toi keltanen on myös tosi kiva väri!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724131&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166#

    Korkeevyötäröiset farkut ois tosi jees!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652961&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Kivat ja melko yksinkertaset nilkkurit & asu olis valmis!! :)

    Vastaa
  89. mustikka 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724617&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Tämän laukun voisin kotiuttaa, on sen verran tyylikäs!

    Vastaa
  90. Suvi 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=502220&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168 IHANAT tumput

    Vastaa
  91. tani 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693732&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=FrontPageDisplay tää on kiva

    Vastaa
  92. jensba 5.9.2011

    mun mies tarvis ehdottomasti jonkun siistimmän takin ja musta tämä oli aika kiva

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693294&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13180#

    muttamutta.. Jos mä voittaisin niin mä ottaisin varmaan kumminkin kaksi tälläistä plafondia!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=715087&shopId=10008&compartmentId=10064&categoryId=3142922&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay#

    Vastaa
  93. Helen 5.9.2011

    Mun suosikkejani ovat ehdottomasti allaolevat:

    Ihana keltainen villakangastakki, jossa on jujua: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693524&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Nanson tunika, mieluiten mustana – sopii niin töihin kuin vapaa-aikaankin: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=692206&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Sama ruskea laukku kuin sinullakin :) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=733861&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  94. minätäällähei 5.9.2011

    Nyörejä ja nappeja, tykkään!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay#

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725264&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164#

    Vastaa
  95. mirka 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736718&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187#

    Nuo nilkkurit olis ihanat!!

    Vastaa
  96. Nata 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Ihana laukku :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    Ja laukkuun sopiva nahkatakki! :)

    Vastaa
  97. Melli 5.9.2011

    Rakastuin Netanttilan takkiin, villatakkiin ja neuletunikaan. Ensiksi tämä ihanan suloinen karvainen neuletukina sopisi hyvin syksyihin iltoihin.

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725310&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153#

    Toiseksi tulisi ihanan harmahtava takki jossa on takana upea leikkaus ja upea karvallinen kaulus.

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    ja viimeinen mutta ei huonoin valinta, valkoinen neule, johon sopii täydellisesti tummat farkut

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736096&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162#

    Vastaa
  98. vanilla 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736418&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Mun suosikikseni nousivat nämä saappaat, koska ovat eleettömät ja aitoa nahkaa. Löysin monta kivannäköistä neulettakin, mutta kaikki olivat akryyliä joten se niistä. Ihmetyttää muutenkin, kuinka monet merkit myyvät naisille näitä halpis-akryyliviritelmiä, kun miesten neuleet ovat pääasiassa puhdasta villaa ja vieläpä saman hintaisia.

    Vastaa
  99. Napla 5.9.2011

    Brooklyn, Naisten nahkaratsusaapas! Ehdottomasti!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736418&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187#

    Vastaa
  100. Mirva 5.9.2011

    Suosikkini tuolta olisi Line collectionin takki :http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    Vastaa
  101. Jenni 5.9.2011

    Tämä on tosi kiva http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  102. Lavisa 5.9.2011

    Heippa! suosikkeja ehdottomasti Line collection, nahkalaukku! :)

    Vastaa
  103. Katri 5.9.2011

    Moikka!

    Sulla on ihana blogi! Jotenkin aidon oloinen. Jatka samaan malliin!

    NetAnttilasta valkkasin tuollaisen monikäyttöisen ja varmasti lämpimän tumman ruskean pitkän neuleen, Line Collectionista.

    Vastaa
  104. Rosa1 5.9.2011

    urheilupuolelta torstailta ihana pitkän Makkonen toppatakki osui ekana silmään. muitakin kauniita vaatteita paljon :). T. Rosa 1

    Vastaa
  105. Henna 5.9.2011

    Minä otin vähän vapauksia ja tein oikein kollaasin omista suosikeistani! :)

    Tässä tulee!

    http://3.bp.blogspot.com/-kMzm5Tk3xDM/TmUmMA5Pz0I/AAAAAAAAANo/JAbQRfMML5g/s1600/netanttila.jpg

    (Kuva löytyy myös blogistani http://keltaisetkumisaappaat.blogspot.com/)

    Vastaa
  106. karla 5.9.2011

    On kyllä pakko sanoa että toi käsilaukku hiukoisi aikas paljon!! En oo ikinä edes katsonut NetAnttilasta muita kuin kodinkoneita yms joten voisi ottaa susta mallia ja tutustua! Nimimerkillä käsilaukkua vailla.. :)

    Vastaa
  107. e-vi 5.9.2011

    tämä postaus kyllä toimi, enpä oo tienny että anttilasta saa noin kivoja juttuja. oma suosikkini on pitkän selailun jälkeen Nanson neulosmekko olkatoppauksilla. ü (http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=603221&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698)

    Vastaa
  108. Miiia 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/products/large_173x244/5117312.jpg

    Tässä on nettianttilan sivuilta lempituotteeni, jota himoitsen :) Tälläinen löytyy jo beigenä!

    Se sopii ihanasti ihan minkä kanssa vain! Itse tykkään kaikesta nätistä ja niiteistä, hieman rokkihenkisestä pukeutumisesta niin tuollaiset leikkaukset sopii mielestäni niihin täydellisesti.

    Olenkin monesti ostanut netAnttilasta tavaraa, ja Anttila on muutenkin lähellä sydäntä (rakastan kenkiä ja laukkuja<3)

    Vastaa
  109. BabyZBR 5.9.2011

    Minua on jo pidempään kiehtonut Nanson mekot, koska ne tuntuvat hyvälaatuisilta ja suhteellisen ajattomilta malleiltaan: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736982&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Kiva, että on tällainen yhteistyö! :)

    Vastaa
  110. Hnnni 5.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Tää nahkatakki olis aika kiva tähän kylmenevään syksyyn! :)

    Vastaa
  111. Henna-Riitta 5.9.2011

    Tässä on sellainen asukokonaisuus, johon olisi ihanaa pukeutua! :)

    – Story, Naisten neulepoolo kameli, 29,95 €

    – Line collection, Naisten kynähame, 35,00 €

    – Naisten nauhanilkkuri t.ruskea, 39,95 €

    – Brunelli, Olkalaukku ruskea, 59,95 €

    – Accessories, Naisten printkukka elastanvyö musta 21,95 €

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652520&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=3141926

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=659948&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724621&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191#

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=713293&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    Vastaa
  112. Julia 5.9.2011

    Heippa Maj! Oon jo pitkää lukenu sun tätä ihanaa ja piristävää blogia! Saat näyttämään normaalin arjen nii valoisalta joskus,vaikka olis kuinka väsynyttä porukkaa. sitäpaitsi sun kaikki nuo jutut rebekastaki on toki kivoja. tykkään aika paljon lapsista ja täältä kyllä välittyy tunnelma että tyttö on sulle oikeasti tosi tärkeä! tuo laukku,ai että ku näin sen. oon niin pitkään ettiny tollasta käytännöllistä ja yksinkertaista mut siltiki tyylikästä laukkua. ruskea tai musta, ihan kumpi vaan,mutta tuo on pakko saada! siinä se on . :)

    Vastaa
  113. MNN 5.9.2011

    Hei,

    huippuja syksyvaatteita näköjään Anttilassakin! Selailin sivustoja kauan aikaa ja päädyin muihin syksyjuttuihin kun vaatteisiin. Ihana olisi illan tullen laittaa terassin lyhtyihin tuli joten mun suosikki on valkoiset ripustettavat lyhtypallot. Jos syksyn vaatemallistosta pitäisi jotakin valita, se olisi ehdottomasti lämpimän näköinen serious sally neuletunika ja siihen sopivat mustat talviset kiilakorkokopot.

    Lämpimiä syysiltoja sinne!

    Vastaa
  114. Roosa 5.9.2011

    Rakastuin tuohon laukkuun ja todellisena laukkufriikkinä olisi loistavaa saada hankituksi tuo käytännöllisen oloinen laukku! Itselleni myös vieraampi on netAnttila vaikka itse anttilassa yleensä asioinkin. Harvemmin vaatepuolella, mutta tutustuttani netAnttilan sivuihin, asenteeni ovat muuttuneet!:)

    Vastaa
  115. Sirja 5.9.2011

    Wauu, kiva arvonta :) Mun suosikkeja oli Patrick naisten vetoketjusaappaat, ihanat! Ja tuon sun laittaman laukun voisin kotiuttaa myös mielihyvin, eli siinäpä ne lempparit :)

    Vastaa
  116. Neela 5.9.2011

    Tää farkkumekko http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=721345&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165 olis aika ihana! Kiitos blogistasi!

    Vastaa
  117. almou 5.9.2011

    Heii! Olipas kivoja vaatteita sulla tossa kollaasissa! Ja voisinkin siitä samointein ottaa ton takin ja laukun itelleni + kaikki loputkin! :)

    Tässä myös pari muuta lempparia sivuilta:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736824&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    http://www.netanttila.com:80/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735720&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    http://www.netanttila.com:80/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    http://www.netanttila.com:80/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733637&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13161

    Kiva lukea sun blogia! Hauskaa syksyn jatkoa teille! :)

    Vastaa
  118. Emma 6.9.2011

    Nanson pellavamekko ja maiharitakki upposivat myös minuun

    Vastaa
  119. inni 6.9.2011

    Aiemmin olen ehkä sortunut aliarvioimaan Anttilan vaatteita, mutta tämä arvonta varmasti nostaa Anttilan vaatteiden kiinnostusta :)

    Line Collectioninn musta neulostunika rinnusröyhelöillä olisi ihana syksyllä, kouluun tai iltamenoihinkin sopiva!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726864&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    Vastaa
  120. Niina 6.9.2011

    Omia suosikkejani ovat Line Collectionin alusvaatteet sekä eräs tuote, joka ihanan raikkaalla tavalla pisti silmään tuotteita selaillessani: Rut m.fl:n ihastuttavan kesäiset tuubimekot sinisellä raitakuosilla. Täydelliset tulevalle rantalomalleni :)

    Olen Net Anttilasta tilaillut jonkin verran ja hyvin se systeemi toimii.

    Vastaa
  121. Claire 6.9.2011

    http://www.bloglovin.com/m/2218292/286490218/a/0/aHR0cCUzQSUyRiUyRm1hZ2ljcG9rcy5pbmRpZWRheXMuY29tJTJGMjAxMSUyRjA5JTJGMDUlMkZsb3l0b2phLWFudHRpbGFzdGElMkY=

    Rut m.fl:n neuletakki ihastutti, ja itseasiassa Rut m.fl:llä oli muutama muukin kiva vaate… aijai.

    Vastaa
  122. Tytönhupakko 6.9.2011

    Ihana arvonta, joten todellakin mukana :)

    Suosikkituotteita mm. naisten saappaat Line collection, Dakinen laukku ella , Shannon collection neulepoolo ja sit tietty pehmosia sukkia ja lämpimiä huiveja.

    Kenkäfriikin oli pakko valita kengät suosikkeihin mukaan sekä ihana laukku, johon saa läppärinkin tungettua mukaan. Syksyn MUST-ostos on aina neule- rakastan kulkea pimeissä illoissa ihanassa neulepaidassa ja toppaliivi (iha sama onko muotia vai ei ;) :D) päällä.. Pehmeitä sukkia ja huiveja en voi koskaan vastustaa joten ne vielä lisäks suosikkeihin.

    Olen tilannut NetAnttilasta tuotteita aiemminkin, koska en juokse muodin perässä vaan etsin mukavaa käyttövaatetta, joka kuitenkin näyttää omaan silmään kivalta.

    Ihanaa syksyä! Toivottavasti saadaan pitkään nauttia lämmöstä :)

    Vastaa
  123. Paula 6.9.2011

    Hienon näköinen tuo kollaasin laukku, mutta tykästyin vielä enemmän tähän Brunellin olkalaukkuun:

    http://www.netanttila.com/products/large_173x244/5130109_musta.jpg

    Se on itse asiassa aika samanlainen kuin laukku, jonka just hankin viime viikolla. :D

    Vastaa
  124. Paula 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726601&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693626&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Tossa oisi muutama. Mukava on vaan katsoa ja ihailla ja unelmoija.

    Vastaa
  125. Anu 6.9.2011

    Nanson trikoinen kietaisumekko vaikutta kyllä myös kivalta, mutta näitä Brooklyn-merkkisiä naisten saappaita ehdin jo eilen kuvaston ilmestyttyä vilkaista ja sen myötä himoita :

    Vastaa
  126. Päivi 6.9.2011

    Netanttila on minulle entuudestaan tuttu juttu. Tälläkin hetkellä sivuilta löytyy paljon kaikkea ihanaa. Tällä kertaa bongasin ihanuuden pienelle n. pari vuotiaalle pojalleni. Fixoni poikien neule oli tosi kiva ja siinä oli kiva juju tuo ihana vetskari :) Ihana arvonta, onnellinen se jota onni suosii… :D Mukavaa syksyä sinullle ja perheellesi!!!

    Vastaa
  127. petra 6.9.2011

    Line collection, Naisten takki, piristäis syksyä.. :)

    http://www.netanttila.com/products/large_173x244/5221007_1.jpg

    Vastaa
  128. Erkintyttö 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693766&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Ihana ruskea maihari :) tykkään

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697146&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Nanson suloinen pellavamekko :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=493252&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Kuoma vapaa-ajan jalkineet :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=428545&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Kiva laukku :)

    Tuollahan on vaikka mitä mukavaa ja tarpeellista.

    Vastaa
  129. Kirsi 6.9.2011

    Ihanan syksyinen tämä koko asukokonaisuus! Ottaisin tästä kaikki! :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736149&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  130. Maria 6.9.2011

    Tuo ruskea nahkalaukku on paras. Kelpais kyllä mulle!

    Vastaa
  131. ambranen 6.9.2011

    Minäkin kelpuuttaisin ilolla itselleni tuon sinunkin kollaasissa esiintyneen todella lämpöisen näköisen maiharin. Muutenkin yllättävän kivoja vaatteita :-)

    Vastaa
  132. Hetu 6.9.2011

    Tykästyihin ruskeisiin kiilanilkkureihin. Olis juuri passelit mun jalkaan:)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735720&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13154

    Vastaa
  133. rottaellu 6.9.2011

    Heips!

    Oot valinnu ihan ykköset, toi nahkalaukku sai mut kiinnostuun kanssa. Menin samantien netanttilan sivuille, jossa käyn kyllä hyvin ahkeraan tilailemassa millon mitäkin. Nyt käteen ei jäänyt suinkaan vaatteita vaikka niitä kipeesti tarttisin.., vaan sisustusjuttuja jälleen kerran. Nyt nääs on sellanen vaihe :)

    Kiitos vinkeistä, otan sut joskus mukaan ja saat olla mun stylisti! Nyt näytän lähinnä irtolais mummolta.. ;)

    Vastaa
  134. Löytämäsi pellavamekko taitaa kyllä mennä minunkin suosikkeihin! :)

    Vaikka tälläinen ei kotiini sopisikaan, oli se kuitenkin jotenkin hauska…

    jäin pohtimaan, levitetäänkö soffa vain kun tulee koirakaveri kylään :D

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736137&shopId=10006&compartmentId=42660&categoryId=43151&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Pakkohan se on kokeilla…sinä päivänä kun arpa osuisi kohdalleni, mä laitan lotonkin vetämään! :D

    Vastaa
  135. Mia H. 6.9.2011

    Hei!

    Sinun linkkaama Nanson mekko painui niin syvälle mieleeni, että se on ehdoton lempparini:) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697146&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  136. maisamiisa 6.9.2011

    Kenkäosastolla tuli valinnanvaikeus mutta päädyin näihin: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736718&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  137. Josefina 6.9.2011

    Tarvitsisin ehdottomasti tuollaisen takin, jonka olet itse valinnut kollaasiisi. Sellainen siis kiitos:)

    Vastaa
  138. flic 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153#

    Tän nahkatakin haluun haluun haluun! :)

    Vastaa
  139. Sinisilma 6.9.2011

    Tuo Nanson pellavamekko, joka sinun kollaasistasi löytyy, nousee kyllä minun suosikikseni NetAnttilan valikoimasta. Myös Line Collectionin duffelitakki näyttää kivalta :)

    Vastaa
  140. KoliBrii 6.9.2011

    Olen ihastunut tänä syksynä sinapinkeltaiseen, mutta vielä ei ole löytynyt sitä täydellisen mallista, sinapin väristä vaatekappaletta, jonka olisin kiikuttanut kassalle asti – tuo mainoksissakin näkynyt pitkä keltainen neuletakki voisi olla melkoisen varteenotettava vaihtoehto!! :)

    Lisäksi erityisesti nuo Rut m.fl.-merkkiset vaatteet näyttää oikein kivoilta!

    Vastaa
  141. Mimmu 6.9.2011

    Kyllä oli täysi yllätys kuinka hienoja vaatteita netanttilasta löytyy!! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167 mä ostaisin tuon nahkatakin heti! IHANA!

    Vastaa
  142. Nanne 6.9.2011

    Mä tykästyin Line collectionin harmaisiin saappaisiin.

    Vastaa
  143. Päivi 6.9.2011

    Syksyinen tervehdys:)

    Brooklynin mokkasaappaat näyttävät lämpöisiltä ja mukavilta. Tunikat pistivät myös silmääni, Jostain syystä tykkäsin Nanson Paola Suhosen kukkatunikasta (vaikken yleensä kukkasiin lankea;) ja Rut m.fl. kangastunika vaikuttaa kivalta. Lämpöisiä syyspäiviä teijän poppoolle, uusia postauksia odotellen!

    Vastaa
  144. Tiia 6.9.2011

    Ehdoton suosikki on musta perusbleiseri, tälläinen on ollut jo hetken aikaa hakusessa! Pitkäaikainen perusvaate.

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693801&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  145. nnnu 6.9.2011

    Ehdottomasti aivan ihana neule sekä lämpimän näköiset kengät! :)

    Eikä muuten ole yhtään hullumpi tuo ruskea laukkukaan ;)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736589&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=734763&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Vastaa
  146. laura 6.9.2011

    Tuosta siun kollaasista tuo ruskea maihari on just sellainen mitä oon ettiny! Taidanpa laittaa tilaukseen, en luota Onnettareen niin sataprosenttisesti :).

    Vastaa
  147. Niiinu 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729867&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Tää olis kiva,ottaisin vaikka molemmissa väreissä :) Peruspaita,kivalla kuvioinnilla!Näitä tarvii aina.

    Vastaa
  148. juulia 6.9.2011

    Tuo sama Line collectionin nahkalaukku on paras <3

    Vastaa
  149. Kaija 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736145&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=GenericApplicationError ja toinen http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733498&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13158

    Tässä minun suosikkini- löytyis kyllä paljon muutakin mukavaa….

    Vastaa
  150. irene 6.9.2011

    Suosikkini monikäyttöinen jakku

    Vastaa
  151. marjo66 6.9.2011

    Tälle olis tarvetta: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734892&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  152. lumi 6.9.2011

    Skila musta duffelitakki olisi kohta tarpeellinen ja Nanso paulakukka-mekko.

    Vastaa
  153. Merja 6.9.2011

    Line collectionin suklaanruskea lyhythihainen neulejuttu nousi syyssuosikiksi! Oli näköjään saatavana myös pirtsakan keltaisenakin. Yllättävän paljon oli kyllä ihania juttuja:)

    Vastaa
  154. Piitu 6.9.2011

    Ruudukas duffelitakki ja Ilves-kävelykengät nyt ensisilmäyksellä vaikuttivat hyviltä.

    Vastaa
  155. anna-mari kankkunen 6.9.2011

    Line Collectionin nahkalaukku on minunkin suosikkini.

    Vastaa
  156. M. 6.9.2011

    Oma suosikkini on sinunkin kollaasistasi löytyvä Fransan neuletunika, mutta mustana: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734061&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29154

    Nanso saattaa tuotemerkkinä kuulostaa ”mummomaiselta”, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa, että vaatteet ovat tosi laadukkaita ja pysyvät kuosissaan pesusta pesuun. Tätä tunikaa himoitsen: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736969&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Vastaa
  157. hanna-mari 6.9.2011

    hyvät tuotteetolet löytänyt, etsin itse muutaman suosikki tunikan jotka tulevat päätymään kaappiini. lisää.http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693732&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736346&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  158. Bella 6.9.2011

    Rakastan neuletakkeja, joten valintani olisi tämä:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735688&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  159. Elina 6.9.2011

    Syksyn lehtien väriä kai ajattelin kun http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729022&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165 iski silmään, olisikohan piristävä syksyn harmauteen?

    Vastaa
  160. Katri 6.9.2011

    Käsilaukusta tykkäsin minäkin. Tosin, valkoinen kauluspaita yhdistettynä rennompaan neuleeseen on myös aika pop… :)

    Vastaa
  161. Maija 6.9.2011

    Line collectionissa olisi paljon hienoja vaatteita, mutta erityisesti miellyttivät nämä:

    http://www.netanttila.com/products/xlarge_400x564/5413398_etu.jpg

    http://www.netanttila.com/products/large_173x244/5275003_harmaa2.jpg

    sekä Rut m.fl. tunika http://www.netanttila.com/products/xlarge_400x564/5165782_ruskea.jpg

    Vastaa
  162. Miaminttu 6.9.2011

    Oi vitsi kun kuulostaa hyvältä! Pakkohan tämmöiseen on osallistua :)

    Oma suosikkini: Rut m.fl., Naisten neuletakki, 19,95 €

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725208&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  163. Maritta 6.9.2011

    Ihastuin tuohon sun kollaasin nahkalaukkuun, siis ruskeaan Line collectionin laukku!

    Vastaa
  164. Katri 6.9.2011

    Hei!

    Kiva saada kuvakollaaseja tällaisista tavallisistakin kaupoista, joista ei välttämättä lähtisi etsimään itselleen vaatteita. http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=721345&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165# Tämä mustana oli tooooosi kiva.

    Olisin voinut katsella enemmänkin, mutta sivut kaatuivat. :(

    Vastaa
  165. Jonna 6.9.2011

    Kuulostaa hyvältä! Ja näyttää myös yllättävän kivalta tuo kollaasisi… Mv-ruutuiset kumisaappaat tahtoisin syksyn sateisiin!

    Vastaa
  166. Elena 6.9.2011

    Kivoja olet itsekin valinnut :)

    Minä tarvitsisin uudet, kauniit syys/talvikengät, esimerkiksi nämä: Line collection ruskeat naisten kiilanilkkurit. http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735720&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  167. Janelle 6.9.2011

    No ainakin tuo sinun laittamasi ruskea käsilaukku olisi just hyvä, niin kooltaan kuin näöltäänkin. :)

    Vastaa
  168. Marja 6.9.2011

    Pellavamekko nro 8 on aivan ihana. Niin nansomaista!

    Vastaa
  169. kirsti 6.9.2011

    Line collectionin nahkalaukku sopisi tyyliini.

    Vastaa
  170. Saara 6.9.2011

    Heips!

    Löysin ainakin ihanan pirteän Nike:n treenikassin, jollaista tarttisin syysiltojen pimetessä – vähän piristystä treenimatkoihin! : ) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=713456&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Sit löysin kivan nahkatakin (joka valitettavasti ei kylläkään oo aitoa nahkaa), jossa on vetoketju kivasti vino. http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167 Löysinpä vielä söpön korunkin, jonka kyllä haluaisin itselleni hankkia!! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=686869&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=23704&categoryId=23720

    Vastaa
  171. hanskubansku 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167 Line collectionin harmaa takki..herkullinen ja tarpeellinen <3

    Vastaa
  172. Eve 6.9.2011

    Line Collectionin nahkalaukku (mustana) on suosikkini!

    Vastaa
  173. Rx 6.9.2011

    LC:n keltainen neuletakki näytttää pirteältä.

    Vastaa
  174. Madde 6.9.2011

    Line collectionin bolero on eniten mieleen! Sopiva arkeen ja juhlaan, ihana :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=702468&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  175. Yoslene 6.9.2011

    Minulle kelpaisi kyllä kaikki nuo sinun valitsemasi vaatteet. Ihanan simppeleitä ja minun tyyliäni. Etenkin ruskea nahkainen laukku on ollut jo pidempään hakusassa.

    Vastaa
  176. salsas 6.9.2011

    Pirteän punaiseen Duffeliin ihastuin!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  177. helena 6.9.2011

    Rut m.fl. naisten nahkatakki, ihan perfect väri! Nyt syksyy kohden pitäis ostaa uus, vähän lyhkäsempi nahkatakki, ja toi olis iha näppärän näkönen :) 49,95€

    Vastaa
  178. iinu 6.9.2011

    Tuttu nettikauppa, ainalöytyy vaikka ja mitä (tuiki tarpeellista kaapin täytettä…)! Nyt haluaisin sieltä Fransan farkkuliivarin, Line collection neuletunikan ihanan auringonkeltaisena, Skilan musta a-linjainen villakangastakki, Brunellin musta olkalaukku ja Line collection nauha+vetketju nilkkurit. Ja varmasti sieltä löytyy kaikkea muutakin mukavaa :) Ei edes noihin vaatteisiin riittäisi lupaamasi lahjakortti, mutta olisihan se hyvä alku ;)

    Vastaa
  179. Sanna 6.9.2011

    Tässäpä minun muutamia syyssuosikkeja:

    Line collectioinin neuletakki pirteän keltaisena:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736589&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Nanson Kellokukkakuosinen, luumun värinen mekko

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=639982&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Line Collectionin harmaat, pitkävartiset saapikkaat:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735705&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Line Collectionin keltainen takki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693524&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  180. jaappa 6.9.2011

    Minäkin tykkäsin nuista wildflowerin avokkaista, sekä ruskeana että mustana. Lisäksi ilmojen kylmetessä asustevalikoimasta kelpaisi suloinen kukkapanta lämmittämään korvia. Kaikki värivaihtoehot oli kivoja, musta,ruskea ja valkoinen. :]

    Vastaa
  181. Aikku 6.9.2011

    Line collection, Naisten nauhanilkkurit ja kyllä Heat Rust tuoksukin olisi tarpeellinen.

    Vastaa
  182. HennaH 6.9.2011

    Line Collectuonin nahkalaukku on nyt ensimmäinen hankita jonka teen.

    Vastaa
  183. Peppinen 6.9.2011

    Tuo valkoinen pellava mekko sopii hyvin tuleviin ristijäisiin.

    Vastaa
  184. Piskuinen 6.9.2011

    Line Collectionin ruskea nahkalaukku on nyt syysvärinä jonka ostaisin ekana. Ja bleiseri.

    Vastaa
  185. Hanna 6.9.2011

    Tuo sinun kollaasissa oleva ruskea laukku on upea! :)

    Vastaa
  186. niina 6.9.2011

    Aivan ihana neuletakki syksyksi; http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153 <3

    Vastaa
  187. Anna 6.9.2011

    mun suosikki on tuo sinunkin kollaasistasi löytyvä takki, aivan ihana <3

    Vastaa
  188. Tiia 6.9.2011

    Netanttilasta on tullut tilailtua paljonkin tuotteita kotiin sohvapöydästä kuntolaitteisiin. Vaatevalikoima on kuitenkin jäänyt kurkkaamatta ja yllätyin että sieltä löytyy noinkin hyvän näköisiä vaatteita.

    Kollaasisi rento neule on suosikkini, ihastuin H&M:n samantyyliseen ja nyt toinen hakusessa :)

    Vastaa
  189. hele 6.9.2011

    Tarvitsisin vaatekaappiini väriä,en osaa päättää mikä se väri olisi,ehkä punainen tai oranssi,eli jotain sen väristä halajan…ruskea ja musta on valloittanut vuosien saatossa kaapin,nyt kaipaa vähän jytyä :):)

    Vastaa
  190. Juuli 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Rakastuin ensi silmäykselllä! (:

    Vastaa
  191. hedonya 6.9.2011

    Tuoltahan löytyisi vaikka ja mitä, mutta tässä muutama valikoitu syyssuosikkini:

    Nilkkurit:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Neuletakki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736589&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Takki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693626&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Laukku:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191#

    Vastaa
  192. Minttu 6.9.2011

    Ihana kisa. Osallistun heti – empä minäkään NetAnttilassa ole pyörinyt… Tässäpä suosikkini

    Ruskea neuletakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736589&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Accessories, Naisten ryppyhuivi

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736736&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    Ja tuo sinunkin löytämäsi laukku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Ja pisteenä ”iinpäälle” tietysti uusi kello

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=639839&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=3139415&categoryId=3135427

    Vastaa
  193. Päivi 6.9.2011

    Mun suosikki on Line collectionin neuletakki. Ihana värinenkin!! :)

    Vastaa
  194. Janika 6.9.2011

    Heippa! Minulla on yhdet juhlat tulossa loppusyksystä, joihin olen löytänyt jo kivan mustan mekon.. Mutta, mekon kanssa kävisi kivasti vaikka tämä bolero, pinkkinä ;) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=702468&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  195. jepu 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153 tämä! aivan ihanan pehmoisen ja lämpimän näköinen.

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187 lämpimät nilkkurit, joissa toivottavasti pitävä pohja.

    Vastaa
  196. Suvi 6.9.2011

    Syyssuosikkeja olivat tuo naisten maiharitakki sekä ruskea Line Collectionin nahkalaukku.

    Vastaa
  197. Misslily 6.9.2011

    Tuo ruskea Line collection -nahkalaukku olisi juuri omiaan täydentämään laukkuvarastoani. :)

    Vastaa
  198. Megabass 6.9.2011

    Suosikki oli Harrison, Miesten villakangastakki. Koska olen aina halunnut tuommoisen takin. Näyttäisin silloin Bisnes Mieheltä ja tyylikkäältä. Olisin seuraava Diili Voittaja ;)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=598644&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=3199421#

    Vastaa
  199. Itsellenikin vieras tuo sivusto mutta kivoja vaatteita ja kenkiä löytyi kyllä! mm. pikkasen luistimen näköiset ruskeat Line collection, Naisten kiilanilkkurit Hintaan 49,95 € ja Shannon collection, graafinen Naisten neule, sekin 49,95 €.

    Vastaa
  200. tytti 6.9.2011

    ruskea nahkalaukku on aika söötti!

    Vastaa
  201. VeeraPee 6.9.2011

    Tuo Nanson pellavamekko on aikas kiva näköinen. Ajaton, klassinen, menisi moneen juhlaan – kelpaisi minulle! Niin ikään pidän myös Nanson tunikasta nimeltä paulakukka (http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736969&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165), jokseenkaan sitä en välttämättä osaisi itseni päällä kuvitella, mutta monen muun kyllä. :D

    Terkuin, Veera

    Vastaa
  202. Criket 6.9.2011

    Kaikki nuo sun valitsemat vaatteet. Juuri minun tyyliset.

    Vastaa
  203. Minna 6.9.2011

    Laukut piristää kyllä kivasti syksyistä lookkia, mä kallistuisin ostamaan pari räväkkää laukkua :) Vaikee vaan päättää millasen haluaisin :O ja siihen kyl vois ostaa sit huivinkin kivan värisen, ois vähän sävy sävyyn :D

    Vastaa
  204. Niina 6.9.2011

    Ehdoton lemppari syksyksi olisi Line Collectionin keltaisena hehkuva ja pirteä syystakki (hinta 129,90€). Tämän ihanan yksilön olen bongannut myös ihan livenä Anttilan naistenosaston ohi pyörähdellessäni eräs päivä ja olin heti aivan myyty. Hinta on aika kova, mutta uskon että tämä takki päällä eurojen määrä unohtuisi ja mieli pysyisi virkeänä syksyn sateissa, viimoissa ja kuulaissa illoissa : )

    P.S. Hurmaava tuo kollaasin keskipisteenä komeileva ruskea laukku, ra-kas-tuin! <3

    Vastaa
  205. katih 6.9.2011

    Oih, tuo linkkaamasi takki olisi kiva! Talvitakki on tosiaankin hakusessa joten olisipa kiva voittaa!

    Vastaa
  206. sannnni 6.9.2011

    olisi löytynyt vaikka mitä ,en olekaan ennen netanttilan-sivuille eksynyt. :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693598&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=712369&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=656543&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735705&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  207. mollis 6.9.2011

    Lempituotteeni syksymallistossa on ruskea lyhyenmallinen nahkatakki. Sopii juuri sopivasti syksyyn!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  208. Sandra 6.9.2011

    Fransan neulepaita mustana on mun ehdoton lemppari! :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=734061&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  209. Emma 6.9.2011

    Kaikkea kivaa löytyi. Joten osallistun :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696788&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725330&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652965&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736589&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Vastaa
  210. syyssade 6.9.2011

    Heippa!

    Kuulostaa kyllä hyvältä! Ennen en ole vaatteita tai kenkiä NetAnttilasta tilannut tai edes katsellut, joten oli yllätys että sieltä löytyi omaankin silmään kivan näkösiä juttuja.

    Mun suosikeiks valikoitukin tämmönen tunika

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735877&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    Ja tämä hame

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=727171&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164#

    Vastaa
  211. jari 6.9.2011

    tämä shinen miesten paita on ihan ok. http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729409&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13177

    Vastaa
  212. Miia 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736149&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Tämä olisi kiva

    Vastaa
  213. hassu 6.9.2011

    Miesten toppatakille olis käyttöä.

    Vastaa
  214. sonja 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652965&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    nuo kengät valitsin monista ihanista! takkikin olisi ostamatta:D

    Vastaa
  215. Ansku 6.9.2011

    Mulla siirtyisi ostoskoriin varmaan nämä:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=723597&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13188

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725310&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  216. India 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736425&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Nämä saappaat näytti hyvältä ja täyttäisivät ammottavan aukon kenkävalikoimassani :)

    Vastaa
  217. jopunen 6.9.2011

    Netanttila on tuttu ja muutenkin tykkään Anttilassa vierailla.

    Yksi kiva olisi Rut m.fl neule! Valkoisena, josta on viimeaikoina kehkeytynyt suosikkivärini :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725172&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    Vastaa
  218. hissu 6.9.2011

    lämmin takki voi kohta olla kova sana.

    Vastaa
  219. sonja 6.9.2011

    syksyyn ihana neuletunika:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725310&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    neuletakki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    jakku:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=687252&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Vastaa
  220. Pinja 6.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735705&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Hehei, kivat saappaat ja sopivan maltillinen korko, pysyisin jopa pystyssä syysliukkauksilla. :)

    Vastaa
  221. elina 6.9.2011

    Nämä ihanat nilkkurit pitää ehkä hankkia:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  222. annu 6.9.2011

    Line collectionin naisten keltainen neuletakki on minun suosikki :)

    Vastaa
  223. Annu 6.9.2011

    Nanson musta paulakukka, Fransa naisten farkut, Line collection ruskea nahkalaukku ja Line collection naisten saappaat.

    Vastaa
  224. Melia 6.9.2011

    Voi vitsi toi lahjakortti kelpaisi opiskelijalle! :)

    En osanu valita suosikkiani ku kaikki nii ihania mutta otin nyt tämän: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693598&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    JA ihana tuo sinun kollaasi!

    Vastaa
  225. Tuulispää 6.9.2011

    Ihastuin Ruf:n eläväpintaiseen neuleeseen:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725172&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  226. Kirsi 6.9.2011

    Höh, ilmoittauduin jo mielestäni aiemmin, mutten sitten mistään löytänyt viestiäni…? No poista, jos tuli tupla :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736149&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Tämän valitsin kuitenkin. Tästä kuvasta voisin ottaa KAIKKI! Parasta on käytännöllisyys, lämmin liivi ja rento look :)

    Vastaa
  227. mitja 6.9.2011

    Suosikkini on juuri tämä Nanson pellavamekko

    Vastaa
  228. Marppa 6.9.2011

    Kaikkea kivaahan sieltä olisi vaikka heti voinut naputella ostoskoriin.. :)

    Ihana hame, voisi yhdistellä eri paitojen+ neuleen kanssa.

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725264&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Nätti paita:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=715639&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13159

    Neuletakkeja tarvitsee aina:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726513&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Samoin ”peruspuseroja” :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=626748&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13160

    Ihastuttava laukku:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734830&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13154

    Aamutakki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=641764&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13172

    Vyö:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=660203&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168

    Siinä nyt lemppareita mitä näin ”pikavilkaisulla” jäi mieleen, hih ;)

    Vastaa
  229. hheidi 6.9.2011

    Selailin, selailin ja selailin. Silti päädyin sun kuvassa olleisiin tuotteisiin. :) Serious Sallyn neule ja tuo laukku, juurikin ruskeana, iskee eniten.

    Vastaa
  230. takso 6.9.2011

    Neuleita on taas kiva käyttää kesän jälkeen. Numero 6 on hauska, pirteämmän värisenä tosin. Laukku ja kengät on myös ehdottomat syksyyn..

    Vastaa
  231. Sariliini 6.9.2011

    Mun suosikkejani ovat laukku, avokkaat ja takki :-)

    Vastaa
  232. anna 6.9.2011

    Line collectionin ruskea nahkalaukku on juuri sellainen mitä olen syksyksi ajatellut!

    Vastaa
  233. jenn 6.9.2011

    nahkalaukku näyttää kivalta,ja paitapuseronkin tarvisin -ihan tavallisen.

    Vastaa
  234. merja 6.9.2011

    lämmin takki näyttää hyvältä,vähän sellainen jokapaikan takki.

    Vastaa
  235. Piabella 6.9.2011

    Pitkä neuletakki tulisi tarpeeseen näin syksyllä. Ja uudet saapikkaat ja laukku sävysävyyn piristäisi myös.

    Vastaa
  236. miksa 6.9.2011

    hienoja ovat kaikki,syksyn värisiä.tuo takki on minun makuuni.

    Vastaa
  237. Tiina 6.9.2011

    Kyllä se olisi tämä villakangastakki.

    Omani on liian iso koska olen laihtunut :D

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696684&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  238. markuss 6.9.2011

    monikäyttöinen jakku on järkevä ostos.

    Vastaa
  239. salla 6.9.2011

    Tuo siunkin esittelemä maiharitakki ois kyllä just mitä talvesta selviytymiseen tartteisi :)

    Vastaa
  240. Kaisu 6.9.2011

    Kivoja vaatteita olit valinnut! Mun suosikkejani olivat tuo laukku ja rento neule. Selailin myös muita vaatteita ja löysin kivat army-vihreät housut (Rut m.fl.) ja neuletakin beigenä samalta merkiltä. Niin ja laatikollisen vaahtokanttarelleja :D

    Vastaa
  241. Johanna 6.9.2011

    Ihania vaatteita olit valinnut. Tässä oma suosikkini: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736341&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  242. veerae 6.9.2011

    yllättävän paljo löytykin tuolta tommosia vaatteita mitkä voisin mielelläni huolia :D onks tylsää vaa linkittää kaikki mut jos nyt ainaki pari, http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162 tää oli ihan älysöpö, lämmin pitkä villatakki ja mikää perus vaa tommoset kivat erilaiset napit! ja sitte tää takki näyttää kans ihan hyvält ! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    Vastaa
  243. Netteriina 6.9.2011

    Suosikkini on Line Collectionin harmaa takki, jossa on hupussa irrotettava tekoturkisreunus.

    Ja olihan siellä aivan ihana keltainen pitsineuletakkikin=)

    Vastaa
  244. inkku 6.9.2011

    Kevyt neule olis mun lemppari!

    Vastaa
  245. Lauski 7.9.2011

    Ehdottomasti tuo nahkalaukku! Tuon tapainen ollut hakusessa jo pitkään! =)

    Vastaa
  246. Jenni 7.9.2011

    Löysin hienot kengät:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  247. Mappe 7.9.2011

    Fransa naisten farkut

    Vastaa
  248. Eki 7.9.2011

    Jess, Miesten toppatakki

    Vastaa
  249. Pate 7.9.2011

    Shine, Miesten neuletakki olisi tarpeen.

    Vastaa
  250. Harri 7.9.2011

    Hofler, Miesten nahkakäsineet

    Vastaa
  251. tinttinen 7.9.2011

    Olis ihan täydellisen ihanaa voittaa tämä palkinto. Tilaisin jo ennakkoon miehelle ja pojalle sekä äidilleni joululahjat :)

    Ehkä jotain pientä itsellekin!

    Suosikkijuttujani itselleni olisi mm nämä:

    Puma naisten collegetakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=674080&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3131422

    Adidas pipo (ja huom, normisti inhoon pipoja!)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=672152&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3131420

    Puma naisten toppi

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=674101&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10449

    Olihan tässä jo :)

    Vastaa
  252. heidi 7.9.2011

    Olen tänään urheilulinjoilla, oska vaatekaapistani puuttuu mukavia urheiluvaatteita.

    Tässä lempparini:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=731357&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10449

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=731369&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10449

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=684345&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10450

    Vastaa
  253. Salla 7.9.2011

    Tuo nahkalaukku ja vaalea neule saa minun bojot, ihania!!

    Vastaa
  254. Julietti 7.9.2011

    Ihana neule:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=708872&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Hyvät housut: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=728244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166

    Takki asua täydentämään: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Kengät: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Siinä olisivat lempparit. Yhdistin tässä asukokonaisuuden.

    Vastaa
  255. M 7.9.2011

    Mennään Puma-linjalla…tässä itselle ajankohtaisia hankintoja: collegetakki, talvitennarit ja laukku!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=727045&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3131422&catalogId=1444

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735205&shopId=10006&compartmentId=10047&categoryId=10457&catalogId=1444

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=720921&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10453&catalogId=1444

    Vastaa
  256. Elisa 7.9.2011

    Superihana neule! Syksyn kuumin väri ja neule yhdessä, ai että mie tykkään. Sopis aivan ihanasti tummansinisten farkkujen kanssa!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736589&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Rento ja yksinkertainen neulostunika. Ei siis mitään liian erikoista, mutta helppo yhdistellä ja sujauttaa minkä tahansa neuletakin alle!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726564&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Juurikin samis laukku kun sun suosikkijutuissa. Ihana väri ja nahka on aitoa. Lisäksi ihanan yksinkertainen!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Ihanan naisellinen ja lämpöinen villakangastakki! Väri tosin voisin olla vähän rohkeampi, mutta toisaalta valkoisen koiran omistajalle aika turvallinen värivaihtoehto :) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693598&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    Vastaa
  257. Hennuu 7.9.2011

    Omiin suosikkeihini kuuluu mm.

    ihana syksyinen neule:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736110&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162#

    ja ruskea laukku joka myöskin on syksyisen värinen!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734830&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  258. Saara 7.9.2011

    Talvitakille olisi tarvetta ja sieltähän löytyi monta upeaa takkia! Vaikea valita, mutta sanotaan nyt ”Shannon collection, Naisten villakangastakki”.

    Vastaa
  259. el-- 7.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=733861&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Mä rakastuin tohon nahkalaukkuun <3 ihan täydellinen. Just sopivan iso että varmasti mahtuu koko elämä mukaan ja vielä nahkaa. Voiko parempaa olla.

    Vastaa
  260. tuuli 7.9.2011

    Kivoja vaatteita olet valinnut :)

    Nanson tunika olisi ihana syksyyn :) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=633467&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Ja tämä Nanson mekko kelpaisi vaikka juhliinkin :) http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=579993&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    Vastaa
  261. Emilia 7.9.2011

    Tyttömäisiä löytöjä:

    Keltainen villakangastakki:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693524&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Harmaat saapikkaat:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735705&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  262. tiu 7.9.2011

    tosi kivoja nuo sinun valinnat, eipä äkkiä uskoisi että netanttilasta tekee tuollaisia löytöjä!

    tuo laukku on aivan ihana<3, ehdottomasti tahtoisin. ja tuo takki! nam<3

    Urheiluvaatteille ois myös tarvetta joten niitä varmaan ostelisin. :) Tosi kivoja näytti olevan.

    Vastaa
  263. Maia 7.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735705&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=131

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725264&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Nämä nyt ainakin tarttuivat mukaan =)=)

    Vastaa
  264. Peru 7.9.2011

    Uudet kengät ja syksytakki! Löytyy monia kiinostavia vaihtoehtoja, jotka tuolla rahasummalla saisi jo :)

    Vastaa
  265. piaS 7.9.2011

    Mä tykkään ihan hirveästi noista sun valitsemista neuleista.

    Vastaa
  266. saija-s 7.9.2011

    löysin tälläisiä ihanuuksia :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734751&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736341&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  267. esprit 7.9.2011

    Mun lemppari:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/CategoryDisplay?storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166

    Vastaa
  268. kissatyttö 7.9.2011

    Tuo käsilaukku on todella ihana. Sellaisen haluaisin myös. Ja Skilan naisten villakangastakki on myös ihana 99,00 euroa. Juu ja kaikkea muuta kivaa löytyy myös. Täytyykin tilata kaikille syysuutta meidän naisille.

    kissatyttö

    Vastaa
  269. Mursu 7.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736589&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay

    Tässä kuvassa on mun mielestä loistava kokonaisuus: tummat farkut, keltainen neule ja tuo hattu. Ottaisin itselleni kaikki :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=603221&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Tää on kans upee, mut itse en varmaan osaisi käyttää.

    Muksuille nää:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=732551&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10009&compartmentId=10068&categoryId=10424

    ja

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734653&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10009&compartmentId=10069&categoryId=10320

    Ja Miehekkeelle:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733190&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13178

    Nyt alkoi sormet syyhyämään tilaa-nappulalle!! Tosi kivoja juttuja kyllä!

    Vastaa
  270. essi 7.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=659392&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=3131420

    Sen verran ku sporttinen oon että tuosta tykkään! Vaikkakin just sain uuen kivan laukun… :)

    Vastaa
  271. Tepu 7.9.2011

    Line collection, Naisten duffelitakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693619&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  272. Annika 7.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=733861&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191&catalogId=1444&ddkey=ForgotPasswordDisplay#

    Tuo ruskea laukku olisi aika täydellinen, just tuollaisesta vähän isommasta konjakinväristä laukusta oon haaveillut. Menisi hyvin lennoilla käsimatkatavaralaukkunakin. :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=684098&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Laukkulinjalla mennään, mutta tää vaan ois aivan ihana. :)

    Vastaa
  273. viuvau 7.9.2011

    Tää takki!!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Olit oikeassa, yllätyin Anttilan valikoimasta.

    Vastaa
  274. HennaH 8.9.2011

    Line Collectionin ruskea nahkalaukku on ihanan näköinen, minulla ei toimi NetAnttila.

    Vastaa
  275. majsan 8.9.2011

    Tuon kollaasisi pellavamekon voisin laittaa tilaukseen vaikka samantien! Samoin tuon konjakinruskean käsilaukun. Nam!

    Vastaa
  276. Aino 8.9.2011

    Wildflower, naisten avokkaat <3

    Vastaa
  277. nokko 8.9.2011

    Voi siis kyllä tuo juurikin linkittämäsi kauluspaita on se, jota olen etsinyt! Opiskelijabudjetilla ei ostella täydellisiä (=kalliita) kauluspaitoja, ja kaikki peruskauppa-valkoiset kauluspaidat ovat jotakin aivan järkyttävää siron ihmisen päällä.

    Mitä nyt zoomailin ja katselin kriittisellä silmillä noita paitoja tuolla niin herran tähden, nehän saattais jopa istua! Jospa sitä uskaltaisi tilata ja kokeilla :p

    Ja ehkäpä ehkä mielikuvatilaisin itselleni myös jonkun villatakin syksyn viimoihin, kuten:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=683685&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    tuon: ihanan löysä ja muodoton, sellaisella täydellisellä tavalla!

    Vastaa
  278. iines71 8.9.2011

    Tälle ois käyttöä

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693766&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  279. ReettaT 8.9.2011

    Tykkään näistä:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736149&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736718&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  280. minni 8.9.2011

    Monikäyttöiselle jakulle olisi käyttöä, huomiseen menoon aivan omiaan.

    Vastaa
  281. Essi 8.9.2011

    Kyllähän näin ilmojen viiletessä eniten kiinnostaa ulkovaatteet, itselle mieluisimpia oli perus maihari

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693766&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    ja sievät mutta lämpöset kengät

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735720&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  282. jenny 8.9.2011

    ehdoton suosikki tuo sinunkin valitsemasi nahkalaukku, juurikin ruskean värisenä! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  283. Mau 8.9.2011

    Mun lemppari on tää laukku:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734829&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  284. Bohhu 8.9.2011

    Mun lemppari on ainakin tuollainen ihana, mieltä lämmittävän punainen Line Collectionin duffelitakki! :)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  285. Laapa 8.9.2011

    Oi! Toivotaan parasta!

    Suosikkini:

    Tämä nahkatakki: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    Tämä pusero:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696630&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Ja kai siellä jotain muitakin oli kivoja, nämä nousivat suosikeiksi!

    Vastaa
  286. anuk 8.9.2011

    Ottaisin tämän ihanan punaisen takin:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  287. Ninamaria30 9.9.2011

    jonkun syyystakin tarviisin

    Vastaa
  288. mirame 9.9.2011

    Tämä takki on i-ha-na, tarvisin todella uuden lämpimän takin talveksi! :

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693458&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Silti palelen aina eniten varpaista, joten tarpeeseen tulisi myös lämpimät kengät mihin mahtuu vielä villasukkakin lisäksi :

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734763&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  289. Marre 9.9.2011

    Hei, Minä valitsen tämän flirttailevan Nanson mekon ;) vaikkakaan ei sovi tuleville kylmille keleille..

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=712357&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698#

    ja kietaisumekko on haaveena, mutta niitä kun ei tahdo löytyä.. paitsi Nansolta!! :

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=603170&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Vastaa
  290. Nelly 9.9.2011

    Naisten maihari on minun makuuni näyttää niin mukavan lämpimältäkin http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693766&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Nahkaratsusaappaat sopis hyvin maiharin pariksi http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736418&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Naisten farkkumekko http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=721345&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29154

    Nanson pellavamekko http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697146&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Vastaa
  291. syysflunssaa poteva 10.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735713&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Line collection, Naisten saappaat

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Line collection, Naisten takki

    Vastaa
  292. heidil 10.9.2011

    Line Collectionin saappaat

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734529&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Ja saman merkin hame

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693699&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13164

    Ja tuo nro 5, lämmin takki on kanssa kivan näköinen

    Vastaa
  293. Maila 10.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696684&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167#

    Skila, naisten villakangastakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736096&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162#

    Shannon collection, Naisten neule

    Vastaa
  294. maiju! 10.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=722910&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13186 ja http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736110&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162 :)

    Vastaa
  295. runpali 10.9.2011

    kiva neule: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=731272&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13178

    ja farkut: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=646662&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13179

    Vastaa
  296. mari 10.9.2011

    tosi kiva http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=733861&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay kelpais

    Vastaa
  297. Ivanka 10.9.2011

    kaunis takki: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693626&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    tarpeellinen kello: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=403045&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=3139415&categoryId=3135421#

    ihana ja klassinen paitis: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733637&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29154#

    etsimäni laukku: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724621&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191#

    NetAnttilasta löytyi kuin löytyikin monta kivaa juttua, jotka voisitvat matkata tähän osoitteeseen!:)

    Vastaa
  298. Tessa 10.9.2011

    Mä ostaisin ihania neuleita syksyksi:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=686562&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Ja kivat talvikengät:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736718&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  299. T-MR 10.9.2011

    Tuo valitsemasi nahkalaukku tai tämä laukku: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725409&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Laukkuhulluna tarkistin heti laukkuvalikoiman ;)

    Vastaa
  300. Katsku 10.9.2011

    Omat lempparini ovat

    1. Ihana lyhkänen ruskea nahkatakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153#

    2. Lämmin neule ihanilla syysväreillä(!!)

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725172&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153#

    3. Villinä korttina ois kumpparit, sillä semmoisia ei ole moneen vuoteen ollut ja kyllähän niille ois näin syksyn aikana käyttöä :P

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=559891&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13188

    Vastaa
  301. Tuula 10.9.2011

    Kaikkee ihanaa löytyis tuolta netanttilan sivulta. Kuten tuo Bolla-valaisin ja varustekassi viikonloppulaukuksi.

    Vastaa
  302. Salla 10.9.2011

    Villakangastakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693626&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Nilkkurit

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736718&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  303. Maaria 10.9.2011

    Tykästyin Puman pirtsakkaan laukkuun: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=662021&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10453#

    Neuletunika olisi syksyksi kiva:http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725310&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Sukkahousuja tarvitsee aina:http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=618233&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13174

    Vastaa
  304. Marsu 11.9.2011

    Ihana syysasu löytyi näistä:

    neulepoolo

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693732&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    housut

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=604636&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    takki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=693598&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    kengät

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=723604&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  305. tiiu 11.9.2011

    Rut m.fl., Naisten neuletakki http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Line Collectionin olkalaukku http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724694&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Patrick, Naisten karvasaapas

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734756&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187#

    Lisäksi tuo lämmin takki näyttää hyvältä

    Vastaa
  306. mia 11.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=736998&shopId=10008&compartmentId=10064&categoryId=10499&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    aivan ihana lamppu piristämään syysiltoja

    Vastaa
  307. Sarita 11.9.2011

    Tämä kivan värinen takki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Paita

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735122&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13158

    Neuletakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725296&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=29153

    Ja laukku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725415&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  308. Siru 11.9.2011

    Laukku, johon voi hukata kaiken, mitä mukanaan kantaa, mutta voi miten täydellinen! <3

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734830&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13154

    Vastaa
  309. Tiunamiuna 11.9.2011

    Line collection, Naisten tweed mekko on mun suosikki!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=731755&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  310. Adelie 11.9.2011

    Storyn neuletakki http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652510&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=3141926 tyylikäs ja lämmin neule töihin tai juhliin. :)

    Vastaa
  311. Fridaliina 11.9.2011

    Talvi ei ole enää kaukana ja tälle takille olisi varmaan käyttöä!

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693499&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  312. iituliina 11.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652963&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Näissä kengissä kelpais tallustella tuolla kaduilla, http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693465&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    ja takiksi tämä ihana duffeli, harmaana!

    Näyttäis niiiiiin multa!

    Vastaa
  313. Soikku 12.9.2011

    Mun suosikit on Line Collectionin käsilaukku sekä Fransan neulepusero, ihanan syksyisiä molemmat!! :)

    Vastaa
  314. Peppinen 12.9.2011

    Duffelitakki ja farkut.

    Vastaa
    • Maj 12.9.2011

      Lähettelit aika monta vastausta samaan aikaan, samasta IP-osoitteesta, se ei ole kovin reilua, joten julkaisin tämän yhden :)

      Vastaa
  315. Supu 12.9.2011

    Aivan must saatava! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736711&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  316. kro 12.9.2011

    Shine, miesten paita

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=729443&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13177

    Vastaa
  317. NooranElamaa 12.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=712308&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698# ,

    Nanson Nyc-kuosi muistuttaa lähestyvästä ensimmäisestä hääpäivästä, kun se ihan virallinen päivä tuli vietettyä Nycissä. En ollut aiemmin huomannut tätä kuosia Nansolla ja ihastuin heti.

    Vastaa
  318. Hepa 12.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=733861&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Tuo ruskean värisenä on aivan ihan, juuri sellaista yksinkertaista mitä olen etsinyt koko kevään/kesän ja syksyn.

    Vastaa
  319. Milla 12.9.2011

    Syksyllä pitää olla lämpimää päällä ja varautua alkavaan talveen:) Eli neulepusero http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=734061&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162 ja polvisukat http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=658050&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13174

    Vastaa
  320. Anastasia 12.9.2011

    Suosikkini on Nanson naisten mekko

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=708627&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Ja Line Collection maiharit

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=737041&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  321. meiju 12.9.2011

    Syksyn kirpakoiden ilmojen lähestyessä suosikki löytyi talvikenkien puolelta. Olen etsinyt “tyttömaihareita” jo kauan ja tuolta näytti löytyvän oikein kivat sellaiset:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=737041&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  322. zeepia 12.9.2011

    Harmaa Line collection neuleliivi on mieluinen ja samoin se keltainen neuletakki

    Vastaa
  323. usram 13.9.2011

    Minä löysin tälläisen kivan keltaisen takin! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693524&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Vastaa
  324. sepi 13.9.2011

    Tämä paita http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735883&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13175

    Ja tämä takki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=735805&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13180

    Vastaa
  325. Elle 13.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=697177&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    Ihana nahkatakki!

    Vastaa
  326. ansu88 13.9.2011

    Tuo valkoinen kauluspaita on kiva ja tämä laukku on myös http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724686&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    Vastaa
  327. Hanna 13.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725330&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166#

    Peruspillifarkut, joihin on helppo yhdistellä paljon erilaisia ja erityylisiä vaatteita! :)

    Vastaa
  328. Tanja 14.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=725208&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162 Ihana neuletakki

    Vastaa
  329. mikko 14.9.2011

    Perusfarkut

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=723979&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13179

    Vastaa
  330. jarmo 15.9.2011

    Tämä Jack’s takki http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=724064&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13180

    Vastaa
  331. essi 16.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=728244&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13166 Housut mustana

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=652961&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187 Kengät

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=696630&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13160 Jakku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=726585&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13159 Paita

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=656543&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191# Laukku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=727483&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168 Huivi

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=713281&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13168 Huivi

    Oho, sielähän oli paljon löytöjä! :O Aloin toivomaan voittoa nyt enemmän ! Onnellista raskausaikaa ja mukavaa syksyä!

    -Essi-

    Vastaa
  332. jepa 16.9.2011

    ruskea käsilaukku on käytännöllinen,mahtuis minunkin tavarat.

    Vastaa
  333. Elli76 16.9.2011

    Kauniita vaatteita ja asusteita valitsit. Oma suosikkini on kuitenkin Nanson iki-ihana kuosihame: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=744222&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23698

    Vastaa
  334. hilkka 16.9.2011

    ruskea lämmin takki on minun mieleeni.

    Vastaa
  335. Jutta 16.9.2011

    Puman laukku! http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=662021&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10453#

    Vastaa
  336. Esmeralda 16.9.2011

    Mä tykkäisin tästä:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693732&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165#

    Vastaa
  337. ninni 18.9.2011

    Tämä Nanson mekko on kiva

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=744157&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa
  338. kati 18.9.2011

    lämmin takki oli kiva

    Vastaa
  339. nikol 18.9.2011

    Huppari

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735739&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13176&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    ja paita

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735779&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13175&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  340. martti 19.9.2011

    On niin komiat kengät kun itekkin oon komia

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=737041&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Vastaa
  341. Suvi 19.9.2011

    Nää olis aika kivat http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736718&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13187

    Vastaa
  342. Ninamaria30 20.9.2011

    tahtoisin jonkun talvitakin

    Vastaa
  343. eevis 21.9.2011

    Line collection: tweed mekko

    Vastaa
  344. niinD 22.9.2011

    Shine, Miesten takki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=735774&shopId=12653&compartmentId=13155&categoryId=13180&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay

    Pelkistetty ja siistin monikäyttöinen, taatusti hintansa veroinen.

    Vastaa
  345. Myrtti 22.9.2011

    Keltainen neuletakki piristää vaatekaappia kummasti: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736589&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Vastaa
  346. Saara 22.9.2011

    Tämä ihana ruskea laukku: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733861&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13156&categoryId=13191

    sekä tällainen perus printti t-paita: http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=733369&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13159 :D

    Vastaa
  347. keikka 23.9.2011

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=662021&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10006&compartmentId=10046&categoryId=10453# on kiva

    Vastaa
  348. Iiris 24.9.2011

    Ihanan pirteä keltainen neuletakki

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736589&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    Perus pitkikset talvea varten

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=316095&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=23696

    Harmaa neulosjakku

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=687298&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13160

    Vastaa
  349. metu 25.9.2011

    Villakangastakki

    Vastaa
  350. MillaMaijja 26.9.2011

    Ehdottomat suosikkini ovat:

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=693451&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13167

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=736578&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13162

    http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=744144&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=12653&compartmentId=13154&categoryId=13165

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *