Heipparallaa muruset! Päästiin lähtemään Ylivieskaan ja äitini on luvannut, että saan ottaa koko reissun ihan vain levon kannalta :) Olette kertoneet, että lueskelisitte mielelläni päivän asu juttuja enemmän, joten päätin tehdä sellaisen, vaikka en välttämättä mikään kiinnostava tai inspiroiva pukeutuja olekaan :)

 

Tämä on tosi tyypillinen asukokoinaisuus minulle… Koen tärkeäksi, että vaatteissa on ns. hyvä olla ja lisäksi niiden tietysti täytyisi miellyttää vielä silmääkin…

 

Neulemekko Cristelle & CO, Takki Zara, Kengät Bianco, Leggarit Pieces, Laukku Marc O’Polo.

 

Säät sallivat vihdoinkin tuon mun uuden takin käyttämisen :)

 

 

Muistanette sen usein kuvissani vilahtaneen CK:n kangaslaukun? Se kustansi vähän reilut 200 euroa ja 4-5 kuukauden käytön jälkeen se alkoi hajoilla käsiin. Ompeleet purkautuivat, sangat lähtivät irtoilemaan ym. Mielestäni tuon hintaisen laukun tulisi kestää vähän pidempään, vai mitä? Reklamoin laukusta, sain rahani takaisi ja sijoitin tähän Marc O’Polon mustaan nahkalaukkuun, joka toivottavasti kestää hiukan pidempään. Suurikokoinen laukku on tarkoitettu kestämään tavaroiden painoa, vaikka en mitään tiiliskiviä mukanani kannakaan. Laukussani kulkevat aina perusjutut kuten kännykkä, lompakko, avaimet ym. mutta sen lisäksi siellä pitää olla tilaa vaipoille, pulloille ja ehkä muutamalle muulekin jutulle mitä_ehkä_saatetaan tarvita :D

Kello ja vetskarit mätsäävät, jes :D

 

Kultaisen kaulakorun olen ottanut saanut äidiltäni ennakkoperinnöksi…

Tämän syksyn juttu eli ruutukuosi, eiii vaan hetkinen olikohan se toissa syksyn juttu sittenkin, no ihan sama sitä löytyy kuitenkin mun takista :DD

 

Mitä piditte asusta? Onko takki teidän mielestänne hieno vai aivan kammottava? Entä postaus kokonaisuudessaan, oliko sekin aivan kammottava? Koittakaa ymmärtää mun huumoria, en todellakaan anna teille mitään ” näin pukeudut trendikkäästi”-vinkkejä vaan kerron kuinka minä pukeudun, teidän pitäisi varmaan antaa niitä vinkkejä minulle<3

 

ps. Koitan huomenna vastata kysy-postauksen kysymyksiin!

 

– Maj

0 Comments

  1. Tanja 3.9.2011

    Tykkäilen asustasi kovasti! Näitä olisi kiva nähdä lisääkin :)

    http://todellajossain.blogspot.com/

    Vastaa
    • Maj 4.9.2011

      Moi Tanja! Kiva kulla, ehkä näitä silloin tällöin tänne ilmestyykin :)

      Vastaa
  2. ohoihoöh 3.9.2011

    Minkä merkkinen toi kello on? Nätti…

    Vastaa
    • Maj 4.9.2011

      kiitos, tsekkaa seuraava kommentti :)

      Vastaa
  3. Mei 3.9.2011

    ohoihoöh: Katopa tämä: http://magicpoks.indiedays.com/2011/08/22/korut-kellot/

    Maj: Ihanaa toisaalta kuulla välillä, että kaikki kallis ei kestä! Itse meinaa vähävaraisena opiskelijana välillä harmittelen, ettei ole varaa kaikkiin muotilehtien ihanuuksiin. Nyt vähän hävisi tuo harmitus, kun aloin miettiä josko ne haluamani tavarat ei sittenkään kestäisi käytössäni (kuten laukkusi). Kaikki kallis ei siis ole ”hyvää”. Eli tästä postauksesta tuli hyvälle mielelle :)

    Vastaa
  4. NannaK 3.9.2011

    Mä kyllä ainakin tykkään kovasti tuosta sun takista, jotenkin hyvällä tapaa erilainen (: Ja tuo laukku on kyllä ihan paras, en vaan voi vastustaa mustia nahkalaukkuja :P

    Vastaa
  5. Juuli 3.9.2011

    Hieno homma, että reklamoit tuosta laukun hajoamisesta. Sitä monesti tahtoo vaan jäähä itekseen tupiseen ja valittaan, että ku tavarat hajoaa, eikä tajua ollenkaa et asialle vois mahollisesti tehä jotaki :) Pitääpä itekki koittaa muistaa.

    Vastaa
  6. Ansku 3.9.2011

    Tosi kiva tuo zaran takki!

    Vastaa
  7. Iina 3.9.2011

    Kiitos hyvästä blogista!:) Todella kaunis laukku! Miten paljon se maksoi ja missä niitä on myynnissä?

    Vastaa
    • Maj 4.9.2011

      Laukku maksoi n. 220 euroa ja ostin sen Stokalta :)

      Vastaa
  8. rumbo 3.9.2011

    kiva, sillä itsekin viihdyn tuon tyyppisissä asuissa.

    nyt syksyn hitti päälläni on musta poncho.

    Vastaa
    • Maj 4.9.2011

      Mullakin olis pari ponchoo kaapissa, täytyypä kaivaa ne esille :)

      Vastaa
  9. D 3.9.2011

    Ihania nää tälläset päivän asu-postaukset! Näitä lisää :) takki on kiva, sopii sulle. Näytät sopivasti rennolta ja tyylikkäältä :)

    Vastaa
  10. Myy 3.9.2011

    Satuitko maanantaina aamulla olemaan Bestsellerin konttorilla Ruoholahdessa? Istuskelin aamupalalla ja mietin, että iiihan sinun näköinen tyttö tuli sisään. Jäin kuitenkin pähkäilemään todennäköisyyttä törmätä tollaisessa paikassa, joten en viitsinyt kipitellä perään ihmettelemään. ;)

    Vastaa
    • Maj 4.9.2011

      Jeps, siellähän mä olin!

      Vastaa
  11. Nata 4.9.2011

    et sä voi näyttää kuin hyvältä hölömö! :)

    Vastaa
    • Maj 4.9.2011

      Voi kuule… :D

      Vastaa
  12. vaniljatee 5.9.2011

    Näitä lisää! ja meikkijuttui! ja kaikkee :P

    Vastaa
  13. Lotta 5.9.2011

    On kiva asu! Rento mutta samalla tyylikäs :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *