Pidän kovasti ulkoilemisesta, touhuamisesta ja luonto on minusta kiinnostavaa. Olen kova menemään, siksipä tarvitsen kestäviä ja mukavia ulkoiluvaatteita. Mummu kertoi, että äiti ja eno ovat pienenä käyttäneet Reiman haalareita ja ne on kuulemma tosi hyviä. Siksi kai äiti pomppikin ilosta, kun Reima lähetti minulle ison laatikollisen Reiman ulkoiluvaatteita testiin. Äiti sanoi myös, että teillä lukijoilla on mahdollista saada Reiman ulkoiluvaatteet ilmaiseksi…

 

 

Yhtenä päivänä me käytiin viemässä iskän kanssa oraville pähkinöitä…

 

Sadehaalarit, takki ja pipo on saatu niiltä ”Reimalaisilta”.

 

Iskä sanoi, että tämä kärpässieni on myrkyllinen, mutta…

 

Muista sienistä se ei tiedäkään kuulemma mitään. Osaisittekohan te sanoa, että…

 

Mikä tämä sieni on nimeltään?

 

Tykkään välillä  möyriä maassa, vaikka en niin usein enää kaadukaan kävynmetsästysreissuillani kuin ehkä ennen…

 

Nämä pähkinät me annettiin oraville.

Sanon niitä oravia ”ORA”ksi kun en osaa vielä kunnolla lausua oikein niin vaikeita sanoja.

 

Ei minu, Oran!

 

Oli vähän vaikea luopua pähkinöistä, kun ne oikeastaan on minu, mutta toivottavasti orat tulevat iloisiksi…

 

Kuravaatteet tuli hyvin testattua samalla, säilyin koko matkan kuivana ja sitäpaitsi pinkki on kiva väri, sanoittepa te mitä hyvänsä!

 

Me käytiin vielä myöhemmin illalla katsomassa, että maistuivatko pähkinät oraville. Arvatkaapa mitä? Niitä ei ollut yhtään jäljellä. Meidän metsässä asuu nyt kylläisiä oravia, luulisin.

 

Yhtenä toisena aamuna oli viileää, mutta aurinkoista… Me otettiin iskän kanssa Teppo mukaan ja lähdettiin ulkoilemaan. Tällä kertaa puin lämpimän takin ja housut. Testasin myös Reiman talvikenkiä, hyvin niillä pysyi pystyssä!

 

Tykkään tosi paljon eläimistä, meidän Teppokin on tosi kiva. Se innostuu aina, kun me ollaan lähdössä ulos. Välillä saan ihan itse lenkittää Teppoa.

 

Äiti sanoi, että käytän takkia ja housuja sitten talvellakin, kun maassa on sitä valkoista juttua, lunta.

 

Minä en oikein muista mitään talvesta, mutta Teppo kertoi, että se tykkää enemmän kesästä. Teppo sanoi, että senkin pitää laittaa takki, kun tulee talvi.

 

 

Minä olen kyllä aivan valmis jo talven tuloon, onhan minulla jo talviasukin.

Muumeista olen nähnyt, että silloin voi laskea mäkeä ja tehdä kaikkea kivaa!

 

Nyt äitillä 0lis vielä pari sanaa sanottavana, heehei muumit.

 

 

Niin, olen ollut todella tyytyväinen Reiman vaatteisiin, ne ovat todella kestäviä, laadukkaita ja kauniita. Mitä mieltä olette näistä Rebekan puvuista?

Ai niin ja kertokaapa kommenttiboksissa, että minkä ikäisiä lapsia teillä on ja mitkä ovat heidän lempparipuuhiaan ulkosalla? Kommentoijien kesken arvotaan Reimatec-haalari! Voittaja saa sitten palkintohaalarin oikeassa koossa ja toiveitakin otetaan huomioon.

 

-Rebsu ja Maj

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Elli 2.10.2011

    Tyttäreni on nyt 7 kuukautta ja luulen, että ensi talvena meillä opetellaan kävelemään ja möyritään lumihangessa!


  2. Lotta 2.10.2011

    Ihanat ulkoasut Rebekalla. :)

    Meillä poika on 1v. 8kk ja lempipuuhia ulkona on hiekkakakkujen tekeminen, keinuminen, liukumäestä laskeminen ja potkuautolla ajaminen. Nyt myös pallon potkiminen on tosi hauskaa!


  3. Jenni 2.10.2011

    tyttö on ja ikää 5 vuotta. lempipuuhiin kuuluu keväällä kuraleikit, jolloin kunnon vaatteet ovat ehdottomat! Keskitalvella parasta on lumikinoksiin hyppelyt ja pyllymäen laskeminen :)


  4. JonnA 2.10.2011

    Kotoa löytyy iloinen ja virtaa täynnä oleva tyttölapsi, joka täyttää nyt lokakuun 28. päivä 2 vuotta :) Kelpaisi varmasti tuollainen Reima-haalari ensi talvelle vaikka synttärilahjana ;) Ensi talvelle en vielä olekaan haalaria hommannut, joten erittäin kiitollinen olisin tällaisesta voitosta :D

    Ulkona meidän lempparitouhuja on koiran ulkoiluttaminen, leikkikentällä touhuaminen, veneily papan kanssa, lehtien haravoiminen ja hiekan lapioiminen. Ensi talvena ajateltiin kokeilla pulkalla laskemista, lumilinnan rakennusta ja ekäpä käydä moottorikelkkaretkellä isin ja äidin kanssa :) Ulkoilu lapsen kanssa on siis todella monimuotoista ja hyvät ulkoiluvälineet ovat tarpeen :)


  5. Adalemina 2.10.2011

    Meillä ulkosalla touhuilee 2,5v. tyttö ja pian 5v. poika. :)

    Tytön lempipuuhaa ulkona on ihan ehdottomasti keinuminen omassa pihakeinussa. Poika on taas enemmän potkutraktorilla ajellut lehtikuormia nyt syksyn tullen. Monia ajometrejä siis on kertynyt – milloin mitäkin peräkärryssä. :)

    Jos taas mummolareissulla ollaan niin ehdottomasti luonnossa liikkuminen on täälläkin lempparein!


  6. Tanja 2.10.2011

    Meidän isompi tyttö on 3v ja pienempi 10kk. Ulkona lempipuuhaa on varmaan leikkipuistossa käynti isomman mielestä ja pienemmän mielestä hiekan ja kivien syönti :)

    http://todellajossain.blogspot.com/


  7. Niina 2.10.2011

    Meillä asustaa puolitoistavuotias luontoaktivistin alku, jonka kanssa on vihdoin syksyn saavuttua alettu tutkimaan metsän elämää. Talvea ja pulkkamäkeä odotellessa :) hiekkalaatikko on oman pihan suosikki. Myös kivillä leikkiminen on in!


  8. Janita 2.10.2011

    Ihana postaus <3 Rebekka on niin uskomattoman kaunis ja suloinen. :)


  9. ida365 2.10.2011

    Oi voi miten supersuloinen Rebekka metsäretkellään!♥


  10. TM 2.10.2011

    Poika 1v5kk:tta ja teemme vielä ulkona ”kakku” eli hiekkakakkuja, mut sitten kun lumi saadaan maahan ni lähdemme pulkkailee.


  11. Saila 2.10.2011

    Mulla on pian 5vee tyttö ja 3v6kk poika. Ulkoilussa meiän lempparipuuhaa näin kaupungissa on leikkipuistoilu, pyöräily, koiran ulkoiluttaminen ja talvella tietenki pulkkamäkihommat ja lumen luonti. Eli kaikenlainen maassa möyriminen ja sotkeminen ja vaatteet todella joutuu kovalle kulutukselle. Reimaa on ollu meilläkin ja siellä ainakin minun kokemuksen mukaan arvostetaan asiakkaita, koska kerran jouduin reklamoimaan eräästä haalarista ja sain kerrassaan loistavan ”korvauksen” maanantaikappaleen tilalle.


  12. Tiia 2.10.2011

    Meillä asustelee 5v,3v,1v5kk ja 4kk. Ja lapset tykkää kiikkua ja olla hiekkiksellä. Talvella tykätään mäenlaskusta :)


  13. Inka 2.10.2011

    Omalle tytölle tuli juuri 2v ja 5kk täyteen. Viime talven ehdottomia lemppareita oli pulkkailu ja mäenlasku. Muina vuoden aikoina metsäretket, tutkimusmatkat ja hiekkalaatikkoleikit ehdottomasti lemppareita. Tuo Reiman talvipuvun ihana värikäs printti on ehdottomasti omaan mieleeni, todella herkku! Tosin itse suosin haalarimallia, sen verta touhukas oma marakatti, että haalari vaan toimii meillä parhaiten! :)


  14. Jenni 2.10.2011

    Meillä on 11 kk vanha poika ja 3 vuotias tyttö. Poika harjottelee kävelemään joten siihen menee sen mielenkiinto ja tyttö rakastaa kuraleikkejä ja odottaa että pääsee laskemaan pulkalla mäkeä.


  15. ultsi 2.10.2011

    Meiltä löytyy 3v9kk ja 2v,.. ulkona kivointa on vesilätäköt ja hiekkalaatikko. Talvella mäenlasku ja ne isot lumikinokset!! : D

    Lunta odotellessa ja sitä arpavoittoa, jos onni suosii :)


  16. outi 2.10.2011

    Meidän tyttöjen (1½v, 3v, 4v5kk) lempipuuhaa on metsässä kävely ja kaiken kivan tutkiminen. Meillä myös lapset tykkää kun voi ulkoilla myös sateella koska me ei olla sokerista tehtyjä. Eli ulkoillaan satoi tai paistoi :) Hiekkalaatikolla remuaminen ja keinuminen on kanssa kivaa ja talvella mukaan tulee pulkkamäet ja pyllymäet joihin kyllä hyvä ja kestävä Reiman haalari/puku olisi juuri omiaan ja tuli tarpeeseen :)

    Meidän 8v2kk poika taas tykkää remuja metsässä, kiipeillä puissa ja leikkiä ”kasarmia” eli maha liukuja pitkin metsän pohjaa, polvillaan liukumista jne eli kestävät vaattteet hänellekkin olisi todella tarpeen :)

    Nyt ei muuta kun peukut pystyyn että arpaonni suosisi joskus meitäkin <3

    Maj:n perheelle todella lämmintä ja rauhallista syksyn jatkoa!


  17. maikki 2.10.2011

    Ihanat puvut! Varsinkin tuo jälkimmäinen on valloittava! :) Meidän perheeseen kuuluu kohta kahden vuoden ikäinen tyttö, jonka lempipuuhiin kuuluu leikkipuiston liukumäessä liukuminen. Aina kun mennään ylös, tulee tiukka komennus ”LIUAMAAN!” :D


  18. Tiina 2.10.2011

    Meillä on 4-v tyttö, hänestä kivointa on vierailla eri leikkipuistoissa. Myös mummon pihalla on kiva touhuta :)


  19. Elfrien 2.10.2011

    Ihania ulkovaatteita! Itselläni on 1v1kk vanha poika, jonka lempileikkejä on leikkiä hiekkalaatikolla, potkia palloa ja juosta mammaa karkuun. Talvihaalaria meillä ei vieläkään ole, ajateltiin selvitä alkutalvi vielä äitiyspakkauksen haalarilla. Tämä olikin ihan tarpeellinen postaus tätä ajatellen! :)


  20. ama 2.10.2011

    Meillä on rebekan ikäinen poika, lempileikkeihin kuuluun vesilätäköissä hyppiminen ja keinuminen! Heti kun mennään puistoon, niin juostaan keinumaan!


  21. Lottis 2.10.2011

    Meillä touhuaa 2v1kk tyttönen.

    Ehdottomasti lemppari puuhia ulkona tällähetkellä on hiekkaleikit ja keinuminen -se on aina vaan kivaa! :)


  22. Lilli 2.10.2011

    Tyttäreni on 1v2kk ja tykkää kovasti laskea liukumäkeä mahallaan :)


  23. Sapsu 2.10.2011

    Meillä tiistaina tyttö 1 vuotias. Tykkää kauheasti olla ulkona, mutta kengillä kävely on vielä vähän hankalaa, joten laadukkaalle haalarille olisi käyttöä, kun tulee siellä maassa konttailtua aika lailla :)


  24. kalamuija 2.10.2011

    Kiva postaus:) Ulkoilu on ihanaa. Meidankin pojat tykkaa siitæ ja aiti ja isi kans:)

    Meilla 9v ja 7v pojat ja paljon on kaytetty Reiman vaatteita. Tana talvena kokeillaan pystyykø norjalaiset samaan. Ostettu mm Helly Hansenin talvivaatteita. Haaveilin tana talvena Reiman Vuotso nimisestæ takista pojille. Nain sen netissa. Taalla pohjois-Norjassa on tosi kova ja pitka talvi ja tuo vaikutti silta, etta voisi toimia taalla. Mutta tuota takkia myy vain harva jalleenmyyja (melkeinpa vain paakaupunkiseudulla) eika netista voinut tilata. Laitoin jopa Reimalle ehdotuksen, etta avaavat kaupan tanne Kirkenesiin:) Taalla olisi potentiaalia:)


  25. Anu 2.10.2011

    Meillä asuu pojat 4kk ja 1v 10kk ja joka päivä pitää mennä kiikkaakkaa puistoon. Puistossa on myös kiva mennä piiloon pensaaseen ja huutaa PÖÖ!!


  26. valentina 2.10.2011

    minulta löytyy 11 kk tyttö, ulkona mielipuhaa on päämäärätön juoksentelu ja maasta roskien ja kivien keräily(maistelu) myös vesilätäköissä tassuttelu on melko hauskaa :D


  27. Alma 2.10.2011

    Meidän tyttö kohta 3 v on oppinut vasta potkupyöräilemään ja tykkääkin potkuilla eri leikkipuistoihin. Ihana postaus, kiitos Rebekalle!


  28. niina84 2.10.2011

    Tytöt 4,5v ja 1,11v. Tyttöjen lempipuuhaa on mennä kävellen katsomaan lehmiä ja kun talvi tulee niin retkeilemme paljon metsässä :)


  29. Kristina 2.10.2011

    Meillä on pian 2 vuotias tyttö ja 8 kuukauden ikäinen poika. Tyttö tykkää pomppia lätäköissa ja kiikkua, myös pikku kivet ovat mielenkiintoisia. Poika on vielä sen verran pieni, että viihtyy parhaiten vaunuissa tai joskus keinussa. :) Neiti saa vklp syntymäpäivä lahjaksi polkupyörän, joten voi olla ettei pihalla haluta enää muuta tehdä kuin pyöräillä :)


  30. Heidi 2.10.2011

    Poika 7v, tyttö 6v ja poika 4v ja kohta vauva. Ollaan tosi paljon ulkona, talvisin hiihdetään, luistellaan, rakennetaan majoja ja lasketaan mäkeä.. Reima(tec) suosikkini ollut jo vuosien ajan…


  31. Kirppu 2.10.2011

    Meille odotellaan talvivauvaa (kuten ilmeisesti teillekin? Onnea!) ja toivon, että vauva tykkää tulevana talvena pötkötellä paljon ulkona vaunuissa. Hakusassa onkin ollut lämmin, ihan vastasyntyneelle soveltuva haalari ja sellainen näyttäisi Reimalta löytyvän! Kuvistasi päätellen me ulkoillaan samoissa maastoissa joten jos joskus kohdataan niin tulen moikkaamaan! :)


  32. siina 2.10.2011

    Kolme tenavaa, 10- ja 5-vuotiaat herrat ja 3v rinsessa. Kaikki tykkää vetää tuolla pitkin metsiä ja läiskiä kuralätäköissä :D


  33. arja 2.10.2011

    Heippa! reiman vaatteet ovat kivan näköisiä ja värikkäitä. Meidän tyttö on nyt 7,5kk. Eli jos ensitalveksi olisi mahdollista voittaa toppapuku, koko saisi varmaan olla 92-etiäpäin :)


  34. Ansku 2.10.2011

    Omaa lasta ei löydy, mutta suloistakin suloisempi kummityttö, täyttää talvella 3v. Meidän lempparijuttuja ulkona on möyriä kaikki kolot ja ojat läpi, pienen mielestä kaikki on niin ihmeellistä ja ihanaa. Jänikset on lemppareita, ja niitähän kummitytön perheen pihapiirissä riittää, saa tutkailla niiden tekemistä.


  35. Kanttarelli 2.10.2011

    Minulla on tyttö 9 vuotta. Olen käyttänyt lapsellani aina Reiman toppavaatteita ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Viime talven toppavaatteet ovat jääneet pieneksi.( Lempipuuhaa on viime talvena aloitettu laskettelu.


  36. arja 2.10.2011

    Heh, niin ja meillä ei vielä tehdä kummempaa ulkona kuin istutaan rattaissa ;) ja nautitaan raikkaasta ulkoilmasta!


  37. Ceali 2.10.2011

    Hei kiva postaus ja vielä arvontakin!:)

    Meillä asustaa pian 1v9kk ikäinen tyttö. Lempparipuuhia ulkona on mm. käpyjen, tammenterhojen ja kivien keräily sekä nyt syksyllä sienien bongailu. Myös keinuminen on aika ykkösjuttuja! :)


  38. Jenni 2.10.2011

    Olen alisa neiti ja olen vähän yli 1- vuotias. Äiti väittää minun olevan temperamenttinen ja touhukas neito. Lempi puuhiani ulkosalla on ehdottomasti tutustua kaikkeen luonnosta löytyvään ja mikä mukavinta onnistun monesti yllättämään äidin, kun nopeasti vähän maistan kaikkea mitä ikinä maasta löydänkään! Vesilätäkössäkin olen saanut hyppiä ja suutunkin kovasti, kun ei kuulemma saa kastella vaatteita. Olen onneni kukkuloilla, kun vanhempani vievät minut laskemaan liukumäkeen. Minusta taitaa tulla samanlainen hurjapää kuin isästäni sillä tykkään mennä kovaa ja mikä olisi sen mukavampaa, kuin saada äiti ja isi juoksemaan minua kiinni! Minulle on kerrottu, että talvella pääsen pulkkamäkeen, joten odotan jo kovasti! :)


  39. tinde 2.10.2011

    Meillä on 11kk ikäinen tyttö joka oppi kuukausi sitten kävelemään, ja meno on kova. Ja voisin kuvitella että talvella meno on kova myös ulkosalla, kun oppii vielä kengät jalassakin kävelemään, ja tietenkin kumpsahduksia tulee varmasti ja siinä on kestävälle haalarille tarvetta. Meillä on myös koira, että yhdessä varmaan talvella möyrivät lumessa :D


  40. Katariina 2.10.2011

    Vielä ei ole lapsia yhtään kappaletta, mutta helmikuussa LA ja silloin toivottavasti saan pukea pienokaiseni talvihaalariin. :)


  41. Krista 2.10.2011

    Meillä tyttö 3v.4kk. Toinen lapsi syntymässä tammikuun alussa. Neitosen lempipuuhaa nyt syksyllä on se kun haravoidut lehdet on kasana pihassa ja sinne voi hyppiä sekaa tai sit ku lehdet on kottikärryssä niin täyden lehtikasan päälle istumaan ja ajelulle :) Ihanaa kun lapsilla on niin paljon mielikuvitusta että keksivät pihalla pienistäkin asioista tekemistä. Ei aina tarvi olla leluja. Metsäretkiä neiti myös rakastaa.Talvea odotellaan jo kovasti, viime talvena kivinta oli ajella lumikolalla ja tietysti perinteinen pyllymäen lasku :)

    Olen jo pitempään seurannut blogiasi, jäin heti ekasta kerrasta koukkuun :)

    Hyvää syksyä teidän koko perheelle!


  42. Katariina 2.10.2011

    Tyttö 1 v 1kk tällähetkellä hiekkakakkujen teko ja syönti sekä liukumäki ovat lempipuuhia puistossa. :)


  43. Satu 2.10.2011

    1 v. ja 3 v. lapset. He tykkäävät leikkiä hiekkalaatikolla, keinua ja laskea liukumäkeä. : )


  44. Emppuu 2.10.2011

    Heippa! Meiltä löytyy pian 1,5-vuotias poika. Ulkoillaan useamman kerran päivässä lähipuistossa, ja siellä lempipuhaa on ehdottomasti kiikkuminen sekä oravien ja lintujen jahtaaminen. :D Hiekkalaatikolla vierähtää myös tovi. Hiljattain on myös alettu laajentamaan reviiriä, eli kaikki vieraat tiet ja metsäpolut pitäisi päästä tutkimaan. :)


  45. Ansku 2.10.2011

    Meiltä löytyy hieman Rebekkaa isommat ulkoilijat, jo viisi- ja seitsemänvuotiaat! Vaikka elämmekin cityelämää, suuntaamme liki joka viikonloppu raittiiseen ilmaan, usein Pyreneille. Vaari on aiemmin huolehtinut lapsille Suomesta ReimaTecin haalarit hiihtoreissuja varten, mutta tällä hetkellä ei löydy kummallekaan tenavalle sopivia. Lapset kasvavat liian nopeaa :)!

    Täältä Espanjasta ei saa kunnon ulkoiluvaatteita ja niinpä olisikin kiva näyttää näyttää mallia näille paikallisille, että kyllä Suomessa osataan! Kuravaatteillehan täällä ei niin ole tarvetta, mutta lasketellessa ja lumessa pyöriessä välikausihaalarit ovat pop! Reiman vaatteet ovat saaneet aina kehuja sekä meiltä vanhemmilta että ulkomaalaisten ystävien vanhemmilta!

    Niin, ja suosikkipuuhaa ulkona on kiipeily puihin, myllääminen ja kuoppien kaivaminen. Ja se laskettelu :)


  46. Elkku 2.10.2011

    Löytyy poika 4 vuotta ja poika 8 kk. Nelivuotiaan lempihommia ulkona on auttaminen kaikissa pihahommissa – on ”kova työmies”! Nuoremman veljensä lempijuttu on katsella kaikkea uutta!


  47. kiku 2.10.2011

    Kivan näköset kuteet kyllä. Meillä 8 vuotias poika ja mieluisimmat puuhat ulkosalla taitaapi olla ihan sellanen yleinen mylvintä :)


  48. K&R 2.10.2011

    Minulla on poika, 1v3kk. Tähän aikaan vuodesta hänestä on hauskinta kerätä mätiä omenoita ja sotkea niillä… voi sitä sotkun määrää!


  49. Lattenainen 2.10.2011

    Kolme-vuotiaan pojan lempihommia ulkosalla on erilaiset palomiesleikit!!!!! Reima on todettu hyväksi ja sään kestäväksi merkiksi!!


  50. Eea 2.10.2011

    Mulla on kolme lasta 6, 5 ja melkein kaksi vuotiaat lapset. Lempipuuhaa näillä kaikilla on ehdottomasti eväsretkeily ympäri vuoden ja pyöräilykin on aika mukavaa :) Ja ihania kuvia tuosta Rebsukasta! Löysin juuri tämän blogisi ja täällähän on vaikka mitä kivaa :)


  51. Hilma 2.10.2011

    Mulla on pian 2 vuotta täyttävä poika. Lempileikkejä ulkona on hiekkakakkujen teko, kakkua läpsytellään lapiolla ja huudetaan että ”KAKKU” ;)


  52. Pauliina 2.10.2011

    Meillä on 3 v ja 9 kk ikäiset pojat. Isompi tykkää kovasti puistoilla ja retkeillä. Reimat on meilläkin ollut käytössä ja kovasti ollaan tykätty :)


  53. Kiia 2.10.2011

    Meidän perheessä on 1v tyttö ja 5v poika. Neiti tykkää heikkalaatikolla tehdä ja ”syödä” kakkuja.

    Pojan ja isin yhteinen jännittävä ja mieluisa retki on ollut pimeällä taskulamppujen valossa lähimetsään.

    Kesällä opittiin ajamaan ilman apupyöriä , suuri saavutus äidille ja pojalle :)


  54. Emmye 2.10.2011

    Ihania kuvia!! Tosi kivan näköisiä vaatteita ja tykkään, kun lapsilla on kirkkaita värejä vaatteissa.

    Meidän neiti on 3n ja tykkää tosi paljon ulkoilusta. Tällä hetkellä suosikkeja on vielä keinuminen, pyöräily ja metsäretkeily. Odottaa jo kovasti talvea, että pääsee laskemaan mäkeä, hiihtämään ja luistelemaan taas. =)


  55. Jutta 2.10.2011

    Jätkä 4v3kk rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Äiti ei oo ihan samoilla linjoilla :D vauhtia pidetään yllä lapsentahtisella urheilulla ja vaarallisia tilanteita koitetaan välttää esim. metsäretkillä. Tänään juuri vapaapäivän kunniaksi kävästiin mökillä ja saalistettiin muutamat suppilovahverot. Jätkä on jo aika haka sienihommissa, kun tunnistaa kanttarellit ja suppikset.


  56. satsuma 2.10.2011

    Kotoa löytyy 5v pikkupoika jonka lempi puuhia pihalla on kaikki maatilaleikit ja metsässä seikkailu. kaikki leikit on tuplasti parempia jos ne tehdään pihalla ja aina jos pitää lähteä sisälle tulee itku ja parku.


  57. Ilo 2.10.2011

    Lapset 4v ja 2v rakastavat eniten metsäretkiä, joihin sisältyy esim. marjojen poimintaa, eväiden syöntiä, makkaroiden grillausta, kaiken tutkimista jne. Kesällä kierrettiin huvipuistoja ja hienoja leikkipuistoja, mutta silti ihan parasta koko kesässä oli kuulemma metsäretket!


  58. JENNI 2.10.2011

    Meirän poika Ilari on 1v5kk, me ollaan paljon pihalla,, parasta pihalla on potkia ja heitellä koiran kanssa palloa,käydä lähimetsässä retkellä jossa käydään lähes joka päivä :) tai kaikista kivinta taitaakin olla naapurin traktori ja lehmät:) talvihaalareita ei ole vielä hankittu tulevaan talveen joten olisi aivan mahtavaa ne voittaa! viime talvikin ulkoiltiin Reiman haalareilla jonka laatuun voikin aina luottaa.


  59. Mire 2.10.2011

    Meillä on 2v 2kk poika. Ulkona tykkää ajella potkupyörällä ja tehdä hiekkakakkuja. :-)


  60. Suvi 2.10.2011

    Hei! Meillä ulkoilevat 2,5 v ja 11 kk:n ikäiset pojat. Vanhemman lempileikkejä ovat hiekkalaatikkoleikit sekä sählymailan kanssa heiluminen :) Pienempi tykkäilee erityisesti kiikkua vauvakiikussa. Kyllä se konttaileekin ulkona, mutta pääsee varmaan kunnolla vauhtiin vasta sitten, kun oppii kävelemään.

    Nättejä nuo Rebekan puvut! :)


  61. Pirkko Poutiainen 2.10.2011

    Täällä asustaa 5v, 8v ja 10v likat. Emännät touhuavat ulkona vaikka sun mitä. Uudet talvihaalarit möyrytään jo ennen lumen tuloa valmiiksi. Mun mielestä liiankin valmiiksi. Kesällä hypitään tramppaa, leikitään leikkimökissä ja metsissä. Talvella mäenlasku ja kelkkahommat vievät voiton kaikesta. Haalareista yläosat pysyvät hyvinä, alaosat ovat kuluneita. Ja niin sen pitääkin olla.


  62. Laura 2.10.2011

    Meillä on pikkuisen päälle vuoden ikäinen poika ja tällä hetkellä pihalla opetellaan kovasti kävelemään. Pelkkä pihalla olo riittää, mitään erikoista ei vielä tykkää tehdä vaan konttailee ja kävelee ympäriinäs ja itku tulee kun sisälle pitää lähteä…


  63. Tanja 2.10.2011

    Voi miten ihanat puvut olet Rebekalle saanut! kerrankin vähän kuvillisempaa ja retrompaa kuosia,väriä.

    Meillä juuri tänään 3v täyttänyt tyttönen ja 1.5v poika. Hiekkalaatikkoleikit mieluisia,kuten myös keinuminen ja kaikenlainen puuhastelu pihalla ja metsässä.


  64. Sanna 2.10.2011

    Onpa Rebekka herttainen ja niin suloinen!

    Meillä lapset tyttö 6v ja poika 9v, kumpikin eläväisiä ja liikkuvaisia. Peuhutaan ja liikutaan paljon niin luistellen, hiihtäen kuin mäkeä laskienkin.Olisin kiitollinen reiman uutuuksista!


  65. Päivi 2.10.2011

    Meillä pelataan palloa. Loputtomasti. Sisällä ja ulkona. Aamusta iltaan. Ja koko ajan huudetaan Minu Minu Minuuuun! Pojalla ikää nyt 1v 10kk.


  66. Mira 2.10.2011

    Täältä löytyy 3-vuotia tyttö. Leikkipuistossa touhuilu ja ympäristön ihmettely on lempipuuhia ulkosalla. Pyöräilemäänkin tyttö kovasti tahtoisi oppia.


  67. Maiju 2.10.2011

    Meidän ilopimpula on 10 kuukautta ja keinuminen on tällä hetkellä lemppariharrastus.


  68. Hansu 2.10.2011

    Aivan ihania syksyisiä kuvia! Ja ihana elämänmakuinen blogi :)

    Ja mitä kilpailuun tulee: 5v tyttö ja 7 viikkoinen poika löytyy tästä osoitteesta ja kyllä meillä on Reiman vaatteet ollut kovassa käytössä tytöllä, tulevaisuudessa tulee olemaan sama kohtalo myös pojalla ;)

    Meidän tytöllä oli kesällä missio löytää kaikki neliapilat sekä leppäkertut. Pylly pystyssä, nenä maassa mennään siis meillä… pieni tutkismatkailija taitaa tytössä asustaa. Kaikki luonnontuotteet kasveista eläimiin kiinnostaa ja välillä joutuu äiti kovien kysymysten eteen, kun tyttö esittää kysymyksiään luonnon toiminnasta :) . Kaiken tämän lisäksi iloa riittää jo lätäköihin juoksemisestakin sekä lumipallojen pyörityksestä. Aktiivinen tyttö, etten sanois!

    Pojan puolesta on vaikeaa vielä sanoa mutta sen verran helikopteria tuo muistuttaa heiluvine jalkoineen ja käsineen, että kun liikkumaan lähtee niin pysäytä ei mikään! Siinä vauhdissa ei taida keritä laskea leppäkerttuja vaan ainoastaan sitä kuinka kovaa mennään :)


  69. Virpi K 2.10.2011

    Mulla on 2 v ja 2 kk tyttönen. Lempparipuuhia ulkona on HIPPA. ”Isi , ota minut kiinni!”, huutaa hän ja juoksee kikattaen karkuun..


  70. Mirka 2.10.2011

    Heippa! Jos meidän taaperolta (1v2kk) kysytään niin pihalla ei tällähetkellä tehdä muuta kuin kerätä kiviä. Niitä sitten ihmetellään ja näytetää ja ”hierotaan” maahan takaisin. Jos äitiltä kysytään..niin pikku neiti pistetään ”reppuun” ja lähdetään metsään käppäilemään ja vahingossa kerätään kassillinen sieniä. Ja se valkoinen sieni tais olla valkoinenkärpässieni. ehkä ;)


  71. marie 2.10.2011

    Heippa! Meillä kotona on nyt lokakuussa 2 vuotta täyttävä vauhdikas poika ja toinen vauhtiviikari on tulossa maailmaan ihan koska tahansa (laskettu aika viikon päästä)…Pikkumies rakastaa ulkoilua ja hänen lempparinsa on ehdottomasti metsässä seikkaileminen sekä sorsien syöttäminen läheisen ”ojan” luona…sisälle ei millään haluaisi tulla vaan sanoo aina että haluaa vielä ulkoilemaan…:D


  72. -Satu- 2.10.2011

    Meillä on kohta kaksi vuotta täyttävä pikkutyttö ja odotellaan toista pikkuista vuoden vaihteessa syntyväksi. Neidin lemppari puuhaa on leikkipuistossa keinuminen ja laskeminen liukumäessä :)


  73. Heidi 2.10.2011

    Meidän pojan (4v9kk) mielestä hiekkalaatikon traktorileikit on parhaimpia. Hän tykkää myös kiipeillä…Ja ihan missä vaan. Puut on tietysti ne parhaimmat kiipeilyyn. Tyttö (2v10kk) taas on friikahtanut keinumiseen. Kukaan ei jaksa antaa niin kauaa vauhteja että se riittäisi neidille. Yleensä keinusta lähdetäänkin ison huudon kera pois. :D Hiekkalaatikolla tykkää myös tehdä kakkuja. Talvisin molemmat tykkää laskea mäkeä ja pulkkailla.


  74. Piina 2.10.2011

    Toi kukkakuosi ruskeella pohjalla on niin mun lemppari! Multa löytyy kolme tytsyä, 6kk, 3v ja kohta 5v (apua, noin iso esikoinen jo!). Pienin ei osaa vielä istua ilman tukea, joten paljon on sylissä ja rattaissa, 3v kävelee ja on nurin vähän väliä (…) ja kohta 5v rymyää niin maan perkuleesti, kiipeilee ja temppuilee eli kestävyys ulkovaatteessa on tärkee ominaisuus :)


  75. Camilla 2.10.2011

    Meillä on vuoden ja viikon vanha poju, joka tykkää keinua, römytä hiekassa ja ihailee kovasti naapurin vespaa. Käveleminen on kuitenkin ykkösjuttu juuri nyt.


  76. NinaR 2.10.2011

    Minulla on pieni poika kohta 10kk ikäinen. Hänen lempipuuhaansa on ehdottomasti keinuminen ja maassa istuskeleminen ja lintujen katseleminen :)


  77. Naksu 2.10.2011

    Tammikuussa 2v täyttä tyttö, lempileikkejä ovat trampoliinilla hyppiminen, hiekkakakkujen tekeminen, keinuminen, koirien katselu ja listaa voisi jatkaa loputtomiin!

    Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja kasvavalle perheellesi! <3

    -Naksu


  78. Maria 2.10.2011

    Meillä on 2 -vuotias tyttö ja kaikkein mahtavinta ulkona on ”joosta lintujen pevässä”. Oravat on myös tällä hetkellä in ja neiti on jostain saanut päähänsä, että ne haluaa syödä banaania, joten sitä aina joskus viedään metsään :D


  79. Ellu 2.10.2011

    Heissan!

    Teidän Rebekan ikäinen tyttö meillä kotosalla häärii. Onkin mukava katsella teidän arjesta kertovia kuvia, kun tytöt ovat niin saman ikäisiä. Touhua riittää ja omaa tahtoa.

    Reiman haalarit ovat meilläkin käytössä. Siskon ja ystävän lasten vanhat haalarit ovat päässeet meillä vielä käyttöön. Hyvin ovat kestäneet useammalla lapsella käyttöä. Reiman kenkiä ei ole tosin kokeiltu. Ulkosalla pitää tietysti tehdä pihahommia. Haravoida ja kuljettaa roskia. Läheinen leikkikenttä keinuineen on suosikkipaikka kotipihan hiekkalaatikon lisäksi.

    Kiitti sulle tästä mukavasta blogista. Siitä on ollut paljon iloa ja ollaan tytönkin kanssa katseltu Rebekan kuvia. :)

    Onnittelut raskaudesta ja mukavia päiviä kasvavan masun kanssa.


  80. Kata 2.10.2011

    Ihania kuvia luonnosta!

    Täällä touhuavat 2-v. tyttö, 3-v. tyttö ja 5-v. poika. Lempipuuhaa ovat nyt kaikki kesäleikit, jalkapallo, uiminen, pyöräily. Muutamme pysyvästi jouluna Suomeen Etelä-Amerikasta, lunta emme ole nähneetkään, emmekä yhtään toppahaalaria:) Nyt haaveilemme lumesta, se on jotain ihan super ihmeellistä. Luistelua, hiihtoa ja etenkin kunnon lumista talvea odotellessa.


  81. Niisku 2.10.2011

    Kivan näköisiä vaatteita:)

    Meidän perheessä on 3 v ja 9,5 kk vanhat tytöt. Pienempi tykkää kovasti vaunuilusta (katselee jo kovasti maisemia) ja nukkuu yleensä päikkärit aina pihalla. Isompi neiti on jo aikamoinen temmeltäjä ja parasta pihalla on tällä hetkellä juokseminen ja äidin ja isän auttaminen pihahommissa. Tietenkin myös hiekkalaatikolle on säännöllisesti päästävä:)


  82. Janika 2.10.2011

    Todella ihanat puvut on! Meiltä löytyy kaksi lasta, poika on 2,5-vuotias ja tykkää hiekkalaatikolla piirrellä siihen hiekkaan kaikkia kuvioita ja tutkia kaikkia kiviä ja kukkia ja puiden lehdetkin kelpaavat :D Ja tyttö täyttää tässä kuussa vuoden ja tykkää juoksennella siellä sun täällä ulkona ja keinua siinä vauvakeinussa.. :P Voi kunpa nyt kävis tuuri kun Reimalla olis niin kauniita pukuja!


  83. Sanna 2.10.2011

    Meillä on 2,5 vuotias poika ja 3,5 vuotias tyttö. Pojan lempihommaa on mopolla potkuttelu ja hiekkalaatikkoleikit. Tyttö on juuri oppinut pyöräilemään ilman apurattaita :) Reiman vaateitta meillä ei ole aikaisemmin ollutkaan joten mielellämme kokeiltaisiin :)


  84. Minsku 2.10.2011

    Heipsan, meillä asustelee 1 v 9 kk tyttönen, joka tykkää kaikista eniten pihalla taluttaa meidän lapukkaa.. ja harjata pihaa puhtaaksi :D


  85. TaiKa 2.10.2011

    Mulla on pian 7 kk ikäinen tytär ja meidän ensimmäinen ulkoleikkimme on kiikkuminen, se on aina hauskaa, suu auki hihkutaan ja kovat vauhdit on parasta :) ..ja välillä pitää maistella kiikkua :)


  86. Sini 2.10.2011

    Meidän kohta 3-vuotias neiti leikkii mielellään hiekkalaatikolla ja laskee liukumäkeä. Kaikenlainen tutkiminen kävelyn lomassa on myös mielipuuhia. Nyt syksyllä on katseltu sieniä sekä kerätty tammenterhoja, kiviä ja marjoja taskut täyteen.


  87. Jenna 2.10.2011

    Ihania molemmat asut! Meillä on 2-vuotias tyttö, jonka lempparipuuhia on kakkujen tekeminen hiekkalaatikolla ja sinne komennetaan myös äiti tai isi istumaan :)


  88. moma 2.10.2011

    Oi tuo ruskeapohjainen takki on niin niin söpö, ajattelin sitä meillekin haalariversiona, mut jos vaikka onni suosisi tällä kertaa niin jätänpä vielä ostamatta..:D

    Meillä on reilu 2v typy jonka lempipuuhia ulkona on omppujen, käpyjen ja kaiken mahdollisen kerääminen, nukenrattaiden työntäminen ja toki ne hiekkaleikit!;)


  89. Kati 2.10.2011

    Meiltä löytyy 5v poika, 3v tyttö ja 1,5v poika. Isommat lapset tykkää pyöräillä ja kiikkua ulkona, yks ilta tällä viikolla tehtiin iltaretki kun jo oli pimeää ulkona, otettiin taskulamput ja seikkailtiin pihapiirissä, lapset tykkäs ja vanhemmatkin:)


  90. Johanna 2.10.2011

    Hei! Äkkiseltään en huomannut, että olisi muita Tätejä liikenteessä. Voinkohan edes osallistua? :) ”Meillä” on kaks poikaa, 1,5v. ja 1kk. Hienot on haalarit Rebekan päällä, pojille sais ehkä mahollisesti olla eläimiä/autoja/rattoreita yms. kukkien tilalta, heh. Saattas pian Täti saaha muuten tuimat katseet. Olisipa kiva kun arpaonni suosisi ja jompikumpi pojista ilahtuisi!

    Ps. Seuraan blogiasi säännöllisesti, olen vain vähän laiskanpuoleinen kommentoimaan! :) Omaa blogiakin kirjoitan, mutta se on vain vaihto-oppilaskauttaan viettävän poikakaverin näkösällä. :)

    Terv. Johanna


  91. Kati 2.10.2011

    Meiltä löytyy perheen kuopuksina 7 v kaksostytöt, jotka tällä hetkellä ulkona mieluiten tekevät temppuja kiipeilytelineissä. Kesällä kova sana oli hyppynarulla hyppiminen ja talven tullen uskon meidän viihtyvän taas luistelukentällä.


  92. Johanna 2.10.2011

    Niin ja sama Johanna jatkaa: ulkona tutkitaan rohkeasti maailmaa, juostaan nopeasti karkuun ettei tarvi mennä sisälle ja rakennetaan Iskän apuna uutta hiekkalaatikkoa ja liukumäkeä. :)


  93. Neely 2.10.2011

    Meillähän on nämä meidän kaksi kipaletta 7-vee neitejä, vaatetta tarvitaan siis enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän=).

    Ulkona tykkäävät tutkia luontoa, seurailla mitä eläimet tekevät, mummilassa ruokitaan kovasti lintuja ja oravia (lintuja tunnistetaankin jo useita). Hippaleikit, kurasopat, juokseminen, kaikenlaista jaksetaan touhuilla. Metsäretket on parhaita=).


  94. Friidis 2.10.2011

    Täällä meillä on 9kk ikäinen pikkutyttö ja juuri mietittiin, että mitäköhän hän ajattelee lumesta, kun viime talvena sen päälle ei vielä ymmärretty mitään. Nyt mennään jo aika kovaa ja talvella onkin sitten jo vanhemmilla perässä pysymistä :) Pihapuuhissa, kuten haravoimassa on mukava olla mukana näin syksyn tullen. Ja koirien touhuille hymähdellään :)


  95. Outi 2.10.2011

    Aivan ihania nuo Rebekan puvut! Tuo pinkki on kyl hieno =) =)

    Meillä on Nelli-tyttö, joka on nyt 1 v 4 kk.

    Ulkosalla käymme koiria ulkoiluttamassa, pupuja katsomassa tallissa ja hevosia & lehmiä laitumella.

    Nelli ei vielä halua kävellä kenkien kanssa, vaikka sisällä meneekin juoksujalkaa jo sukkasillaan ;D

    Eilen Nelli pääsi meidän uuden koiranpennun kanssa konttimaan sänkipellolle xD Se oli selvästi tosi hauskaa – eipä tarvinut istua pelkästään rattaissa ;D


  96. Aneli 2.10.2011

    Pikkuinen täytti juuri tälläviikolla vuoden :) Ja tottakai lempparipuuhia on kaiken syöminen.. :D Mutta kyllä kestävät vaatteet on pop! :))


  97. Suvi 2.10.2011

    Meillä sipsukka 3,5v ja kovasti touhutaan sekä omalla pihallamme koirien kanssa, että metsässä, jossa lempipuuhaa on istua mättäällä ja napsia puolukoita(tai mustikoita/eväitä) suuhun :) Kampetta kuluu ja kestävyys on siis tärkeää ja iloiset kuosit vielä plussaa ja ihanuutta.


  98. Kaisa 2.10.2011

    Meillä asustaa kotona 3v poika ja 3kk tyttö. Pojan lempipuuhia ulkona on jalkapallon potkiminen ja nyt uutena alkusyksyn harrastuksena leijan lennättäminen. Myös lätäköissä pomppiminen on hauskaa, paitsi silloin kun äiti onkin laittanut jalkaan lenkkarit kumppareiden sijaan :) Tytön lempipuuhaa ulkona on toistaiseksi ollut nukkuminen. Mutta eiköhän sekin pian muutu. Niin tarkkaan katselee isoveljensä touhuja :)


  99. Annika 2.10.2011

    Meidän 6 kk pikkuneiti tykkää kaikista eniten katsella vaunuista, kun puiden oksat heiluvat. Myös kauppahallin katto on jotain todella mielenkiintoista katseltavaa :)


  100. Hippu 2.10.2011

    Meillä on 2,5v. poika ja ulkona edottomia suosikkeja ovat pihatyöt isä mallia seuraillen ja metsässä mustikoiden syöminen kavereiden kanssa. Tuleva vauva on vielä masussa, mutta tuntuu tykkäävän ulkoilusta tämänkin äidin kyydissä :)


  101. Rosa1 2.10.2011

    Pojat 5 kk ja 2 v. Pienempi tykkää ulkoilla maisemia ihaillen rintarepussa tai vaunussa nukkuen. Isompi innoissaan kaikista remppahommista, mopolla ajelusta, hiekkaleikeistä…


  102. unni 2.10.2011

    täältä löytyy noita haalari-ikäisiä tytöt 4 ja 6 v ja 8 v poika. omassa pihassa keksivät jos jonkinlaista puuhaa trampoliinilla hyppimisestä majan rakennukseen ja hiekkakaupungin rakennukseen.


  103. Miija 2.10.2011

    Reimat rocks!

    Super-suloisia kuvia Reimoissa! meillä täällä tytöt 7v ja 1,5v, mielipuuhastelut tällä hetkellä puiston liukumäessä :)


  104. Noora 2.10.2011

    Meillä on 4kk vanha tyttönen :–) Kauheasti ei olla vielä ulkona päästy muutakuin vaunuilemaan, kesällä oli kiva retkeillä nurmikoilla. Mutta erityisesti kevättä odotellessa! ps. ihanat toi teidän talviasu!


  105. miraaz 2.10.2011

    Meillä on ensi viikolla 1v täyttävä tyttönen, joka kuukausi sitten oppi kävelemään. Ulkona lempileikkejä on tietenkin käveleminen, keinuminen ja hiekan syöminen, mistä tämä äiti ei oikein tykkää :)


  106. Pia 2.10.2011

    Meillä on kohta 11kk vanha poika, joka tykkää erityisesti keinumisesta. Pihalla on myöskin kiva läpsytellä hiekkakasoja ja tutkia kiviä. Etenkin maistaa niitä:)


  107. Jansku 2.10.2011

    Meillä ihanat 4v ja 1v pojat. Isompi tykkää pyöräillä, leikkiä hippaa ulkona ja kiipeillä. Pienempi tykkää keinua ja touhuta hiekkiksella.

    Ihanat noi Rebekan puvut :)


  108. Liaha 2.10.2011

    Moikka moi!

    Meidän perheeseen kuuluu 2-vuotias poikani,isi ja koira Rosa. Ihan meidän kodin vieressä on metsää, jossa käymme paljon leikkimässä ja tutkimassa luontoa, kun ulkoilutamme Rosaa :) Mukava kuulla, että joku muukin puuhailee samanlaista, ihana harrastus :) Meidän jätkä kirjaimellisesti hyppii ilosta, kun sanoo että tänään mennää metsään, huutaa innoissaan ”Juu mettää” :D

    Kesän lemppari puuha oli kukkien poimiminen :) Meidän aamuiset koiran ulkoilutuslenkit venyivät joskus 1,5h pituisiksi, kun poimittiin kaikki ihanat kukat mukaan. Kotona osa pääsi sisälle maljakkoon ja osa takapihan pöydälle. Muuten ulkona painetaan meneen juoksu jalkaa non-stoppina, paitsi kun leikitään änyyteeny -leikkiä :D eli jätkä pysähtyy yhtäkkiä kesken juoksun ja äitin pitää sanoa ”änyyteennyt” ja sitten kikatetaan ja juostaan kahta kovempaa. Kyllä on äitillekin päikkärit herkkua näiden aamuisten juoksulenkkien jälkeen :) Niitä meillä onneksi koisitaan 3 tunnin verran, niin äiti kerkiää päikkäreille,tekeen omia juttuja ja kotitöitäkin.

    Itse kiinnitän lasten vaatteissa huomiota kirkkaisiin iloisiin väreihin ja ihaniin kuvioihin :) joten multa tulee kehut kummallekin Repsun asulle! Meille tulisi todella tarpeeseen toppahaalari! Jätkä sai isovanhemmilta lahjaksi viime vuonna Travellin haalarin, mutta on kokoa 92cm ja reilusti vielä liian iso :( Mikä harmittaa kovasti, kun olin laskenut että sitä käytetään tämä talvi ettei tarvitse ostaa. Pyrin ostamaan kestäviä lasten vaatteita, jotka siirtyvät sitten seuraaville lapsille, jos vain taloudellinen tilanne sen sallii. Joten meille tulisi todella tarpeeseen 86cm kokoinen talvihaalari :)

    Blogisi on todella hyvä juuri tälläisenä. On rohkeata jakaa elämänsä näin muille ja hyvin olet pitänyt puolesi ilkeitä kirjoituksia vastaan :) Ne kannattaakin jättää omaan arvoonsa! Jatka samaan malliin :) ja mukavaa odotusaikaa ja hyvää loppuvuotta teidän perheelle! Iloisia tulevia metsäretkiä :)


  109. Terhi 2.10.2011

    Meiltä löytyy vähän reilun vuoden ikäinen mies. Lempparihommiin kuuluu vaunukävelyt jossakin paikassa missä on autoja ihmeteltävänä. Hiekkishommat, pallon pelailu ja yleinen ulkona sekoilu ja säheltäminen:)


  110. Karo 2.10.2011

    Meillä rasavilli 2-vuotias poika. :) Lempparipuuhia ulkona on yksinkertaisesti maailman tutkiminen! 2-vuotias kiinnittää huomiota asioihin, jotka aikuinen ignooraisi täysin viipottaessaan paikasta a paikkaan b kaikessa kiireessä. Taaperolla ei ole kiire minnekään. Tuikitavallisesta kävystä saa jännän tutkittavan pitkäksi aikaa; miltä käpy tuntuu, ehkä jopa maistuu, kuinka pitkälle käpy lentää, entäs voiko käpyä potkaista… lista on loputon. Tavalliset puun juuret muuttuvat kaksivuotiaan mielikuvituksessa vaikkapa dinosauruksiksi! :) Siksi vastaankin, että lapseni lempipuuha ulkona on kaikessa yksinkertaisuudessaan maailman tutkiminen, se on opettavaista myös äidille ja isälle.


  111. Jonna 2.10.2011

    Aivan ihania nuo Rebecan asut, neiti poseeraa jo hienosti kameran edessä ;) Muutenkin blogisi on yksi kestosuosikeistani, ollut miltei alusta saakka :)

    Meidän pieni Amanda-tyttösemme on nyt 9kk:n ikäinen, aivan ihana palleroinen! Neiti on aktiivinen kuin mikä ja möyryää jo mielellään ulkosalla hiekkalaatikolla :) Lisäksi keinuminen on toooosi hauskaa, kikatusta ei voi siinä hommassa estää :D Yksi Reiman puku meillä on käytössä (”peritty” sukulaistytöltä), hyvältä nuo Reiman vaatteet tosiaan vaikuttavat!

    Ihanaa syksyä teidän perheellenne, ja onnea masussa kasvavasta uudesta tulokkaasta! Olet monen äidin esikuva, ja inspiroit omalla kivalla tyylilläsi monia :)


  112. erja 2.10.2011

    Meillä yksi poika, joka täyttää marraskuussa 2v. Kovasti viihtyis nykyään vain ulkona ja seuraa ilmeisesti isänsä jalanjälkiä ja aikoo rakennusalalle sillä niinkuin yksi ystävämme tänään sanoi: ”teidän pojallannehan on enemmän työkaluja täällä ulkona,kuin isällään” :) Eli koko ajan rakennetaan ja sahaillaan ,kun ukona ollaan:)


  113. silja 2.10.2011

    Meidän tyttö on puolivuotias :) Lempparipuuhaa ulkosalla taitaa olla vielä rattaissa istuskeleminen ja kaikenlaisen uuden ihmetteleminen. <3


  114. Peppa 2.10.2011

    Moikka! Itselläni ei ole lapsia, mutta siskonpoikani ovat minulle maailman tärkeimpiä.Vanhempi heistä on kummipoikani.Meillä on tiivis perhe ja olenki poikien arjessa mukana mahdollisimman paljon, ei heistä voisi erossa kauaa ollakaan kun ikävä jo tulisi.Nuorempi on 4-vuotias ja vanhempi 6-vuotias. <3 Itsekin olen huomannut että kunnon ulkovaatteet ovat niin tärkeitä kun siellä maassa tulee poikien rymyttyä.


  115. Katri 2.10.2011

    Kolma lasta. 9-vuotias poika sekä 6- ja 3-vuotiaat tytöt. Reiman vaatteita on ollut paljon ja ollaan tykätty. Tytöillä on Reiman sadeasut tällä hetkellä käytössä ja on ihanan pirteät.

    Isoin ryömii metsässä kavereiden kanssa ja ovat sissejä. Voitte kuvitella, kuinka kuluttaa vaatteita. Housut viikossa ei ole tahti eikä mikään. Lisäksi pyöräilee paljon sekä pelaa jalkapalloa ja sählyä/jääkiekkoa kavereiden kanssa. Pienemmät tykkäävät leikkipuistoilusta, hiekkalaatikkoleikeistä, leikkimökistä, lätäkköleikeistä, lumileikeistä, ruutuhyppelystä, hyppynarusta… Ihan sama, kun saa olla ulkona.


  116. R 2.10.2011

    Kohta 1,5-vuotias tyttö. Suosikkipuuhat ehdottomasti kakkujen teko, keinuminen ja pallon potkiminen. Illalla ennen nukahtamista kuuluu vielä sängystä ”kii-kaa” ja ”kakku” ja ”pokkii” kun neiti ilmeisesti käy päivän kohokohtia läpi uninallelle :)


  117. hennakatarina 2.10.2011

    Mun mielestä pinkki on tyttölapsella aina hyvä :) Talvella ja syksyllä kun on niin ankeaakin välillä (paitsi nyt ruskan aikaan!), varsinkin kun ei ole lunta ja on pikeää niin on kiva kun on pikkuisia väripilkkuja piristämässä maisemaa!

    Katselin itsekin Kankaanpään Reiman myymälässä samantyyppistä pipoa tulevalle talvelle, mutta tuntui niin turhalta vastasyntyneelle ostaa vielä tuollaista pipoa. Ens talvena varmasti tuollainen on kova sana :) Mä ainakin luotan Reiman merkkiin täysillä!

    Tohon arvontaan en osallistu, vauvani kun ei ole edes vielä syntynyt :D


  118. Aprilli 2.10.2011

    Meillä on 1,5v poika jonka lempiharrastuksiin ulkoillessa kuuluu mm. kivien keräily. Ulkoillessa on kiva bongailla kii:tä (kiviä), koiria ja kukkia, prum prumit (autot) pitää myös mainita kun niitä tulee vastaan … Perheen omaa koiraa lenkkeilytetään yhdessä ja leikkipuistossa on kiva käydä kiikkaamassa ja leikkimässä kukkuu eli piilosta leikkejä :)


  119. Mickey 2.10.2011

    Reimalla on ihania kuoseja, ja meillekin äiti pienenä puki vain ja ainoastaan Reimaa – ja varmasti hyppisi kattoon, jos tulisin pukemaan pojallemme muuta kuin Reimaa :’D Eli Reimaa reimaa reimaa reimaa.

    Pitäisi pojalle jostain metsästää Reiman kevyttoppapuku ja toppapuku talveksi. Hyvin hankalaa, kun maksavat kuitenkin ihania summia ja tuo jätkä kasvaa k o k o a j a n.


  120. mirka 2.10.2011

    Minulla on 2,5- vuotias, hyvän mielikuvituksen omaava ihana poika. Pojalla on tällä hetkellä lempileikit ulkosalla leikkipuistoissa. Täälläpäin on paljon oravia ja myös fasaaneja, ja nehän on pojasta hirmusen mielenkiintosia! Sieniä ja lehtiä on myös katsella.


  121. linda 2.10.2011

    10kk ikäisen kanssa ulkoillaan lähinnä vaunutellen, jonkin aikaa viihtyy hiekkalaatikolla ja keinussa. Odotan tosi innolla ensi kesää kun lapsi on jo sen ikäinen, että voidaan puuhailla kaikkia mukavia ulkojuttuja.


  122. Mamma 2.10.2011

    Meillä 2v poitsu, ja ykköshomma ulkona on liukumäet, hyvänä kakkosena tulee keinu ;) Metsästä taas kerätään erilaisia ja kokoisia keppejä :)


  123. D 2.10.2011

    Mun 3kk vanha poikani ei oikein ikänsä puolesta niinkään touhua ulkosalla mitään erikoista, mutta jos lempipuuha täytyy sanoa niin varmaan vaunuissa nukkuminen :) <3


  124. Lver 2.10.2011

    Rebekan puvut on niin nättejä, pukisin oikein mielelläni lapselleni jos olisi tyttö! Oma poikani on 3-vuotias. Viemme myös usein käpyjä oraville, ja myöhemmin käymme katsomassa josko olisivat hävinneet. Kertaakaan eivät ole vielä kelvanneet, toisin kuin nuo pähkinät! :D Metsän tutkiminen tuntuu olevan pojan lempipuuhaa, puolukoitakin tykkäsi jo keräillä. Lisäksi kivien heittely järveen ja vesilätäköihin.


  125. Riikka 2.10.2011

    Omia lapsia ei ole, mutta kummityttöni täyttää piakkoin kokonaisen vuoden ja haalari olisi mahtava synttärilahja :)

    Typy tykkää töpötellä pihamaalla ja kiikkuminen on ihan ykkösjuttu :)

    Niin ja olin aikanaan duunissa päiväkodissa ja siellä kyllä huomasi, että Reimat ne vaan kesti vettä ja Reiman haalareista lähti hiekat pois eikä polvet kuluneet kuten monista muista haalareista. Ja Reiman rukkaset on ihan pop :)


  126. kiiwi 2.10.2011

    Heippa! Ihania kuvia ja siistit puvut likalla! :)

    Meidän perheessä tyttö 1v 3kk, ulkona olessa ehdoton hitti on taluttaa pikku koiraamme. Tämän lisäksi lempparipuuhia pihalla tietty perinteiset puistoilut ja metsäretket.

    Oikein hyvää syksyn jatkoa teidän perheelle ja hyviä vointeja!


  127. Nanne 2.10.2011

    Meillä on vajaa 7kk vanha tyttö. Aikaisemmin neiti tykkäsi köllötellä vain vaunujen tai rattaiden pohjalla, mutta nykyään katselee mielellään vaihtuvia maisemia :)


  128. Mirva_h 2.10.2011

    Kivan näköisiä pukuja.

    Minulla on 3- ja 5-vuotiaat tytöt.Suosikki puuhaa on pyöräily ja keinut ja metsäily erityisesti kiville kiipeily ja kivien ja muiden aarteiden keräily :)


  129. Tiunamiuna 2.10.2011

    Paavo 6,5kk lempipuuhaa ulkona on rattaissa maisemien katselu sekä uusin kokemus luontoon saatiin viikonloppuna mökillä. Elämys oli suuri kun hän sai olla ruohikolla johon oli tippunut puista lehtiä. Voi sitä öö öö ää ää hee hee:n määrää =) Se oli muuten ensimmäinen kerta kun Paavo oli ihan kunnolla ulkona maassa, oikein leikkimässä.


  130. Laura 2.10.2011

    Minulla on tytär 5kk, ulkosalla hän ei oikein vielä osaa mitään touhuilla, mutta sitäkin enemmän tykkää ihailla maisemia vaunuista tai sylistä käsin :-)


  131. paapura 2.10.2011

    Ihanan raikkaita on Repsun asut. Itse henkilökohtaisesti pidän paljon pinkin ja valkoisen yhdistämisestä ;) Talveenkin on kiva tuoda väriä kivoilla kuviolla. Meidän tyttö on 1 vuoden vanha ja juri oppinut kävelemään. Lempipuuhaa ulkona onkin tepastelu, vaunut on ehdoton ei :D myös kaivaminen ja kuralätäköiden läiskyttäminen on ihanaa ( äidistäkin…hih ) tämän takia juuri meidän perheessä satsataan ulkovaitteeisiin. kuivana ja lämpimänä pysyminen ovat ykkös juttu. näin koko poppoo pysyy paljon tyytäväisempänä kartanolla. Ja niistä toiveista sen verran et takki/housut yhdistelmä olis meille mieluisin sillä varastossamme polttelee jo pinkki toppahaalari ;)


  132. Niina 2.10.2011

    Kolme viimeistä kuvaa kun näin niin melkoisen leveä hymy ja ihanan raukea mieli levisi tänne koneen ääreen, kuinka käsittämättömän kauniita kuvia, ihana lapsonen suloisine vaatteineen ja eleineen, ah, ootte te vaan ihania koko porukka, koirakin toki mukaan luettuna ; ) metsäretki näytti niin mukavalta ja ihanan syksyiseltä <3


  133. Kolmen ihanan äiti 2.10.2011

    Meidän tyttöjengiin kuuluvat ihanat kultakutrit 3 kk, 5 v. ja 6 v. Esikoinen on aloittanut koulutiensä ja yllättävän ”itsenäisen” elämän. Enää en äitinä olekaan joka askelta vahtimassa, on vain luotettava. Pienin vielä vain uinuttelee rattaissa. Keskimmäinen ja vanhin pitävät kovasti pihaleikeistä naapurin tyttöjen kanssa nyt, kun saavat jo olla keskenäänkin pihapiirissä. Tällöin leikitään kirkonrottaa tai kiipeillään kiipeilypuussa. Välillä tytöt ottavat mukaan ”petsejä” ja ”pollyja”, joiden kanssa saa mitä ihanimmat leikit pihakoloihin. Parasta, tai ehkä toisiksi parasta, on pelata isin kanssa fudista (isiä tietenkin harmittaa, koska häviää useimmiten ;) )! Hmmh.. toisaalta kivaa on myös kerätä kiviä. Niitä löytyykin aikamoinen kokoelma kerättynä. Pihalla vain on kivaa ja aina riittää tekemistä!


  134. Niina 2.10.2011

    Meillä on 1,5 vuotias reipas tytteli jonka mielipuuhaa ulkosalla tuntuu tällä hetkellä olevan juokseminen! Ei vaan millään malta olla paikallaan esimerkiksi hiekkalaatikolla kun ympärillä on niin paljon nähtävää. Toinen mieluisa ”harrastus” on kiivetä liukumäkeä väärinpäin ylös, äiti saa olla tarkkana ettei käy köpelösti..


  135. Johanna 2.10.2011

    pieni tyttöni 2,5v ja mikään ei vedä vertoja vesilätäköille! 200 metrin matka kodista päivähoitoon kestää sateisina päivinä jopa sen 30 minuuttia. Onko mitään hienompaa juosta edes takaisin lätäköissä ja pysyä toivottavasti myös täysin kuivana? ;)


  136. PiiPaa 2.10.2011

    Meidän pieni rinsessa on 4kk. Vielä lekotellaan vaunuissa, mutta välillä päästään äidin tai isin syliin katsomaan maailmaa sieltä vaunujenkin uumenista. Odotan innolla niitä ulkoilureissuja, mitä tulevaisuudessa pääsemme yhdessä tekemään!


  137. mia 2.10.2011

    Meillä on tytöt 2v ja 9v sekä pojat melkein 5v, 11v ja 13v.

    Reiman vaatteet on hyviksi havaittu ja itseasiassa kuopuksella on juurikin nuo pinkit kuravaatteet ja kukkakuosinen toppahaalari odottaa kaapissa talvea :)


  138. Pom 2.10.2011

    Heillä on 1v3kk tyttö joka tykkää ulkona juoksennella, tehdä hiekkakakkuja ja tutkiskella kaikkia mielenkiintoisia maasta löytyneitä kiviä ja oksia. Uusin villitys on tietenkin syyslehdet, kesällä taas kukkien ihastelu ja haistelu. Leikkikentällä kiikku ja liukumäki ovat myös in. Kärryistä käsin koirat ja muut eläimet saavat iloisia huutoja osakseen.


  139. Emma 2.10.2011

    Meillä on vilkas poika 10kk. Olis kiva saada Reiman puku, sillä on laadukkaita jakun poika menee maassa(konttaamalla) kauheeta vauhtia, niin ois hyvä ettei puku heti menis rikki :)

    Oon kattonu tota Rebekan päällä olevaa kukkakuosista pukua, kiva puku. Jos meillä olisi tyttö niin ehkä meillä olisi tuollainen :)


  140. Henna 2.10.2011

    Meidän 1,5 vuotiaan tytön lempipuuhaa taitaa olla kiipeily niin ulkona kuin sisällä. Ja puistoilu, liukumäet, karusellit ja keinut… Meno on kyllä aika moista, paikallaan ei jaksa kauaa pysyä!


  141. Titta 2.10.2011

    Meillä on kaksi poikaa,2v9kk ja 4kk. Vanhempi rakastaa metsäretkiä ja sateella on aina pakko päästä ulos pomppimaan lätäköihin.Vesi kiinnostaa muutenkin hirmuisesti.Pienempi tykkää olla paljon rintarepussa kasvot menosuuntaan että pääsee katselemaan luontoa ja myös päiväunet nukutaan aina ulkona vaunuissa.

    Kiitos paljon kivasta blogista…ilo lukea =)


  142. Tupu 2.10.2011

    Meidän 5v.pojan lempipuuhia ulkona on kaikenlainen kiipeily ja hiekkalaatikko leikit.


  143. Heidi 2.10.2011

    Tytär täyttää joulukuussa 3v ja tän kakkosen la olis keskiviikkona.

    Meillä pihan suosikkileikkejä on kaikki huimapäiset. Sinne kiivetään minne vaan päästään…

    Hyvän näköset setit R:llä!

    Mietin tuota ruskea-kukallista haalarina neidille talveks mut päädyin sitte kuitenki toiseen merkkiin. Tyytyväinen kyllä oon ollu kaikkiin meillä olleisiin Reiman tuotteisiin. Sopivasti tehtaanmyymälä mummala matkan varrella ja siellä tulee käytyä joka kerta…


  144. Krisse 2.10.2011

    Kuopus (1 kk) nauttii toistaiseksi ulkoilussa eniten nukkumisesta, ja nukkuisi varmaan vaunuissa koko päivän jos tilaisuus tulisi. Esikoinen, pian 4v, on sen sijaan löytänyt liikkumisen ja tutkimisen riemun. Hän pinkoo pää kolmantena jalkana pitkin maita ja mantuja, ja tutkii kyllä joka paikan ja kivenkolon. Meillä ulkoillaankin ympäri vuoden säällä kuin säällä, ja ihan niillä paukkupakkasillakin. Ei paljon kylmä tai märkä haittaa kun on oikeat vetimet! Äiti vois muistaa saman ensi talvena ;)


  145. Sirja 2.10.2011

    Ihania kuvia! Täältä löytyy 1v11kk ja 3v6kk tytöt ja ne tykkää keinua, mönkiä hiekkalaatikossa, laskea liukumäkeä ja ihmetellä kaikenlaista luonnosta löytyvää.. Siksipä vaan vuodenaikojen muutokset onkin niin ihania, aina on jotain uutta käsiteltävää. Kauniita syksypäiviä sinne!


  146. Greu 2.10.2011

    Meillä asustelee 1,5-vuotias aktivistipoika, ja ulkona aivan parasta on väijyä koska naapuri lähtee ulkoiluttamaan koiraa! Silloin voi hyökätä silittelemään ja hihkumaan:)


  147. ninia 3.10.2011

    Meidän 3-vuotias neiti on touhukas, vilkas ”apina”, kuten mummonsa leikkisästi toikaisi. Lempipuuhiksi lukeutuu mm. kiikkuminen ja leikkipuistoilu/päiväkodin pihalla kavereiden kanssa telmiminen. Tykätään myös tehdä kävelylenkkejä meren rantaa ja kaupunkiin, neidin uupahtaessa maistuu vielä kärry kyytikin (äitikin tykkää työnnellä :)). Haastetta ei ainoastaan ulkopukeutumiseen luo sää ja kulutuksenkestävyys, vaan myös neidin oma vahva mielipide pukeutumisesta ja ”trendeistä”, keneköhän lie tullutkaan… Onneksi molemmat tykkäämme shoppailusta. Reiman kuoseja tulevalle talvelle kävinkin jo hypistelemässä, yksi reimalainen toppa saisi meilläkin hyvän kodin.


  148. Idaleena 3.10.2011

    Mula on pari pientä tyttöstä, tähän aikaan vuodesta tehdään (ja syödään, kääk) hiekkakakkuja, kainutaan, lasektaan mäkenä, retkeillään metsässä, hypitään lehtikasoissa, juostaan kilpaa, ja sen semmoista :) 90% tän hetkisistä ulkotamineista on (kierrätettyä)Reimaa, eli tykätään kovasti :) ja oi että olisi hienoa saada joskus suoraan pakasta vedetty Reima, peukut siis katossa!


  149. kassialma 3.10.2011

    Rakkaimpani eli pikkuveljeni on 6-vuotias. Parasta minkä hän tietää, on pyöräily. Aina ja milloin ja koska vaan :)


  150. AnuEmilia 3.10.2011

    Meidän kohta 1-vuotiaan pojan lempparipuuhia ulkona on ehdottomasti puistossa keinuminen ja hiekan sekä kivien kaivelu maasta. :) Näin syksyllä lehdetkin ovat mielenkiintoisia. Rattaiden kyydissä on myös kiva katsella autoja ja matkia niiden ääniä :)


  151. Tiina 3.10.2011

    Ihan huippuihania nää Repsun omat postaukset :)! Meillä on pian 2v täyttävä käpyjen metsästäjä -tyttö ja 4v poitsu, jonka lempparipuuhaa on yllättäen napsia niitä siskon käpyjä salaa itselleen ja sitten polkuautolla kovaa vauhtia karkuun :). Reilu veli ;)


  152. A 3.10.2011

    Ihania kuvia ja kivat asut! Meiltä löytyy vajaa 7kk ikäinen poika. Ulkona keinutaan, möyritään maassa ja katellaan isompien lasten touhuja :)


  153. Veera 3.10.2011

    Heipparallaa!

    Meillä on kaksi reipasta tyttöä, 7kk ja 1v10kk. Pienempi ihmettelee maailman menoa vielä hyvin usein Manducasta käsin tai vaunuissa nukkuen, toisinaan käydään toki vetään konttausrundit esim. hiekkalaatikolla isosiskon tehdessä kakkuja vieressä. Isompi tytöistä tykkää kovasti puistoilusta, metsässä samoilusta ja edellä mainitut hiekkalaatikkotouhut uppoaa myös. Koiran ulkoiluttaminen on myös meillä jokapäiväistä kauraa ja typy onkin oikein omistautunut tehtäväänsä, kun saa taluttaa itseään kuusi kertaa isompaa koirankörilästä. Ja kun talvi tulee, niin valjastetaan koiruus pulkanvetohommiin – se on suurta hupia jokaiselle osapuolelle! :)

    Terv. Veera


  154. Priska 3.10.2011

    Ihanat on Rebekan vaatteet! Lapsella saa olla väriä ja iloa vaatteissa. Se on yksi syy, miksi pidän Reiman tuotteista niin paljon, niissä sitä on ja lisäksi laatua sekä toimivuutta Suomen keleissä. 1,5-vuotiaalla taaperollamme on tainnut olla Reimaa kaikki ulkoilutamineet tähän mennessä, ja ovat varmasti jatkossakin.

    Taperoisemme lempipuhaa on kiikkuminen ja liukumäestä laskeminen sekä reipas kävely/juoksu, hiekkalaatikkoleikit tai muu paikallaan pysyminen ei innosta… Pysyypähän äitikin liikkeessä ulkoillessa ;)!


  155. iinustii 3.10.2011

    Voi miten ihana päivitys! Tuli hymy huulille (lisää näitä, hih!) :D

    Omaa lasta ei perheestä vielä löydy, mutta tuo puoliskon siskonpoika/kummipoika (melkein 2 wee) on kyllä aika tärkeä ja special :) Ulkona herra tykkää kovasti mm. ajella omalla traktorillaan (tai lähinnä työntää sitä taaksepäin PIIP PIIP äänien säestyksellä, automiehiä, ihan niinkuin kumminsa, hmm) ja iskän kanssa mopoilu (”MIIMIIMIIII!”) on kanssa in!


  156. helmi 3.10.2011

    Lapseni on tällä hetkellä 2,5 vuotias ja käy tarhaa semmoisessa päiväkodissa missä ollaan ulkona koko päivän, käydään metsäretkillä ja milloin missäkin luonnossa eli kunnon ulkoiluvaatteet ovat enemmän kuin tarpeen.. :) Hänen lempipuuhansa ulkona on jokapäiväiset metsäretket tarhassa ja viikonloppuisin kotonakin


  157. kirsi torttila 3.10.2011

    Hei!

    Meillä on kaksi lasta, Emilia 3v ja Lucas 8,5kk. EMpun lempipuuhaa on pihalla pyöräily ja puistossa leikkiminen. mtesäretket ja aarrekivien etsiminen ja kerääminen on myös hauskaa. Metsäretkillä eväät on tosi tärkeä juttu, ne pitää syödä kannon tai kiven nokassa aina:)

    Lucas nauttii rattaissa istuskelusta ja kuuntelee sujuvasti isonsiskon juttuja. Keinua ja liukumäkeä ollaan nyt syksyn tullen päästy puistossa testaamaan ja ainakin keinussa Lucas hekottaa ääneen. Siskon kanssa mennään yhdessä liukumäessä ja hauskaa tuntuu sekin olevan. Lucas katselisi myös traktoreita ja eri työkoneita vaikka tunnin yhteen soittoon, välilllä riemusta kiljuen ja hihkuen.

    Mukavaa ja aurinkoista syksyä!


  158. TiukuTii 3.10.2011

    Meillä on 8 kk ikäinen pikkuinen neiti, joka ei vielä osaa kunnolla ulkona leikkiä tai kävellä. Mutta vaunuissa tykätään ulkoilla metsäteillä ja kiljahdella ja ihmetellä suurin silmin puita :) Mökillä nautittiin koko kesä luonnosta, silloin yritettiin vähän maistella koivun lehtiäkin äidin sylissä kun ylttyi ottamaan kiinni.


  159. Päivi 3.10.2011

    Ihania värikkäitä vaatteita!!!!Mielestäni lasten vaatteissaa saa räiskyä värit :) MInulla on poika, joka täyttää joulukuussa 2-vuotta. Poikani lempipuuhaa pihalla on mm. jalkapallon potkiminen iskän kanssa, kiikkuminen, hiekkalaatikolla leikkiminen ja ulkona kuljeskelu. Oikeastaan kaikki pihalla olo ja tekeminen on niin kivaa, että raivokohtauksen saattelemana meillä mennään ulkoa sisälle :)


  160. Rose 3.10.2011

    Tytöt 1v ja 3v. Asumme meidän rivarin päädyssä ja päädystä alkaa kaikkia jänniä metsäpolkuja. Parasta on siis lähteä tutkimaan lähimetsää. Leikkipuisto on myös kova juttu ! Vastapäätä meitä asuu vähän vanhempi naapurin tyttö, jonka kanssa tytöt leikkivät aivan innoissaan tässä meidän pihalla. Omalta pihalta löytyy myös hiekkalaatikko ja leikkimökki,- ne ovat kovassa käytössä :)


  161. Lusitarius 3.10.2011

    Meille on syntymässä tammikuussa esikoinen:) Alkuvuosi meillä menee varmasti toisiimme tutustuessa, kehittyessä ja kasvaessa, mutta suunnitelmissa on päästä pikkukaverin kanssa ulkoilemaan mahdollisimman nopeasti. Viikonloppuisin tapahtuvista vaunukävelyistä toivoisin koko perheelle yhteistä puuhaa, mutta vauvan kanssa tullaan hoitamaan paljon asioimiskulkemista vaunujen kanssa muutenkin:)


  162. Erkintyttö 3.10.2011

    7 vuotias poika oikea ”rasavilli” jolla vaatteet kyllä ulkoleikeissä kuluu.

    Kiivetään puihin juostaan ja potkitaan palloa ulkoilutetaan hirvikoiraa ja ollaan aina menossa.

    Timprataan ja kurkistetaan kaikki käytöstä poistetut koneet mitä ne ovat oikein syöneet.

    Ruuvimeisseli onkin jo monta pysynyt tiukasti pojan kädessä.

    Tämä mies tarvitsee vaatteita jotka kestää ja Reimallahan niitä on.


  163. Neilikka 3.10.2011

    Meillä on 2v2kk ikäinen poika ja hänen lempipuuhiaan on ulkona ehdottamasti kiikkuminen! Hän voisi vaikka koko päivän kiikkua:) Toisena tulee kuorma-autoilla ym. työkoneilla leikkiminen.


  164. JuTTa 3.10.2011

    Meillä on 1v3kk tyttönen ja ulkoilu on parhautta.. Elämää pitää elää ja tutkia :) ihmetellä, haistella ja välillä ehkä vähän maistella ;))


  165. Hedvig 3.10.2011

    Ihanat puvut ja suloisia kuvia! Meillä poika 2v 8kk tykkää ulkona eniten juoksemisesta ja autoleikeistä hiekassa. Ja tietysti kuralätäköistä silloin kun niitä löytyy.. ;) Aika iso onnenhetki oli kesällä ensimmäisen polkupyörän saaminen, nyt ajotaitoja harjoitellaan melkein päivittäin :)


  166. Emi 3.10.2011

    Meillä on tällä hetkellä 5kk ikäinen poika, joka rakastaa ulkoilua. Ulkona kantorepussa vaan hymyilee ja lauleskelee.:) Talvella olis kiva päästä pulkkailemaan hyvän ja lämpimän haalarin sisällä! Poju kasvaa niiiin kovaa vauhtia, että äitiyspakkauksen toppahaalari on jäänyt aikoja sitten pieneksi…:S


  167. Heidi 3.10.2011

    Meillä on viiden vanha touhukas tyttö, jonka lempipuuhaa pihalla ovat kuraleikit ja tietysti kaikki muutkin leikit, joissa vaatteet likaantuu ja kastuu :) Vaatteita saisikin olla varalla useampi kappale, vain maksukyky tulee vastaan… :)


  168. Saniri 3.10.2011

    Meillä on 2v4kk ikäinen tyttö ja ulkona viihdytään oli mikä keli tahansa. Hiekkalaatikolla ja kiikussa verähtää hetki jos toinenkin, mutta suurin ilo taitaa kuitenkin olla ympäristön tutkiminen :)


  169. Jeuusi 3.10.2011

    Tyttärellä (5 1/2 vuotias) pihaleikit vaihtelevat vuodenajan mukaan. Eilen oli esimerkiksi huippua haravoida puusta tippuneet lehdet kasaan ja hyppiä sinne, siis juuri sitä samaa mitä varmasti moni aikuinenkin on pienenä tehnyt. Hyvin pienistä asioista tulee maailman paras leikki! :-)


  170. Mami 3.10.2011

    Meillä on 4 lasta, vanhin (poika) on eskarissa ja loput on tyttöjä, nuorin 3vk ikäinen. :) Ja kuten arvata saattaa, pojalla kuluu haalarit ym kaikista eniten… ulkona tehdään mitä vaan… näillä keleillä rapaleikit on suosiossa :/ tehdään jos jonkinlaisia keitoksia;). Talvella tietty sitten lasketaan mäkeä jos lunta tulee (sitä odotetaan jo kovasti, joka aamu kysytään millon sataa lunta… :) Reiman haalareita meillä onki käytetty, reimateciä. Hyvin on asiansa ajaneet. :)


  171. Leena 3.10.2011

    Meillä on 1,5-vuotias pikkupirpana, jonka lempipuuhaa oli vielä muutama kuukausi sitten kerätä käsiinsä kaikki kivet, jotka näki :) Tällä hetkellä lempipuuhaa on ainakin puistoissa on liukumäkien laskeminen, mitä hurjempi sen parempi!


  172. e-vi 3.10.2011

    meiän 10kk poika tykkää pihalla eniten kiikkumisesta, hiekkalaatikolla kakkujenteosta (tottakai niitä kakkuja pitää välillä maistaakki ü) ja kävelyharjotuksista. vaatteitten ei tartte vielä hirveästi kestää kulumista, mutta onkin kivaa että odotuksessa oleva pikkuveikka saa myöskin kuin uudet vaatteet. :)


  173. Tiina 3.10.2011

    2,5 ja 4 vuotiaat tytöt. Kesän suosikkipuuha ulkona pyöräily, talvella varmaan taas lumikasoissa kiipeileminen ja mäen laskeminen.

    Nätti tuo kukkatakki!


  174. bablo 3.10.2011

    Hetki sitten jo tutustuin blogiisi, mutta nyt vasta ekan kerran kommentoin :). Meidän touhukas pieni mies on 1v 2kk.Ulkoilu ja puistoilu on ihan lempipuuhaa. Ulkona kivointa on kiipeily ja keinuminen :).


  175. Elina 3.10.2011

    Meillä on 4 v ja 1 v pojat. Neljävuotiaan lempipuuha on nyt pyöräily, oppi juuri ajamaan ilman apupyöriä. Talvea hän odottaa kovasti koska silloin saa laskea mäkeä! Metsäretkistä pitää hän myös kovasti. Yksivuotiaamme on jo kova menijä hänkin. Ulkona kävelykärryn kanssa ja puistossa hiekkalaatikolla (jossa tykkää maistella hiekkaa :D). Vaatteet luonnollisesti kuluu kovaa tahtia näillä veijareilla, siksi niiden pitääkin olla kestäviä, pestäviä mutta tietysti kivan näköisiäkin jotta ne suostutaan pukemaan päälle (nejävuotiaamme on jo tarkka tyyliasioissa ;)).

    Kivat metsäkuvat! Hyvää syksyä, E


  176. Essu 3.10.2011

    Meidän Emilin, ikää 1v8kk, mielipuuhaa on keinuminen sekä ihan vaan kävely autoja, mopoja, kuorma-autoja, paketti-autoja, ”piipaa-autoja”, oravia, koiria ja kissoja bongaillen :)


  177. HeidiH 3.10.2011

    Toi kukallinen takki on tosi nätti. Oon kattellukin sitä jo yhdessä liikkeessä, mutta ruskea oli päässy loppumaan. :( Meidän neiti on 1v 10kk ja mielipuuhat on hiekkalaatikolla ja liukumäessä touhottaminen. Reiman vaatteet on kyllä kauniita ja kestäviä, -ja lämpimiä!

    Kun voitan lapselleni haalarin, haluaisin sen koossa 92cm. :)


  178. Elina 3.10.2011

    Kuinkahan moneen kilpailuun minäkin oon osallistunut, pistetään nyt tämä vielä menemään.. :) Mutta tää on kyllä kaikista paras! Elikkäs meillä on kohta 3 vuotta täyttävä neiti ja ulkona ehdottomasti lempparipuuhaa on keinuminen ja sorsien ruokkiminen! Meidän lähistöllä onneksi sorsia tuntuis olevan enemmän kuin tarpeeksi.. :D Pienempänä ulkovaatteilla ei niin ollut väliä, koska vaunuissa meni suurin osa ajasta mutta leikki-ikäisen aktiivisuudella ja touhottamisella ulkovaatteiden pitää olla mahdollisimman kestäviä. Se tuli jo viime talvena huomattua. Välikausipuku meillä on hankittu ja se on niin ikään Reiman, toppapuku on vielä hankkimatta joten toivottavasti arpaonni suosisi! :)


  179. Mursu 3.10.2011

    Ihana toi Repsun talviasu!!!

    Meillä on 4-vuotias poika, joka tällä hetkellä tykkää ajaa autoilla rallia, haravoida lehtiä ja tehdä hiekkakakkuja. Kesän jälkeen on kyllä paljon odotettu talvea ja pulkkamäkeä ja lumitöitä (oma pieni lumikola :D )

    Joka päivä kysytään milloin tulee talvi, lumi ja joulu.

    Pienempi täyttää tammikuussa vuoden ja tällä hetkellä ottaa aina unet vaunuissa kun ulkoillaan :)


  180. Eija 3.10.2011

    Hei, Meiltäkin on neidiltä löytynyt joka kevät ja talvi reimaa ja tyytyväisiä käyttäjiä ollaan :) meillä on 1v4kk ikäinen tyttö joka harjoittelee kävelemään taaperokärryn avustuksella :) lemppari puuhaa pihalla on kiikkuminen ja pihamaan tutkiminen konttaamalla ja ryömimällä. Tälle syksylle ja talvelle saakin olla kestävät ja vedenpitävät kamppeet kun vielä paljon tuon maan kanssa ollaan kosketuksissa :) ihanaa syksyn jatkoa ihanalle Repsulle ja kiitos piristävästä blogista! :)


  181. Sikuriina 3.10.2011

    Ihania kuvia tytöstä!

    Meillä 8 kk poika ei oikein uskalla/osaa tehdä ulkona vielä mitään, lempparihommia taitaa olla vielä hiekan maistelu ja muiden lasten leikkien katselu! =) Olisipa ihanaa voittaa arvonnassa, meillä kun puuttuu edelleen kunnollinen puku…


  182. Sikke 3.10.2011

    Poika 1v 5kk, lempipuuhia ulkosalla ”tutkiminen”, on ihanaa kävellä, pysähtyä ja tutkia. =)


  183. Felkku 3.10.2011

    Meillä on 2 v 6kk ikäinen poika, jonka lempipuuha ulkona on tällä hetkellä pyörällä ajaminen, sillä hän on juuri oppinut itse polkemaan.


  184. ine 3.10.2011

    meidän päälle kaksi vuotias tykkää potkia ja heittää palloa. toinen, pienempi, 9kk tykkää keinua. ai että sitä riemun määrää, kun pääsee keinumaan,..


  185. Eliisa 3.10.2011

    Meillä on 2 v 8 kk ja 4 v 6 kk lapset. Pienemmän lempipuuhia on jalkapallo ja kiipeily pihan kallioilla. Isompi tekee hiekkalaatikolla ruokaa. :)


  186. anni409 3.10.2011

    4v poika ja 1,5v tyttö. Hiekkalaatikko leikit ovat ehdottomat suosikit ulkona, sekä leikkimökissä leikkiminen.


  187. Tuula 3.10.2011

    2-vuotias rasavilli tyttö täällä porhaltaa pitkin pihoja,vaatetta kuluu.


  188. Sini 3.10.2011

    Meidän tyllerö on kohta vuosi ja neljäkuukautta. Ja ulkona parasta on temmeltää ympäriinsä, hyppiä vesilätäköissä ja puistoleikit (keinut, hiekkakakut ja liukumäki). Rebekanvaateet olivat tosi ihania ja varmasti hyvä laatuisia itse kuitenkin suorin haalaria meillä kun tuo ulkoileminen on sen verran touhukasta, että hiekkaa, roskaa on joka paikassa ja välillä kastutaankin.


  189. Rinri 3.10.2011

    Hei,

    Meillä asustaa 4-vuotias pikku mies. Lemppari ulkoiluvaatteemme ovat aina olleet Reima merkkisiä.

    Olen huomannut, että hinta-laatu suhde on kohdillaan ja koskaan ei ole tullut märkä lapsi pihahommista kotiin.

    Lemppari puuhia ovat luonnossa ulkoilu ja eväiden kera tietenkin. Lisäksi meillä tykätään hiekkalaatikolla olosta. Rakennus työmaita on joka lähtöön. Olemme oppineet tänä kesänä myös pyöräilemään ilman apurenkaita, joten pyöräilemäänkin pikku mies lähtee aina hymy huulilla.

    Ihastuttavia vaatteita teillä testattavana.

    Ja onnellista odotusta perheellenne. Meillä on laskettuaika 30.12.

    Samoissa meiningeissä vietämme syksyämme. Mihinhän ulkovaatteisiin mahdan itseni sulloa muutaman viikon päästä. Nyt jo kaapissa olevat housut ja takit puristaa. :o)

    Mukavaa syksyä!!! :o)


  190. Juliet 3.10.2011

    Minulla on 4-vuotias tyttä ja 2-vuotias poika. Juuri eilen olimme mekin metsäretkellä, liian harvoin tulee käytyä, vaikka molemmat tykkäävät. Muita mielipuuhia ulkona on vesileikit kuralätäköissä ehdottomasti ja kiipeily, sporttisia kun ovat molemmat.

    Aurinkoista syksyä teille!

    Juliet


  191. Kerttu 3.10.2011

    Kaksivuotiaan pikkutyttöni mielestä tämän hetken hittijuttu on ulkona lähipuiston rengasrata. Neiti oppi pitämään vaijerista kiinni ”ihan itse”, joka on tietysti maailman mahtavinta. Voi sitä kikatusta ja kiljumista, kun rengas lähtee liikkeelle ja lopulta töksähtää radan päässä olevaan jarruun. Jos puistossa on muita lapsia, neiti haluaa näyttää kaikille uuden taitonsa :) Reiman vaatteet meidänkin mielestä laadukkaita ja edessä onkin uuden talvipuvun hankinta :)


  192. Josefina 3.10.2011

    Mulla on 5 v ja 1 v tytöt. Nuorempi panois tietenkin saa kaikki vanhemman vaatteet ja nyt raukka joutuu pukeutumaan talvella VAALEANPUNAISEEN Reiman toppapukuun, jonka ensimmäisestä tyttärestäni onnesta soikeana ostin. No tää toinen ei ole ihan niin leidi ja tulee näyttämään varmaan tosi huvittavalta koko vaaleanpunaisessa… Ulkona me pyöräillään, mutta luulenpa, että molempien lempipuuhaa puistossa on ehdottomasti keinuminen. MIkä tahansa kuitenkin kelpaa, kunhan mukana on eväät, vaikka sitten vain riisikakkua!


  193. Kätsy 3.10.2011

    Meidän pikku-pötkö on kohta 6 kk poitsu ja ensimmäinen talvi edessä, ehkäpä jo silloin kävellen, tai ainakin ryömien. Tällä hetkellä ihan parasta on katsella itseään peilistä ja kirkua, kun on niiiin ehanaa :)


  194. Suvi 3.10.2011

    Meillä on kohta 1v 2 kk ikäinen poika, joka tykkää ulkoilusta todella paljon, lempi puuhaa on tietenkin kaiken syöminen..hiekan, kivien, käpyjen, risujen jne..


  195. Tiia 3.10.2011

    Meidän tyttö on 1v10kk (ja toinen tulossa tammikuussa) ja kovasti ulkosalla vietetään aikaa. Oona raskastaa vesisadetta :) Hyppii lätäköissä ja tietysti sitä on kiva myös vähän ”vahingossa” roiskaista myös äitin tai isin päälle :D Kiikkuminenkin on kivaa, mutta paljon myös harrastetaan kivien keräämistä. Aina kun sisälle tullaan täytyy ”aarrekätkö” ottaa kylppärin lattialle ja alkaa pestä näitä ihania möllyköitä, sitten ne tietysti säilötään purkkiin. Hippa on myös kivaa :)

    -Tiia


  196. Tiia 3.10.2011

    Meidän tyttö on 1v10kk (ja toinen tulossa tammikuussa) ja kovasti ulkosalla vietetään aikaa. Oona rakastaa vesisadetta :) Hyppii lätäköissä ja tietysti sitä on kiva myös vähän ”vahingossa” roiskaista myös äitin tai isin päälle :D Kiikkuminenkin on kivaa, mutta paljon myös harrastetaan kivien keräämistä. Aina kun sisälle tullaan täytyy ”aarrekätkö” ottaa kylppärin lattialle ja alkaa pestä näitä ihania möllyköitä, sitten ne tietysti säilötään purkkiin. Hippa on myös kivaa :)

    -Tiia


  197. Eve 3.10.2011

    Meillä on kaksi ihanaa naperoa; neiti ekaluokkalainen ja poju 5-vuotias. Parasta molempien mielestä ulkona on pyöräily ja majaleikit.


  198. Jennik 3.10.2011

    Meidän 1v3kk pojan lempipuuhaa ulkona on ehdottomasti metsäretket ja vielä niin että meidän koira on mukana! Poika nauraa kihertää kun saa kerätä maasta käpyjä ja heittää niitä koiralle, joka tietysti ottaa niitä kiinni ja se on hauskaa:)


  199. Mimmu3 3.10.2011

    Tyttö 1v 9kk, ehdottomasti iskän kanssa touhuaminen eli autojen korjaaminen pajalla, traktorin kyydissä istuminen jne..


  200. Saara 3.10.2011

    Meillä 5 v.poika ja kohta 7 v.tyttö.Lempipuuhaa on ehdottomasti pyöräily ja talvella pulkkamäki!


  201. MinnaS 3.10.2011

    Meidän 3v poika tykkää käydä metsikössä juoskentelemassa. Samalla tietenkin kerätän käpyjä, keppejä ja kiviä. Niillä on sitten kiva koristella kotipihaa. Äiti ei jostain syystä anna viedä niitä sisälle, vaikka kävyt ja kivet olisivatkin pojan mielestä oiva sisustuselementti.


  202. Maiqu 3.10.2011

    Meidän pikku prinsessan, reilu 6 viikkoa ikää, suosikki puuha ulkona on nukkuminen. ja hyvin nukkuukin :)


  203. Tepa 3.10.2011

    Poika 4 kk, joten tällä hetkellä ulkoilu vaunuissa olemista :)


  204. jenn 3.10.2011

    siskon poika,minun kummipoikani on 3 vuotta,hänet pukisin talveen lämpimästi ,jos arpaonni suo.


  205. Eija 3.10.2011

    Ihania vaatteita. Tyttö 2v. Lempipuuhia ulkona hiekkalaatikkoleikit.


  206. Jonna 3.10.2011

    Minulla on 3,5kk vanha poika. Ulkona tykätään olla, mutta tässä iässä ihmetellään sylistä tai vaunuista. Syksyn väriloisto on saanut pään pyörimään ihan eri lailla! Juuri ajattelin tilailla kantorepun, jotta päästään näppärästi metsään tallustelemaan.


  207. Maria 3.10.2011

    Nuorin 2kk ei ihmeitä vielä touhua, mutta isommat veljet tykkää pihasählystä :) Ja parasta että sitä voi harrastaa ympäri vuoden!


  208. maickis 3.10.2011

    Tyttö kohta 4v. tykkää kaikesta puuhailusta ulkona! Isin kanssa pallon potkiminen, pyöräily, luontoretket papan kanssa ja opettaa sitten äidille kaikki kasvit ja eläimet mitkä pappa on näyttänyt. Talvella lumilinnojen teko ja mäenlasku.


  209. Ambrosia 3.10.2011

    Meidän 4v poika tykkää näin syksyllä metsässä juoksentelusta ja kuraleikit näin sadekeleillä on ihan pop! :)


  210. Outi-Maria 3.10.2011

    Poikamme 8kk kiinnostuu päivä päivältä enemmän ja enemmän ympäröivästä, ihmeellisestä maailmasta. Hän rakastaa myös ulkoilua ja on kulkenut mukanamme metsässä kantorinkassa kiikkuen ja välillä unet siellä nukkuen.


  211. jenni. 3.10.2011

    meillä on vasta 3kk ikäinen tyttö, joten ulkona ei vielä paljoa puuhailla :( nukkuminen ulkona on kyllä kivaa! varsinkin näin syksynä kun on jo vähän viileämpää..


  212. superinna 3.10.2011

    2-vuotiaan ehdoton lempipuuha on aarteiden etsintä. Olemme lukemattomia kertoja kulkeneet hallilan metsissä etsimässä aarteita ämpärin ja lapion kanssa. Parhaita aarteita yleensä ovat kävyt ja muta. Ah, niin ihanaa äidin mielestä! 3kk ikäinen siskonsa vain nukkuu ulkona uhmaikäisen saalistaessa aarteitaan :)


  213. Ellunau 3.10.2011

    Tyttö 1v 2kk, ja ihan parasta tällä hetkellä on ehdottomasti epämääräinen hiekan heittely hiekkiksella. :)


  214. Minimii 3.10.2011

    Meillä on tytär, kahta päivää vaille kuusi kuukautta. Reipas, menevä neiti jo. Hänen kanssaan toistaiseksi ulkoillaan vaunuilla, mutta pian ovat jalat alla ja talvella mennään jo lujaa! Tällä hetkellä neidistä on ihana kun saa tunnustella erilaisia matskuja, kiviä, oksia, omenoita ja ruohoa.


  215. Lime 3.10.2011

    Meidän tipu on vielä niin pieni että ulkoillaan vielä vaunuin. Ikää on 5kk, mutta aika kun tuppaa kulumaan nopsaan, niin kohta sitä törötetään millon hiekkalaatikolla ja milloin mummilan metsässä. Heti vaan kun opitaan istumaan ruvetaan tutkimaan maastoa. :)


  216. Marge 3.10.2011

    Tyttäreni on 1v 4kk ja ulkona suosikkihommia on lätäköissä tepastelu ja lintujen&koirien jahtaaminen :)


  217. muru 3.10.2011

    Omia lapsia minulla ei vielä ole, mutta aivan ihana 4-vuotias kummityttö! Hän rakastaa ulkona puuhailua ja luonnon tutkimista! Ja pinkki on kuulemma hänenkin lempivärinsä.. ;)


  218. minni 3.10.2011

    1v 9kk keinuisi loputtomiin, poika 2kk tykkää nukkua ulkoilujen ajan :)


  219. Helmi 3.10.2011

    Kummipoika 1v, tykkää istua maassa ja laittaa suuhunsa kaiken mahdollisen :D


  220. Henna 3.10.2011

    Suloisia noi Repsun asut :) Oon kyllä kans ollut aina tyytyväinen Reimaan, on olleet laadukkaita ja muutenki kivoja.

    Meillä on poika pian 4v joka rakastaa ulkoilua, ja siellä lempparipuuhia on mm. erilaisten käpyjen, kivien ja keppien etsiminen, ne on oikeita aarteita :D Tyttö on 1v2kk ja myöskin rakastaa ulkoilua, välillä on kivaa kiikkua mutta kyllä voiton vie maastossa tallustaminen ja maan aarteiden tutkiminen, taitaa tulla samanlainen aarteenetsijä kuin isoveljestäänki :p


  221. Ninsku 3.10.2011

    Meidän kohta 2-vuotiaan neidin suosikkipuuhia ulkona on kiikkuminen,hiekkakakut ja keppien/kivien ja muiden aarteiden keräily.Ihania nuo Reiman vaatteet ja kuvat ihan huippuja! :)


  222. nitta 3.10.2011

    Meillä on reilu vuoden ikäinen tyttä joka tykkää keinua hirveästi ja nyt on alkanut hiekkalaatikkoleikitkin kiinnostamaan..Lähinnä se hiekka menee kyllä vielä suuhun :D -Nitta


  223. Riikka 3.10.2011

    Poikani, 2 vuotta, tykkää juosta, kiipeillä, hyppiä vesilammikoissa, kerätä lehtiä ja risuja…


  224. rii-na 3.10.2011

    Meillä kaksi tyttöä, 1v9kk ja 4kk. Vietämme paljon aikaa ulkona kuten tekin, joten on oltavat lämpimät ja kestävät ulkovaatteet :)


  225. jenninho 3.10.2011

    Ihana postaus, tosi kivoja kuvia :) Puvut on musta ihan teidän näköisiä ja kengät on älyttömän söötit!

    Meillä on kotona 1v8kk poikanen, meidän lempi ulkopuuhia on syksyisin metsässä kävely ja sienien kerääminen, talvisin poika rakastaa pulkkailua


  226. elina 3.10.2011

    puolitoista vuotiaan lillan lempipuuhaa on ankkojen syottaminen ja metsakavelyt! ja kuralammikot ja keinuminen!


  227. Tarja 3.10.2011

    Kaksi tyttöstä on meillä, 2- ja 4-vuotiaat. Reiman vaatteisiin on oltu meilläkin tyytyväisiä. Haalarit ovat malliltaan tosi hyviä meidän hoikalle esikoiselle. Juuri ostettiinkin hänelle Reiman haalari talveksi. Kuosi sattuu olemaan sama kuin Rebekan toinen asu eli ruskea ja yläosassa värikkäitä kukkia. Esteetikko-tytär valitsi tämän(kin) haalarin itse – edellinen haalari oli niinikään Reimaa, turkoosi yläosassaan pinkkejä kukkia.

    Ulkoilu kaikissa muodoissan on meidän tyttösten lempparipuuhaa. Hiekkalaatikko on molempien kestosuosikki, mutta kyllähän maassa ja rapakoissa tonkiminen menee senkin edelle, jos äiti vain antaa luvan siihen :-) Talvella mäen laskeminen jaksaa innostaa harva se päivä.


  228. jenny 3.10.2011

    Meillä on kaksi poikaa, vanhempi on 2 vuotias ja nuorempi vasta alle kuukauden ikäinen pikkuvauva. Vanhempi pojista onkin oikea rymyeemeli ja rakastaa laskea pyllymäkeä sekä kiipeillä kivien päällä! Täällä tykätään myös käpyjen keräilystä :) Pienempi tyytyy vielä tuhisemaan vain vaunuissa!


  229. äiskä24 3.10.2011

    Meillä on tyttö 7v, poika 4v, ja poika 7kk. Vanhemmat tykkää talvella tehdä lumilinnoja ja muita rakennelmia lumesta. Ja näin syksyllä meilläkin kerätään oraville tammenterhoja ja rakennetaan majoja. Nuorin ei vielä konttaa mutta voipi olla että talveen mennessä on sen taidon oppinut niin tarvii hommata hyvä vedenkestävä haalari. Reimalla on kyllä kivoja haalareita ulkoleikkeihin.


  230. Mirri 3.10.2011

    Meillä pojat 2v ja 10kk <3

    Esikoinen on kova pelaamaan "sählyä", kotipihassa ihan oikealla pikkumailalla ja pallolla. Tarvittaessa ne pelivehkeet keksitään milloin mistäkin, mailaksi käy kenkälusikka, risu ja olipa kerran jopa murolaatikkokin. Palloksi metsässä oivallisesti käy vaikka Rebekankin suosikkijuttu, eli käpy ;)

    Nuorempi herra taasen viihdyttää itseään ulkona syömällä hiekkaa ym roskaa ja kauhea huuto seuraa, jos/kun menet väliin esittelemään "terveellisempiä" leikkejä :)


  231. Fiipi 3.10.2011

    Minulla ei omia nassikoita ole, eikä ole suunnitteillakaan vielä niin en halua osallistua arvontaan mutta haluan sanoa että tykkään ihan hirveästi näistä postauksissa missä Rebekka ”kertoo” juttuja :)


  232. Hannnna 3.10.2011

    Täältä löytyy blogisi suurkuluttaja varustettuna 4vee pojalla ja 2vee tytöllä. Lumentuloa odotellaan jo kovasti, koska vesisade tuntuu niiiin tylsältä. Talvella tekemistä riittää vaikka kuinka. Mieluisimpana varmasti pulkkamäki ja lumesta rakentelu. Luistelu harjoituksiin lupautuu tänä vuonna äitikin, nuotiomakkaraa unohtamatta ;)


  233. Saana 3.10.2011

    Ihanat haalarit ja niin on tyttökin! :)

    Meillä on 6kk tyttö ja 3-vuotias poika. Tyttö tykkää kovasti ulkoilusta ja vaunuissa nukkumisessa. Pojan lempipuuhaa on mennä katsomaan työmiehiä ja kaivinkoneita ja onneksi tässä lähistöllä onkin pari isoa työmaata. Myös metsässä käydään päivittäin katsomassa mörrimöykyn siltaa ja ihmettelemässä lintuja. Juokseminen, lätäköissä pomppiminen, hiekkaleikit ja pyörällä tai siis ”mopolla” ajaminen on myös hauskaa puuhaa.

    Talvea odotetaan kovasti, että pääsee isin kanssa luistelemaan ja stigalla laskemaan. :)


  234. lumi 3.10.2011

    Minun 1- ja 3-vuotiaat lapset tykkäävät leikkiä hiekkalaatikolla ja leikkimökissä.


  235. MinäMinä 3.10.2011

    Meillä on 5v poika ja kohta 4v kaksospojat, mieluisinta puuhaa on metsäretket ja kaikki kurakeitot :D


  236. Sannikka 3.10.2011

    Meiltä löytyy 2.5v neiti jonka ehdoton lemppari puuha ulkona on pyöriäly tai hiekkalaatikko leikit. Kavereiden kanssa on myös kiva kiipeillä kiipeilytelineessä ja laskea liukumäkeä.

    5kk herra taas tulee tyytyväiseksi kun katselee lasten juoksua pihalla ja tietenkin pitkiä päiväunia raikkaassa ulkoilmassa omien rattaiden suojassa : )


  237. Hansu 3.10.2011

    Meillä on tyttö 1v9kk,joka rakastaa kiikkua (tiippua,kuten tyttö asian ilmaisee) ja hiekalaatikkolla on myös kiva touhuta.


  238. Kat 3.10.2011

    Hurmaava on tyttösi!

    Meillä on 6- ja 1-vuotiaat tytöt ja 4-vuotias poika. Ekaluokkalaisen lempparipuuhia ulkona on liikunnalliset jutut, kuten kiipeily kaikenlaisilla telineillä ja jalkapallon pelaaminen sekä talvella luistelu. Keskimmäinen on melko rauhallinen kaveri ja puistoillessa pitää keinumisesta ja leikkii hiekkalaatikolla. Pienimmäinen myös keinuu mielellään ja juuri kävelemään oppineena tepastelee ympäri puistoa. Hänelle onkin talvihaalari vielä hakusessa, joten toivottavasti onni osuisi kohdalle. :)


  239. Tiina 3.10.2011

    Poika 1,6kk tykkää etsiä sieniä ja potkia niitä, myös suurella rekalla huristelu metsikössä on kivaa sekä kerätä rekan lavalle käpyjä ja keppejä


  240. ilonasi 3.10.2011

    4-vuotiaan tyttäreni lempipuuhia on leikkipuistoilu eli esim. keinuminen sekä tietysti ulkona ja metsissä juoksentelu ja leikit kavereiden kanssa. Reiman haalareita meillä onkin ollut käytössä kahtena talvena ja nyt olisi tarvetta uudelle haalarille. :)


  241. prinsessanina 3.10.2011

    Onpas mahtava arvonta!

    Minun 1v10kk vanha tyttö on oppinut kävelemään vasta reilu kuukausi sitten. Eli parasta on se kun hän saa ihan itse kävellä ;) Mieluiten tietty metsäpoluilla joista voi poimia kaikki kävyt ja risut mukaan :)


  242. Aviomies 3.10.2011

    7v erittäin terhakka nuorimies häneltä ei menoa puutu joten haalarin tulisi kestää lujaakin käyttöä :D


  243. Äippä 3.10.2011

    Minun kohta kaksivuotiaan pojan lempipuuhaa ulkona on hommien tekeminen. Ulos mennään tekemään hommia: haravoimaan tai lakaisemaan. Kolmevuotias prinsessa taas tykkää ajaa pyörällä.


  244. Sofia 3.10.2011

    Meidän perheeseen kuuluu kaksi pientä prinsessaa, 2,5v ja 4kk ikäiset neidit. Uhmaikäisen esikoisen lempparijuttuja ulkona on touhuta ja riehua oikeastaan lähes joka paikassa, joten vedenpitävyys ja kulutuksen kestäminen ovat vaatteissa avainasioita. Parasta on lätäköissä hyppely, pallon potkiminen ja hiekkalaatikolla kakkujen teko. Nuorempi tykkää viettää päiväunensa ulkona terassilla käärittynä lämpimään haalariin, mutta eiköhän hänkin jo viimeistään vuoden päästä ole kovasti touhussa mukana :) Mukavia syyspäiviä sinne teille!


  245. Paupi 3.10.2011

    Poika 1v 10 kk leikkii ulkona mielellään kaikenlaisia leikkejä, joten vedenkestävät Reiman vaatteet ovat meilläkin ehdottomat. Ollaan ulkona satoi tai paistoi. Hiekkakakut on yksi parhaista, syksyn kivoja puuhia ovat myös vesilätäköissä loiskiminen ja lehtien haravoiminen.


  246. Päikkis 3.10.2011

    Meillä on 1v 3 kk tyttö, joka rakastaa ulkoilua. Parasta touhua ulkona on kivien tutkiminen, syöminen ja koloihin laittaminen :)


  247. Jellu 3.10.2011

    meidän 2v. hulivilipoika tykkää joko istua rattaissa kun ollaan kävelyllä ja katsella traktoreita tai sitten olla leikkipuistossa tarkkailla aluksi muita lapsia ja leikkiä omilla (välillä muidenkin) leluilla kuten traktoreilla :) eli traktoreista tykätään paljon! :D


  248. HeidiF 3.10.2011

    Heippa!

    tykkään tuosta R:n toisesta asukokonaisuudesta! kiva kun ei ole täysin pinkki :)

    Meidän 2,5v poika tykkää ”samoilla” metsässä ja se onkin koko perheen yhteinen harrastus! nyt ollaan käyty sienessä muutaman kerran:) pian on edessä muutto maalle ja sitten saakin samoilla koko rahan edestä :)


  249. Pisara 3.10.2011

    Meille syntyy esikoinen tammikuun alussa ja nukkuminen on varmaan se meidän juttu – sisällä ja ulkona. :) Muutimme Trelle takaisin vuosi sitten ja odotan kärryttelylenkkejä jo innolla. Repsu on ihanan näköinen kaikissa väreissä ja vaatteissa. Reiman haalareissa sitä on itsekin kuulemma kontattu, ryömitty ja lompsittu ojissa. :)


  250. Pex 3.10.2011

    Poika 2 vuotta. Mieluisin leikkikalu pihalla on pieni kaivonkone, jota hän käyttää hiekkalaatikolla. :)


  251. Maisa 3.10.2011

    2,5v. Mieluisinta puuhaa on kiikkuminen ja pyörällä harjoittelu :)


  252. Outsa 3.10.2011

    kohta 3-vuotiaat kaksoset tyttö ja poika:) Parasta ulkotouhuissa on olla hiekkalaatikolla ja ajella potkumopoilla:)Reiman puvut on meillä olleet superhyviä käytössä ja ulkonäkökin uusissa mallistoissa plussaa!!!


  253. Salla 3.10.2011

    Iloiset syyssateiset terveiset pääkaupunkiseudulta! Ihania, metsäisiä kuvia, kukkatakki oli varsin tyttömäinen ja kaunis. Meidän huushollissa vipeltää pari poikaa. Ulkoiluvaatteilta vaaditaankin lujaa kestävyyttä kun herrat ovat vauhdissa. ”Ison” eskarilaisen suosikkiulkoleikit ovat tällä hetkellä pallopelit, kuten sähly ja fudis. Pienempi kaivelee mielellään hiekkalaatikossa, kerää kepppejä, käpyjä ja erilaisia kiviä, joita sitten mielellään tuo äidin iloksi ihan sisälle asti. Talvihaalarihankinnat on suoritettu 50%:sesti ja täytyy sanoa, että ehkä hyvä näin, sillä kertarysäyksellä ostetut uudet kausivarusteet saa yhden sun toisen vanhemman haukkomaan henkeään. Mutta näinhän se menee, pääasia, että lapsilla on hyvä, lämmin ja kuiva olla – tingitään sitten mielummin vaikka äidin tai iskän varustelusta :)

    Mukavaa lokakauun alkua koko teidän perheelle ja paljon onnea odotukseen!


  254. Sini 3.10.2011

    Ihanilta näyttää Rebekan päällä nuo Reiman asut :)

    Meillä on 6kk ikäinen päiväsäde tyttö jolle myös tuollaiset Reiman ulkoiluvaatteet kelpaisi. Tyttö vielä tällä hetkellä nauttii ulkoilusta vaunuissa päiväunia nukkuen sekä rintarepussa tai kantoliinassa vanhempien kanssa luontoa ihmetellen. Lumen tuloa odotellaan jo kovasti, koska mummo osti neidille aivan ihanan vaaleanpunaisen pulkan. <3 Mukavia syyspäiviä teidän koko perheelle! :)


  255. Tassu 3.10.2011

    Meillä on poika 1v 9kk. Hän tykkää pihalla mm. tehdä hommia isin ja äitin kanssa (omat pikku kottikärryt on oltava), leikkiä omalla hiekkalaatikolla, kerätä käpyjä, käydä katsomassa naapurin traktoria, pyöräillä, juosta ”karkuun” äitiä ja odottaa että äiti ottaa kiinni ja pyörittää, tutkia kaikkea mahdollista, kesällä oli kiva kerätä omaan suukkuun mansikoita ja pensasmarjoja. :)


  256. kaijas 3.10.2011

    Aivan ihania kuvia luonnosta ja lapsen riemusta siellä. Meillä ois 5 vuotias kummipoika ja naapuri. mielipuuhaa on ulkona pyöräily ja muutenkin kova meno. Yllä olevat Reiman vaatteet ovat todella kivan näköiset , värikkäät!


  257. Paula 3.10.2011

    Minulla on puolivuotias tyttö, hän ei siis kovin paljon vielä touhua ulkona. Kovasti hän kyllä tykkää rattaissa katsella ympärilleen, etenkin puiden lehtien katselu on mukavaa! Ollaan kokeiltu myös kiikkumista ja liukumäen laskua, ison hymyn nämäkin puuhat sai tytön kasvoille <3 Odotan kovasti lunta, että päästään pulkkaostoksille :)


  258. Elina 3.10.2011

    Kivoja nuo Rebekan puvut! Meillä on 2v todella touhukas poika. Ulkona tykkää kävellä pitkiä matkoja, kerätä kaikenlaista (mm maahan tippuneita oksia, lehtiä ja kiviä). Suuntaa kyllä ensimmäiseksi aina juna-asemalle katsomaan junia :) Me tykätään Reiman ulkoiluvaatteista todella paljon ja ollaankin viime syksynä ja talvena käytetty juuri niitä. Nyt kuitenkin onkin hakusessa uusi haalari tälle talvelle kun edellinen on jo liian pieni.


  259. Einski 3.10.2011

    Meillä asustaa nyt 5,5kk vanha Eevi-typy ja voin kuvitella että kun lunta tulee tarpeeksi maahan, on tämä pikku-touho aika täpinöissään ryömimässä ja möyrimässä lumessa. Muuta en osaa vielä sanoa, kun ei tämä pikkupallero ole vielä lunta nähnytkään :)


  260. Tiiu 3.10.2011

    Meillä on juuri 1 vuotta täyttänyt poika. Hänen mielestään ulkona on kiva keinua, kerätä käpyjä sekä bongata lintuja.


  261. Tuutikki 3.10.2011

    Viisi lasta, iät 1-8. Keskimmäinen on siisti ja rauhallinen tyyppi, kaikki muut kurassa korvia myöten lähes aina ulkoiltuaan. Nyt syksyllä kuivuneita koivunlehtiä harjataan tukasta saunan jälkeenkin, eli siis lehtikasat ovat suosikkeja. Muulloin hiekkalaatikko, tramppa, kura, pyörällä sutiminen, kura, kaivelu, kura….


  262. hippupippu 3.10.2011

    Osallistun! Minulla on 4-vuotias poika ja 2-vuotias tyttö. Ulkona he tykkäävät puuhastella vähän kaikenlaista! Ehkä kaikkein kivointa lasten mielestä on erilaisten ”keitosten” tekeminen (niihin tulee milloin mitäkin, mm. vettä, ruohoa, kiviä, hiekkaa, kukkasia…). Nam:D


  263. AnnaT 3.10.2011

    Kiva arvonta ja ihania kuvia! meilläkin on neidillä ollu nuo samat kumpparit, niin kauniit. Pinkki on nättiä tytöillä ja useampien tyttöjen kaappiin sitä jossain vaiheessa eksyy ;)

    Meidän kolmevuotias tyttö rakastaa ulkoillessa etsiä sieniä ja leikkiä puista tippuneiden omenoiden kanssa, tehdä leikkiruokia hiekasta ja heinistä. Lisäksi pompitaan, kiipeillään ja juostaan hippasta. Yksivuotias poika tutustuu vielä ympäristöönsä taapertamalla edes takaisin ja hän rakastaa liukumäestä laskemista ja keinumista.


  264. Taija 3.10.2011

    Tytöt ovat 3kk ja päälle 2 vuotias. Pienempi ulkoilee vielä lähinnä vaunuissa mutta isompi tutkii maailmaa innokkaasti. Hiekkalaatikko on tietenkin suosiossa mutta ihan kävelyllä löytää paljon ihmeteltävää, kuten koiria pupuja ja erilaisia ihmisiä. Tyttö huutaa välillä kovastikkin vastaantulijalle lapsen heleällä äänellä ”Päivää” ja jos vastausta ei kuuluu päivitellään uudelleen äänitason noustessa :)


  265. henna p 3.10.2011

    Meillä asustaa 1.5-vuotias poika, jonka nuuka äiti olisi iloinen uudesta haalarista :). Lempipuuhaa ainakin näin ennen järvien jäätymistä on kivien heittely veteen.


  266. kata 3.10.2011

    Ihania kuvia! Minulla 3,5-vuotias poika ja 1,5-vuotias tyttö. (Itse asiassa löysin tytön odotusaikana blogisi, asuimme silloin Tampereella ja aloin seuraamaan, koska olimme melkein samoilla viikoilla).

    Lempparipuuha ulkona on ehdottomasti hiekkalaatikko, molemmilla. Metsäretket on myös suuressa suosiossa. :)

    Ja haalari tulisi tarpeeseen, kun tytöllä ei vielä tulevaksi talveksi ole sopivaa haalaria.


  267. Terhi Haanpää 3.10.2011

    Meillä tyttö täyttää kohta vuoden. Ulkona kiinnostaa tällähetkellä kaikki, ja kaikkea on tosi kiva yrittää laittaa suuhun.

    Molemmat ulkoiluvaatteet olivat aivan ihanan väriset. Reimalla on mielestäni hyvin laadukkaita vaatteita ja tehty juuri Suomen olosuhteisiin!


  268. ambranen 3.10.2011

    Voi miten ihanat kuvat ja kuvatekstit! Ei voi olla hymyilemättä leveästi. Minun rakas pieni kummipoikani on puolitoista-vuotias ja haalari olisi kyllä aika hulppee yllätyslahja hänelle ;) Lempipuuhaa ulkona on tietääkseni keinuminen, hiekkalaatikolla touhuaminen ja tavaroiden järjestely :D


  269. Suvi 3.10.2011

    6-vuotias lapsi on meillä. Ulkona mieluisinta pyöräily varsinkin metsäpoluilla/maastossa.


  270. Noora 3.10.2011

    Minulla on 9,5 kuukauden ikäinen poika, joka tykkää kovasti touhuta ulkona. Hiekkalaatikolla konttaaminen ja keinuminen ovat erittäin mieluisia jokapäiväistä puuhaa :) En ole vielä kokeillut Reiman lasten vaatteita, mutta olen kuullut että ne ovat erittäin kestäviä ja hyvälaatuisia! Toivottavasti onni potkaisisi tällä kertaa meitä, sillä meiltä puuttuu talvivaatteet vielä…


  271. Reetta 3.10.2011

    hei,meillä on 10kk ikäinen tyttö,jonka kanssa olemme aloittaneet jo ulkoilupuuhat varhaisessa iässä. Tyttö kun tykkää ryömiä maassa ja syödä melkein kaikkea mikä eteen tulee..tosin äiti ei kyllä anna syödä:) meillä ei ole ollut käytössä vielä Reiman vaatteita,mutta haluaisin kyllä kokeilla niitä. Ne kun pitävät vettä ja tuulta yms. Tyttäreni tykkää puuhastella ulkona mummolan kissojen kanssa,joita hän innokkaasti puskee ja seurailee:) toiv onni potkaisee meitä! <3


  272. Eeva 3.10.2011

    Minulla on puolitoista vuotias poika, joka rakastaa pihaleikkejä. Kotipiha keinuineen, hiekkalaatikoineen ja satunnaisine vesilätäkköineen on paras paikka maailmassa. Myös metsässä ollaan käyty sienestämässä ja poimimassa marjoja. Metsämaasto onkin hyvä tasapainotreeni pikkuiselle. Reiman haalarit on hyväksi havaittuja. Peukut siis pysytyyn täälläkin!


  273. :) Pirtsakka :) 3.10.2011

    8v nuori mies vailla kunnon haalaria kovaan menoo pihassa ja lähimetsässä.


  274. besito 3.10.2011

    Mulla on 1v8kk tyttö joka on melkoinen hurjapää ja rakastaa ulkoilua. Nyt tutkii innoissaan sieniä, marjoja ja omenoita, joita myös maistelisi miellellään. Lätäköt on kanssa kova sana, sekä keinuminen ja hiekkalaatikkoleikit. Reiman haalareista ei vielä ole kokemusta. Laatu niissä varmaan on hyvä mutta ulkonäkö ei aina miellytä mun silmääni. Joten vaikka haluisinkin suosia suomalaista (tehdäänköhän niitä edes Suomessa) niin Reimat on tähän asti jääneet kauppaan.


  275. Nanna 3.10.2011

    Mulla on tukalat viimeiset viikot menossa ja hetkenä minä hyvänsä meillä on pienenpieni poika, joka myöskin kaipaa talvisiin vaunutteluihin tyylikästä ja ennen kaikkea lämmintä päällepuettavaa!


  276. Mea 3.10.2011

    Kohta 4-vuotias tyttöni tykkää retkeilystä ja pihaleikeistä. Kaikenlaiset kiipeilypuuhat ova mieleisiä sekä toki keinuminen ja liukumäet. Kesällä pyöräillään :)


  277. Marja 3.10.2011

    Minulla on 6 vuotias pojantytär joka pitää metsässä kulkemisesta ja kaikista pihaleikeistä.


  278. Ananas 3.10.2011

    1v. poikanen rakastaa hiekkalaatikkoleikkejä säällä kuin säällä, eli kuravarustus on kovassa käytössä. Myös keinuminen naurattaa ja kävelyä harjoitellaan ahkerasti. Joitakin Reiman vaatteita on kokeiltu ja hyväksi havaittu. Mukavia syyspäiviä!


  279. Katja 3.10.2011

    Voi herttinen kun oli hienoja kuvia!!!!!

    Meillä on 1v7kk ikäinen tyttönen joka tykkää ulkoilla ihan hirmuisesti. Hän on myös erittäin tarkka siitä mitä on päällä kun ulos mennään. Pitää olla tietty pipo ja ne tietyt tumput ja tänään nuo kengät. Niin ja aina ennen lähtöä katsotaan peilistä miltä näytetään. XD Ulkoillessa mielipuuhaa on juuri käpyjen, tikkujen, kivien, kolojen tutkiminen. Myös meidän koirien ulkoiluttaminen ja täällä keskustassa kun asutaan niin junaradan katselu kuuluu mielipuuhiin.

    Hyvää matkaa!!! :)


  280. Satu 3.10.2011

    Tyttöni ovat 2 ja 3 -vuotiaat. Pienemmän mielestä parhautta on keinuminen, isompi ei saa kyllikseen pyörällä ajosta. Kesän lempipuuhaa on tietty uiminen!


  281. Ansa 3.10.2011

    Minulla kohta 10 kk tyttö ja ulkona ollaan pikkuhiljaa alettu tekemään muutakin kuin vaunulenkkejä. Ehdoton hitti on leikkipuistossa keinuminen ja isompien lasten puuhastelujen seuraaminen.


  282. Sanna 3.10.2011

    Neljä ja kuusi vuotiaat pojan vintiöt minulla.

    Lemppari pihaleikit lienee juoksukilpailut nurmikolla (juoksurata näkyykin niin kivasti nyt mutaisena urana), rekoilla ajelu ympäri pihoja ja taloa sekä kiipeily pihan puussa, jonka takia minua äitinä vähän kauhistuttaa ostaa uusia ulkoilu vermeitä.


  283. Henna 3.10.2011

    Meiltä löytyy 3v ja 5v lapsoset ja heidän lempitouhujaan on majojen rakentaminen ja leikkipuistoilu


  284. Katruska 3.10.2011

    Meillä on kolme, vanhin tyttä 4v ja pojat 2,5 ja 7kk. Ulkoilu on parasta. Kaikista tykätään, milloin puistoillaan, lenkkeillään, tyttö pyöräilee. Metsässä viihdytään loputtumiin ja kyllä ne eväät vaan kruunaa ulkoilun joskus.

    Reimaa meillä ei oo sitten ollut kuin esikoisen ensinm. haalari. Ja nyt on aika paljon asusteita reimalta. Jompi kumpi pojista vois vielä uuden haalarin haluta:)

    -Katruska-

    P.S. Kiva blogi sulla:D


  285. Jasmiina 3.10.2011

    Tyttöni on 2,5-vuotias ja toinen tuloillaan.

    Ulkona on kiva keinua, tutkia kaikkea mukavaa ja hyppiä vesilätäköissä :D


  286. Mimmu 3.10.2011

    Täällä pyörii tättähääränä 4-vuotias neiti, jossa asuu liikkuvainen ja ketterä poikatyttö, mutta jonka päällä nähdään aina vain pinkkiä ja prinsessamaista nukenhoidon ohessa.

    Ulkona on hauskinta kiipeillä, tehdä metsäreissuja, potkia jalista tai perinteisesti nakottaa hiekkalaatikolla tekemässä ihania kakkusia. Vauhtia riittää, joten kestävät ja kunnolliset ulkoasut ovat kaiken a ja o! :) Onneksi neiti on myös mitä kiltein lapsi, joten vaikka vauhtia riittää, tämä nuori mamma on saanut vielä säilyä sydänkohtauksilta.. Katsotaan miten nyt käy, kun muutimme juuri taloon missä on oma ranta!! :)


  287. Sisukko 3.10.2011

    Meillä isompi mies (4-vee) tykkää kiipeillä puissa ja pienempi (2-vee) yrittää kovasti perässä tehä kaikki temput!


  288. Vea 3.10.2011

    3- ja 5-vuotiaat pojat leikkii tietenkin mieluiten ulkona polkutraktorilla tai polkupyörällä! Kunhan saa polkea, niin kaikki on hyvin ;)


  289. Daada 3.10.2011

    Itselläni on 6-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö. Ulkona ollaan melkein koko ajan, mikä ihmetyttää täkäläisiä ihmisiä täällä Atlantin toisella puolella. Lempipuuhia molemmilla ovat ehdottomasti majojen rakentaminen ja polkupyöräily. Toivottavasti arpaonni osuisi kohdalle:)


  290. Tanja.S 3.10.2011

    Poikani on jo iso 6-vuotias.Parasta on yhdessä ulkoilu kun voimme tehdä retkiä luontoon joko jalan tai pyörällä,tai se kun poika lähtee lenkille pyörineen juoksevan äidin kirittäjäksi. Pihalla poika pelaa mielellään jalkapalloa tai sählyä kavereiden kanssa.Liikunta kaikissa muodoissaan on POP!


  291. Tikru 3.10.2011

    Meille on vasta esikoinen tulossa, mutta olen muuttanut sieltä Tampereelta tänne maalle ja meillä on iiiiiiiiso piha aidattu piha metsän keskelle, jossa kolme kääpiösnautseria viipottaa odottaen leikkiseuraa. Pikku hiljaa ostellaan tavaroita ja vaatteita, koska tuntuu että niitä tarvitaan melkoinen määrä ja olen siinä mielessä samoilla linjoilla kanssasi (kummipojan kautta tullut tutuksi) Reiman vaatteet ja olen pitänyt niistä, mutta hinnat ovat melkoisia. Tulevan pikkuisen kanssa varmasti aikaa tulee vietettyä tuolla luonnon helmassa ja ulkoiluvaatteet siten on myös kovassa käytössä.


  292. Laura 3.10.2011

    Meillä on tytöt 6v, 5v. ja 2,5kk. Lempipuuhia isommilla kiipeily, juokseminen ja keinuminen. Pienimmän lempipuuhaa ulkona vielä vaunuissa nukkuminen :)


  293. Marika 3.10.2011

    Hei, onpas paljon ulkoilun ystäviä täällä! Mulla on kolme tyttöä, 6v. 3v. ja 1v. kaikki tykkäävät ulkoilusta; vesi- ja hiekkahommista, potkulautailusta ja pyöräilystä, joskus vähän haravoinnista :)


  294. Marjo 3.10.2011

    Meillä asustelee kolme vuotias tytöntyllerö.. Hän rakastaa keinua, voisi keinua ties miten kauan yhteen putkeen :)


  295. Essi 3.10.2011

    Mun poika on 4v, ja parasta ulkona on tietysti kaikki vauhdikkaat (ja märät :D)leikit :)


  296. Elisabetes 3.10.2011

    Meillä on 4-vuotias Ella prinsessa :) Ja ulkona tykätään hyppiä trampoliinilla,keinua ja olla hiekkalaatikolla. Mutta varsinkin syksyllä koko perheen kanssa haravoiminen ja omenoiden poimiminen on todella tärkeää :)


  297. sari 3.10.2011

    Tyttöni on 4 vuotias. Ulkona leikkiminen ja pyöräileminen mieluista puuhaa. Metsässä kulkeminen retkellä perheen kanssa myös kiinnostaa.


  298. Heidi 3.10.2011

    Meidän touhu kolmikko pojat 3-6v auttavat mieluiten äitiä ja isää mm auton renkaiden vaihdossa, haravoinnissa mutta mieluiten ajavat niin pyörillä, mopolla ja mönkkärillä. Siinä rapa ja vesi roiskuu mutta REIMA pitää pojat kuivina eli menoa se ei haittaa kun ulkona on märkää:)


  299. Päivi 3.10.2011

    Poika 4-vuotta ja ulkona on parasta edelleen hiekkalaatikko.


  300. JessicaH 3.10.2011

    Meillä on 1v2kk vanha tyttö..ulkona kivointa kesäisen uimisen lisäksi on ehdottomasti keinuminen ja hiekkalaatikkolla hiekan heittely ja maistelu :) Myös äitiä ja isiä on kiva mennä karkuun ja kyllä sitten sattuukin, kun kengillä meno on välillä niin hurjan hankalaa! Hyville ja kestäville vaatteille on siis tarve! :)


  301. Elsba 3.10.2011

    Meidän 3 vee tykkää ulkona ajalla isoilla plaston autoilla ja laskea liukumäkeä :) Myös metsässä käveleminen ja käpyjen yms. tutkiminen on kivaa!


  302. Miia 3.10.2011

    Meijän vauva on vielä mahassa, joten lempipuuhaa on kai potkiminen. Vauva kuoriutuu kuitenkin keskellä talvea, joten pienelle haalarille olisi tarvetta.


  303. jenni 3.10.2011

    Meillä on vuoden ikäinen poika, joka tykkää hirveesti touhuta ulkona. Lemppari


  304. jenni 3.10.2011

    Meillä on vuoden ikäinen poika, joka tykkää hirveesti touhuta ulkona. :) Lempparipuuhaa on varmaan kiikkuminen :)


  305. Kummix3 3.10.2011

    Kummilapsi tykkää vauhdikkaista pyörälenkeistä ja tietysti hiekka- ja lumileikeistä. Kunnon varusteet edesauttavat riemukkaita leikkihetkiä!


  306. Parsi 3.10.2011

    Me suunnistetaan ulkoilemaan läheiseen metsään, jonka nelivuotias tytär on nimennyt Röllimetsäksi, koska sieltä löytyy röllien valtakunta majoineen ja toreineen (kuka ne sinne oikeasti sitten liekään rakentanut). Mielikuvitus lentää, kun metsän portit aukeavat, ja etenkin näin syksyllä metsä on uskomaton leikkikenttä. Nautitaan tästä!

    ps. Eka kertaa kommentoin blogiasi, vaikka pitkään olen lukijana viihtynyt. Mukava, elämänmakuinen fiilis täältä jää aina käteen. Kiitti siitä.


  307. Tytönhupakko 3.10.2011

    Minulla on 5v, 9v ja 20v. pojat… Pienten poikien lempparileikit on vesilätäköissä läträys ja lumilinnojen rakentelu. Metsässä kuljeskelu on myös aika kivaa puuhaa syksyllä :)

    Ihana palkinto!


  308. Jokkeri 3.10.2011

    Ihana toi kukallinen puku! Eikä vaaleanpunainenkaan ruma oo :)

    Meillä on 9v. poika ja hänen lempparihommaa näin syksyllä on puroleikit, pyöräily ja kiipeily. Talvihommat varmaan liittyy lumihangessa möyrimiseen kavereiden kanssa sekä lumisota :)


  309. Heli 3.10.2011

    Meillä on vuoden ikäinen poika, jonka mielestä kiikkuminen on ihan parasta! Mitä kovemmat vauhdit sitä parempi. Päiväkodin pihalla taas lempparipuuhaa on maassa makaavien mädäntyneiden koristeomenoiden syönti……


  310. Hellu 3.10.2011

    Hei,

    tosi kiva blogi ja onnea odotukseen:) Meillä 2,5 vuotias poika ja aika villi. Joka tykkä ihan mieletömästti touhua ulkona. Liukumäki, hiekkalaatikko, lumityöt( odottele jo kovast, äiti ei niinkä.) Meillä ei ole vielä talvihaalaria nii ajattelin kokeilla onnea:) Oikein mukavaa reissua.

    T. Hellu


  311. Lusse 3.10.2011

    Omat lapset ovat jo aikuisia, mutta lapsenlapset ovat 3- ja 5-vuotiaat. Tykkäävät kovin metsäretkistä.


  312. ennu 3.10.2011

    Hei. Meidän vauveli on vielä hetken masussa ja tykkää tällähetkellä aivan hirmusesti mönkiä sielä :) Pienen pieni haalari olisi paikallaan talvivauvalle.


  313. Linni 3.10.2011

    Meillä 4- ja 2-vuotiaat ulkoilijat, joista kivillä ja puissa kiipeileminen on huippukivaa! :)


  314. Päkkänä 3.10.2011

    Heips! Meidän 2,5 tykkää ulkona kaikesa märästä ja kuraisesta. Reimatec on siinä oiva valinta. Terkkuja! Päkkänä


  315. MausteinenManteli 3.10.2011

    Meillä mielipuuhaa 1,5 vuotiaalla on hiekkakakkujen teko, lätäköt, kiikkuminen ja kaikenlainen poukkoilu pitkin pihaa..


  316. Janni 3.10.2011

    Meidän neiti 1v oppi juuri kävelemään, joten vihdoinkin pääsee talvihaalari kunnon käyttöön. Neiti näpsä ei ihan ole vielä varma mitä kaikkea haluaisi talvella tehdä (viime talvi meni kuulemma vähän ohi kun tylsä äiti ei päästänyt pienen pientä myttyä ulos -20 asteen pakkasilla, höh), mutta on nytten syksyn aikana terästäytynyt muun muassa hiekkalaatikossa hiekkaa syömällä, nurmikolla nurmikkoa syömässä, repimässä pusikoista lehtiä irti (ja syömässä niitä) sekä myös halimalla asfalttia koska askel on vielä hieman hutera :) mutta ihan ykkös puuhaa kaiken kielletyn syömisen lisäksi on keinuminen, heikompia huimaa kun neiti haluaa vaan lisää ja lisää vauhtia ja naama loistaa kun naantalin aurinko <3


  317. Nonna 3.10.2011

    Meidän 2,5-vuotias tyttö pitää varsinkin näin sateisilla syksykeleillä kuraleikeistä. :-p Muuten tykkää keinua ja laskea liukumäkeä aina, jos vain mahdollista. Paljon menee aikaa myös ihan yleiseen hyörimiseen ja asioiden tutkiskeluun. :-)

    Mukavia syyspäiviä myös teille!


  318. Saile 3.10.2011

    Meidän 1 v. tykkää maistella hiekkaa ja kiviä. Oravien ja muiden eläinten seuraaminen ja jahtaaminen on lempipuuhaa :)


  319. Sannamaaru 3.10.2011

    Kummimurutyttösen lempipuuhaa on kiikkuminen, Helou (kitty) -pyörällä ajeleminen sekä koiran taluttaminen :) Tyttösen vaatehullu äitikin arvostaisi tämän kisan voittoa ;)!


  320. Janelle 3.10.2011

    Meillä neiti 4v ja tykkää hiekkalaatikkoleikeistä, liukumäistä, keinumisesta ja näin syksyisin on nuo lätäkköleikit kovin in.


  321. eevis 3.10.2011

    1,5v:n kanssa leikkipuistoillaan, 9v viihtyy nykyään lähinnä kaveriden kanssa pihapelien ym parissa!


  322. ele 3.10.2011

    Mulla on kolme tyttöä, jotka ovat 8-, 6- ja 4-vuotiaat. Vanhin tykkää kiipeillä puissa ja kiipeilytelineellä, olla hippaa kavereiden kanssa, keinua ja hyppiä hyppynarua. Keskimmäinen beesaa esikoista sen minkä kerkeää ja nostelee maasta kaikki ällöttävimmät ötökät äidin iloksi. :P Pienin keinuu, laskee liukumäkeä ja leikkii hiekkalaatikolla. Tässä perheessä on muutamat Reimat kulutettu puhki, kun ne ovat kiertäneet isommalta pienimmälle, nyt pitäisi taas investoida uusiin varusteisiin.


  323. Saara N, 3.10.2011

    Meidän Venla on samanikäinen kuin Rebekka, sekä masussa on myöskin tulossa toinen vipeltä. 29Viikolla mennään ja poika tällä kertaa.

    Venla tykkää tehdä ulkona oikeastaan ihan mitä tahansa, kaikki on kivaa, niinkuin varmasti kaikkien 1,5vuotiaiden mielestä. Kiikkuminen, hiekkalaatikko touhut, kaikenlainen tutkiminen, keräily ja vaan käveleminen on hauskaa. Maailma on täynnä upeita ja ihmeellisiä asioita, joka päivä oppii ja huomaa jotain uutta.


  324. SuSu 3.10.2011

    Yhdeksän kuukauden ikäisen neitokaisen lempipuuhaa ulkosalla on keinuminen ja ihan vaan rattaissa istuminen.


  325. Hanna 3.10.2011

    Meillä kohta kolmevuotias pelailee ulkona jalkapalloa ja kiipeilee kiville ja minne vaan! Ja koskaan ei voi keinua tarpeeksi.


    • Anna-Maija 3.10.2011

      tytär on 2,5 vuotta. Ulkona puuhailu kokonaisuudessaan on mieleen. Vesilätäköissä hyppiminen on ihan ykkösjuttu. Lehtien haravointi omalla pienellä haravalla on myös kivaa. Viimetalvena lumilapio kulki melkein aina mukana.


  326. GirlPower 3.10.2011

    Meillä vipeltää kaksi vilkasta tyttölasta, 3 ja 1-vuotiaat. :) Ulkoleikit on tietenkin niitä parhaita leikkejä, ja usein ulos myös mennään oli sää mikä hyvänsä, alkaisivat neliöt pian käydä tämän talon naisille ahtaiksi jos sisällä vaan pitäis körmöttää..;) Läheisessä leikkipuistossa käyminen on aina pop, leikkikavereiden lisäksi sieltä löytyy myös pienimmälle vauvakiikku josta pikkuinen innostuu niin valtavasti joka kerran! Muuten kotipihalla luonnon ihmeellisyyksien seuraileminen on mukavaa ja hiekkkalaatikko on kovassa käytössä.


  327. Hanna-Leena 3.10.2011

    Isosisko vähän reilu 2v mielipuuhia: lätäköissä hyppely :) ja kestää hyppelyt, mikäli varusteet on oikeat, puistoleikit sekä hiekasta ruokien valmistaminen ”nyt vähän ketsuppia, pippuria, suolaa, ja uuniin..”

    Pikkusisko 3kk pötköttelee tuolla välin tyytyväisenä vaunuissa ja koisaa. Sitä paremmat unet mitä kovempi mekkala ja mitä enempi puistossa väkeä;)


  328. A&A 3.10.2011

    Meidän 13kk poika kantaa joka puistokeikalla yhtä tavaraa ympäri puistoa – ämpäreitä tai leikkilastenrattaita. Ennätys on puoli tuntia yhtäjaksoista käyskentelyä ämpäri kädessä, käsi edessä suorana ;)


  329. Annika.O 3.10.2011

    Meidän vauva on 1kk ikäinen, ulkona ollaan tehty vaunulenkkejä, tai lenkkeilty kantorepussa äidin takin sisällä. Taitavat molemmat lenkkitavat olla mieleen, kun uni tulee lähes heti liikenteeseen lähdettyä ;)


  330. Kirsi 3.10.2011

    Tätä blogia on ilo seurata kun kuvat ovat niin hyvälaatuisia ja tietysti kiinnostaa kun on itse samassa elämäntilanteessa.

    Itsekin pienenä temmeltänyt Reiman haalareissa, todellinen klassikko ja kuosit vaan paranee vuosi vuodelta. Tuo kirkasvärinen kukallinen on ehdoton suosikkini. Tuo pinkki on myös ihanan tyttömäinen.

    Meillä on vuoden ikäinen tyttö ja suosikkileikkejä ovat pihalla koiralle pallon heittely (vaikka pallo ei lennä vielä juuri omia varpaita kauemmaksi), keinuminen, maassa rymyäminen ja hiekkalaatikolla kaivelu. Kovasti odotellaan jo talvea, kun pääsee tutustumaan lumimaailmaan.


  331. Eeva 3.10.2011

    Meidän pian 8kuisen pojan lempipuuhaa pihalla on ehdottomasti kaiken käsiin tarttuvan maisteleminen ja vaunuissa maisemien ihaileminen. :)


  332. vilijana 4.10.2011

    Helou! Kukkahaalari kivempi, mutta molemmat toki söpöja! Valokuvat valloittavia! Vau!

    Me muutettiin juuri tytön kanssa Islantiin. Ja viime viikolla juhlittiin 1-vuotissyntareita taala :)

    Taala missa tuulee niin etta tyttö meinaa lahtee tuulen mukaan, ja sadekin liikkuu vaakatasossa!

    Reima olisi siis erittain tarpeen ;)

    Ulkona me metsastetaan Reykjavikin kaduilla kissoja, tai mennaan kaupungin keskella olevalle lammelle syöttamaan joutsenia. Ensi kerran kun etsitte matkakohdetta ja jos Aurinko on jo niin nahty niin tulkaa ihmeessa tanne!

    Kylmyytta taala riittaa, mutta myös kauneutta!


  333. eeva 4.10.2011

    Hei!

    Meillä muksut ulkoilee todella paljon ja reiman vaatteita harrastetaan täällä, kestävät kovaa kulutusta, joskus jää nuoremmallekkin jotain… Lapset 10v tyttö 8 ja 5v pojat. Kiipeily ja kaikenlainen tutkiminen on parasta!


  334. hoohoo 4.10.2011

    E on 11 kuukautta ja tykkää kovasti katsella vaunuista muita ohimeneviä ihmisiä, koiria ja autoja. Mutta pidemmän lenkin aikana uni vie yleensä voiton.

    Reiman vaattteet ovat pitkään olleet hyviä ja kestäviä. Kannattaa suosia suomalaista!


  335. Minttu 4.10.2011

    Nuorempi on pian 3v poika, ja lempileikkejä tietysti autoilla ”kaahailu” mutta myös nämä perinteiset haravoinnit, nurmikonleikkuu (vielä kun olisi se päältäajettava). Eilen käydessämme lähitienoon luontoalueella makkaranpaistossa oli kiva huomata kuinka kepeistä, risuista ja kävyistä keksii vaikka mitä leikkejä. Välillä metsään tuli ”tulipalo” joka sammutettiin isoimmalla kepillä mikä löytyi :) Sienien etsiminen on myös erityisen mielenkiintoista. Ja hyvin vaikeaa oli ymmärtää miksi suolle ei saanut mennä.

    Talvella varmaan lähipuiston suuri mäki jatkaa suosikkina, sekä laskiaisriehan ihanat moottorikelkat :) Ehkä me jo ensi talvena kokeillaan hiihtoa siskon vanhoilla ensisuksilla ja isi niin kovasti haluais jo viedä luistelukentille.

    Vanhempi onkin sitten 9v tyttö, joka onkin hyvin tarkka vaatetuksestaan. Aina ei äidin ja tyttären maut kohtaa, ja niistä ollaankin joskus saatu pientä riidanpoikasta aikaiseksi. Hän ei ole koskaan käynyt laskettelemassa, ja nyt olisi ensi talvena tarkoitus viedä hänet kokeilemaan olisiko sellaiseen innostusta.

    Paljon näytti olevan kommentteja, mutta kokeillaanpa mekin onneamme! Mukavaa syksynjatkoa ja talvenodotusta!


  336. Riikka 4.10.2011

    Meidän 9 kk tyttö ei vielä kävele itse, joten lempipuuhat ulkosalla ovat mm. keinuminen ja erilaisissa leikkipuistohärveleissä matkustaminen :) Tykkää myös kovasti ihan vaan ympäröivän maailman tarkkailusta vaunuista :)


  337. Pai 4.10.2011

    Meidän 9 kuukautta vanha poju tykkää keinumisesta ja näin syksyllä maassa mönkiminen puunlehtien seassa on myös ollut mukavaa.


  338. Noora 4.10.2011

    Rebekan vaatteet ovat valloittavan suloiset! <3

    Päiväkodissa työskennellessä on huomannut, että Reiman vaatteet ovat kestävämmät ja lämpimämmät kuin monen muun merkin!

    Omassa perheessä ei vielä ole ollut tarvetta lasten vaatteille,

    mutta viikonloppuna saimme tietää, että vauva on tulossa! <3

    Kevätvauvaa odotellaan,

    ja pian siis tarvitaan niitä vaatteitakin. :)


  339. Claire 4.10.2011

    Meidän 2,5 vuotias (tosin 3,5v kokoinen) poika rakastaa puistoilua, täällä ydinkeskustassa kun tuo luonto on vähän kiven alla. Parasta on keinuminen ja hiekkalaatikolla möyriminen, haalarit on siis koetuksella tässäkin perheessä :)


  340. merja 4.10.2011

    kaksi touhukasta haalarinpitäjää,3,6 .ulkoleikeissä viihtyväisiä.


  341. hissu 4.10.2011

    lastenlapsia olis täällä 5 kpl,kaikki haalari-ikäisiä kolmesta-seitsemään vuotiaita .lumisadetta odotellaan.


  342. Emilia 4.10.2011

    Minulla on kolme ja puolivuotias poika, joka on varsinainen tehopakkaus, niin kuin tuon ikäiset yleensäkin.

    Näin syksyllä teemme metsäretkiä, pyöräilemme ja käymme puistoissa. Kaikenlaiset risut ja kivet pitää kerätä mukaan. :) Tämän vuoksi ulkovaatteet on oltava kestäviä, ja Reimaahan ne ovat yleensä olleet. :)


  343. Ari-iskä 4.10.2011

    Jabadabaduu ! Viiden vauhdikkaan lapsen iskänä, tyttäret 3 ja 6 v ja pojat 6, 8 ja 16 v olisi varmaan helpompi kertoa, mitä perheessä ei harrasteta (lista olisi varmaan lyhyempi). Siis monenmoisissa askareissa aika kuluu, mutta kyllä pojille lätkän peluu ja tytöille ratsastus on ne jutut, joissa eniten aikaa kulutetaan.

    Reima on kuulunut perheen vakiokalustoon jo vuosia. Ja hyvin on sen kanssa pärjäilty.

    Hyvää syssyn jatkoa !!


  344. marjo 4.10.2011

    Lapset 10 ja 14.Pienenpi vielä tosissaan touhuilee ulko ”leikeissä” ja puuhissa joten tarvetta on kunnon ulkoilu -vaattteille .Harmi vaan kun Reimalla ”isompien” kokojen valikoima jo melko suppea.


  345. Japsu 4.10.2011

    Meidän perheessä vauhti ja vempaimet ovat osa ulkoilua, myös talvella. Mönkijällä ajelu on pian 1-vuotiaasta tyttösestä ihan ykköspuuhaa. Ja kun mukana menossa on vielä yllytyshullu koiruus, tilanteita riittää. :)


  346. Katja 4.10.2011

    Hyville ulkovaatteille on aina tarvetta :) Meidän perheessä touhuaa 4-v vilpertti ja 9-v. prinsessa. Tyttö tykkää tutkiskella mitä metsästä löytyy, poikaa kiinnostaa enemmän lätäkköpuuhat.


  347. miksa 4.10.2011

    6-vuotiaat lastenlapset ,on sekä tyttö,että poika . heidät pukisin lämpimästi.


  348. Suvi S. 4.10.2011

    Moikka

    Tykkään kovasti reiman vaatteista. Minulla tyttö noin 1,5 vuotta vanha ja tällä hetkellä on reiman kevät haalari käytössä. Säät kun on alkanut viiletä pitäisi ostaa lämpimämpää haalaria. Reimassa tykkään myös siitä että se on kotimainen. Meillä tykätään ulkona eniten keinua ja mönkiä hiekkalaatikolla.

    Mukavaa syksyä! T:Suvi S.


  349. Laura E. 4.10.2011

    Meidän Elsan (2v.) lempipuuhaa on keinuminen ja hiekkakakkujen tekeminen. Leikkipuistot kaiken kaikkiaan ovat aivan mahtavia paikkoja pienen tyttömme mielestä :)

    terv. Laura


  350. ArTii 4.10.2011

    Pinkkisadeasu on erityisen herkullinen! Kengät kätevän oloiset ja kaunis, yksinkertainen pipo. Tykkään!

    Meidän 10kk pojan lempipuuha ulkona on vielä toistaiseksi mönkiminen. Ennen lumentuloa opitaan varmasti kävelyn jalo taito, joten taaperrus ja ison plaston kuormurin työntely tulee olemaan varmasti in talvella. Ulkovaatteilta odotan kestävyyttä ja keveyttä, mutta samalla lämpimyyttä (onko se edes oikea sana?).


  351. Kaksi 4.10.2011

    Meidän 3 ja 6-veet tykkäävät erityisesti lumileikeistä kaikissa muodoissaan… Täytyy toivoa, että lunta olisi viime talvien malliin tänäkin vuonna.

    Mukavia värejä noissa Reiman uutuuksissa!


  352. K 4.10.2011

    3- ja 7-vuotiaat tyttöset odottavat jo kovasti lunta ja pakkasia, haalarit tulisivat kovaan käyttöön :)


  353. katih 4.10.2011

    Meillä on pian vuoden ikäinen poika joka ei ihan vielä kävele, joten lempipuuhaa on varmaankin maassa möyriminen. Reiman vaatteet kyllä vaikuttavat laadukkailta, meillä on merkin välikausipuku.


  354. Blokki 4.10.2011

    Meidän pojan, joka joulukuussa täyttää 5 vuotta, lempipuuhaa ulkona on pallopelien pelaaminen, keinuminen, erilaiset kavereiden kesken keksityt leikit.

    Todella kivan näköiset ulkovaatteet Rebekalla on päällään. Iloisen värikkäät!


  355. Hanna 4.10.2011

    HEI!

    Meillä on 7 ja 2 vuotiaat vauhdikkaat pojanviikarit. Joista nuorempi on vielä ilman talvihaalaria. Reiman vaatteista ja asusteista pidän myös kovasti ja niitä on olen paljon lapsilla käyttänytkin. Poikien lempipuuhaa ulkona on ehdottomasti kaikki pallo ja mailapelit. Vanhempi pojista pelaa jalkapalloa ja sählyä, joten nuoremmalla on kaikki pallolajit ”veressä” kun on vauvasta asti ollut kentän laidalla pelejä katsomassa :) ”Maavii” (maali) ja siihen asiankuuluva tuuletus onkin ensimmäisiä sanoja ja oppeja, mitä on ollut :)

    Kuvien puvuista tykkään eniten tosta kukallisesta. Se on aivan ihana :)


  356. Vanamo 4.10.2011

    9v tyttö pitää lumileikeistä. Lumesta voi haaveilla vaikka keskellä kesää, vaikka kesäkin on oikein ihana hänen mielestään. Lumileikeissä ei koskaan lopu ideat kesket, koska lumesta voi muotoilla mitä vaan tai ainakin kaivaa kuoppamajoja ja tehdä enkeleitä, kunnes lahkeet, hihat ja kaula ovat niin täynnä lunta, että pitää siirtyä sisälle lämmittelemään.


  357. isa10 4.10.2011

    Minun 1-vuotiaan lempipuuhat ulkona on kivien ja hiekan syönti! Myös koiran lenkittäminen on makiaaa puuhaa :))


  358. Marjo 4.10.2011

    Meidän 8 kk vanha poika tykkää seurailla kun pappa kaivaa kaivinkoneella tai ajaa traktorilla, myös maassa konttailu ja hiekan tutkiminen taitaa olla mieluisia puuhia!


  359. Miikkis 4.10.2011

    Meillä lapset rakastavat lätäkköjä ja hiekkaa…Äiti ei niinkään :-)


  360. NooraH 4.10.2011

    Meidän 2-vuotias puuhailee mielellään hiekkalaatikolla ja leikkii lätäköissä. Kiikkumisesta poika tykkää myöskin!


  361. darkangel1981 4.10.2011

    meidän neiti täyttää marraskuussa kaksi vuotta, ja on kauan tykännyt lotrata vedellä, tällä hetkellä hauskinta on kuralätäköt.


  362. Ellu 4.10.2011

    Meidän perheeseen kuuluu 4,5 vuotias, 1,5 vuotias ja vuoden vaihteessa syntyvä vauveli. Lempipuuhailuja ulkona on hiekkakakkujen ja linnojen teko, hippa ja piilosilla olo. Metsäretket ovat myös jännittäviä.

    Tykkäsin kovasti molemmista Reiman ulkopuvuista. Meiän 1,5-vuotiaalla on sellainen Reima Techin sininen robottivälikausihaalari ja se on ollut tosi ihana.


  363. jq 4.10.2011

    Ihanan värikkäitä molemmat!

    Meidän 1- ja 3-vuotiaat menijät rakastaa keinumista ja metsäretkiä.


  364. Jenksu 4.10.2011

    Molemmat puvut on kivan näköisiä, mutta ehkä tämä vaaleanpunainen puku on enemmän minun makuuni.. Meillä on 8kk poika, joka tykkää kiikkumisesta ja katselee maailman menoa mielellään vaunuista. :)


  365. Päivi 4.10.2011

    Melkein 1-v pojan suosikki on keinuminen. :)


  366. Jonna 4.10.2011

    Moikka!

    Tyttöni on reilun vuoden ikäinen ja lempipuuhaa ulkona lienee hiekan ja kivien maistelu jos vaan antaisin maistella :D lisäksi tyttö pitää paljon ”kiikkaamisesta” ja pallon perässä kävelemisestä <3 on ne pikku ihmiset niin ihania, ulkona kaikki on niin suurta ja ihmeellistä heille! tulee itsekin katsottua eri perspektiivistä asioita kun näkee toisen innostumisen esimerkiksi käpyihin ja syksyn lehtiin :)


  367. Maruzella 4.10.2011

    1.vuotiaan kummipoikani lempipuuhaa on juuri kävelemään oppineena tietenkin ympäristön tutkiminen,ihan niistä lätäköistä alkaen.


  368. Saija 4.10.2011

    Heippa!

    Ihaniahan nuo Rebekan Reimat ovat! Pirteän värisiä ainakin :)

    Meidän perheessä seikkailevat poika 4 v ja tyttö 9 kk. Poika oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä 2 vuotiaana ja siitä saakka pyöräily on ollut se juttu. Pyörällä ajetaan joka päivä ja kovaa :) Tyttönen tyytyy vielä seurailemaan isoveljen menoa vaunuissa istuskellen. Keinuminen taitaa tällä hetkellä olla tytön lempipuuhaa ulkona.

    Saija


  369. janina 5.10.2011

    jälleen kerran..UPEITA kuvia. Osaisinpa itsekin ottaa noin hienoja kuvia tytöstäni.

    Kotona temmeltää kohta 2v täyttävä tyttö jonka ehdoton lempparipuuha ulkona on hyppiä kuralätäköissä! aivan sama mitkä vaatteet päällä, lätäkköön on päästävä! :)


  370. iialiina 5.10.2011

    Ajattelin jo siirtyä pois Reiman tuotteista, kun nuorin lapsista on nyt eskarissa. Polvet ja peppu ovat nimittäin aina viiltonaarmuilla kalliista housuista tai haalereista. Mutta jospas nyt onnistaisi ja saisi erittäin (!) kestävät Reimalta.


  371. Anne 5.10.2011

    Meillä suositaan Reimaa! Koskaan en ole joutunut pettymään :) Vaatteet ovat laadukkaita ja pitävät pienet ulkoilijat lämpiminä.

    Meidän perheeseen kuuluu 4v poika, tyttö 2v ja pienet kaksostytöt 1kk. Pojan lempi puuhat ulkona on pyöräily ja kaikki missä riittää vauhtia :) Tyttö viihtyy hiekkaleikkien parissa ja liukumäessä on kivaa. Kaksostytöt viihtyvät rattaissa raikkaassa ilmassa, kun äiti lenkkeilee :)


  372. Piitu 5.10.2011

    söpöjä ovat molemmat. Omat lapset on jo kaikki aikuisia ja lapsenlapsia on neljä.


  373. Piijuli 5.10.2011

    Meillä pojan (1v 1 kk) suosikkipuuhaa ulkona on kiikkuminen ja maassa möyriminen. Rattailemassakin on kiva käydä katselemassa maisemia.


  374. millamaria 5.10.2011

    Meidän 1v 2kk:n ikäisen pojan lempipuuhia puistossa on kiipeileminen ja äidin juoksuttaminen ympäri puistoa :)


  375. Suvituuli 5.10.2011

    Kummilapseni, 1 vuotias poika ,juuri kävelyn oppineena, tutustuu mielellään ympäristöönsä.

    Nyt syksyllä vesilammikot ovat erityisen kiinnostavia.


  376. JohannaW 5.10.2011

    Meidän pojat 2v ja 3kk viihtyvät myös pihalla. Lempi puuhia pihalla ovat varsinkin näin syksyllä lehtikasassa hyppiminen ja lelujen piilottaminen lehtien alle. Tämä siis 2v. tämän syksyn hitit. Poika 3kk viihtyy pihalla mainiosti joko vaunussa tai manducassa nukkuen. Meillä oli viime talvena myös reiman toppahaalari. Tälle talvelle ei vielä olekaan haalaria joten siinä toivossa osallistun kisaan :)

    Tuo kukkakuosinen takki näyttää varmasti vielä paremmalta talvella :)


  377. iinu 5.10.2011

    Ihania vaatteita, kyllä kelpaisi :)

    Meidän 3v neiti puuhaa pihalla milloin mitäkin – keinuminen on aina mukavaa mutta välillä on kiva käydä lähimetsässä metsäretkellä. Talvea ja lunta odotetaan jo kovasti ja sittenhän sitä tekemistä taas onkin!


  378. tiiu 5.10.2011

    Tuo kukallinen on ihana. Omia lapsia ei vielä ole, vain kummilapsia.


  379. Megabass 5.10.2011

    1,5 vuoden ikäinen Tyttö löytyy :) Hän yleensä ulkona tykkää vain katsoa vielä. :D heh mutta kun kasvaa, niin varmaan vielä aikoo temmeltää pusikoissa.


  380. Elina 5.10.2011

    4-vuotiaan lempipuuhaa ulkona on retkeily ja joskus tuntuu että päämäärätön juoksentelu ympäriinsä.


  381. Ninni 5.10.2011

    Meidän 3 – ja 5-vuotiaat vauhtiveikot rakastavat lätäköitä, liukumäkiä, pyöräilyä, jalkkista, luistelua…lista on loputon!


  382. Tuuli 5.10.2011

    Hei, meidän perheen iltatähti, tyttönen 10 kk, ulkoilee vielä paljon vaunuissa. Sieltä on kiva katsella maisemia, kun äiti työntelee vaunuja ja kävelyttää koiraa. Keinumassa ollaan toki läheisellä leikkipaikalla käyty, mutta hiekkaleikit saavat vielä vähän aikaa odottaa. Reiman haalareita käyttivät jo isot veljet aikoinaan ja kestäviksi ja luotettaviksi todettiin.


  383. Saima 5.10.2011

    2 ja 3 vuotiaat tytöt. Tytöt haravois pihaa aina, kumpiki omilla pikkusilla haravoilla :) ihania kuvia ja söpö tyttö :)


  384. sara 5.10.2011

    Meillä viisivuotias tyttö harjoittelee innokkaasti pyöräilemään ilman apurenkaita. Hiekkalaatikkoleikit, keinuminen ja talvella mäenlasku ovat myös mieleen.


  385. Salla 5.10.2011

    Meidän 2,5 v. poika eli touhupakkaus rakastaa lätäkössä pomppimista :)


  386. Hennis 5.10.2011

    Meillä on neljä muksua: puolivee, kaksvee, neljävee ja kuusvee.

    Lempiulkoilutouhuja ovat ehdottomasti pyöräily ja plasto-mopolla huristelu, hiekkalaatikkoleikit, puistoilu, metsäretket.

    Ja kunnollisia ulkoiluvaatteita tarvitaan PALJON!!! :) Reimatec kovassa käytössä..


  387. anna-h 5.10.2011

    3- ja 5 -vuotiaat tyttöset täällä, ja talvisia lempipuuhia ulkona taitaa olla vain lumessa riehumiset ja möyrimiset. :) Isommalla jo luistelukin, pienempi viihtyy pulkassa. Talvella ulkoilu on ihanaa <3


  388. Emmi 5.10.2011

    Meidän 4,5kk poika vielä keskittyy ulkona lähinnä tiirailemaan maailmaa kantorepusta tai vaunuista käsin, mutta aika menee niin nopeasti että pianhan tuo jo tuolla temmeltää :) Poitsu on kasvanut niin hurjaa tahtia, että tämänhetkinen vk-haalari alkaa olla pieni ja äp:n toppahaalarikin varmaan jää pieneksi ennenkuin pääsee edes käyttämään! Haalarille löytyisi kyllä käyttöä!

    Oli muuten ihana tulla tänne blogiisi pitkästä aikaa, ja huomata onnellisia uutisia! Paljon onnea perheellenne ihan älyttömästi, maailman ihanimmasta asiasta! :) Mä luin blogiasi paljon ennen synnytystä(en tosin varmaan koskaan kommentoinut), mutta vauva-arki vei niin mennessään ettei blogien lukemiselle ole hirveästi aikaa jäänyt.. kunnes nyt palailen vanhaan lukurytmiin pikku hiljaa. Raskaus sopii sinulle kyllä tosi hyvin, näytät todella kauniilta! Ja nauttikaahan lomasta täysin rinnoin :)


  389. satunnainen 6.10.2011

    Hei, meillä riehuu pihalla 3- ja 5-vuotiaat, joista 5v. pitkä poika olisi vielä vailla kunnollista talvihaalaria.

    Ja tunnustan, ensi kertaa minäkin kommentoin, mutta harvinaisen hyvä oli houkutin :). Olen seuraillut blogiasi satunnaisesti, tykkään todella lämpimästä ja rohkean avoimesta tyylistäsi. Varmasti kurkkailen jatkossakin!


    • satunnainen 6.10.2011

      Niin ja kommentointi-innossani unohdin kaikki kysymykset… :D Olen jo kaupassa ihaillut Reiman uusia malleja, kolahtavat minulle, varsinkin tuo pinkki.

      Ja lasten lempipuuhia ulkona ovat hiekkalaatikolla remuamisen ja pihaleikkien (keinumatit, litat, peilit ym.) lisäksi pihan oravien syöttely ja pihan metsäpläntillä samoileminen.


  390. Saara Pp 6.10.2011

    Moikka,

    Hienot kuvat! Meidän 2-vuotiaan lempparipuuhaa ulkona on ”mopoilu”, kaivureiden bongailu, jalkapalloilu, metsässä seikkailu, haravointi/kastelu/lumityöt/ruohonleikkuu jne.

    Toki puistoilu on mahtavaa puuhaa. Hauskaa lomaa!!


  391. piitsu 6.10.2011

    Meillä on vasta marraskuussa vuoden täyttävä poika :) Mutta menevää sorttia on ja uskoisin että kun lumet tulee nii siellä on sitte kiva käydä möyrimässä ja tutustumassa lumeen. Nyt ollaan vaan jouduttu vaunuista katseleen näkyykö muita koiria kuin meidän omat :D


  392. minttumaari 6.10.2011

    Lapsia kolme 1v, 4v ja 6-vuotias. Lempipuuhia ulkona on pyöräily ja ehdottomasti eväsretket.


  393. piaS 6.10.2011

    Kolme ja viisivuotiaat pojat ovat kovia touhuamaan pihalla. Viime aikoina on kuljettu yhdessä metsässä ja katseltu sieniä, oravia ja muuttolintuja.


  394. Mariluu 6.10.2011

    Kivoja kuvia!! Ihana erityisesti tuo pinkki asu!

    Meillä pian 4 v poikalapsi ja tyttö reilu 6v, joka ei ehkä enää haalaria laita päälleen, mutta poika saa luvan laittaa. :)

    Lempparipuuhia näin syksyllä pojalla on polkutraktorilla ajelu, pyöräily ja puissa kiipeily. Tyttö tykkää myös kiipeillä puissa ja pyöräillä. Talvella molemmat tekevät lumitunneleita ja linnoja.

    Toivottavasti tärppää. Pojalle 110cm haalari olisi tarpeen!


  395. Ledna 6.10.2011

    Mun 1-vuotiaan tytön lempparipuuhaa ulkona on kivien (ja hiekan) hiplaus.


  396. inene 6.10.2011

    Minulla lapset 4, 5 ja viikko ;)

    Pieni nukkuu ;) isosisraukset kiikkuu, ovat piilosta, hippaa, leikitään kaikkea muuta. Talvella lumiukkojen ja heppojen teko on pop!


  397. Manna 6.10.2011

    Meillä 2.5 v poika ja 3kk tyttö. Pojan lempihommia ovat ulkona tällä hetkellä sienten etsintä ja omenoiden poiminta, talvella varmasti taas pulkalla laskeminen. Pikku neito harrastaa vielä vasta päiväunia ulkona;-)


  398. Äitimali 6.10.2011

    meillä poika käyttää 104cm vaatteita nyt tulevana talvena ja reiman koko ruskea on mieluisin koska siihen voisi yhdistellä eri värejä. Meillä on ollut lähes kaikki vk ja talvivaatteet reimaa eikä mitään moitetta ole ollut.

    reimalla on myös ollut useana vuonna ihanan värikkäitä vaatteita, mutta tälle vuodelle ei mieluista kuosia valitettavasti löytynyt isompien mallistosta muuta kuin tuo yksivärinen. jospa ensi välikaudelle saataisiin sellainen kuosi jossa olisi useampaa kirkasta väriä :)


  399. Katariina 6.10.2011

    Minulla on 5-vuotias poika ja 2- vuotias tyttö. Pojan lempi puuhia ovat merirosvo- ja salapoliisileikit sekä ”viidakossa” seikkailu. Tyttö laittaa ruokaa hiekasta. Puvuista pidin enemmän tummasta, mutta molemmat olivat kivoja.


  400. TiinaL 6.10.2011

    Pidän Reiman vaatteista ja kummatkin kuvissa esiintyneet olivat kauniita, itsekin olen kahlannut reiman mallistoa lukuisia kertoja läpi. Itselläni on 1v. 3kk. ikäinen tyttö ja lempipuuhia ulkona on kivien keräily ja hiekkakakkujen rikkominen. :)


  401. Murunen 7.10.2011

    Meillä kaksi ihanaa tyttöstä 2,5-v ja 2kk. Vanhemman ehdottomia lempipaikkoja ovat puistot joissa on mukavaa kiipeillä ja laskea liukumäkeä tai keinua. Kävelylenkeillä jutellaan mukavia luonnosta ja eläimistä…


  402. Jaana 7.10.2011

    Meillä on ensi viikolla 2 v täyttävä tyttö ja ulkoleikit päihittää sisällä olemisen ihan 100-0! Ulkona ollessa lasketaan liukumäkeä hurjilla vauhdeilla; meillä lasketaan 5-4-3-2-1-AJA! ja sitten mennään kovaa vauhtia liukumäki alas :) Ja nauraa käkätetään :D Pikkuinen tykkää myös juosta äitiä karkuun pihan pensaiden ympäri ja taas on hauskaa. Pallon potkiminen on myös mieluista ja tyttö osaa jo hyvin myös kuljettaa palloa potkimalla.


  403. Anna K 7.10.2011

    Meidän 5v ja 2,5v pojat tykkäävät olla ulkona säällä kuin säällä. Ehdoton lempipuuha omassa pihassa on kiipeily vuorimännyssä!

    Onnea sinulle odotukseen!


  404. nunju 7.10.2011

    Mun 2.5v tykkää hiekkalaatikosta,siellä mylläämisestä,keinumisesta,liukumäestä ja ”mopo”lla (potkumopo) ajelusta. Jos yksi pitäisi valita noista mistä pitää eniten niin se on tuo potkumopo :)

    Ja sitten mulla on 8v joka rakastaa polkupyöräilyä, sormiskeittitemppuja (mm. hiekkalaatikolla ja omatekoisella rampilla) ja jalkapalloilua.


  405. Leena-A 7.10.2011

    Meillä on aika samanikäinen poika mitä teidän Rebekka. mm. siksi blogiasi on kiva seurata. Asutaan reilu 100km pohjoisempana kuin te. Meille on tulossa alkuvuodesta toinen, saa nähdä törmätäänkö laitoksella :)

    Pojan mielestä parasta pihapuuhaa on kaikki mihin liittyy pärinää. Sitä meillä riittää..on traktoria, mönkijää, kelkkaa yms. yms. Onneksi äitikin on oppinut leikkimään koneilla, jotta ei päivät käy tylsiksi. En siis ajele, mutta pärisen koneiden tapaan loistavasti. Meidän poika olisi 24/7 pihalla jos saisi itse valita. Tänäänkin vaikka satoi kaatamalla. Mikäs sen mukavapaa kuin raitis ulkoilma :) Ja olipahan reimaa päällä, joten ei kastunut vaatteet.

    Reima on meillä ihan luottokamaa. Laatu on ollut hyvää ja kuoseista on aina löytynyt mieluinen! Voi toivottavasti on onnea matkassa, haalari tulisi tarpeeseen!


  406. Tanja 8.10.2011

    13 v, 12v, 9v, 7v, 4v, 1,5vuotiaat lapsoset…tykkäävät ajella pyörillä, mönkkärillä, hypellä trampoliinilla, pojat leikkiä ”sotista” , tytöt leikkiä heppaleikkejä yms.

    Kiva arvonta

    t. T.E


  407. ansu88 8.10.2011

    Ei ole omia lapsia, yksi kummipoika tosin on joka saisi sitten mahdollisen palkinnon.


  408. Arhippa 8.10.2011

    18 v ja 3 vkoa :)


  409. Kassu 8.10.2011

    7 v ja 3,5, Reiman haalareita on ollut molemmilla ja hyviä on olleet…


  410. KatjaK 9.10.2011

    Meillä kolme lasta, Veera s. -05, Matias s. -07 ja Neea s. -09. Mieluisintahan on tietysti puumajassa puuhailu ja vedellä lutraaminen. Sienimetsässä jaksaisivat ihmetellä sieniä vaikka kuinka :-) Kivalta nuo Reiman kuosit näyttää, mutta pitää sanoa, että olen pariinkin otteeseen pettynyt Reiman laatuun, sen kestävämpiä tai vedenpitävämpiä eivät ole olleet kuin muutkaan ja meillä on ehditty tämän 6 vuoden aikana kokeilemaan paljon kaikenlaisia vaatteita, sekä halvempia, että hintavampia. Reiman kumpparit on itseasiassa ainoat, jotka ovat ihan normikäytössä 2-vuotiaalla menneet rikki kolmessa kuukaudessa ja välikausihaalarissa meidän hienohelmalla, joka ei ole se puussakiipeilijä, purkautui sisäsauma ja pesussa värit haalistui. Toki on ollut kestävämpiäkin tapauksia, mutta välillä pännii kun hehkutetaan Reiman ylitsepääsemättömän hyvää laatua ja lytätään edullisemmat. Kuitenkin olen todennut Esim. KappAhlin välikausipuvut huomattavasti kestävämmäksi. Merkkiuskollista minusta ei ole tullut, lasten vartalonmallin ja maun mukaan ostan milloin mitäkin :-D


  411. Johanna 9.10.2011

    Meillä on lapset 9v, 8v, 3v ja 1v. Lempipuuhaa on konkan pelaaminen ulkona.


  412. metu 9.10.2011

    Meillä kolme lasta ja kaikki on tooodella energisiä pakkauksia. Joten ulkona menokin on sitten senmukaista :)

    Nuorin reilu 1v menee ja pääsee jo todella lujaa. Ulkona ne lempipuuhat on sisarusten perässä pysyminen ja tietty hiekkalaatikko.

    Poika 4v ikiliikkuja. Ulkona touhutaan joka paikassa. Leikki alkaa aina siltä paikalta huolimatta ravoista ja lätäköistä. Lempipuuhia omassa pihassa puussa kiipeily.

    Tyttö 6v samaten ikiliikkuja. ketteränä tyttönä kiikkuu ja kiipeilee joka paikassa. Puut ja telineet aina käytössä.

    Meillä todella vaaditaan noilta ulkovaatteilta paljon. ja onpa tuota Reimaa ollut myös käytössä joka toimiikin meidän vaativilla käyttäjillä hyvin.

    Nuo Rebekan vaatteet ovat aivan ihanan pirtsakoita väriltään :)


  413. sepi 9.10.2011

    mukaan arvontaan vaikkei omia lapsia vielä olekkaan


  414. tinttinen 10.10.2011

    14kk ikäinen poika tykkää leikkiä lelumopolla ulkona sekä kontata hurjaa vauhtia.


  415. Eija 10.10.2011

    Tyttö on 1 v 9 kk ja ulkona tykkää mennä puistoon, jossa voi keinua ja laskea liukumäestä. Hyvällä tuurilla näkee myös koiria tai muita eläimiä, joista tyttö kovasti pitää.


  416. Minna 10.10.2011

    6 ja 7-vuotiaat tytöt. Puuhaavat kavereiden kanssa pihalla säällä kuin säällä. Pienempi vielä mielellään myös hiekkalaatikolla. Molemmat rakentelevat majoja, leikkivät piilosta, retkeilevät, kiipeilevät puissa ja pyöräilevät mielellään.


  417. Iitulainen ja eelixi 10.10.2011

    Heippis, ihania kuvia… on syksyssä puolensakkin, vaikka vähän sylettää tuo sade… Mutta pukeutumiskysymys… :)

    Meillä lapsukaiset, tyttö ( 3.v.) ja poika (1.v.).

    Tytön mielestä keinuminen on niin ykkösjuttu ollut jo pienestä pitäen, jaksaisi sitä varmaan vaikka tunti tolkulla, pikkuisempana miltein nukahti ulkona keinutteluun… Myös retkeily, tietysti eväät mukana, on parasta.

    Poika taas taitaa tykätä kaiken maistelusta :)… Lisäksi eläimien ihmettely, niin koirat kuin linnutkin saavat riemukkaita kummasteluita osakseen.


  418. Jossukka 10.10.2011

    Onpa ihanan värikkäitä kuvia! :) Ja muutenkin tää blogi on mukavan näköinen.


  419. Piia 11.10.2011

    Meillä on 2v tyttö ja 4v poika ja molemmat tykkäävät touhuilla ulkona. Nyt ulkoleikeistä suosikit on kuralätäkköleikit ja pyörällä ja potkumopolla ajo. (Potkumopoa tuo neiti kylläkin kutsuu mönkkäriksi ja ajaessaan matkii hyvin äänekkäästi iskän mönkijän ääntä:) ) Kukkasipuleita olemme myös istutelleet – tai minä ja poika istutamme ja pikkuneiti kaivaa niitä takaisin esille…

    Tuota Rebekan kukallista takkia olen käynyt Reiman sivuilla ihastelemassa, ja hyvältä näyttää edelleen!


  420. VM 11.10.2011

    20kk pieni tytto, joka rakastaa mm. keinumista ja ulkona haravoimista.

    Ihanan varikkaita haalareita!


  421. iris 11.10.2011

    Minulla on ensi viikolla (19 pvä) vuoden täyttävä ihana poika. Kova on touhuamaan, ja hiekkalaatikolla lähipuistossa on mukava mm. maistella hiekkaa ja heitellä sitä ilmaan. Vielä ei ilman tukea liiku, mutta kontaten mennään kovaa niin ulkona kuin sisällä. Tukea vasten otetaan jo varmasti askeleita, ja viime puistoreissulla mentiinkin liukumäkeä hieman eri tyylillä kuin tavallista – käveltiin ympyrää sen ympärillä. Poikanen rakastaa myös keinumista ja meinasipa hän yksi kerta ruveta päiväunille keinussa. :)


  422. Elena 11.10.2011

    Meidän tyttö on vasta 2,5 viikko vanha joten ulkoillessa taitaa lempipuuhaa olla ihan vain vaunuissa oleminen :) Mutta olisi kyllä tosi kivaa voittaa tuo haalari, sille tulisi varmasti käyttöä ensi vuonna!! Ja olen tosiaankin kuullut hirveästi kehuja Reiman tuotteista, ja haluaisinkin kokeilla josko ne todella ovat hintansa väärtejä. Tosi kauniin värisiä ja kivoja kuoseja ainakin näissä mitä olit kuvannut Rebekan päällä.


  423. Merjuskainen 11.10.2011

    Meillä on 3,5- ja 1-vuotiaat pojat, jotka ovat todella mielellään pihalla. Vesilätäköt, kiipeily ja hiekkalaatikkoleikit ovat mielipuuhaa. Joka vuosi meillä on ollut jotain Reimaa käytössä. Ihania olivat nuo Rebekan ulkovaatteet!


  424. Myy 11.10.2011

    Minulla itselläni ei ole lapsia, mutta leikin tätiä juuri vuoden täyttäneelle ihanalle pikkupojalle. :) Varsinaiset ulkoleikit ei ole vielä niin iso juttu, kunhan pääsee vauhdilla viipottamaan eteenpäin ja ihmettelemään kaikkea uutta.


  425. JuhaniT 12.10.2011

    1v 3kk lapsi. tykkää työntää lelu ruohonleikkuria


  426. Riikka K- 12.10.2011

    Meidän tyttö 4kk, vielä ei juuri muuta touhua kuin vaunuissa nukkuu ulkona, mutta haalarille olisi käyttöä varmasti jo myöhemmin tänä talvena.


  427. Suvi-Tuuli 12.10.2011

    Hei, meillä isommat lapset 11v ja 13v lähinnä ”hengaa” kavereitten kanssa kun ovat ulkona, joskus pelaavat pihapelejä, kuten linnahippaa, kirkonrottaa jne. Nuorin 6-vuotias poikani sen sijaan rakastaa pelata futista, sählyä, pyöräillä ja pelata kavereiden kanssa pihapelejä. Kyllä on vauhdikasta tää arki meidän perheessä =)


  428. Sarita 12.10.2011

    Kylläpä se taitaa kesäisin olla tuo trampoliini parasta pihalla ja talvisin tietty jääkiekon peluu ja lumilinnojen rakentelu. Poika on nyt ekaluokkalainen.


  429. Asta R 13.10.2011

    Omat lapset on jo nuorin 12, mutta tykkää silti ulkoilla. Mummilla toki on myös pienempi lapsenlapsi.


  430. Heli A 13.10.2011

    Omat lapset ovat 8 ja 10 vuotiaat. Jos palkinnon voittaisin, ottaisin pienimmälle kummitytöllemme joulupukin pakettiin REIMAn haalarin…Tulisi pikkuinen kummityttö iloiseksi vielä lisälahjasta <3.

    Ihanat puvut olit saanut testiin. Nauttikaa talventulosta kun on upeat vaatteet.