Ajattelin, että kertoisin mun ja Rebekan päivästä. Aloitettiin perjantaiaamu neuvola- ja kirjastokäynnillä.

 

Miellyttävä ja iloinen kirjastontäti muistaa jo meidät ja me hänet. Tekisi mieli viedä ens kerralla joku tuliainen mukavasta palvelusta.

 

Syötiin iskän tekemää kasvissosekeittoa lounaaksi ja…

 

STOP! En kerrokaan meidän tämän päivän ohjelmasta sen enempää, sillä jossain välissä iltaa eksyin Natan blogiin enkä voinut vastustaa kiusausta. Pakkohan mun oli tulla tänne kiusaamaan vähän Nataa, koska epäilen, että hän lukee tätä eli JOULUJUTTUJA, JOO! Pohjustan kuitenkin, että joulukoristeet on kaivettu esiin myös yksien ensi viikolla olevien kuvausten takia, mutta vois kai niitä olla muutenkin, sillä jouluhan on heti kesän jälkeen ihmisen parasta aikaa :D Olen pitänyt joulusta aina, mutta oman lapsen myötä se on saanut entistä suuremman merkityksen.

 

En vietä joulua uskonnollisista syistä, eikä meidän perheellä ole koskaan ollut tapana käydä joulukirkossa tms. Olen aina ollut jouluna Ylivieskassa ja nykyään myös osaksi Miikan vanhemmilla. Me syödään hyvää ruokaa ja paljon, saunotaan ja vähän drinksutellaankin. Kuunnellaan musiikkia ja lötkötellään sisarusten kanssa lattialla juoruilemassa. Niin ja annetaan niitä lahjoja, Nata, eiks venäläiset juhli pakkasukkoa ja anna lahjoja joskus uudenvuoden tienoilla , eli ”kulutusjuhlaa” on sielläpäin siirretty vain vähäsen?  Wikipediassa kerrottiin, että Neuvostoaikana Pakkasukon rooli oli erityisen tärkeä, koska uusivuosi jäi ainoaksi juhlaksi, jota oli vietetty jo ennen bolsevikkivallankaappausta 1917 ja koska joulu oli kielletty kristillisenä, siis uskonnollisena juhlana. Voin olla aivan väärässäkin!! Pus, Nata!

Mä tykkään perinteistä, sillä se saa mun olon tuntumaan turvalliselta. Haluan, että meidän äiti laittaa ne samat koristeet joka vuosi. Tykkään joulusta myös siksi, että meillä on koko perhe kasassa ja kaikki on hyvällä fiiliksellä. Ei ole kiire mihinkään ja on ihan ok, mennä keskellä yötä syömään. Näen myös silmissäni yrittäjä-isäni, joka on nukahtanut kuulokkeet päässä takkahuoneen nojatuoliin… Minun puolestani putiikit saisivat olla kiinni vähintään jouluaattona.

 

Jouluvalot <3

 

Haistan nenässäni jo jouluherkut!

Ensi sunnuntaina avataan joulu Tampereella, keskustorilla on kai bileet?

 

Hups, mikäs tää kuva on? Varastosta löytyi joulukoristeiden lisäksi vähän vauvanvaatteita, enkä voinut jättää niitä enää sinne lojumaan <3

 

Itsenäisyyspäivänä kaivan loputkin joulujutut komerosta ja siskon kanssa leivotaan varmasti joulutorttuja, pipareita ja pasteijoita, vai mitä Petu? Otetaan glögiä ja juorutaan, mulla on jo ikävä siskoa <3

 

-Maj

0 Comments

  1. Sapsu 18.11.2011

    Ihanaa, että joku muukin fiilistelee jo joulua! Mulla on aika samanlaiset ajatukset joulusta. Itse en valitettavasti ole päässyt vielä joulua laittamaan, koska meillä on edessä 2 viikon päästä muutto ikiomaan kotiin. Mutta ehkäpä se on sitten sitäkin ihanampaa laitella joulujuttuja, kun sinne on päässyt! :)

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      Ihan varmasti!! Onnea uuteen kotiin jo näin etukäteen :)

      Vastaa
  2. diidah 18.11.2011

    Heh =D mainio postaus

    Luin meinaan juur alle sen Natan anti-joulu postauksen (joka jotenkin kummasti meni anti-kirkkopostaukseks) =)

    Teillä on melkolailla samalla meiningillä joulun vietto ku mihin mä oon tottunu ja mitä aina helmikuusta asti haaveilee. (siihen saakka meinaan riittää vietetyn joulun fiilis)

    Ihanaa joulunalusaikaa! Vähän saa jo hössöttääkin… silleen söpösti =)

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      Just nii, paitsi mä alan sit helmikuussa fiilisteleen jo kesää :)

      Vastaa
  3. Nata 19.11.2011

    hahaha helmee mari, mikset tullu sen sijaan kiusaamaan mua kommenttiboksiini haukkumalla miehen yhdyntävälineeksi? :D ja oot ihan oikeessa, uutena vuotensa tulee pakkasukko (=joulupukki) joka tuo lahjoja. lahjat onkin ainoa kiva asia noissa pyhissä, viimeksi sain jarnolta skeitin ja marimekon pyyhkeitä hehe. se materialismi on tavallaan trauma, oon ollu stokkan lahjapakkaamossa pakkaamassa joululahjoja muutaman viikon ajan ja voi vittu kuinka tuli korvista ulos kaikki ne pentikin kynttilänjalat ja talvicrocsit! kantisalessa nääs. huoh.

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      Koska oon ovelampi ja kiusasin sua täällä omalla tontillani :D

      Vastaa
  4. inkku 19.11.2011

    Olipa ihana kirjoitus. Innoitti minutkin laittamaan partit valot, ihana tunnelma. Mukavaa viikonloppua!

    Vastaa
  5. petu 19.11.2011

    Mullakin on kauhee kova ikävä teitä kaikkia <3, mutta kohta nähdään ja aivan varmasti leivotaan (leivon) :D

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      ja MITÄ vielä, kyllä Repsu aiko leipoo sun kaa :D

      Vastaa
  6. Mayo 19.11.2011

    Ihanaa että kohta on joulu! Nuo teidän tontut on ihan hirmu suloiset! : )

    mayopic.blogspot.com

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      Pukki toi tontut meille viime jouluna :)

      Vastaa
  7. Jenni 19.11.2011

    Olipa kiva postaus :) Sun blogia on kiva lukea, sä kirjoitat jotenkin niin mielyttävästi ja herttaisesti! Luen sun blogin päivittäin ja aina tulen yhtä hyvälle tuulelle :) Jotenkin sun kirjoituksista ja kuvista oikein huokuu sellainen onnellisuus, kodin rauhallisuus ja tunnelmallisuus.

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      Kiitos ihanasta palautteesta, kyllä nyt kelepaa!

      Vastaa
  8. lotta 20.11.2011

    kauniin yksinkertainen tuo sähkökynttelikkö. tuleeko teille joulukuusi?

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      En tiiä tuleeko, jos Miika lupaa! Tottapuhuen en tiedä kantsiiko meidän hankkia sellasta, kun ei olla jouluna kotosalla…

      Vastaa
  9. Jenski 20.11.2011

    et ole liian ajoissa joulujuttujen kanssa…itsellä ollut jo pari viikkoa jouluvalot pihassa, eilen laitoin tähden ikkunaan ja muutenkin jouluvaloja :) Joulua on ihana valmistella ja odotella……vielä kun saatais vähän lunta maahan niin tulis enempi joulufiiliss :)

    Vastaa
    • Maj 20.11.2011

      HYVÄ! Huomenna saadaan sit sitä lunta, minä lupaan :D

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *