Olen ammatiltani kosmetologi (en missään nimessä meikkaaja tai maskeeraaja) ja työskentelen tällä hetkellä kosmetiikan parissa. Työhöni kuuluu näyttää huolitellulta ja siistiltä. Aamuisin käytän aikaa meikkaamiseen noin 15 minuuttia ja hiustenlaitosta yritän selvitä myös mahdollisimman nopeasti. Otin pari kuvaa valmiista meikistäni ja hiuksistani, jonka jälkeen lähdinkin kävelemään juoksemaan täysiä kohti bussipysäkkiä…

 

Arvioisin, että arkimeikkiä tehdessäni käytän alle kymmentä eri meikkituotetta, mutta todellisuudessa laitan kasvoihini helposti 13 eri tuotetta. Aikamoinen määrä, kun tähän ei ole laskettu ollenkaan ihonhoitotuotteita…

 

Kasvoillani on Lancomen Photogenic lumessence meikkivoide, sävy 4, johon olen sekoittanut Lumenen crystal radiance primeriä. Tummat silmänaluset piilotin Make Up Storen Cover All paletin avulla. Meikin kiinnitin ihan kevyesti Lumenen irtopuuterilla. Poskilla Lumenen poskipuna, sävy 2 heleys sekä Lumenen aurinkopuuteri, sävy 2.

 

Luomet pohjustin Make Up Storen Muffin -luomivärillä, jonka jälkeen tein ylärajaukset saman merkin mustalla cake eyelinerillä. Alarajauksiin käytin puolestaan mustaa Max factorin Liquid Effect penciliä. Yläluomilla haalean ruskeaa Estee Lauderin luomiväriä (kausituote) ja Grimasin mustaa luomiväriä. Alarajausta pehmentelin myös tuolla samalla Grimasin luomivärillä. Silmämeikkiin antoi loppusilauksen luottoripsarini eli Max Factorin False Lash Effect.Kulmat sain ruotuun Lumenen kulmavahalla ja tummalla luomivärillä.

 

Huulin töpöttelin Max Factorin Color Elixir huulipunaa, sävy 730 ja päälle lisäsin Clarinsin Colour Quench Lip balmia tuomaan lisä kiiltoa.

 

Hiuksia en pessyt, vaan suihkuttelin pohjalle Björn Axen Styling Powderia ja kiepautin lyhyehköt hiukset nutturantapaiseksi parilla pinnillä. Muistaakseni suihkautin lopuksi vielä Tigin Headrush kiiltosuihketta.

 

Pinnit ovat ikävästi näkyvissä, mutta parempaan en tällä kertaa pystynyt, eikä aikataulukaan olisi antanut yhtään minuuttia enää periksi, koska kuvien ottamiseen kuluin muutama kallisarvoinen minuutti.

 

Ihonhoitotuotteitani en lähtenyt tähän enää listaamaan, niistä voisi tehdä sitten vaikka kokonaan oman postauksen…

 

Mitä mieltä olette meikistä, söpö vai säälittävä? :D

Ja annattehan anteeksi mahdolliset typot tuotteiden nimissä, sillä tänään on ollut vähän liiankin pitkä päivä ja itseasiassa mun olisi korkea aika mennä pääsemään nassu puhtaaksi ja unille.

 

-Maj

0 Comments

  1. Janika 9.11.2011

    Ehdottomasti söpö! Ja pakko sanoa tosta luomiväristä että korostaa tosi upeesti sun silmien väriä, tykkään! :)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Kiva kuulla :)

      Vastaa
  2. Jatta 9.11.2011

    Mahtavalta näyttää! :) Silmämeikki on kyllä ihana ja pitää ottaa vähän vinkkejä omaankin meikkiin!

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      mukavaa, jos sait napattua tästä jotain uutta juttua omaan meikkiisi :)

      Vastaa
  3. MT 9.11.2011

    I-H-A-N-A postaus! Kiitos!

    Kaunis Maj ja ihanan sievä meikki :)

    -MT-

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Kiitos itsellesi :D

      Vastaa
  4. Maija 9.11.2011

    En nyt tiiä onko ihan tyhmä kysymys ja että onko tosi selvästi tullut esille täällä, mutta onko sun silmät siis aidosti siniset vai ruskeat? Kumpikin sopii tosi hyvin. :) Ja ihana kampaus, ihmettelen vaan että miten onnistuit tommosen loihtimaan vaan parilla pinnillä!

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Mun silmät on aidosti siniset :)

      Vastaa
  5. Taikku 10.11.2011

    Meikki ja tukka on molemmat hyviä! :)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Jee, tosi kiva kuulla :)

      Vastaa
  6. tanja 10.11.2011

    Oih, tiedän että et tykkää näistä silmäkommenteista, mutta noi siniset silmät on kyllä aivan ihanat!:)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Haha :P

      Vastaa
  7. inkku 10.11.2011

    Nätti meikki

    Vastaa
  8. great post!

    http://www.chroniclesofthefashioncupboard.blogspot.com

    x

    x

    x

    Vastaa
  9. Suvi 10.11.2011

    Oikein freesi ja klassinen!

    Vastaa
  10. Nata 10.11.2011

    mariiiiiii <3

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      NATAAA, mitaaa?

      Vastaa
  11. jensba 10.11.2011

    Mä lähden kans tälle linjalle ja sanon että vitsit miten noi silmät korostuu upeasti tosta meikistä!

    Vastaa
  12. Katjah 10.11.2011

    Kaunis!! Ja noi sun hiukset on aivan ihanan väriset nyt! Itsellä kampaaja-aika ensi viikolla ja vahvistui ajatus tummemmista hiuksista. :)

    Vastaa
  13. tweet 10.11.2011

    Oivoi, todella kaunis meikki ja mikä ihana nuttura! :) Nättiä Maj! :)

    Vastaa
  14. niinu 10.11.2011

    Moikka! Todella kuulas ja kaunis meikki kuten kantajansakin! :)

    Olisi todella ihanaa saada sinulta postaus, mikä kertoisi kosmetologin työstä. Olen ollut kiinnostunut alasta pienestä asti ja ehkäpä rohkenen joskus alalle kouluttautuakin. Haluaisin tietää, mitkä ovat mielestäsi työn parhaimmat ja myös huonoimmat puolet, omia kokemuksiasi sekä koulutuksesta että työstä ja ylipäätään ajatuksiasi alasta! :) Kiitos mahtavasta blogista, olen ollut lukija jo pari vuotta enkä ole tainnut koskaan vielä kommentoida. Unelmoin aina lukiessani samanlaisesta elämäntilanteesta joskus tulevaisuudessa sitten ;)

    Vastaa
  15. Petu 10.11.2011

    Niiiiin kaunis <3

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Kiitti sisko <3

      Vastaa
  16. tanttu 10.11.2011

    No silmät on niiiin kauniit. Harvalla on noin siniset silmät. Paljon erikoisemmat noi on kuin ne ruskeet. Voi kun itsekin sen ymmärtäisit;)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Tuo on ihan makuasia, ei mikään totuus :) Paitsi varmasti maailmassa on enemmän ruskeasilmäisiä, mitä sinisilmäisiä, mutta… kuitenkin.

      Vastaa
  17. Kati 10.11.2011

    Tosi raikas meikki! Ootko muuten kokeillut mineraalimeikkejä?

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Kiitos, olen testaillut jotain mm. Bare mineralsia :)

      Vastaa
  18. No huh huh! 10.11.2011

    Meikki on tavis ja kuvat järkkyjä (malli)… Viimeinen kuva on siedettävä.

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Lämpimiä halauksia sinnepäin, koita jaksella :)

      Vastaa
      • kape 11.11.2011

        Ihana vastaus nuinki kauheeseen kommenttiin:)

        Vastaa
  19. Iiris 10.11.2011

    Nätti meikki. Onko sulla suositella hyvää meikkaajaa (pikkujouluja varten) Tampereelta?

    Vastaa
  20. kati 10.11.2011

    Minkä väriset hiukset sulla on oikeesti? :)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Ruskeat? Maantienharmaat?

      Vastaa
  21. neiti 10.11.2011

    Olisi ihan mielettömän kiva kuulla jotain työstäsi.Ei tietenkään tarvitse yritystä nimeltä mainita tai mitään sellaista, mutta olisi tosi kiva tietää että minkälaista työtä teet kosmetiikan parissa? Itsekin olen töitä tehnyt kauneudenhoitoalalla joten ala on rakas.

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Olen päättänyt kertoa asiasta vain, että työskentelen kosmetiikan parissa, ainakin seuraavat kuusi viikkoa vielä ;)

      Vastaa
  22. maj 10.11.2011

    heipsan ! tosi freesi ja kaunis arkimeikki! olet eduksesi työssäsi. :-)

    mukavaa torstaita toivotellen

    maj

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Kiitokset kaimalle :)

      Vastaa
  23. IdaSofia 10.11.2011

    Moikka.

    Täytyi kommentoida et hitsi oot kaunis noilla sinisillä silmillä vaikkakin myös niillä ruskeilla. Mut nää siniset on aivan upeet. Täytyi ihan katsoa kuvat uudestaan läpi. En tosin tiedä kummat on omasi. :)

    Vastaa
  24. Elli 10.11.2011

    Tosi kiva meikki! Itse en koskaan jaksa aamulla meikata, laiska kun olen, mutta ehka namakin siniset silmat saisi nayttamaan yhta ihanilta jos vahan panostais. :)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Varmasti :)

      Vastaa
  25. nnoora 10.11.2011

    Mun mielestä sun hiukset näyttää todella kivalta :)

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Kiitti Noora, itse poden jatkuvaa hiuskriisiä :/

      Vastaa
  26. joku 10.11.2011

    Näissä kuvissa on jotenkin samanlaiset sävyt ja fiilis kuin Gloria -lehden beauty jutuissa… Tiäksää, ku niissä on aina sellanen samanlainen staili. Siis tollanen…

    Onks sun oma hiusväri musta, vai miten en oo ikinä nähnyt sulla millinkään juurikasvua? Ihana tukka ja oot ihan superkaunis.

    Vastaa
    • Maj 10.11.2011

      Mun oma hiusvärini on sellainen maantienharmaa tai ruskea… Värjään tyvikasvun about kuukauden välein :) En muutes ole tainnut koskaan katsella Gloria-lehden beautykuvia tai jos olenkin, niin eivätpä ole jääneet mieleeni :)

      Vastaa
  27. Ida Kristine 10.11.2011

    Moi Moi! :)

    I just want to tell you, that I follow and LOVE your blog! :)

    You’re so cute, fantastic and real! And you inspire me!

    I really like your pictures in this post, you’re so pretty! :)

    Hugs from Ida Kristine, from Norway (:

    Vastaa
    • Maj 3.12.2011

      Thank you, Ida<3

      Vastaa
  28. --Pia-- 10.11.2011

    Oikein kaunis meikki!

    Osaatko neuvoa, kuinka ihmeessä saan silmämeikin (ja varsinkin alaluomen sisäpuolen rajauksen) pysymään? Mulla aina meikit valuuuuuuuu…. :D

    Vastaa
  29. Tanja 11.11.2011

    Pakko, kaikella kunnioituksella, kysyä, miten uskallat käyttää noin paljon kosmetiikkatuotteita (yli 10 tuotetta päivittäin), vaikka olet raskaana? Itse ainakin yritän välttää kaikkea turhaa (mm. liiallista meikkausta, voiteita, hajuvesiä, hiusvärejä…) nyt kun olen raskaana.

    Joka tapauksessa meikki on kaunis. Onnellista odotusta! :)

    Vastaa
    • Maj 11.11.2011

      En henkilökohtaisesti usko, että esim. meikkituotteet imeytyisivät kovin suurissa määrin ihon läpi ja olisivat täten haitaksi vauvalle. Mielestäni lähtökohtaisesti on paljon tärkeämpää kiinnittää huomiota esimerkiksi ruokavalioon. Tosin en ole mitenkään erityisen tarkka senkään suhteen, menen hyvin pitkälle omien fiilisten mukaan ja kuuntelen kehoani parhaani mukaan.

      Vastaa
      • emilie 12.11.2011

        Niin, eiväthän ne kovin suurissa määrin imeydykään, mutta tuosta aiheesta on ihan tutkittuakin tietoa, että mm poikalasten siittiötuotantoon kosmetiikan kemikaaleilla on vaikutusta. Eli ei ole uskon asia.

        Mutta eihän se toki niin ole, että jokaisen meikkaavan naisen lapsella nämä ongelmat jotenkin näkyisivät, eli sikäli voi itse ottaa riskin tai olla ottamatta…

        Vastaa
  30. MissuS 11.11.2011

    Voi Maj olet aivan mahdottoman kaunis ja niin huolitellun näköinen klassinen kaunotar!

    En voi muuta kuin ihailla ja aivan hurjan kaunis olet myös sinisillä silmillä, kummatkin ovat todella hienot (ruskeat ja siniset) Itsekin olen sun ruskeista piilareista inspiroitunut ja ostanut itselle sellaiset, toistaiseksi en ole vielä niitä psytynyt käyttämään kun yritän ahkerasti harjoitella niiden tökkäämistä silmiin…no kaikki ajan kanssa :D

    Vastaa
  31. Mustavalkoinen 11.11.2011

    Tosi freesi, luonnollisen kaunis meikki! Tykkään!

    Vastaa
  32. rulli 11.11.2011

    Näin sut eilen kun olit töissä ja sulla oli aivan ihana mekko päällä, mistäköhän se on ostettu?

    Vastaa
  33. Felicity 11.11.2011

    Oot kyllä kaunis!

    Vastaa
  34. epa 12.11.2011

    Moi!

    Mainitsit käyttäväsi maxfactorin false lash efectiä, mutta millä ihmeellä saat sen pois silmistä?? Mulla on sama ripsari ja se on ihan lemppari, mutta sitä tuskan määrää, kun sitä yrittää saada pois! :(

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *