Tämän päivän jälkeen olen nyt sitten äitiyslomalla, kotona ollaan ainakin seuraava vuosi, ehkä kaksikin, aika näyttää? Voi olla, että välillä piipahdan viikonloppuisin töissä, mutta en ainakaan todellllaa pitkään aikaan. Voinkin heittäytyä tuulihousu-linjalle, kun ei tarvitse enää pakosti pukeutua mihinkään, paitsi o-ou, ei mulle oikeasti mahdu edes tuulihousut. Tänään meni kuitenkin jo vähän paremmin tuon pukeutumisen suhteen, sain mahdutettua jotain päälleni ;)

 

Tässäpä todistekin siitä!

Tunika/Selected, leggarit/GT, vyö/Lindex ja polvisukat/Hilfiger + torkkuva koira on kuvausrekvisiittaa…

 

Vanhoilla vaatteilla mennään, onneksi on legginsit!

 

Mahdotonta ottaa kuvia ilman, että noista pikkukavereista jompikumpi ei änkeäis mukaan.

 

Repsu meni mummulaan hetkeksi, kun me Miikan kanssa hoidettiin pari juttua kaupungilla.

Selkään oli ihan pakko saada itse pakattu reppu, joka oli pullollaan leikkiastioita.

 

Rebekka raukka ei ole hetkeen käväissyt edes ulkona, nytkin hypättiin suoraan autoon…

 

Huomenna me vietetään jo 1. jouluaattoa,

mutta laitan teille silti tänne ihan pienen joulutervehdyksen,

samaan tapaan, kuin viime vuonnakin :)

 

Maj

0 Comments

  1. Nemilia 22.12.2011

    Sulla on tosi ihanan siro masu, eikä joistain kuvista edes huomaisi että siellä joku asukas piileskelee! Muutenkin näytät todella hehkeältä :)

    Itselläni on kova vauvakuume ja on ihana lukea juttujasi ja katsella sööttejä mami-asukuvia!

    Onnellista loppuodotusta :)

    Vastaa
    • Maj 22.12.2011

      Kiitos kovasti :) Kuvat saattaa vähän huijata, olo on ainaki tuhti ;)

      Vastaa
  2. milena 22.12.2011

    Oi ku sulla on söpö pikkunen masu. :) Oon melkeen samoilla viikoilla ja tuntuu etten mahdu enää edes samaan kuvaan mahan kans :) :)

    Vastaa
    • Maj 22.12.2011

      Mulla on ainaski aika emäntä-olo, en oo omistanut ennen tämmöstä rintavarustustakaan :D!

      Vastaa
      • milena 23.12.2011

        Hahah, tuttu tunne. :D Mut tsemppiä ”loppumetreille”! ( Kai näitä voi jo loppumetreiksi kutsua) :)

        Vastaa
  3. Sara 22.12.2011

    Hyvää äitiyslomaa sinnekkin! :) Ja olipa kivoja kuvia!

    Vastaa
    • Maj 22.12.2011

      Jee thänks!

      Vastaa
  4. tweet 22.12.2011

    Ihanaa mammalomaa! :) Onko Rebekalla tuossa kuvassa jotkin siilihanskat? Näyttävät suloisilta! Toissapäivänä saapui ihana apinareippu, jonka tilasin antamallasi alekoodilla, niin söpö reppu että!

    Vastaa
    • Maj 22.12.2011

      Sillä on mun Petu-siskolta saadut siililapaset, ne on R:n mielestä maailman parhaat! Kiva kuulla, että alekoodista oli hyötyä :)

      Vastaa
  5. Tiunamiuna 23.12.2011

    Ihanaa, nauti äippälomasta, tiedät kuinka nopeasti se menee! Aika jännä kun mulla just perjantaina loppuu virallinen äitiysloma, mutta jään hoitivapaalle vielä elokuun loppuun saakka, onneksi =) Mukavaa joulua teidän perheelle!

    Vastaa
  6. retromoderni 23.12.2011

    Juu ei oikein huomaa mittään masua vaikka olos on varmastikkin mukavan emäntäinen :D

    Ihanaa äippälomaa ja oikein hyvää Joulua!

    Meilläkin pikkuemännän pitää aina saada oma reppu selkään.

    Vastaa
  7. Riikka 23.12.2011

    Ihanaa mammalomaa, oon niin kateellinen kun itse joudun palaamaan jo maaliskuun alussa takaisin töihin, kyllä mäkin olisin vielä ihan kevyesti toisen vuoden ollut kotona :)

    Iloista joulua teille!!

    Vastaa
  8. HeidiH 23.12.2011

    Onko sulla tietoa, mistä Petu-täti on siililapaset hankkinu? Ihanat :)

    Vastaa
    • Maj 23.12.2011

      Siilit on Petun työkaverin tekemät :)

      Vastaa
  9. nitta 23.12.2011

    Itekin käytin melkein koko raskausajan legginsejä..:D Ihanaa äitiyslomaa ja hyvää joulua! :)

    Vastaa
    • Maj 23.12.2011

      Vähän on ikävä jo farkkuja!

      Vastaa
  10. Rouva M 23.12.2011

    Hei Maj!

    Näytät kyllä kauniilta, kuvailemasi ”emäntä-olo” ei siis välity tänne puolelle ruutua. :)

    Itse olen myös raskaana ja viikkoja kasassa sen verran, että viimeiselle kolmannekselle on siirrytty – olo on tosiaan ”vähän” tuhti, vaikken kuulemma kovin iso olekaan ja mahakin kasvaa alakäyrällä.

    Aloitit ilmeisesti mammalomasi vähän etuajassa? Muistelisin aiempien postaustesi perusteella, ettet kuitenkaan ihan lähiaikoina ole vielä synnärille suuntaamassa? :)

    Ihanaa äitiyslomaa sinulle, on varmasti ihanaa olla kotona pidempään!

    Mukavaa joulua teidän perheelle! :)

    http://villamvilla.blogspot.com/

    Vastaa
    • Maj 26.12.2011

      Näinpä taisin tehdä!

      Vastaa
  11. Melia 23.12.2011

    Miten sä aina onnistut naurattamaan mua noilla Teppo jutuilla ja sittenku vielä se kuvassa ”torkkuu” :D

    Ihana asukokonaisuus ja ihanaa kun huomenna on joulu! :)

    Vastaa
  12. Johanna 23.12.2011

    Onko tuo nojatuoli askosta? Olen itsekkin mietiskellyt jo tovin samaisen tuolin hankintaa, senhän saa myös sängyksi? jos tuo on se mitä luulen :) Ihana repsukka, sulla on tosi kaunis tytär, ja pojasta tulee varmaa oikee sydäntensulattaja :)

    Vastaa
    • Maj 26.12.2011

      Kyllä, muistaakseni… Ollaan ostettu se jokunen vuosi sitten!

      Vastaa
  13. ellii 23.12.2011

    Mukavaa ja iloista joulua!

    Vastaa
  14. Cia- 27.12.2011

    Ihanat nua polkusukat! Mistä ostettu! jospa saisin itselleni jostain myös hankittua! :-)

    Vastaa
  15. Cia- 27.12.2011

    Polvisukkia tarkoitin! ^^

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *