Rebekka on kipeä, taas korvatulehdus, viides sellainen lyhyen ajan sisällä. Me ollaan varattu aika jo korvien putkitukseen, toivottavasti siitä on apua, ainakin uskon vahvasti niin. Pikkuiset ovat silti niin reippaita ja urheita kipeinäkin, ihan sydämestä ottaa. ”Äitii, koova pipi, äitiii ei nukkumaan, istuma-aika” makuulla oleminen sattuu niihin korviin :( Mutta juu, se niistä viimeisistä työpäivistä, aloitin toistamiseen urani kotiäitinä jo nyt…

 

Päätin, että me ei lähetetä joulukortteja tänä vuonna, Miika päätti kuitenkin toisin eilen illalla… Kaikki oli jo valmista, kunnes tulostimesta loppui yllättäen muste ja homma tyssäsi siihen. Tänään juoksin lujaa kuin pikkuinen peura (heh..) kuvaamolta Rebekan lääkäriin, Miika ei ollut uskoa, että ehdin niin nopeasti paikasta a paikkaan b :D Lääkärikin käski hidastaa vähän vauhtia näillä viikoilla, mutta sain valokuvat/kortit  ja ehdin sinne lääkäriinkin.

 

Näen jalkani, joten eihän tämä maha ole vielä edes iso ^^

 

Katselin juuri telkkarista elokuvan ”Ja keskellä virtaa joki” ja liikutuin. Elokuvassa ei tapahdu kauheasti mitään, siinä vain kalastellaan ja pohdiskellaan veljessuhdetta, jos niin voi sanoa.  Vuonna 1992 Brad Pittkin näytti ihan suloiselta pojankoltiaiselta ;)

Voisin jatkaa tätä höpöttelyä ikuisuuksiin, jaarittelisin mielelläni Brad Pitteistä ja muista pitkät pätkät, mutta a) en usko että ketään kiinnostaa ja b)  mun on parasta tallustella nyt nukkumaan, koska yöstä voi tulla levoton

 

ps. Pikku hetki vielä aikaa tilata tossuja ja reppuja hyvään hintaan sieltä tohvelisankarilta!

 

-Maj

0 Comments

  1. PP 21.12.2011

    OIh, mä olen sulle niin kateellinen, itse pitäisi vielä 6 työpäivää sinnitellä ennen kuin saan kotiin jäädä…

    Voimia pikku-potilaalle, korvatulehdukset on niiiiin ikäviä. Varsinkin kun toisen oloa on niin vaikea helpottaa mitenkään :(

    Vastaa
  2. mariel 21.12.2011

    Voi ei, pikaista paranemista Repsulle! Yleensä korvien putkitus helpottaa, mutta muistan ainakin itseni kohdallani ollessani pieni, että putket laitettiin korviin monet kerrat :( Ja tulehdukset helpottivat vasta 12vuoden korvilla…

    Vastaa
  3. Nora 21.12.2011

    Kiitos Tohvelisankari-vinkistä ja alekoodista. Tilasin kummipojalle tohvelit ja ei voi muuta kuin kiittää nopeaa toimitusta. Aivan loistava!

    Hyvää joulua teille!

    Vastaa
  4. päivi kajasmaa 21.12.2011

    Voi toista pientä, täällä mummun sydän murtuu. Onpa sinun masu melkonen pallukka:)

    Kohta nähdään!!!

    Vastaa
  5. Murmeli 21.12.2011

    Eilen kampaajalla viihdytin itseäni teidän elektroniikkajutun parissa! :D

    Vastaa
    • Murmeli 21.12.2011

      ^Tais muuten kampaaja ihmetellä, kun tutkin kuvia nenä lehdessä kiinni pitkän aikaa ja hymyilin ja huokailin ihanille kuville.

      Vastaa
      • Maj 22.12.2011

        Hehe, kiva jos tykkäsit kuvista, munkin mielestä ne oli tosi kivoja :)

        Vastaa
  6. Hus nummer nio 21.12.2011

    Ihana mahakuva :-D

    Nuo korvatulehdukset on tosi ärsyttäviä, mä saan nimittäin vieläkin aikuisiällä yhden tai pari tulehdusta vuodessa… Omille lapsille olen ajatellut laittaa myös putket jos tulehduksia alkaa tulemaan liian usein. Toivottelen pikaista paranemista Rebekalle!

    Jouluisin mielin Kati

    Vastaa
  7. EMMI 21.12.2011

    meillä kans tuttu toi korvatulehdus kierre. Pojan ollessa 6kk ne alkoi ja vasta 1v ikäisenä putkittivat. Nyt 3v on poika ja putket irronneet.. uus kierre alkanut ja näköjään uus putkitus edessä! :/ Tsemppii ja jaksamista teille ja mukavaa joulua! :)

    Vastaa
  8. Katja 21.12.2011

    Eikä!!! Ihan tyhmiä nuo korvatulehdukset. Meillä kanssa tytöllä molemmissa korvissa tulehdus. :/ Jaksuja sinne pienelle ja Ihanaa lomailua! :)

    Vastaa
  9. Miims 21.12.2011

    Mä olen pienenä saanut putket korviini kun mulla oli äitin sanojen mukaan joka toinen viikko korvatulehdus ja oli kuulemma helpotus kun putkien myötä kaikki helpottui eikä enään ollut joka toinen viikko korvatulehdusta. Toivottavasti nuo putket auttaa teilläkin :)

    Vastaa
  10. Jonna 21.12.2011

    Hei! Olen lukenut blogiasi jo pitkään, ja nyt vasta ekan kerran uskaltauduin kommentoimaan. Itselläni oli ensimmäisen vuoden aikana PERÄTI 14 korvatulehdusta.. Kierre loppui siihen kun äiti vei minut jalkapohjien akupainantaan, jonne tulehdukset jäivät. Olin huutanut ja itkenyt suoraa kurkkua, mutta pieni vaiva oli siitä, ettei ole enää yhtään tulehdusta tarvinut käydä läpi. Suosittelen kokeilemaan, toivottavasti löytyy apu tästä ennen putkitusta ;)

    Jaksamisia ja Rauhallista Joulua teille kaikille! :)

    Vastaa
  11. Hanna 21.12.2011

    Jaksamisia korvatulehduksien kanssa, itselläni oli kanssa pienenä tosi usein tulehduksia, mutta mulle laitettiin sitten juurikin putket korviin ja ne auttoi,sen jälkeen ei ole ollut korvatulehduksen korvatulehdusta! Toivotaan että se teilläkin auttaa!:)

    Vastaa
  12. TanyaK 21.12.2011

    Ei hitsi! Onnea ihan kamalasti tulevan perheen lisäyksen johdosta. En ollut hetkeen käyny sun blogissa niin oli mennyt tää ihan ohi. Meillä nyt tytöt 2 vuotta ja toinen 3 kuukautta. Vauhtia riittää!! Jos aika meni nopeesti kun niitä oli yksi, niin kohta menee vielä nopeammin. Paitsi sillon kun itketään ja uhmaillaan ;D

    Vastaa
  13. A-M 22.12.2011

    Voimia korvatulehdusten kanssa. Samoja kokemuksia on täälläkin ollut. Putkitus auttoi ainakin meillä kaksivuotiaan korvatulehduskierteeseen. Voin suositella oman kokemuksen perusteella putkia.

    Vastaa
  14. lotta 22.12.2011

    mä katsoin samaa leffaa sivusilmällä jonkin aikaa ja totesin pittistä aivan samaa! tsemppiä rebekalle ja toivottavasti neiti paranee pian! terveisin itsekin täältä sohvalta vällyjen välistä joulunuhaa poteva.

    Vastaa
  15. k 23.12.2011

    voi toivottavasti korvatulehdus helpottaa :( itselläni jouduttiin korvat puhkomaan useita kertoja ja molempiin korviin laitettiin yli 16 kertaa putket kuuden vuoden aikana, ja 11 -vuotiaana oli viimeiset korvatulehdukset. Toivottavasti teillä ei jouduta tähän kierteeseen :) tsemppiä!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *