Meillä ei Rebekan kanssa oikeastaan ole mitään kiirettä mihinkään. On aikaa heräillä rauhassa ja miettiä, että mitä sitä päivän aikana touhuilisi. Alan hiljalleen tottumaan taas tähän kotona olemiseen. Jokaisessa päivässämme on tietyt rutiinit, kuten ruuanlaittaminen & syöminen, ulkoileminen ja päikkärit. Tyttö on muuten saanut ne putket korviinsa ja kaikki meni hyvin. Ollaan oltu nyt pari viikkoa terveinä ja nukuttu hyvin :)

 

Lunta satelee ja hetken päästä se jo sulaakin. Missä on kestolumi?

 

Aamiaisen jälkeen me puuhaillaan yleensä hetki omiamme, Rebekka leikkii ja mä teen milloin mitäkin kotiaskareita.

 

Hämmästelen päivittäin pikkuisen tyttäreni mielikuvitusta. Tässä kuvassa te näette varmasti vain muovisia renkaita, kun taas Rebekasta nämä ovat upeita koruja, joita hän päivittäin laittaa nilkkoihinsa ja ranteisiinsa tanssahdellen, pinoaa niitä päällekkäin torniksi, asettelee ne nukelle, kuskailee niitä työntökärryillä paikasta toiseen tai käyttää muuten vain osana leikkejänsä :D

 

Piirtäminenkin on kivaa puuhaa, osaan jo hahmotella aika hyvin muumin, haha. Tämä taideteos ei kylläkään ole lähtöisin minun kynästäni…

 

Palapeliäkin voi käyttää monella tapaa, katsokaa vaikka…

 

Mmmm…?

 

Tyhjän alustan päällä voi tasapainotella ja kaikkien palapelien palaset voi kasata toisen alustan päälle…

 

Niin ja voihan ne tietysti perinteiselläkin tavalla kasata ja hajoittaa yhä uudelleen ja uudelleen…

 

Tälle muumimammalle sanottiin neuvolassa, että kaikki on erinomaisen hyvin. Mä olen aloitellut aikaistetusti tämän lomani, joten vauva ei ole vielä hetkeen syntymässä, mutta mistäs niistä vauvoista ikinä tietää.

 

Tomera isosiskokin sai neuvolassa rokotuspiikistä kankkuunsa, ei paljoa haitannut, kunhan pääsi vain keinumaan.

 

Näin painajaista, että masussa oleva vauva oli jättimäinen, valtava. Sitä ei voinut synnyttää, eikä sitä saatu pois masustani mitenkään. Näin ei kuulemma kuitenkaan asian laita asiantuntijoiden mukaan ole, epäilyistäni huolimatta.

Hih, vaikka silti itse uskon kuitenkin niin, ainakin vähän.

Rebekkakaan ei ollut mikään maailman pikkuisin neitokainen, vaan ihan normaali, reilut 3600 g.

 

-Maj

 

Ajattelin kirjoitella teille muutamia perusvauvajuttuja, vaatehankinnoista, sairaalakassista, uusista tuplarattaista jne. Onko teillä toiveita tai ideoita? Mistä voisin vielä kertoa? Vai onko hartain toiveenne, että en kirjoittaisi aiheesta ollenkaan, sekin on ihan ymmärrettävää, enkä pahastu.

0 Comments

  1. sara 4.1.2012

    Näistä jutuista on kiva lukea, mutta se varmaan johtuu siitä että oma elämäntilanne on just niin samanlainen (esikoinen pikkusen vajaa 2v ja pikkuveli tulossa 3/12). Mulla vielä vähän aikaa töitä jäljellä, mutta kovasti odotan jo äityslomaa. Esikoisella menossa aikalailla samantyylinen vaihe, kuin teidän Rebekalla. Ihana huomata kun toinen oppii joka päivä vaikka mitä uutta. On niin iso, mutta niin pieni vielä :) Hyvää loppuraskautta sulle!

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      On kyllä kiva olla kotona seuraamassa toisen kehitystä ja kasvamista, tämä on ihan ainutlaatuista aikaa :) Lapset on kuitenkin vaan niin vähän aikaa pieniä… :)

      Vastaa
  2. Linda 4.1.2012

    Ei kun paljon vauvajuttuja niin tulee hyviä vinkkejä tällaselle ”haluaa raskaaksi”-tyypille. Mitä enemmän sen parempi ja kuvien kera mielellään. Sulla on tosi kiva blogi, olen vasta hiljattain löytänyt nämä indiedaysinblogit. Sinun on ehdottomasti paras! Jatka samaan malliin :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      No kiva kuulla Linda, ootko ehtinyt tutustumaan jo Kalastajan vaimon blogiin tai Cocon blogiin?

      Vastaa
      • Linda 4.1.2012

        Kyllä, molempiin blogeihin olen tutustunut, kuten myös karkkipäivä blogiin, Char in the city blogiin ja kotikaupunkilaiseen(kokkolalaiseen) Malenan blogiin. Tosi sen löysin jo muutama vuosi sitten. Kaikki on kivoja mutta jutut ja tyyli on sinun blogissa tällä hetkellä parhaat! :) Ja kun vielä olet Ylivieskasta niin vielä parempi ;D

        Vastaa
  3. ine 4.1.2012

    menee nyt kyllä aika henk.koht linjalle, mutta jos sormus sormessa on vasemmassa nimettömässä ja siitä tietystä syystä, niin onnea! :)

    tää oli kiva päivätouhu postaus! ja kiinnostais teidän tuplat kyllä.. ja yleiset jutut kaikki

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Siitähän syystä se on, kiitos vain :) Kiva kuulla, että vauvajutut kiinnostaa, koska ne pyörii kuitenkin mielessäni koko ajan, sattuneesta syystä :D

      Vastaa
      • ine 4.1.2012

        sama juttu. meidän nuorempi täyttää huomenna 1 v.. eli elän toistaiseksi vaan muiden vauvahuuruissa :)

        Vastaa
  4. emma 4.1.2012

    Haha, mulle tuli heti mieleen noista muovirenkaista käsikorut..:)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Niitähän ne oikeasti on, itseasiassa nuo kanttiset on Make Up Storelta, kukapa olisi arvannutkaan… ;)

      Vastaa
  5. Hanna 4.1.2012

    Moikka! :) Kirjoitteleppa ihmeessä vauva asioista! Täällä odotellaan keväällä esikoista ja aiheet ovat ajankohtaisia ja mielenkiintoisia. Blogisi on tosi pirteä ja luen tätä päivittäin! Kiitos ihanasta blogista, jatka samaan malliin. Lukijat tykkäävät :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Huippua kuulla Hanna :) <3

      Vastaa
  6. Nanna 4.1.2012

    Ihanan pyörykkä olet! :) Kirjoittele vaan vuvajuttujakin! Tällainen vauvakuumeinenhan ihan innostuu ;) Kiinnostaisi myös kuulla, miten Rebekka suhtautuu tulevaan pikkuiseen, vai ymärtääkö vielä että äidin masussa on vauva? (sori, jos olet tuosta jo kirjoittnut, en ole hetkeen kerennyt kunnolla paneutua blogin ulkemiseen)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Me kyllä puhutaan jatkuvasti Rebekalle vauva-asiasta, mutta taitaa silti tyttö olla ihmeissään kun vauva tulee – ja vieläpä jäädäkseen! Ei noin pieni oikein vielä ymmärrä, eikä ainakaan muista koko asiaa muutamaa minuuttia pidempään.

      Vastaa
  7. Jatta 4.1.2012

    Hih, edellisistä kommentoijista poiketen, minulla ei ole lapsia, eikä mikään kiirekään ole niiden kanssa, päivastoin! Pohdiskelen lähinnä haluanko ylipäätään lapsia, mutta tätä blogia on ihana lukea <3 Eli hyvä Maj, miellytät monenlaista lukijakuntaa :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Huippua kuulla, että jaksat kiinnostua, vaikka aika paljon lapsi/vauva-aiheista kirjoittelenkin :) Toki välillä aina tulee muutakin juttua, mutta päivän asu-jutut ovat nyt erittäin vähissä, kun en mahdu kovinkaan moneen kolttuun, enkä jaksa oikein pukeutua kotona ollessani :F

      Vastaa
      • Jatta 4.1.2012

        Yllättäen ne lapsi/vauva-jutut on yksiä mun mieleisimpiä! :P Juuri siksi, kun ne ei mun elämään kuulu, mutta hauska kuulla millaista oman tämän päivän lapsiperheiden arki :)

        Vastaa
  8. Juuli 4.1.2012

    Hih, mulla tuli ekana mieleen nuista muovisista renkaista käsirenkaat, ennen ku olin lukenu alla olevaa tekstiä ;) Hei ois mukava, jos postaisit vanhasta blogistasi jotain postauksia siltä ajalta, kun ootit Rebekkaa. En oo sillon vielä sun lukijas ollu. Sitte voisit vaikka vähä kertoa, jos haluat, että mikä on erilaista, miten sun ajatukset raskaudesta/vauvoista on muuttunu nyt ku on jo yks lapsi yms.

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Kiva idea, koitan parhaani mukaan toteuttaa sen :)

      Vastaa
  9. Paukkuliini 4.1.2012

    Mieluusti vauvajuttuja. Täälläkin masu pystyssä joten ilolla luen. Minäkin pelkään jättivauvaa, vaikka neuvolassa sanottiin että aika normaalin kokoiselta vielä vaikuttaa. Vaan onpas tässä vielä aikaa kevääseen…

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Ei mitään jättivauvoja meille, eihän? :D

      Vastaa
  10. carolina 4.1.2012

    vauvajuttuja joo ! tässä itsekkin raskaana ja mietittää tällä hetkellä mm se , että mitä sinne sairaalakassiin sitten pakkaisi,joten vinkit on tervetulleita ! :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Sairaalakassi-postauksia löytyy monesta vauva-blogista, mutta minäkin voisin tehdä omani :)

      Vastaa
  11. Katri 4.1.2012

    Ainakin sairaalakassin sisällöstä olisi kiva lukea. Itsellä lyö aivan tyhjää mitä sinne pakkaisi ja sekin pitäisi tässä jonkun viikon sisään pakata. Muutenkin olisi kiva lueskelle vauva-juttuja, kaikenlaisia, itse kun odottelen esikoista syntyväksi kk:n päästä niin kiinnostaa kovastikin :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Kiva kuulla, sulla on jännät paikat sit :)

      Vastaa
  12. vanilja 4.1.2012

    Heiiii, ihan kaikkia juttuja :) ymmärrettävästi et juuri nyt jaksa panostaa päivän asu-kuviin tai meikkaus ja hiustenlaitto-juttuihin, mutta sitten kun jaksat niin kiinnostusta riittää!!!!! :) onnea loppuodotukseen <3

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Hyvä tietää sekin, meikki-video on ainakin suunnitteilla :)

      Vastaa
  13. miina 4.1.2012

    Kaikkia vauvajuttuja vaan :) Haha täällä yksi yli 5 kg vauvan synnyttänyt että älä turhia murehdi! :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Hui ja selvisit hienosti?

      Vastaa
      • miina 5.1.2012

        Hyvin selvittiin eikä tarvittu mitään apuvälineitä:)

        Vastaa
  14. hennakatarina 4.1.2012

    Vauvajuttuja joo! Odotan innolla juttua niistä tuplarattaista :) ja tosta vauvan koosta..voin sanoa, että jos olisin tiennyt meidän pojan olevan yli 4,5 kiloinen äijä niin olisin kyllä jännittänyt ensisynnyttäjänä synnytystä vielä enemmän. Tässä tapauksessa oli onni, että painoarvioultra ja hoitajien kokoarviot heitti vähän vajaa kilolla :D

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Vai tuplarattaista, joko teillä on toinen suunnitteilla, hih :) Jännitän synnytystä ihan tarpeeksi nytkin, iiiks!

      Vastaa
  15. annika 4.1.2012

    olis kiva kuulla siitä miten pääsit Rebekan jälkeen taas mittoihisi? Olen rv 36 ja nyt pyörii mielessä se ihana hetki kun saa kropan taas omaksi ja voi alkaa liikkumaan!

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      ”Pääsin” samaan painoon ja allekin kuukaudessa tekemättä yhtään mitään asian hyväksi… Lihakset tosin hävisivät siinä samalla, mutta niitä aloin keräilemään uudelleen vasta melkein vuotta myöhemmin PT:n opastuksella.

      Vastaa
  16. Lissu 4.1.2012

    Minäkin kiinnitin katseen heti sormukseen, onnea kovasti! Ja vauvajuttuja tietenkin vaikka omat täyttävät pian jo vuoden :) Ainahan niitä on mukava lukea ja varsinkin vauvan syntymän jälkeen teidän arjen sujuminen kiinnostaa, siis miltä tuntuu kun perhe lisääntyy jne. Kaunis Rebekka ja fiksukin vielä :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Kiitos <3 Saapas nähdä, että miten se arki tosiaan lähtee sujumaan…

      Vastaa
  17. Shekerim 4.1.2012

    Olisi kiva kuulla/nähdä mitä äitiyspakkaus nykyisin sisältää, jos sellaisen otitte :) Toki tuolta Kelan sivuilta näkee, mutta kuvat ovat niin tylsiä! Olisi myös kiva kuulla mitä mieltä olit pakkauksen sisältämistä tuotteista?

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Ei me otettu sitä!

      Vastaa
  18. mintsi 4.1.2012

    Mistä olet ostanut tuon neuleen ja onko siitä kauan? :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Hmm… ostin sen joskus yli vuosi sitten muistaakseni Spirit Storesta?

      Vastaa
  19. memmi 4.1.2012

    Vauvajuttuja on kiva lueskella ja katsella.. ikuinen vauvakuumeilija:)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Hyvä juttu :)

      Vastaa
  20. Pia 4.1.2012

    Eikun kyllä vaan paljon vauvajuttuja:) Täällä pikkukakkonen on myös toiveissa, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo.

    p.s Onnea:)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Kiitos, niitä on kyllä tulossa, itseasiassa heti huomenna :)

      Vastaa
  21. Iina 4.1.2012

    Ymmärsinkö oikein että tää toinen tulokas olisi poika? :) Miten sulla eroaa aijempi raskaus tästä. Odotan itse kanssa toista lasta ja haluiaisin tietää onko tyttö ja poika odotuksella eroa :D Vaikka eihän sitä ikinä tiedä oireista että kumpi tulee.

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Ymmärsit oikein :) Ei kai pelkän olon perusteella voi tietää kumpaa odottaa? Kaikki raskaudet ovat tietääkseni erilaisia :)

      Vastaa
  22. tanja 4.1.2012

    Lisää vaan näitä juttuja, mun mielestä näitä on tosi mukava lukea!:) Olen itsekkiin äitiyslomalla, kahden alle 2v:n kanssa kotona. Miten sä muuten olet laittanut hiukset noissa kuvissa, tosi kivasti ovat!

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Suuri kiitos! Hiuksia ei ole mitenkään erityisemmin laitettu, kunhan vetäisin ne hätäsesti parilla pinnillä sivuun :)

      Vastaa
  23. Jonna 4.1.2012

    Meillä on 10,5 kk vanha tyttö ja vauva aiheet kiinnostaa kovasti! Tuplarattaista lukisin mielelläni. Minä pelkäsin myös isoa vauvaa mutta tyttö olikin 2400g ja pienihän se oli kuin mikä :) nyt jo kävelee tomerasti eteenpäin ;)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Voi miten pieni <3 Saapa nähdä, että minkälainen pojan-jytky täältä tulee…

      Vastaa
  24. Ehdottomasti 4.1.2012

    Ehdottomasti vauvajuttuja vaan, rattaita, pulloja, unettomia öitä, kipua, itkua, onnellisuutta, rakkautta, sitä ihanaa lapsiperheen arkea :) ja lisää Rebekkaa myöskin <3

    Terkuin,

    1v3kk tyttösen äiti

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Kiitos kommentistasi ja terkkuja pikkuiselle :)

      Vastaa
  25. Henna 4.1.2012

    Voi, hartain toiveeni on, että kirjoita paljon paljon vauvajuttuja! :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Haha, saamasi pitää ;)

      Vastaa
  26. nnoora 4.1.2012

    Vauvajutut onkin saanut paljon kannatusta ja halusin vaan tulla sanomaan, minäkin luen niitä ihan mielelläni, vaikka oma elämäntilanne on ihan toinen ja vauva-asiatkin aika kaukaisia. Mutta sun postaukset on aina niin iloisia ja ihania!! Teidän perhekin on niin suloinen, jos niin voi sanoa :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Kiitos kovasti :) Kirjoittelen tietysti sekalaisesti kaikesta, mitä mieleeni juolahtaa… Silti vaan ne vauvajutut täyttää tällä hetkellä ajatukset, luonnollisesti?

      Vastaa
  27. Sirja 4.1.2012

    Vauvajutut ois oikein mieleisiä! :) Näytät ihanalta pallomasun kanssa, niitäkin kuvia on kiva nähdä. Terkuin joku ikuinen vauvakuumeinen ;S

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Niitäkin tulee ;)

      Vastaa
  28. Lotta 4.1.2012

    Mä tykkään kanssa vauvajutuista! :) Ajattelinkin ehdottaa, että olis kiva, jos laittaisit vauvajutuista kirjoitusta. Tuplat mua kiinnostaa kovasti, kun niitä itsekkin silloin kovasti pähkäilin ja p&t vibe-rattaisiin päädyttiin ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä.

    Niin, ja suuren suuret onnittelut täältäkin! :)

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Voin kertoa, että ei ostettu p&t:n rattaita, vaikka ensin niin suunnittelinkin :)

      Vastaa
  29. Veera 4.1.2012

    Vauvajuttuja JOO!! :-)

    Vastaa
  30. suvi 4.1.2012

    Joo vauvajuttuja! Varsinkin vaateaihe teidän suunnalta kiinnostaa! Rebsullakin on aina niin ihania vaatteita, pojallekin varmasti tulee yhtä ihania! Meidän tulevan isän mielestä vaan tämä äiti ei saisi ostaa vähään aikaan yhtään vauvanvaatetta ;D

    Itsekin tein just tänään sairaalakassipostauksen, mikäli haluat käydä kurkkimassa ja vinkkaamassa josko sinne jotain kannattaa lisätä tai joku on ihan turhaa. :)

    Ihania postauksia teet, tykkään kun on paljon kuvia ja teillä niitä vielä osataan ottaa! :)

    Vastaa
    • suvi 4.1.2012

      niin ja unohdin, että mun piti kommentoida myös, että jos multa ei ole mennyt kaikki ihan ohi, niin olette ilmeisesti menneet vasta kihloihin sormuksesta päätellen! Onneksi olkoon, mikäli en erehdy! Joku muukin taisi katsoa samaa tuosta kuvasta :)

      Ja tuohon seuraavaan postaukseen liittyen, tuo keinutuoli on aivan ihana! Minusta sopii teille just tuollaisena, sopivan retrona :) Toki näyttäisi nätiltä vaikka valkoisena tai mustanakin, mutta sitten se ”ajanpatina” katoaa.

      Vastaa
      • Maj 4.1.2012

        Kiitos Suvi, et erehdy… :) Pitää miettiä tuota tuoli hommaa, sillä mulla on tällä hetkellä yks toinenkin tuunaus-projekti meneillään, sitäpaitsi se on kyllä hieno tuollaisenaan, kuten sanoit. Kurkkasin sun sairaalakassi-postausta, eikä mulla ainakaan ole mitään lisättävää, erittäin hyvin olet ainakin varustautunut!

        Vastaa
  31. Henni 4.1.2012

    Onneksi olkoon sormuksesta!;) Melkein hämäsit peilin kautta otetulla kuvalla….

    Vastaa
    • Maj 4.1.2012

      Sormus on viime vuoden juttuja jo :)

      Vastaa
  32. V 5.1.2012

    Oon jo jonkin aikaa seurannu sun blogia aina vähän väliä, mutta nyt tästä on tullu yks lemppareistani! Parasta sun blogissa on aina ihanan positiivinen fiilis ja tavalliset arkiset jutut. Tännekin kelpaa hyvin vauvapostaukset!:) Jotenki huvittavaa kuinka tykkään tästä blogista niin paljon, vaikka itte oon ihan täysin erilaisessa elämäntilanteessa:D

    Vastaa
  33. Elina 5.1.2012

    Toivon, että kirjoitat perinteisiä vauva-aiheisia juttuja, koska odotan itse esikoistani ja kaipaan neuvoja ja vinkkejä kokeneemmilta. :-)

    Vastaa
  34. Leena-A 5.1.2012

    Vauvajuttuja tämäkin mamma mielellään lueskelee. Mielenkiinnolla odottelen sairaalakassin sisältöä :) Omaani keräilen ihan eri juttuja mitä ensimmäisellä kerralla jolloin suurin osa oli turhaa ja kaikki tarpeellinen oli kaupassa tai kotona..

    Vastaa
  35. Madde 5.1.2012

    Vauvajuttuja joo:) itse haluaisin lähinnä kuulla alkuraskaudesta, tiesitkö ennen testiä olevasi raskaana? Toiset sanovat että sen voi tuntea, varsinkin jos on muitakin raskauksia takana. Mikä odottamisessa on hienointa? Mikä kamalaa? Entä pelottaako synnytys enemmän tai vähemmän kun on jo yhden synnyttänyt? :) Ei tarvitse tietenkään vastata jos oli liian henkilökohtaisia kysymyksiä :)

    P.S. Rebekka on niin söpö !!! :))

    Vastaa
  36. Mona 5.1.2012

    Täytyypä minunkin vielä hihkaista että joojoojoo vauvajutuille!

    Itselle aihe ei ole vielä ajankohtainen, mutta juttuja on silti niin kiva lueskella :)

    Vastaa
  37. Emmi 5.1.2012

    Moikka Maj!

    Ehdottomasti lisää vauvajuttuja! Mun mielestä on kiva lukea tälläistä blogia, joka poikkeaa näistä ” tänään kävin taas ostamassa uuden paidan ginatricotista ja kohta meenkin sitten Hannalle kotibileisiin ” tapauksista. Mahtavaa että joku kirjoittaa ihan tavallisesta arjesta, lapsista ja siinä sivussa vähän kodista ja pukeutumisestakin.

    Hyvää ja kaikinpuolin ihanaa vuotta 2012 teille!

    Vastaa
  38. Moikka 12.10.2012

    https://www.facebook.com/photo.php?fbid=120249008123875&set=a.120249001457209.24940.100004163293825&type=3&theater

    Joku käyttää sunki kuviis facebookin feikkiprofiilissa

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *