Ulkona on todella kaunis talvinen ilma, mulla oli kivoja suunnitelmia, mutta täällä sitä kökötetään kalpeana villasukat jalassa. Kuume on laskenut, mutta olen saanut käskyn levätä. Pedissä pysytteleminen ja lepääminen on yksinkertaisesti tylsää. Luonteelleni tyypillistä on olla koko ajan menossa ja tekemässä jotain, mutta noudatan neuvoja ja koitan olla järkevä, kun kysehän ei ole pelkästä itsestäni… Onneksi on läppäri ja blogi ;)

 

Olen eristäytynyt nukkumaan yksikseni lastenhuoneeseen, urhoollinen ystäväni Teppo-koiranen lämmitti koko yön varpaitani.  Hyörin, pyörin ja hikoilin aikalailla viime yönä, joten olisi muidenkin unet saattaaneet jäädä vähiin. Näin isolla mahalla nukkuminen on muutenkin jo aika onnetonta touhua plus sitten vielä se hikoilu, nam.

 

Ei lastenhuoneessa oikeastaan ollut kovinkaan yksinäistä, sillä olihan minulla Teppo ja…

 

Lintukaverit <3

 

Nämät linnut eivät siis ihan oikeasti ole mitään mun kuumeharhaa, vaan tosiaan Miikan taiteilemia pikkulintusia.  Linnut on tulostettu tarrapaperille ja liimattu seinälle, omatekoisia sisustustarroja siis.

 

Yksi lintunen on lennähtänyt oravien oksallekin. Naulakko me hankittiin joulukuussa sieltä Designtorilta, muistatteko? Sekin on vihdoin löytänyt paikkansa :)

 

Me lintujen kanssa jatketaan kevään odottelua ja koitetaan olla tekemättä mitään.

Lähetelkää toki viestejä ja kommentteja, ne piristävät kummasti <3

 

-Maj

0 Comments

  1. Mimmi More To Love 25.1.2012

    Ihanat lintuset. Jaksat nyt vaan lepäillä, kun kerta käsketään! ;)

    Parantavia syleilyjä täältä teille toiselta kipeiseltä! <3

    Vastaa
  2. lode 25.1.2012

    Ihania lintusia! Pikaista paranemista :)

    Oisko sun unelma muuttaa joskus omakotitaloon?

    Postausehotus ois, et minkälainen ois sun unelmien talo! :)

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      En itseasiassa oikein tiedä, viihdyn näin, mutta tietysi unelmoin välillä mm. siitä että olisi korkeammat huoneet, enemmän tilaa ja sauna:D Ehkä en haluaisi kuitenkaan omakotitaloa, vaan asuisin mieluiten varmaan rivi- tai paritalossa :) Voisin googlata kuvia ja postata vaikka, että mitä elementtejä haluaisin kotiini, jos voisin valita ihan_mitä_vaan :)

      Vastaa
  3. Helena 25.1.2012

    Minä niin rakastan näitä pieniä lintuja:) Olet aina niin hyviä kuvia saadaan:) Missä opit erityisesti mitä kuvata? Voit parantua pian <3

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Kuvaamisen oppii yksinkertaisesti vaan kuvaamalla paljon :) Kiitos!

      Vastaa
  4. Tiina 25.1.2012

    Oi noi linnut on tosi söpösiä :)

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      ^^ tsirp!

      Vastaa
  5. Maija 25.1.2012

    Hei Mai,

    pikaista paranemista!

    Olen lueskellut blogiasi jo lähes parin vuoden ajan, kiitos siis ihanasta blogista!

    On hauska lukea odotusajastasi, itsekin saan kesällä esikoiseni :)

    Nuo ihanaiset lintutarrat sykähdyttivät, aivan mahtavia! Saisinko udella mistä olette saaneet tuon linnun kuvan vai onko ihan omaa tuotosta? Mistä olette saaneet tuollaista tarra-arkkia, jota voi liimata seinälle ja voiko sitä käyttää missä tahansa printterissä?

    Meilläkin olisi pienen tulokkaan huoneen sisustus parhaillaan menossa ja ideoita kaivataan. Ajattelinkin, että tuollaisilla tarroilla saisi mukavasti piristystä valkoisille seinille.

    Kiitos!

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Moikka Maija :) Onnea tuleva vauvan johdosta! Miika on itse piirtänyt nuo linnut ja ne on tulostettu meidän ystävän toimesta. Riippuu varmasti paljon seinäpinnasta, että miten siinä tarra pysyy jne… Kannattaa käydä alan liikkeessä tutkimassa asiaa. Voisin joku päivä kuvailla tuota lastenhuonetta lisää, jos siitä nyt mitään ideoita kukaan voi saada edes, mutta kumminkin :)

      -Maj

      Vastaa
      • Maija 25.1.2012

        Kiitos Mai! Minä ainakin lueskelisin mielelläni lastenhuone postausta :)

        Vastaa
  6. kalamuija 25.1.2012

    OI, paranemisia! Raskaana nukkuminen ei tod ole mitaan helppoa ja kuume viela;(

    Hienoja tarroja.

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Eiks o :) Kaiken lisäksi siivosin tuossa juuri Tepon oksennuksia ja kakkoja matoilta, voi itku :”/

      Vastaa
  7. Mrs Munster 25.1.2012

    Suloisia lintuja! Pikaista paranemista sinulle.

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Kiitos, eiköhän tää tästä.

      Vastaa
  8. Sara 25.1.2012

    oi voi, kovin samanmoisissa merkeissä mennään tääläkin. valvoin viime yönä flunssan kera 02-07 ja sitten myöskin kipeänä oleva esikoinen heräsi aamutoimiin miehen kanssa ja sain vihdoin muutaman tunnin nukkua. noiden yön tuntien aikana oli kyllä aika epätoivoinen olo, kun mahavauva valehtelematta ’pilasi’ jokaikisen nukahtamisyrityksen potkimalla ja lujaa…

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      No niin aivan mahtavaa kun joku ainakin varmuudella tietää, mistä puhun! :D

      Vastaa
  9. Paukkuliini 25.1.2012

    Huh, tuo yöllinen hikoilu ison mahan kanssa kuulostaa niin tutulta… Just viime yönä piti vääntää patteria pienemmälle ja vaihtaa päälle ohuempi yöppäri.

    Pikaista paranemista, hienot on linnut teillä!

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Kiitos, oikeesti tunnen itseni jo melkeen terveeksi :)

      Vastaa
  10. Lukijasi Henna 25.1.2012

    Iloisten ajatusten voimalla eteen päin ja pikaista paranemista! Ollaan kohta jo kevään puolella, siinä sitä ilon aihetta on. Sitten ei enää varpaat palele ja pöpötkin pysyttelee loitommalla :) Itsekin aika ärhäkässä flunssassa ja lämpöä heittelee sinne ja tänne. Täytyy vaan näidenkin sumusten ajatusten keskellä koittaa muistaa että loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin kuitenkin.. On lämmin koti pään päällä, ruokaa, huolehtivia ihmisiä ja terveydenhuoltokin pelaa. Paranemisia ja kaikkea hyvää! Kyllä se tästä taas.

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Joo toki näin on :)

      Vastaa
  11. Suvi 25.1.2012

    Way to go Miika! Ihania!

    Pikaista paranemista <3

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Mun mielestä Miikan pitäis piirtää tuommosia seinäjuttuja myyntiinkin! Voisin perustaa sit nettikaupan vihdoinkin :D

      Vastaa
      • Maj 25.1.2012

        ps. lupaisitko heti ostaa yhden?

        Vastaa
  12. Saara 25.1.2012

    Moi!

    Täällä ilmottautuu yks pitkäaikanen lukija, joka muistaa ”vanhat” ajat oranssipohjasella blogilla kun eilisen ;) Juttelin tässä yks päivä erään kaverin kanssa, miten jonkun blogiin kommentoiminen tuntuu hassulta, kun eihän se bloggaaja tiedä meitä lukijoita ja me lukijat taas luetaan bloggaajista melkein joka päivä jotain.. Oon ehkä kommentoinut kerran, mutta nyt uskallaudun uudelleen! Heh, selittelyt sikseen ja asiaan: Mää oon niiiin kauan halunnut kertoa, miten uskomattoman kaunis lapsi Rebekka on! noh, niinhän ne kaikki lapset on. Mutta heti ensimmäisistä kuvista lähtien oon jaksanu ihmetellä miten suloinen ja kaunis Repsu on! No eipä oo geeneissä valittamistakaan.. :D Ja kun luin, että olet uudestaan raskaana, piti parit kyyneleet tirauttaa, niin ihana asia se kuitenkin on <3 Ja sinä Maj, oot niin ihana! Susta huokuu ihan uskomatonta lämpöä ihan näin tietokoneruudun välityksellä! Välillä joistain luonteenpiirteistä/jutuista ehkä huomaa pohojanmaalaisuuden ja on ihana kun välillä kirjotuksiinkin eksyy pari murresanaa ;)

    Terveisiä ja paranemishaleja Oulusta <3 olet ihana!

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Ai oliks mun blogipohja joskus oranssi, miten mä en muista enää semmosta :D Pohjanmaalainen mä oon ja tuun toki aina olemaan ja ehkä Rebekkakin vähäsen ;) Itsestä tietysti oma lapsi on kaunis ja ihana kaikinpuolin, mutta on se aina toki sydäntä lämmittävää kuulla se joltain toiseltakin :) Kiitos, että jaksoit jättää kommentin, toivottavasti se ei jää viimeiseksi :)

      <3

      Vastaa
  13. Leena-A 25.1.2012

    Voi miten nättejä lintusia!

    Parantavia ajatuksia sinne päin! Sairastaminen on aina kamalaa ja odotusaikana niin, ei toivottua, kun muutenkin on kaikenlaista.

    Vastaa
    • Maj 25.1.2012

      Näin on näreet! Onneks me ei tästä lannistuta!

      Vastaa
  14. lotta 25.1.2012

    kivat on linnut, hauska idea! :] paranemisia sulle!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *