Me ei Miikan kanssa juurikaan ostella leluja Rebekalle, ei ole ollut toistaiseksi mitään tarvetta. Viivillä on jo vähän toisenlaiset kiinnostuksen kohteet, ei nukkeleikit ainakaan enää nappaa. Mielummin hän haluaa, että pelaillaan, askarrellaan tai touhutaan yhdessä jotain muuta. Minä en ole mikään ehdoton lelujen suhteen, tiedättekö mitä tarkoitan? En kiellä mitään barbeja enkä vastaavia, koska mielestäni niissä ei ole mitään pahaa. En ensimmäisenä ole kyllä tyrkyttämässä lapselleni meikkipäätä tai Bratz-nukkea, mutta jos joskus tulee sellainen tilanne, että lapseni hartaasti toivoo jotain vastaavaa, niin tuskin kieltäisinkään. Mielestäni lapset eivät näe Bratzia tai Barbia kuten me aikuiset ja sitäpaitsi minä itsekin olen ollut suuri Barbie-fani :D

Silloin kun Rebe oli ihan pieni, niin me ostettiin muutama kaunis Brion lelu, kuten ne vedettävät koirat. Siitä huolimatta, että leluja ei paljoa osteta on meille kuitenkin kahdessa vuodessa kertynyt aikamoinen kasa nitä. Viivin vanhoja lelujakin meillä on paljon. Tällä hetkellä kovaa huutoa ovat nuket, palapelit, kirjat, keittiölelut, muumiukot, Duplot ja ne Sylvanian puput autoineen.

Voi miten hellyyttävää on, kun pikku-äiti hoitaa nukkejansa, lykkii niitä kärryssä ja antaa tutin suuhun. Välillä tosin nuket saavaa kylmää kyytiä ja sinkoilevat sinne tänne pitkin huonetta… :D

 

Vasemmalla olevan pehmeän nuken Rebekka on saanut lahjaksi siskoltani ja Lamazen ”Emilyn” on tullut meille ilmaiseksi blogin kautta.

 

Meille (ja ehkä teillekin?) Lamazen lelut tulivat tutuksi jo synnärillä, kun Liberolaukussa oli sellainen vaunuihin kiinnitettävä pehmo-ötökkä. Emilyssä on pieniä yksityiskohtia, jotka kahisevat, kilisevät ja rapisevat. Se on tarkoitettu 0-2 vuotiaalle.

 

Baby Born, juurikin se vauvanukke, joka pissaa ja itkee, siis ”oikeasti”. Onneksi tämä nukke kelpaa ainakin meidän alle 2-vuotiaalle ilman mitään pissoja ja syömisiä :D Baby Bornin olivat mummu ja pappa hankkineet pukin konttiin.

 

Vasemmanpuolimmainen pehmoinen nukke ei ”tee” mitään, eikä siinä ole muitakaan erikoisominaisuuksia, mutta se on siltikin rakas.

 

Eihän nukkea voi hoitaa ilman tarvittavia välineitä ;)!!! Vaipat, potta, pullot, tutit, unohtamatta rintareppua ja rattaita, meiltä löytyy kaikki kyllä. Mitään näistä me ei olla Miikan kanssa ostettu… Nuken hoitaminen on vähän verrattavissa tämän päivän vauvanhoitoon, kaikenlaista apuvälinettä löytyy jalallisista kylpyammeista videokuvaa lähettäviin itkuhälyttimiin… Ei sellasia ennen vaan ollut, eikä kyllä nukkekaan kakannut tai tarvinnut yhdistelmävaunuja, silti pärjättiin ihan yhtä hyvin :D

 

Miten saatoinkaan unohtaa turvakaukalon? Hyi minua, ilman tätä nuket eivät varmasti selviäisi automatkoista!

 

Nyt mun jutut alkavat olla sellaisia, että on parempi sanoa heipat, Emilyn näyttää esimerkkiä :D

 

-Maj

 

ps. Pakko myöntää, että välillä uppoudun ihan täysin pukemaan nukkeja ja nautin leikkimisestä näillä ihanuuksilla Rebekan kanssa. Tyttö, mikä tyttö <3

0 Comments

  1. iiii 14.1.2012

    Siis mitää onko Baby Bornilla nykyään tuollaiset ripset?! Ei ollut kun minä sain Baby Bornin vuonna -95 :D

    Vastaa
    • Maj 14.1.2012

      Se on varmaan laittanut ripsipidennykset :F

      Vastaa
  2. mijo 14.1.2012

    hihi, pieni kirjoitusvirhe sinulla ”punkin konttiin” :D toivottavasti kuitenkin pukin, punkit on inhottavia!

    ihana blogi sinulla ja mukavaa vauvan odotusta <3

    Vastaa
    • Maj 15.1.2012

      Eikun meillä Ylivieskassa käy punkki jouluisin…. :D Kiitos korjauksesta, näitä sattuu.

      Vastaa
  3. Taija 14.1.2012

    Ette usko miten nauroin Baby Bornin ripsienpidennyksille! :D Ihanaa piristystä iltaan, kiitos!

    Vastaa
  4. sannnj 14.1.2012

    ite oon kuulunut bratz faneihin enkä mä kyllä tajunnu miltä ne näyttää, ja pikku sanni ois ollu teiän rebelle kateellinen baby bornista, mulla ei ollu turva kaukaloa sille :( ja mitkä noi ripset :D:D:

    Vastaa
    • Maj 15.1.2012

      Viivi antoi sen Rebelle… Vielä olis odottelemassa hoitopöytä ja yhdistelmärattaat, meinaan Sanni olis vihreä kateudesta :D

      Vastaa
  5. Jatta 14.1.2012

    Ah, ne vanhat kunnon Barbit! Siis ei niitä nykyisiä vähän maksullisia naisia muistuttavat naikkoset luonnottoman isoine päineen ja kilometrisäärineen (vaikka ennenkään ne eivät kovin luonnollisia olleet :D) vaan ne perusbarbit! Niillä oli aina jotain seikkailujuttuja menossa, nykyään tuntuu että kaikki Barbiet ovat joko malleja, filmi- tai poptähtiä. Jonkun sortin julkkiksia siis.

    Itse en ikinä ole ollut oikein Baby Born fani. Jotenkin mua kammotti ajatus muovisesta vauvasta :DD Sen sijaan sellaiset muoviset koira-figuurit oli ihan parhaita, niillä oli aikamoista ihmissuhdedraamaa :D Aivan parhaita eläinrakkaalle lapselle!

    Vastaa
    • Maj 15.1.2012

      Yksi sana: Hopeanuoli!

      Vastaa
  6. nephele 14.1.2012

    Jos en ihan väärin muista, niin noita ”pissaavia” baby borneja oli jo sillon ku ite olin pieni. Eli joskus 90-luvun lopulla, et ei oo sillee uus juttu :D mut ite en oo koskaan baby bornia omistanu et muita nukkeja, eikä niitäkää ku ehkä yhen ja sit äiteen vanhan :)

    Vastaa
    • Maj 15.1.2012

      Joo olihan niitä jo silloin, mutta ei ainakaan mulla tai mun kavereilla!

      Vastaa
  7. nephele 14.1.2012

    Ja lisäys edelliseen, eikö ton nuken silmät mee kiinni ku se menee makuulteen ”nukkumaan”? :)

    Vastaa
    • Maj 15.1.2012

      Ei, mutta jos sille laittaa ”maagisen” tutin suuhun, niin se sulkee silmänsä. Myös sen naama tarhriintuu punaiseksi, jos sille antaa jätskiä :P

      Vastaa
  8. Helena 14.1.2012

    Baby Born-nukke on hauska asu)

    Vastaa
  9. Marika 15.1.2012

    Meille synttärilahjaksi toiselle tytölle tuli Baby Born, jolla on HIUKSET! Aivan järkyttävän näköinen otus :D

    Olen myös pohtinut, että kuinka ne nuket (ja lapset) on ennen pärjänneet, kun ei ollut omia nojatuoleja, polkupyöriä, hevosia, skoottereita yms nukeille…. ;)

    Vastaa
    • Maj 15.1.2012

      No hei, onhan joillain vauvoillakin heti kunnon hiuspehko syntyessään :)

      Vastaa
  10. Mursu 16.1.2012

    Moikkamoi!

    Missä noita Lamazen nukkeja myydään?

    Tuollainen olisi ihana meidän tytölle (ja vähän äidillekin :D )

    Esikoinen oli poika, niin mä oon nyt ihan liekeissä tällä toisella kierroksella tyttöjen jutuista :D

    Käyköhän sulle samoin…

    Vastaa
  11. Saara 27.1.2012

    Mä jotenkin olin etukäteen ajatellut, että ei Baby bornia mun lapselle, että ne on kamalia. :P Mutta nyt kummasti sillä on niitä kaks. :P Mun äiti sanoi että haluaa ostaa ”kunnon nuken” mun tytölle, ja sit se teki oikeen tutkimusta kaikista vaihtoehtoisista nukeista, niin semmoinen paras, mitä on kiva pukea ja mikä on hyvän kokoinen ja laatuinen ja ties mitä, on just Baby born, mut ilman mitään patteritoimintoja, niin se tulee kylpyynki välillä tytön kanssa. :D

    Ite pitäis siivota lapsen leluhyllykköä lähiaikoina, kun se on saanu ties mitä toisten vanhoja ym, niin sen laatikot on täynnä kaikkea tosi epämääräistä, eikä se kuitenkaan leiki kuin baby bornilla ja legoilla :P

    Vastaa
  12. Ihania leluja! Meillä ihan sama juttu, eli perinteiset nukkeleikit ei ole ikinä napannut. paljon suositumpia leluja ovat olleet esimerkiksi tyhjät maitopurkit ja asiakaapista löytyvät kipot, jotka muuttuvat mielikuvituksen voimalla esimerkiksi linja-autoiksi tai rummuiksi (tätä paukutusta on muuten kiva kuunnella aamu kuudesta eteenpäin :D)

    Meidän 4-vuotiaalle viimeisin löytö synttärilahjaksi oli erilaiset magia-lelut, jotka ei ole kyllä kaapissa paljoa pölyttynyt. Saa nähdä tuleeko lapsesta isona taikuri.

    Vastaa
  13. pikkufillari 5.10.2016

    Aivan ihania nukkeja, tulee mieleen oikein vanhanajan lelut.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *