Toivotaan nyt, että se meidän poika-ennustus pitäisi paikkansa. Tänään pakkasin ison kasan pienen tytön vaatteita kirpputoria varten. Vauvaa varten hankitut ja saadut vaatteet taas ovat suurimmaksi osaksi onneksi aika neutraaleja, mutta kyllähän ne tietysti on enemmän poikamaisia kuin tyttömäisiä :)

Kohta alan jo pakkailemaan sairaalakassia, ihan varmuden vuoksi, sillä edellinen ”toimitus” eli Rebekka tuli ihan ajallaan ja todella nopeasti. Me ollaan saatu Polarn O. Pyretiltä aivan uskomattoman ihania vaatteita vauvalle. Olen tykännyt kovasti POPin vaatteista ja olin ihan innoissani silloin kun Tampereelle avattiin liike.

 

Kaikki nämät vauvan vaatteet ovat orgaanisesta puuvillasta valmistettuja ja tosi pehmoisia pienen iholla. POPin vaatteet kestävät hyvin pesua, kulutusta ja samat vaatteet menevät varmasti useammallakin lapsella. Rebekan vanhoja saman merkin punavalkoraidallisia ja valkoisia vaatteita tulen käyttämään myös uudella tulokkaalla.

 

Maailman pienimmät varpaat tarvitsevat pehmoiset ja lämpimät sukat <3

 

Vauvan Sairaalakassiin laitan perus bodyn ja pöksyjen lisäksi tuon sisämyssyn, sukat ja vielä varalta pehmohaalarin.

 

Näissä pienissä pöksyissä on kätevät lahkeensuut, jotka voi kääntää sukiksi tai sitten käyttää ihan normaalien housujen tapaan.

 

Turvakaukaloon laitan Small Paulin vauvanpeiton ja apinakoristeen.

 

Ulkomyssy, tumput, villahaalari ja karhupuku.

 

Ulkovarustukseksi riittänee toivottavasti nämä. Minusta on söpöä, että Rebekka on kotiutunut samassa karhuhaalarissa kohta kaksi vuotta sitten.

 

Muuta se vauva ei varmaankaan tarvitse tuolle lyhyelle matkalle, paitsi ehkä tutin… Mulla alkaa olla täällä kohta jännät paikat, vaikka laskettuun aikaan on vielä useita viikkoja!

 

-Maj

0 Comments

  1. Talvivauvan äiti 16.1.2012

    P.o.Pin vaatteet on kyllä kivoja mutta suhteettoman kalliita minusta. En ymmärrä mikä niissä maksaa, kun hyvää laatua saa paljon halvemmallakin.

    Entä luuletko, että lapsi tarkenee tuolla varustuksella kotiutua talvella? Siis pelkässä nallepuvussa ja neulelapasissa ja -pipossa?

    Vaikuttaa aika kevyeltä minusta. Eri asia sitten, jos oot hankkinut kaukaloon lämpöpussin.

    Itse mietin myös, että pieniä sukkia ei meillä käytetty lainkaan, alkuun kun käytössä oli potkarit housujen alla. Ja siinä villasukat päällä. Tietysti jos niitä villiksiä ei ole, niin tavallisille sukille voi olla käyttöä.

    Onnea rutistukseen!

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      Riippuu tietysti kelistä, en mä lastani ajatellut palelluttaa :) Neulehaalari ja päälle tuo nallehaalari saattavat hyvinkin riittää, voihan kaukalon päälle laittaa vaikka vielä täkin. Mä itseasiassa käytin tosi paljon pieniä sukkia Rebekalla, joka syntyi maaliskuussa.

      Vastaa
    • s 16.1.2012

      Onhan tuossa ulkovarusteiden joukoss villahaalarikin ja sen alla oletettavasti sisävaatteet, joten eiköhän vauva tarkene, kun kuitenkin uskoisin matkan taittuvan lämpimässä autossa…

      Ja eiköhän Maj osaa vauvan muutenkin hyvin pukea, älä huoli ;)

      Vastaa
    • laura-täti 17.1.2012

      no voi hyvää päivää vaan tällekin kommentille :D ihana maj, kun olet niin kärsivällinen näiden joidenkin lukijoittesi kanssa!

      Vastaa
      • Maj 17.1.2012

        Laura, Tuskin moni pahaa tarkoittaa, kunhan ovat huolissaan :) Sitten kyllä löytyy niitä muutamia harvoja, jotka kommenteillaan tahtovat pelkästään loukata, se on oikeasti tosi surullista, että omaa pahaan oloaan ei osaa millään muulla tavalla purkaa.

        Vastaa
  2. Emmi 16.1.2012

    Oi että! Pienen pieni nyytti tulee ihan pian kotiinsa, onnea! <3

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Ei silti ihan vielä… ehkä.

      Vastaa
  3. rrain 16.1.2012

    muuten mulla on vaan kehuja maj näistä sun lapsiin liittyvistä postauksista ja mun mielestä moni voi ottaa tästä blogista oppia, mutta tää sukupuoli-juttu kyllä laittaa vähän näkemään punaista.

    haluan nyt vaan vilpittömästi todeta, että on aika surullista että nyky-yhteiskunnassakin lapsia lähdetään vaatettamaan ja kasvattamaan sen sukupuolen (ei yksilön ja persoonan) perusteella. sukupuoli kun ei_todellakaan määritä sitä, mitä me tässä elämässä halutaan tehdä ja mistä me tykätään, vaan sosiaalistuminen niihin rooleihin, joihin yhteiskunta meidät asettaa..

    pojatkin kun voi leikkiä nukeilla ja tytöt autoilla.

    ja tätä nyt ei tarvii ottaa hirveenä negakommenttina. toivoisin vaan vilpittömästi, että jengi kelailis vähän enemmän näitä asioita, koska noi sukupuoliroolit menee niin syvälle ja vaikuttaa niin moniin asioihin elämässä. niin syvälle.

    itse jään nyt kelailemaan, että mitäköhän ihmettä sille poikalapselle tapahtuis, jos sen pukis pinkkiin…

    ja jos joku nyt tulee esittämänä syväluotaavan vasta-argumentin, että on ”kivaa kun pojat on poikii ja tytöt tyttöjä”, niin mulla ei sanat riitä kuvaamaan sitä surua, jonka sieluuni saan.. eikä suinkaan omasta puolestani. :)

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      No tuota… Meillä on tytöllä useita autoleluja ja Plaston mopo ym. En usko, että poikavauvalle tapahtuisi yhtään mitään, vaikka hänet pukisi pinkkiin rantamekkoon jne, mutta en vaan halua tehdä niin, miksi oikeastaan pitäisi? Kerroinhan juuri, että kummatkin lapset kotiutuvat samassa haalarissa ja että tulevalta siskolta periytyy vaatteita veljelle.

      Vastaa
    • Mia 16.1.2012

      Meille on tulossa tyttö, mutta esim. tänään ostin kirpparilta musta- ja tummansini-valkoisia vaatteita. Ennen raskautta kuvittelin pukevani vauvan sukupuolineutraalisti, värikkäisiin vaatteisiin, en ole yhtään beigen ystävä. Jostain kumman syystä perus kauppakeskusmerkit myyvät joko pojille tai tytöille tarkoitettuja vaatteita, joita liikkuu sitten kirppareillakin. Jos on valmis maksamaan vaikka bodysta 20-30 euroa, neutraaleja, värikkäitä vaatteita löytyy esim. Lasten metsolalta, Mini Rodinilta jne. No, yhtään vaaleanpunaista tai vaikka kukallista vaatekappaletta meiltä ei edelleenkään löydy, ei tosin traktoreita tai robottejakaan, mutta kaikkia noista vaatteista en pojalle pukisi.

      Vastaa
    • mii 16.1.2012

      Niin, mielipideasiahan tuo on. Minun mielestäni on päinvastoin taas iloista, että pojalle voi pukea poikamaisia värejä ja vaatteita ja tytölle sitten taas tyttömäisempiä. Sen lisäksi, että lapsi on yksilö ja persoona, joiden mukaan lasta voi toki pukea, lapsella on myös sukupuoli :D Että yllättäen yhteiskunta asettaa meidät sukupuolirooleihin. Niin ja sitten ihan tuo luontokin taitaa tehdä niin ;)

      Itse ihmettelen sukupuolineutraalia kasvatusta, joka on jo käsitteenäkin ristiriitainen. Mikä on neutraalia kasvatusta? Aina vanhempi valitsee ja kasvattaa lastaan jollain tavalla. Sukupuolineutraalin kasvatuksen myötä lapsen tulisi kasvaa omaksi itsekseen vapaasti ilman yhteiskunnan tarjoamia stereotypioita sukupuolirooleista…Mielestäni ko. kasvatus on lasta hämmentävää. Niin kauan kuin yhteiskunnassa ON sukupuolirooleja. Ja tässä yhteiskunnassamme vaan sattuu olemaan sukupuolirooleja, itse en kapinoi niitä vastaan. Vanhemmat ovat vastuussa lasten kasvatuksesta, ja kukin tietysti kasvattaa lapsensa parhaansa mukaan. :) Itse en laittaisi lastani ihan ensimmäisenä sukupuolineutraaliin päiväkotiin, joita ilmeisesti Ruotsissa on.

      Ja mielestäni sukupuolten välinen tasa-arvo on sitten ihan erillinen asia tästä aiheesta.

      Vastaa
    • leni 16.1.2012

      Koita nyt muistaa, että kaikki eivät todellakaan kannata mitään ”sukupuolivapaata” kasvatusta. Enkä tässä nyt viittaa mihinkään vaatteiden väriin tai leikkien laatuun, vaan ihan elämänkatsomuksellisiin juttuihin. Vaikka homot on nyt in, niin se ei tarkota että kaikkien ihmisten pitäisi lähteä mukaan siihen hulluuteen, että pienen lapsen annetaan ”valita” oma sukupuolensa. Fakta on että tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia. Tää on nyt vähän kärkevä kommentti, mutta musta on niin järjetöntä, että sinisten vaatteiden ostaminen poikavauvalle koetaan jo jotenkin rajottavana ja heti annetaan vastasyntyneelle tiettyjä virikkeitä. Voi haloo, toivottavasti tää järjettömyys menee pian ohi. Jokainen tehkööt mitä tykkää, mutta tosiasioita on turha alkaa muuttamaan vaikka kuinka kannattaisi neutraalia lähestymistä.

      Vastaa
      • Kris 17.1.2012

        leni, homous ei liity sukupuolineutraaliin kasvatukseen kyllä mitenkään. Sukupuolisuus ja seksuaalisuus ovat eri asioita.

        Omasta mielestäni sukupuolineutraali kasvatus on yhtä sairasta kuin todella voimakkaasti sukupuoliorientoitunutkin kasvatus, kummassakaan ääripäässä ei ole mitään järkeä ja niistä on aivan taatusti lapselle haittaa – sukupuolisuus on sisäänrakennettua, ei ulkoapäin opittua, joten sen luonnolliseen kehitykseen ei pitäisi vanhemman eikä kenenkään muunkaan kasvattajan puuttua.

        Itse puen oman tyttäreni aina joltain osin tyttömäisiin vaatteisiin siksi, että vaippaikäisen sukupuolta on vaikea päätellä muusta kuin vaatetuksesta, ja mielestäni on vaivaannuttavaa, jos ventovieraat joutuvat arvailemaan lapseni sukupuolta.

        Vastaa
    • mari 17.1.2012

      Kauheasti kiinnostaa millaiset sukupuolineutraalit nimet rrain’in lapsilla on?

      Vastaa
      • Katy 17.1.2012

        Luin tekstin, jossa mies kertoi, että heidän sukupuolineutraalisti kasvatettava lapsi on nimettu Ruskaksi. Itselle tulee samantien mieleen poika tuosta nimestä, varsinkin kun näin lapsen kuvan, mutta kait sen tytöksikin voi mieltää? Itseä hämää kamalasti ajatella, että joku kasvattaa lapsen sukupuolettomasti, eikö se ole kovin hankalaa myls seksuaalikasvatuksen näkökulmasta? Tai ylipäätään ajatus, miten tämän lapsen vanhemmat ovat voineet luoda parisuhteen, jos he eivät itse pidä mitään sukupuolta itsellään. Kuitenkin tekstin isä näytti täysin mieheltä, pukeutui kuin mies ja vaikutti sopeutuvan yhteiskunnan normeihin, joten en ymmärrä, eikö oman lapsen kasvattaminen sukupuolineutraalisti ole vähän tekopyhää, jos ei itse pyri olemaan samanlainen? Anteeksi tätä pohdintaa, alkoivat aivot vain yllättäen raksuttaa :D

        Vastaa
        • Kendra 17.1.2012

          Tuohon Ruskaan mun on kommentoitava, että itse taas miellän sen enemmän naisen nimeksi (joskin teoriassa pidän sitä neutraalina, mutta jos nyt ekasta mielikuvasta puhutaan), koska tuttavapiiriini kuuluu kaksi naispuolista Ruskaa. :)

          Vastaa
    • Drup_pox 18.1.2012

      Olen pääkaupunkiseudun opettajana nähnyt useamman kerran, että äiti valitsee värikkäät (ja kyllä, myös pinkit, kelta-punaiset jne:) vaatteet kouluikäiselle pojalle ja se ei tykkää yhtään. Nyky-yhteiskunnassa neutraalipukeutuminen on todellakin muotia. Myös opettajakoulutuksessa toistetaan, että pojatkin saavat mennä tekemäään tyttöjen juttuja.

      En olis ikinä uskonut, että joudun sanomaan tään, mut se on ihan oko jos poika ei ole kiinnostunut nukeista tai pinkistä.

      Minusta taas tärkein opetus (kautta aikojen) on se, ettei tarvitse arvostella muita ja lapset saa itse valita mistä tykkää. Pojat usein tykkää autoista, eikä ns. ’tyttöjen jutuista’. Ja se on ihan oko, ei tarvitse lähteä arvostelemaan ja vuodattaa tekokyyneleitä.

      >En usko, että poikavauvalle tapahtuisi yhtään mitään, vaikka hänet pukisi pinkkiin rantamekkoon jne, >mutta en vaan halua tehdä niin, miksi oikeastaan pitäisi?

      Hyvä Maj! :P :P :P

      Vastaa
    • :D 18.1.2012

      Voi hohhhhhhhoijjaaaaaa rrain, lues nyt vielä mitä oikein oot kirjotellut :D mä en kestä, sain tosin päivän naurut poikaystävän kanssa :D:D:D et voi olla tosissas!

      Vastaa
      • ööö 18.1.2012

        …mitä hauskaa siinä kommentissa oli??

        Vastaa
  4. inkku 16.1.2012

    Voi miten söpöjä vaatteita. Onko Rebekasta kuva nallehaalarissa? Olishan siinä aika kova selittäminen jos tyttövauva olis vaikkapa tummansinisissä.Punainenhan sopii hyvin kummallekkin mutta ei se pinkki pojalle sovi :(

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      Niin, en vaan pukisi poikaani koko pinkkiin, that´s it :)

      Vastaa
      • Kitty 18.1.2012

        Meillä mies vannoi henkeen ja vereen, ettei kaksospojille laiteta ikinä-koskaan-milloinkaan vaaleanpunaista tai pinkkiä ylle. Kas kummaa, mutta 1v kuluttua puki ihan tyytyväisenä pojille isosiskolta perityt kukikkaat vaaleanpunaiset unihaalarit ylle! Samoin sukkikset on joskus olleet pinkkiraitaiset pojilla, siskon peruja. Toinen pojista on jo pienestä pitäen ollut hyvin vaatetietoinen ja valitsee aina vihreää, limeä ja ruskeaa, joskus oranssia ylleen. Toinen pojista taasen toivoo lähinnä puhtaan punaista, tummansinistä tai oikeastaan kaikkia sinisen sävyjä. Helpottaa kummasti vaatevalintoja myös sukulaisilla, kummeilla sekä meillä vanhemmillakin ja mikä ihanuus! Ei tarvitse valita ostaako pojalle sinisen vai vihreän paidan kun saa ostaa molemmat :-p

        Vastaa
  5. Riikka 16.1.2012

    Musta toi Vauvan Sairaalakassi postaus oli kiva :) Samoja aatteita ja vaatteita (enkä nyt tarkoita merkkiä) varmaan moni odottava äiti pyörittelee mielessään. Muistan ite miten tytön sairaalakassia pakatessa venkslasin tavaraa edestakaisin. Oli tosi vaikee päättää ja tietää, mitä niin pieni oikeestaan tarvii. Ja niinkun sun postauksesta nyt näkee, eipä sitä ton kummempaa tarvii ku lämpöset vaatteet ja turvakaukalon, kokemus opettaa! :)

    Ja tuohon sukupuolineutraaliin kasvatukseen pitää ottaa sen verran kantaa, et mun mielestä jokainen kasvattaa oman muksunsa just niinku haluaa ja pukee muksunsa just niin ku haluaa. Se, että pukeeko lapsen sukupuolineutraaleihin vai tietyn sukupuolen vaatteisiin, on jokaisen oma asia. Yks tapa sopii yhdelle, toinen toiselle..

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      Kiva kuulla Riikka :) Mä olen tuosta sukupuolineutraalista kasvatuksesta sun kanssa aivan samoilla linjoilla. Löytyyhän niitä ääripäitä aina ja minun puolestani kukin voi toimia tavallaan. Oikeastaan en halua ottaa koko asiaan sen kummemmin kantaa, sillä mua alkaa helposti hermostuttamaan, kun jotkut ihmiset tyrkyttävät toisille omaa tapaansa kasvattaa lasta ja pitävät sitä ehdottoman oikeana, mitä jos niin ei olekaan? Kuka oikeastaan on sanomaan, että mikä on oikea tapa toimia? Mielestäni yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassakaan, koska me ollaan kaikki niin erilaisia.

      Mun mielestä on ok antaa lapselle sukupuolineutraali nimi, pukea lapsi neutraaleihin vaatteisiin ym. mutta en vaan koe itse sitä tarpeelliseksi. Elä ja anna toistenkin elää, vai mitä?

      Vastaa
      • J0hanna 16.1.2012

        Amen to that :) oot hirmu inspiroiva mami tälle vauveliäidille täällä…!

        Vastaa
        • Maj 16.1.2012

          Mitä voin sanoa… <3 Kiitos?

          Vastaa
      • diidah 17.1.2012

        Jos en olis tähän mennessä tykästyny sun teksteihin ni tässä se olis ollu!!

        Mä oon niin samaa mieltä, varsinkin tossa ”kuka on sanomaan toiselle mikä on oikein” -kommentissa. Oon aina miettiny sitä että mikä saa jotkut ihmiset ajattelemaan niin mustavalkoisesti ja vieläpä niin että oma kanta on niin ehdottoman oikea…

        Kiitos Maj! Tästä, aikaisemmista ja tulevista :)

        Vastaa
  6. sandella 16.1.2012

    Heippa!

    Ihania vaatteita, täällä jännitetään kovasti koska ”poksahdat”! ;)

    Mun mielestä jokainen saa pukea lapsensa niin kuin haluaa…

    Tsemppiä loppuraskauteen ja kiitos kivoista jutuista!

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      No en varmasti vielä hetkeen, mutta mitä jos…? :D

      Vastaa
  7. hennakatarina 16.1.2012

    On kyllä sitten niin viimeisen päälle suloiset ja tyylikkäät vaatteet valmiina odottamassa pikkuista poikaa :) tai vielä pienellä mahdollisuudella tyttöä!

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      Mäkin tykkään, ihanaa kun vaateet ovat kauniita, mutta myös mukavia ja pehmoisia<3

      Vastaa
  8. Nea¤ 16.1.2012

    Tarkoittaako tämä, ettei enempää lapsia ole suunnitteilla, kun vaatteet on matkalla kirppikselle? Vai sopiikohan tätä kysyä :) No, ei ole pakko vastata.

    Sukupuolineutraaliuspointti oli oikein hyvä. Mutta kokemus siitä on niin kovin yksilöllinen. Minut on puettu pienestä asti melko tyttömäisesti (olen siis tyttö), enkä koe siitä olleen minulle kai haittaa. Mutta ymmärrän pointin..

    Vastaa
    • Maj 16.1.2012

      Ei se oikeastaan sitäkään tarkoita, meillä ei vaan ole tilaa säilytellä kaikkia ihanuuksia :) Voin kyllä kertoa ihan suoraankin, että ihan heti en kolmannesta tai Miika neljännestä lapsesta haaveile, mutta ei pidä ikinä sanoa ”ei koskaan” :D

      Vastaa
  9. kardemumma 16.1.2012

    Täällä myös yksi, joka tykkää popin vaatteista. Ja sukkia en enää osta mistään muualta kuin polarn o pyretistä, niin laadukkaita kun ne sielä on.

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Nyt tulee mullakin ne sukat testattua! Löysin Koskarin myymälästä myös ihanan takin itselleni, mutta en raaskinut ostaa sitä, ainakaan vielä!

      Vastaa
  10. Miims 16.1.2012

    Aivan ihania vaatteita pikkuiselle :)

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Tykkäsin kans kovasti (luonnollisesti), sillä itsehän ne valitsinkin :)

      Vastaa
  11. -housemother 16.1.2012

    Näin juuri Maj!

    Jokainen itse tietää mikä on oikea tapa omalle lapselle, oikea tapa omassa perheessä.

    Ja toisen perheeseen se ”oikea” tapa ei sovi.

    Omaa mielipidettä haluan sen verran ilmaista kuitenkin, että mielestäni oli ihanaa laittaa pikkuiselle poika nyytille ns. poikien värisiä vaatteita. Tiesi kumpi siellä napottaa ;)

    Nauti loppu raskaudesta! :)

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Ja pienelle tytölle on ihan pukea söpöjä ”tyttöjenjuttuja”, niin se vain on!

      Vastaa
  12. Jessika 16.1.2012

    Voi ihanalta näyttää vauvan sairaalakassi!

    Mun mielestä on ok ottaa sukupuolineutraaleja vaatteita laitokselle mukaan jossei tiedä vauva suupuolta ja muutenkin, ja mutta mun mielestä on vaan hyvä ainakin vauvan ollessa ihan pieni, pukea se ns. tyttöjen tai poikien väreihin, ei sitten tarvitse selitellä jokaiselle vastaantulijalle miksi poikani on pinkissä haalarissa ja hellokitty tutissa… Eri asia on sitte kun lapset kasvaa! Sitä paisti, mun mielestä noi sun valitsemat vaatteet sairaalakassiin ovat tyylikkäitä, klassisia värejä, eivät tosiaankaan v’älttämättä vaan poikavaatteita! Joku oikein klassinen tyyppi (kuten char) varmasti pukisi myös omaa lastansa musta-valkoiseen, siitä huolimatta onko hän tyttö tai poika:)

    Jokaisella on oikeus pukea lpasi miten haluaa:)

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Tottakai se on ok ja lapsen kasvaessakin se on myöskin tosi ok :) Jaa-aa, pitääpä kysyä Charilta :D

      Vastaa
    • Kitty 18.1.2012

      Ja sukupuolineutraaleissa vaatteissa on sekin ihana puoli, että ne voi aina asustaa sitten pinkillä, limellä, turkoosilla – sopivat todella mahtavasti valkoisen, ruskean ja beigen pariksi eikä tule liian lälly/karkki jos on päästä varpaisiin yhtä väriä! Samoin musta saa väriä ja ilmettä sitten jollain värikkäällä bodyllä, jota taasen yksivärinen alaosa rauhoittaa – pelkkää väritulitusta olevat vaatekerrat saa minulla ainakin aikaan migreenin.

      Mutta kukin tavallaan ja tyylillään, joku ei kuuna päivänä pukisi tyttärelleen ylleen mitään prinsessapukua tai välttelee sitä HK:yä (Helkutin Kissaa) loppuun asti, siinä onnistumatta… nimim. kokemusta on… :-p

      Vastaa
  13. Iina 16.1.2012

    Aivan ihania vaatteita <3 ja oon ihan varma siitä, että Maj ei lastaan halua palelluttaa (vaikka tuota nyt ei tarvis ees sanoa, niin itsestäänselvyys se on:) Oon sun blogia siitä asti seurannu ku tulit Indiedaysille, mutta nyt taidan vasta ekaa kertaa jättää kommentin. Valtavan iso kiitos ihanasta ja insiroivasta blogista!

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Niin no, oon mä tuon ekakin saanut näin jo näin pitkälle ilman paleltumista, niin enköhän onnistu siinä toisenkin kohdalla :D Kiitos itsellesi :)

      Vastaa
  14. Laura 17.1.2012

    Olen serannut jo pitkän aikaa blogiasi, mutta vasta nyt taidan ensimmäistä kertaa jättää kommenttia. Tykkään kovasti blogistasi. Kirjoitat asiosta hyvin järkevästi :) Kukaan ei mielestäni pysty sanomaan mikä tapa loppujen lopuksi on oikein tai väärin, oli kysymymys sitten vaatteiden väristä tai elämästä yleensäkin. Jokainen tehköön omat ratkaisunsa. Ihanaa vauvan odotus aikaa!

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Kiitos Laura ihanista sanoista ja tosi kivaa, kun jaksoit kommentoida <3 !

      Vastaa
  15. Coraline 17.1.2012

    Olipa mukava ja hyödyllinen postaus, kiitos! Kiva lukea tällaisia odottavan äidin postauksia, varsinkin, kun sinulla on jo asiasta kokemusta. :)

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Ihan huippua, jos tästä oli jotain hyötyä! ps.Katseltiin muuten eilen Coraline-leffa ja olin aivan kauhuissani :D

      Vastaa
  16. Miia 17.1.2012

    Minäkin olen lukenut sun blogia jo pitkään mutta vasta nyt kirjoitan ensimmäistä kommenttia. On kyllä niin mahtava blogi ja päivittäin käyn täällä kurkkimassa :) Kiitos <3

    Pakko vielä udella kiinostuneena, että meinaatko kirppispöytää varailla ennenkun pikkuinen syntyy? Jos suostut sitten paikan ja aikavälin ilmoittamaan (siis minne kirppikselel viet) niin täällä olisi suuresti kiinostunut vaatteiden shoppailija tiedossa :D Rebekalla on niin ihania vaatteita ja samantyylisiä mitä itsekkin puen neidilleni :) Hyvää loppu odotusta, pian pikkuinen on täällä! <3

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Joo lähiaikoina on tarkoitus viedä tavaraa kirppikselle, toivottavasti et pahastu, mutta en ajatellut kertoa asiasta sen enempää täällä blogissa. Jokin aika sitten pidin pikkuvaatteiden blogihuutiksen ja voin taas keväällä laittaa jotain Rebekan vaatetta myyntiin omien vaatteideni lisäksi :)

      Vastaa
  17. Helenna 17.1.2012

    Pidän valintasi, koska lapsella on kaikki parhaat! Miksi päätit synnyttää LA? Kun menossa sinne? Onnea!

    Vastaa
  18. Riikka 17.1.2012

    Ihanat vaatteet vauvelille puettavaksi :)

    Itse muistan kun synnärillä puimme tyttöämme että kaikki vaatteet olivat aivan liian isoja, vaikka olin koittanut valita kaikkein pienimpiä :) Ja haalarikin oli ihan jättisuuri. Nyt tippa silmässä katselee niitä vaatteita kuinka pikkuruisia ne ovat..

    Mä olin ottanut synnärille aika neutraaleja vaatteita, koska emme olleet satavarmoja sukupuolesta, muutenkin olimme hankkineet kaikki tarvikkeet ja vaatteet sen mukaan että käy sitten molemmille.. Mutta sitten kun sieltä tyttö tulikin niin kyllä alkoi pinkkiä ja mekkoa tulemaan kaikilta tutuilta ja sukulaisilta.

    Kivahan se on, kyllä mäkin tykkään pukea tyttöä kaikkiin tyttömäisiin väreihin ja printteihin. Vielä kun se on mahdollista, kyllä sekin aika tulee kun äitin sanomisilla ei hirveästi enää ole vaikutusta.. :)

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Näinhän se on :) Itsekin rakastan tunikoita ja mekkoja (mukavat päällä) ja mielelläni puen Rebekallekin niitä! Viivi on kohta kymmenen ja me kyllä toistaiseksi tykätään ihan samanlaisista vaatteista hänen sekä hänen äitinsä kanssa :)

      Vastaa
  19. Neely 17.1.2012

    Aivan ihanat sairaalavermeet teillä=)!

    Tuosta sukupuolineutraaliudesta… joku tuossa aiemmin osuvasti sanoikin, meitä on kahta sukupuolta; poikia ja tyttöjä. Ei siitäkään nyt oikein mihinkään pääse, jotan miksi sitä pitäisi peitellä? Toki jokainen tavallaan, mutta jos kasvatuksessa pyritään siihen, että esim. kouluiässä lapsi itse voisi kuvitella olevansa kumpaa sukupuolta tahansa, niin silloin on menty liian pitkälle. Silloin tulee jo ongelmia identiteetin kanssa. Lapsen pukeminen on sitten eri asia, siinä voi jokainen tehdä ihan niinkuin tykkää (poislukien ehkä hameet pojilla tms). Itse en vaan ymmärrä miksi tytöt eivät saisi näyttää tytöiltä ja pojat pojilta? Eihän lapsia silti tarvitse kasvattaa lokeroimaan asioita ja esineitä tyttöjen ja poikien juttuihin. Meidän tytöillä on sekä nukkeja että autoja, enemmän taitavat tykätä niistä autoista… vaikka välillä leikitäänkin prinsessaleikkejä=).

    No, oli miten oli… tsemppiä sinulle Maj loppurutistukseen!

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Niin, oli miten oli… Kiitos :)

      Vastaa
  20. Siiri 17.1.2012

    Moi! Ihania vaatteita oot pakannut. Ja Mä olen kyllä sitä mieltä, että ne sopis sekä tytöille ja pojille. Itselläni on 8kk ikäinen tyttö ja sisko on antanut kaikki poikiensa vaatteet meille. Paljon on tietenkin värikkäitä vaatteita, jotka menee kyllä tytöllekin ihan hyvin ja paljon on kyllä tosi poikamaisia vatteitakin. Ne on meidän kotirötväily vaatteita, jotka nyt kolmannella käyttäjällä alkaa olla jo aika haaleita ja viruneita (niin tässä näkee kyllä sen, että laadusta kannattaa maksaa, jos haluaa vaateiden siirtyvän eteenpäin). Ei haittaa vaikka soseet tippuu rinnuksille :D Ainoan ”poikakommentin” olen kuitenkin saanut silloin, kun tytöllä oli päällään lila-vaaleanpunainen body ja tumman siniset farkut. Huvitti aikamoisesti, kun mietin että olispa kysyjä nähnyt tytön aamulla, kun heräsi vaaleansininen lentskari-yöpuku päällä, silloin olisin kommentin ehkä ymmärtänyt paremmin. Nämä poikavaatteet on käytössä täysin ekologisista ja taloudellisista syistä, mutta kyllä meiltä mekkorivikin löytyy :) ja ihanaahan se on pukea pieni prinsessa.

    Mutta siis, kasvatetaan nää meidän nökköset ihan just niinkuin itse halutaan. Eikö se pääasia ole kuitenkin, että lapsi saa rakkautta ja läheisyyttä. Siihen tuskin vaatteiden väri vaikuttaa :D

    Voimia ja jaksamisia Maj loppuraskauteen! Sulla on ihana blogi, Kiitos siitä!

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Kyllä näin on, että hellyys ja rakkaus menee vaateasioiden edelle heittämällä :) Rebekkaa taas luultiin monta kertaa vauvana pojaksi, joten täytyi meillä olla muitakin, kuin niitä pinkkejä vaatteita!

      Vastaa
  21. Lissu 17.1.2012

    Söpöt vaatteet, ja vielä tyylikkäät! Itse en ole vielä edes harkinnut saavani lapsia pitkään aikaan, mutta juuri tuohon tyyliin mäkin vauvan pukisin :)

    Haha, ja yksi näkökulma tyttöjen ja poikien vaatteisiin: vauvoista on välillä päätellä, onko kyseessä tyttö vai poika…joten vaatteet auttavat ehkäisemään monen kiusallisen tilanteen ;) . Olen nimittäin itsekin kokenut tilanteen, jolloin tapasin kaverini, josta oli juuri hiljattain tullut äiti…ja vauva oli puettu haaleisiin väreihin. ”Voiii että, kun se on söpö…(tyttö, poika?!?)…vauva!”

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Meidän Rebekkaa sanottiin vauvana monta kertaa söpösi pojaksi, mutta eipä se mitään kuule, ihan on ymmärrettävää :D

      Vastaa
  22. D 17.1.2012

    Oi Maj, mä rakastan Po.pin vaatteita ja oon niitä ostellukkin paljon pojalleni :) Kivoja vaatteita teilläkin pienelle poikavauvalle! Sun postaukset on aina niin kivoja. Tykkään ja lisää :)) <3

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Ihana kuulla ”D” :)

      Vastaa
  23. Verme 17.1.2012

    Hei Maj! Olen lukenut blogiasi jo muutaman kuukauden ajan ja jäin heti ensilukemalta koukkuun blogiisi! En yiedä oikein mikä tässä blogissa on se joka kiinnostaa sillä olen täysin erilaisessa elämäntilanteessa kuin sinä eikä meillä juurikaan ole yhteisiä piirteitä. Itse olen siis 18 vuotias lukiolainen, jolla ei ole lähitulevaisuudessa suunnitelmia perheenlisäykseen! Luen silti blogiasi päivittäin koska siitä tulee aina ihan älyttömän hyvälle mielelle! Vaikka en ole kovinkaan lapsirakas, minusta tuntuu että blogisi on avannut silmäni pienille taaperoille ja olen itsekin alkanut nauttia lapsemvahtina olemisesta. Olet aivan loistava äiti ja rakastan huoletonta mutta silti selvästi huolehtivaa suhtautumistasi pienoisiin:) ja Rebekka on aivan ihana pikkunen niin terhakka täti että!!

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Tosi kiva kuulla, että blogillani on erilaisia ja eri-ikäisiä lukijoita! Ja vielä parempaa oli kuulla, että tulet tästä höpöttelystäni hyvälle tuulelle!!

      Vastaa
  24. Milli 17.1.2012

    Eka kommentointi täältäkin:) tosi kiva kohta esikoisen saavana lukea vauva-aiheisia postauksia. Meillä ei sukupuolta haluttukaan selvittää etukäteen, kun ajattelen itse vähän perinteisesti, että olkoon yllätys. Nyt oonkin sit ostellu sellasia vaatteita, jotka sopii molemmille, mutta joukossa on toki ns. Tyttö ja poika värin vaatteita. Kotona vaatteiden värillä ei nyt niin suurta merkitystä ole, mutta kyllä kylään tai ihmisten ilmoille lähdettäessä haluan, että lapseni on joko tyttömäisissä tai poikamaisissa värivalinnoissa. En silti sano, että punainen ei sovi pojalle tai sininen tytölle, käytämmehän mekin naisina sinistä virheää yms… Mutta pinkki ja vaaleansininenon jo vähän asia erikseen. Mutta tosiaan mielipiteensä jokaisella. Valkea, ruskea, lime ja beige ovat sitten helposti yhdisteltävissä niihin ns. Sukupuolia kuvaaviin väreihin.

    Ihanaa loppuodotusta sinullekin Maj!

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Kiitoksi kovasti ja kivaa kun jaksoit kommentoida, jätähän jatkossakin ”jälki” käynnistäsi :)

      Vastaa
  25. Helmi 17.1.2012

    Kai blogiin voi välillä antaa kärkevääkin kommenttia vai pitääkö aina vaan kehua…

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Voi tietenkin, mutta ilkeily on asia erikseen :)

      Vastaa
  26. Rosanna 17.1.2012

    Voi että miten kiva postaus, ehdinkin jo odottaan tätä kun lupailit jossain aiemmassa postauksessa! :) Itse odotan juuri esikoistani (maaliskuussa LA), ja poikaa meille on myös lupailtu, niin oli aivan ihanaa saada vähän vinkkejä siitä mitä voisi sairaalaan pikkuiselle pakata mukaan. Muutenkin tunnun olevan aivan pihalla näistä pukemisasiosta, lähinnä siitä, että mikä määrä vaatteita on lapselle tarpeeksi. Mutta eiköhän se tule sitten ajan kanssa ja käytännössä luonnostaan. :) Miellyttää omaa silmää kovasti tuo tyyli jonka olet luonut noista vaatteista! Olen itsekin muutamia popin vaatteita pojalle ostanut. <3

    Mitä mieltä olet muuten TAYS:sista synnytyssairaalana? Olen kuullut hieman ikäviä huhuja supertäysistä osastoista ja kiireisestä henkilökunnasta, mutta toivottavasti on vaan huhupuheita. Huomenna tosin jännitän luultavasti jo jotain muuta asiaa, ja kaikilla on varmasti yksilölliset kokemukset sairaalasta.

    Oikein ihanaa loppuraskautta!! :)

    Vastaa
    • Maj 17.1.2012

      Olen tosi iloinen, että tästä on hyötyä! Maalaisjärjellä pärjää hyvin pitkälle pukemisjutuissa ja hätätilassa voi aina kysyä apua vaikka neuvolasta :) Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Taysista, mutta mulla menikin synnytys tosi hyvin, enkä tarvinnut apua imetykseen ym. Totta se on, että henkilökunta on aika kiireistä, joten kannattaa varmasti vaan rohkeasti kertoa, jos haluaa neuvoja ja apua. Kaikkea hyvääå sinne ja tsemppiä myöskin loppuraskauteen, muista hemmotella itseäsi oikein kunnolla, sillä maaliskuussa voi vähän pitää kiirettä ;)

      Vastaa
  27. Mickey 17.1.2012

    Suloiset vaatteet! Rakastuin noihin punaisiin tumppuihin <3

    Meillä on poika, mutta en mä sitä missään nimessä halua mihinkään pinkkiin mekkoon pukea. Lapsella on tasan yksi sukupuoli, eikä mielestäni ole hyvä mennä hämmentämään lasta jollain sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Jossain vaiheessa niistä pippeleistä ja pimpeistä on pakko puhua. Mitä silloin tehdään, kun sukupuolineutraalisti kasvatettu lapsi kyselee alapäästään? Aivan sama puhutaanko siinä vaiheessa tytöistä tai pojista (tytöillä pimppi ja pojilla pippeli), SILTI lapsi jaottelee mielessään, että tolla on tollanen ja tolla tollanen. Tulevatko vanhemmat sitten sanomaan, että noin EI SAA ajatella?

    Kyllä mielestäni toisen ihmisen arvostus, kunnioitus ja rakastaminen pitäisi opettaa muullakin tavoin kuin sukupuolineutraalilla kasvatuksella. Yhtälailla se lapsi saa päättää, pukeeko se tarhaan pinkin mekon vai punaisen autopaidan, oli häntä sitten kutsuttu tytöksi/pojaksi tahi ei. Leimaaminen tytöksi tai pojaksi tapahtuu taas toisella kasvatuksella: pojille opetetaan, että nukeilla EI SAA leikkiä ja tytöiltä taas kielletään pikkuautot.

    Vastaa
  28. Terhi 17.1.2012

    Voi rakkaat ihmiset; tytöt on tyttöjä ja pojat on poikia. Ne geenivirheet että sukupuolet ”vaihtuvat” on marginaalinen juttu. Lapset pitää kasvattaa normaaliin yhteiskuntaan/ sukupuoli rooleihin, mutta siten että heille kerrotaan kuitenkin että erilaisuutta löytyy ja se on ymmärrettävä.

    Hyvä maj!!ja onnea synnytykseen :)

    Vastaa
  29. Suski 18.1.2012

    Eksyin tänne Popin FB-sivun kautta. Aivan ihania vaatteita! Meillä oli kuopuksella vihreä-valkoraidallisia Popin vaatteita, tykkäsin erityisesti noista paksummista sukista! <3 Esikoisella (kesävauva) en käyttänyt juuri koskaan sukkia ja kuopuksella (talvivauva) taas todella paljon. Kumpikin tuntui ihan yhtä toimivalta ratkaisulta. :)

    Meillä on kaksi poikaa, heidän annetaan kasvaa poikina ja jos tyttömäisemmät jutut kiinnostaa, niin niihinkin kannustetaan avoimin mielin. Jokainen hakee varmasti itse sen uomansa, jos siihen annetaan tilaa. :)

    Ja tuo tapa millä suhtaudut omaan korvaani asiattomilta kommenteilta, wau!

    Vastaa
    • Maj 18.1.2012

      Ai, en tiennytkään että Popin FB-sivuilla on linkki tänne, mutta nyt tiedän, kiva juttu! Kiitos kommentistasi :)

      Vastaa
  30. Sikku 18.1.2012

    Ihania vaatteita ja niin kovin tutunnäköisiä. Mun pojalla (3 kk) on noita ihan samoja Po.pin vaatteita. Meillä oli tuo sama body ja mysy sairaalassa mukana. Oikeastaan suurin osa hänen vaatteistaan on tällä hetkellä Po.pilta. Ovat kyllä ihan parhaita vaatteita ja kestävät pesua, varsinkin tuo raitamallisto. Just postasin aiheesta (http://onnenpaivat.blogspot.com/). ;) Meiltä löytyy myös tuo valkoinen Kappahlin neulehaalari, niin ihana. Musta on ihanaa pukea poikaa poikamaisesti ja tyttöä tyttömäisesti.

    Tsemppiä loppuraskauteen ja kiitokset ihanasta blogista!

    Vastaa
  31. Riikka* 18.1.2012

    Ihania vaatteita! Saako kysyä mistä tuo neulepipo ja haalari on? Josko niitä löytyisi meidän kokoa, 68 tai jopa 74cm?

    Kiitos!

    Vastaa
    • Maj 18.1.2012

      Neulepipo ja valkoinen haalari ovat KappAhlista :)

      Vastaa
  32. Anna 18.1.2012

    Kivoja vaatteita ja ihana alkuperäisidea blogin kirjoittajalla! Vaatesuunnittelijana ja piene tytön ja pojan äitinä mua huvittaa miten ihmiset noin kovasti yhdistää sukupuolineutraaliuden vaatteisiin. Siis hei, ne on vaan vaatteita ja se tyyppi on siellä sisällä!!! Meillä tyttö ei mitenkään suostu pukeutumaan muuhun kuin ns. Tyttöväreihin. Hän on sen itse päättänyt, hyvin pienenä. Musta olisi väärin pakotta hänet muuhun. Poika on taas todella poika, ja vaikka onnistun vielä hänet pukemaan siskonsa vanhoihin vaatteisiin: jopa pinkkiin ja kukkiin, se ei hänen ”miehisyyttään” poista. Musta olisi tärkeintä antaa lasten olla lapsia, omia persooniaan. Ei se persoonallisuus niillä vaatteilla tai leluilla muutu.

    Vastaa
    • Maj 18.1.2012

      Niin tämähän on iloinen sairaalakassi-postaus, eikä kasvatuskeskustelu, mutta….

      Vastaa
      • Anna 19.1.2012

        Mäkin kuvittelin niin vielä kun katsoin kauniit kuvat ja luin tekstisi :) ehkä näille purkauksille on niin kova tarve! Onnea synnytykseen!

        Vastaa
  33. Hemmamamma 18.1.2012

    Vaaleanpunainen ja -sininen ovat vain värejä. Tärkeämpää kuin se minkä värisiin vaatteisiin lastaan pukee on se, että ei ajattele lapsensa olevan tietynlainen pelkästään sukupuolen perusteella ja systemaattisesti kasvata häntä vastaamaan jotain ennaltamäärättyä roolia. Vaaleanpunainen väri ei passivoi tyttölapsia elleivät vanhemmat ja ympäristö anna ko. värille sellaista merkitystä.

    Sukupuolineutraaliudella pyritään varmasti vain hyvään (tyttöjen ja poikien samanarvoisuuteen), mutta hieman siinä häiritsee ajatus siitä, että tyttömäisyys tai poikamaisuus sinänsä olisivat jotenkin kielteisiä ja peiteltäviä asioita. Ennemmin korostaisin sitä, että tytöillä on oikeus olla tyttömäisiä(kin) ja että naiseus on hieno ja ihana asia, jota ei tarvitse hävetä. Jos yhteiskunnassa ei arvosteta perinteisesti feminiinisinä pidettyjä piirteitä on ongelma yhteiskunnassa, ei siinä millaisia ihmiset luontaisesti ovat.

    Mutta tosiaan, elä anna ja anna muiden elää :)

    Kiitos inspiroivasta blogista Maj! Blogipäivitystesi seuraaminen on jo vakiintunut osa päivärutiinejani :)

    Vastaa
  34. Suvi 18.1.2012

    Kiva blogi, ekaa kertaa luin!

    Ja onpahan vilkasta keskustelua!

    Popin vaatteet ovat hyviä ja hintavampia varmasti siksi, että ne kestää pesusta toiseen hyvänä. Ja 60asteen pesut!

    Ei onnistu ihan kaikilla vaatemerkeillä. Ja jälleenmyyntihintakin on vielä hyvä. Suosittelen!

    Mitä tulee vaatteiden väriin ym. niin sanoisin, että kukin tyylillään, MUTTA te ketkä kasvatatte lapsenne sukupuolineutraalisti, miksi ja miten kuvittelette että ikinä missään tässä elämässä lastanne (joka myös aikuiseksi kasvaa) muut kohtelisivat sukupuolineutraalina yksilönä. Meitä on miehiä ja naisia ja sellaisina meitä tullaan kohtelemaan. Näin se vain menee. Ruut ja Ruskat saavat sukupuolen viimeistään kun alkavat ajatella omilla aivoillaan.

    Vastaa
  35. Nia 18.1.2012

    Suosittelen lämpimästi Po.Pin vaatteita:) Ja ehdottomasti parasta niissä on se että 3/4 heidän vaatteistaan sopivat molemmille, on suunniteltu nimenomaan_lapsille_, ei ns. tytöille tai pojille. Ne 1/4 on sitten mekkoa tms, jota tuskin kukaan pojalle pukee, vaikka kukkapaidat käyvätkin. Mix and match, rohkeasti kokeilemaan Po.Pin eri tyylejä ja värejä! Veikkaanpa että jäät vielä koukkuun kys. merkkiin kun tajuat tuon yhdistelyn rajattoman mahdollisuuden mitä tulee persoonalliseen laadukkaaseen vauvan/lapsen pukeutumiseen:)

    Vastaa
  36. Mama loves heels 19.1.2012

    Suloisuuksia olet pakannut sairaalakassiin. :) Muistelisin, että kummipojallani (nyt jo 7 vuotta) oli vauvana vastaavanlainen ”karhupuku” vaaleana, ja pikkusiskokin sai sitä vauvana käyttää. ;) Meillä on 2,5 vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. Olemme saaneet paljon serkkupoikien vanhoja vaatteita ja niitä myös meidän tyttökin on käyttänyt. Ei nyt ehkä niitä ”lentsikkapaitoja”, mutta kumminkin aika estottomasti. Kun vauvana nukkuivat kaksostenrattaissa samanlaiset toppahaalarit yllään, vieraat erottivat muksut erivärisestä tutista. ;) Isompana, kun neidillä oli samansävyiset pöksyt jalassa, mutta hattu, käsineet, tutti jne. olivat pinkit, vastaantulija kommentoi: onpas söpöt pojat. :D

    Jokainen kasvattakoon jälkikasvuna omien tuntemusten mukaan, sukupuolineutraalisti tai ei. :)

    Vastaa
  37. iituli 20.1.2012

    Minulla on 3kk ikäinen poika, ja ostan hänelle mielelläni sinisen ja vihreän sävyisiä vaatteita. Neutraalin värisiä vaatteita, mutta mielummin puen hänelle mintunvirheen pöllö bodyn, kuin tylsän valkoisen. :D Enkä kuunapäivänä pukisi pojalleni mitään vaaleanpunaista vaatetta, saatika kukallista. Mutta kukin tavallaan. :) Eiköhön meidän jokaisen tapa pukea lapsi ole omalla lapselle se oikea tapa, eikö niin ?

    Eräs mainitsi kommentissaan, että lapsi ei tarkenisi noilla kotiutumisvaatteilla. Jokainen lapsihan on yksilöllinen siinä, että kuinka paljon vaatetta pitää olla päällä. Minun poikani on kuumaverinen ja hikoilee ihan saamaristi, joten talvella esim. -5 pakkasta kauppaan mentäessä, pojalle riittää body, housut, sukat, tumput, myssy, töppöset ja talvihaalari. Olen kiitollinen, että hänelle ei tarvitse pukea monta vaate kerrastoa päälle, vaan nämä riittää. :) Nollakelillä talvihaalari vaihtuu kevyeeseen haalariin ja -10 pakkasella bodyn päälle tulee villapaita/neule.

    Vastaa
  38. Tsädäm 22.1.2012

    Musta tuntuu, että on toisilla mennyt puurot ja vellit (ja ehkä vähän muutkin ruokalajit ;)) sekaisin täällä kommentoidessa. Sukupuolisensitiivinen ja sukupuolineutraali kasvatus ovat eri asioita, joskin niillä on myös yhtymäkohtia. Sukupuolineutraalius ei myöskään (aina) tarkoita että häivytetään lapsen sukupuoli ja sillä selvä. Eikä sukupuolineutraaleissa perheissä piiloteta lapselta hänen omaa sukupuoltaan yleensä missään vaiheessa. Häntä ei vain ehdollisteta toimimaan tietyllä tavalla sukupuolensa tavalla. Vähän tuntuu, että täällä on puhuttu pelkkien ennakkoluulojen perusteella ilman varsinaista tietoa aiheesta… Jos oikein ajattelee, niin mitä merkitystä pienen lapsen sukupuolella on? Tämä on ainakin meille se perusidea ollut. Kohtelisinko tätä lasta eri tavalla tilanteessa X, jos hän olisi tyttö/poika? Huomioisinko eri asioita? Kannustaisinko eri tavalla? Nyt pyrimme vahvistamaan hänen omia taipumuksiaan ja ominaisuuksiaan ilman ajatusta, että hän ei voisi jotain sukupuolensa takia tehdä (esim. pukeutua siniseen robottipaitaan tai pinkkiin kukkapaitaan halutessaan, harrastaa kaunoluistelua tai jääkiekkoa jne). Me ei myöskään pueta lasta vastentahtoisesti ”väärän sukupuolen” siniseen robottipaitaan tai pinkkiin kukkapaitaan tai pakoteta ”väärän sukupuolen” harrastuksiin ihan vain periaatteesta ;) Eli jos lapsen omat taipumukset ovatkin ”oikealle sukupuolelle” tyypillisiä, niin sitä tuetaan tietysti myös. Mikäli meidän POIKAmme haluaa olla oikein miehinen mies, niin hän saa sitä olla, kuten myös halutessaan tyttömäinen, herkkä tai muuten ”tyttömäisiä” piirteitä omaava. Me emme yritä kasvattaa tyttöä/poikaa stereotyyppisine ominaisuuksineen ja harrastuksineen, vaan me yritämme kasvattaa omat ominaisuutensa, taipumuksensa ja vahvuutensa tiedostavan IHMISEN. Varmasti melko monikin vanhempi toteuttaa tietämättään sukupuolineutraaliutta :) Ei kai kukaan enää tällä vuosituhannella kitke lapsestaan ei-toivottuja piirteitä pois sukupuolen perusteella?

    P.s. kiva blogi <3

    Vastaa
  39. Hormonihirviö 5.2.2012

    Oletkos sattumalta myymässä niitä tyttöjen vaatteita jossain nettikirppiksellä? :)

    Voisin olla kiinnostunut..

    Ps. itse vihaan tätä sukupuolineutraalius-hössötystä yli kaiken. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia. Siinä vaiheessa kun lapsi itse haluaa vaatteensa valita, saa hän pukeutua miten haluaa, mutten usko, että jos ostan tytölle pinkkiä tai vaikka nuken, hän menee siitä jotenkin pilalle. Näkeehän sen monesta teinistäkin, että kyllä se oma tahto ideologian, pukeutumisen ja vaikka minkä suhteen puskee esiin viimeistään siinä vaiheessa.

    Vastaa
  40. Tytteli 27.7.2013

    jokos olet myynyt kaiken ylimääräisen? ;) laittele meiliä jos haluat..

    Vastaa
  41. Milja 15.7.2015

    Hei. Tiedätkö saako nuita housuja joista lahkeet käännetään sukiksi vielä jostain?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *