Helmikuun ensimmäisen päivän kunniaksi otin aika ison läjän kuvia. Blogeissahan on usein tapana esitellä päivän asuja, ostoksia, lounaita  ym. mutta minä ajattelin esitellä teille päivän-ihan-kaikki-jutut näin yhdellä kertaa, en niin vakavissani, tiedättehän :D

 

Ensimmäiseksi se kaikista kiinnostavin eli päivän asu! Vähän erilaista tänään eli vaaleanpunainen luomupuuvillainen yöpaita ;D

 

Päivän lookki eli harjatut hiukset ja kevyt meikki!

 

Päivän sää -22 eli kylymä!

 

Päivän ostosesittelyssä Zeppelinistä ostetut korut ja pannat.

 

Päivän vauvajuttu eli vauvaa varten Lindexiltä hankittuja pikkuvaatteita.

 

Päivän paras järjestys löytyi isän musiikkihuoneesta.

 

Päivän designosiossa Seppo Kohon suunnittelema Secto-valaisin.

 

Päivän lounas oli tyylikkäästi pohjaan palanut Italianpata ala Maj…

 

Päivän tavoite ”ei tuttia!”

 

Päivän oudoin juttu oli ehdottomasti se, että tyttäreni kieltäytyi astumasta lattialle ollenkaan.

 

Päivän määräilevimmän tyypin titteli menee myös Rebekalle, joka ei paitsi suostunut astumaan lattialla, vaan yritti käskyttää äitiänsä hakemaan/tuomaan/viemään kaikki tarvittavat pikku-prinsessalle tuoliin.

 

Päivän suurin ongelma oli päättää, että miten me saataisiin aika kulumaan.

 

Päivän ulkoasu!

 

Päivän reippain teko oli ulos lähteminen!

 

Pakollinen päivän maisemakuva!

 

Päivän ostospaikka oli Kärkkäinen!

 

Päivän asuste oli huuruinen kaulahuivi.

 

Päivän kirja ”Kuka valvoo öisin?” on varmasti ajankohtainen monessa lapsiperheessä :D

 

Päivän menopelinä toimivat Emmaljungan rattaat!

 

Ööööhh… Päivän… kaunein katto vai naapurintalo tai jotain?

 

Päivän kilteimmän ja kultaisimman tittelin saa kyllä meidän mummu!

 

Viimeiset kolme kuvaa edustavat päivän parasta kuvasarjaa ja päivän luontokuvia!

 

T: Päivän hölmöin bloggaaja Maj

 

0 Comments

  1. hellou 1.2.2012

    ärg mä oisin niiiiin halunnu nähdä sut (sun suurena ’fanina’) kärkkäisellä. siellä kun olen töissä joka päivä mut ei, en nähnyt!! missä sä oikein lymysit??:D

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Me kyllä kierreltiin siellä kaikessa rauhassa, ei vaan satuttu kohtaamaan tällä kertaa :)

      Vastaa
  2. a. 1.2.2012

    haha ihana hyvän mielen postaus :D

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Niin, ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti!

      Vastaa
  3. Sanna 1.2.2012

    Hei,

    Mukavan talvisia kuvia:)…..vaikka se kevät saisikin jo tulla.

    Mistä tuo musta talvitakki mahtaa olla hankittu?

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Se on se mun aikaisemminkin mainitsema ”ainakin viis vuotta vanha takki”, joka päällä olen vedellyt 2 raskautta ja aika kauan sitä ennenkin… Varmaan ens talvena kaivan sen taas jostain esille :D

      Vastaa
  4. lisa 1.2.2012

    Kiva eikä lainkaan hölmö postaus, piristi päivää kummasti :)

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Oi, kiva kuulla tuollaista :)

      Vastaa
  5. Mrs Munster 1.2.2012

    Hauska postaus. Mukava saada sun melkein koko paivan raportti, varsinkin noin upeiden kuvien hoystamana.

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Tähän iltaan mahtui vielä kummipojan lahjan toimitus ja toinen kyläreissu…. :D

      Vastaa
  6. Jenna 1.2.2012

    Päivän mukavin postaus! :)

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Aikamoinen titteli! :D

      Vastaa
  7. N 1.2.2012

    Moikka!

    Anteeksi kun näin ei-aiheeseenliittyvänä kyselen, mutta mistähän olet hankkinut ruskeat piilarisi ja millaiset ne ovat (kuukausilinssit tms, muistatko hintaa)? Olen jo pitkään ihastellut sinun silmiä kuvissasi, oli ne sitten siniset tai ruskeat. Itse luonnostaan siniset silmät omaavana piti tulla varta vasten kysymään tätä kun haluaisin kokeilla ruskeita piilolinssejä ulkonäköä piristämään. :)

    Hyvää talven jatkoa ja kiitos todella paljon jos viitsit vastata! T: N.

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Kannattaa ekana varata aika näöntarkastukseen jne… Mä olen enimmäkseen käyttänyt värillisiä kuukausilinssejä (Instrumentariumista) ja ne eivät maksa kuin muutaman kympin :)

      Vastaa
      • ihiuhi 3.2.2012

        Instrumentariumista kannattaa käydä ostamassa värilliset piilarit. Siellä ne samalla tekee ilmaisen näöntarkastuksen ja mittaa jollain härvelillä silmämunan koon :DDD Niitä tehottomia piilareitakin kun on kuitenkin eri kokoisia, eikä ne ole mitään ”one size fits all” -kamaa.

        Vastaa
  8. Suvi 1.2.2012

    Onpa teillä kiva matto tuossa olkkari (?) kuvassa! Oon etsiskellyt tuon tyyppistä mattoa jo hetken itsekin. Muistatko mistä ootte sen ostaneet?

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Luulen, että tarkoitat tuota äitini keittiömattoa, koska näissä kuvissa ei näy juurikaan olkkaria :) Kyselin äidiltäni matosta ja hän kertoi, että se on ostettu täältä Ylivieskasta, Koski-kalusteesta.

      Vastaa
  9. hennakatarina 1.2.2012

    Noi Lindexin tassuvaatteet on niin supersuloiset! Itsekin hypistelin niitä toissa viikolla, muttei vielä lähtenyt mukaan kun en osannut päättää minkä kokoisena ne ostaisin :D ja hei tää oli aika tosi kiva postaus.

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      No mukava kuulla, että arkipostauksetkin jaksaa kiinnostaa :) Tassuvaatteetkin ovat pehmoista luomupuuvillaa, niin ihania ja niin pehmeitä!

      Vastaa
  10. Katjah 1.2.2012

    Ihania kuvia!

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Kiitos :)

      Vastaa
  11. Kärty 1.2.2012

    Tuollaisen levyhyllyn aion saavuttaa! Olis kyllä niin hienoa. Hitaasti, mutta varmasti..

    ps. Hauska postaus, eikä yhtään liian hölmö :)

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Haha, iskällä on noin 2500 cdtä ja noin 600 vinyyliä, joten epäilisin, että sulla tovi vielä menee, vai oonko ihan väärässä? :D

      Vastaa
  12. Kata 1.2.2012

    Ihana postaus, sellanen suloinen ja mukava! :)

    Asiasta toiseen. Mitä kameraa käytät? En tosiaan ole kameraexpertti, enkä kuvan perusteella osaa edes sanoa, onko tuo pokkari vai järkkäri…

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Nämät kuvat on otettu Canonin G12sta, googlaa!

      Vastaa
      • Kata 2.2.2012

        Kiitos, aion googlata! :)

        Vastaa
  13. Suvi 1.2.2012

    :D ♥

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      SYDÄN takaisin :) !

      Vastaa
      • Suvi 2.2.2012

        Mä voisin tehdä kans tämmösen.

        ”Päivän aamufleda. Päivän finnit. Päivän silmäpussit. Päivän herkut (pannarii, pizzaa). Päivän mahamakkarat. Päivän kulahtaneet kotivaatteet. Päivän jäljiltä olevat hermoriekaleet lattialla.” :D

        Vastaa
  14. Jaimsey 1.2.2012

    Hihi,päivän paras postaus..just sellainen hyvänmielenpostaus..tollainen päivä on ollu meilläkin..vähän ainakin..:)

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      lazyday <3!

      Vastaa
  15. Heidi 1.2.2012

    I-H-A-N-A postaus yksinkertaisuudessan!!

    Terkuin: päivän hölmöin lukija, Heidi :)

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      No sekin vielä :D

      Vastaa
  16. Tuikke 1.2.2012

    Mukavan kiireettömän oloinen päivä teillä :) Mistä nuo sun kivat kengät mahtaa olla?

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Kaverini on tuonut nuo Uggit jenkeistä :)

      Vastaa
  17. sandella 1.2.2012

    Ehdottomasti myös päivän paras postaus, mitä olen lukenut ;)

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      OOo, kiitsa!

      Vastaa
  18. Minni 1.2.2012

    Kiitokset päivän piristyksestä, hauska postaus! :) Mistä muuten on kotoisin tuo ihan kaulahuivi?

    Vastaa
    • Maj 1.2.2012

      Kiitos itsellesi, kaulahuivi on Monkista :)

      Vastaa
  19. Ansku 1.2.2012

    Päivän ihanin ja luonnollisin postaus! Jaksuja!

    Vastaa
  20. Greu 1.2.2012

    Kiva postaus! Miten tutittomuus onnistui? Meillä on sama projekti täällä meneillään (05/2010 tyyppi) ja hereillä ollessa menee kivasti, mutta en kyllä voi mitenkään mielessäni kuvitella, miten tuo yksi ikinä tulee nukahtamaan ilman sitä:D! En oikeasti edes muista, koska hän olisi ilman tuttia nukahtanut, varmaan joskus puolivuotiaana vahingossa:D Että tiedä sitten millainen piru on merrassa kun ruvetaan tosi vieroitustoimiin..

    Btw, mikä on sun mielestä Tampereen paras ruokapaikka? :)

    Vastaa
  21. Maia 1.2.2012

    Kiva postaus :)

    Vastaa
  22. Tuikku 1.2.2012

    Päivän höpsönhauskin postaus toi päivän ainoan hymyn tämän tytön huulille! :) Kiitos.

    Vastaa
  23. MT 2.2.2012

    SYDÄN♥

    Vastaa
  24. Upsider 2.2.2012

    awwww super postaus <3 kiitos!

    Vastaa
  25. maikku 2.2.2012

    Ensimmäinen kerta kun kommentoin jotain tänne, mutta nyt oli pakko :)
    Oon jo pitkään lueskellut blogiasi ja tämä on kyllä ehdottomasti yksi suosikki blogeistani.
    Oikein hyvän mielen blogi :)
    Ainut miinus tätä lueskellessa että vauvakuume yrittää pukata päälle! Tai no ei se välttämättä mikään miinus ole :D
    Oikein näkee kuinka hehkut onnellisuutta ja sua raskaus pukee niin hyvin.
    Jokaista postausta odotan aina innolla ja jokaisen jaksaa lukea alusta loppuun saakka sana sanalta ja usein vielä 2 kertaan ;)
    Kiitoksia siis aivan ihanasta blogistasi <3

    Vastaa
  26. Jensba 2.2.2012

    Aina varsin leppoisia nää sun postaukset :) oot kyllä tyylikäs mama !

    Vastaa
  27. Iina 2.2.2012

    Päivän parhaana piristyksenä tuli tämä päivän paras postaus! Kiitos ihana <3

    Vastaa
  28. Riikka 2.2.2012

    Jee, ihana postaus, tälläsiä lukis mielellään useamminkin :)
    Täällä ei pakkanen ihan noihin lukemiin vielä yllä (tai no tääl on joku kaksi astetta ”lämpimämpää”), mutta kyllä on ristus kylymää!!
    Taidetaan ihan suosiolla viettää tämä päivä sisällä (mulla siis reilu 1-vuotias tyttö), jos ei karkinhimo yllä liian kovaksi ja on pakko päästä kauppaan :D

    Vastaa
  29. Finnishdeco 2.2.2012

    Mitä olet pitänyt tuosta Secto Valaisimesta? Ohessa meidän blogissa ollut juttu:

    http://finnishdeco.blogspot.com/2012/01/finnish-deco-blogi-esittelee-seuraavana.html

    Sorry vähän insinöörimäinen näkökulma :) Kiitos kivasta ja henkilökohtaisen otteen sisältävästä blogista! Keep Up the Good Work! :) Valokuvasi varsinkin ovat hienoja!

    Vastaa
  30. susanna 2.2.2012

    ihana postaus! <3 huivisi on kiva, saako kysyä että mistä se on?

    Vastaa
  31. kalamuija 2.2.2012

    Oi siellæ on kylmempi kuin meilla taalla pohjoisessa! Mutta muuten samanlainen aurinkoinen ja luminen paiva.
    Noi yogahousut nayttaaa niin kivoilta.. mulla samantyyliset mutta me&i:lta:) Harmi ettei arpaonni suosinut talla kertaa:(

    Vastaa
  32. Siiri 2.2.2012

    Päivän paras piristys :)

    Vastaa
  33. Suski 2.2.2012

    Hihi:) Todellinen hyvänmielen postaus! Itselle tarttui aamulla känkkäränkkä tytöltä, kun lähti iskän kaa hoitoon.. Piristi kovasti!

    Vastaa
  34. kaisa 2.2.2012

    Kaikkien päivien ihanin bloggaaja-titteli menee sitten sulle:) mun suupielet nous korviin näistä kuvista, kiitos!

    Vastaa
  35. Jenni 2.2.2012

    Hihii, tykkäsin! Kiitos iloisesta blogistasi! :)
    T. Yksi jo kaaauan blogiasi seurannut, mutta vähemmän kommentoinut..:)

    Vastaa
  36. Tiina 2.2.2012

    Oih, mahtava postaus :) Piristi <3 Kiitos!

    Vastaa
  37. Misu 2.2.2012

    Ihania kuvia :) ! Rebekaltako tutti otettiin pois vai joko ajattelit vauvaa…ettei hänelle tuttia? Meillä esikoinen käytti..toka ei…jos kolmas tulee niin toivon että käyttäisi tuttia…on ollut niin vaikeaa rauhoittaa tuota kakkosta kun ei käytä tuttia eikä oikein ole kiintynyt mihinkään pehmoleluunkaan että saisi helposti yöunille.

    Mukavia mummulapäivän jatkoja!

    Vastaa
  38. noora 2.2.2012

    Aivan ihana ja hauska postaus! Oot niin aidon ja sympaattisen olonen :) Sun postauksia lukiessa jotenki huolet ja murheet katoo ja nousee hymy kasvoille. Kiitos tästä ihanasta blogista<3

    Vastaa
  39. Paula 2.2.2012

    Isäsi levyhylly on kerrassaan ihana! Tiedätkö mistä se on ostettu?

    Vastaa
  40. choo lee 2.2.2012

    wow, super cool pictures :))

    http://www.chicchoolee.blogspot.com/

    Vastaa
  41. Aino 2.2.2012

    Moi! Kysympä nyt ihan suoraan kun en mutkien kautta osaa, että onko sinulla suihkurusketus vai oletko luonnostaan iholtasi noin ruskea? Mietin itse näin talvikalvakkana / -punakkana, että pitäisiköhän kokeilla suihkurusketusta, joka solariumin sijaan olisi terveellisempi vaihtoehto. Sinulla rusketus on kaunis, mutta pelkään suihkurusketuksen värjäävän minut aivan oranssiksi ja sellaiseksi, josta näkee feikkirusketuksen! Osaisitkohan sinä rohkaista / antaa vinkkejä ko. aiheesta? :)

    Vastaa
  42. Marika H. 2.2.2012

    Hei Maj ja kaikki muutkin bloggaajat!

    Teen opinnäytetyötä bloggaamisesta ja olisin äärimmäisen kiitollinen jos voisit uhrata muutaman minuutin ja vastata linkin takaa löytyvään kyselyyn. Vastaukset käsitellään 100 %:n anonyymisti. Ihanaa pakkaspäivien jatkoa! :)

    Kysely: http://www.webropolsurveys.com/S/9E16C182D94684E2.par

    T. Marika Hagman

    Vastaa
  43. Möhkis 3.2.2012

    Oi, Kärkkäisellä on aina PAKKO käydä Ylivieskassa käydessä, vaikka ei ois mitään tarve ostaa. Harmittaa vaan kun se on nykyään tavallaan kauempana niiltä ”omilta” hoodeilta niin jos on mennyt junalla niin ei välttämättä viitsi lähteä kävellen sinne…

    Vastaa
  44. Anna 3.2.2012

    söpö postaus!! miten olet noin ruskea :)?

    Vastaa
  45. Rouva T. 4.2.2012

    Moikka Maj! Blogiasi pitkään seuranneena haluan kiittää mukavasta blogista ja normielämän aiheista :)
    Kysyisin tuosta isäsi hyllyköstä, että mistä se on ostettu ja mikä sen mallinimike on? Olemme hankkimassa hyllykköä ja tuo palvelisi meidän tarpeitamme varsin hyvin.
    Kiitos jo etukäteen! :)

    Vastaa
  46. Anneli 10.2.2012

    Voi miten kiva postaus :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *