Mulla oli ennen avaimenperänä Eero Aarnion Pony (Siitä muistona vielä tuo renkula), mutta sitten kävi huonosti ja ponilta katosi peräpää. Mulla on sellainen paha tapa, että vedän oven auki avaimenperästä, joten nehän tuppaa usein hajoamaan. Avaimenperiä ei varmaankaan siihen tarkoitukseen ole tehty ja vaikka tiedostan tämän typerän tapani, niin välillä silti huomaan repiväni sitä ovea auki avaimenperästä.

 

Nyt olen muutaman viikon ajan riiputellut avaimistani tätä suloista ”Bambia”, jonka ostin pienestä myymälästä Tallipihasta.

 

Samasta kaupasta ostin myös pahvisen säilytysrasian, johon olen kerännyt vauvan onnittelukortit ja muut hänen paperinsa. Boksi maksoi muistaakseni noin 5 euroa, tähän olisi mielestäni ihana pakata myös jokin lahja <3

 

Sieltä löytyi näitä bokseja eri kokoisina ja erimallisina… Näihin vois vaikka kerätä Kinder-yllätykset ja muut lasten tärkeät pienet tavarat. Tai siinäkin olisi ideaa, että päällystäisi vanhoja (kenkä ym.) laatikoita itse jollain kauniilla paperilla… Ei muuta kun askartelemaan, jos on tylsää!

 

Nalle Puhin vauvakirjaakin olen jo vähän ehtinyt täyttelemään!

 

Kannattaa kyllä heti täyttää ainakin muutamia kohtia, sillä kummasti vaan ne tärkeät ja ihanat asiat unohtuvat niin nopeasti…

 

 

<3,

Maj

0 Comments

  1. Taru 22.3.2012

    Teillä on näköjään sama vauvakirja kun meillä, meillä tosin vielä se vauva on masussa eikä millään meinaa syntyä… :) Oon katsellut kyllä jo etukäteen että täytyy muistaa heti täyttää ettei unohdu asiat.

    Löysin sun blogin vasta muutama kuukausi sitten ihan sattumalta, ja jäin heti koukkuun, varsinkin kun huomasin että teillekin on tulossa pikkuinen. Sun päivitykset jaksaa aina piristää päivää :)

    Vastaa
  2. elämisenilo 22.3.2012

    Sama paha tapa minulla! Mukamas jotenkin helpompi vetää ovi auki siitä avaimenperästä, vaikka sitä se ei oikeesti taida edes olla. Mun avaimenperä taitaa olla superkestävää tekoa, kun ei ole vielä kertaakaan hajonnu. -s-

    Vastaa
  3. SM 22.3.2012

    Oon ihan mahdoton noiden maatuskojen kanssa mutta musta tuntuu et mun tarvii saada tommonen boksi kanssa! Harmi että oon kotipaikkakuntani (=Tampereen) sijaan vielä 4kk ulkomailla, mutta tahtoisitko silti kertoa liikkeen nimen, ehkä saan jonkun hakemaan moisen itselleni (vaikkapa paluulahjaksi, hehe)? :-)

    Vastaa
  4. a. 22.3.2012

    Voi että kuinka hieno tuo avaimenperä! Minul oli vuosikaudet avaimenperänä ihana stressilelu barbapapa, mutta se meni rikki viime syksynä. Joulun tienoilla ostin marco polon avaimenperän, jossa on nahkaisia ’suikaleita’, mutta kaipaisin vielä jonkun toisen sen kaveriksi, jotta avaimet löytyisivätkin helpommin. Olen yrittänyt katsella vaikka mistä nettikaupoistakin, mutta mistään ei ole vielä kivaa löytynt :D

    Vastaa
  5. Christina 22.3.2012

    Mulla on ihan sama tapa avainten kanssa, ihme että nykyinen avaimenperä on kestänyt niinkin hyvin hajoamatta. Uusi avaimenperä-Bambi on kyllä supersuloinen! :)

    Vastaa
  6. Anna 22.3.2012

    Heips! Ihan pakko kysyä, että oletteko jotain sukua Sapen kanssa? :)

    Vastaa
    • Maj 23.3.2012

      Ei olla, vaikka tykätäänkin molemmat söpöistä avaimenperistä ja meikeistä :)

      Vastaa
  7. hennakatarina 22.3.2012

    Meillä tuo sama Nalle Puh vauvakirja ja mä niin allekirjoitan tuon viimeisen lauseesi… Pari viikkoa sitten avasin kirjan sitten pojan syntymän ja naureskelin raskausajan jutuille mitä olin kärsimättömänä jo ehtinyt täyttelemään :D

    Vastaa
  8. mummu 22.3.2012

    minulla paha tapa avaimenperällä tökätä autonovea (monta pistettä jäänyt kahvaan, pappa ei tykkää)

    toivon lahjaksi pehmeää tai pyöreää avaimenperää. (vinkki)

    Vastaa
  9. Ann 22.3.2012

    Toi maatuskalaatikko on kyl hieno! Itsellä seuraavani projektina päällystää noita kenkälaatikoita jäljelle jääneillä tapetin paloilla :)

    Vastaa
  10. Tiia 22.3.2012

    Itse tuppaan tekemään juuri tuota samaa ovea aukaistessa ja siitä on jo muutama avaimenperä kärsinyt :D

    Vastaa
  11. Nina 22.3.2012

    Ääää, ihana toi avaimenperä!

    Vastaa
  12. kalamuija 23.3.2012

    Ihana maatuskalaatikko! Meille hankittiin talla kertaa Tatu ja Patu vauvakirja:)

    Vastaa
    • Maj 23.3.2012

      Mä katselin sitä myös, mutta päädyin tuohon perinteisempään kuitenkin :)

      Vastaa
  13. Milla 23.3.2012

    Mä en kestä! Mulla oli tuollainen täsmälleen samanlainen avaimenperä, mutta noin vuosi sitten jouduin harmikseni heittämään sen roskiin, koska se oli pudonnut muutaman kerran lattialle ja kaikki jalat irtosivat… :'( Ihanaa, että joku muukin tykkää tuosta söpöläisestä! :)

    Aurinkoista viikonloppua teille!

    Vastaa
  14. Jas 23.3.2012

    Moikka! Olen seurannut blogiasi jo hetken aikaa ja voin vain kehua:) Itse olen vielä nuori 16-vuotias ja vaikka asiat eivät omaa eläämääni lähellä olisikaan, on niitä mukava lukea. Muistutat hyvin paljon siskoani jolla on myös pieniä lapsia, sisustusmakukin täsmää ;) Mitä kameraa käytät? Kommentin tahdoin kerrankin jättää siitä syystä, että tiedät olevasi myös nuorempien lukijoiden suosikki bloggaajien listalla!:)

    Vastaa
  15. lotta 6.4.2012

    ihania tavaroita. :]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *