Kuten otsikosta pystyy ehkä päättelemäänkin, niin me vietiin porukalla  mummu tänään vierailemaan Marjamäen Pajutilalle. Paikka on aivan ihastuttava (kesällä etenkin!), kannattaa mennä sinne ihmettelemään, tekemään löytöjä ja samalla piipahtaa herkuttelemassa puotikahvilaan. ”Pajutila sijaitsee keskellä suomalaista maalaismaisemaa, noin 5 km Kangasalan keskustasta  ja 18 km Tampereelta. Vanhan sukutilan suojiin kasvaneella Pajutilalla riittää nähtävää ja nautittavaa sisustamisen ja luonnonmateriaalien ystäville.”

 

Me.

 

Löysin muutamia ihania, meidän kotiin sopivia sisustusjuttuja, mutta jätin ne vielä ostamatta. Saadaanpa ainakin sitten hyvä syy vierailla tuolla pian uudestaankin ;)

 

Puodissa esineet on laitettu tosi kauniisti ja houkuttelevasti esille, jep, Rebekkakin oli sitä mieltä…

 

”Minä olen kisko” siis sisko. Se on aika jännä juttu. Viivi on isokisko!

 

Voi Kuono, näiden hiirulaisten kuuluisi niin asua teillä. Koska sulla on synttärit?

 

Ulkona oli luonnonmateriaaleista valmistettujen pihakoristeiden lisäksi muutakin tosi jännää, arvaattekos mitä?

 

BÄÄÄ! Mites nuo silmät…?

 

Lopuksi kaupunkiin syömään. Ruokapaikan kriteerinä oli, että sieltä piti löytyä leikkipaikka, lastenhoitohuone ja nopea palvelu. Bella Romassa oli kaikkea edellä mainittua.

 

Ja lisäksi vuohenjuusto-kasvisrisotto oli aika hyvää.

 

Diego missasi koko reissun. Hän ei herännyt kertakaan :P

 

Ja toinen herkkusuu oli maailman onnellisin tuosta jälkkäristä.

 

 

Ihana, oikeasti oli niin ihana päivä. Yritin piilottaa mummun matkalaukkua, Rebekka kielsi häntä lähtemästä, istui tomerana siinä laukun päällä. Silti mummun oli mentävä.

Tule pian taas <3

 

-Maj

0 Comments

  1. Kata 11.3.2012

    Voi, kun teidän päivä näyttää täydelliseltä kevätpäivältä! Eikä sustakaan uskois, että oot ihan just synnyttänyt, niin hyvältä näytät :) Olette kyllä suloinen perhe.

    Vastaa
  2. moikkamoi 11.3.2012

    Siis onko ton teidän poitsun nimi Diego? =)

    Vastaa
  3. milla 12.3.2012

    saaks ton ikäistä viedä jo ulos? Mä oon aina luullu että kaikki möyhii kotonaan tyyliin 2 kuukautta ennenkuin lähtevät ulkoilemaan:D

    Vastaa
  4. mummu 12.3.2012

    Kivoja kuvia, kesällä uusitaan reissu. Eihän mummu kauaa malta olla pois teiltä.

    Loppukuusta tavataan:)

    Vastaa
  5. Juuli 12.3.2012

    Pitää kyllä ehottomasti käyä joskus tuolla pajutilalla ku on sinne päin asiaa. :)

    Vastaa
  6. lukija 12.3.2012

    Kiva reissu teillä, mutta pakko sanoa, että mulla tekee pahaa katsoa minne kaikkialle viette vastasyntynyttä pahaan influenssa- ja vatsatautiaikaan :(. Tämä kaikki ihan hyvää tarkoittaen. Lisäksi sulla Maj on paljon nuoria naisia lukijoina, joille annat mallia äitiyteen. Tämä ”heti vastasyntyneen kanssa baanalle” -malli ei valitettavasti ole mitenkään päin suositeltavaa. Niin moni pariviikkoinenkin saa pahan viruksen, ja päätyy sen takia sairaalaan viikoiksi tehohoitoon, ei ole leikin asia.

    Kaikkea hyvää teidän perheelle, ihanan pienen pojan saitte!

    Vastaa
    • Heidi 12.3.2012

      Eiköhän se ole jokaisen oma asia minne ja milloin lapsensa vie?! Pienillä vauvoilla on hyvä vastustuskyky poislukien rs-virus.. Ja kopassahan tuo uinui koko reissun ajan.

      Vastaa
    • ... 12.3.2012

      Voi relaa nyt vähän… :D

      Itse ainakin aion liikkua samaan malliin lapsen saatuani, enkä jämähtää kahdeksi kuukaudeksi neljän seinän sisälle.

      Vastaa
    • Minna 13.3.2012

      Kuulehan lukija. Kaikki ei välttämättä halua jämähtää vauvan kanssa viikkokausiksi neljän seinän sisälle.

      Ja voi sen viruksen saada vaikka neuvolareissultakin, jos niikseen tulee. Nimimerkillä 4 lapsen äiti, joka on liikkunut lastensa kanssa myös heidän ollessaan vauvoja.

      Oikein ihanaa kevättä Majn perheelle! : )

      Vastaa
    • sari 13.3.2012

      Kyllähän se suositus on ettei ihan heti viedä pientä minnekään kotoa, minäkin ajattelin samaa lukiessani tätä ja muutenkin kannattaa rauhoittua ihan antamaan aikaa omalle perheelle koska kyllä se alkaa raskaammaksi käydä mitä useampi lapsi. Mutta toisethan on varsinaisia tehopakkauksia kait…

      Vastaa
  7. Hanna 12.3.2012

    Hurjasti onnea teidän perheelle noin ihanista lapsista! Ja kiitos sulle blogista joka on ihan huippu! :)

    – Aurinkoista kevään odotusta sinne (:

    Vastaa
  8. Kuono 12.3.2012

    Silloin kun villajänis Von Vilu muutti meille sen pieni hiiriystävä jäi yksin. Se on jäänyt harmittamaan kovasti. Aika veitikoita olivat nuokin tapaukset. Pajutila on ihana paikka varsinkin kesällä ja jouluna.Ulkona myydään niin monenlaista koppaa ja koria, että tarpeita pajusäilytykseen syntyy jos niitä ei ole vielä ollut. Sieltä voi myös ostaa pajua.Niistä voi näprätä melkein mitä vain, jos vain hermot kestää. Jännittävää on myös löytää sinne. Me ollaan muistaakseni haettu paikkaa pidemmän kaavan mukaan useamman kerran.Odotan malttamattamana että pääsen tapaamaan uutta ystävää Diegoa, viiksikarvat väpättää innosta! Synttäreitä vietän muistaakseni 3 päivää ennen sinua :)

    Vastaa
    • Maj 12.3.2012

      Pitääpä laittaa korvan taakse! Sillä kyllä teille ehkä yksi hiiri ja sen laatikkopesä mahtuisi… Me löydettiin heti ekalla perille, kiitos Miikan. Heinäkuussa pileet siis, miten saatoin unohtaa!

      Vastaa
  9. susanna 12.3.2012

    Tässä netistä napattu sairaanhoitajan neuvo niille, jotka jaksavat murehtia toisten ihmisten asioista:

    ”Ulkoilu

    Milloin ulos?

    Vauva tarvitsee ulkoilua, mutta milloin voi vastasyntyneen kanssa lähteä ulos? Jos vauva on syntynyt kylmään vuoden aikaan, ulkoilun voi aloittaa lapsen ollessa parin viikon ikäinen. Vauvaa ei kannata suoraan viedä muutamaksi tunniksi ulos vaan aloittaa raittiiseen ulkoilmaan totuttelu asteittain.

    Pakkasraja pienen vauvan ulkoilulle on -10 astetta. Lämpötilan lisäksi kannattaa vaunut suojata tuulelta ja tuiskulta. Lämpimänä vuodenaikana syntyneen vauvan kanssa voi aloittaa ulkoilun sairaalasta kotiuduttua. Kesällä täytyy muistaa kuitenkin suojata lasta auringolta ja nukuttaa varjossa. Myös vaunut kannattaa suojata esimerkiksi hyttysverkolla, vaikkei vauva siellä olisikaan, jottei vaunuihin pääse ”yllätysvieraita”, kuten ampiaisia tai kissoja.

    Mitä vauvalle päälle?

    Vanhemmat miettivät mitä vauvalle päälle, kun mennään ulos. Kuumalla ilmalla vauva ei paljon vaatteita tarvitse, täytyy muistaa kuitenkin, ettei vauva kestä auringonvaloa samalla tavalla kuin me aikuiset. Vauva tarvitsee varjoisan paikan. Tuulisilla ilmoilla ja pakkasilla alkavat pohdinnat mitä laittaa vauvalle päälle. Kun vauvan niska on lämmin, ei hikinen, on vauvalla sopiva vaatetus. Kädet ja jalat kannattaa pitää lämpimänä, vaikka olisi loppukesän lämpöä ilmassa. Vauvalla on myös hyvä pitää hattua, myssyä. Kesäilmoilla pää voi olla paljaana vaunuissa.

    Sairaanhoitaja Sanna Hansen, Kymenlaakson ensi- ja turvakoti yhdistys”

    Vastaa
  10. Tiina 12.3.2012

    Toi on ihana paikka! Kerran olen siellä käynyt mutta täytyisipä ajella joskus uudelleen :)

    Hassua kun ihan kuin ihmiset ei olisi koskaan kuulleet lempinimistä vauvoilla. Ns. ”työnimistä” .

    Sekä tässä että edellisissä postauksissa kun tuota Diegoa ihmetellään.

    Vastaa
  11. Fiipi 12.3.2012

    Onpas ihana liike! Pääsisipä joskus käymään, vaikka vähemmän siellä teän suunnilla tulee kuljettua :)

    Vastaa
  12. Paula 12.3.2012

    Ei syyllistetä turhaan toisiamme äidit, jokainen tekee tavallaan. Vaikka jotain kauhistuttaisi lapsen kanssa baanailu niin hän voi itse jäädä vauvan kanssa alkuun kotiin, mutta annetaan muiden elää niinkuin parhaaksi näkee. Itse en ole lapsen syntymien jälkeen jaksanut kotona olla, vaan ollaan kyläilty ja menty. Silloin voi huolehtia paremmin esim omasta käsihygieniasta ja käyttää käsidesiä ennen imetystä.

    Mielestäni Majn ei myöskään tarvi miettiä esikuvana tai malliäitinä olemista blogissaan, menis maku koko hommasta.

    Jatka samaan malliin, oot tähän asti ollu erinomainen malli nuorille äideille!

    Mukavia kuvia, pajutila on kyllä ihana! ja se kahvila! :)

    Vastaa
  13. Pia 12.3.2012

    Jotenkin aavistin kommenttiboksin avatessani, että täältä löytyy vähintään yksi, joka kommentoi vastasyntyneen ulosviestiä. En vaan jaksa käsittää miksei ihmiset voi pitää mölyjä mahassaan ja olla puuttumatta kaikkiin toisen tekemisiin. Itse en nyt välttämättä sanoisi vauvan kantamista turvakaukalossa autosta sisätilaan ulkoiluksi…ja kaukalossa nukkuessaan vauva tuskin altistuu sen enempää influenssalle tai vatsataudille, kuin jos sukulaiset käyvät katsomassa vauvaa kotona. Mutta siis tämä vain minun mielipiteeni:) Eiköhän Maj osaa lapsensa hoitaa kunnialla:D

    Vastaa
    • Maj 12.3.2012

      Oh well… siksi, että internetissä on helppo huudella :) Meillä on samanlaiset mielipiteet ;)

      Vastaa
      • Anja 13.3.2012

        Maj, oot ihana äiti! <3

        Vastaa
  14. kalamuija 12.3.2012

    Voi onnea tuhannesti uuden perheenjasenen johdosta:) Luulin jo, ettei ole vielakaan mitaan tapahtunut kun oli tuollainen otsikko kunnes huomasin kantokopan:) Eikø olekin outoa lahtea kun tarvii taas kaikkea mukaan.. sita ei niin vaan lahdeta mihinkaan:) Nauttikaa joka hetkesta. Tiedan niin ton tunteen.. raskautta ei ole tippaakaan ikava, mutta ihanaa kun on vauva sylissa.

    Vastaa
  15. Henssi 12.3.2012

    Ihana ihana päivä teillä!:)

    Kun on ollut apukäsiä tarjolla ja kelitkin mallillaan, niin ei muutako ”baanalle” vaan! :D

    Kaikenmaailman influenssat voi kulkeutua vieraiden mukana, saada neuvolasta tai itelle tartuntana vaikka mistä…

    Oot täydellinen roolimalli nuorille äiteille ja mää oon ainakin sun suurin fani! :)

    Tsemppiä ja jaksamista sinne! Nähdään kohta.:)

    Vastaa
    • Maj 12.3.2012

      Voi muru, ihana :”> <3 Rebekka-kisko on pessyt jo kätensä puhki ja käsidesiä ollaan muistettu käyttää… Toivotaan, että pysyttäis terveenä, eihän se mikään itsestäänselvyys ole. Jos joku ihmettelee, että miksi en kerro vauvasta ym. enempää, niin tässäpä on yksi syy siihen.

      Vastaa
  16. Ihmettelijä 12.3.2012

    On kyllä aika inhottavaa, että noin pieni viedään joka paikkaan vaikka maalaisjärkikin sanoo, että pienen paikka on kotona. Ei oikein voi kun ihmetellä! Mutta näkeehän näitä…. Voi voi.

    Vastaa
    • Susse 12.3.2012

      No mitenköhän tuo ”joka paikkaan vieminen” tässä tapauksessa vahingoitti lasta, joka kuvista ja tekstistä päätelleen nukkui koko ajan kopassaan liina suojanaan? Miten se olisi eronnut kotona nukkumisesta?

      Kerropas sinä maalaisjärjelläsi, että mites yksin lapsen saavat naiset – kuinka he käyvät kaupassa tai lääkärissä lapsen synnyttyä, jos ”pienen paikka on kotona”?

      Kukin tehköön niin kuin parhaaksi katsoo.

      Vastaa
  17. Maj 12.3.2012

    Voi että… Tähän maailmaan mahtuu niin monta mielipidettä, kuin ihmistäkin. Kaikki varmasti tarkoittavat vain hyvää, mutta liiaksi ei kannata toisten päätöksiä/valintoja arvostella mielestäni. Muistutan vielä, että tämä on kuitenkin vain blogi, ei vauvanhoito-opas :) Neuvolasta saatte ohjeet lapsenhoitoon ym. ja uskonkin, että te fiksut naiset kasvatatte lapsenne parhaanne mukaan ja käytätte ihan omaa harkintakykyänne, eikö niin?

    Vastaa
    • Turku 12.3.2012

      Niinpä – hyvin sanottu… asiantuntioihin kannattaa luottaa. Neuvolasta sain juuri ohjeen pysytellä muutaman viikon kotona vastasyntyneen kanssa näin influenssan + rs-viruksen kulta-aikana ;)

      Vastaa
      • Peltsukas 12.3.2012

        Etteköhän te tuolla Marjamäen pajutilalla yms olisi ehtineet käydä myöhemminkin….. Täytyy sanoa että vaikutat aika ylpeältä tapaukselta. Kaikilla on omat mielipiteensä asioista mutta fiksu ihminen kuuntelee myös asiantuntijoitakin (neuvolaa yms)…eikä lyttää täällä heti jos joku haluaa olla kaukaa viisas ja olla huolissaan pienestään pahimaan influenssa-aikaan yms.

        Vastaa
    • M 12.3.2012

      maj, olet järkevän ja fiksun oloinen nuori nainen. inhottaa lukea ihmisten negatiivisia kommentteja arjestanne ja elämästänne, tulen huonolle tuulelle puolestasi. :-(

      ihania muruloisia teillä, nauttikaa toisistanne ja päivistänne nyt kun mennään kevättä kohti ja perheessä on tapahtunut onnellisia asioita.

      toivon teille kaikille ihanaa alkavaa kevättä. :)

      terkuin M

      Vastaa
      • Nede 13.3.2012

        Mullekin tuli ihan surullinen mieli kaikenlaisista turhista kommenteista. Jos omaan blogiin tulisi näin paljon kaikkea turhaa ja tahalleen ilkeää en tiiä miten päin olisin! En ihmettele jos Diegoliini pitää tämän jälkeen blogivapaata vähänä aikaa.

        Haleja lemppari blogittarelle!

        Vastaa
    • Sinna 12.3.2012

      Niinpä, mahtuu monenmoista.

      Ihanaa, että saat itse olla sellaisessa kunnossa synnytyksen jälkeen, että ulkoilu ym. on mahdollista! Ja vauvallakin kaikki niin hienosti, että pääsi nopsasti kotiin ja uloskin kaukalossa näillä kevätsäillä!

      Ihan vain huomiona nämä jutut, jos täällä joku äitiyden roolimalleja on lukemassa :) Ei pysty kukaan etukäteen kokonaan suunnittelemaan äitiyden alkumetrejä kuulkaas, sitä mennään sillä mikä tilanne omalla kohdalla on…

      Ihanaista vauvanhyssyaikaa teille! Muistakaa ottaa miljoona kuvaa, suunnitellusti ”aseteltuina” sekä ex-tempore :)

      Vastaa
  18. Miia 12.3.2012

    Tosi ihanalta näyttää teidän päivä :) Ja en kyllä ihmettele yhtään jos et halua pikkuista pahemmin enää ”esitellä”, kaikenlaisia kommentteja sitä saakin lukea! Myötähäpeä on todella suuri :D

    Etköhän sinä ihan täysjärkinen äiti osaa itse miettiä mikä vauvalle on hyväksi.. Ja kukin tyylillään, jos on saanut asiantuntijalta ohjeen pysytellä kotona vauvan kanssa, niin siinähän pysyt, ei se sitä tarkoita että kaikkien pitäisi niin tehdä.. No, maailmaan mahtuu kaikenlaisia!

    Kaikkea hyvää teidän perheelle!! :)

    Vastaa
  19. vierailija R 12.3.2012

    Mun mielestä Maj:lla on täysin syytä olla ylpeä!!!! Herranjestas löytyy kateellisia tapauksia täältä, joiden tarjoitus on vaan satuttaa. Jokainen äiti osaa kyllä hoitaa lastaan ja niin osaa Majkin, sellaisen kuvan on varmaan useimmat saaneet, taitaapa se joitakin vain ärsyttää… Olette todella suloinen perhe ja kaikkea hyvää!:) Sä Maj olet oikeesti todella kypsä ihminen (ja jaksat vielä katella näin asiattomia kommentteja) ja loistava äiti omille lapsillesi!:-)

    Vastaa
  20. innostunut lukija 12.3.2012

    Outoa että ihmisten pitää tulla näin tänne kertomaan kasvatus ohjeita,sinulla on lapsi ennestään ja varmasti muutenkin osaat arvioida tilanteenne!

    Mutta kauheasti ONNEA vauvan johdosta!Ja aivan mahtavan näkönen olet synnytyksen jälkeen ja mahtavaa että ei sinun tarvitse jäädä 2 kk neljän seinän ssisälle!! Vielä kerran onnea!<3

    Vastaa
  21. Jonayla 12.3.2012

    Täytyy sanoa, että ei ole bloggaajalla helppoa, varsinkaan, jos on äiti. Voimia sinulle Maj! Eikö ihmiset voi käsittää sitä, että jokainen hoitaa lapsensa omalla tavallaan. Jos haluaa viedä lapsen pihalle heti, niin sitten vie, jos ei, niin pitäköön sisällä hamaan tulevaisuuteen asti. Mutta, että niitä neuvoja tullaan tänne huutelemaan, voi hyvänen aika sentään! No omampa tyhmyytensä paljastavat, tosin nimettöminä. ;p

    Vastaa
  22. EmmiC 12.3.2012

    Uskomatonta kyllä, millainen tarve ihmisillä on tulla huutelemaan, mutta onhan se netissä turhankin helppoa… Olet loistava bloggaaja ja äidinmalli , ja paljon, paljon onnea uudesta pienokaisesta ! :))

    Vastaa
  23. Jensku 12.3.2012

    Voi elämän kevät näitä kommentteja. :D Miks ihmeessä pitäis olla ensimmäiset 2kk. neljän seinän sisällä, ei ymmärrä. Meillä on käyty kaikkien kans ruokakaupassakin samalla reissulla kun on sairaalasta päästy kotiin eli alle viikon ikäsenä. Ja kolmannella oli ikää alle 2 viikkoo kun mentiin jo perhekahvilaan. =) Ja älkää nyt pyörtykö mutta on oltu laivalla ja leirintäalueellakin alle puol vuotiaan kanssa. :) Sen takia lapsilla on niin paljon nykyään allergioita kun ne ei saa vastustuskykyä mistään ja kaikki pidetään niin puhtaana.

    Vastaa
  24. Malin 12.3.2012

    Onnea vielä teidän nelihenkiselle perheelle, toivottavasti itsekin saan yhtä ihanan perheen joskus! Ja täytyy kyllä ihmetellä ihmettelijöitä, kuinka he kehtaavat tulla tänne ”haukkumaan” muiden elämää, tahallaan loukata? Kuten jo edellä sanottiin, bloggaaja tarvitsee kyllä paksun nahan!

    Kaikkea hyvää teille, näytätte niin onnellisilta!

    Vastaa
  25. Heini 12.3.2012

    Ihana nähdä, että voit hyvin ja paljon onnea koko perheelle uudesta tulokkaasta! Blogisi ei kosketa millään lailla omaa elämääni mutta olen lukenut jo sitä pitkään koska jutuistasi tulee hyvälle mielelle! Ihanaa kevättä Maj!

    Vastaa
  26. Silmu 12.3.2012

    Kuka on ”haukkunut”? Mielipiteitähän kaikki vain ovat ja ne kannattaa ottaa vastaan tai sitten päästää toisesta korvasta ulos. Onhan Majnkin mielipide se mikä on. Myönnän että minäkin sekunnin verran ajattelin että onpas ne nyt kaikkialla näin nopeasti mutta toisaalta eipä se minulle kuulu :) Toki nyt kun ei ole 30 asteen pakkasia niin miksi ei saisi ulkoilla?? Toisaalta taas influenssa pyörii mutta asioilla on aina monta puolta, no problem ;)

    Ei kannata suivaantua :D

    Onnea teidän perheelle!!

    p.s. mulla on yks toive… Luulen ettet ehkä halua postata siitä mutta teeppäs joskus ihan postaus ”todellisuudesta” eli tiskeistä, pyykkivuoresta, muruista lattialla ja takkuisesta tukasta, olis aika hauska vastakohta ;)

    Vastaa
  27. tweet 12.3.2012

    Ihanaa että olet toipunut synnytyksestä noin hyvin ja aivan ihana päivä ollut teillä! :) Toivottavasti kaikki sujuu hyvin pikkuis(t)en kanssa! Ihanaa on lukea näitä perheonni postauksia, tulee niin hyvälle tuulelle itsekin. Negatiiviset kommentit voit kyllä heittää sinne roskakoriin. Susta oikein huokuu näin blogin välityksellä kuinka mahtava äiti olet!

    Vastaa
  28. Teija 12.3.2012

    No niin..ihan pakko kommentoida…miten ihmeessä esim. minä, jolla on kolme alle kouluikäistä lasta ja mies ulkomaankomennuksella selviäisin viikkoja kotona vastasyntyneen kanssa??? No ehkä palkkaamalla palveluhenkilökuntaa..tai vaihtoehtoisesti rassaisin ihmisiä ympärilläni hoitamaan kolmen pienen ulkoilut, kaupassakäynnit plus muut pakolliset menot. Niin en tee, koska olen terve eikä minua toistaiseksi kukaan ole niitä kieltänyt hoitamasta itse.

    Älä Maj provosoidu, varmasti tiedätte itse milloin voitte missäkin vierailla. Minä pakkaan pesuettani kohti Kaliforniaa mieheni luo. Mukaan lähtee 4 vee kaksosten ja 6 vuotiaan lasten lisäksi äitini ja perheen pienin, kuuden viikon ikäinen vauva. Näin olen tehnyt kaikkien kauhistelijoiden iloksi, kaksi kertaa aikaisemminkin. Tosin ensimmäisen kerran matkustin Vietnamiin, hiih… Kai sitten muutamien mielestä olen vastuuntunnoton äiti, mutta ajatella, että sellaisiakin äitejä tänne maailmaan mahtuu. Ja ne ei tunne pätkääkään syyllisyyttä vaikka vaihtavatkin pallon puoliskoa pienet lapset mukanaan eivätkä myöskään syyllistä toisten vanhempien ratkaisuja vaikkapa lähitilalla retkeilystä. Kauhistelu ja siunailu toisten asioista pysyköön pois minusta jatkossakin.

    Kaikkea hyvää teille ja nautitaan ihanasta vauvantuoksuisesta arjesta, missä ikinä sitten kuljemmekin. Perheen onnellisuus on tärkeintä ja kuten sanoit Maj, sinun ihanassa blogissasi on suurin osa fiksuja ja elämänmyönteisiä lukijoita, jotka osaavat iloita puolestasi.

    – Teija

    Vastaa
  29. Pärpi 12.3.2012

    Ihmisten käyttäytyminen netissä on kyllä todella kummallista. Anonyymiyden suojissa on helppo huudella..

    -Ensinnäkin, faktahan on että Majlla on jo yksi lapsi, joka on selvästi terve ja hyvinvoiva.

    -Ja toiseksi, treellä on päivät plussan puolella, aurinko paistaa jne, eli ”ulkoilu” ja ulkoilu tekee koko perheelle varmasti hyvää! Hyvinvoiva ja pirteä äiti on yhtäkuin hyvinvoiva vauva. Puhumattakaan Rebekasta, jolle koko perheen yhteiset tekemiset on tärkeitä, jossei jo muutenkin ni ainakin sen kannalta ettei tule turhaa mustasukkaisuutta ”Diegosta”.

    Se on ihan ok, jos joku haluaa olla vauvan kanssa sen 2-8 viikkoa sisällä, mutta jos halutaan välttää mahdollisia sairastumisia niin se tarkoittaasitten sitä, ettei kukaan (esim.isovanhemmat) saa tulla kylään, kaupassa ei voi käydä kukaan perheenjäsenistä jne koska jokainen tavattu ihminen on aina yksi tartuntariski lisää.

    Muutenkin minua suuresti ihmetyttää, että täällä hohhoijatellaan terveen vauvan ulosviemiselle, kun oma kummipoikani sai ulkoilla 6 päivän ikäisenä Yliopistollisen sairaalan erikoislääkärien luvalla vaikka sairastaa syöpää.

    …joten ei muuta kun tsemppiä Maj ja ihanaa vauva-arkea!:)

    Vastaa
  30. Rode 12.3.2012

    Kävipä se vaan mielessä, että saatoithan tehdä niin, että Diego syntyikin jo päiviä aiemmin kuin täällä kerroit. ;) Cocohan se taisi tehdä niin ja oli vain ajastellut postauksia kertomatta mitään!

    Mukavaa kevättä teidän pesueelle!

    Vastaa
    • Maj 13.3.2012

      No itseasiassa sä olet aivan oikeassa, paitsi, että Miika julkaisi postaukset, mutta ei kerrota kenellekään :P

      Vastaa
  31. Kitty 12.3.2012

    Hahahahaha ziisus nyt joutu kyllä repeilemään noita opetus-tv-viestejä, olen aina ihmetellyt mikä pakottaa ihmistä lukemaan sellaisen ihmisen blogia jota haluaa arvostella , miksi ihmeessä nämä järjenjättiläiset eivät pysy poissa :D onko syynä kateus vai halu ilmaista itseään niinsanotusti salassa, kun tämä suomen kansa on niin uskomattoman tuppisuu-kansaa tuolla kaduilla; jos sanoo sanasen vaikka bussipysäkillä tuntemattomalle saa vastaukseksi nolon vilkaisun ja epämääräistä muminaa tai ei vastausta ollenkaan, jos hymyilee vastaantulevalle niin takaisin katsotaan kuin hullua, onhan se niin kamalan järkyttävää näyttää avoimesti olevansa hyvällä tuulella, kuinka tuo kehtaakin. Mutta interneton ihmemaassa nämä jöröjukat sitten avaavat (ikävä kyllä) pandoran lippaansa, ja loppua ei näy. Hahahha joo mutta siis pointtina se että en ikinä tule tajuamaan noita blogeissa huutelijoita enkä muutenkaan negatiivisen elämänasenteen omaavia ihmisiä. Tykkään tosi paljon sun blogista, yksinkertaisen hyväntuulisia postauksia, tulen aina onnellisemmaksi kun näen muidenkin olevan todella onnellisia :) Itse synnytin tyttäreni joulukuussa ja sain sairaalasta neuvoksi että ulos saa lähteä heti kun tyttö painaa yli kolme kiloa ja kehotettiin vain välttämään kauppakeskuksia parin viikon ajan, n. 2 viikon ikäisenä sitten päästiin aloittamaan vaunulenkit. Ja tämän kerroin vain meidän perheen tapauksena, en yleisenä neuvona. Mikäköhän ihmeen tarve äideillä on aina arvostella muita äitejä, sitäkin taidan joutua ihmettelemään hamaan loppuun saakka, huvittavaa.

    -K

    Vastaa
  32. Claire 13.3.2012

    En voi kun ihailla taas kerran sun tapaa vastata nätisti inhottaviin kommentteihin (”Kaikki varmasti tarkoittivat vain hyvää”) jne. Meillä kans joulukuussa syntynyt pieni, jonka kanssa kyllä joululahjashoppailtiin 3 vuorokauden ikäisenä(tosin ihan lähistön pikkukaupoissa, mutta kuitenkin) eikä vahingoittanut vauvaa millään tavalla.

    Arki kun pyörii lapsen syntymän jälkeenkin, etenkin silloin, jos kyseessä ei ole enää esikoinen. Ja uskon vakaasti äidinvaistoon eli siihen, että äiti kyllä tietää milloin lapsen kanssa voi lähteä liikenteeseen ja milloin on vielä hyvä olla kotipesässä.

    Nokosten mittaisesta reissusta ei ole mitään haittaa. Tsempit ja pusuja kaikille kolmelle muksulle <3

    Vastaa
  33. Anniina 13.3.2012

    Aiemmin en oo tainnut kommentoida, mutta nyt on kyllä pakko. Oot mun lemppari bloggaaja, vaikka ollankin ihan täysin eri elämäntilanteissa. Sun blogi on ihan reilusti paras kaikista ja teidän perhe on kadehdittavan ihana :) Äläkä välitä noista kateellisista, vaan jatka samaan malliin!!

    Vastaa
  34. -S 13.3.2012

    Ihmettelen suuresti toisten negatiivisiä kommentteja, miksi pitää antaa neuvoja minne vastasyntyneen vauvan kanssa voi mennä? Kirjat voi sanoa mitä vain, mutta silti jokaiselle sopii oma tapa- ei kaikkia maailman lapsia voi samalla kaavalla kasvattaa… Eikä kaikille sovi neuvolan suositukset.

    Ja itse ”alan ammattilaisena” voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että suosittelen ihan samalla tavalla kirjojen ohjeita vieraille, mutta itse en todellakaan ole kirjojen kaavojen mukaan lastani kasvattanut.

    Olimme kahden viikon ikäisen kanssa messuilla!! So what? ;)

    Ihanaa nähdä Maj, että olet hyvin palautunut! Näytät oikein hehkeältä mammalta!

    Vauvantuoksuista kevättä teidän perheelle!

    Vastaa
  35. Minna 13.3.2012

    Ei voi olla laittamatta pientä kommenttia. Mitkähän näistä lapsista on sitten niitä jotka sairastaa päiväkodista yläkouluikään asti jatkuvasti? Todennäköisesti ne ketkä jo vauvana suojataan kaikelta mahdollisilta muka pöpöiltä. Ihminen tarvitsee bakteereja. Joten käsidesit roskikseen ja järki käteen…

    Vastaa
  36. Tuittis 14.3.2012

    Hei.

    Minulle on aivan sama vietkö vauvaa ulos vai et vai viekö kukaan muukaan vaiko ei mutta enemmän kismittää nuo ”ne ovat vain kateellisia”. Siis kateellisia mistä? Vauvan ulos viemisestäkö? En ymmärrä :D

    Vastaa
  37. Maija 15.3.2012

    Jotkut ihmiset osaavat olla ihan hirveitä. Kärsin aikoinaan vauvani synnyttyä isäni narsistiavovaimon samantyylisistä kommenteista (äitini on kuollut ollessani lapsi). Sairastuin ensin synnytyksen jälkeiseen uupumukseen ilman minkäänlaista tukiverkkoa ja siinä väsymyksessä kaikki hänen arvostelut sattuivat kovin, ja olinkin lopulta äärimmäisen masentunut ja koin olevani maailman huonoin äiti. Milloin vauvalla oli liikaa päällä, milloin liian vähän, milloin ei ollut unilelua, milloin oli liikaa leluja jne…

    Voisitte ihan oikeasti vähän miettiä, mitä kirjoitatte, vaikka kuinka nimettömänä huutelette. Ihan tervettä tuo ei ole senkään varjolla, että ”voihan mielipiteitään ilmoittaa” ja ”bloggaajat ovat tiensä valinneet”. Vauva-aika on osalle myös todella herkkää aikaa, jolloin saattaa käsitellä hormonaalisista syistä herkemmin asioita, kuin normaalisti ja silloin kaikella muiden ihmisten sanomisella voi olla arvaamattoman suuri vaikutus.

    Kaikkea hyvää sinulle ja sinun perheellesi Maj, nautin todella blogisi lukemisesta ja nauti sinä ehdottomasti elämästä, olet sen ansainnut :)

    Vastaa
  38. lotta 18.3.2012

    ihan mielettömän ihanan näkönen paikka!!!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *