Omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen on mulle tosi tärkeä osa kauneudenhoitoa, joten siksi ette lue täältä blogista pelkästään meikkailusta tällä viikolla!

Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on niskat ja selkä aivan jumissa, eikä se ole mikään ihme. Maaliskuun alussa painoin vielä noin 20 kg enemmän ja kroppani painopiste oli vähän toisenlainen. Lisäksi nukun verrattaen liian vähän ja aika erikoisissa asennoissa. Lihakseni ovat hävinneet, enkä kiinnitä huomiota ergonomiaan lapsia hoitaessa. Raahaan myös aika paljon painavia lasteja rappuja ylös ja alas. Onko tuttua juttua kenellekään teistä? Tämä jumittumiseni on ilmennyt muutenkin kuin kipeänä selkänä ja hartioina, sillä olen kärsinyt päänsärystä ja puutuneista jäsenistä.

Varasin ajan Minnalle Beauty Putiikkiin, minulle ensimmäiseen ihan ”normaaliin” hierontaan, sillä aikaisemmin olen käynyt vain kosmetologin tekemässä hieronnassa tai hemmotteluhoidoissa. En tiedä muuten miksi en mennyt jo aikaisemmin, ehkä mua vähän jännitti tai jotain.

Rauhallisessa huoneessa Minnan käsiteltävänä oleminen oli kyllä itseasiassa hemmottelua. Kukaan ei keskeyttänyt ja hieronnan voimakkuus oli sopiva, en siis kiljunut tuskasta, vaikka välillä tuntuikin.

 

Minna ottaa asiakkaita vastaan Tampereella kauneushoitola Beauty Putiikissa. Haha, ehkä kynnys olikin matalampi mennä hierojalle, kun pääsin kuitenkin tuttuun kauneushoitolaan :D Hierontaa kannattaa muuten ottaa usemman kerran, että tuloksia saadaan aikaiseksi, joten tämän tytön tarvitsisi piakkoin varata uutta aikaa… Eikä pelota enää yhtään. Tiesittekö te, että hierontaa voidaan tehdä myös kylkimakuulla, jos ei vatsallaan pysty olemaan?

 

Minnahan se siinä :)

 

Voin suositella iloista ja pirtsakkaa Minnaa kyllä lämpimästi muillekin. Minna lupasikin teille lukijoille kauneusviikon kunniaksi 45 minuutin rentouttavan hintaan 22 euroa, kunhan vain mainitsette aikaa varatessanne, että olette Magicpoks-blogin lukijoita! Minna tekee myös klassisen- ja urheiluhieronnan lisäksi erikoishierontoja, kuten kuumakivihierontaa ja muuta. Klikatkaa tästä niin pääsette tsekkaamaan Beauty Putiikin yhteystiedot.

 

T. Maj, jolla on jo kevyempi askel ;)

0 Comments

  1. PikkuMy 23.4.2012

    Voi kun asuisinTampereella niin varaisin ajan heti! Täällä kans samoja oireita kun sulla ja juuri samoista syistä. Tiedän tunteen :) Imettäminenkin yks semmonen niskojenjumittaja vaikka kuinka yrittäis miettiä että istuis hyvin niin täytyyhän vauvaa katsella siinä samalla :) Yö imettämisistä puhumattakaan, mikä asento välillä ja sit kun siihen vielä nukahtaa :D

    Vastaa
    • Maj 23.4.2012

      Ni-iin, tuo on super edullinen tarjous mun mielestä :) Nähdään lauantaina!!

      Vastaa
      • PikkuMy 23.4.2012

        Kiva nähdä! Täällä mega pakkaaminen alkanut :)

        Vastaa
  2. inkku 23.4.2012

    Onpa edullinen hinta, kiva! Hieronta ei ole koskaan pahasta:

    Vastaa
  3. linsku 23.4.2012

    pakko kysyä uudelleen, onko hammaslääkäri varattu?:D

    Vastaa
    • Maj 23.4.2012

      Älä…. ei oo. Voiko sen varata kauneushoitolaan? Voiko joku tulla hakeen mut himasta?

      Vastaa
  4. Saara 23.4.2012

    Mulla oli aivan sama homma siihen mennessä, kun kuopus oli noin puolivuotias! Tosin tilanne ehti mennä ehkä pahemmaksikin, ja sitä pahensi ilmeisesti sektio, kun hieroja tuolloin sanoi ettei mulla ole syviä vatsa- ja selkälihaksia ollenkaan :D. Eli vähän varmaan tuo vauvan- ja myös taaperonkantoasento vähän heikko! Suosittelen lisäksi kaikille, että hierojalla käy muutaman kerran säännöllisesti, yksi satunnainen kerta ei ainakaan mulla riittäny! Kävin muuten koko raskausajankin hierojalla, juurikin siinä kylkiasennossa :).

    Vastaa
  5. Xenia 23.4.2012

    olet laihtunut 20 kg? miten? että söit?

    Vastaa
    • Maj 23.4.2012

      Synnyttämällä lapsen ja imettämällä sitä :)

      Vastaa
      • Xenia 23.4.2012

        Mikä on painosi, ellei salaisuus?

        Vastaa
        • Maj 2.5.2012

          Noin 55 kg :)

          Vastaa
  6. pumpuli 23.4.2012

    Hei mä tunnen minnan :)

    Vastaa
  7. Paula 23.4.2012

    Oi mikä tarjous. Oon ite käyny tuossa samassa paikassa joskus hierottavana alkuraskaudessa ja oli tosi hyvää palvelua!

    Vastaa
  8. Roxy=) 23.4.2012

    Sulla oli varmaan aika paljon turvotusta jos on jo 20 kg lähtenyt raskauskiloja. Kuitenki ku vauva, istukka yms ei paina edes puolta tuosta 20 kg:sta niin aikamoista tahtia olis n. 10 kg ihan läskiä lähtenyt. =)

    Mutta muistelenkin, että kirjottelit turvotuksesta siinä loppuvaiheessa.

    Vastaa
  9. L.G. 24.4.2012

    En todellakaan halua mennä hierontaan! On selluliittia hieronta?

    Vastaa
  10. Katja 24.4.2012

    Maj, ja teette kosmetologi?

    Vastaa
  11. taulutv 24.4.2012

    does it come with a happy ending?

    Vastaa
  12. Mimmi 24.4.2012

    Ois kyllä kiva mennä hierontaan, mutta en kerta kaikkiaan voi kuvitellakaan makaavani mahallani näine tisseineni. :) Miten onnistuit siinä? Olin ennen mahallaannukkuja, raskausaikana se oli tietenkin mahdotonta, mutta niin tuntuu olevan nyt imettäessäkin.

    Vastaa
  13. MissK. 24.4.2012

    Koska olen vapaalla pari päivää, niin heti aamusta soitin Minnalle ja pääsin hierontaan jo tänään. Tuli todella tarpeeseen! Loppuviikosta uudelleen:)

    Kiitos vinkistä, Tampereelta en vielä ollut ennättänytkkään etsiä itselleni hierojaa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *