Sape yleensä huoltaa pidennykseni ja värjää siinä samalla hiukseni noin 2-2,5 kuukauden välein. Vaikka omat hiukseni ovatkin aika tummat, näyttää ne silti harmailta värjätyn hiuksen rinnalla, siksi värjään tyveni joskus huoltojenkin välillä. Sape vaan ei asu täällä Tampereella, joten välillä tuon kiireisen naisen kanssa on vähän hankalaa sovittaa aikatauluja yhteen. Käyn myös täällä Tampereella kamullani Sinillä Hair Artissa. Viimeksi viime viikolla värjäytin tyveni siellä ja nappasin lopputuloksesta muutaman kuvan.

Hair Artin Riitan käsialaa oli myös viime kesän rento kampaukseni ystäviemme häihin. Sinin ja Riitan tuolista tulee aina lähdettyä (vaikka vaan tyvivärin jälkeen) hiukset tyylikkäästi muotoiltuna, mitä mieltä olette tästä kuvien letistä, joka tehtiin värjäyksen yhteydessä? Mun mielestä olisi ihana lähteä aina juhliin kampaajan kautta, se toki ei ihan ole mahdollista. Me suomalaiset naiset käymme mun mielestä liian harvoin laitattamassa hiuksiimme kampauksia tai yleensäkin hemmottelemassa itseämme. Aika varmasti monella on jäänyt siihen yhteen kertaan, nimittäin omaan hääkampaukseen. Nykyään kampauksen ei sitäpaitsi tarvitse olla mikään tätimäinen nuttura, vaan se voi olla boheemi, rento ja silti toisaalta tosi harkittu!

 

-Maj

 

 

0 Comments

  1. Fiipi 24.4.2012

    Sen jälkeen kun vuonna 2004 kärtsäsin päänahkani vaalennusaineella ei ole tullut kotivärjäyksiä paljon harrastettua. Muutamat raidat olen laittanut itse sen jälkeen mutta niin ettei väri mene päänahkaan saakka. Vieläkin kärsin tuosta päänahan ”palamisesta”, mulle nousee ihmeellisiä patteja päähän helposti ja joita kutiaa kovasti. Nyt oon käyny tammikuusta 2007 samalla kampaajalla josta en kyllä luopuis enää millään! Kampaajani on nyt äityslomalla ja palailee hommiin taas ensi kuun lopulla. Uskalsin eilen ottaa yhteyttä ja kysyä saisko aikaa ensi kuun loppuun ystävien häitä silmällä pitäen. Ja onneksi sain varattua haluamani ajat (leikkuu+väri ja juhlapäiväksi kampausta). Samalla huomasin että viime kerrasta kampaajalla tuli eilen viisi kuukautta täyteen! Eli puoli vuotta tulee kun menen kampaajalle. Siis apua! Ennen olen käynyt aika tarkasti 10 viikon välein. Onneksi nykyinen raidoitettu väri antaa anteeksi oman värin kasvun ja täytyy oikeastaan sanoa että tykkään siitä. Mulla on siis köyhän miehen liukuvärjäys hiuksissa ja varsin kiva sellainen :) Vain ne haarahiukset ja kuivat latvat vähän häiritsee… Onneksi kuukausi menee nopeaa :)

    Vastaa
  2. Johanna 24.4.2012

    Kampauksia tulee kyllä otettua ihan liian harvoin. Itse olen ottanut tasan kaksi kertaa niihin omiin häihin ja kaasona ollessa=) Se vaan niin piristäisi ja olisi hyvä aloitus juhlaan, kun ei tarvitsisi itse stressata hiuksista. Meikin olen pari kertaa ottanut juhliin lähtiessä kosmetologilla tai maskeeraajalla ja olen kyllä kovasti tykännyt. Eikä ne monessa paikassa kovin kalliita edes ole. Itse kuitenkin tekee oman meikin ja kampaukset lähes aina samalla tavalla.

    Vastaa
  3. juju 24.4.2012

    KAUNIS kampaus :D

    Vastaa
  4. inkku 24.4.2012

    Tosi kiva tuo (letti) , huoleton ja silti näyttävä.

    Vastaa
  5. Katja 24.4.2012

    Tosi kaunis tuo letti, rento, mutta silti ryhdikäs, tyylikäs ja nuorekas! Sopii sulle älyttömän hyvin!

    Oon itekin miettinyt tuota, että pitäisi joskus käydä laitattamassa juhlakampaus ihan ammatilaisella. Mulle on kerran tehty kampaus kampaajalla ja sekin oli sellainen nutturan tapainen(vanhojen tanseeja varten). Olihan se tosi onnistunut siihen tilanteeseen, mutta juhliin haluaisin juuri jotain tuollaista rennompaa.

    Olen käynyt samalla koti(pikku)kaupungin kampaajalla jo monta vuotta, enkä ole koskaan edes uskaltanut kysyä kiharoita hiuksiin leikkauksen jälkeen(esim. vaikka suoristusraudalla). Mun tulee tosi harvoin laitettua hiuksia mitenkään, joten jo pelkät kiharat nostais varmasti mielialaa. :)

    Vastaa
  6. Annis 25.4.2012

    Ihana kampaus! Kun nyt tuosta hääkampauksesta tulit puhuneeksi, niin olisiko joskus mahdollista nähdä teidän hääkuvaa täällä blogin puolella? =)

    Vastaa
    • Maj 25.4.2012

      Joo, heti kun mennään vaan ekaks naimisiin :P

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *