Se tunne, kun syli on täynnä lapsia. Pienet kädet poskillasi, suloista tuhinaa ja huokailua kuuluu olkapäältä, pieni käsi omissa käsissäsi. Äiti kuivaa kyyneleet, äiti puhaltaa haavat, korjaa sotkut, hyssyttää itkevää vauvaa vaikka maailman loppuun saakka ja lopulta peittelee illalla nukkumaan. Äiti tarkistaa vielä kaksi kertaa varmuuden vuoksi, että hengittäähän ne varmasti. Tämä äiti rakastaa omiaan enemmän, kuin sanoilla pystyy koskaan kuvailemaan. Välillä hetkellisesti äiti voi vaan räjähtää, äiti kyllästyy ja väsyy. ”Älä ikke äiti, rakas”. Se sama äiti on myös nainen ja puoliso. Päivän ajan on syli sekä molemmat kädet täynnä ja illalla sinne syliin kipuaa vielä yksi pieni koira. Niin se parisuhde… Ja se nainen siinä äidissä, huhuu, missä olette? Varmaan ne ovat menneet piiloon pyykkivuoren alle :D Illan päätteksi voi tuntua, että läheisyyskiintiö on täynnä, mutta toisaalta toivoo, että joku ottaisi syliin ja tuudittaisi uneen. Yhteistä aikaa on puolison kanssa pakko järjestää, välillä on saatava olla nainen ja mies. Jos sitä aikaa on vasta vuoden päästä, niin voin lohduttaa, että sehän menee äkkiä, lapset kasvavat nopeasti. Tiedetään, ei auta, kun samalla toivoo, että ne lapset olisivat aina pieniä. Näen itseni ja mieheni kävelemässä auringon lämmittämällä asfaltilla kesäiltana, kengät kädessä, onnellisena ja hilpeinä, menossa kivan illan päätteksi kaksin nukkumaan. Niin me tehdäänkin joskus, onneksi vielä ei edes tarkenisi kävellä ilman kenkiä, sitten kesällä, Miika.

 

Iholle-sarjan Marialla on ikävä miestään Reinoa, vaikka hän on siinä vieressä. Minullakin on välillä ikävä miestäni kaiken hässäkän keskellä. En ole enää se sama itselleen elävä tyttö, joka nauraa vapautuneesti, ”ei huolta huomisesta, kunhan vain tänään on siistii…” Vastuu painaa, sanoi ystäväni Janne, kun piteli vauvaani sylissä. Niinhän se painaa, noin neljä kiloa olkapäällä. Nautin silti täysillä elämästäni, vaikka välillä epäilenkin, että tätäkö tosiaan olen aina halunnut. Silloin kun kaikki itkee yhtäaikaa, puurot valuu pitkin pöytiä  ja mies on poissa kotoa. Tulee ikävä sitä huoletonta tyttöä, joka on nyt muuttunut lopullisesti. Joskus tulee myös ikävä sitä hulmuava hiuksista poikaa, joka on muuttunut isäksi. Valehtelisin, jos väittäisin, että me ei olla väsyneitä. Ollaanhan me piru vieköön väsyneempiä, kuin koko elämämme aikana. Siltikin me molemmat annettaisiin vaikka kätemme, että saataisiin pitää tämä, sillä ei mikään ei voisi olla tärkeämpää. Joku kysyy, että kannattaako? Muuttaako äitiys naista, isyys miestä tai lapsi elämää? No mitä luulette, muuttaahan se, eikä takaisin ole paluuta enää koskaan, suosittelen silti lämpimästi <3

-Maj

 

Ps. Näin voi käydä, kun kaksi muuttuu kolomeksi, sitähän sä kysyit, Rebekka?

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. Eve 11.4.2012

    Ihana teksti – näillä mietteillä ratsastetaan kohti kesää, ja katsotaan mitä pieni (varmasti yli 4kg kuin alle :D ) ihminen tuo tullessaan :)

    Vastaa
    • Maj 12.4.2012

      Ison ja ihanan elämänmuutoksen <3

      Vastaa
  2. Sikke 11.4.2012

    Voi Maj, ihan tuli tippa linssiin. Ihan samoja mietteitä kelaan itsekin parivuotiaan rakkauspakkauksen kanssa. Ei sitä mihinkään vaihtais, mutta kyllä sitä kaiholla muistelee niitä kahdenkeskisiä hetkiä. <3

    Vastaa
    • Maj 12.4.2012

      Välillä, mutta se kahdenkeskeisenkien hetkien aika tulee taas ja arvaappa mitä on sit ikävä…?

      Vastaa
  3. Aikkis 11.4.2012

    Ensimmäinen kerta kun ikinä kommentoin blogiasi, vaikka olenkin sitä jo pidempään seurannut, mutta tää oli vaan niin mahtavanihanantäydellisesti kirjoitettu, että rupesin itkemään ja tiedän just miltä susta tuntuu, VOIMIA! Elämä palkitsee!

    Vastaa
    • Maj 12.4.2012

      Ihana, kun kommentoit!

      Vastaa
  4. Laura 11.4.2012

    Voi ei… Pitkästä aikaa eksyin tänne lueskelemaan ja heti sait mut itkemään. Sanoit vain kaikki nuo asiat just niinkuin musta itsestänikin tuntuu. Ehkä eniten sykähdytti tuo mielikuva kivasta kesäillasta, itse kun olen haaveillut jostain ihan samanlaisesta – yöksi kääntyvässä kesäillassa huolettomasti heiluessa, kepeästi vain liitelemässä ilman huolia kenestäkään, kun voisi vaikka pikkiriikkisessä humalassakin ehkä vain olla hetken ne tyttö ja poika jotka rakastaa vain toisiaan. <3 Mutta onneksi on onni olla tässä hetkessä, niissä ihanissa sykähdyttävissä katseissa joita vaihdetaan ja kun yhteen ääneen tokaistaan "kato miten ihania ne on, mä rakastan niitä ja sua niin paljon!".

    Vastaa
  5. soofia 11.4.2012

    Kauniita sanoja <3

    Vastaa
  6. A 11.4.2012

    Voi, miten saitkaan kyyneleetkin silmiini. Lapset ovat mahtava asia elämässä, mutta sitä ikävöi silti sitä aikaa, kun oltii kahdestaan ja elettiin aivan huolettomina. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, olet aivan mahtava persoona <3

    Vastaa
  7. Teija 11.4.2012

    En osaa kommentoida koskaan, kenenkään blogia, mut joku merkki tähän on nyt pakko jättää. Olkoon vaikka: <3. Levollista yötä.

    Vastaa
  8. Gina 11.4.2012

    mulla on ollut kauhea vauvakuume jo pitkän aikaa. oon vasta 19, mutta haluaisin hypätä tulevien opiskeluvuosien yli, päästä naimisiin ja saada lapsia, viettää päivät lasten kanssa kotona. en edes seurustele, mutta haaveilen kotiäitiydestä ja häistä päivät pitkät. tämä teksti sai mut tajuamaan, että nyt pitää elää täysillä. koskaan ei pääse enää takas parikymppiseks, kun elämä on vielä edessä, uudet ihanat tuttavuudet uudessa koulussa ja jännät retket ystävien kanssa ilman vastuuta. kiitos :’).

    Vastaa
  9. stina 11.4.2012

    Heippa, omapupukkani oli noin pieni 20v sitten ja isosisko hyöri ahkerana apulaisena. On kiva lueskella blogiasi! Nyt meillä on mieheni kanssa aikaa.. ei ehkä kuulosta niin romanttiselle pestä höyrypesurilla kylppäriä yhdessä, mut sen jälkeen mennään syömään ja leffaan yhdessä. ym ja jne..Te varmaan silloin tällöin viette pikkuiset pieniksi hetkiksi hoitoon (ystävät, sukulsiset) ja nautitte toisistanne.. vauvaaika on niiin lyhyt, ihanaa kun jaat elämääsi nättinä siivuna meille tuntemattomille.Lämpimin ja iloisin ajatuksin Stiina.

    Vastaa
  10. Marika 11.4.2012

    Hieno ja hyvin tiivistetty teksti. Ymmärrän ajatustasi, vaikkei meillä lapsia olekaan. Onneksi tässä vaiheessa, sillä meillä on todella monta rautaa tulessa tällä hetkellä ja ihan liikaa stressiä elämässä. Kovasti odotetaan huoletonta aikaa. Sinänsä meidän olisi kai helppokin ottaa aikaa ja tehdä asioita kaksin, mutta jotenkin pää on niin täynnä ajatuksia ja huolia, ettei niissä hetkissä osaa olla mukana. Ajatuksen vapautta siis toivotaan! Onneksi helpotusta on luvassa, sillä sitä kestää, kun on jotain mitä odottaa. Ehkä teilläkin jo siinä hetkessä helpottaisi, jos olisi tiedossa seuraava kaksinkeskeinen hetki? Ja miten ihanaa se suunnitelmien teko onkaan! :)

    Vastaa
  11. Rillirousku 11.4.2012

    Kauniisti kirjotat. Niin totta joka ikisessä pikkulapsiperheessä, se on ihan vissi. Välillä kaipaa omaa aikaa, vapautta ja huolettomuutta. Silti ei ikinä, mistään hinnasta, luopuisi siitä mitä nyt on.

    Vastaa
  12. Sanna 11.4.2012

    Ihana maj!! Täällä myös yks onnellisen väsynyt kahden 4kk ikäisen vauvan äiti joka vannoi ettei veisi vauvojaan hoitoon ennen kuin he ovat jotain 1v ja nyt oon niin väsynyt että kysyin jo mummia ja vaaria ottamaan tytöt yhden yön hoitoon. (tätä ei voi tietenkään ääneen sanoa kun joku jo jossain syyllistää minua) mutta siitä viis. Äitikin saa olla väsynyt ja silti niin paras äiti! Jaksamista sinulle <3

    Vastaa
  13. Emmi 11.4.2012

    ihanaihanaihana – aivan upea postaus. Kiitos Maj :-)

    Vastaa
  14. Iida 11.4.2012

    Todella kaunis teksti, tästä tuli rauhaisa ja hyvä olo. Kiitos ihanasta blogista Maj!

    Vastaa
  15. Mrs Munster 11.4.2012

    Oot ihan asian ytimessa. Kun kahdesta tulee kolme, niin sen jalkeen ei mikaan oo niin kuin ennen ja siihen rytinaan ei osaa varautua, ei sitten millaan. Meilla ainakin on parisuhde muuttanu muotoaan ihan hirvean paljon ja sita yhteista aikaa on usein tosi vaikea loytyy – varsinkin kun tehdaan vastapaivina toita, ettei pikkusen tarvii menna hoitoon. Eras psykologi sanoi, etta parisuhteen vaikeimpina aikoina kannattaa laittaa muistilappu jaakaapin oveen, jossa lukee, etta parisuhde on tauolla. Ei siis loppunu, mutta odottaa siella taustalla sen aikaa, etta pikkuset kasvaa edes ihan vahan isommaksi.

    Vastaa
  16. julia 11.4.2012

    Voi ihana Maj, kyyneleet silmissä täälläkin luetaan sun tekstiä. Oot kyllä niin mahtava persoona ja ihminen ja kirjotat ihan uskomattoman kauniisti asioista. <3

    Vastaa
  17. noora 11.4.2012

    kauhea kunmuakin alkoi itkettää :( hyvä teksti. meijänkin tytär on parasta mitä meille on tapahtunut, mut kyllä sitä välillä kaipaa sitä vapautta ja että sai kunnolla aikaa parisuhteelle.

    Vastaa
  18. tarja 11.4.2012

    Ihana! <3 voimia!! tiedän mistä puhut.

    Vastaa
  19. Tiina 11.4.2012

    Ihana kirjoitus, mulla tuli ihan kyyneleet silmiin.

    Osittain siksi että en ehkä itse koskaan pääse kokemaan äitiyden onnea mutta osittain myös siksi että susta oikein huokuu se miten onnellinen olet.

    Vastaa
  20. Tiina 11.4.2012

    Voih. Ihan kirjoitit suoraan minun elämästäni tämän kirjoituksen. :) Kaksi pientä lasta täälläkin ja parisuhde pidetään kasassa niillä pienillä hetkillä. Elämä lapsiperheessä on tosi ristiriitaista: Haluaisi olla vapaa ja aikaa itelleen ja parisuhteelle, mutta sitten kuitenkin haluaa olla lasten kanssa joka hetkessä mukana. Tämä on hyvä blogi, kiitos siitä! :)

    Ja tsemppiä kevääseen pienten palleroiden kanssa.

    Vastaa
  21. Ansku 11.4.2012

    IHANA, LÄMMIN, KOSKETTAVA kirjoitus. IHANA. Kiits :)

    Vastaa
  22. Nanna 11.4.2012

    VOI ETTÄ!!! <3 Kyllä liikutuin minäkin tästä monen muun lukijan tavoin.Kiitos! Olet upea nainen!

    Vastaa
  23. IdaSofia 11.4.2012

    Kiitos ihanasta tekstistä. Olet varmasti mieletön äiti ja myöskin nainen! :) Halit sinne :)

    Vastaa
  24. Susanna 11.4.2012

    Voi ei! Kyllä mullakin tuli tästä kyynel silmään! Ja vahvistui entisestään se tunne, että omat pienet lapset on kyllä se mun suurin unelma.<3

    Vastaa
    • Susanna 11.4.2012

      Mun on pakko vielä kommentoida uudestaan, että tä sai mut oikeesti ajattelemaan. Oon nyt viimesen vartin kuunnellu Pistepistettä ja itkeny, ku haluan vaan olla jollekkin äiti. :’D

      Vastaa
  25. Tiia 11.4.2012

    Maj, sait minut itkemään. Niin kauniita sanoja <3

    Vastaa
  26. inkku 11.4.2012

    Pakko kertoa. Viikonloppuna vieraanani oli 34v tyttäreni joka lähti viihteellee. Heräsin joka tunnille kurkkaamaan kelloa, eihän mitään vaan satu. Klo 4 nukahdin rauhallisena , lapseni oli kotona:) Semmoista se äitiys in, ihanaa.

    ps. parisuhteelle on nyt aikaa.

    Vastaa
  27. sannnij 11.4.2012

    jotenkin sopi kun spotifystä soi samaan aikaan ”kaiken jälkeen olet kaunis” ja lopussa vielä ”valkoinen, laiva, on lastattu meillä”

    Vastaa
    • Eva 12.4.2012

      Voi se on ihana biisi Olavi Uusivirralta<3 Ja toden totta, siitä tulee nyt mieleen Maj :)

      Vastaa
  28. Mayo 11.4.2012

    Ihanasti kirjoitettu, Maj! Vaikka itse olen ihan täysin eri elämäntilanteessa juuri nyt, niin uskon – ja toivonkin- että nämä sun ajatukset, tulee vielä pulpahtamaan mieleeni sitten joskus tulevaisuudessa. Kiitos muutenkin kivasta blogista, joka herättää aina ajatuksia! :-)

    Vastaa
  29. Mirri 11.4.2012

    Ihan kun mun suusta <3

    Tätähän se arki ja elämä on, niin rakasta ja väillä niin raskasta.

    Vastaa
  30. reetta 11.4.2012

    Ihana Maj<3 Diego muuten näyttää aivan Repsulta tuossa yhdessä kuvassa!

    Vastaa
  31. -S- 11.4.2012

    Maj, ihana ja koskettava teksti, taas kerran. Olet kyllä varmasti todella upea nainen, koska jo tän bloginki perusteella susta välittyy niin aito ja lämmin kuva! Elämäntilanne on minulla tällä hetkellä kovin erilainen, mutta toivottavasti joku päivä saan itsekin olla äiti. Todellakin varmasti jotain, mitä ei vaihtaisi pois mistään hinnasta. Paitsi kuin ehkä ne univelat! :)

    Voimia arkeen, siihen tavalliseen, ihmeelliseen elämään!

    Vastaa
  32. kati 11.4.2012

    Heippa,

    en lue usein blogiasi, en ole äiti, enkä ole koskaan aiemmin kirjoittanut kommenttia sinulle. mutta tämä teksti oli todella kaunis ja koskettava, halusin vain sanoa.

    Vastaa
  33. Karoliina 11.4.2012

    Tähän ei voi 1- ja 3-vuotiaiden lasten äiti sanoa muuta kuin: aamen!:D ja hei kiva, elämänmakuinen blogi sulla.:)

    Vastaa
  34. S.E. 12.4.2012

    Voi Maj, itku pääsi täälläkin. Samat fiilikset ollut viimeisen vuoden. Lapsilla ikäeroa 1v5kk, eikä kaikki menneet ihan putkeen kuopuksen syntymän jälkeen. Helpolla ei meitä päästetty, mutta päivä päivältä naurua irtoaa enemmän ja itkua vähemmän (sekä äidiltä, että vauvalta ;) ) En enää yhtään ihmettele, että valvottaminen on maailman vanhin kidutuskeino.

    Vastaa
  35. . 12.4.2012

    Kuullostaa tuo lähinnä… no järkyttävälle. Kerro mikä se onni tuossa on? Ehkä olen liian ”nuori” ymmärtämään? Olen hukassa tämän asian kanssa, mutta jotenkin tuo äitys tuntuu todella oudolle ja epäpalkitsevalle ajatuksena.

    Vastaa
  36. Pärpi 12.4.2012

    Vau, aivan mielettömän hyvä kirjoitus. Itselläni pyörii lapset, perhe ja ura-asiat mielessä juuri nyt erittäin vahvasti, sillä täytän lauantaina 25 ja elämä on aivan toisenlaista kuin mitä ”suunnittelin” aikoinaan. Niin hyvässä kuin huonossakin. Ajattelin ennen että tässä iässä mulla on kiva työ, lapsia 1-2, oma koti, olisin naimissa jne. No, oon sinkku, ei naimisiinmenosta tietoakaan, eikä myöskään lapsista, tekemäni työ on kivaa mutta siltkään en tiedä on tämä ala se minun alani jne. Hirveä stressi asioista, vaikka ei tarttis olla… Pitäisi osata olla iloinen tästä elämästä mitä elän, ja useimmiten olenkin, MUTTA. Sitten se huoli ja murhe tulee. Tämä teksti valoi taas hieman uskoa siihen, että ne lapset eivät pyyhkiydy pois mun tulevaisuuden suunnitelmista, vaan niistä ehkä pikemminkin tulee se prioriteetti mitä ”kohti” suunnistetaan :).

    Vastaa
  37. Pikku pikku 12.4.2012

    Olipa kaunista ja rehellistä, elämänmakuista tekstiä. Oma elämäntilanteeni on aikalailla erilainen, mutta ehkä juuri siksi onkin niin mielenkiintoista lukea toisten arjesta. :) Diegossa on kovasti samaa näköä kuin Rebekassa, suloisia lapsia!

    Vastaa
  38. Miia 12.4.2012

    Tämä on kyllä niin totta!! Ihan samanlaiset ajatukset tälläkin puolella ruutua (:

    Vastaa
  39. Jenni 12.4.2012

    Oon jo pidempään lukenut sun blogia, mutta vasta tämä kirjoitus sai avaamaan kommenttiboxin. Nyt osuit asian ytimeen!

    Mä oon usein miettinyt, miltä mahtaa tuntua sitten kun lapset ovat kasvaneet. Palataanko me ”samoiksi vanhoiksi” vai ollaanko me ihan täysin muuttuneita? Muuttuneita varmasti, mutta kuinka paljon?

    Tsemppaukset arkeen, hyvin se sulla tuntuu sujuvan!

    Vastaa
  40. tintsu 12.4.2012

    Hei, mä en todellakaan siis ollut ainoa joka kyynelehti tätä lukiessaan.

    Kaunis ja koskettava teksti, äitiys on maailman ihanin asia, mutta samalla maailman rankin.

    Kiitos Maj. <3

    ps. Diego näyttää kasvaneen hienosti, komia pikkuinen :)

    Vastaa
  41. Tanja 12.4.2012

    Ihan samoja ajatuksia monesti täälläkin!

    Vastaa
  42. Lissu 12.4.2012

    Voih, osui ja upposi! Kolme alle kolmevuotiasta lasta takaavat sen ettei liikoja pääse kahdenkeskisestä ajasta nauttimaan. Ihan herkistytti tuo kirjoituksesi!

    Vastaa
  43. sisko 12.4.2012

    Oi, minulla ei ole lapsia enkä voi edes kuvitellä ymmärtäväni. Mutta aika hienosti sanottu. Ja minusta ainakin mielettömän rohkeaa tekstiä!

    Ihanaa, uneliasta, rakkaudentäyteistä ja aurinkoista kevättä!

    Vastaa
  44. PikkuMy 12.4.2012

    Ihan kun itse olisin kirjoittanut ;) Pikkasen piti kyyneliä vuodattaa… Joo joskus on kyllä ikävä sitä entistä mutta silti en ikinä vaihtaisi!!!

    Vastaa
  45. Mini Mommy 12.4.2012

    Ensimmäistä kertaa kommentoin, mutta nyt on ihan pakko! Taisit kirjoittaa mun elämästä (ilman sitä pientä koiraa ;) ) !

    Meillä on tosi samanikäiset lapset, just isosisko ja pikkuveli, ja pienin ollut koko elämänsä (2kk) flunssainen. Me ollaan todella väsyneitä, ja huoli pienimmästä on tosi kova!!!

    On ihan soopaa kun ihmiset sanovat: ”siinä ne kaksi lasta menee, missä yksikin!” Ehkä, jos ikäeroa on viisi+ vuotta, tai sitten muutaman vuoden päästä kun niistä on seuraa toisilleen.

    Haleja ja jaksamista! Tää lisääntyvä valo on kyllä ihan parasta, ja antaa energiaa väsyneimmänkin äidin päiviin <3

    Vastaa
  46. aurora_borealis 12.4.2012

    Oma pieni tuhisee tuossa lattialla, tai nyt jo ennemminkin juttelee omalla tavallaan. Välillä tuntuu, että halkeaa tähän äitiyden tunteeseen, riittääkö koskaan suojelemaan lastaan tarpeeksi, olemaan tarpeeksi äiti. Ja totta, alusta asti miettii, että hei, minä olen myös nainen, puoliso, vaimo, rakas. Päivittäin mietin, että haluan, että myös minua pidetään sylissä yhtä paljon. Välillä se unohtuu, liikaakin. Toisaalta, voin seurata omia vanhempiani, jotka nauttivat yhdessäolostaan nyt, kun ovat kahden, ja toisaalta, kuitenkin haluavat olla mahdollisiman paljon lapsenlapsen kanssa. Tsemppiä Maj, blogisi on ihana, ja vaikutat aivan ihanan lämpimältä ihmiseltä, tuollaisiin ihmisiin olisi mukava tutustua tämän uuden, ihmeellisen äitiyden keskellä <3

    Vastaa
  47. S 12.4.2012

    Kyyneleet silmissä ja itku kurkussa täälläkin. Olipas ihana kirjoitus, kiitos!

    Kahden alle neljävuotiaan nuorena kotiäitinä ja yhden rakkaan miehen vaimona eivät voisin ajatukset enempää samanlaisina päässä pyöriä. Muistan hyvin tuon läheisyyskiintiön täyttymisen siltä ajalta, kun nuorempikin oli vielä vauva. Nyt tuo tunne on jo vähän jopa unohtunutkin, mutta tämä palautti sen mieleen. Nykyään siitä kiintiöstä riittää siis miehellekin palanen :) Tänä vuonna on meidän kolmas hääpäivämme ja vihdoin ovat lapset niin isoja, että pääsemme tekemään edes ihan pikkuisen häämatkan kahdestaan :)

    Aurinkoista kevättä teidän perheelle!

    Vastaa
  48. Heidi 12.4.2012

    Oi, osasitpa kirjoittaa kauniisti tästä pikkulapsiajasta, joka kuulostaa niiiin tutulle täälläkin. Kyynel tuli silmään minullakin, kun kirjoitustasi luin ja voin samaistua tekstiisi ihan täysin. Semmoista se vaan on noiden pienten tirriäisten kanssa, joskus toivoisi, että niitä ei olisi olemassakaan, mutta sitten ne kuitenkin ovat niin älyttömän rakkaita, että ei niistä voisi koskaan luopua <3

    Vastaa
  49. Laura 12.4.2012

    En muista olenko kommentoinut koskaan kirjoituksiasi, jos en niin liityn sitten tähän ensikertalaisten joukkoon. Meillä on yksi lapsi ja eka vauvavuosi alkaa olemaan takana. Onneksi. Allekirjoitan tuon kaiken. Ennen kuin kommentoin sinulle, soitin anopille ja varmistin huomiselle illalle lapsenvahdin, kävin varaan leffaliput ja tein pöytävarauksen. Ihanaa <3 Kiitos blogistasi!

    Vastaa
  50. laukku 12.4.2012

    Hei! Oon jo piiiitkäään lukenut blogia mutten vielä ikinä kommentoinut. Nyt oli pakko koska tämä teksti sai mut kyyneliin. Itsellä yksi pieni kahdeksankuinen poika ja samat on mietteet, onko tää nyt se elämä mitä mä aina halusin? Mutta silti, ikinä en tätä vaihtais, en mistään hinnasta!

    Maj, sulla on ihana blogi ja jokainen postaus luetaan varmasti! Ihanaa, jatka sanaan malliin ;)

    Ihanaa kevättä teidän ihanalle perheelle! <3

    Vastaa
  51. millis 12.4.2012

    ihanan ajattelevaisia tekstejä kirjoittelet :) hyvää vastapanoa niille ”kävin tänään kahvilla ja sitten ostin uuden t-paidan”- teksteille, mitä muista blogeista saa lukea miltei pelkästään.. Kiitos että jaksat omistautua tämmöisille syvällisemmilekin jutuille!

    Vastaa
  52. R 12.4.2012

    Kiitos!

    Pyyhin täällä raskaushormoonihuuruissani kyyneleitä, kaunis teksti. Nyt jaksan taas uskoa että olemme valinneet elämällemme oikean suunnan.

    Vastaa
  53. Jaana 12.4.2012

    Sulla on niin kaunis ja ihana blogi! Täällä vauva-arkikin näyttää kauniilta, mutta jokainen meistä äideistä ymmärtää ettei se aina niin kaunista ja pirteetä oo. Hirmuisesti voimia ja jaksamisia! Hurja oot ku tän bloginki saat ylläpidettyä, ei mulla ois rahkeet riittäny ihan alussa kun vauva oli pieni. :)

    Vastaa
  54. m 12.4.2012

    Jotenkin ihanan rehellisesti kirjoitettu. Kun tuntuu, että monesti nuoret perheelliset kaverini eivät voisi ikipäivänä myöntää nuita asioita, vaikka noinhan se varmasti on. Että väsyttää ja kaipaa välillä aikaa ennen lapsia. Mutta toisaalta taas ei todellakaan antaisi mitään pois. Omat lapset on varmasti maailman rakkaimpia. Niitä odotellessa. Sitten joskus..:)

    Vastaa
    • Maj 12.4.2012

      No, nämät ovat varmasti aika arkoja asioita ja vaikeita myöntää joillekin :) Ja toisilla ei ole niin raskasta, kuin toisilla, en tiedä :)

      Vastaa
  55. Marre 12.4.2012

    Tuo vaihe on rankkaa mutta antoisaa. Mun lapset ovat jo isoja (3) mutta muistan ajan parhaana aikana. Parisuhde joutuu kyllä kovalle koetukselle tuolloin, pitäisi vaan keksiä jostain lastenvahti ja lähteä miehen kanssa reissuun ja olla vain nainen. Jos niin tekee niin parisuhde pysyy kunnossa ja lapsetkin ovat siitä onnellisia. Nyt minä elän taas yhtä parasta aikaani kun lapset ovat jo isoja ja on sitä omaa tilaa ja voi mennä ja matkustella ilman lastenhoito-ongelmia. :) Tsemppiä!

    Vastaa
  56. Susse 12.4.2012

    Sekin aika tulee kun olette jälleen kahdestaan, ja voi MITEN siitä osaakaan nauttia! Siitä kun löytää puolisostaan vielä ne jutut jotka oli siinä nuoressa miehessä johon rakastui. <3 Meillä lapsi muutti heti täysi-ikäistyttyään kotoa joten olimme vielä alle nelikymppisiä eli lähivanhemmuuden ja kasvatusvastuuajan jälkeenkin tulee upeita aikoja usko pois jolloin ehtii parisuhteestakin taas ottaa ilon irti. :)

    Tietystikään se ei sulje pois niitä tuikitärkeitä vaikka lyhyitäkin kahdenkeskisiä hetkiä tuossa ruuhkaisimmassa elämänvaiheessa.

    Haikeudella luen silti noista vauvantuoksuisista ajoista..

    Onnea teille sinne hienon perheen pariin. :)

    Vastaa
  57. e_m 12.4.2012

    Voi miten rehellisesti ja samalla niin äärettömän kauniisti kirjoitit! Täällä raskaushormoonit teki tehtävänsä ja nyt vollotetaankin sit taas vaihteeksi :)

    Vastaa
  58. Kaisa 12.4.2012

    Ihana teksti ja niin totta! Meillä oli samanlainen elämäntilanne vuosi sitten ja voin niin samaistua tunteisiinne. Nyt on kuitenkin jo ”helpompaa” . Mies ja nainenkin ovat taas löytyneet! :)

    Vastaa
  59. Susanna 12.4.2012

    huh,olipa tutun kuuloista :’) tässä kahden pienen lapsen kanssa joskus tuppaa unohtamaan itsensä,saati että muistaisi miestäkin helliä.. ehkä vielä joku päivä,nyt nautitaan pikkuvauva ajasta ja pienestä taaperosta ! :)

    t. susanna ja isoveli 1v8kk ja pikkusisko 1kk <3

    Vastaa
  60. Netta 12.4.2012

    Hermo-itkua, yliväsymystä. Lukuisten yritysten jälkeen luulin saavani tyttäreni(4kk) nukkumaan. Luin tekstisi alun. Tyttäreni heräsi, vaati tuttia. Otti, mutta kiskaisi sen heti kädellään irti. Laitoin takaisin, hän hymyili väsyneesti. Annoin tutin hänen käteensä, hyssyttelin häntä rattaissa, myöhemmin sylissä, laitoin hänet rattaisiin katsomaan pyykkien viikausta, kylppärin siivousta. Tekstisi oli mielessä, miten se jatkuisi? Kävin vähän aikaa jatkamassa tekstisi lukua tyttäreni ollessa sylissäni, itkin. Kohta itki tyttärenikin – hän ei viihtynyt paikallaan. Kokeilin taas nukkumaanlaittoa, sain olla taas antamassa tuttia ja pukkaamassa rattaita. Lauloin. Taas tyttäreni nukahti heräten heti perään. Kohta onneksi nukahti uudelleen. Tulin lukemaan tekstisi lopun, itkien taas. Meinasin lähettää miehelleni viestiä töihin, etten jaksa, mutta mitä se auttaisi. En vaihtaisi kumminkaan. <3

    Vastaa
  61. E 12.4.2012

    Tekstisi kosketti todella. Olen itse saman ikäisten lasten äiti ja puit hyvin sanoiksi sen millaista on olla kahden pienen äitinä. Vaikka väsyttääkin ja pitäisi riittää moneksi, en vaihtaisi mitään pois. Elämä on tullut kaiken kaikkiaan rikkaammaksi, vaikka on paljosta myös luopunutkin, ainakin toviksi, kuten niistä romanttisista iltakävelyistä oman miehen kanssa. Hellyyttä voi kuitenkin osoittaa pienillä eleillä ja kosketuksin. Toista ei pidä eikä tarvitse unohtaa, paljoa ei tarvita osoittamaan rakkautta. Nautitaan onnestamme :)

    Vastaa
  62. Katri 12.4.2012

    Ihanasti kirjoitettu! Tämä äiti vuodatti parit kyyneleet, niin hyvin osui ja upposi :)

    Vastaa
  63. Laura 12.4.2012

    Kiitos tästä, helpotti oloani ja juuri tämänaamuisia fiiliksiäni! Luen tän varmaan joskus uudelleen, kun tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan.

    Nimim. ”Tänä aamuna klo 03:28 herännyt kahden kuukauden ikäisen vauvan äiti, joka klo 05:07 tuijotti itkuisin, väsynein silmin vessan peiliin ja mietti, oliko tämä sitä mitä halusin.”

    Vastaa
    • Maj 12.4.2012

      <3 Tiedän miltä susta tuntuu. Äitini kutsui minua joskus pahimpina unettomina aikoina haamuksi :")

      Vastaa
  64. kalamuija 12.4.2012

    Totta joka sana. Nyt vaan tsemppaatte ja revitte aina valilla sita yhteista aikaa. Ja iltaisin yritatte jaksaa huomioida toisianne. Kylla se parin kolmen vuoden paasta helpottaa:) Lopussa kiitos seisoo. t. trebarnsmamma

    Vastaa
  65. vanilja 12.4.2012

    <3

    Vastaa
  66. Johanna 12.4.2012

    Aivan ihanasti kirjoitettu teksti. Minä jäin lukemaan vähän tippa linsissä. Niin samoilla ajatuksilla eletään täälläkin. Nyt kun meitä on kolme, niin mikään ei oo enää ennallaan vaikka tavallaan mikään ei ole kovin paljon muuttunut. Tätä ei vaihtais pois vaikka väsymys on välillä aikamoista. Mulla ja miehellä oli hääpäivä tammikuussa, vieläkään ei olla päästy sitä yhdessä juhlistamaan edes yhdeksi yöksi. Joka ilta mietitään, että pian päästään, toivottavasti se pian ois oikeesti pian=) Ennen äidiksi tuloa oon seurannut sivusta niin monen rakkaan ystävän vauva-arkea ja perhe elämää nyt vasta kun itse on äiti ymmärtää mitä tämä on. Uusi elämä johon on totuttelemista, ei tätä vaihtaisi mihinkään vaikka välillä ihmetyttää että tätäkö me haluttiin. Jaksamista ja ihania hetkiä teille pikkusten ja toistenne kanssa, äkkiä ne onkin jo isoja! =)

    Vastaa
  67. T 12.4.2012

    Loistavasti kiteytetty ajatukset, joita omassa päässänikin olen pyöritellyt viime aikoina. Ihminen jotenkin aina kaipaa sitä, mikä ei juuri sillä hetkellä ole saatavilla. Ennen lapsia oli aikaa parisuhteelle, mutta kaipasi kuitenkin niitä lapsia. Nyt kun ne lapset on, niin kaipaa puolestaan sitä parisuhdeaikaa. :) Ja juurikin tuo äitiyden mukanaan tuoma suuri vastuu on välillä jotenkin niin musertavaa ja pistää kaipaamaan sitä aikaisempaa huoletonta elämää, jota ei koskaan enää takaisin saa.Toisaalta taas joka päivä mietin, että en voisi olla tämän onnellisempi <3 T: kahden taaperon äippä

    Vastaa
  68. misu 12.4.2012

    tsemppiä, tiedän tunteen vaikken varmaan vielä läheskään, kun meillä noita maailman tärkeimpiä on (vasta) yksi :) onneksi ne hienot hetket on niin mahtavia että niiden voimalla jaksaa valvoa ja syöttää ja pukea ja ja ja .. hih.

    Vastaa
  69. Niina 12.4.2012

    Erittäin ihana teksti. En omista lapsia ja parisuhde on retuperällä mutta kyyneleet valui tätä lukiessa. Kiitos. <3

    Vastaa
  70. Ellu 12.4.2012

    Joskus sitä vaan tuntee itsensä niin huonoksi äidiksi kun puoli vuotta (mun tapauksessa vasta puoli vuotta) unettomuutta on tehnyt tehtävänsä ja sitä menettää hermonsa tai saa hysteerisen itkukohtauksen. Erittäin huonon viime yön jälkeen, tämä teksti teki niin hyvää ettet Maj uskokaan. Ja kaikki nämä kommentitkin…

    Silti, en vaihtas päivääkään. <3

    Vastaa
  71. Elma 12.4.2012

    Kommentoin harvoin, koska usein minusta tuntuu että tekstissäsi tai viimeistään kommenttiloorassa on sanottu kaikki. :) Mut nyt kolahti sitten niin kovaa, että päätin kirjoittaa edes jotain ja lukea muiden kommentit vasta sitten. :D

    Olen ajatellut usein viimeisen kahdeksan vuoden aikana tätä asiaa. Joskus tuntuu todella hassulta odottaa elämää kahdenkymmenen vuoden taakse, kunnes saamme olla jälleen kaksin. Täysin huoletonta päivää ei ole tainnut montaa olla, muttei myöskään aikaa tai tarvetta ajatella elämän tarkoitusta tai ahdistua tyhjyydestä. Mikään ei kasvata ihmistä siten kuten vanhemmuus, jos sille osaa ”oikein” antautua. Mikään muu ei synnytä samanlaista onnen täyttymystä kuin oma lapsi. (En silti sano, etteikö lapsettoman elämä voisi olla rikasta, en todellakaan.)

    Maj, minusta sinä olet todella reipas (!), älykäs ja kaunis äiti. Positiivinen elämänasenteesi tekee blogistasi todella koukuttavan. Monista valintoihisi liittyvistä anonyymien kirjoittelijoiden kotkotuksista huolimatta olet aina yllättänyt kärsivällisyydelläsi ja lämmölläsi.

    Tässä nyt tällaisia sekalaisia ajatuksia keskeltä omaa hulinaani. Mukavaa kevättä teidän suloiselle perheelle!

    Vastaa
  72. Pallo 12.4.2012

    Tää on niin mun elämästä.. :) 2 v lapsi, 8 h työpäivät, 7kk raskaana, 2 koiraa (toinen pentu), mies koulussa sekä töissä.. ja lähes joka päivä tuntuu että on ikävä omaa miestä jonka viereen menen nukkumaan! ehkä sitten joskus on sitä yhteistäaikaa.

    Vastaa
  73. Maria 12.4.2012

    Olen lukenut pitkään blogiasi ja nyt vasta kommentoin ekaa kertaa. Tää teksti oli aivan ihana, se sai kyyneleet silmiin ja kylmät väreet selkäpiihin. Odotan ensimmäistä lastamme, jonka olisi tarkoitus tulla maailmaan lokakuussa. Odotan innolla ja kauhulla tulevaa, tämän tekstin ansioista taas hiukan enemmän, kiitos Maj, olet ihana! <3

    Vastaa
  74. tanttu 12.4.2012

    blogimaailman kaunein kirjoitus, mitä olen koskaan lukenut! itku tuli…

    Vastaa
  75. Juulinen 12.4.2012

    Pistää hymyilemään toi teksti, niin hyvin muistan itsekin nuo vauva ajat, vaikka omista lapsista nuorinkin on jo 7 vuotias. Viisi lasta, seitsämän vuoden sisään ja kieltämättä siellä oli hetkiä kun tuntui että on ihan kadoksissa, oli huonoja päiviä, ihania päiviä, upeita päiviä ja sit yht`äkkiä laitoinkin viimeisintäkin jo koulumatkalle. Voi sitä haikeutta ♥ ja luopumisen tuskaa. Ja nyt vois sanoa että noita päiviä kyllä kaipaa hetkittäin todella paljon, ne oli jollain tavalla kuitenkin niitä ikimuistoisimpia ja kun tahti vaan vuosien varrella kiihtyi ja kiihtyi niin hetkittäin on mukava palata ajatuksissa takaisin noihin hetkiin.. Siksi tätä blogia onkin hauska lueskella, löytyy vähän jokaiselle :)

    Vastaa
  76. Laurell 12.4.2012

    Ei voi muuta sanoa kuin <3

    Olette niin valloittava perhe :)

    Vastaa
  77. Ellu 12.4.2012

    Pakko vielä kysyä, sun kihlasormuksesta, että onks sun sormet ”laihtunut” raskauden jälkeen vai oletko myös niitä äitejä, joita ei kotosalla tai arjessa muutenkaan pahemmin sormus sormessa näe? :-D

    Vastaa
  78. Jeppe 13.4.2012

    Kyynel silmässä luin :) Oma puolivuotias nukkuu tuolla. On se jännä, miten kaikesta huolimatta koko ajan tiedostaa, että tätä aikaa tulee hirvee ikävä!

    Vastaa
  79. J 13.4.2012

    Täällä sokerirasituskokeessa odotellessani luin tämän ja kyyneleitä sai nieleskellä. Ensimmäinen vauva tulossa ja jo nyt on ennättänyt miettiä tuota ”meillä ei oo enää koskaan kahdenkeskistä aikaa”. Niinhän se on, että se kahdenkeskinen aikakin muuttuu väistämättömästi kun lapsia saadaan. Toivottavasti parisuhde kestää sen ja on tukijalkana niissä väsyneimmissä ajoissa. Ihan hirmuisesti lämpimiä ajatuksia teidän pienelle perheellenne <3

    Vastaa
  80. Paula 13.4.2012

    Elämänmakuista ja rikasta teijän elämä! Haaveilu ja unelmointi ja menneiden muistelu on mun mielestä aina piristävää vaativassa elämänvaiheessa. Hyviä hetkiä teille sinne arkeen! <3

    Vastaa
  81. Jann 13.4.2012

    Maj, sun blogi on niiiin ihana kun oot niin aito ja rehellinen!

    Toki ymmärrän ajatukset siitä, että blogi on varattu kivoille jutuille ja halutaan tuoda vaan iloisia asioita ihmisille, mutta kyllä se piristää lukea sitten taas sun ajatuksia, jotka oikeesti kertoo mitä ajattelet ja tunnet. Se on niin välitöntä ja koskettavaa, niin paljon enemmän kuin kivat ja kauniit kuvat ja tarinat, joista aina puuttuu se toinen puoli todellisuutta.

    Kun itse vielä on hetki aikaa siihen lapsiperhearkeen, on hienoa päästä hieman kurkistamaan toisten arkeen ja mieluiten just niin, että näkis kaikenlaisia puolia siitä arjesta. Koska se kuinka ihanaa, täydellista, mahtavaa yms. kaikki on, saa kyllä kuulla ihan tarpeeks kaikkialta eikä siitä tule useinkaan sellainen olo, että ois nähnyt jotain aitoa. Niitä parhaimpiakin juttuja uskoo/kokee aidoksi paljon helpommin, kun tuntuu, että se kuva, mitä kertoja välittää oikeasti vastaa ees jollain tavalla sitä koko todellisuutta. Vähän vaikea selitys :D Tää oli positiviinen kommentti, jos se ei tullut selväksi! Hieno kirjoitus, kiitos!

    Vastaa
  82. Juttis 13.4.2012

    Kiitos Maj tästä, itse tässä raskaana ensimmäistä kertaa ja en vielä osaa edes kuvitella miten paljon tämä elämääni muuttaa. Tiedän, että se muuttuu totaalisesti, mutta sen tuntee vasta, kun itse pääsee kokemaan. Sydämessään tietää, että näin haluan kaiken menevän ja toivon, että meille tulevaisuus on suopea. Pelkään, että jotain kamalaa tapahtuu, että perheeni sairastuu, joku menehtyy tai voi huonosti psyykkisesti.. Mutta ei oikeasti kannata pelätä (ainakaan koko ajan), ettei jää hyvä elämä elämättä.

    Vastaa
  83. Pee 13.4.2012

    Osuva kirjoitus! Joskus viikonloppuaamuisin mä jopa sanoin miehelle että ”älä koske” vaikka hän olisi vaan vähän silittänyt, kun läheisyyskiintiö oli niin 110% täynnä vauvan (ja pitkän täysimetyksen) vuoksi. Ja on se aika täynnä vieläkin, mutta parempaan päin ollaan jo menossa (tuo mun kovaa vauhtia ryömivä vauvani on jo 8,5 kk). Kirjoitit kyllä niiiin hyvin. Hetkittäin kaipaa sitä vanhaa huolettomuutta, mutta oikeasti rakastaa lastaan äärettömän paljon ja tekisi ihan mitä vaan hänen vuokseen. Tätä mä halusin ja onneksi sen sain. <3

    Tsemppiä teille! :)

    Vastaa
  84. Lähiömutsi 13.4.2012

    Kirjoitin hiljattain samasta aiheesta. Tosin raffiin lähiötyyliin – sinä osasit pukea ajatukset kauniiksi sanoiksi. Mua ottaa kupoliin, kun jengi sanoo, että ”vuoden päästä se helpottaa”. En tahdo vain odottaa, että tämä ja tuo vaihe menee ohi. Tahdon nauttia lyhyestä vauva-ajasta. Mutta samalla myös omasta ajasta ja parisuhteesta. Täytyy kai karsia yöunista vielä muutamat tunnit lisää.

    Vastaa
  85. Liisa 15.4.2012

    Todella kaunis teksti<3<3 Veit varmasti ajatukset monen vanhemman mielestä, sanat monen vanhemman suusta. Niinhän se on, tämä pienten lasten vanhemmuus on parasta mitä elämässä koskaan voi olla. Näin suurta rakkauden määrää ei todellakaan pysty edes kuvittelemaan, ennen kuin itse saa kokea vanhemmuuden. Samalla tähän liittyy myös paljon tuskaa; kun on saanut jotain, jota niin äärettömästi rakastaa, menetyksen pelko on aina läsnä. Välillä se painuu taka-alalle, mutta on silti aina äänettömästi läsnä. Oman minuuden "kadottaminen" etenkin vauvavuoden aikana vaanii myös. Miten jaksaa huomata vielä puolisoakin, kun koko päivän on ammentanut itsensä lähes tyhjäksi jo omille rakkaille lapsilleen?

    Nyt kuitenkin kun lapset ovat "jo" 5v ja 7v, se "minuus" nostaa sieltä yhä enemmän ja enemmän päätään. Huomaan taas nauttivani elämästä myös oman itseni kautta, huomioivani miestäni enemmän ja nauttivan taas hivenen verran itsekkäämmästä elämästä. Nyt iltaisin on jo ihan oikeasti omaa aikaa kun lapset nukkuvat, sillä nyt he todella nukkuvat, ihan koko yön, kertaakaan heräämättä. Äitiys ja lapset ovat elämäni suurin rikkaus ja rakkaus. Samaan aikaan on ihana huomata, että täällä kaiken äidillisen rakkauden alla olen edelleen MINÄ ja voin taas välillä elää ihan itsellenikin, edes hetken aikaa.

    Rakkautta ja voimia Maj perheellenne ihanaan ja samalla niin rankkaan elämänvaiheeseen<3<3<3

    Vastaa
  86. Sipe 15.4.2012

    Minulla ei ole vielä lapsia, enkä koe vielä ajankohtaiseksi ajatella näitä asioita, mutta tämä postaus palautti mieleeni yhden äitini lausahduksen jo kauan aikaa sitten. Olimme veljeni kanssa tuolloin yläasteikäisiä, ja vanhemmat tekivät lähtöä viikon lomalle Lappiin. Siinä sitten lähtötohinoiden keskellä äiti huokasi ihan onnesta sykkyrällä että ”Onpas ihanaa että lapset on jo niin isoja että ne voi jättää ihan keskenään viikoksi kotiin!” (niistä kotibileistä ei äiti koskaan saanut tietää mutta…) Että vaikka kuinka ne nappulat haluaisi aina pitää pieninä palleroina, niin ehkä se kuitenkin jonain päivänä tuntuu helpottavalta, kun ne onkin jo isoja (:

    Vastaa
  87. Maj 16.4.2012

    <3 Mä en oikeasti tiedä, mitä sanoa. Kiitos näistä aivan mielettömän ihanista kommenteista, olette niin upeita. Kirjoitin tekstin vauvan nukkuessa olkapäälläni, täysin spontaanisti ja ehkä siitä juurikin siksi tuli niin rehellinen <3

    Vastaa
  88. Kahden pienen äiti 18.4.2012

    Sun kaunein kirjoitus ikinä. Ja niin totta :´)

    Vastaa
  89. jj 25.4.2012

    Itku tuli kun tätä tekstiä luki.. vaan niinhän tuo on näköjään tullut muillakin

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *