Eilen herättiin super-aikaisin aamulla ja lähdettiin ajelemaan Helsinkiin, silä meillä oli aika kunnianhimoiset tavoitteet ehtiä moneen paikkaan yhdessä päivässä. Rebekka jäi mummulaan hoitoon, mutta Diego pakattiin mukaan turvakaukaloonsa takapenkille :) Päivä oli pitkä, mutta oikein antoisa ja aika paljon ehdittiinkin. Lapsimessut ylittivät ainakin mun odotukset ja niistä tulee juttua lisää vielä ensi viikon alusta. Oikeasti mulla on niin paljon kaikenlaista kerrottavaa, jaettavaa, kuvattavaa, ideoita jajaja… Mutta juuri nyt aikani on vähän rajallista. Meinaan pakahtua.

 

Hätäisesti automatkalla lakatut kynnet. Diorin viime kesän lookissa ollut Paradise-sävy on kohta loppu (se on ihan lempparini) enkä taida saada sitä lisää mistään :/

 

Löysin kaapistani jotain vaatetta niiden kotivermeiden tilalle, joku siellä varmasti ehtikin jo hiukan huolestua, että lähden matkaan siinä pinkissä jätti t-paidassani. Kerrankin muuten sää suosi meitä, aurinko paistoi ja tuuli tuiversi hiuksia.

 

Käytiin tasan kolmessa liikkeessä ja syömässä tuolla Cafe Esplanadilla. Sitten pitikin jo jatkaa matkaa kohti Messukeskusta.

 

Kiireesti kaupunkireissun jälkeen autolle… Eikö ole aika jännittävän näköinen laatikko tuolla vaunujen alakerrassa, sitä ei ostettu ainakaan Zarasta ;)

Messujen jälkeen oli pakko vielä käydä kurkistamassa kavereiden uutta upeaa asuntoa… Kiitokset minun Nokia Lumialleni, ohjasit meidät hienosti kohteisiin!

 

Oltiin hakemassa Rebekkaa vasta yhdeksän jälkeen. Olin (ja olen) edelleen tosi flunssainen ja varmasti siitäkin syystä ihan finito.

 

Pysykää ”linjoilla” sillä palaan vielä tänään illalla kasvohoito-postauksen merkeissä. Juttua on myös pikapuolin tulossa Lapsimessuista, uusista Mikk-Linen haalareista, luonnon kosmetiikasta, Artekin ostoksista ja vaikka mistä! Ja aina te voitte myös kommentoida ja ehdottaa postausaiheita! Mikä olisi seuraavan viikon teema?

 

-Maj

 

 

 

 

 

 

Suositellut postaukset

0 Comments

  1. sinnasofia 29.4.2012

    Tee postaus Diegon vaatteista :) ?

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      No teen! :)

      Vastaa
  2. Salaattifani 29.4.2012

    Heippa Maj!

    Aikaisemmassa postauksessasi näkyi jotakin herkkusalaattia..

    Oletko jakanut siihen ohjetta? Olis nimittäin vappuherkkuohjeille käyttöä pikapuoliin? ;)

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      En vielä, mut laitan ohjeen siitä salaatista tänne, kun on niiin paljon toivottu :)

      Vastaa
  3. kalamuija 29.4.2012

    Ihanan kevainen Hki.. kaipaan sinne!

    Ja myøs lapsimessuille. En ole moneen vuoteen paassyt. Mun lempimessut.

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      No ens vuonna sitten?

      Vastaa
  4. Piia 29.4.2012

    Eikö rebakka halunnut tulla mukaan lapsimessuille? :) olis varmasti tykännyt

    Vastaa
    • Maj 29.4.2012

      Varmasti olisi tykännyt, mutta 13 tunnin päivä olisi ollut liikaa… Lähinnä ajateltiin meidän hermo-parkoja!

      Vastaa
  5. Iia 29.4.2012

    Hölmö kysymys, mutta mistä Miikan nahkatakki mahtaa olla peräisin? Etin miekkoselle samantyylistä hupulla varustettua nahkatakkia.. :-)

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Ostettiin se toissa kesäiseltä Tukholman reissulta, ihan vaa Carlingisista :)

      Vastaa
  6. Piia 29.4.2012

    Ihana päivä näytti teillä olevan. Rakastan niiiiin Helsinkiä, tuli kova kuume päästä siellä käymään!!! Innoissani odotan lisää Hesan-postauksia.

    Toivottavasti olosi paranee pian!

    Ps. Minäkin kaipaisin salaattiohjettasi vapun vieraiden tarjoiluun…

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Vapuks ei kyllä millää enää ehdi, mut se on tulossa… :)

      Vastaa
  7. Laura 29.4.2012

    Hame! Ihana! Mistä olet sen hankkinut?!?!?!

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Mangosta :)

      Vastaa
  8. HannaK 29.4.2012

    Voi, olipas sinulla ihanan keväisen chic asu, kaunis erityisesti tuo puolihame :)

    Terveisin lukijasi, joka kävi blogisi innoittamana Beauty Putiikissa hieronnassa ja oli kovin tyytyväinen!

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Kiva kuulla :)) Ja iso kiitos!

      Vastaa
  9. Lis 30.4.2012

    Ihmetyttaa aina etta sina olet viimeisen paalle pukeutunut ja Miika on aina todella rennolla lookilla matkassa :). Han voisi ehka vahan panostaa kauniin puolisonsa rinnalla!

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      No äläs nyt, Miikalla on vain rento tyyli :) Collegehousut ja kauluspaita :D

      Vastaa
  10. A 30.4.2012

    Mä en ole nykyään ollut kovin kiinnostunut mistään meikkiasioista, koska iho ei kestä jatkuvaa meikkaamista. Nyt viikonloppuna tulit kuitenkin mieleeni, kun yritin meikata itseäni illanviettoa varten ja piilarit olivat loppu! Normaalisti silmämeikki on hyvin vähäistä (jos sitä on) laseja käyttäessä, mutta iltamenoja varten olen tottunut tekemään vähän vahvempaa… Olisiko siis jotain meikkivinkkejä miinuslaseja käyttävälle?

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Ei ehkä tähän hätään… Miinuslasithan pienentävät silmiä, joten silloin voit korostaa niitä tummemmalla luomivärillä, ryhdikkäillä rajauksilla ja runsaalla ripsarilla :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *