Lounasta laiturilla, istuskelua keinussa päiväunien aikaan. Kamera tietysti kotona. Mutta illalla napsin senkin edestä kuvia. Sillä olihan tämän kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä merkittävä. Teinit menivät uimaan vaatteet päällä ja joku otti jo bikineissä aurinkoa. Mun mielestä ei kuitenkaan ollut vielä ihan niin lämmintä.

 

Velipoika huilaamassa.

 

Sillä aikaa lastenhuoneessa…

 

Sisko odotteli, että lähdettäisiin ulos.

 

Isompi salkku on Samuelin ristiäislahja.

 

Sitten hän heräsi.

 

Pikkutonttua taisi jo turhauttaa, kun hän yritti kiivetä itse yläsänkyyn.

 

Treffit meidän pihalla kuudelta, aika lähteä.

 

Mukavassa asussa. Taas ne housut. 

 

Tralaa, matka jatkui pihalta puistoon.

 

Pojat on poikia.

 

Jo pienetkin.

 

Hiekkalaatikon ainoa tyttö, mutta sitäkin tomerampi.

 

”Me tykätään susta, kun sä oot niin söpö.”

 

Leikitään yhdessä.

 

kohta koittaa kotiinlähdön aika, hiekkapuurosta ei tule maha täyteen.

 

PAKENEN, ette saa kiinni! Ei kotiin vielä!

 

Ainoa liikkumaton kappale saa suukon.

 

”Hei, miten mut tänne huijattiin ja mutsi laittoi vielä vyötkin kiinni, surkeeta!”

 

Puuro maistui kaiken pihalla riehumisen jälkeen tosi hyvältä. Lisää näitä päiviä, kiitos.

Illalla tuli vielä puhelimeen viesti, että pojat olivat sanoneet, että ”Rebekka on niin söpö tyttö, että me ollaan sille kivoja”

Aika liikkistä<3

 

-M

 

 

 

 

0 Comments

  1. Veera 21.5.2012

    Rakastan rakastan rakastan ulkoilua tässä mahtavassa säässä mikä tänäänkin on ollut! Puistossa on ihan parasta olla ja lapset on niiiin tyytyväisiä kun saavat puistossa temmeltää! :-)

    On kyllä liikkispoikia, kun tuolleen sanoivat! :-)

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      Ne on ihana poikia ne <3 Totta, lisää tämmösiä kelejä!

      Vastaa
  2. Antonia 21.5.2012

    Liikkikset pojat! :) Blogissani on sulle haaste. :)

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      Thänks, pitääpä käydä kurkkaamassa :)

      Vastaa
  3. inkku 22.5.2012

    Olipas teillä ihana päivä! Kivoja kuvia jälleen kerran. Oliko siinä taulun alla teippaus, siistin näköinen?

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      On se teippaus, Miikan virittelemä :))

      Vastaa
      • Pauliina 23.5.2012

        Hei, tosi mageen näköinen toi teippaus taulun alla. Miten se on tehty, olis kiva saada samanlainen ;-)

        Vastaa
  4. Roxy=) 22.5.2012

    Olipas kiva nähdä Samuelilla tuttua kuosia, nimittäin tuo musta-valkoinen bambi body. Ostin nimittäin meidän tulokkaalle samaa kuosia olevan potkarin ja ostaessa mietin, että tekeekö bambit siitä jotenkin tyttömäisen vaikka väri sinänsä sopiikin pojalle. Mutta hyvältä näyttää pojan päällä. Meille siis poika tulossa. =)

    Samalla ostin itselle samaisesta kuosista puna-valkoisena pipon. =)

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      No Hej, sopiii mainiosti mun mielestä pojalle ja varmasti myös tytölle :) Bambihan on poika, sitäpaitsi :D

      Vastaa
  5. Marre 22.5.2012

    Kun luin ton kuvatekstin ”velipoika huilaamassa”, aattelin jotenki heti, että tarkotat sun veljeä.. No, katoin sit vähän tarkemmin noita vaatteita ja päättelin fiksuna tyttönä, ettei sun söpis-veli nyt kuitenkaan ehkä ihan noin pukeudu vaikka hieno bambi-paita onkin :D Täytyy myös vielä tässä samalla sanoa, kun niin harvoin blogiasi kommentoin, että piristät sekä inspiroit näillä kirjoituksillasi ja teillä on ihana perhe :) Kivaa ja aurinkoista kesää!

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      Heh, vois mun veliki kyllä varmaan pukeutua noin :D :D Toi body on tosi söpis, Samuel sai sen lahjaksi mun kummitytön perheeltä <3

      Vastaa
  6. marika 22.5.2012

    nää sun postaukset on vaan niin älyttömän ihania :) tulen aina hyvälle tuulelle kun luen näitä! ihanaa kesän alkua teidän koko perhelle!

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      Olipas ihana kuulla <3

      Vastaa
  7. SP 22.5.2012

    ahh, nyt on pakko kommentoida ekaa kertaa! siis tämä sinun blogi on niiiin ihana (<3<3) Kirjoitat niin sujuvaa tekstiä, kuvilla piristäen, että eihän tätä voi olla lukematta :D Ihan huomaamatta blogisi lukeminen on tullut minulle jo ihan arkipäiväiseksi "rutiiniksi." On ihanaa huomata miten jaksat melkeinpä päivittäin kertoa täällä kuulumisia, vaikka varmasti sinulla on siellä muutenkin kädet täynnä töitä, kun lueskelen juttujasi ja katselen kuvia perheestäsi niin ainakin tänne ruudun toiselle puolelle ihan huokuu sellainen hyväntuulisuus ja mahtava elämänasenne! :)) Kiitos!

    Työskentelen itse täällä Itä-Suomessa marimekossa, ihana huomata kuinka sisustat kotiasi meidän tuotteilla ;)

    Ihanaa kesää tampereelle! :-))

    Vastaa
  8. Nina 22.5.2012

    Ihanaa kun on lämmintä! Mikä on tuon kirjan nimi, jota R lukee? Meillä oli se kirjastosta lainassa enkä muista sen nimeä. Jäi kovasti esikoisen mieleen, joten olisi kiva lainata uudelleen… Aurinkoista viikkoa teille!

    Vastaa
  9. L 22.5.2012

    Kiva postaus! Ihmettelen vaan, miten joku äiti antaa lastensa kasvokuvia kaverinsa kaupalliseen blogiin julkaistavaksi?! (Lapselta itseltään lupaa ei voi kuitenkaan kysyä, kun ovat vielä niin pieniä.)

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      No tuota, mitä vahinkoa ajattelisit, että heille tästä koituu?

      Vastaa
      • L 22.5.2012

        No, netissä liikkuu niin kummallista porukkaa, että periaatteessa mikä vaan on mahdollista. Kuvia kopioidaan luvatta, haukutaan palstoilla, jne.

        Entäpä jos yläasteella nämä kuvat tulevat vastaan kiusaamistarkoituksessa? (Cyberbullying on esim. jenkeissä jo iso ongelma kouluissa. Kiusaajat toimivat sosiaalisen median kautta, levittelemällä kuvia ja herjauksia eri foorumeissa.)

        Entäpä jos ko. lapset kuuluvat aikuisina ihmisiin, jotka ovat tarkkoja yksityisyydestään verkossa. Meitäkin on :) (ei lasten kuvia edes facessa niin kauan kuin eivät itse ole riittävän ”tiedostavia” päättämään niiden julkaisusta – eikä oma elämä muutenkaan esillä netissä.)

        Tämä kaikki on tietysti vain spekulaatiota ja toivottavasti kuulun liian varovaiseen ääripäähän. Eli ehkä ”hyvä” voittaa netissä ja myös lainsäädäntö aikaa myöten paremmin kehittyy yksilön turvaksi nettisisällöissä.

        Vastaa
        • Tiina 24.5.2012

          Hyvä pointti! :)

          Vastaa
  10. Rode 22.5.2012

    Hehheh, mulla latautui kuvat hitaasti. Ehdin jo luulla ”velipoika huilaamassa”-kuvan tähteä joksikin toiseksi velipojaksi. ;p

    Mistäs on kotoisin tämä (ilmeisesti) kännykkäpussukka?

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      Se on äitienpäivälahja, kun mulla meinaa kännykkä lentää laukusta (tai kädestä) joka käänteessä, niin tossa kotelossa se ”säilyy” paremmin :)

      Vastaa
  11. Myy 22.5.2012

    Kiitos ihanasta blogistasi, ja upeista kuvistasi! Minulla olisi pieni toivepostaus. Itselläni kuoli 12-vuotias ”lassie” koiravanhus viikonloppuna, raukka meni huonoon kuntoon, joten päätin päästää kärsimästä. Ennen aina tuskissani imuroin koirankarvoja pois, nyt en raaski niitä imuroida kun ovat muistoja :( Muistelen hämärästi teillä kuolleen joskus vanha koiranne? Vai olenko väärässä? Toivoisin postausta siitä, miten jaksoitte ja pärjäsitte ilman koiraa.

    Vastaa
  12. emmi 22.5.2012

    Miten ihanaihana hyvänmielen-postaus :)! Huomasin tuossa, että sivun oikeassa laidassa olevat tiedot perheestänne kaipaavat pientä päivitystä :) En edes ollut huomannut koko asiaa ennen tätä päivää, joten asian korjaamisessalkaan tuskin mikään kiire on! Ajattelin vain sanoa, jos se on jäänyt epähuomiossa huomaamatta/muistamatta :D

    Vastaa
    • Maj 22.5.2012

      Joo, pitäis tehdä asialle jotain… Joskus… :D kiitos muistutuksesta!

      Vastaa
  13. Sanni 22.5.2012

    Oivoi, lapset on kyllä ihania, ku ne sanoo mitä ajattelee :) <3 Ihania kuvia ja tosiaanki, ihana ilma! On se Samuel vaan niiiiin suloinen :)

    Vastaa
  14. Marianne 22.5.2012

    Oi, kuinka söpöä. Tuli hyvä mieli.:)

    Vastaa
  15. Elina 22.5.2012

    Tää postaus sai mut hymyilemään eikä lapset ees niin usein saa mua hymyilemään. Tai ei ainakaan ennen saanu. Kai mä oon herkistymässä. Kaikki olivat vaan niin sulosen näkösiä ja tunnelma jotenkin tosi ihana, että ei voinu ku hymyillä.

    Vastaa
  16. Minna 22.5.2012

    Ihana tuo kännykkäpussi ? Mistä nuita saa ?

    Kiitos ihanasta blogista, luen päivittäin ;)

    Vastaa
  17. Sohvi 22.5.2012

    Meillä on sama kirja, tuo yön äänet, surulliselta kuulostaa kun se hiiri itkee :(((

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *