Otsikosta päätellen voisi luulla, että me ollaan lähdössä matkalle… Noup, kunhan vaan tepsuteltiin kauppaan ja puistoon, Rebekalla oli  työnnettävä mopo menopelinä ja Samuel matkasi Tula-repussa uinuen. En ole ollut aikaisemmin innostunut kovinkaan kantamisesta, mutta pakko myöntää, että se on aika helppoa ja ihanaa, kun sen vain oikein oivaltaa. Mun mielestä tuo Tula-reppu (jonka Samuel sai Ipanainenverkkokaupasta) on ollut tosi hyvä ja helppo kantoväline.

 

Sunnuntai-Maj. Lempparihousut, juuri ne joita mulla oli alunperin kahdet, mutta myin toiset pois blogin kautta.

 

Rebekalla: Rillan ompelema takki, Hilfiger-pipo, housut KappAhlista ja Crocsit.

Mulla: Zaran takki, Benettonin housut (molemmat ostettu reissusta viime syksynä) ja Biancon ballerinat.

Samuel matkaa Tula-repussa ja siskon vanhoissa vaatteissa.

 

 

 

 

0 Comments

  1. hennakatarina 20.5.2012

    Voi että olen himotellut tuota Tulan kantoreppua jo hetkisen, mutten ole saanut aikaiseksi tilata. Helpottaisi kummasti kun saisi välillä kädet vapaaksi ja silti poika pysyisi menossa mukana :)

    Vastaa
    • Maj 21.5.2012

      Voin suositella näin muutamia eri kantovälineitä kokeilleena :) Huomaatko silti miten pitelen huomaamattani käsiä vauvan ympärillä, ihan kuin raskausmasuakin? Luonnollinen ele varmasti, vaikka kädet saisivat kerrankin viuhtoa sivuilla :))

      Vastaa
  2. maikku 20.5.2012

    Kätevä varmaan tuo tulan kantoreppu :) ehdottommasti menee hankintaan sitten kun meidän perheeseen tuollainen ihana nyytti saadaan <3 ja taas niin ihana postaus, en käsitä kuinka aina joka ikinen kerta onnistut kirjoittamaan niin erilaisia ja aina yhtä kivoja postauksia :)

    Vastaa
    • Maj 21.5.2012

      Haha, musta välillä tuntuu, että toistan itseäni, kun olen tätä jo 3, varmaan kohta 4 vuotta kirjoitellut :D

      Vastaa
  3. Saramama 20.5.2012

    Mä kanniskelen kanssa pikkuveljäe repussa yleensä aamun leikkipuistoilun ja illan vikojen päikkäreiden ajan. Tuntuu nukahtavan niin paljon paremmin reppuun kun vaunuihin. Muuten kyllä vaunutellaan. Tuo Tula on kyllä kaunis. Meidän Manduca on aika ruma kun valitsin aikanaan niintyhmän värin. Itseään saa syyttää siis turhamaisuudesta :D

    Vastaa
    • Maj 21.5.2012

      Pakko kysyä, että minkä värinen se on sitten? :D Neonvihree ois upee! :D

      Vastaa
      • Saramama 21.5.2012

        se on sellanen pliisu beige, kun ajattelin esikoisen aikana (syntynyt helmikuussa) ettei ole sitten kesällä liian kuuma. ja ei olekkaan, mutta näyttää ihan mummon kalsareilta :D nuo reput on musta kivoimpia sitten kun voi jo kantaa selässä vähän isompaa. jotenkin helpompi jutellakkin sille muksulle niin.

        hitsi pitäiskös värjätä tuo vihreeksi :D

        Vastaa
  4. Minttu 21.5.2012

    Kiva nähdä tuttuja maisemia! :) t. toinen saman paikan asuja

    Vastaa
  5. Johanna 21.5.2012

    Ihanaa päivää teille ja alkavaa viikkoa! Blogisi on ehdottomasti lempiblogini, vaikka tavallaan elämäntilanteemme ovatkin täysin erilaiset. Kauneudestasi, rehellisyydestäsi ja elämänilostasi tulen itsekin päivittäin iloiseksi ja muistaa miten ihan arjen pienimmätkin asiat voivat olla merkityksellisiä. :)

    Vastaa
    • Maj 21.5.2012

      Kiva kuulla Johanna, kiitos paljon :)

      Vastaa
  6. netta 21.5.2012

    Kiva tuo Rebekan takki! Marimekon kangasta? :)

    Vastaa
  7. Silja 21.5.2012

    Hei Maj!

    Millaista kantovälinettä suosittelisit 9-10 kiloiselle lapselle?

    Voiko tuollaista kantoreppua käyttää myös selkäpuolella?

    Sulle olisi haaste omassa blogissani:

    http://piparminttukarkki.blogspot.com/2012/05/versatile-blogger-award.html

    Hauskaa maanantaita!

    Vastaa
  8. Anne 21.5.2012

    Todella kaunis takki Rebekalla!!!! Meinasin kysyä, että mistä? Mutta sehän onkin itseommeltu ja mun suosikkikuosista. Mulla on tyynyjä samasta, mutta erivärisestä kankaasta :).

    Reppu vaikuttaa kätevältä. Itse kannoin lapsia liinassa ihan pieninä ja käsien vapaus oli toiseksi parasta siinä. Paras oli se, että lapsi rauhoittui ja nukahti siihen hyvin pian.

    On kiva lukea postauksiasi, ihanaa tulevaa kesää!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *