Eilen yritin katsoa Rommipäiväkirja-leffaa (Johnny Depp!!) epätoivoisesti, luovutin nukahdettuani ja kelattuani kolmannen kerran leffan alkuun… Nukkumatti tuli Majlle ja hyvä niin. Normaalia ehkä hiukan pidemmät yöunet kohensivat oloani ja lähdettiin tänään anoppilan kautta vapputorille. Tiedän, että mun kuuluisi ehkä pysyä vuoteessa, mutta olisi ollut niin ankeaa, en olisi vaan pystynyt. Onneksi Mummu oli loihtinut vapun tunnelmaa ja ihania herkkuja, minusta ei sellaiseen olisi ollut.

 

Olin niin kiitollinen tästä kaikesta, Rebekkakin sai fiilistellä vappua, vaikka itse en laittanutkaan tikkua ristiin täällä kotona.

 

Kaupungissa.

 

Viileä tuuli, aurinkoinen keli. Paljon ihmisiä. Vappupalloja oli tarjolla joka nurkalla!

 

Rebekka sai valita yhden itselleen. Se oli erittäin vaikea tehtävä, hän mietti hyvin pitkään.

 

Teppokin oli mukana. Tuplikset ja koira, veikkaan ihmisten ajattelevan, että tässä meidän touhussa ei ole mitään järkeä. Ei kai tässä aina olekaan, mut haittaakse?

 

Minkä itse olisit valinnut?

 

Hello Kittyä, Barbieta, Carseja, Batmania vai Angry Birdsejä? Veikkaan, että jälkimmäiset olivat tämän vapun suurin pallohitti.

 

Hän ei vaan osannut päättää. Prinsessatalo-pallo olisi aika kiva, mutta eiii kuitenkaan…

 

Lopulta suosikiksi valikoitui tämä yksinkertainen Hello Kitty-pallo. Mikäköhän oli ratkaiseva tekijä?

 

Hetken verran pyörittiin keskustan humussa, syötiin jätskit, sitten riitti ja jatkettiin matkaa.

 

Matkalla autolle rattaisiin oli kiivennyt…

 

Nukkumatti. Ei me hennottu niitä millään herättää, joten annettiin auton avaimet mummolle ja käveltiin Miikan kanssa tunnin matka mummolaan.

Taas erittäin fiksu veto multa. Minkäs teet… Flunssa lähtee tuulisessa säässä reippailemalla? Tuskin.

 

 

Siinäpä on meidän molempien” päivän asut”, ei mitään spesiaalia, mutta välillä näitä aina kysellään.

 

Takaisin mummulassa, ruoka oli valmista <3 ja keitettiin kahvitkin. Huomasin, että Diegosta on tullut iso poika, hän saa vihdoinkin nimen lauantaina.

 

-Maj

 

0 Comments

  1. mummu 1.5.2012

    Ihanaa, oispa Ylivieskan mummuki saanu oolla mukana!

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Voivoi, ottakaa maanantai vapaaks töistä?

      Vastaa
  2. S 1.5.2012

    Kivalta näyttää ja kuulostaa teidän vappu! Kun me kotona ei ehditty laittaa vappua niin täytyi sitten viime hetkillä käydä hakemassa munkit ja mennä isovanhemmille iltakahveille :) Tuntui, että pakko edes jotain pientä keksiä ettei mene ihan kotona makoillessa koko vappupäivä. Kuulostaa yhtä fiksulta tuo tunnin kävelylenkki flunssaisena kuin meidän vastaavassa kunnossa tehdyt kymmenien kilometrien pyörälenkit. Kun jotain saan päähäni niin se on sitten pakko toteuttaa, oli olo mikä hyvänsä :/

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Niin, pitäis olla vähän enemmän malttia :) Varmaan sitä kykenee pysymään sängyssä, kun on oikeasti siinä kunnossa, että ei pääse sieltä ilman apua pois…

      Vastaa
  3. Maija 1.5.2012

    Herranjestas miten Diego on isänsä näköinen!! Ainakin näin miten kuvista voi päätellä. :)

    Vastaa
  4. Sari 1.5.2012

    Hyviä kuvia. Saanko käyttää yhtä vappupalloista otettua kuvaa?

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Kiitos, missä haluaisit käyttää vappupallokuvaa?

      Vastaa
  5. Eve 1.5.2012

    Musta on ihanaa, kun Teppo haukkukin pääsee kaikkialle:) oispa mulla noin pieni koira et sais itekkin ottaa koirakamun kaikkialle:) Hauskalta näytti ja toivottavasti paranet pian:)

    Vastaa
    • Maj 1.5.2012

      Kiitos, eiköhän antibiootit ala pian toimimaan :)

      Vastaa
  6. kalamuija 1.5.2012

    Voi Teppokin on lahtenyt torille:)

    Mulle kay kanssa usein noin, etta vauva nukkuu vaunussa enka raski herattaa niin ei siina auta kun ruveta jalkamieheksi:)

    Onko nimi paatetty jo?

    Toiv. flunssa ei ottanut nyt takapakkia.

    Vastaa
  7. karita 1.5.2012

    Tuskin teistä kukaan mitään pahaa ainakaan ajattelee: ihanan näköinen pariskunta, ihanat lapset ja suloinenTeppo! Täydellistä : )

    Vastaa
  8. ls 1.5.2012

    Iloisia kuvia! Tykkään sun miehesi (mikä sen nimi nyt olikaan…) tyylistä :D Tosi rento mutta tyylikäs pukeutumistyyli. Teposta aivan valloittavia kuvia ja huomaa että Diegosta tullut jo iso poika.

    Vastaa
  9. PikkuMy 1.5.2012

    Me ei mitään vappua ehditty viettää kun eilen illalla myöhään tultiin kotiin ja tää päivä meni tavaroiden purkamisessa ja lepäämisessä. Lapsilla vielä räkätautia.. :( Koita nyt parantua!!! Mutta ymmärrän että et halunnut missata tuota teidän vappua, ihania kuvia :)

    Vastaa
  10. Naanis 2.5.2012

    Sulla on komeet miehet :)

    Vastaa
  11. Murmeli 2.5.2012

    Ei haittaa!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *