Meidän Rebekan synttäribileiden ja Samuelin kastejuhlan herkulliset leivoinnaiset olivat Terhin käsialaa. Terhi pitää Kakkusankari-blogia ja kakkusankarit-nettikauppaa. Hän ei ikävä kyllä tee kakkuja myyntiin, vaan enemmänkin vain harrastaa leipomista. Ihmettelin (ja ihmettelen edelleen…) kuinka hän osaa tehdä niin upean näköisiä ja etenkin niin herkullisia leivonnaisia.

 

Cupcakejen ja synttärikakun linnut ovat tehty suoraan Miikan piirtämää lintua mukaillen.

 

Samuelin ristiäiskeksit.

 

Kun kyselin Tehiltä miten hän on päätynyt ”alalle”, sain seuraavanlaisen vastauksen: ”Aloitin leivontaharrastuksen 2007 keväällä, kun etsin netistä juustokakun ohjetta. Törmäsin kakkublogeihin ja innostuin kauniista väreistä, upeista kukkakoristeista ja taidokkaista muotokakuista. Olen aina pitänyt leipomisesta ja askartelusta, mutta en ole harrastanut niitä tässä mittakaavassa. Päätin opetella tekemään samanlaisia kauniita kakkuja, kuin mitä blogeissa olin nähnyt. Ensimmäinen marsipaanilla kuorruttamani kakku oli tosin aikamoinen katastrofi ulkonäkönsä suhteen, mutta kakun maku oli silti hyvä, enkä lannistunut vaan jatkoin harjoittelua.

Kakkuharrastuksen yksi parhaimmista puolista on se, että oman kehittymisensä näkee nopeasti. Esimerkiksi kakun kuorruttaminen marsipaanilla tai sokerimassalla saattaa tuntua aluksi hankalalta, mutta omien virheiden kautta oppii nopeasti. Toinen hyvä puoli on se, että yleensä kakulle löytyy aina syöjiä, vaikka sen ulkonäkö ei olisikaan ihan sitä, mitä aluksi odotti. :)

Leivontatarvikkeita löytyy tällä hetkellä laidasta laitaan, mutta kakkuharrastuksen aloittamiseen ei tarvitse välttämättä montaakaan erikoisvälinettä. Kakun kuorruttamista helpottaa silikoniset työvälineet eli silikonialusta ja -kaulin. Silikoni auttaa siinä, että massa ei tartu työvälineisiin, eikä marsipaaniin tai sokerimassaan tarvitse juurikaan lisätä tomusokeria, jolloin massa alkaa kuivua ja kuorruttaminen vaikeutuu. Esimerkiksi ruusujen tekemiseen ei välttämättä tarvitse muotteja (ohje sokerimassaruusuihin blogissa http://kakkusankari.blogspot.fi/2011/02/ohjeet-ruusukoristeisiin.html), mutta toisaalta ruusuja voi valmistaa helposti vaikka silikonimuotilla, jolloin ruusut varmasti onnistuvat. Käsityönjälki saa mielestäni näkyä kakuissa ja koristeissa, liian teollisen näköinen lopputulos ei välttämättä ole yhtä houkutteleva, kuin rakkaudella tehty. Kakkublogeissa on usein ohjeita erilaisten tekniikoiden käyttöön ja harrastelijat jakavat mieluusti vinkkejä toisilleen.”

 

2-vuotis synttärikakku Rebekalle.

 

Pikkutennarit Sampan ristiäiskakussa ihastutti kovasti vieraita.

Kakkusankarit järjestää koristekursseja, jotka ovat avoimia kaikille kakkuharrastajille. Kurssit on rakennettu niin, että suurin osa niistä sopii myös aloittelijoille. Kurssit järjestetään Lempäälässä Cafe Suskan tiloissa, hyvien bussi- ja junayhteyksien päässä Tampereelta.  Kakkusankarit järjestää kursseja myös erilaisille yhdistyksille, yrityksille tai vaikkapa polttariporukoille. Tällaiset kurssit räätälöidään ryhmän tason mukaan ja aihepiiri on itse valittavissa. Seuraavat kurssit järjestetään syksyllä, elo-syyskuussa. Kakkusankareiden Facebook-tykkääjänä saat tiedon kurssiaikatauluista reaaliajassa. Kakkusankareiden Facebook-sivuilta näet myös muut verkkokaupan uutiset ja pääset ihastelemaan lisää Terhin tekemiä kakkuja kuvakansiosta :)

 

-Maj

 

0 Comments

  1. MiaMatleena 19.6.2012

    Ihania juttuja! Käsittämätöntä, miten jotkut on noin taitavia!

    Vastaa
  2. Merja 19.6.2012

    Itse aina ihastelen toisten taitoa loihtia moisia ihanuuksia! Aivan ihania nuo lasten juhlissa olleet herkut! Pitäisi itsekin uskaltautua kokeilemaan muutakin kuin ”perussettiä”! ;)

    Vastaa
  3. Elena 19.6.2012

    Apua miten ihania! Jotkut ne vaan osaa :)

    Vastaa
  4. petu 19.6.2012

    Ne oli kyllä niin hienoja!! Ja kaiken lisäksi vieläpä niin hyviä :D

    Vastaa
  5. Päivi 19.6.2012

    Oli muuten hyviä, nam! pääsin maistamaan noita herkkuja

    Vastaa
  6. Wau! Todella upea kakku ja ihanat nuo ristiäiskeksit! Meillä juhlittiin myös viikonloppuna, mutta kakku oli kyllä sellainen tosi helppo Pavlova. Pitääpä katsella kakkublogeja täältäkin suunnalta ensi vuotta ajatellen!

    Kivaa juhannusviikkoa!

    Vastaa
  7. Reetta 19.6.2012

    Nuo leivokset ja kakut on ihan tajuttoman upeita! Täytyy vain ihailla, että jollakin on taitoa ja kärsivällisyyttä. Mun hermot ei kestäisi tuollaista näpertelyä :D

    Vastaa
  8. Heidi 19.6.2012

    Heips,

    ihania ja kauniita kakkuja, naminami !!

    Kommentti liittyen aiempaan kirjoitukseesi: Itse ainakin luen blogiasi juuri siksi, että täällä on monipuolisesti juttuja lapsiperheen elämästä, johon nuorella äidillä kuuluu luonnollisesti vaatteet jne. kuitenkin myös lapset olennaisena osana. Elämä muuttuu, kyllä niitä blogeja on ihan tarpeeksi, joissa ei ole mitään lapsiaiheista. Jatka samaan malliin vain niin hyvä tulee :)

    Vastaa
  9. sssanni 20.6.2012

    Olikin ilmeisesti tuo Terhi joka kävi reilu vuosi sitten mun ammattikoululla kertomassa arjestansa verkkokaupan pitäjänä :) Kakkusankarit -nimi ja mainio liikeidea kyllä painuivat mieleen :) -ja se kuinka yksi kuivakampi opettaja tuhahteli yrittäjän puheille siitä kuinka arki on ihanaa kun saa tehdä töitä silloin kun itse huvittaa, ei vaan opettaja ite tajunnut että työntekoa se silti on ;) varmaan luuli oppilaiden luulevan, että verkkokaupan pyörittäminenhän oliskin sit helppoo rahaa laiskalle :D

    Vastaa
  10. Totta, eiköhän se ole jokaiselle yrittäjälle ihan itsestäänselvyys, että ei välttämättä ihan seteleissä kylvetä :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *