Olen jo ehtinyt esitellä teille lemppari uimapaikkani ja nyt olisi vuorossa seuraava menovinkki, tosin oikeastaan alle 10-vuotiaille, vähän veikkaan, että te kaikki ”käytte” jo vähintään toistakymmentä :D

 

Keskustassa on ihana pieni liikennepuisto. Autoilla ajeleminen maksoi 2€/3 tuntia, jos nyt en ihan väärin muista.

 

2-vuotias tosin on vielä liian pieni autoilemaan, mutta puistosta löytyy keinuja, liukumäki ja muitakin ”härpäkkeitä”.

 

Liukumäkikään ei varmasti ole tarkoitettu aikuisille…

 

Olin kuitenkin tukena ja turvana menossa mukana :)

 

Liikennepuiston tarkoitus on harjoitella liikennesääntöjä :) Pienten autoilijoiden tulee noudattaa parhaansa mukaan sääntöjä, eivätkä jalankulkijatkaan saa holtittomasti juosta sinne tänne.

 

Rebekka olisi niin kovasti halunnut ajella autoilla.  Huomaatteko, että kuvassa ylitetään tietä hienosti niinkuin kuuluukin? Muutamat pojat saivat kuitenkin varoituksen hurjastelusta ja jos tahallaan vaarantaa toisten turvallisuuden tai hurjastelee kovasti niin auto lähtee alta.

 

Voi, enkö voisi mitenkään ajaa :”(

 

Siellä hän istui kuin tatti paikallaan, eikä auto liikahtanutkaan. Haaveili varmaan pidemmistä jaloista.

 

Toiset onnekaat vaan huristelivat menemään.

 

Pienillä ”pyörillä” sai ajella ihan ilmaiseksi, mutta tytön jalat eivät näissäkään menopeleissä yltäneet polkimille.

 

Me ajeltiin sitten yhdessä pikkumopedilla ja se oli ihan kivaa Rebekan mielestä. Pätkää ei enää niin paljoa harmittanut, vaikka ei autoihin päästykään. Pakko myöntää, että itsekin yritin huijata olevani 9-vuotias….

 

Rakkaat.

Pois lähdettäessä Rebekka olisi halunnut matkata mun sylissä, mutta sanoin, että en jaksa millään kantaa isoa likkaa kun on vaunutkin työnnettävänä. Rebekka vastasi iloisesti, että ”Petu kyllä jaksaa” ja niinhän se Petu-täti jaksoikin <3

 

-Maj

ps. Vieläkö kaipaatte Ylivieska tärppejä?

 

0 Comments

  1. iitres 8.6.2012

    Näitä postauksia on kiva lukea, vaikkei ylivieskassa tuu varmaan käytyäkään lähiaikoina. No ei tästä oo matkaa kuitenkaan sinne kuin vajaa pari tuntia :) sulla on kyllä suloiset lapset! ja rebekan takki on ylisöpö :)

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Kiitos ihanasta kommentista <3

      Vastaa
  2. Iita 8.6.2012

    Lisää tärppejä!!! Miten olis Myllykahvila? Kalajoelta karkkipaja ja keramiikka Iso-pahkala & kahvila Seili… :)

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Myllykahvilasta olen joskus kirjoitellut, tsekkaa http://magicpoks.indiedays.com/2011/07/30/myllytys/ :)

      Vastaa
      • Iita 11.6.2012

        Oho… niimpäs olikin. Olen vasta alkanut seuraamaan blogiasi, eli vihreä! Mutta nyt jo koukussa ;)

        Vastaa
        • Maj 11.6.2012

          No niin ja kukapa tuotakaan enää muistaisi edes :P Kiva kuulla, että tykkäät blogistani :)

          Vastaa
  3. Henssi 8.6.2012

    Ihanat hello kitty kengät ja ihana takki Repsulla ♥

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Jee, kiitos :) Kengät ovat Crocsit… :)

      Vastaa
  4. Laura 8.6.2012

    Me käytiin just alkuviikosta pojan kanssa tuolla puistossa. Tehtiin Pakolasta vaunulenkki ja pysähdyttiin tuolla laskemassa mäkeä :) Tosin kauan ei voitu olla, kun lapsi halus lähteä itse lykkäämään kärryjä ja keräsi ämpärin ja lapion rattaisiin ja sanoi, että pois. Meilläkään ei vielä ylletä ajamaan, ikää vasta alle 2v.

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Voi, sama kohtalo siis :/ Mutta ens kesänä jalat taitaa yltää jo polkimille :)

      Vastaa
  5. tanja 8.6.2012

    Pakko kysyä että mistä housut on ostettu?:) Ihanat!

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Housut… Oiskohan nekin Zarasta :)

      Vastaa
  6. Elena 8.6.2012

    Voi että kuinka ihana postaus! Näitä on niin ihanaa lukea, Rebekka on kyllä aivan ylisöpö <3

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Voi kiitos Elena, olipa mukava kuulla :)

      Vastaa
  7. Meh 8.6.2012

    Eikös kalevassa ole vielä se ilmainenkin olemassa? Kalevan uimahallin takana :)

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      En tiedä yhtään?

      Vastaa
  8. emmi 9.6.2012

    Kiitos taas piristävästä postauksesta!

    Pakko sanoa, että sun postaukset saa aina mielen paremmaksi, vaikka tälläkin hetkellä oma elämä potkii pahasti päähän. Jaksamista sinne ja kiitos, että autat muitakin jaksamaan! :)

    – 22-v tyttö.

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Voi että :/ Onneksi asioilla on tapana järjestyä?

      Vastaa
  9. Janina 9.6.2012

    Rebekan vaatteet ovat aina yhtä ihania! :)

    Vastaa
    • Maj 9.6.2012

      Voi kiitos :)

      Vastaa
  10. Jonna 9.6.2012

    Olin vasta Tampereella käymässä, ja jotenki salasesti haaveilin törmääväni suhun siellä, vaikka tiesin että ootte Ylivieskassa. Ylivieskan läpi ajaessa olin kans silmä tarkkana josko sua olis näkyny, kun Oulun ja Tampereen välillä reissattiin. Älä säikähä, tarkotuksena ei siis oo ollu mitenkään stalkata sua, vaan lähinnä olisin tahtonu nähhä, onko sun kaltanen ihiminen oikiasti olemassa! :D

    Oot jotenki tosi herttanen! :)

    // rakaspaevaekirja.blogspot.fi

    Vastaa
    • Maj 11.6.2012

      Voi sua, mä olin ehkä sisätiloissa :D Enkä aina ole herttainen, tämä on huijausta :D

      Vastaa
  11. p.marie 9.6.2012

    Ohoh, hassua, että liikennepuistoon on maksu! (Vaikka pieni summa onkin.) Olen itse ollut kotipaikkakunnan liikennepuistossa kesätöissä, ihan ilmaiseksi sai ajella vaikka koko päivän! Oli ihana, kun lapset viihtyivät niin hyvin :)

    Vastaa
    • Maj 11.6.2012

      Niin, en tiedä miksi se maksaa? Onkohan kaupungilla rahapula? :D

      Vastaa
  12. pinja 9.6.2012

    On aina viihdyttävää lukea blogiasi ja varsinkin nuo kuvatekstit ovat hulvattoman hauskoja. :) Itse tuskin vielä hetkeen alan perustaa perhettä, joten on mukavaa päästä kurkistamaan teidän perheen arkeen, vaikka tokikaan et täällä kaikkea kerro tai näytä. :)

    Vastaa
    • Maj 11.6.2012

      No olipas mukava kuulla :))

      Vastaa
  13. sarta 9.6.2012

    Näitä on mukava lueskella ja Ylivieska näyttää näissä sun kuvissakin jotenkin hohdokkaalta! :D itsekin asun tällä hetkellä Ykassa joten enemmän saa postailla lisää tästä, kiitos vain! :-)

    Vastaa
    • Maj 11.6.2012

      No eiköhän jotain postauksia vielä tulekin, perjantaina me vasta lähdetään takaisin kotiin :)

      Vastaa
  14. Saraa 10.6.2012

    En mää ainakaa oo vielä yli kakskymppinen, mutta en kyllä enää ihan joo enää sellanen 10-vuotiaskaan :D mutta täytyy myöntää, että alotin sun blogin lukemisen 12-vuotiaana :))

    Vastaa
    • Maj 11.6.2012

      siis käyt jo toistakymmentä eli olet 10 ja 20 välissä :)

      Vastaa
      • Saraa 12.6.2012

        aaaa joo… nyt alan tajuta :DD vissiin vähä väsyneenä lukenu ton :))

        Vastaa
  15. Meh 10.6.2012

    Kurkkasin vielä Eniron kartoista, jos laitat Hybridi näkymän pääle niin bongaat etäisesti liikennepuiston :) Ainakin aikanaan oli täysin ilmainen ja lapset sai viikonloppuisin suorittaa ” poliisikortin”, jolla sai ajaa poliisiautolla tuola puistossa. http://www.eniro.fi/s/Wcv

    Vastaa
    • Maj 11.6.2012

      Jaahas :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *