Onko suunnitelmia viikonlopuksi? Jaa, ei vaihteeks mitään tekemistä? Magicpoks antaa taas menovinkkejä tamperelaisille, Chilifesteistä tällä kertaa! Mun mielestä on hienoa, kun täällä jotain järjestetään ja vieläpä ilmaiseksi. Me oltiin viime keväänä Poppamiehen järjestämässä Viikinkiriehassa, josta bloggasinkin tuolloin. Tämänkin tapahtuman järjestää Poppamies.fi-verkkokauppa yhteistyössä Suomen Chiliyhdistys RY:n kanssa.

Chilikuva on Googlen kuvahausta.

”Tampereella 24.-26.8.2012 järjestettävä Chilifest Finland 2012 levittäytyy tänä vuonna keskustorin lisäksi myös uuteen Kirjastotalon puistoon, johon tulee Chilifestin yhteyteen järjestettävä Chilirock. Chilirockissa lavalle nousee kotimaisia artisteja ja illan pimetessä Chilirockin ohjelma jatkuu YO-talolla, jossa nähdään lisää bändejä. Suuren suosion saavuttanut Chilifest Finland laajentaa tänä kesänä tapahtuma-alueen lisäksi näytteilleasettajien tarjontaa, ohjelmaa tulee lisää, tapahtuma kasvaa kolmepäiväiseksi ja chilituotteiden lisäksi tapahtumaan tulee grillaus- ja barbeque-tuotteita, -ohjelmaa, Coolein grilli –kilpailu, grillikastikekilpailu ja kaikkea grillaukseen liittyvää. Hauska uutuus ohjelmassa on Chilihottis 2012 –kilpailu, jonka voittaja pääsee Poppamiehen mukana mm. promokeikoille tapahtumiin. Lisää Chilihottis 2012 –kilpailusta ja osallistumisohjeet löytyvät tapahtuman nettisivulta.
Myös tänä vuonna festivaalin -ohjelmaan kuuluu jo perinteiseksi tullut chilinsyönnin MM-kilpailu, jonka lisäksi luvassa paljon uutta ohjelmaa, kisoja, musiikkia, herkullisia ruokia ja juomia chileihin ja grillaukseen liittyen. Chilifest Finland on edelleen on koko perheelle tarkoitettu maksuton tapahtuma, jonka tarkoituksena on jakaa chilitietoutta ja grillausvinkkejä sekä maistella herkullisia ruokia ja pitää hauskaa porukalla. Viime vuonna Chilifest Finland keräsi kahden päivän aikana yli 20 000 kävijää ja sai huomiota ulkomaita myöten.”
Ruuat saattavat toki olla vähän tulisia lapsille, mutta onhan tuolla kaikenlaista ohjelmaa koko perheelle. Oletteko te tulisten ruokien ystäviä? Meinaatteko poiketa Suomen tulisimmilla festivaaleilla? Me meinataan!
-M

0 Comments

  1. Tuo tapahtuma ois niin mun juttu! Harmi kun reissu tampereelle ei onnistu tänä viikonloppuna, ehkä sit ens vuonna? :)

    Vastaa
  2. Ninnu 24.8.2012

    Heipsan.

    Tämä postaus on hyvä aasinsilta kysyä, että oisko sulla vinkata tampereelta jotain kivaa paikkaa mistä saisi maittavan brunssin lauantai aamupäivänä? Ja tietysti jos olisi jotain kivoja, hyväksihavaittuja ravintolavikkejä ruokapaikaksi myös, niin otan mielelläni vastaan!

    Kiitos kivasta blogista, fanitan kympillä! :)

    -Ninnu

    Vastaa
  3. sannnij 24.8.2012

    KIIITOS!!! Ei ollukkaan viikonlopuks tekemistä vielä, poikaystäväkin oli tästä lukenu jostain ja oletti, että se on Helsingissä. Nyt se on ihan onnessaan:D

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *