Olen ehtinyt tässä kaiken menon ja meiningin keskellä pyörähtämään Helsingissäkin. Torstai-iltapäivän ohjelmaan kuului pieni pyrähdys ”iltapäiväteelle” ja katsastelemaan KappAhlin tämän syksyn uutukaisi. Suunnistin paikalle yhdessä Strictly Style-blogia kirjoittelevan Mrs.V:n kanssa.

 

Juhlamallistosta löytyi perinteisesti paljettia ja kullan kimmallusta. Itse iskin silmäni tuohon valkoiseen strassein koristeltuun neuleeseen.

 

Mrs.V:n mieleen oli erityisesti tuo herkullisen marjaisan värinen paitis.

 

Toimisi hänellä, paita vaihtoon vaikka samantien? Vai?

 

Oma suosikkini oli kestävyyteen perustuva klassinen It´s all about being friendly -mallisto. Malliston materiaaleina on käytetty mm- ekologista puuvillaa, villasekoitetta ja jopa kierrätettyä polyesteria.  Ja miten suloiset kuosit! Hyvää matskua, pehmeitä päällä ja vaatteiden värimaailmakin oli kovasti mieleeni. Tahtoisin samistella näissä pandakuosisissa vetimissä lasteni kanssa syksyn kylmenevinä iltoina.

 

<3

 

Näen jo meidän Rebekan tipsuttelemassa Pandamekossa mamabearin rinnalla :P

 

Emme voineet myöskään vastustaa tarjolla olleita herkkuja, nams.

 

Vietimme Mrs. V:n kanssa yhdessä käytännössä koko päivän, höpötimme kilpaa, nauroimme toistemme jutuille, kävimme syömässä ja kiertelimme kaupugilla. Mikä loistopäivä kaikinpuolin :) Joskus voi käydä näin, että tapaa ihmisen, jonka seurassa tuntuu välittömästi siltä, kuin hänet olisi tuntenut aina.

 

-Maj

 

ps. Kuten ehkä huomasitte, osa kuvista on lainattu Strictly Stylestä! 

0 Comments

  1. Heli 31.8.2012

    Tuo valkoinen neule on kyllä aivan ihana, olisi aika täydellinen syksyyn.

    Ihana tämä blogisi, ja olet kyllä niin nätti :)

    -Heli

    http://withasilverlining.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Voi kiitos kauniista sanoistasi Heli :)

      Vastaa
  2. janika 31.8.2012

    Voi kun mä ihastuin nyt tohon pandakuosiin! Haluun tollasen valkosen neuleen<3

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Hähää,mäkin niin haluun pukeutua kans ”pandaksi” :P

      Vastaa
  3. Henna 31.8.2012

    Uijui miten söpöjä pandajuttuja!!

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Älä! Ja ne tuntuukin yhtä pehmosilta, miltä näyttää :))

      Vastaa
  4. kalamuija 31.8.2012

    Oi toi vauvojen panda.. ottaisin:) ps. juu ja toi etta tapaa ihmisen jonka kanssa synkkaa. Ei tapahdu joka paiva. Mutta joskus. Itsekin tapasin juuri sellaisen:)

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Joo, ei se tosiaan ole jokapäiväistä! Vihdoinkin tapaan ihmisen joka höpöttää vähintään yhtä paljon ku mä :D

      Vastaa
  5. Rrettu 31.8.2012

    Kuulosti kivalta reissulta, jäi vain ihmetyttämään, mitä teidän pienet vauvat söivät sen aikaa kun olitte reissaamassa :o Tissejä kun ei voi matkasta jättää

    Vastaa
    • janica 1.9.2012

      Emmä tiiä. Voisko nää olla maapallon ekat lapset jotka jois maitoa tuttipullosta!?!?!?

      Vastaa
      • Helmi 1.9.2012

        Hehehe, nauroin ääneen. :) Voiskohan näin olla?! ;) Tosin omani siitä kieltäytyi hyvin hyvin ponnekkaasti, mutta eiköhän kiljuvan nälän tullen sekin olisi kelvannut. Ja me äidit ollaan maailmanmestareita luovimaan ja järkkäilemään asioita niin, että lapsen etua ajatellaan koko ajan.

        Ihanalta kuullostaa päivänne! Meille kanssa kelpais tytön kanssa samispandamekot. :)

        Vastaa
        • Mrs.V 1.9.2012

          Pojat saivat rintamaitoa tuttipulloista isien syöttämänä <3 Naurettiin Maj:n kanssa kun hänen rintapumppunsa kulki mukana laukussa kierroksellamme! :D

          Vastaa
          • Maj 1.9.2012

            Itseasiassa toi meidän vauva taisi syödä myös puuroa, pottua, hedelmiä ja korviketta.


  6. Piiju 1.9.2012

    Voi herranen aika. Vauvathan osaavat juoda myös tuttipullosta (ainakin jotkut) ja tekee ihan hyvää olla muidenkin turvallisten aikuisten hoidossa kuin äitien.. Välillä. Viitaten tuohon Rrettun kommenttiin.

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Tää on niin tätä! Kyllähän kaikki sen tietää, mutta… ;)

      Vastaa
  7. caisha 1.9.2012

    Ihan vinkkinä jos löytyy neulojia lähipiiristä, novitan syksy 2012 löytyy ohje tuommoiseen lapsen pandatunikaan :) mikäs sen parempaan kuin itse tehty <3 noi tossut on niin söpöt :)

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Ei taida löytyy mun lähipiiristä super-neulojia, vapaaehtoisia? :D

      Vastaa
  8. krista 1.9.2012

    heips en pääse lukemaan toista blogiasi, vaatii sisäänkirjautumisen, jonka siis tein mutta sen jälkeen tulee ilmoitus että blogin pitäjän täytyy hyväksyä mut lukijax??

    Vastaa
    • PikkuMy 1.9.2012

      Tätä samaa tukin tänne kirjoittamaan :) Siis onko Lasten tahtiin blogisi mennyt salasanan taakse tai siis vaan tietyille?

      Vastaa
      • Maj 1.9.2012

        No se on ainakin toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi suljettu :) Kukaan ei pääse sitä lukemaan, eli ei ole salasanallinen tms.

        Vastaa
        • PikkuMy 1.9.2012

          Miks??? Niin tai oli´sithan sä sen kertonut jos haluaisit että kaikki saa syyn tietää :) Mä jo ehdin tottua että sekin on olemassa ;)

          Vastaa
        • Sonja 1.9.2012

          Ite tulin tänne samaa kysymään. Mut kirjottele ihmeessä sitten tänne taas niitä lapsi-/kotiaiheisia postauksia enemmän tänne! Ne on ehkä parasta sun blogissa:)

          Vastaa
  9. Nini 1.9.2012

    Bongasin blogisi Mrs. V:n postauksesta ja ihastuin palavasti jakkuun, johon olet pukeutunut tällä reissulla, joten oli pakko tulla kurkkimaan josko täältä löytyisi infoa sen alkuperästä :) Saako siis kysyä, mistä on noin nätti jakku kotoisin?

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Itseasiassa se on paita! Kurkista seuraavaan postaukseen, niin se selvinnee ;)

      Vastaa
  10. Soile 1.9.2012

    Hei,

    Tämä nyt ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta olenko ymmärtänyt oikein jostain sivulauseesta, että asutte hissittömässä talossa, eli joudut raahaamaan lapsia portaita pitkin joitakin kerroksia ylöspäin? Miten se toimii vai onko hermoja raastavaa? Uskallatteko pitää yleisessä pyörä/vaunuvarastossa rattaita? Kun kiikarissa olisi kiva asunto hissittömästä talosta, mutta portaiden nousu mietityttää…

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Olet ymmärtänyt ihan oikein. Me kyllä uskalletaan pitää varastossa rattaita. Sanotaanko, että kyllä se menee, mutta jos sulla on vaihtoehtoja… Yhden lapsen kanssa jaksaa, mutta aika tuskaa on jo kauppareissujen jälkeen tms. Mieti tarkasti!

      Vastaa
      • Soile 2.9.2012

        Ounou, tuota vastausta vähän odotinkin. Uskallanko vielä tiedustella, monenteenko kerrokseen joudut könyämään? Tämä olisi kolmannessa, eli kaksi porrasväliä. Asunnossa olisi kaikki muuten kohdallaan, ja vielä ylimääräisiä plussapuoliakin, mutta tämä hissittömyys sitten iso miinus. Mutta pitäisiköhän sitä ajatella, ettei asunnossa koskaan ihan kaikki voi mätsätä, aina on jokin miinuspuoli…? Ja kunto ainakin kasvaisi – mutta meneekö hermot ajan saatossa!?

        Vastaa
        • Maj 2.9.2012

          kolmanteen kerrokseen täällä raahaudutaan! Ja kyllä menee aina välillä hermot. Välillä vähemmän ja toisinaan enemmän! Toisaalta, jos oot reipas mimmi, etkä turhista hermostu (plus että olet tottunut roudaamaan kaikenlaista painavaa mukanasi) ja sulla on hyvä kunto, niin miksipäs ei :D

          Vastaa
          • Soile 2.9.2012

            No nyt löysinkin sun vanhoja postauksia teitin asunnosta! Aivan ihana keittiö teillä, voi pojat, kyllä nyt asunto- ja remonttikuume nousee entisestään!


  11. inkku 1.9.2012

    Kivoja vaatteita ja mukava kun välillä voit viettää päivän itsellesi:)

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Ihan totta!

      Vastaa
  12. Emilia 1.9.2012

    Olette ihania molemmat, sinä ja Mrs.V. Hymyilytti, kikatutti ja hihitytti, kun luin teidän kehut toisistanne, SÖPÖÖ! :-D

    Vastaa
  13. Sara 1.9.2012

    Voi, nuo pandatossut on tosi ihanat ja tyylikkäät!

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Niin on <3

      Vastaa
  14. Elena 2.9.2012

    Ihana tuo pandakuosi! :)

    Vastaa
    • Maj 2.9.2012

      Se oli lempparini noista KappAhlin uutukaisista!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *