Viime viikolla vietimme lomaa Saariselällä. Iltaisin me rentouduttiin hotellilla, tuijoteltiin takkaa ja saunottiin. Päivisin me puuhasteltiin vaikka mitä ja tulette saamaan vinkkejä, että mitä kaikkea jänskää on mahdollista touhuta lapissa. Reissun meille tarjosi kokonaisuudessaan Saariselän markkinointihanke.

Tämä reissumme sai ikävähkön alun, vettä satoi, välillä oikein kaatamalla. Päätettiin siis siirtää kauan odotetut ja suunnitellut vaellukset tuntureille seuraaville päiville. Mutta onneksi ei ollut hätää, Saariselältä sekä lähialueilta löytyy tekemistä myös sadepäivien varalle sisätiloissa. Niinpä vinkin saatuamme, suuntasimme ensiksi tutustumaan Tankavaaraan, Koilliskairan luontokeskukseen, joka sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston kupeessa.

 

Matkaa Saariselältä kertyi noin 30 km.

 

Hmmm… Mistähän Urho Kekkosen kansallispuisto on saanut nimensä?

Urho Kekkosen kansallispuiston on maamme toiseksi suurin kansallispuisto ja suosittu vaelluspaikka. Ai mitäkö tarkoittaa kansallispuisto? ;)

Tässä kohtaa opas taisi paljastaa pitkään mieltä askarruttaneen salaisuuden: Kansallispuisto nimettiin Kekkosen mukaan hänen 70 v. synttäreidensä kunniaksi. Puiston nimi on siis Kekkosen syntymäpäivälahja.

Rebekka kuunteli ”luonnon ääniä”.

Luontokeskuksessa on esillä kattava näyttely paikallisesta luonnosta ja kultturista.

Luontokeskuksessa vierailun jälkeen oli luonnollista siirtyä Tankavaaran Kultamuseoon joka oli ihan siinä vieressä, pikku kävelymatkan päässä. Kannattaa kyllä ehdottomasti poiketa näihin kahteen kohteeseen samalla reissulla.

Kultamuseon näyttely kertoo Lapin kultahistoriasta esinein ja kuvin. Perusnäyttely kertoo varmasti kaiken Lapin kulta-alueista, kullanhuuhdonnasta ja kullanhuuhtojista. Tietoa tuli tuutin täydeltä :D

Ihmeteltävää riitti myös 2-vuotiaalle, harmi sinänsä, kun mihinkään ei saanut koskea.

Näyttely esitteli myös legendaarisimpia kullankaivajia seudulta, hauskoja tarinoita ja aika jännittäviä juonen käänteitä. Ihmiset sekosivat kullasta, tuntuu tosi hassulta, että monikin on vaan lähtenyt jopa toiseen maahan ”kullanhimoissaan”.

Museossa on esillä maailman laajin kulta-aiheinen näyttely, kansainvälinen Golden World. Se esittelee yli 20 maailman merkittävimmän kultaryntäyksen tapahtumat. Sinne on muutaman kymmenen maata tuonut esille omantyylisensä esittelyn heidän ”kulta-ajastaan”. Btw kansainväliseltä puolelta löytyi myös leikkipaikka :D

Tämä mötkäle on maailman suurin ”kultahippu”, 72 kg:n ”Welcome Stranger”, tai siis jäljennös alkuperäisestä.

Kultamuseossa saa halutessaan myös harjoitella itse kullan vaskausta, kuvassa yläpuolella kullanhuuhdonnan suomenmestareita.

Väsynyt.

Jos näiden kahden paikan jälkeen vielä inspistä riittää, niin ei muuta kun evästä nassuun välillä, lapset autoon unille ja auton nokka kohti Inarin Siida-museota. Me käytiin syömässä ihan siinä Kultamuseon vieressä olevassa Vanhan Waskoolimiehen ravintolassa hyvää lohikeittoa. Lounas maksoi 10 euroa, lapsista ei tarvinnut maksaa mitään.

Matkaa Saariselältä Inariin on about 70km. Ei kantsi hurjastella, sillä…

porot tulevat ihan puskista eteen. Tai metsistä, no kumminkin. Ympyröin porot varmuuden vuoksi, että kaupunkilaisetkin erottavat ne kuvasta, heeeeh!

Omat silmät kannattaa pitää auki, sillä maisemat ovat oikeasti aivan upeat. Lasten nukkuessa oli mukava körötellä ja ihastella maisemaa.

Vettä. Sitä tulikin sitten kuin Esterin P:stä.

Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidassa oli sitten vaikka mitä kivaa, lapsille ja aikuisille. Upeasti pystytetyn ”päänäyttelyn” pystyin kiertämään ulko- ja sisäkautta. Sisäringissä oli esillä saamelaisten kulttuuria ja historiaa ja ulkoringissä taas pohjoista luontoa.

Nämä tossukat ovat edelleen käytössä trueporomiehillä.

lapsille oli tuollaisia luukkuja, joista sai tunnustella erilaisia juttuja.

Niin no… Oli ne vähän kai myös aikuisillekin…

Samppaveljenkin piti päästä testailemaan.

Aulassa olevasta Siida Shopista lähti mukaan pari puista poroa. Tuolla ne nyt on hyllyssä etsimässä jäkälää haukattavaksi :) Tekemistä riitti siis, ei tarvitse tuijotella mökin seinää, vaikka sade pääsis yllättämään. Jos ei museot paljon nappaa, niin kannatta pyörähtää vaikka Saariselällä kylpylässä.

Putkahtiko teillä muuten jotain kysymyksiä mieleen? Jos vaan osaan vastata, niin auttan mielelläni parhaani mukaan. Kaikkiin näihin kolmeen paikkaa pääsee näppärästi rattailla. Luontokeskuksessa on myös tosi jännittävä ”luola” lapsille, Rebekkaa se vähän aluksi kauhistutti. Jos päättää lähteä lapinreissuun lentskarilla, niin auton vuokraaminen on kyllä mielestäni ihan must. Eipä kai sitten muuta tälle erää.

-Maj ja muut

0 Comments

  1. MiiaO 26.9.2012

    Oi, minä juuri haaveilin retkestä jonnekin vaikka Lappiin. Mutta tänä syksynä ei pääse :/ Iskikö kuuluisa Lapin hulluus? :) Vaikuttavaa on kyllä luonto tuollapäin.

    Olen muuten lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta nyt vasta uskaltaudun kommentoimaan (kun itsekin on huomennut, miten kivaa kommentteja on saada :) ).

    Vastaa
  2. inkku 26.9.2012

    Kiitos kivasta esittelystä, toivottavasti tulee lisää:)

    Vastaa
  3. Iiris 26.9.2012

    Vähän kauhistelinkin tuota reissun hintaa kun lentämällä sinne menee, mutta sponsori selvensi asiaa. Voi kun itsekin olisi varaa tuommoiseen :(

    Vastaa
  4. Piia 26.9.2012

    Ihana toi sun vihreä takki, mistä se on? Kivalta vaikuttaa teidän reissu :)

    Vastaa
  5. Fiipi 26.9.2012

    Yhtä tärkeä asia se on minullakin mielessä kuin Piialla eli mistä vihreä takkisi on?

    Vietin myös viime vkonlopun Muoniossa Speden mökillä, on muuten hieno möksä! Pallaksellakin kävin ekaa kertaa elämässä vaikka en kauhean kaukana sieltä asu, muutama sata kilsaa. Kittilässä en oo esim käyny koskaan. Poroja oli tosiaan Muonio-Kolari välillä ihan älyttömästi vaikka ne ihan tuttuja juttuja onkin, tällä kertaa niitä oli vain yllätyspaljon.

    Vastaa
  6. Helena 26.9.2012

    great photos! lovely trip <3

    Where did you parka it?

    Vastaa
  7. Kira 26.9.2012

    Jotenkin arvasin heti, että tämä oli maksettu matka teille vaikka mainitsitkin asian vasta nyt. Eipä ollut yllätys!

    Vastaa
  8. mimma 26.9.2012

    Ja eipä ole yllätys, että täällä on kateelliset heti valittamassa sponsoriasiasta. :) Kivalta reissulta näyttää!

    Vastaa
  9. Iikkis 26.9.2012

    Ihanalta vaikutti matkanne. Harmi vain, että itse kuulun niihin kotiäiteihin, joilla ei hoitovapaalla ollessa varat riitä millään moisiin reissuihin – eikä sponsoreita ole… Yritän kovasti pinnistellä, että pystyisin olemaan iloinen puolestasi, mielestäni siinä myös kohtalaisesti onnistun. Tiedän, ettei toisen onni ole omastani pois. Ja tyhmähän suorastaan olisit, jos et ottaisi vastaan sinulle tarjottuja tuotteita ja matkoja. En siis moiti sinua, eikä tarkoitus ole syyllistää. Valehtelisin kylläkin, jos väittäisin etten kaipaa sitä sinun aiempaa, aitoa ja alkuperäistä, ei-kaupallista blogiasi. Siihen oli vain helpompi samaistua. Kiva tämäkin toki on, mutta nyt kun joka toinen postaus käsittelee jotain saamaasi lahjusta tai maksettua mainosta, niin se pakostikin hieman etäännyttää. Mutta blogi on sinun, saat kirjoittaa sinne mitä itse haluat.

    Melkein hävettää, että itsekin nyt sorruin tähän ruikuttaja-kastiin… Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Itselläni taitaa olla juuri menossa melko puuduttava kausi tässä kotiäitiydessä. Postauksesi taisi nyt vain siis tulla itselleni huonoon rakooon, heikolla hetkellä. Niin mielelläni tuollaiselle reissulle lähtisin minäkin! Jatkettakoon haaveilua siis…

    Tykkään sinusta silti! :)

    Vastaa
  10. mummu 26.9.2012

    Oispa mummuki saanu olla mukana!!!!

    Vastaa
    • Maj 26.9.2012

      Mummu olis ollut hyvä vaan ja tullut mukaan :D

      Vastaa
  11. Ano Nyymi 26.9.2012

    Miksi teille maksettiin tuettu loma? Oletteko varattomia? :D

    Juu kunhan kysyin – itseäni ei kiinnosta tuon sortin reissut.

    Kuvissa oli muuten kullanhuuhdonnan SUOMENmestareita – ei maailman. Menikö info ohi vai onko sisälukutaito kateissa?

    Vastaa
    • Maj 26.9.2012

      Kiitos kommentistasi, kullanmuru <3

      Vastaa
  12. ww 26.9.2012

    Jeps.Entistä blogityyliä kaipaan minäkin! Nyt on liikaa mainontaa.Vastaat varmaan että ei näitä ois pakko lukea… mut kun on,koska odotan niin niitä tavis-päivän postauksia,ne oli parhaita! Mahdatko itekään nauttia näistä….?

    Vastaa
  13. Kurja juttu 27.9.2012

    Näin se on nähtävä. Kalastajan vaimo,Kaunis pieni elämä,Magic poks jne.

    Kaikki on kaupan.

    Ihan kaikki.

    Lapset ja lapsuuskin :(

    Lukijana kaipaan blogiaikaa jolloin bloggaaja uskalsi olla asioista jotain mieltä. Nythän postaukset ovat kuin samasta muotista,pelkkää kaupallista hyminää. Raha ratkaisee.

    Vastaa
  14. Iita 27.9.2012

    Tiedättekö miksi Maj saa ilmaisen reissun ja muuta kivaa ilmaiseksi?

    Siksi, koska pitää yllä loistavaa blogia, jolla on lukijoita. Tämän tietävät myös ilmaisten tuotteiden antajat/matkan tarjoajat. Maj tekee aiheesta jutun, omalla tyylilllään, jonka mainostajat ovat hyväksi havainneet.

    Mitä pahaa/väärää/kadehdittavaa tässä on?

    Suomi on vapaa maa. Ja jos tuntuu, että on kohdannut vääryyttä, kaikilla on mahdollisuus laittaa oma blogi pystyyn ja haalia niin paljon kävijöitä, että mainostajat kiinnostuvat. Yksinkertaista.

    Ei Maj ole tätä kaikkea saanut aikaan vain sohvalla makaamalla…

    Jatka Maj samaan ihanaan tyyliisi, minusta ei siihen olisi.

    Minä olenkin sitten jossain muussa hyvä, ja käytän tieto taitoni siihen. :)

    Vastaa
    • lismu 27.9.2012

      Täysin samaa mieltä! :) Itse olen seurannut tätä blogia alusta asti ja on luonnollista että tietyt asiat blogissa muuttuvat ihmisen itsensä myös muuttuessa. Odotan aina uusia postauksia, mikä on jo ihme sinänsä sillä en normaalisti kovin paljon ¨perheblogeja¨ seuraa :) Jatka samaan malliin Maj!

      Vastaa
  15. kotiäiti 27.9.2012

    Voi kyynel Te köyhät kotiäidit!!! Miksette mene töihin, jos on köyhää? Lapset hoitoon vaan, jos hoitovapaalla olette. Se on selvää ettei sitä rahaa sillon mistään tule, kun kotona lapsia hoitaa vuosi kausia. Jos taas olette vanhempainvapaalla ja on niin köyhää, niin köyhää, niin syyttääkää siitäkin itseänne. Minä sain ainakin hyvät vanhempainpäivärahat, koska olin tienannut ne itse OMALLA TYÖLLÄ aikanaan ja sitten vasta aloin lapsia tekemään.

    Vastaa
  16. SM 28.9.2012

    Loistava postaus! Kyllä kotimaassakin on vaikka mitä hienoja kohteita. Ei aina tarvi lähteä merta edemmäs. ;)

    Ja tämän lauseen verran vaivaudun ottamaan kantaa muutaman kommentoijan kaupallisuus kannanottoihin ja mielipiteitä saa olla, mutta kateellisuus sieltä paistaa läpi.

    Vilpitön kiitos Maj sinulle blogistasi!

    Vastaa
  17. Jemppu 30.9.2012

    Hihii, tuttuja maisemia! Olen itse Inarista kotoisin ja vanhemmillani on koruyritys Inarin Hopea Siidan vieressä, toisella puolella tietä. Itse olen kans menossa Lapin kotiin käymään muutaman viikon kuluttua.

    Ja tää postaus ei kyllä koti-ikävää helpottanut :D

    Kiitos postauksesta, se sai minut ajattelemaan ja kaipaamaan kauniita Lapin maisemia!

    Vastaa
  18. Veera 30.9.2012

    Hei Maj! Pitkään olen lukenut blogiasi mutta vasta lappi-postaus sai kommentoimaan. Oli ihana sunnuntaiaamun yllätys lukea lapista ja ennenkaikkea nuo kuvat! Itse olen puolet elämäni asunut pohjois-lapissa, puolet pääkaupungissa. Ikävä lappiin on kova! Teillä oli varmasti ihana reissu, lapissa mieli lepää :)

    Nuo tossukat ovat nimeltään nutukkaat ja aivan ihanat kengät. Vai voiko niitä edes kengiksi kutsua? Talvisin mökillä vedän aina aamusta jalkaan nutukkaat. Nutukkaiden sisällä oleviin heiniin on ihana upottaa jalka, solmia pirtanauha tiukalle ja pitää kenkiä jalassa ihan koko päivä. Nuo on maailman lämpimimmät tossukat! Muistan eräänkin talvipakkasen -28C eikä varpaita palellut. Lumi narskui ihanasti nutukkaiden alla ja pienimmätkin paakut ja oksat tuntuivat jalkapohjassa. Ehkä ensimmäiset keksityt paljasjalkakengät? :)

    Jatka blogia ihan siihen malliin kuin itse tykkäät, tämä on sinun ja sellaisena sen kuuluu pysyä :)

    Vastaa
  19. Nanda 30.9.2012

    Olipa kiva postaus ja nättejä kuvia! Hirveän vähän on tullut Lapissa käytyä, ennemmin sitä vaan jotenkin lähtee jonnekin Eurooppaan kaupunkilomalle kuin oman maan nätteihin paikkoihin.. Jotenkin sitä vaan stereotyyppisesti ajattelee, että Lappi on TALVIlomakohde, tai ehkä KESÄlomakohde, mutta että syksylläkin?! Hauskalta reissulta näytti. Kuinka Rebekka jaksoi patikoida tuonne tunturiin, vai oliko hänkin kantorinkassa tms?

    Vastaa
  20. ekaterina 11.10.2012

    Olen Inarista kotoisin ja olipas ihana lukea täm postaus. Että joku käy Siidassa :) Hauskaa!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *