Tänään pääsin kokeilemaan elämäni ensimmäistä kertaa sitä hartaasti hehkutettua ja paljon puhuttua CrossFittiä Reebokin mestoille Onkiniemeen. Sain houkuteltua mukaani lajiin jo aikaisemman tutustuneen Sapeldinhon ja itsenilailla ensikertalaisen Pekan. Meillä oli supertiimi, kaikki erilaisia ja muutenkin eritasoisia (enemmän & vähemmän) kuntoilijoita.

crossfit2

Ulko-ovella valmiina päivän koetuksiin.

crossfit3crossfit4

Ihan ensiksi istuimme alas kuuntelemaan Coachimme Hannun lyhyttä, mutta kattavaa esittelyä CrossFitistä ja tulevasta treenistämme. Crossfit on kuntoilumuoto, jossa tavoitteena on kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoitteita. Teollisuushallia muistuttavassa treenisalissa ei ole varsinaisia laitteita vaan liikkeet tehdään vapailla painoilla, köysillä, renkailla ym. Harjoitusten haastavuus on muokattavissa kaiken ikäisille ja kuntoisille sopivaksi lähtötasosta riippumatta. Viimekädessä treenin rankkuuteen vaikutat kuitenkin sinä itse.

crossfit5 crossfit6 crossfit7

Alkulämmittelyksi soudettiin ja tehtiin monipuolisia ja hauskoja harjoitetteita matolla. Kovasti yritimme saada aikaiseksi mm. kärrypyöriä, mutta mun ja Sapen osalta ne jäi tosiaan aika säälittäviksi yrityksiksi. Vaikka me tytöt oltiinkin Pekkaaa ketterämpiä muissa liikkeissä, niin hän vei silti pisteet kotiin ja sai tehtyä melkein oikeaoppisen kärrynpyörän.

rossfit8

Alkulämmön jälkeen kävimme läpi kaikki treenissä tehtävät liikkeet ja sen jälkeen pääsimme aloittamaan itse treenin. Hannu rustasi liikkeet ja kestot vielä ylös taululle.

crossfit9 crossfit10 crossfit11

Soudusta se sitten lähti. Mä olen treenannut pitkään kuntosalille, mutta en koskaan ole jostain syystä soutanut.

crossfit12 crossfit13

”Seinäpallossa” heittelimme raskasta palloa kyykyn avulla suoraan ylöspäin. Tämä mielestäni eniten keskittymistä vaativin liike.

crossfit14 crossfit15 crossfit16

Rengassoutu! Seistään renkaiden edessä, asetetaan jalat vähän renkaiden toiselle puolelle ja laskeudutaan käsien varaan roikkumaan.Liike tapahtuu pitämällä kroppa (pakarat ja vatsa) tiukkana ja vetämällä rinta kiinni renkaisiin. Näyttää kuvissa leppoiselta, mutta noh… testatkaapas!

crossfit17 crossfit18

Boksihyppy oli jännittävää. Ensiksi harjoittelimme astumalla vuorojaloin laatikon päälle, mutta kun homma alkoi hahmottua vaihdoimme askeltamisen hyppyihin. Hypittiin siis tasajalkaa laatikoiden päälle, suoristettiin laatikon päällä kroppaa ja hypättiin alas. Avainsana on boksihyppelyssä on räjähtävä voima. Ekaksi tuntui, että voinko päästä hyppäämällä tuonne, mutta se oli oikeasti tosi koukuttavaa kun vain alkoi tekemään.

crossfit19 crossfit20 crossfit21

Istumaan nousu. Tässä yksinkertaisessa liikkeessä kuormitetaan yläkroppaa. Pekka tunnusti viimeisen sarjan jälkeen, että ei olisi pystynyt yhtään enempää. Mulle tämä oli yllättäen paljon helpompaa, kuin vaikka seinäpallo.

crossfit22

Valmiit, punaiset ja hikiset.

Coachimme Hannun mukaan me pärjättiin hyvin. Sain vähän enemmän käsitystä CrossFitistä ja uskon kyllä, että se voisi olla mun laji. Pidän itseni haastamisesta ja juuri tämän kaltaisesta treenaamisesta. Pekka ihastui myös lajiin ja meidän Sapehan olikin jo konkari. Jos tämä yhtään tuntuu kiinnostavalta, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Reebok CrossFit järjestää ilmaisen tutustumistreenin tiistaisin kello 20 sekä lauantaisin kello 13. Tutustumistreeni sopii kaikenkuntoisille CrossFitistä kiinnostuneille. Tutustumistreeniin kannattaa varata aikaa noin tunti. Minä jään mietiskelemään, että miten saisin mahdutettua aikatauluihin vielä CrossFitin…

-Maj

Taasko on viikonloppu? Suunnitelmia? Ei täällä ainakaan, paitsi tahtoisin maalata vähän seiniä täällä kodissamme, mutta mies ei yhtään innostu. Miksi miehet ei innostu mistään kivasta? Liikaa vaivaa kai, ei jaksaisi mitään ylimääräistä. Yritän vielä puhua häntä ympäri. Ystävänpäivä tuli ja meni, en lähettänyt kortteja, enkä viestejä. Luulin, että oma saldonikin olisi ollut pyöreä nolla, mutta eipäs ollutkaan! Mieheltä sain kukat, siskolta kortin ja Glitteristä ponnaritikkarin, kuten varmaan muutama muukin bloggaaja?

Tänään meillä on myös ollut perinteisesti perjantaivieraita, nakeroita. Ruokana ranskalaisia ja pillimehua, hups! Nyt täällä kuorsataan päikkäreitä ja ukkokin on tullut töistä kotiin <3 Muakin haukotuttaa ja väsyttää neljän kahvikupillisen jälkeen edelleen, mutta ajattelin kuitenkin vääntäytyä salille. Kävisikö joku teistä mun puolesta ruokakaupassa?

 

stringpocket

Valkoinen String tulisi esille paremmin, jos seinässä olisi vähän väriä vai mitä? Onneksi siellä sentää on värikästä tavaraa!

 

s_rypale s_nallekulho

Miikalta <3 Uusi lempparikulhoni.

 

s_muumilasi

Hihii, astiakuva! Ketsuppi ja ranskalaiset vaan puuttuu… Pieni 4-hengen pöytämme näytti tosi siistiltä kun sen ääressä oli ruokaillut 6 ihmistä, joista 4 kpl:tta oli alle kolmen vanhoja.

 

s_ssteam

Kamujen pienenpieni poikakin konttaa jo, apua! Hän oli niiin söpö <3

 

Sellaisia kuvia tästä päivästä! Ai niin, unohdin ihan, että olen menossa sunnuntaina testaamaan CrossfFittiä ekaa kertaa, aika jännittävää! Raportoin siitä blogissakin jossain vaiheessa :) Onko siellä yhtään crossfit-harrastajaa? Onko teillä mulle hyviä vinkkejä näin etukäteen?

 

-Maj

1 6 7 8 9 10 11 12 19