Kuvitelkaahan mielessänne täydellinen kevätpäivä, pari astetta pakkasta, auringon paiste lämmittää hiukan, mutta maassa on vielä reilusti lunta. Juuri tuollainen päivä oli viime sunnuntai, kun me Miikan kanssa päätimme lähteä hiihtämään, ensimmäistä kertaa sitten yläaste-aikojen. Lainasimme vanhemmiltani varusteita ja äitini neuvoi meille hyvän lenkin, reipas 7 kilometriä valmista latua. Otettiin reppuun mukaan kamera ja vähän juomista – ja ei kun menoksi!

 

ukset0 sukset3 sukset1 sukset4

 

Itsevarmuutemme kärsi kolauksen kun kohtasimme jo ensimmäisen hankaluuden kotipihalla, ”miten nämä laitetaan jalkaan?” Selviydyimme lopulta siteistä, lähdimme matkaan, mutta meinasin ensimmäisillä metreillä jo tikahtua omaan nauruuni, sillä Miikan meno oli niin hauskan näköistä. Perinteisellä tyylillä me vedettiin parhaamme mukaan, mutta kyllä siinä niin kävi, että eläkeläisetkin painoivat ohi. Hiihtokunto on kuulemma ihan eri asia, kuin peruskunto ja se tulee vain hiihtämällä. Epäilimme jo suksien voitelua ja syytimme varusteita… Kyllästyttyäni hitaaseen hiihtelyyn päätin yhden isomman mäen kohdalla ottaa kunnon vauhdit ja ehdin vain huutaa, että ”aika pahan näköinen kurvi…”

 

sukset7

JA MUKS, niin tyypillistä meikäläistä! Komeesti kurvista suoraan syvälle hankeen. Oikeesti tossa oli varmaan ainakin metri lunta, enkä meinannut päästä suksieni kanssa ollenkaan pois! Rakas puolisoni repesi täysin kaatumiselleni ja napsi vaan kuvia minkä ehti.

 

sukset5 sukset6

Hetkeä aikaisemmin olin valittanut kuumuutta, mutta sitten sainkin kuin tilauksesta pienen viilennyksen.

 

sukset8

 

No ei siinä, matka jatkui… hitaasti, mutta varmasti hiihdellen eteenpäin, ööh.. kunnes huomasin, että hanskani oli tippunut ja jouduin palaamaan etsimään sitä. En olisi ikinä uskonut, että hiihtäminen on niin raskasta hommaa. Muita hiihtelijöitä katsellessa se näyttää niin keveältä menolta.

 

sukset9 sukset10 ’

Onneksi maalissa odotteli kannustusjoukot ja kuuma kaakao <3

 

Kysymys kuuluukin, että pitäiskö sitä hankkia itsellenkin sukset? Olen varmaan ensi talvena kokovartalokipsissä sitten ;D Onkos siellä lukijoiden joukossa hiihtelijöitä? Miksi mun suksi ei luistanut? Ei varmaan kyllä auta niitä välineitä syyttää…

 

-Maj

0 Comments

  1. Siiri 2.4.2013

    Hauskan näköstä menoa :D oon 26-vuotias ja muutama vuos sitten tein täyskäännöksen ja päätin kokeilla hiihtoa monien vuosien jälkeen, se on uskomattoman tehokasta ja hauskaa. Sain helmikuussa lahjaksi uudet sukset, hiihdin aikaisemmin siskon vanhoilla. Sunnuntaina käytiin avokin kans hiihtämäs, kaatuiltiin yhdessä monta kertaa kun osa laduista oli hieman sulaneita eikä pysytty urissa ja mäet oli hurjia :D oon oppinu sen, että koskaan ei pidä sanoo: en koskaan. Osta sukset, suosittelen :)

    Vastaa
  2. laura 2.4.2013

    sama täälä! yläasteaikojen jälkeen ekaa kertaa päätin käydä hiihtämässä ku oli niin ihana ilma ja kaikkee. Oli oikein mielikuva että miten ihanaa ja kevyttä ja mukavaa se on, ku näytti niin kevyeltä ku kaikki muut hiihti. Mutta ku ite pääs ladulle niin suket tökki ja käsiin alko sattua ennen kolmea kilsaa. :D Miten se silloin lapsena oli niin kevyttä ja hauskaa?? :D

    Vastaa
    • Maj 5.4.2013

      Haha, Miika totesi, että vauhti loppuu heti jos ei koko ajan viuhdo hirveästi -true that :D

      Vastaa
  3. Ananas 2.4.2013

    Hiihtäminen on kyllä kivaa ja tosi kokonaisvaltaista liikuntaa, kuuluu lempiharrastuksiin! Mulla oli aikanaan muutaman vuoden tauko hiihdosta ja ekat kerrat sen jälkeen oli haasteellisia. Hiihdin alkuun harjoittelumielessä sellaista kilometrin lenkkiä yhdessä pienten koululaisten kanssa, joille se latu oli varmaan tarkoitettu. Pienet tatit meni ohi että heilahti. Välineetkin jotain merkkaa, oma pituus, paino jne vaikuttaa siihen, mikä suksi on kenelle se paras.

    Vastaa
  4. Lasten matkassa 2.4.2013

    Hienoa, että laitoit sukset jalkaan! Hiihto on ihmisvartalolle paras mahdollinen urheilumuoto, niin monipuolinen! Nyt vain innokkaana jatkamaan :)

    Vastaa
    • Maj 5.4.2013

      Ihana, hiihtotsemppaus <3

      Vastaa
  5. iitres 2.4.2013

    Olipas hyväntuulinen postaus! Itse rakastin hiihtoa pienempänä, ala-asteikäisenä, ja vanhemmat hiihdättivätkin mua ja veljeäni harva se viikonloppu. Sitten hiihtoura vähän tyssäsikin hiihtokiintiön täyttymiseeen, kunnes tänä talvena kaivoin äitin vanhat luistelukamppeet käyttöön ja painuin vapaaehtoisesti ladulle. Eka lenkki oli jotakin aivan hirveää ja hiihdonilo oli kaukana. Seuraavan kuukauden ajan sukset sai olla taas varastossa pölyttymässä, kunnes uskalsin uudestaan koettamaan. Toka kerta oli paljon helpompi ja kolmas kerta oli jo suorastaan mukavaa. Nyt lenkkejä on kertynyt jo aika paljon enemmän ja kilometrejäkin useampi sata. Odotan suorastaan, koska ehdin taas hiihtämään! Ja parastahan on tietysti juuri kuuma kaakao tai mehu hiihtourakan jälkeen :) Suksikaupoille vain

    Vastaa
  6. Koivulahti 3.4.2013

    Popedallahan on tästä aiheesta biisikin sen nimi on: Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen) :D

    Vastaa
  7. Katri 3.4.2013

    Tulipas tästä postauksesta hyvälle mielelle.

    Sitä on varmaan tullut tarpeeksi vanhaksi, kun tosissani olen etsinyt tässä kevään aikana sopivan edullista suksi ja muu verme pakettia, ei viitsisi sijoittaa ihan hurjasti rahaa niihin, jos ei kovasti innostukaan hiihtämisestä. Jotenkin vaan ajatus kevät auringosta ja valkoisesta hangesta houkuttelisi, meren jäällä olisi niin makeaa nautiskella :) Saapa nähdä jääkö ajatuksen asteelle.

    Vastaa
  8. sarak 3.4.2013

    Hauskalta näyttää! Itsekin innostuin viime talvena hiihtämisestä uudelleen :)

    Vielä kysyisin mitkä vaunut teillä on ja oletko ollut tyytyväinen? :)

    Vastaa
  9. pulu 3.4.2013

    Täällä on kans yksi hiihtoon hurahtanut kotiäiti! Mulla ei ole ollut omia suksia sitten yläasteaikojen, eli joskus 15v sitten viimeksi. Mutta nyt repäisin ja ostin alennusmyynnistä itselleni sukset, ja vitsit, se on kyllä mukava urheilumuoto. Ja parasta, kun ladulle voit mennä silloin kuin itselle sopii parhaiten :) Eikun suksikauppaan vaan!

    Vastaa
  10. iinustii 3.4.2013

    Ei sais nauraa, mut nyt kyllä repesin ihan täysin, voi että. En voi muuta sanoa kuin, että suuri kiitos tämän aamun parhaista nauruista! Ihana, että jollakulla on pokkaa laittaa kuvia jopa omasta kaatumisestaan, aika monelta bloggaajalta ois voinut jäädä kuvat julkaisematta ja koko juttu kertomatta :) Itse en ole ikinä tykännyt hiihtää, enkä ole moneen vuoteen edes yrittänyt ja hih, tämän jälkeen en ehkä edes anna sille mahdollisuutta, mulle kävisi kuitenkin täsmälleen samoin! Mä olen just sellainen tumpelo, että jos vaan on seinä mihin kävellä päin, niin varmasti osun, joten pelottaa jo pelkkä ajatus suksista…

    Vastaa
  11. tuuidm 3.4.2013

    Hahaha, kuinka ihana ja hyväntuulinen postaus :D Mulla tulee hiihdettyä nykyään vaan nuo kouluhiihdot, jostain syystä ei tuu lähdettyä ladulle, vaikka pidemmän päälle se on tosi hyvää kuntoliikuntaa!

    Vastaa
  12. Iira 3.4.2013

    Suosittelen suksien hankkimista. Itse hiihdin rv 38 asti ja reilu viikko synnytyksen jälkeen taas suksilla (en tietenkään suosittele tuota tahtia alottelijoille, mutta itselle se on helppo matalan kynnyksen liikunta muoto, en tiedä mitään muuta lajia, mitä pystyisin vielä tekemään). Enkä tiedä uinnin lisäksi muuta lajia joka kehittäisi niin tasapuolisesti koko kroppaa :)

    Vastaa
  13. Suvi 3.4.2013

    Hehe :D Oon vissiin pikkasen väsynyt kun en hetkeen voinut lopettaa nauramista tuolle loistavalle kuvasarjalle.. Ensin sieltä tullaan reippaasti hymyssä suin ja suksi luistaa, seuraavassa hetkessä suksien ja sauvojen sekamelskaa :D

    Itse silloin tällöin käynyt äiteen suksia liikuttelemassa ja ihan mukavaa hommaa, mutta ei niin paljoa ole hiihtokärpänen puraissut että olisin omat hommannut..

    Vastaa
  14. Milla 3.4.2013

    Ihana Maj <3

    Vastaa
  15. Mari 3.4.2013

    Kiitos hauskasta kuvasarjasta, kyllä nauratti :D. Hienoa, että uskallat laittaa itsesi ”likoon”. Mä suosittelen suksien ostamista, hiihtäminen on niin parasta. Tänä talvena on tullut heitettyä useampi kympin lenkki, se menee jo suht kivuttomasti, ja välillä pääsee jo itsekin ohittelemaan muita (toisin ku alkutalvesta) ;). Mulla on noin 15 vuotta vanhat sukset ja hyvin nekin vielä kulkee, nyt oon jopa sutinut niihin pitovoidetta, oon ihan alkanut hifistelemään. Nyt täytyy taas rientää ladulle, pian viimeisiä hiihtoja suksitaan tälle talvelle :).

    Vastaa
  16. Lii 3.4.2013

    Ihanat hankikuvat :) Innostuin monen vuoden tauon jälkeen hiihtämisestä muutama talvi sitten ja hankin lopulta sekä perinteiset että luistelusukset. Jos haluat hiihtää perinteistä ja pienellä vaivalla, niin suosittelen pitopohjasuksia. Ensimmäiset 10km ne eivät meinaa luistaa millään, mutta sen jälkeen ovat toimineet moitteettomasti ja hiihtämään voi lähteä kun siltä tuntuu ilman mitään ennakkovalmisteluja. Alun luistamattomuuskaan ei haittaa, koska sillä aikaa ehtii tottua taas alamäkiin ja löytää tasapainon ennen kun sukset pääsevät täyteen vauhtiin :) Luistelu on kyllä vielä paljon vauhdikkaampaa ja tehokkaampaa liikuntaa, mutta tekniikan oppiminen vaatii ehkä alussa hiukan sinnikkyyttä. Ja sauvat pitää olla oikean pituiset jotta hiihtäminen on hauskaa!

    Vastaa
  17. Heidi 3.4.2013

    Hiihdossa voi kyllä aika moni asia mennä pieleen jos on mennäkseen. :) Tosiaan, kuten joku mainitsikin, voitelun lisäksi (ja sehän se salatidettä onkin!) vaikuttaa hiihtäjän pituus ja paino, eli niiden mukaan pitäisi valita oikean pituiset ja oikealla tavalla jäykät sukset.

    Tuohon voiteluun sen verran, että jos haluaa oikeesti hyvät, niin suosittelen voitelupalvelun käyttöä jos se ei itseltä onnistu, voiteita on joka kelille kuitenkin omansa. Suksien pitoon vaikuttaa myös hiihtotekniikka, ja se, onko jaloissa ytyä vai ei. :) Itse oon nyt tänä talvena hiihtänyt reilu 200 km ja oon kyllä huomannut että jalkalihaksissa saisi olla enemmän tehoja. Oon sitten korvannut jalkatyön käsivoimilla, voin sanoa että tähän mennessä on aika hyvä haukkari tullut. :)

    Paljon siis tekijöitä, mitkä vaikuttaa suksen pitoon, mutta hiihto on kyllä sellainen laji että siinä saa koko kroppa kyytiä ja pää lepoa. Nyt kun itse olen taas päässyt hiihdon makuun niin en taida lopettaa. :) Jos omien suksien hankintaa harkitsee, niin voin vinkata ettei ihan niitä halvimpia kannata ostaa, kuitenkin suurin osa hiihtonautinnosta tulee niistä välineistä, ja kokemuksesta voin sanoa että mitä paremmat välineet sitä kivempaa on myös hiihtää. Ei sitten muuta kuin hyviä latuja! :D (Oho, tulipa kilometrikommentti, ja vieläkin oisin voinut jatkaa, sori. :D)

    Vastaa
  18. S 3.4.2013

    Ehdottomasti tekniikka! Ilman sitä on vaikeaa saada hiihdosta kaikkea irti. Jos teillä on joku hiihtäjätuttu, niin ensi talvena hihasta kiinni ja tekniikkaloulua pitämään :)

    Vastaa
    • Maj 5.4.2013

      Joo, jos päätetään sukset hommata :)

      Vastaa
  19. Veera Einola 6.4.2013

    Hiihtäminen on aivan upeeta ja niin hyvää liikuntaa! Kivat noi tyttöjen Uggit, harmi vaan liian pienet jo meidän neidille. :)

    t. Veera

    veeraeinolanelamaa.blogspot.com

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *