mokkapalat1 mokkapalat3 mokkapalat2  mokkapalat4 mokkapalat5

Mun kamut ihmettelevät näitä mun ennenkuulumattomia touhuja, sillä kuukauden sisällä olen saanut aikaiseksi leipoa kolme kakkua ja yhdet mokkapalat, sehän on enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. Ei, en ole raskaana, vaikka herkkuhimo onkin iskenyt -ja pahasti. Viivin kanssa päätettiin burgerbaarin jälkeen vielä tehdä mokkapaloja, liian tuhdin kuorrutteen aiheuttaman paniikkitilanteen pelastimme toisella liian ohuella kuorrutteella. Ensimmäinen kuorrute oli tietysti tehty tuplana ja samalla kaavalla toteutimme jälkimmäisenkin. Onnistuimme siis tekemään ehkä ihan maailman parhaita mokkapaloja, nelikertaisella kuorrutteella ;) Vipsulle virtuaaliläpy ja tietysti iso kiitos meidän tärkeässä tehtävässä (kuivien ainesten sekoittaja ja koemaistaja) toimineelle pikkuneidille.

Lasten kanssa on kiva touhuta keittiössä niin siis jos ei välitä siitä, että jauhot ja muut saattaa keskenkaiken levähtää lattialle. Oli aika hauska leipomishetki kaikista kommeluksista huolimatta, jätimme keittiön ihan järkyttävän näköiseksi ja söimme itsemme pullolleen taikinaa, kuorrutetta ja valmiita mokkiksia, NAM!

Pakko sanoa, että välillä katselen sisarusten touhuja liikuttuneena. On niin liikuttavaa miten pienet ihailevat ja matkivat kaikessa isosiskoa. Kuulkas, mulla on tavallaan tuplasti isompi perhe, ajattelen näin Viivin äidinpuolen sisarusten tähden – ja se on iso onni se! <3

-Maj

 

0 Comments

  1. ida365 26.7.2013

    Voi eikä, mikä ihana mökö-Rebe<3! Sä oot ylittänyt itsesi tän leipomisen suhteen, ihana :-D !!

    Vastaa
  2. Juuli 26.7.2013

    Sä selvästi alat olla vaimo-ainesta ;). Pitäsköhän itsekin alkaa leipomaan, jos hääkellot alkaisi sitten soimaan, heh :D.

    Ja sisarukset ovat kyllä niin parhaita, itsekin usein tippa silmässä katselen pienten touhuja <3.

    Vastaa
  3. Pikku P 26.7.2013

    Voi ei mikä mini-Maj tossa mökötyskuvassa! Rebekka on tuossa mökötyskuvassa kuin ilmetty sinä! :D

    Vastaa
  4. ans ku 26.7.2013

    voi kun Rebekka näyttää isolta tytöltä! minun pikkusisko on 4 vuotta ja näyttää jopa nuoremmalta kuin Rebekka :)

    en ole aiemmin kommentoinut, mutta haluan sanoa että rakastan blogiasi! vaikutat eritttäin hyväsydämiseltä ihmiseltä. odotan innoa etenkin hääpostauksia, vaikka eämäntilanteeni on aivan eri kuin sinulla. kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! <3

    Vastaa
  5. Maria 26.7.2013

    Ihana postaus!<3 ja ihana rebekka!! Miten voi olla noin söpö :)

    Vastaa
  6. Meri 27.7.2013

    Miten lapset onkaan niin kauniita ja puhtosia? Erityisesti just toi kurttukulmakuva on niin hyvä. Joka päivä kattelen omiaki lapsiani ja ihmettelen, että miten voikaan elämässä olla jotain niin kaunista ja aitoa ku lapset.

    PS Meilläki otetaan isommista mallia sekä hyvässä että pahassa…on aika koomista ku isoveljellä on armoton kyselyikä, niin pikkuveli 2v kysyy myös useimmiten jokaisen kiellon yms. päälle ilman minkäänlaista kiinnostusta kuulla vastausta: ”Mikt?”

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *