Meidän porukan jätskille lähtijät olivat aika katu-uskottavia, kaikilla Vansit jalassa ja farkkua ainakin jossain muodossa päällä. Meikäläinenhän ei kuulunut tähän porukkaan verkkareineni ollenkaan, joten kävin nappaamassa pari kuvaa, jonka jälkeen palasin kotihommien pariin.

Itselläni on ollut viimeksi sellaiset pinkkimustat, ruudulliset Vansit joskus varmaan vajaa kymmenen vuotta sitten. Koko merkki on unohtunut sen koomin, mutta blogimaailmassa ei meikäläinenkään ole millään voinut välttyä Natan Vans-huumalta. Myös muutama ystäväni sekä veljeni ovat hurahtaneet kyseisen merkin kenkiin. Lopulta Footwayn yhteistyön kautta Nike-Miikakin taipui ja tilasi itsellensä ensimmäiset Vansit. Niitä on paljon käytetty ja hehkutettu.

Viime viikolla sain Natalta paketin, josta löytyi kummallekin lapselle yhdet kengät ja itsellenikin pari. Olivathan ne ihan näpsäkän näköisiä ja etenkin Samuelin pienet punaiset mokkanahkaiset vampulat olivat supercoolit. Paketti ei muuten ollut blogiyhteistyöhommia tällä kertaa, mutta parempi kuitenkin mainita, että kengät on saatu ja vielä ehkä vähän epäilyttävältä taholta, joka on voinut aavistaa, että ne päätyisivät jossain muodossa tänne blogiin ;D

 

vans2 vans1

Siinä ne kengät ovat! Tuunattiin tarran avulla tavallisesta ämpäristäkin astetta siistimpi ^^

 

vans7 vana3 vans4 vans5

Rebekka

Mekko/H&M

Farkkuliivi/Zara

Kengät/Vans

Samuel

Lippis/New Era

Paita/Lindex

Shortsit/H&M:n farkuista tuunattu

Kengät/Vans

Miika

Paita/Selected

Farkut/Zara

Kengät/Vans/Footway giveaway

Arskat/Vans

 

vans6

Oh daddy, daddy cool…

vans8 vans9 vans10

Tästä kuosista tulee ihan omat nuoruusvuodet mieleen :”)

vans11 vans12 vans13

Meikäläinen näytti koko päivän rantarötväilyn jälkeen siltä, että olisi kameran linssi voinut hajota jos olisin ollut kuvauskohteena, joten omasta tennari-tyylistäni materiaalia joku toinen kerta…

Toivottavasti lasten- ja miesten pukeutuminen jaksoi kiinnostaa vaihteeksi. Oletteko te muuten yhtään tennarityttöjä tai poikia? Vansit, Consit vai jotkut muut? Mitäs piditte lasten kengistä? Kokemuksia? Ja Natalle kiitokset kengistä, täällä on nakerot ihan huumassa, etenkin tuo tyttöni mun… <3

-Maj

0 Comments

  1. Nipsu 12.7.2013

    Ollaanpa teillä oltu tyylikkäinä ulkoilemassa! Ihanat ipanat ja ei tuo miehesikään yhtään hullummalle näytä! :D

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Kiitos Nipsu! Joo mieskin on kerrankin malttanut vaihtaa verkkarit farkkuhousuihin ;) HAH!

      Vastaa
  2. Minttu mamigogo 12.7.2013

    Ennen kuljettiin koko jengi consseissa, vaikka muutamat vansitkin on aina jokaiselta löytynyt. Huomasin hiljattain miten vansin tennarit on paljon paremmat ja tukevammat ja olenkin nyt kesän aikana kuluttanut melkein puhki omani, pidän niitä ihan kaikkialla! 10 vuotta vanhoista sliponeista on tulleet aikaa sitten varpaat läpi, mutta kyllä mua näkee välillä niissäkin ;-) Syksyksi taas kaikille uudet vansit, ja pojille ehdottomasti tarralliset. Miten muuten noi Rebsun sliponit, onko helppo vai vaikea mielestäsi laittaa jalkaan?

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Minde <3 Hyvä tietää, mun kaapissa nyt kahdet parit kumpaakin merkkiä. Repsun sliparit sujahtaa kyllä tosi vaivatta jalkaan, ne ovat kyllä aavistuksen reilut, mutta kuulemma niillä on hyvä kävellä ja tuo meidän R on tosi tarkka mukavuudesta, yksikään sauma ei saa puristaa tai kiristää tai se lähtee päältä pois… :)

      Vastaa
  3. Janni 12.7.2013

    Ihan sika hienoja ja erityisesti noi Rebekan sliparit – ei ihme, että on huumassa ;)

    Ps. Miika on aika komee iskä!

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Ne on jotenkin hmm. nostalgiset vai mitä? Ja söpöt tietenkin. Miika on kyllä kivasti ruskettunut ja jotenkin tosi freesit noi sen farkutkin, hyvä MIKKE!

      Vastaa
  4. :) 12.7.2013

    siis en kestä rebekan ja sampan kuteet on niin päheet!!! :)

    itse olen enemmän conssien ystävä! vansseista (nimenomaan mustavalko ruudullisista) tulee liikaa ala-aste mieleen! :D

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      HAHA! vai ala-aste! Niin, no niin… Kuinkas vanha mää olinkaan:D

      Vastaa
  5. mlene 12.7.2013

    Kivan näköistä. Meillä lapsilla tarralliset Vansit hyväksi havaittu. Mistä mahtaa olla Samuelin lippis ostettu? Omalle pojalle etsinnässä samantapainen…

    Vastaa
  6. Tiina 12.7.2013

    Siis OMG, nythän mä vasta tajusin; miehesi on aivan Heath Ledger! :) Varsinkin näissä arska-kuvissa! (tosin astetta komeampi ;))

    Vastaa
    • Maj 12.7.2013

      Vai Josh Holloway? :D Haha, nuo kaks olen kuullut muutaman kerran mainittavan. Nyt Miika leijuu varmaan viikon… :P

      Vastaa
  7. sarak 12.7.2013

    Coolit kuvat! Mukava oli vaihtelun vuoksi katsoa muksuista ja miehestä ”päivän asut”. :)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Hei, tosi kiva kuulla! Munkin mielestä on tosi kiva päästä kuvailemaan välillä muita, kavereillakin on niin ihania tyylejä, että toivottavasti saan ikuistettua heidänkin päivän asuja joku kerta :)

      Vastaa
  8. iinustii 12.7.2013

    Jo on stailit lapset ja iskä myös (kyllä tuollaista iskää kehtaa ja pitääkin vähän blogissa esitellä ;D), tosi ihania kuvia – taas kerran! Tykkään hirmuisesti aina teidän muksujen vaatteista, ihanan rentoja jotta voi mennä ja leikkiä, mutta kuitenkin kauniita :)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Tuo meidän iskä vaan ei ole kovin innokas esittäytymään… Hitsi! Hei ja kiitokset vielä kommentistasi ja kauniista sanoistasi :)

      Vastaa
  9. Ja Vansit on kaiken estetiikan lisäksi vielä supermukavat jalassa! sekä lapsilla että aikuisilla! :D Ihania kuvia! Mukavaa & aurinkoista viikonloppua!

    http://vbelieveinyourdreams.blogspot.fi/

    Vastaa
  10. Jenni 13.7.2013

    Pitäiskö sun miehen tehdä jotain tukalleen ennnen häitä?

    Vastaa
    • Maj 13.7.2013

      No ei :)

      Vastaa
  11. helena 13.7.2013

    Sorry vaan mutta munkin mielestä sun miehesi kannattaisi kyllä laittaa tukkansa jotenkin muuten kuin tolle sykerölle, ei ole kauhean miehekästä, muuten en kyllä pitempää tukkaa miehellä vastustakaan erityisesti…

    Vastaa
    • Maj 13.7.2013

      Ei Se mitään! Toivottavasti ymmärrät, että hän itse ja etenkin minä pidän siitä juurikin noin. Ei hän varmasti lähtisi sinun tai kenenkään muunkaan tuntemattoman ihmisen mieliksi sitä muuttamaan.

      Vastaa
      • tiina--- 15.7.2013

        Just niin! }:-|

        Vastaa
  12. Hertta 13.7.2013

    Mä oon ollu vuosikaudet sitä mieltä että ihanin kampaus miehellä on puolipitkät hiukset tommosella pikkunutturalla/sykeröllä, ah, just tyylikäs tuo sun miekkonen ja varmana hääpuku päällänsa ja sykerö tukassa todella komea sulhanen. :)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Niin, mä Miikan hiuksista noin, mutta tykkään kyllä monista muistakin malleista ja leikkauksista. Ei ole meidän juttumme, että oltais omissa häissämme jotenkin tosi erinäköisiä kun normaalisti… Toki sekin on tosi ok, jos joku niin haluaa tehdä. Itse en ainakaan haluaisi/uskaltaisi muuttaa esim. hiusmallia radikaalista häiden kynnyksellä :)

      Vastaa
  13. Lane 13.7.2013

    Teidän Rebekasta tulee vielä sellainen hurmuri, että!

    Älä kuule, Maj, välitä noista typeristä kommenteista. Tai eihän sitä voi olla välittämättä, mutta jätä ne ihan omaan (ala)arvoonsa. Minä neljän lapsen pöndeäitinä pidän sun jutuista tosi paljon ja käyn aina lukemassa. Itse olen todella epämuodikas, eikä mua vaatejutut edes kiinnosta, mutta silti luen sun blogia. Fanitan. Olet aito ja sydämellinen, tai sellainen mielikuva mulle välittyy ruudun takaa.

    Pysy aina sellaisena kuin olet <3

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Voi mikä ihana viesti, kiitos tästä :”) Ymmärrän kyllä, että vaatejutut ei oikein kaikkia nappaa, mutta kerro ihmeessä, että mistä mielellään luet?

      Vastaa
      • Lanetsku 14.7.2013

        Kyllä mää ne vaatejututkin luen :) . Ei mulla mitään erityistä suosikkiaihetta ole. Tykkään vaan ylipäätään sun positiivisesta asenteesta ja siitä sydämmellisyydestä sekä lämmöstä minkä kirjoittaessa välität.

        Oikein ihanaa kesän jatkoa teidän perheelle <3 .

        Vastaa
  14. Emlia 13.7.2013

    Miika on upea just eikä melkeen noin! :)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Se ny vaan on semmone :D ^___^

      Vastaa
  15. Maiju 14.7.2013

    Voi, sinun lapset on aina niin kivasti puettu! Ihana tuo Rebekan farkkuliivikin :) Ite odotan esikoista syntyväks syyskuussa ja kovasti nuo lastenvaatteet alkanu kiinnostaa ;)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Moikka Maiju ja onnea esikoisen johdosta, äitiys on huikeeta! Kiva kuulla, että pidät meidän lasten vaatetuksesta :)

      Vastaa
  16. Naanis 14.7.2013

    minustakin Miikalle sopii niin hyvin hiukset tolleen. En voisi edes kuvitella muuta kampausta. Tuli mieleen että jotkut vanhemmat ihmiset voisi olla kauhuissaan mut niinhän ne kaikesta :)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      No niin voi olla, Miikan mummu taitaa olla meidän häiden vanhin vieras ja hän on edelleen niin trendikäs (ja tottunut), että ei varmastikaan moista kauhistele! :D

      Vastaa
  17. Johanna 14.7.2013

    Miika on niiin cool! :D ihana postaus :)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Daddy cool kiittää :P

      Vastaa
  18. Alessia 14.7.2013

    Converset ovat kapeaan jalkaani mukavammat:)

    Vastaa
    • Maj 14.7.2013

      Okei, mä en ite oikein vielä ole ehtinyt vertailemaan, mutta saapa nähdä :)

      Vastaa
  19. Minna 16.7.2013

    Miika on niin komee mies, etten komeempaa tiedä :)Ja nuo hiukset sopii kuin nenä päähän hälle. En myöskään osais kuvitella muunlaisissa hiuksissa häntä.

    Ihan kivannäköiset nuo Vansit, mutta eiks niissä tuu hiki kun ei näytä olevan ilmareikiä? Ostin yhdet ihan pirun kalliit nahkatennarit(Vagabond), ja niistä puuttuu ilmastointi. ikinä en erehdy enää moiseen virheeseen. Converseissa on ne reiät…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *