Perjantaina hypättiin vaihteeksi lasten kanssa junaan ja suunnattiin mummolaan. Olin ostavinani paikkaliput leikkivaunun alakertaan, mutta ne olivatkin jostain syystä siellä leikkivaunussa, mutta eipä se mitään. Siinähän se neljä tuntia meni touhuillessa, välillä vähän eväitä syödessä. En ollutkaan mennyt tuota Tre-Yka väliä pitkään aikaan junalla, joten olihan se lastenkin aika päästä laskemaan liukumäkeä ylösalas autossa kököttämisen sijaan ;)

 

1

Olikohan Samuel vauva kun viimeksi mentiin junalla… Tällä kertaa hän oli kuitenkin ihan messissä parhaansa mukaan isompien lasten leikeissä :)

2 3 4 5

Laitan vaatetiedot varmuuden vuoksi, jos joku siellä on kiinnostunut.

Rebekka: Housut & paita – Zara

Samuel: Paita – KappAhl/Newbie, farkut – Polarn O. Pyret/giveaway

molempien tossut & reppu: Tohvelisankari/giveaway (2 vuotta vanhat)

 

9 7

Ja pari päivää onkin mennyt ilman konetta ja blogia. En tuntenut itseäni tänne tullessani mitenkään erityisen väsyneeksi. Nyt kun on ollut lapsille hoitajia ympärillä, olen luovuttanut vastuun muille – ja yllättäen ollutkin ihan todella puhki. Nukuin eilen siskoni luona päiväunet ja toiset vielä vanhempien luona iltasella(!) Äitini on noussut aina tarvittaessa öisin hyssyttelemään Samuelia ja siitä huolimatta tänään jälleen simahdin päivällä. Samuel ei muuten todellakaan nuku öitänsä, vaan herää itkemään useita kertoja, joten yövahdinvaihtovuoro on tuntunut superluksukselta. Mietin jo hetken, että olenkohan saanut jonkun raikasilmamyrkytyksen täällä?

Kai se vaan on sitä, kun tietää voivansa hetkeksi hellittää, niin näin voi vaan käydä. Väsymys purkautuu. Eilen meinasi itkettää, kun ajattelin, kuinka ihana perhe minulla on. Tiedättekös, lapset hääräämässä siskon miehen kanssa ulkona, sisko laittamassa ruokaa, kun meikäläisellä on lähestulkoon taju pois siellä heidän sohvannurkassaan. Unien jälkeen varovasti pyydeltiin valmiseen pöytään <3

-Maj

0 Comments

  1. Lisa Love 25.8.2013

    Mou Maj!

    Mikä sen parempi levähdys tauko lapsien viihdyttämisestä ja huollosta kuin oma muu perhe. On tullut itsekkin käytyä oman äitini luona ”syömässä” joka onkin venähtänyt koko päivän reissuksi nin että itse röhnötän unessa sohvalla äitini leikittäessä pientä lastani. Jeh. Kyllä sitten taas jaksaa kun on saanut hetken levähtää. Ja kyllä se muu perhekkin nauttii lasten seurasta ja he tuntuvat saavan siitä pienestä seurasta erilaista voimaa. >Å___.___Å<

    Vastaa
    • Maj 26.8.2013

      Älä muta sano, voisipa sitä vielä nukkua vähän varastoonkin :) Kivaa syksyä teidän perheelle, toivotaan että saadaan nauttia kauniista ilmoista <3

      Vastaa
  2. Jenna 25.8.2013

    Ihanat shortsit sulla:) meillä ei myöskään nukuta öitä kunnolla (poika kohta 2v). Monta kertaa herätään huutamaan, eikä oikein syytä oo löytynyt. Mutta sitten poika rauhoittuu kun pääse olkkarin lattialle nukkumaan, outoa:D

    Vastaa
    • Maj 26.8.2013

      Eikä, apua! :D Hassu pikkuinen, nään silmissäni pienen ihmisen taapertavan olkkarin lattialle peitto kainalossa <3

      Vastaa
  3. Ninnu 25.8.2013

    Moi! Meillä kun on samanikäinen, niin ton nukkumisen suhteen ihan sama juttu! Hei ja kiva idea toi leikkivaunumatkustaminen! Muksut varmasti nautti! Nauti kivoista päivistä mummulassa!

    Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      Me tosiaan nautittiin ja lapset jäivät sinne vielä kun itse lähdin Tampereelle :) Kunnon loma! :D

      Vastaa
  4. Tarja 25.8.2013

    Voi miten onnellisen tuntuista elämää! <3

    Vastaa
  5. Rosita 25.8.2013

    On varmasti ihanaa välillä vaan ottaa rennosti ja luovuttaa lastenhoito muille. :) Itse olen vielä lapseton, mutta hoidan mieluusti kummilapsiani ja kuitenkin on mukavaa luovuttaa ne pienokaiset takaisin ja nauttia omasta ”helpommasta” elämästä, heh. Mukavaa kyläilyä!

    Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      No on kyllä tosiaan, olen siinä suhteessa tosi onnekas, kun minulla on mahdollisuus siihen :) Olin itsekin ihan samanlainen kun minulla ei ollut omia lapsia :)) Sitä on suhteellisen puhki ns. hoitokeikoista, kun ei ole tottunut puuhastelemaan pienten kanssa päivittäin vai mitä?

      Vastaa
  6. Kaarina 26.8.2013

    Jännästi sulla on varaa ostella lapsille merkkivaatteita, vaikka olet ”hoitovapaalla”. Ja vielä muistat, mistä ne on ostettu ja minkä merkkisiä ??? Koskaan ei vahingossakaan ole sittatin, anttilan tai prisman vaatteita.

    Arvaa, kyrsiikö vähätuloisia ja jokapäiväistä leipäänsä kituuttavia ???

    Vastaa
    • Lara 26.8.2013

      Köyhällä ei ole vara ostaa halpaa ;) Ja eiköhän kaikki hoida raha-asiansa ihan itse, olen itsekkin hoitovapaalla ja meillä löytyy myös Poppia, Miikkaria, etc merkkikuteita lapsilla. Mielummin ostan yhden hyvän paidan mikä kestää lapselta toiselle, kuin samalla rahalla 3 halpaa huonolaatuista! Ihan miten rahansa haluaa käyttää!

      Vastaa
    • Sani 26.8.2013

      Voi apua!! kuinka voi ketään vaivata noin kovaa mistä vaatteet on ostettu vai apua – onko jopa saatu??!! :D huh. ihana blogi sulla maj, joka päivä luen <3 tsemppiä yöheräilyihin, eiköhän nää sitten armeijassa nuku, mulla kanssa poika 8kk.

      Vastaa
    • Elina 26.8.2013

      Raha-asiat nyt ovat jokaisen omia henk.koht. asioita ja paljon on kiinni siitä miten itse on ne hoitanut. Esim. itse kerran hoitovapaalla olleena ja kohta taas äitiyslomalle jäävänä voin sanoa, ettei se nyt ihan niin kituuttelua ollut. Kun on tehnyt töitä monet vuodet ennen äippälomia, niin korvaus on ihan kohtuullinen. Asiaa tietysti auttaa se, että talouteen kuuluu myös toinen osapuoli, yksinhuoltajilla asiat ovat varmasti toisin. Eikä nuo nyt niin kalliita merkkivaatteita ole…

      Vastaa
    • anne 26.8.2013

      Myykö KappAhl, lindex ym. jotain merkkivaatteita ? Ite olen pitänyt niitä niin halpiskauppoina, etten edes käy niissä. Vaatteen merkkihän on yleensä ommeltu vaatteeseen kiinni, joten ei siinä tarvi mikään muistihirmu olla, että sen pystyy kopioimaan tekstiin. Kivaa kesää kaikille!

      Vastaa
    • Joppe 26.8.2013

      No jos sua niin kovasti pistää kyrsimään, niin eiköhän oo blogeja teille vähävaraisille ja kituuttavillekkin.

      Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      No ilmeisesti kyrsii, olen siitä pahoillani. Joskus tarkistan ihan vaatteista lukijoita varten merkit/ostopaikat kun niitä kysellään aika paljon, mutta oikeassa olet, että usein ne muistan tarkistamattakin :)

      Vastaa
  7. Mirka 26.8.2013

    Mukavaa, että junissa on lapsille oma leikkitiöa. Pitkällä matkalla aika voisi muuten käydä melko tylsäksi! Yritä rentoutua ja nauttia sekä kerätä voimia parhaasi mukaan! :)

    http://mbabysteps.blogspot.fi

    Vastaa
  8. Miia 26.8.2013

    Mikä kamera sinulla on? Näppärän kokoinen ja todella hyviä kuvia! Tarvitsisi itse hankkia kompaktimpi kamera järkkärin rinnalle :)

    Vastaa
  9. iita 26.8.2013

    Merkkivaatteita myydään myös kirppiksillä ja tutuilta voi saada ihan ilmaiseksi. Kannattaa pitää silmät auki ja rohkeasti kysellä :)

    Ja tsemppiä Maj yöheräilyyn, ei se kestä ikuisesti nim. kokemusta on ;)

    Vastaa
  10. S 26.8.2013

    Niin sen väsymyksen kanssa tahtoo vähän olla, että silloin väsähtää, kun väsymykselle löytyy tilaa. Meillä ei ollut pikkulapsiaikaan ollenkaan hoitoapuja, pieni ikäero ja yöt läpeensä itkevä vauva. Jaksoin porskuttaa jollain ihmeen kaupalla eteenpäin kunnes isäni ymmärsi kuinka puhki olimme ja tuli auttamaan. Silloin se väsymys sitten iski ja kunnolla iskikin. En ollut tajunnutkaan siinä arkea pyörittäessä, kuinka uupunut olin.

    Voimia arkeen ja ihanaa kun saat nyt lepäillä :)

    Vastaa
  11. Saikku 26.8.2013

    Tsemppiä yöheräilyyn!:) täällä 1,5v pojan ja 2,5v. Tytön ykalainen äiti,jolla molemmat tenavat herää öisin. :) oon vaan aatellut, että kait ne viis vuotiaina jo sitten nukkuu!;) Jokainen saa ostaa kauniita vaatteita ja merkki vaatteita,jos haluaa, sei ole muilta pois. Kukanenki päättää ite omasta rahan käytöstä. Ite rakastan kauniita vaatteita ja niitä myös lapsilleni ja itelle hankin. :) ihanan kuuloinen mummulaloma teillä!:)

    Vastaa
  12. Juuli 26.8.2013

    Monestihan se on niin, että väsymystä ei edes huomaa, kun on vaan jaksettava lasten kanssa päivästä toiseen. Ja sitten kun saa pienen hengähdystauon, kaikki purkaantuu. Ihanaa, kun saat siellä levätä ja lapset (ja sinä) Olette hyvissä käsissä :)! Mummut ja sukulaiset ovat kyllä kultaakin arvokkaampia, itsekkään en tiedä mitä tekisin ilman heitä <3!

    Vastaa
  13. J 26.8.2013

    Mä rakastanrakastanrakastan noita shortseja!!! En vaan ole niitä mistään kaupasta löytänyt:( niin, että jos vaan olisit noita myymässä, niin täällä on yksi ostajaehdokas! Vaikka ymmärrän kyllä jos et halua niistä luopua;)

    Tsemppiä ja iloista syksyä Maj:)

    Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      No en toistaiseksi ole niitä myymässä, mutta infoan täällä blogissa tiedokseksi jos päätän niistä luopua :D Kiitos vielä – ja samoin sinnekin!

      Vastaa
  14. Ansku 26.8.2013

    Kas, en tiennytkään että junissa on nykyään tuollaisia vaunuja. Mahtavaa, että lapsiperheet ja kanssamatkustajat otetaan noin hyvin huomioon.

    Vastaa
    • Maj 26.8.2013

      Moikka! On niitä ollut tooosi pitkään, oisko yhtä kauan kun on ollut ic-junia? On olemassa perhehyttejä ja kaikkee, kyllä kelpaa ;) Mutta nyt aloin miettimään, että kuinka kauan niitä ic-junia on ollut… :D

      Vastaa
      • Ansku 27.8.2013

        Hahaa! Näin sen huomaa, kun ei ole lapsia, niin ei tiedä tuommosiakaan :D

        Oiskohan nuo ysäriaikaista ehkä.

        Vastaa
  15. Tellimaria 27.8.2013

    Tsemppiä minultakin yöheräilyyn. Se kamalaa, mutta luojan kiitos loppuu kyllä!

    Ihania sukulaisia kun noin auttavat <3

    Minua jäi vaan mietityttämään, noissa alimmissa kuvissa, missä sinun ihana uutuuttaan hohtava vihkisormus? Se on niin kaunis!

    Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      Hih, peilikuva ;) Se taitaa olla itseasiassa kädessä, joka on taskussa :D

      Vastaa
  16. Jankukkuu 27.8.2013

    Kiva kirjoitus, ehkä sitä itsekin uskaltaa lähteä noiden kahden riiviön kanssa (tytöt 5v ja 1v9kk) junalla mummolaan, jonne tulee matkaa se 500 km. :) Mummola on muuten Pyhäsalmella, taitaa olla samassa suunnassa Ylivieskan kanssa?!

    http://janskukkuu.vuodatus.net/

    Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      No ehdottomasti matkaan vaan ;)

      Vastaa
  17. Sunp 29.8.2013

    Hei Maj, oletko käyttänyt sobean yoga asuasi vielä raskauden jälkeen?

    Vastaa
    • Maj 1.9.2013

      Moikka! Käytin aluksi, mutta se oli auttamatta aika reilun kokoinen mulle :/

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *