salaatti1

Hetki sitten lautasellani oli Halloumisalaattia. Olen käyttänyt pari pulloa tuore basilikalla maustettua oliiviöljyä salaatinkastikkeena, enkä kyllästy siihen laisinkaan.

 

salaatti2

Lorauttelen tätä sellaisenaan leivän päälle, mutta sopii mihin vaan riisiin, pastaan, keittoon, loheen…. NAM! Kannattaa kokeilla, sillä moni ystävänikin on ihastunut tähän superherkkuöljyyn.

 

salaatti3

Olette kyselleet, että miten meillä sujuu ruokailut. Tänään esimerkiksi lapset söivät ensin kinkkukiusausta, itse en syönyt vielä siinä vaiheessa mitään, sillä Samuel tarvitsee vielä aika paljon apua ruokailussa. Ruokatouhujen jälkeen päikkärit kutsuivat kumpaakin muksua, itse siivosin törkyisen keittiön, tein itselleni salaatin ja keitin kahvit. Aika usein ruokailu menee tällä samalla kaavalla, mutta toisinaan syödään kaikki kolme yhdessäkin. Kesällä ruokailuhommat ovat olleet ihan tosi epäsäännöllisiä ja aika paljon ollaan vaan syöty jossain muualla kuin kotona. Niin ja herkuteltu tietty luvattoman paljon :)

 

salaatti4

Olen haalinut pienen keittiömme täyteen kaikenlaista purkkia ja purnukkaa.

 

salaatti5

Joitain lemppareita ja Marimekon käyttöastiat majailevat Stringissä. Meillä on jemmassa edelleen toinen hylly, mutta voi Miika, Miika… Koskahan voisit naputella sen seinään?

 

 

-Maj

 

0 Comments

  1. Iita 13.8.2013

    Hyvältä näyttää =P

    Mistä olet hankkinut astian, joka on string hyllyssä keskellä oikealla?

    Vastaa
    • Maj 13.8.2013

      Artekilta, Helsingistä :)

      Vastaa
  2. inkku 13.8.2013

    Tuo salaatti kelpais loistavasti minullekkin:)

    Vastaa
  3. Pieni lintu 13.8.2013

    Hyvän näkönen salaatti sekä keittiö! :)

    Lisää näitä kotikuviakin. :)

    Vastaa
  4. HelenaK 13.8.2013

    Herkku salaatti, heti tuli nälkä! Sama juttu täällä, kesä on mennyt syödessä jossain muualla kuin kotona. Nyt mun pitää palata ruotuun ja kyökin puolelle, tekis hyvää sekä vyötärölle että pankkitilille :)

    Vastaa
  5. Linnea 13.8.2013

    Julkaisetko mitään häihin liittyvää postausta täällä blogin puolella? Terveisin Yksi innokas odottaja

    Vastaa
  6. Roxy=) 13.8.2013

    Tiiätkö että täältä sun blogista keksityt tomaatti-halloumijuustoruisleivät on ihan törkeen hyviä. Just taas tein niitä ja miehelle hoin koko ajan syödessäni, että ”Nää on kyllä niiiiiiin hyviä!” Ja parasta niissä on ku ne on niin helppo ja yksinkertaisia tehdä.

    Vastaa
  7. Anna 13.8.2013

    Niin tuttua tuo odottelu… Täällä odotellaan jo toista vuotta verhotankoa ikkunalle, listoista nyt puhumattakaan :D

    Vastaa
    • :) 13.8.2013

      No miksette nakuttele itse hyllyä/verhotankoa/listoja paikoilleen?

      Vastaa
  8. Juuli 13.8.2013

    Ihanan näköistä salaattia ja pitääpä kokeilla tuota öljyä. Meillä käytössä ihan perus maustamaton salaatinkastikkeenakin.

    Ja kuulostaa niin tutulta tuo saamattomuus, huoh ;).

    Vastaa
  9. :) 14.8.2013

    montako lasta teillä on!?

    Vastaa
  10. Johanna 14.8.2013

    Miksi ihmeessä hyllyjen laitto seinälle on niin vaikeeta? Nimim. samaa odotellut pitkän tovin. :D Kiva blogi!

    Vastaa
  11. Meeri 14.8.2013

    Nyt naiset pora kauniiseen käteen! Kyllä nainenkin saa ne hyllyt yms. seinälle. Eikä oo edes vaikeeta :)

    Salaatti näyttää herkulliselta ja toi öljy täytyy ehdottomasti testata!

    Kiitos kivasta blogista. Oon jonkun aikaa seuraillut, mutta en oo varmaan ennen kommentoinut. Meillä on melkein saman ikäiset pojat, joten on kiva lueskella kuulumisia :)

    Vastaa
  12. Lapanen 14.8.2013

    Tuo öljy… oon koukussa! :D Oli pakko ostaa eilen kaupasta pullo ja nyt oon laittanut sitä… öööö…. lähes kaikkeen mitä oon syönyt! :D Ihan sairaan hyvää!!! NAM! Kiitos vinkistä! Eikä tuo sun salaattikaan huonolta näytä! :)

    Vastaa
  13. M 14.8.2013

    Hei

    Minkä kokoinen tuo teidän string-hylly on?

    Vastaa
  14. Hilla 14.8.2013

    Oih, Halloum-juusto, mun lemppari! Annos näytti niin hyvältä, että siinäpä on seuraava lounassalaattini. :D

    t. http://cloudberryslife.blogspot.fi/

    Vastaa
  15. Miia 1.10.2013

    Hei Maj,

    Mistä löytyy tuota ”Superherkku” öliiviöljyä?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *