Siivosin perusteellisesti viikonloppuna vaatekaappini, tein hommia oikeasti melkein kuusi(?) tuntia! Vedin jokaikisen vaatekappaleen kalsarikoria myöten alas kaapista ja kävin kaiken läpi. Ennen siivousta tilanne oli ihan kamala, kaikki oli lähinnä survottu sekaisin ja henkareissa roikkui kolmekin vaatekappaletta päällekäin. Ei ollut mitään hameet, housut, paidat -järjestystä vaan kaikkea löytyi joka hyllyltä. Käytin tosi paljon aina vaan samoja (niitä uusimpia) vaatteita, kun en yksinkertaisesti löytänyt kaapista mitään kiireessä etenkään. Suosittelen kaikille kaapin siivousta ennen ostoksille menoa, sillä sieltähän voi tehdä oikeasti löytöjä ;)

Nyt kaapissa vallitsee järjestys, mutta toivoisin vielä pystyväni vähentämään edelleen vaatteiden määrää ja että kaikki henkarit olisivat samanlaisia. Lempihenkareita ei ole vieläkään tullut missään vastaa (ohuita, kumipäällysteisiä), harmi.

Kaappini kätköistä löytyi myös muutamia lyhyitä hamosia, joiden paras käyttöaika on mielestäni juurikin tähän aikaan. Lyhyeen hameeseen kun yhdistää tarpeeksi peittävät mustat sukkikset ja pehmeän neuleen, niin olo ei tunnun niin öööh, alastomalta. Lyhyeen hamoseen saa muuten sopivan arkisen fiiliksen ronskimmilla kengillä ja juurikin sellaisella pehmoisella & väljällä neuleella.

 

hame1

Neutraalit ja arkiset hameet.

 

hame2

ja hameet, joissa on vähän blingblingiä jäävät usein vähemmälle käytölle.

 

hame3

Nyt vaan pitäisi vähän testailla, että mitkä yläosat toimisivat näiden kanssa…

 

hame4

Henkareilla roikkuu yläosat ja mekot.

 

hame5

Nostin ylähyllylle kesäisemmät vaatteet ja joitain maximekkoja, nähdään taas ensi kesänä :”) Tosin Maximekkoa voi käyttää syksylläkin, mutta en näe itseäni liehuttelemassa ainakaan noissa vaaleammansävyisissä yksilöissä, näen vaan rapaiset helmat :D

Olettekos te siirtäneet jo kesäkamat taka-alalle/varastoon? Tuntuuko viime syksyiset kamppeet nuhjuisilta? Mä pyöritin muutaman pesukoneellisen pyykkiä ja silittelin vaatteet, ne ovat taas raikkaita ja niitä on taas kiva pitää :)

 

-Maj

 

0 Comments

  1. Niina 24.9.2013

    Oih ja voih! Aloitin saman urakan viime viikolla! ja se on vieläkin vähän kesken. Selityksenä läpi menköön, että siivoan samalla kertaa kolme isohkoa vaatehuonetta. Uskon siis, että kuusi tuntia kului helpostikin vaatekaappisi siivoamiseen :D Ehkä tämän postauksen avulla jaksan suorittaa oman urakkani tänään loppuun!

    Ihanaa tiistain jatkoa Maj!

    Vastaa
  2. Nora 24.9.2013

    Käyn tällasen samanlaisen projektin läpi varmaan kerran kuussa :-D enkä tiä yhtään että miks! :-D enää sieltä ei harmi kyllä löydy mitään ”löytöjä” vaan usein tulee kyllä si lähettyä sinne kaupoille ;)

    Vastaa
  3. Saga 24.9.2013

    Mä tein juuri täsmälleen saman projektin viime viikolla. Koko vaatehuone alas ja kaikki uudestaan paikalleen. Kesävaatteet laatikoihin ja tulihan niitä pois vietäviäkin aika kasa. Heti meni jotenkin fengshuit kohdilleen :)

    Vastaa
  4. Tarkku 24.9.2013

    Tokmannilta saa kumipäällysteisiä ohuita maailman parhaita henkareita!

    Vastaa
  5. Tuo vaatteiden järjestely on kyllä sellainen homma, että vaatii itselläni ison pullon colaa tai paljon teetä! Sydän hakaten siellä sitten viimeisiä ripustimellisia järjestellään :D Tuli mieleen, että olisi kiinnostavaa nähdä sun vastaus mun vaatehaasteeseen http://kaikkimitahalusin.indiedays.com/2013/09/04/tuhat-ja-yksi-vaatetta/

    Vastaa
  6. Päivi 24.9.2013

    Ihmeellistä mutta tuon vaihtorumban olen jo saanut toteutettua, kesävatteet on siirretty toiseen kaappiin ja syys/talvivaatteet esille. Mutta aina vaan on liian vähän tilaa. Ja se on totta että pesun jälkeen ne vanhatkin syysvaatteet heräävät henkiin. Voi kunpa mies vielä tekisi saman, tiedättehän kun mitään ei heitetä pois ja kaapit sen kuin pursuavat yli äyräiden. Itse askartelin juuri uudet henkarit eteisen vaatenaulakkoon. Valkoisten puuhenkarien yläosaan liimailin kuumaliimalla erilaisia metallikoristeita joita saa mm. askarteluliikkeistä. Yhteen laitoin mm.timanttikoristeisen kruunun ja siitä tuli kiva bling-bling henkari, sellainen vähän romanttisempi tyyli.

    Kiva blogi sinulla Maj, kerrot kivalla tyylillä elävästä elämästä !

    Vastaa
  7. M 24.9.2013

    Moikka Maj! Itse suoritin tuon saman urakan viime viikolla ja tarkoitus oli heittää kaikki sellaiset vaatteet pois mitä en yli puoleen vuoteen ole käyttänyt. Ensimmäistä kertaa myös onnistuin siinä ja kaappiin jäi vain muutama perus paita, neuleita ja parit pöksyt! Nyt voi siis hyvällä omallatunnolla käydä vähän täydennystä vaatekaappiin! ;-)

    Tsemppiä sykyyn sulle!<3

    Vastaa
  8. ohikulkija 24.9.2013

    hei, Tigerista olen ostanut pinon ohuita kumipäällysteisiä henkareita. sellaisia mitkä on vähä kun ne pesulahenkarit mutta päällystetty :) eri värejä, ainakin ollut.

    Vastaa
  9. Juuli 24.9.2013

    Mä aloitin tänään tuota kesävaatteiden syrjään laittamista, mutta olen vasta lastenvaatteissa menossa.. Ja varmaan siihen jäänkin :D.

    Eteinen on (onneksi) niin pieni, että sieltä pakko heivata koko perheen kesävermeet pesun/tuuletuksen kautta säilöön pikimmiten.

    Ja hei, laitappas asukuvia hamosista kivojen yläosian kera, kaipaan (vieläkin) inspistä :)!

    Vastaa
  10. Heh, just tänään kävin läpi vaatekaappini. :) Kesävaatteet pois, biksut piiloon ja syksyisempää esille. Haastetta tuo vielä tämä MAHA, joka alkaa olla valtava, kun marraskuussa poksahtaa. Eli yritin etsiä kaapistani jotain, mikä mahtuisi päälleni. Katselin kyllä samalla sillä silmällä kauhtuneita imetystoppejanikin jo, imetykseen sopivia paitoja kun löytyisi kivoina jostain!

    Hamepinkkasi on vakuuttava! Lyhyt hame ja paksut sukkikset on ihana yhdistelmä! Hyvinkin blingi hame näyttää kivalta arjessakin neuleen ja ronskien kenkien kanssa. Niitä asukuvissasi siis toivon näkeväni! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *