Luulittekos otsikon perusteella, että nyt tämä kolmiomme on lopultakin käynyt liian ahtaaksi? Ehei nyt sentään, sillä tällä kertaa muuttaakin Magicpoks. On tullut aika hyvästellä Indiedaysin tyypit, kiittää kuluneista vuosista ja paiskata kättä, varmasti me vielä törmätään jossain merkeissä.

Olen tässä blogimatkallani oppinut ja kokenut kaikenlaista. Ihan ensimmäisen, vuonna 2009 aloitetun blogini suljin vierailijoilta, sillä siellä kirjoittamani asiat tuntuivat liian henkilökohtaisilta jaettaviksi. Tämä Magicpoksin nykyinen versio aloitti ensin bloggerissa vuonna 2010, sieltä siirryttiinkin jo 2011 vuoden alusta Indiedaysiin. Tämä näytön takana oleva tyyppi kuitenkin kovasti haikailee jälleen muutosten ja uusien haasteiden pariin, joita varmasti saan uudesta blogikodistani Oliviasta. Innolla olen tarttumassa uusiin juttuihin, toisaalta myös tietyt asiat on – ja pysyy. Osoite siis muuttuu, sisältö taas noh, muuttuu vain itseni mukana, tiedättekös?

Olivia-lehti on sopiva sekoitus muoti-, tyyli-, kauneus-, ruoka-, kulttuuri-, ja matkajuttuja. Lehden sivuilta löytyy myös koskettavia henkilöhaastatteluja- ja suhdejuttuja. Olen kiinnostunut itsekin kaikesta edellä mainitusta ja Magicpoksissa ollaankin seikkailtu jo yli neljän vuoden ajan aiheesta toiseen – ja se nimenomaan taitaa olla se tämän blogin juttu.

 

olivia1 olivia2 olivia3

Kieltämättä olen  tästä tulevasta muutosta ihan innoissani, tekee mieli pomppia ilmaan ja kiljahdella :D Toivottavasti tekin olette ihan messissä? En edes pysty oikein kuvittelemaan Oliviaa parempaa paikkaa Magicpoksille. Jos olen innoissani ”uudesta kodista” niin pakko sanoa, että ”kämppiksetkin” ovat aika loistavia, sillä Oliviasta löytyvät myös huikeat  Nelliinan Vaatehuone ja Strictly Style -blogit, unohtamatta vierailevia tähtiä Plusmimmiä ja Private Blendiä.

Magicpoks löytyy Oliviasta 1.11. alkaen! Tietenkin infoan teitä lisää asiasta ja kerron uuden osoitteen lähiviikkoina. Heräsikö teillä jotain ajatuksia tai kysymyksiä? Mielenkiinnolla odotan teidän kommenttejanne  muutosta<3

 

-Maj

 

0 Comments

  1. miija 14.10.2013

    hei mahtihomma! olivia on suomen upein lehti. hurjasti onnea hyvästä liitosta!

    Vastaa
  2. Mona 14.10.2013

    Jeeee ihan huippua!! Paljon paljon onnea uusiin kuvioihin!! :) <3

    Vastaa
  3. Päivi 14.10.2013

    Onnea, paljon onnea uuteen ”kotiin”!

    Vastaa
  4. Saga 14.10.2013

    JEE JEE! Tottakai ollaan messissä. Olivia on varmasti oikein hyvä koti blogillesi. Onnea muutoksesta. Ne piristävät kummasti.

    http://niittykulma.blogspot.fi/

    Vastaa
  5. Char and the city 14.10.2013

    Tervetuloa naapuriin Bonnierille <3 Ihanaa, ollaan kohta jälleen saman katon alla, oli jo IKÄVÄ!

    Vastaa
  6. Paula 14.10.2013

    Onneksi olkoon! Tosi hieno juttu, että pääset blogiuralla eteenpäin :)

    Vastaa
  7. pikkuäiti 14.10.2013

    Mukana tullaan :) Hieno juttu, uudet tuulet saavat aina motivaation nousemaan! Olisitpa minkä tahansa ”sivun alla” olet minulle aina sama lämmin Maj <3

    Vastaa
  8. Essi 14.10.2013

    Wau, hieno juttu! Onnea muuttoon ja uusiin tuuliin! <3

    Vastaa
  9. SM 14.10.2013

    Mahtavaa Maj! Tosi kiva uutinen ja muutos, varmasti tsemppaa suakin eteenpäin, uudet tuulet :) Muutoksesta kun niin tykkäät!

    Itse toivon että blogisi ulkoasu toimii tälläisenä avarana (leveä palstako?) ja raikkaana, koska tämä todella miellyttää silmää :). Mutta sisältö varmasti pysyy samana varmana Magicpoksina :)

    Vastaa
  10. Tiina 14.10.2013

    Hei mahtavaa! Onneksi olkoon! Hannan ja Niinan blogeja olenkin jo pitkään lukenut Oliviassa.

    Kaipa voin senkin tässä julkisesti paljastaa että nyt voin lopettaa Indiedaysin sivuilla käymisen, en enää sun muuttosi jälkeen seuraa täällä mitään blogia.

    Vastaa
  11. Oi ihanaa, lämpimät onnittelut uudesta uusista tuulista ja blogikodista! :)

    Vastaa
  12. Minna 14.10.2013

    Tosi paljon onnea, tosi mahtava juttu!! Hieno, uusi etappi sun blogiuralla!

    Vastaa
  13. Inkeri 24.10.2013

    ONNEA! Tiukasti olen lukenut blogiasi ja luen jatkossakin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *