Meidän pohjanmaalainen perheemme on taas ollut joulun ajan hyvin pitkälle saman katon alla ja sen kyllä huomaa… Tunnelma on ollut tiivis ja lämmin, mutta toki pakolliset herneet nokkaan/dramaattisesti ovesta ulos tempaukset kuuluvat myös asiaan. Kolme vuotta nuorempi veljeni Petteri on perheen easygoing-tyyppi, hänen taholtaan ei kannata odottaa mitään turhaa draamaa :D

Minulla ja veljelläni on samanlainen huumorintaju. Yhtenä yönä kun muut nukkuivat, niin me nauroimme kaksistaan arkipäiväisille kommelluksille niin, että kokikset tulivat nenästä. Yhtä tyhmät jutut siis molemmilla, pystymme heittämään itsestämme herjaa, mutta parhaat naurut saa kyllä nauramalla muille perheenjäsenille heidän selkänsä takana. Mutsi, faija ja sisko – kaikella rakkaudella siis.

Yläaste-ikäisenä mä olin se vähän vanhempi ja (tietysti) coolimpi, Peppe teki kaiken perässä. Korn ja Limp Bizkit olivat aikoinaan mun lempparibändejäni – ja niin tietysti veljenkin. Samanlaiset aurinkolasit, kengät ja lookki, check! Muutaman kerran on tullut värjäiltyä veljen hiuksia kylppärissä, tyylikkäästi mustaksi, keltaiseksi ja kerran siniseksi. Nykyään Peppe tekee musiikkilöydöt ja mä lähinnä bongaan uusia juttuja häneltä. Edelleen me voidaan shoppailla hyvin yhdessä, enemmän meidän makumme menee yksiin, kuin vaikka minun ja mieheni.

 

velipoika1 velipoika2 magicpoks veli peppe velipoika3 magicpoks veli peppeMuistan yhdenkin kerran kun ajeltiin kolmestaan sisarteni kanssa isän pakettiautolla johonkin kaikille meille entuudestaan tuntemattomaan paikkaan ja Peppe oli ratissa. Minä ja siskoni kiljuimme ja annoimme kärkkäitä ohjeita, varmasti niin ajamisen kuin reittienkin suhteen… Veli oli ihan hiljaa, ei suuttunut, mutta ajoi vaan seuraavan huoltsikan pihaan ja ilmoitti tyynesti, että me voidaan ihan itse ajella seuraavaksi :D

 

velipoika magicpoks veli velipoika4 magicpoks pikkuveli peppePaita – Humör
Housut – Dr. Denim
Tennarit – Nike
Kello – Casio

 

velipoika5 magicpoks sisar velipoika7 miesten vaatteet blogi magicpoks pikkuveli velipoika8 magicpoksuin velin Mun lapsetkin rakastavat Peppeä. Samuelin sanavarasto kasvoi jouluna, nyt sieltä tulee äidin, mummun, joulun ja muutaman muun sanan lisäksi, että Peppe <3

 

Heitimme hyvästit tänään vanhemmilleni, Peppe-veljelle ja siskolleni Petulle sekä tasaisille maisemille. Pystymetsää ja laakeeta peltoo tulee varmaan taas ikävä. Joulu on nyt vietetty ja seuraavaksi juhlitaankin vuoden vaihtumista ystäviemme luona Turussa.

-Maj

 

 

 

 

0 Comments

  1. melia 29.12.2013

    ihana samppa tossa vasemman puolisessa kuvassa :D ja on varmaa kivaa omistaa komee veli ;)

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      No joo, erittäin kivaa, vaikkakin kyllä ilo on veljen puolella kun hänellä on näin ihana sisko ;) Haha!

      Vastaa
  2. Suski 29.12.2013

    ÄÄ olipa kiva postaus!! :) Jäi hyvä fiilis lukiessa.

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Mukava kuulla :)

      Vastaa
  3. eeva 29.12.2013

    On se vaan aina yhtä kuuma..:D

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Huh ”:) :F

      Vastaa
  4. Pinni 29.12.2013

    Sun veljes on kyllä aivan jäätävän komea tapaus! Siis en oikeesti kestä!! :D

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Nyt leidit, kerätkää itsenne :D Hihi, ei vais <3

      Vastaa
  5. Karolina 29.12.2013

    Komia on! ;) :)

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Nii komia ku pohjalaaine voi vaa olla! :D

      Vastaa
  6. eliisa 29.12.2013

    Onpahan sun veli vaan hyvännäköinen ;) kivasti erilainen postaus tällä kertaa!

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      No kiitokset, mukava kuulla, että veljen lisäksi postauskin miellytti. Te ootte ihania! En kestä.

      Vastaa
  7. Riikka 29.12.2013

    Pakkohan minunkin on tulla kertomaan kuinka komea veli sinulla onkaan! Eihän Peppen ja minun välinen 6 vuotta ole liian suuri? Ehkä etsin herran joskus kätösiini ;)
    T. teinityttö :D

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Ja mitä vielä! Mulla ja mun miehellä on tasan 6 vuotta ikäeroa :)

      Vastaa
  8. marielina 29.12.2013

    perhana, onpas komia veli! voisit useemminkin esitellä häntä täälä blogissas :-D

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Niinkö, hihi!!? Näiden kommenttien jälkeen veikka on ihan naama punaisena :D

      Vastaa
  9. salma 29.12.2013

    Peppe vaikuttaa ihanalta ja on vielä komeakin kuin mikä :) ihana postaus!

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Oma näkökulmani on puolueellinen, mutta ihan kiva kaveri tuo meidän Peppe on :D

      Vastaa
  10. Essi 29.12.2013

    Kyllähän tuota Peppeä katselisi mielellään useamminkin täällä Magicpocksin sivuilla! ;P

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Toiveenne on kuultu! Peppe asukuviin 1 x kk? :D

      Vastaa
  11. jentti 29.12.2013

    Komea veli sulla;) minkä ikänen tämä herra on? Seurusteleeko hän? Vie terveisiä komistukselle!!:D

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Peppe on 25-vuotias ja ainakin mun tietojen mukaan sinkku :) Mä sanon!

      Vastaa
      • Maisa 31.12.2013

        Mikä pohojaalaasia naisia oikeen vaivaa? :O Vai muako se Peppe ootteloo…

        Vastaa
  12. Mariella 30.12.2013

    Kiva postaus ;)

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Kiitos :)

      Vastaa
  13. Anniina 30.12.2013

    Ja täällä yksi fani lisää.. :D Jos tänne itärajalle päin eksyy niin lupaan järjestää kulttuurikierroksen! :D

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Selvä homma!

      Vastaa
  14. Mama D 30.12.2013

    Oisin niin halunnut, että itsellä olisi ollut veli – mahtava isosisko kyllä löytyy. Itsestä on ihana, että meidän perheeseen tulee nyt tyttö, niin löytyy molempaa sorttia omista lapsista sitten.

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Voi että, oikein paljon onnea, miten ihanaa! <3 Munkin veljeltä löytyy kaks mahtavaa isosiskoa ;) :D

      Vastaa
  15. Aurora 30.12.2013

    Awww, Peppe! Mä niin odotan sitä hetkeä, kun sä joskus toivottavasti esittelet Peppen elämän naisen ;) ottajia varmasti löytyis, mutta toivottavasti hän löytää sen juuri oikean rinnalleen. Mulle tulee aina näistä Peppe-postauksista sellainen olo, että voi kun mullakin olis pikkuveli :D mutta ei oo :/

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Mäkin odotan sitä hetkeä, enemmän kuin arvaatkaan :D Voi sua, mä oon onnekas kun mulla on molemmat – sisko ja veli.

      Vastaa
  16. Emmi L. 30.12.2013

    Pikkuveljet on ihania <3 Munkin omasta on kasvanut juuri sen matkivan pikkupojan tilalle sellainen jolta mä kuulen kaikista bändeistä ja muista jutuista :D

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      Niin on <3 Vanhaksi ei oo tulemista…?

      Vastaa
  17. eltsu 30.12.2013

    Apua näitä kommentteja :D Peppe tosin on varmaan jo tottunut näihin? Heh

    Vastaa
    • Maj 30.12.2013

      No en usko, siellä pohjanmaalla se korvat punaisena näitä lueskelee :DD

      Vastaa
  18. sini 30.12.2013

    Ihana Peppe! Jos tänne eksyis niin lähtisin mielelläni esittelemään Vuokattia ;-)

    Vastaa
  19. Annaliina 30.12.2013

    Sun veli on komeeeee! uuu <3

    Vastaa
  20. Merja 30.12.2013

    uhh mikä komia pohojalaane! :) voi tulla tappelua meillä lukijoilla ;)

    Mutta on teitä kaikkia kyllä ulkonäkögeenit siunanneet! :)

    Vastaa
  21. adenia 30.12.2013

    Lyhyestä virsi kaunis; droooooooooool.

    Vastaa
  22. sarkku 30.12.2013

    Tämä sun blogi on niin ihana! :) Ja teidän lapset, -sanoinkuvailemattoman ihania! <3 :) Sun veli on komee! ;)

    Vastaa
  23. nanna 30.12.2013

    ..ja näin ”kommenttibox” sekosi ;)

    Vastaa
  24. Tiiali 31.12.2013

    Siis luoja että se on KUUUUUMA <3

    Kääri pakettiin ja tuo mulle. Jouluks ei ehtiny mutta eiköhän uuden vuodenki kunniaks kelpais. ;)

    Vastaa
  25. h 31.12.2013

    ei niinkuin todellakaan valittamista :D teidän perheessä on kyllä kaikki yhtä komeita ja kauniita, wow ;)

    Vastaa
  26. Maisa 31.12.2013

    Huhhuh :D Häkellyin ihan täysin tosta ekan kuvan katseesta ;) Asukuvat tästä herrasta 1x/vko 1x/kk-sijaan käy myös mitä mainioimmin :) Ristus notta on se komia…

    nimim. näkyykö blogin statistiikassa, kuinka monta kertaa yhdeltä koneelta on käyty näillä sivuilla saman päivän aikana… ;)

    Vastaa
    • Maj 2.1.2014

      Saattaapi näkyä, mutta en julkaise sitä tietoa ;D

      Vastaa
  27. Kristiina 1.1.2014

    Voih, sun veli kuulostaa ihan mahtavalta ja on vielä komeakin! :) Voin olla mukana jonotuslistalla tyttöystäväksi ;) Olen muuten kerran nähnyt sinutkin Tampereen Ikeassa lastesi ja äitisi kanssa, olet paljon kauniimpi vielä luonnossa, kuin kuvissa!

    Vastaa
    • Maj 2.1.2014

      Voi kiitos kauniisita sanoistasi Kristiina <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *