elokuuElokuusta on jäänyt päälimmäisenä mieleen tietysti omat häämme, mutta ehdimme toki touhuta paljon muutakin. Miika oli kesälomalla, joten veimme lapset Puuhamaahan ja Särkänniemeen. Kävimme myös mutkan vanhempieni luona Ylivieskassa ja postailin blogiin hääaiheisia juttuja. Meikkasin kuvankauniin morsiamen ja samana päivänä itkin ilosta ystäviemme häissä. Nautimme viimeisistä hellepäivistä hiukan haikeina ja olin itse kaikesta tapahtuneesta hämilläni, mietin että mitäs nyt seuraavaksi? 

 

syyskuuSyyskuussa Milja teki ensimmäisen vaalennuksen hiuksiini ja siitä lähti hiusteni luonnollistamisprojekti käyntiin. Myöhemmin päädyin Kerastasen koulutukseen hiusmalliksi. Sisustin kotia uusiksi, kauhealla vimmalla. Syksy tarkoittaa minulle uutta alkua – tuntui että kotonakin pitää laittaa kaikki uusiksi. Kävin kuumeisesti kaappeja läpi ja siirtelin huonekaluja paikasta toiseen. Syksyllä lapset aloittivat päiväkodissa pari päivää viikossa, kerroin ohimennen asiasta ja se herätti aika paljon keskustelua kommenttiboksissa. Lapset sopeutuivat tosi hyvin, mutta muistan, että koko kuukausi meni jommankumman sairastaessa. Haastoin teidän lukijat postaamaan ja lähettämään asukuvianne, yllättävän moni osallistui, se oli kivaa! Pohdiskelin välikausivaateasioita ja söimme valtavat määrät omppuja. Vietin myös superkivan tyttöjen illan Sapen kanssa, vieläkin naurattaa kun ajattelen kiiwi-drinkkejä! 

 lokakuuLokakuussa paljastin teille, että Magicpoks siirtyy Oliviaan. Olin pitänyt huikean salaisuuden pitkään itselläni ja oli helpottavaa kertoa siitä teille. Olin niin iloinen muutoksesta ja käsitin, että myös te otitte hyvin uutisen vastaan. Makuuhuoneemme sai uutta ilmettä kun innostuimme maalaamaan seiniä. Vietimme naisteniltaa täällä meillä ihanien naapurin mammojen kanssa. Kävin lenkillä ja kuntosalilla, haikailin vähän kuluneen kesän perään, mutta voin silti tosi hyvin.

 

marraskuuMarraskuussa Magicpoks aloitti täällä Oliviassa. Alkukuusta näin ihania blogityttöjä Glorian Blog Awardseissa ja vietimme Cocon kanssa luksusviikonloppua Helsingissä. Isänpäivän aamuna paisteltiin vohveleita ja naputtelin blogiin tekstin meidän Miika-isästä. Kirjoittelin myös muutamia meikkipostauksia ja nappailin lapsista joulukorttikuvia. Tampereella avattiin joulu, me kaivoimme joulukoristeet varastosta ja paistelimme pipareita Rebekan kanssa.

 

 

joulukuuJoulua vietimme perinteisesti molemmissa mummoloissa, mutta vuoden vaihtumista juhlittiin ystävien seurassa. Joulukuussa oli myös parit pikkujoulut ystävien kesken, mutta myös työporukalla. Vietin myös päivän oman elämäni supermallina, kun pääsin Mariela Sarkiman  ja hänen beautytiimin Look of Love-kuvauksiin malliksi.

 

Tämän ”vuosikatsauksen” ensimmäinen osa on luettavissa täällä. Kiitokset vielä kerran teille blogiani seuranneille kuluneesta vuodesta, te teette tämän blogin. Niin monet kerrat olen saanut hyvää energiaa teidän kommenteistanne, liikuttunut ystävällisistä sanoistanne ja nauranut kippurassa hassuille sattumille tai kommelluksillenne. Magicpoksilla on koko blogiskenen parhaimmat lukijat, eiks ni?

-Maj

0 Comments

  1. Essi 7.1.2014

    Lisäisin tähän vielä että Magicpoks on blogiskenen parhain blogi!!! ;-) Aivan ihana oli muistella mitä kaikkea täältä on vuoden aikana tullut lueskeltua! En edes muistanut että itsekin osallistuin asukuvahaasteeseesi, piti ihan käydä uudelleen kurkkaamassa! :-D
    Miten voikaan näin onnelliseksi ja iloiselle mielelle tulla jonkun ihmisen blogista! Innolla odottelen mitä mukavaa tänä vuonna saadaan lueskella! ♥

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Kiitos ihanista sanoistasi! Asukuvahaaste oli kyllä munkin mielestä kiva, saatiin välillä ihailla teidänkin asuja. Suunnittelen vastaavaa lukijoiden lapsille :) ps. Miten iloiseksi voi tulla lukijoiden ihanista kommenteista?

      Vastaa
  2. päivi 7.1.2014

    kiva katsella kuviasi, todella tuli iloiseksi niinku edellinen kommentoijakin:)K

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Ihana kuulla :)

      Vastaa
  3. fanni 7.1.2014

    Ihant kuvat ja kivat jutut, odotellaan lisää!

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Moikka Fanni! Lisää vaan pukkaa, tämän vuoden puolellakin olen ehtinyt näköjään julkaista 12 postausta :P

      Vastaa
  4. andy 7.1.2014

    Yksinkertaisesti oot ihana bloggari! <3 ihanaa uutta vuotta!

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      SUURI kiitos <3 Samoin sinne :)

      Vastaa
  5. Rosbe 7.1.2014

    Täällä kirjoittelee harvoin kommentoiva pitkä aikainen lukija :) Halusin vaan kertoa että sun blogi on kyllä ihan huippu :) Kuulun itse varmaanki nuorimpiin lukioihin nimittäin vasta 18 vuotta olen :) Tykkään sinun kuvista ja tavasta kirjoittaa :) Sekä instagram videot lapsukaisista on ihania ! :D Poikaystävä pyörittelee aina silmiä kun katon niitä ja totesi että jos saan vauva kuumeen niistä niin saan kuulema karvaisenkoiravauvan :D Blogisi lukeminen tuo aina hymyn kasvoille :) Kiitos siitä ja mukavaa ja antoisaa 2014 vuotta sinulle ja perheelle :)

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Aaaw, ihana kuulla! Sä voit sanoa poikkikselle, että siitä karvaisesta koiravauvasta se sitten lähtee… Niin meillä ainakin kävi ja nyt on karvaisen kamun lisäksi pari vähemmänkin karvaista miniä, hihih! Mukavaa vuotta teillekin <3

      Vastaa
  6. Ihana vuosi ollut teillä, niin kauniita kuvia ihanista hetkistä! Terkuin, lukijasi jo monenmonta vuotta!

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Voi kiitos Paula, voi miten kiva kuulla, että olet jaksanut lukea höpinöitäni jo monta vuotta <3 Kurkkasin juuri blogistasi tarinan epäonnistuneesta synttärireissusta ja tiedätkö mitä? Pystyin samaistumaan 100% :D

      Vastaa
  7. Rakastan aina tälläisiä vuosikatsauksia, tätä oli hirmu kiva lukea! Menin myös elokuussa naimisiin, ja pystyn niin hyvin samaistumaan tuohon loppukesän hiukan haikeaan ”mitäs nyt seuraavaksi” -fiilikseen. Kiitos hyvästä blogista!

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Onneksi kiireinen syksy vei haikeudet mennessään, ainakin osittain :) Toisaalta oli helpottavaa, että hääpäivä oli saatu onnistuneesti purkkiin ja jäihän siitä paljon ihania muistoja! Kiitos itsellesi, että jaksat lukea höpinöitäni :)

      Vastaa
  8. Satunnainen 9.1.2014

    Kiva oli tätä(kin) lukea. Arvostan laadukasta otettasi. Pakko oli uteliaisuuttani kurkata tuota kommenttipläjäystä päivähoitoasiasta… Huoh, vähän sanattomaksi vetää. Olemmeko me suomalaiset ilkeätä kansaa? Kateellista ainakin? Mutta pää pystyssä porskuttaen eteenpäin vaan!

    (Ja pakko päivähoitokeskustelua myllätä vielä omalla kokemuksella; minunkin vanhin lapseni on ollut osa-aikaisesti päiväkodissa, vaikka olin itse kotona. Se nyt vain oli silloin paras ratkaisu sille lapselle. Ihmiset voisivat enemmän luottaa siihen, että kukin tervejärkinen ihminen osaa tehdä ihan fiksuja ratkaisuja omasta elämästään ja antaa asian olla sillään…)

    Vastaa
    • Maj 9.1.2014

      Kiitokset mukavasta palautteesta blogin laatua koskien, tulin tosi iloiseksi siitä :) Mä olen omalla kohdallani käsitellyt tuon päivähoitoasian ja olen tässä syksyn/talven aikana todennut, että tämä ratkaisu on tällä hetkellä meille paras mahdollinen. Moni varmasti voi olla erimieltä asiasta, mutta vain minä tiedän tilanteemme ja toivottavasti osaan myös tehdä parhat ratkaisutkin. Kirjoittelin parilla sanalla äitiydestä myös tässä postauksessa -> http://www.olivialehti.fi/magicpoks/2013/12/04/tasapainossa/ kurkkaa jos kiinnostaa :) Oikein mukavaa tätä alkanutta vuotta sinulle ja kiitos kun jätit ihanan ja fiksun kommentin :)

      Vastaa
  9. Taru 20.1.2014

    Ensinnäkin, pidät aivan ihanaa blogia, elämäänne on ilo seurata!

    Ihastuin kovasti makuuhuoneen maalausprojektinne väreihin. Muistaisitko vielä mitä maaleja/sävyjä seinissänne käytettiin? Kiitos!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *