Olen ihan tyytyväinen siihen, että olen pysynyt aika mukavasti ”liikkeellä” syksystä saakka. Muutaman kerran on liikkumisiini tullut breikkiä, tosin maksimissaan viikon verran, johtuen sairasteluista, reissaamisesta tms. Syksyllä aloitin lenkkeilyn aktiivisesti, marraskuussa juoksin jo joka toinen päivä lenkin. Lenkkeily on edelleen kuvioissa, juoksuja kertyy 2-4 viikossa suunnilleen. Harmittelen vieläkin sitä, että lenkkikamuni (ja hyvä ystäväni!) muutti pois tuosta naapurista, sillä hänen kanssaan tuli helpommin lähdettyä – ja se oli tavallaan myös yksi päivän kohokohdista, kun vaihdettiin kuulumiset siinä samalla.
Tyttärenikin käy kerta viikkoon temppukoulussa plus toisen kerran pienten tyttöjen jumpassa. Hän on niin tohkeissaan siitä, voitte varmasti kuvitella miten täällä meidän kotonakin harjoitellaan jumppaliikeitä, haha! Rebekan jumppapäivänä vedän itse tehotreenin, käyn ensin tekemässä saliohjelman, jonka jälkeen vien tytön jumppaan ja lähden sillävälin vielä itse lenkille. Kolmena edellisenä viikkona (myös tänään) ollaan raahauduttu vielä yhdessä markettiin tekemään ruokaostoksia – voin kertoa, että sen jälkeen ainakin allekirjoittanut taputtaa itseään olkapäälle onnitellen hienosta suorituksesta :D
En ole asettanut itselleni mitään sen erityisempiä liikunnallisia tavoitteita, paitsi se puolikas maraton… mutta eipä senkään suhteen mitään paineita ole. Ennen mulla piti olla nimenomaan ne tavoitteet asetettuina pitääkseni yllä motivaatiota liikkumiseen, mutta ehkä nyt osaan vaan jo ottaa hiukan rennommin? To Do -listakin on pysynyt jo pitkään tyhjänä, jei.
Vietän ihan hirmuisesti aikaa kotosalla, kun en käy missään fyysisesti töissä, joten ehkä sekin on syynä siihen, että liikkeelle lähteminen on helppoa: kaipaan välillä pois kotinurkista.
Nämä kaverit ovat valloittavia, mutta mielettömän vilkkaita ja puheliaita tapauksia. Liikunta on minulla myös tietysti sitä paljon puhuttua omaa aikaa. Uskon, että tuo yksi jalkavaivainenkin on ihan tyytyväinen kun poistun välillä nollaamaan tuntemuksiani neljän seinän ulkopuolelle.
Ta-daa! ”Tätä sä äiti et ehkä kestä” – No en kyllä melkein kestänytkään.
Enkä meinaa kestää myöskää sitä, miten upeat lenkkikelit ulkona alkaa olemaan, huh! Mieli lepää ja ajatukset nollaantuu, suosittelen hölköttelyä lämpimästi muillekin :)
-Maj
Moikka!
Sun miehesi oli tänään mun työpaikalla. En nyt viitti täällä mainita mistä paikasta kyse. :) Mietin pitkään mistä on niin tutun näköinen, kunnes tajusin kipsistä jalasta kenestä kyse. Olin todella hämmentynyt. Meinasin saada suustani ulos, että luen vaimosi blogia, mutta sinne suuhun se jäi.. Ujostutti ;)
Voihan vietävä…
En yleensä ärsyynny blogiteksteistä, enkä edes kommentoi, mutta nyt osui.
Ihanaa, että pääset liikkumaan omien halujesi mukaan!
Tälläiselle normiäidille, joka yrittää venyttää lasten aikataulutettua elämään mahdollisimman pitkään (eli hoitaa kotona) toi liikkumisjuttu ei olekaan yhtä simppeli. Haluja olisi, mutta mahdollisuuksia huonommin. Toki lasten kanssa voi liikkua, mutta ei se tuuleta päätä samalla tavoin. Ja kotonakin voi jumpata, sama ongelma pään kanssa…
Olisi ihana liikkua päivällä, mutta no can do…
Sama koskeen kaikea itsensä hoitamista.
Ärsyynnyin varmaan, koska olen kateellinen omalle ajallesi, vaikka turhaahan sekin kateus on…
Moikka!
Mulla on tällä hetkellä vähän spessutilanne, koska mun mies on pitkällä sairaslomalla poikkimenneen akillesjänteensä takia. Kun pienempi on päikkäreillä, niin pystyn helposti sillävälin lähtemään vaikka lenkille. Yleensä käyn lenkillä tai salilla, kun mies on tullut töistä. Rebekka on myös ollut kuntosalin lapsiparkissa joskus ja itseasiassa hän kinuaa aina mukaan, taisi olla ihan hauska paikka :) olisko sinulla sellaista mahdollisuutta?
Minkä pitusia/kestosia juoksulenkkejä teet?
Vaihtelee tosi paljon, mutta varmaan jotain 6-13 km?
Ihana tuo viimeinen kuva :)
Vaikka nuo lapset ovat ihania, mutta kyllä se on päivän kohokohta kun illalla pääsee lenkille/jumpalle/salille. :)
Minä sekoaisin muutamassa viikossa tähän kotiäitielämään ilman treenejä. Ja vaikka jotkut väittävät että ei ehdi, niin sanoisin että aina on aikaa siihen mitä rakastaa, se vain saattaa vaatia vähän järjestelyjä ja viitseliäisyyttä.
Juokseminen on kotiäidille ihan huippu harrastus. Helppo lähteä, pääse ulos tuulettumaan, pysyy energisenä.. Ihan parasta :)
Lenkkeily on kivaa ja mikä parasta, ei vaadi tiettyä aikaa vrt. ohjatut jumppatunnit:) Mulla on pidemmillä lenkeillä myös kaveri mukana kerran viikkoon niin menee mukavammin. Ja kelit täälläkin paranevat!
Tällä hetkellä teen kolme lenkkiä viikkoon ja kolme salitreeniä. Pysyy stressi kurissa:) Niin kuin tuossa ylläkin kommentoidaan, niin lapset ovat ihania ja rakkaita ja ja ja…Mutta siltikin on hyväksi ottaa lenkin mittainen tauko.
Aah lenkkeily on huippua! Itse pakosta tauolla siitä hommasta tosin kun penikat vaivaa aina kun juoksee. Kävelylenkit ei oo niin kivoja :D mutta täälläkin tehdään iltaisin läpystä vaihtoa ja vaivataan mummuja liiankin usein että molemmat pääsee harrastamaan muutaman kerran viikkoon. :)
Lenkkeily on kivaa, jos kroppa kestää. Itselläni polvet kenkkuilivat tärinöistä pitkään raskauden jälkeen, nyt, lapsen täytettyä kaksi vuotta, palasin taas lenkkipolulle…
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/03/28/takaisin-lenkkipolulle/