*Yhteistyössä Didriksonsin kanssa

Ihastusta herättänyt Didriksonsilta saamani vapaa-ajan takin lisäksi meidän koko perheellä on ollut testissä Didriksonsin ulkoilutamineita. Tämä ihana sininen Siv-naisten takki on ollut oikeasti joka päivä päälläni siitä asti kun sain sen.

Vuonna 1913 toimintansa aloittanut Didriksons on teknisten vaatteiden markkinajohtajiin kuuluva yritys. Heidän asiakkaisiin kuuluvat metsästäjät, golfaajat, aktiiviset ihmiset ja harrastuskalastajat, jotka tarvitsevat toimivia teknisiä vaatteita.

Laatu tuntuu ja vaatteiden teknisyyden huomaa käytössä. Itse olen panostanut ihan liian vähän omiin kunnollisiin ulkoiluvaatteisiin, ottaen huomioon sen kuinka paljon touhuan ja liikun esimerkiksi jo pelkästään lastenkin kanssa ulkona. Ulkoilu on huomattavasti kivempaa kun päällä on pirtsakat ja hyvät ulkoiluvaatteet, sellaiset kun lapsillani on ollut aina. Sitä niin helposti keskittyy vaan miettimään tuota pikkuväen vaatevarustusta ja unohtaa itsensä :)

 

didriksonsSamuelilla on Emin-takki, jossa on aika käytännöllinen juttu, nimittäin ”extend size” -ominaisuus eli suomeksi sanottuna kasvava koko. Punainen sauma hihansuissa pidentää hihojen pituutta yhdellä koolla. Itseasiassa melkein kaikissa Didriksonin ulkovaatteissa on tämä kätsy ominaisuus, punainen sauma löytyy siis housujen lahkeista ja takkien hihansuista ja sen ratkomalla saa vaatteeseen yhden koon lisää.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERARebekalla on testissä söpön värinen Waterman-kuratakki. Valitsin tytölle aika reilun koon (110cm) koska haluan sen menevän vielä syksylläkin, kenties vielä seuraavana keväänäkin(?). Takissa on vetskari ja hihansuut saa kiristettyä kätevästi. Waterman kura-asu on testivoittaja sekä Suomessa, että Ruotsissa eli kura-asujen aatelia!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAIhastuin itse tähän takkini persikkaiseen sävyyn, ylläri ;) Päälläni on siis ihanan pehmoinen (ja erittäin tekninen) Graph-ulkoilutakki ja sekä Diod-housut. Graph ja Diod -tuotteiden vedenpitävyys tehdään laminoimalla, ei vesiliukoisesti, siksi näiden vedenpitävyys ei siis heikkene pesussa vaan pysyy aina samana.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERANiin perus meikäläiset :D Tytöt hilpeinä hymyillen, katse kamerassa ja nuo tämän perheen ”herrasmiehet” ovat vähän hillitympiä ja huomattavasti vakavempia kavereita.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMiikalla on Trond-kuoritakki, ehkä näistä meidän vaatteista se kaikista eniten kaupunkikäyttöön soveltuva. Itseasiassa Trond-takki on yhtä tekninen kuin moni ulkoilupuku joka on tarkoitettu esim. juoksemiseen, hiihtämiseen tms. Tällä takilla ei ehkä tule lähdettyä hiihtolenkille, mutta sen voisi hyvin pukea työmatkoille, ottaa mukaan lomille monitoimikäyttöön, ajatellen vaikka reippaita kävelylenkkejä. Toki iskä saa näyttää hyvältä vaikka vaan siellä hiekkiksen laidalla, vai mitä? ;)

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERANyt mulla ei sitten olekaan yhtään tekosyytä millä voisin jäädä sisälle, koska sateinen sääkään ei sellainen taida enää olla… Ulkoilukamppeet pitävät vettä ja tuulta, niinpä en voi niihinkään vedota. Onko teillä muuten kokemuksia Didriksonsin ulkoiluvaatteista?

 

sivSiellä joku kovasti jo toivoikin, että arpoisin Siv-takin täällä blogissa, joten nyt tarkkana! Jaossa on yksi Didriksonsin Siv-takki, väri on sama kuin tuossa yllä olevassa kuvassa eli Rasberry ja koko on 38, 40 tai 42. Jos takki miellyttää ja jokin koko noista kolmesta kokovaihtoehdosta natsaa, niin ilmoita kommenttiboksissa halukkuutesi osallistua arvontaan – ja olet mukana! Osallistumisaikaa on maanantaihin 7.4.2014 saakka.

Onnea vielä arvontaan kaikille!

 

-Maj

 

 

 

0 Comments

  1. raisa 3.4.2014

    Koko 40 kelpaisi minulle. Ihana arvonta!

    Vastaa
  2. Bino 3.4.2014

    Ooh, Siv koossa 38 miellyttäisi :)

    Vastaa
  3. Margareeta 3.4.2014

    Ihania vaatteita, osallistun arvontaan (40)!

    Vastaa
  4. Tania 3.4.2014

    Kivan näköiset setit. Mukana! JOS onnistaa niin 38 koko ois varmaan passeli. :)

    Vastaa
  5. jenni 3.4.2014

    Arvontaan mukaan! Aivan mahtava väri, sopiva koko olisi 38.

    Vastaa
  6. Leena 3.4.2014

    Olen aiemmin ostanut 3-v pojalleni vain POPin ulkovaatteita, mutta viime keväänä halusin vaihtelua, ja hankin hänelle Didriksonin välikausitakin ja -housut sekä fleecen. Olen tykännyt tosi paljon! Ja tuon hihojen ja lahkeiden pidennysmahdollisuuden vuoksi ne sopivat vielä tämänkin kevään sekä tulevan syksyn. Suosittelen!

    Vastaa
  7. Heidi 3.4.2014

    Oi olispa kiva tommonen takki, koko 40. Ihana perhe ja ihania kuvia :)

    Vastaa
  8. Viivi 3.4.2014

    Ihanan värinen ja mallinen takki! Eli ehdottomasti arvonassa mukana, ja jos arpaonni suosii nii takin koko on 38 (:

    Vastaa
  9. petra 3.4.2014

    Oi, mikä huippuarvonta. Ja ihanat ulkoiluvaatteet koko poppoolla kyllä! :) Itsellä tuntuu jäävän kanssa ulkoiluvaatteiden hankinta aina väliin, kun on (muka) tärkeämpiä menoja.. Kunnon ulkovaatteet kuitenkin kun kerran hankkisi, niin niillä pärjäisi pitkään. Osallistun arvontaan, 38 tuosta takista ja vielä pinkinpersikkaisena olisi täydellinen.

    Vastaa
  10. Helen 3.4.2014

    Ilman muuta mukana ollaan! 38-kokoinen takki olis just passeli.

    Vastaa
  11. Sanna 3.4.2014

    Oi ihanaa, mukana arvonnassa! Sopiva koko olis varmaankin 40.

    Vastaa
  12. Sanni 3.4.2014

    Oih, pakko osallistua! Mä olen niin monen monta kertaa haaveillut Didriksonsin ja monien muiden merkkien vaatteista, mutta en vain ole yksinkertaisesti raaskinut ostaa pienestä äitiyspäivärahastani – mieluummin sijoitan lasten vaatteisiin. Tää tulis siis hyvään saumaan, mä kun omistan yhden ainoan näille keleille sopivan takin ja se on vuosia, vuosia sitten ostettu softshell H&M:n lasten puolelta :D

    Vastaa
  13. Kirsi 3.4.2014

    Ihanan värinen takki. Arvonnassa mukana tietysti! (40)

    Vastaa
  14. Sari 3.4.2014

    Ihanan rentoja ja nättejä takkeja ulkoiluun. Itse olen vuoden pitänyt tän merkkistä takkia, ja on kyllä kestosuosikki. Erityisesti pidin nuorimmaisen takista! Osallistun arvontaan, koko sais olla pienin 38!

    Vastaa
  15. Sanna 3.4.2014

    Sanna ja Siv ne yhteen soppii! Tahtoo osallistua arvontaan :).

    Vastaa
  16. Anni 3.4.2014

    Aivan Ihanan värinen takki! Mukana arvonnassa, koko 38 :)

    Vastaa
  17. cami 3.4.2014

    Ooh, oispa täydellinen takki eli messissä arvonnassa :) (40 koko ois varmaan passeli…)

    Vastaa
  18. Tarkku 3.4.2014

    Kelpais mullekkin :) 38 olis sopiva…

    Vastaa
  19. mmaija 3.4.2014

    38 mulle, voi vitsit kun lykästäis!

    Vastaa
  20. liinta 3.4.2014

    oioi, koko 38 natsais! mukana siispä!

    Vastaa
  21. Anniina 3.4.2014

    Koko 38 sopisi tänne oikein hyvin :) vaikuttaa täydelliseltä koiran ulkoilutustakilta! Mitä Tepolle kuuluu?

    Vastaa
  22. Katri 3.4.2014

    Täydellinen takki!:) 38 olisi sopiva

    Vastaa
  23. Kaisu 3.4.2014

    Ihana takki! Olen mukana arvonnassa, ja jos onnistaa, niin koko olisi 38

    Vastaa
  24. Aune 3.4.2014

    Oi mukana ollaan. Ihanan värinen takki ja sopisi juuri minullekin!

    Vastaa
  25. Veebu 3.4.2014

    Koon 38 takki kelpaisi minulle! Osallistun arvontaan siis. :)

    -Veebu-

    Vastaa
  26. Sanna 3.4.2014

    Oi se sinun takki on niin ihana! :) Osallistun siis arvontaan! Koko 38 :)

    Vastaa
  27. Etanja 3.4.2014

    Mukana. Tulisi tosi käyttöön :)

    Vastaa
  28. Sanni 3.4.2014

    Mukana arvonnassa. Ko. merkin takit tulee aina vastaan vasta, kun olen jo ostanut ”tarvitsemani” , monta kertaa olen harmitellut, että taas kävi niin.

    Vastaa
  29. Christa 3.4.2014

    Itsekin olen tykästynyt Didriksonin ulkoiluvaatteisiin. Just tuli ostettua alennusmyynneistä tytölle ensi talveksi saman merkin haalari. Jos onni suosii niin koko 38 olis varmaan sopiva :)

    Vastaa
  30. Viuh 3.4.2014

    Oi olispa ihana! Mukana ollaan, 42 olis passeli:)

    Vastaa
  31. Minja 3.4.2014

    Wau!! Loistava arvonta ja tottakai mukana! Koko 38 jos vaikka onni on puolellani

    Vastaa
  32. Taina 3.4.2014

    Ehdottomasti arvonnassa mukana! :) Pelataan varman päälle: koko 42 toimii varmasti. :)

    Vastaa
  33. FanniKoi 3.4.2014

    Oiooi kuinka kauniita kuvia! Ja takkeja! :) Koko 38 kelpais mulle paremmin kuin hyvin!

    Vastaa
  34. Laura 3.4.2014

    Tahtoisin niin kovasti tuon takin! Täydellinen malli ja väri!! (38) :)

    Vastaa
  35. Viltsu 4.4.2014

    Didrikson kelpais mullekin eli ilman muuta osallistun arvontaan :) koko 38

    Vastaa
  36. meri 4.4.2014

    Oi kyllä miellyttää toi takki!:) Ihanan pirtsakka väri.. Koko 38 ois varmaan mulle sopiva!

    Vastaa
  37. essi 4.4.2014

    oi, oispa kiva voittaa tää äitille..!

    Vastaa
  38. Laura 4.4.2014

    Arvontaan mukaan, koko 38! :)

    Vastaa
  39. Annahoo 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. Väri on lemppari ja 38 olisi perfect!

    Vastaa
  40. minn 4.4.2014

    Ihana takki, osallistun arvontaan! :) (koko 40)

    Vastaa
  41. Silja 4.4.2014

    Ihana takki, ottaisin ilomielin, värikin mitä mainioin.ü ja koossa 38..

    Vastaa
  42. Riina Kaartinen 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana! Koko 40 olisi varmaankin hyvä, mahtuu sitten allekin tarvittaessa paljon vaatetta. Takille olisi todella tarvetta, ja värikin on aivan ihana!

    Vastaa
  43. Julia 4.4.2014

    38 ja kiitos! :)

    Vastaa
  44. Inka 4.4.2014

    Ihana takki! Osallistun arvontaan, takista koko 38.

    Vastaa
  45. Tiia- 4.4.2014

    Takki näyttää todella makealta, jos onni suosii, ottaisin takin koossa 38 :)

    Vastaa
  46. Riina Kaartinen 4.4.2014

    Olen ehdottomasti mukana. Takki tulisi todella tarpeeseen ja sattuu vielä olemaan aivan ihanan värinen! Koko 40 olisi hyvä, mahtuu sitten syksymmällä paljon lämmintä alle.

    Vastaa
  47. Eve 4.4.2014

    Oi vitsit mikä arvonta :)
    Tuollainen takki tulisi todella tarpeeseen ja heti käyttöön. Koko 38 olisi mieluisin.

    Vastaa
  48. Matilda 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koko 38 olis sopiva :).

    Vastaa
  49. Riikka 4.4.2014

    Osallistun ehdottomasti (koko 38) Tulisi tarpeeseen!

    Vastaa
  50. hanna 4.4.2014

    Ah mikä arvonta, postausta lukiessani mielessäni mietin että olisipas varaa panostaa kunnon didriksonsin ulkoilutakkiin ja haikeana mietin että ehkä opiskelujen jälkeen. Lopussa odottikin kiva arvontaylläri, joten pitelen peukkuja täälä nyt! ;) takki on muuten upean värinen, sopii tuollaiselle tummahipiäiselle kun sinä, mutta olen itselleni vaaleana naisena myös ihanaksi todennut.. Koko 38 olisi minulle sopiva.

    Vastaa
  51. Sini 4.4.2014

    Ihanan pirtsakan näköinen takki ja kaunis nainen :) mukana arvonnassa (38)!

    Vastaa
  52. tuffi 4.4.2014

    Mulla on Didriksonin talviparka, pari talvea on menty yyberlämpösellä takilla jonka löysin ihan hullun halvalla, tais olla -70% rekissä, ja rrrrakastan sitä! Kaapiin sopis lämpösemmän kelin Didrikson ;) koko 40 vois olla soppeli!

    Vastaa
  53. Heidi 4.4.2014

    Tuo takki olisi aivan mahtava hevostallilla keväisin/syksyisin! Ja tuota kehtaisi pitää myös ihmisten ilmoilla :D (38)

    Vastaa
  54. iituliina 4.4.2014

    Siv koossa 38 olisi loistava pitkäaikaissairastajan synttärilahja!

    Vastaa
  55. Tiuna 4.4.2014

    38 koko kiitos! Didriksonit on täydellisiä vaatteita! Tässä olisi mulle just tarpeellinen takki ja osuisi kivasti vielä synttäreiden aikaan arvonta :)

    Vastaa
  56. kummelikopplan 4.4.2014

    40-kokoinen takki olisi varmaan sopiva pitkäselkäiselle ja -kätiselle!

    Vastaa
  57. V 4.4.2014

    Oi olispa kiva tuollainen :) Menisi äidille äitienpäivälahjaksi, koko 42!

    Vastaa
  58. Sarahan 4.4.2014

    Hei, onpa mahtava arvonta :) Opiskelijalle tuollainen takki olisi lottovoitto. Värikin on vielä ihanan pirteä! Koko 42 olisi varmaan lähinnä.
    -S

    Vastaa
  59. Noora 4.4.2014

    Iiiihana… koko 38!

    Vastaa
  60. Sanna 4.4.2014

    I’m in! Kivalta näyttää (38) :)

    Vastaa
  61. Jermeli 4.4.2014

    Uuuu! Minä myös, minä myös! ;) koko 38!

    Vastaa
  62. Meri 4.4.2014

    Aivan ihana takki!
    Tulisi varmasti heti käyttöön ja ihan ykköseksi takkirintamalla. Pitkät takit on vaan niin jees kun ei kylmä pääse yllättämään mistään sunnasta. :)
    Koko 42 istuisi kuin hanska, onhan näitä käyty jo hypistelemässä ja sovittamassa…

    Vastaa
  63. Rii 4.4.2014

    Tosi kivannäköinen tuo sinun persikkainen takkisi :) Ja todellakin samaa mieltä noista ulkoilukamppeista, esim. kuinka harvoin itse miettii talvea vasten, että tarvitsee lämpimät ja loskan/vedenkestävät kengät ja sitten lompsii talvet jalat märkinä niissä converseissa, lasten pysyessä ihanan kuivajalkaisina goretexeissään!

    Osallistuisin mielelläni arvontaan, koko 40 olisi varmaan sopivin :)

    Vastaa
  64. J-ess 4.4.2014

    Ehdottomasti osallistun! :) Koko 38.

    Vastaa
  65. Anni 4.4.2014

    Ei vitsi olisin niiiin takin tarpeessa! Harrastan partiota ja siellä täytyy olla vedenpitävät vaatteet, ensi kesänä tulee leiri ja vanha kuoritakkini pilaantui pesussa vaikka tein kaiken ohjeiden mukaan, joten erityisesti tuo erilainen vedenpitävyys käsittely kuulostaa erittäin lupaavalta. Koko 38 olisi sopivin.

    Vastaa
  66. MPupuu 4.4.2014

    Ihanan raikkaita vaatteita! Näyttävät myös erittäin laadukkailta ja mukavilta! Osallistun mielelläni arvontaan, koolla 38 :)

    Vastaa
  67. Eve 4.4.2014

    Olisko hei mahtavaa omistaa joskus kunnon ulkoilutakki, jaksais paremmin istuskella just siellä hiekkiksen reunalla. :D
    Eli mukana kisassa, toivoen takkia koossa 42!

    Vastaa
  68. Vi 4.4.2014

    Ihanan pirteä ! 38 koko ois tervetullut! :)

    Vastaa
  69. Vilsku 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Ostin pari viikkoa sitten itselleni samanvärisen Didriksonin takin kuin sinulla on (se sininen) ja olen aivan myyty! Äitini myös ihasteli takkiani ja puhui josko hänenkin pitäisi ostaa uusi ulkoilutakki. Osallistun siis arvontaan äitini puolesta, sillä tässä takissa voisi olla äitienpäivälahja-ainesta ;)

    Vastaa
  70. karu 4.4.2014

    tänne kotiutettaisiin 40-kokoinen takki!

    Vastaa
  71. JanikaP 4.4.2014

    Aivan ihanan värinen takki!! Ehdottomasti mukana arvonnassa! (koko 38)

    Vastaa
  72. Anu 4.4.2014

    Osallistun arvontaan! Koko 38. =)

    Vastaa
  73. Emilia 4.4.2014

    Ooh! I’m so in, koolla 38!

    Vastaa
  74. Elena 4.4.2014

    Kympillä mukana arvonnassa, meillä on lapsilla ollut jo usean vuoden Didriksonsin vaatteita ja ihaniksi todettu. Juuri muutama viikko sitten mietin kaupassa, että raaskisiko sitä itsellekin hommata moisen :) Käsisikö niin hyvä tsägä, että onni täällä suosisi! Koko 40 sopisi varmasti.

    <3 Elena

    Vastaa
  75. Katja 4.4.2014

    Mukana arvonnassa ja koko olisi 40.

    Vastaa
  76. Mariia 4.4.2014

    Oi, osallistun! Todella hieno takki, jota olisi ilo ulkoiluttaa!

    Vastaa
  77. JenniM 4.4.2014

    Pirteän värinen takki, sopisi mulle koossa 38.

    Vastaa
  78. Mrs.H 4.4.2014

    Todellakin mukana ollaan! Didrisonin takit ovat aivan taivaallisia!! (Koko 38).

    Vastaa
  79. Anu 4.4.2014

    Ulkoilutakki on ostoslistalla, tuo olisi juuri sopiva. Merkin takit tuttuja talvitakkipuolella, ihan parhaita!! Koko 38 olisi hyvä.

    Vastaa
  80. eeva 4.4.2014

    Tuollainen olisi mahtava ja koko olisi 38 :)

    Vastaa
  81. phiil 4.4.2014

    Kiva arvonta! Juuri yritin klikkailla katsomaan lisää tietoja ko. takista mutta linkki päätyikin stokkan etusivulle? :) Pitää paremmalla ajalla (eikä näin 06:20 kun 10 min päästä pitäis olla autossa matkalla töihin) lähteä googletteleen lisää! Mutta että arvonnassa toki mukana, koko 38!

    Vastaa
  82. jennas 4.4.2014

    Tulipa hyvään aikaan tämä arvonta. Vanha takki kun on jo ihan rämä useamman vuoden jatkuvan käytön jäljiltä. Osallistun siis arvontaan :)

    Vastaa
  83. epi 4.4.2014

    Oi, juuri ulkoilutakki minulta puuttuisikin! Koko 42 sopisi täällä :)

    Vastaa
  84. Jutta 4.4.2014

    Oi, mikä arvonta! Nyt on pakko osallistua. Ihana takki :) koko38

    Vastaa
  85. Susanna 4.4.2014

    Oi, mukana! Koko ois 38 ja ihan täydellisen näkönen takki!

    Vastaa
  86. är 4.4.2014

    Mukana, koko 38!! Kiva arvonta

    Vastaa
  87. kaisa 4.4.2014

    Oi ihanan värinen takki koossa 38 kelpaisi tänne enemmän kuin hyvin. Didriksonsin vaatteet on olleet todella laadukkaita ja hyviä käytössä tähän asti, mutta eiköhän yksi tuollainen kirkas ja pirteän värinen vielä menisi ;)

    Vastaa
  88. Paipai 4.4.2014

    Osallistun arvontaan. Koko 38.

    Vastaa
  89. essijohanna 4.4.2014

    Osallistun! Koko 40 olisi sopiva :) Minulla on yhdet Didriksonsin tuulihousut, jotka pitävät myös vettä. On testattu rankkasateella, toimii!

    Vastaa
  90. mari 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, itsellä ei ole vielä kunnollista vedenpitävää ulkoilutakkia :)

    Vastaa
  91. Emiliina 4.4.2014

    No kyllä on koko perheellä hyvännäköiset ulkoiluvermeet!
    Minullekin kelpaisi tuo takki, koossa 38.
    Meidän westie herralla on jo suloinen rukan keltainen sadetakki, mammalta puuttuu vielä omansa;)

    Vastaa
  92. heini 4.4.2014

    Onpa herkullisen värinen! Koko 40 taitaa olla passeli..

    Vastaa
  93. Elina 4.4.2014

    Loistava arvonta! Yritin heti etsiä hintatietoa tuosta takistasi, joten olisipa mahtavaa voittaa samanlainen! Koko saisi olla 38 :)

    Vastaa
  94. -jenn 4.4.2014

    Mukana ollaan! Koko 38 ois just passeli:-)

    Vastaa
  95. Jonna 4.4.2014

    Heips! Osallistuisin arvontaan :) 42-koko

    Vastaa
  96. Vilma 4.4.2014

    Mukana! :) 38 olis sopiva.

    Vastaa
  97. Ninna 4.4.2014

    Upea takki. Didriksonin vaatteet ovat huippu laadukkaita ja kauniita. Koko 42, mikäli arpaonni suosii.

    Vastaa
  98. sini 4.4.2014

    Mukana 38-koko ois hyvä :)

    Vastaa
  99. Pirdeliina 4.4.2014

    Koko 40 olisi passeli! Toivottavasti natsais!!

    Vastaa
  100. Saara 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Joka vuosi tulee ostettua kunnon vermeet lapselle, mutta sitten näin opiskelijana ei jää enää rahaa omiin kamppeisiin. Siksipä niin toivoisin, että arpaonni suosisi!:) Koko 38.

    Vastaa
  101. Tequerie 4.4.2014

    Ihanan raikkaita värejä ja toimivalta vaikuttavia ulkovaatteita. Suosisipa onni arvonnassa, niin pääsisin testaamaan merkkiä, josta minulla ei vielä aikaisempaa kokemusta olekaan (koko 38).

    Vastaa
  102. Katja 4.4.2014

    Kivoja ulkoiluvaatteita, pakko myöntää!

    Osallistun arvontaan (koko 40)! :)

    Vastaa
  103. Elisa 4.4.2014

    Tätä arvontaa ei voi jättää välistä ;) Sopiva koko olisi 38.

    Vastaa
  104. Iita 4.4.2014

    Olen kaupassa jo himoinnut tuota takkia ! Koko 40 olisi varmaan aika passeli. Peukut pystyyn :)

    Vastaa
  105. Nannil 4.4.2014

    Rasberry kokoa 38, olisi varmasti täydellinen, ei itseni, vaan rakkaan äitini yllä. Olisi mahtava palkinto hänelle laihdutusrupeamasta ja uusista elämäntavoista <3

    Vastaa
  106. Sini 4.4.2014

    Kaunista ja käytännöllistä. :) Koko 38 kelpaisi minulle.

    Vastaa
  107. Alinamoi 4.4.2014

    Magee arvonta<3 jos arpaonni suosii minua niin koko 38 olisi hyvä !

    Vastaa
  108. Minna Uusitalo 4.4.2014

    Mahtava kilpailu!
    Osallistun ja koko 38

    Vastaa
  109. Minna 4.4.2014

    No ehdottomasti mukaan :) Koko 38 olisi juuri sopiva :)

    Vastaa
  110. tiitiainen 4.4.2014

    Osallistun! Koko 38, jos arpaonni osuu kohdalle.

    Vastaa
  111. NoNNu 4.4.2014

    Kyllä kelpaisi! Osallistun arvontaan (koko 38).

    Vastaa
  112. PIa 4.4.2014

    Mukana ollaan! :) Minulle koko 40 olisi sopiva.

    Vastaa
  113. Emma 4.4.2014

    Ihana takki! :) Mukana arvonnassa ja koko 38.

    Vastaa
  114. Sini 4.4.2014

    Hyvännäköiset ja oloiset ulkoilureleet. Ja ihania kuvia teidän koko poppoosta. Täällä nousee tassu pystyyn, arvonnassa mukana.

    Vastaa
  115. Hanna 4.4.2014

    Ei tuu kyllä panostettua ulkoiluvaatteisiin, vaikka nämä on samalla tyylikkäitä! Koko 38 mulle kiitos :)

    Vastaa
  116. Tinttis 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koko 38 olisi hyvä :)

    Vastaa
  117. Jenni 4.4.2014

    Hyvälle ulkoilutakille olisi kyllä minullakin tarvetta tuolla hiekkalaatikon reunalla hengaillessa. Arvonnassa siis mukana (koko 42).

    Vastaa
  118. Maria_j 4.4.2014

    Osallistuisin myös arvontaan! :) koko 38!

    Vastaa
  119. sofia 4.4.2014

    Mukana ehdottomasti! Ja koko 38 olis varmaankin hyvä!:)

    Vastaa
  120. Ansku 4.4.2014

    Voi kyllä! Koko 38 mahdollistaisi ihastuttavalla tyylillä ulkoilun kasvavan vauvamahan kanssa :)

    Vastaa
  121. _l_ 4.4.2014

    Koko 38 ois sopiva, mukana.

    Vastaa
  122. Karoliina 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 38 varmasti sopisi :)

    Vastaa
  123. Eve 4.4.2014

    Ihania perhekuvia! Ja on sitten ihan mun värinen tuo sinun päälläsi oleva takki, ihana!
    Olen arvonnassa mielelläni mukana! :)

    Vastaa
  124. saila 4.4.2014

    HEP MINÄ! Mulla löytyy jo nuo kaksi pientä alati ulkoilevaa lasta mutta takki 38 puuttuu :)
    Saila

    Vastaa
  125. Terhi Koskinen 4.4.2014

    Ihanan aito ja rento postaus!
    Mulle sopisi hurjan 35kg:n laihtumisen jälkeen koko 42 :)

    Vastaa
  126. saija 4.4.2014

    Osallistun arvontaan!! :) (38)

    Vastaa
  127. Henu 4.4.2014

    KIRKKAAT JA VÄRIKKÄÄT ULKOILU VAATTEET ON NIIN KIVOJA! JA SE ETTÄ EI KASTU, VAIKKA VETTÄ TULISI KUIN SAAVISTA ON HUIPPU JUTTU. TYKKÄILEN (Y) [KOKO 40]
    T. Henu

    Vastaa
  128. Roosa 4.4.2014

    Aivan täydellisen värinen takki! Koko 40 kelpaisi paremmin kuin hyvin ;)

    Vastaa
  129. arja 4.4.2014

    No joo’o, arvonnassa mukana! Tälleen vanhemmiten sitä arvostaa noita teknisiä vaatteitakin eri tavalla kun nuorena tytönhupakkona. :) Koko 38

    Vastaa
  130. katria 4.4.2014

    Onpa nätti takki! Koko 38 vois sopia. Toi miesten takki on kans tosi hyvännäköinen!

    Vastaa
  131. karoliina 4.4.2014

    Osallistun niiin mielellään :) 38 sopis..:)

    Vastaa
  132. julia 4.4.2014

    Takki tulis kyllä tarpeeseen! Koossa 42 :)

    Vastaa
  133. kaisa vihavainen 4.4.2014

    Olisipa arpa tällä kertaa suosiollinen =) koossa 38

    Vastaa
  134. Jossu 4.4.2014

    Ihana arvonta! Useita kertoja on tullut ihasteltua Didriksonin takkeja kaupassa ja muiden päällä. Koko 38 olisi minulle sopiva! :)

    Vastaa
  135. Laura S. 4.4.2014

    Ihania ulkovaatteita, mukana arvonnassa! :) Jos onnistaa, niin koko 38.

    Vastaa
  136. Maarit 4.4.2014

    Moi,

    Pakkohan tähän on osallistua (edellinen takki kun on palvellut jo 10 vuotta ;) ja sen on näköinenkin) koko 40 ja aivan ihana toi väri.

    Vastaa
  137. Riina 4.4.2014

    Oioi, olispa ihana yllätys :) 38 varmasti hyvä koko.

    Vastaa
  138. Eeva 4.4.2014

    Huippu arvonta, mukana ollaan! Koko olisi 38.

    Vastaa
  139. Noora 4.4.2014

    mukana ja koko on 38! :)

    Vastaa
  140. Roosa 4.4.2014

    osallistun arvontaan! koko 38 ois passeli :)

    Vastaa
  141. Tiina 4.4.2014

    Arvonnassa mukana! Koko 38 olisi varmaan passeli. Mulla on joskus vuosia sitten ollut yksi tämän merkin ulkoiluasu, ja oli kyllä tosi hyvä.

    Vastaa
  142. Henna 4.4.2014

    Oivoi. Miulle toi, tulis niin tarpeeseen ! Koko olis varmaan 38.. :):)

    Vastaa
  143. ennn 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! :) Koko 38

    Vastaa
  144. Miia 4.4.2014

    Arvontaan mukaan! Koko 38 ois varmaan hyvä

    Vastaa
  145. Mehmu 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana! 38 olis meitsin koko

    Vastaa
  146. Illen 4.4.2014

    Kuinka reipas koko tuossa Sivissä on? Olisi ihanaa vetää tollanen kaupunkikäyttööbkin kelpaava takki jonka vois kuinteki vetässä hiekkikselle lähtiessäkin päälle. Mulla siis vähän sama ongelma kuin sulla Maj (: muksun kuteet kunnossa omat ei ihan aina ole.. Mut juu, yleensä käytän 38 kokoa (:

    Vastaa
  147. T 4.4.2014

    Voi, kun onni potkaisisi! Tiedustelin juuri aiemmin sinulta Siv-takista innokkaana ja nyt on pakko osallistua! Värikin on täydellinen ja koko olisi 42.

    T.Tanja

    Vastaa
  148. apple 4.4.2014

    Arvonnassa mukana :) Ja koko olisi tuo 38.

    Vastaa
  149. Mervi 4.4.2014

    Ihana arvonta, blogi ja takki ! Koko 38 olisi sopiva. :)

    Vastaa
  150. Laura 4.4.2014

    Koko 40 olisi ihanaa voittaa! Blogisi on mahtava, hyvän mielen blogi :)

    Vastaa
  151. Annika 4.4.2014

    Ihania takkeja! Koko 38 lämmittäisi minua.

    Vastaa
  152. Anna 4.4.2014

    Ihana takki! Look 38 olisi mulle hyvä!

    Vastaa
    • Anna 4.4.2014

      Oho! Siis koko 38 :)

      Vastaa
  153. ulriikka 4.4.2014

    Osallistun ehdottomasti arvontaan,ja kelpuuttaisin koon 38 itselleni.:)

    Vastaa
  154. Anna 4.4.2014

    Ihana, koko 38 kävisi minulle!

    Vastaa
  155. Tiina 4.4.2014

    Ihana arvonta, ihana takki :) Olen niin mukana arvonnassa. Tiina on kokoa 40 :)

    Vastaa
  156. Fiipi 4.4.2014

    Jeeeeeee tätä mie toivoin :) Mukana, koko 40 :) Oon ehkä rakastunu Didriksoniin sen sinisen takin myötä <3

    Vastaa
  157. Heissu 4.4.2014

    Mukaan arvontaan!
    Koko 42.

    Vastaa
  158. Ulla 4.4.2014

    Osallistun arvontaan (38) . :) ihania kuvia :)

    Vastaa
  159. Salla 4.4.2014

    Oi, kaunis väri! Mukana arvonnassa ja koko 38 olisi passeli. :)

    Vastaa
  160. Emppuliisa 4.4.2014

    Aivan huippu arvonta ja kaunis takki! Näen itseni tuo päällä (koko 38) veljien kanssa kalassa, äidin kanssa lenkillä, isän kanssa syksyllä mökkiterassilla, ystävien kanssa reippailemassa… Vaikka mitä! :)

    Vastaa
  161. Tuo ois just mun värinen ja tulisi tarpeeseen. Koko 40 olis passeli:)

    Vastaa
  162. Mirri 4.4.2014

    Didriksonit tuttuja jo kymmenen vuoden ajalta, on ne vaan niin hyviä ja kestäviä. Siv kelpaisi koossa 42 :)

    Vastaa
  163. Jenny 4.4.2014

    Iiihana takki!! Tulisi enemmän kuin tarpeeseen :) koko 40

    Vastaa
  164. Lauraan 4.4.2014

    Uii tuo takki tulis niiin tarpeeseen koulu- ja työmatkoja pyöräillessä, säällä kun säällä! Ja sopiva koko olisi 38 :)

    Vastaa
  165. Elina 4.4.2014

    Mukana! Koko 38 olisi varmaankin juuri sopiva. :)

    Vastaa
  166. sonja 4.4.2014

    Oi, ihana blogi ja ihana takki! Mukana arvonnassa! Koko 38 ois sopiva, jos onnistaa :)

    Vastaa
  167. Amanda 4.4.2014

    Ihana takki, erityisesti väri ihastutti. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :) Koko 38.

    Vastaa
  168. Paula 4.4.2014

    Ehdottomasti osallistun! Koko 40 tai 42 lienee sopiva. :)

    Vastaa
  169. vilma 4.4.2014

    ehdottomasti mukana arvonnassa ! ihanalle kirkkaalle pinkille takille koossa 38 olis suorastaan iso kolo vaatekaapissa !

    Vastaa
  170. RV 4.4.2014

    Oi nam! Mukana arvonnassa sormet ja varpaat ristissä :) koko 38 jos onnistaa.

    Vastaa
  171. Mie 4.4.2014

    Oih! Jospa tässä olisi se kaivattu motivaattori ulkoiluun minullekin! Taaperon vaatteisiin satsattu tääläkin, mutta mamma tarvisi kyllä ehdottomasti tällaisen takin koossa 38 ;)

    Vastaa
  172. eltsu 4.4.2014

    Osallistun! :) (38)

    Vastaa
  173. Mar3ngi 4.4.2014

    Olen koko kevään etsinyt itselleni kivan väristä ja mallista Didriksons:in takkia mutta meillä pain myydään vain mustia ja valkoisia :( Haluaisin jotain muuta väriä! Koko 40 olisi ehkä hyvä!

    Vastaa
  174. Mari 4.4.2014

    Tää äiskä on NIIN mukana :) Ja koko 42, kiitos!

    Vastaa
  175. Sannas 4.4.2014

    Ooh miten ihana takki, mukana arvonnassa! Koko 38 olis soppeli :)

    Vastaa
  176. Sari 4.4.2014

    Pojallani oli Didriksons-talvihaalari, ihana ja toimiva. Äidillekin kelpais ulkoiluun joten mukaan arvontaan vaan. Koko 42.

    Vastaa
  177. iidha 4.4.2014

    Oijoi, mukana ollaan! :) Koon 42 takissa olis huippua lähtee ulkoileen!

    Vastaa
  178. Sni 4.4.2014

    Onpas pirtsakka takki, eikä ominaisuuksiltaankaan kuulosta yhtään huonolta! 38 olis passeli, jos onnistaa. :)

    Vastaa
  179. Anuminna 4.4.2014

    Osallistun, osallistun koko:38. :))) Viisurihammas poistettiin, nyt iski flunssa, liikuntakielto päällä jo toista viikkoa, kyllä tää vielä tästä. Onneksi on näitä ihania blogeja!! :)))

    Vastaa
  180. Henna 4.4.2014

    Oi, osallistun arvontaan ja tuon takin haluaisin koossa 38! :)

    Vastaa
  181. Anni 4.4.2014

    Kyllä kelpaisi mullekin tuollainen takki, joten mukana arvonnassa! (38) Ei ole aiempaa käyttökokemusta kyseisestä merkistä, mutta monesti kaupassa ihaillut just noita takkeja ja ulkoilupukuja :)

    Vastaa
  182. Elina 4.4.2014

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana. Mikäli arpaonni osuu kohdalleni koko olisi 38 :) Takki tulisi kyllä tarpeeseen!

    Vastaa
  183. Salla 4.4.2014

    Ihanan värinen takki! Toisi piristystä arkeen ja tyttöjeni kanssa ulkoiluun. Koko 38 olisi varmasti hyvä. :)

    Vastaa
  184. maija 4.4.2014

    Love it, koko 38, jos onnistais

    Vastaa
  185. Niina 4.4.2014

    Mukana ollaan ja koko 40 :)
    Hyvännäköisiä on teidän vaatetukset ja kokemuksesta niin kestäviä ja mukavia päällä :)

    Vastaa
  186. Hanne 4.4.2014

    Mukana ehdottomasti! Koko 40 voisi olla sopiva.

    Vastaa
  187. Päivi 4.4.2014

    Mä niin TARVIIIIIN ton takin :D Oletan mahtuvani kokoon 38 :D

    Vastaa
  188. *lumia* 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. Valitettavasti hukkuisin kokovaihtoehtoihin, mutta äipälle mielelläni moisen lahjaksi antaisin. :)

    Vastaa
    • *lumia* 4.4.2014

      Ja koko ois varmaanki 40.

      Vastaa
  189. neela 4.4.2014

    Oih!! Ihana takki!! Mukana arvonnassa! :) koko 38.

    Vastaa
  190. Johanna 4.4.2014

    Oi, tulisipas pirtsakka uusi takki hyvin paikkaamaan vanhan ulkoilutakin retaletta, koko 38 olisi paras.

    Vastaa
  191. Emmi 4.4.2014

    Mukana arvonnassa kokoon 38. :)

    Vastaa
  192. sannak 4.4.2014

    Aivan ihana takki, osallistun arvontaan ehdottomasti! :) ja koko 38.

    Vastaa
  193. MiljaK 4.4.2014

    Mahtava arvonta! Kelpaisi koossa 42 paremmin ku hyvin ja tulis kyllä tarpeeseen lasten kanssa ulkoillessa! :)

    Vastaa
  194. sannami 4.4.2014

    Tulisipas piristystä takkivalikoimiini, koko 40 olisi sopiva.

    Vastaa
  195. Karoliina 4.4.2014

    Didriksonsin ulkoiluvaatteet on tähän mennessä olleet parhaat, joita olen lapsille ostanut! Toppavaatteet on lämpimät, mutta eivät hiosta yhtään. Ja kestävät hyvin kulutusta. Eli itsellenikin mielelläni ottaisin saman firman takin!:) Eli toiveikkaana mukana arvonnassa! Koko 40 olis varmaan hyvä.:)
    -Karoliina

    Vastaa
  196. Omppu 4.4.2014

    Kyllähän se koko 42 kelpaisi paremmin kuin hyvin! Ihana arvonta jälleen kerran :)

    Vastaa
  197. plait 4.4.2014

    Minäkin mukaan arvontaan, on niin ihanan näkönen takki :) 38

    Vastaa
  198. Anja 4.4.2014

    Mukana :) Ihana takki! Ja väri!

    Vastaa
  199. Kaisa 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koko 38

    Vastaa
  200. Marjo 4.4.2014

    Upea arvonta, Didriksonsin vaatteet ovat melkoista luksusta, joten mielelläni osallistun. Ottaisin koon 42 niin ainakin menee päälle!

    Vastaa
  201. Henni 4.4.2014

    ihana takki, osallistun arvontaan ja jos onni suosii niin koko 42 olisi varmaan sopiva.

    Vastaa
  202. Maiski 4.4.2014

    Mukana koko 40 :)

    Vastaa
  203. Emelie 4.4.2014

    Ihana arvonta! Sinä se aina sitten piristät päivää vaikka sadeaiheillakin! :) Mukana arvonnassa, ja kokona 40.

    Vastaa
  204. Epe 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Ihana pirteä väri, koko 38!

    Vastaa
  205. iduuuj 4.4.2014

    Siis et ole tosissasi!! Olen haaveillut tosta takista jo pienen ikuisuuden (eli tämän talven, sehän tuntuu aina ikuisuudelta..) ja nyt täällä arvottais! Näyttää muutkin teijän releet mielettömän kivalle :-)

    Vastaa
  206. Marika 4.4.2014

    Osallitun arvontaan, koko 40. Tulisi NIIN tarpeeseen tuo takki :)

    Vastaa
  207. MM 4.4.2014

    Mukana! 38 olis hyvä!

    Vastaa
  208. jaanac 4.4.2014

    Osallistun arvontaan. Todella kaunis väri.

    Vastaa
  209. meerihoo 4.4.2014

    Mukana : ) ja koko 40.

    Vastaa
  210. MiljaK 4.4.2014

    OIiiii, ihanaihanaihanaihana takki surkeille keleille, TAHDON! Eli todellakin arvonnassa mukana! Tuollainen olisi ihan unelmien täyttymys, tylsille syyskeleille, kun on pakko lähteä ulos, vaikka keli masentaa. Väri piristäisi mieltä ja voisi palatakin ulkoilemasta virkeänä ja KUIVANA JA LÄMPIMÄNÄ! :) Ja kohta taas minunkin ulkoiluistani tulee päivittäistä, joten tarvetta olisi :)

    Vastaa
  211. eh 4.4.2014

    Mukana arvonassa! Jos onnistaa, niin koko 38 olisi varmasti sopiva :)

    Vastaa
  212. Sofi 4.4.2014

    Hei mahtava arvonta! Mullekkin kelpais tollanen takki vallan mainiosti koossa 42 :)

    Vastaa
  213. Mari 4.4.2014

    Didriksonin talviparka ollut pari vuotta ahkerassa käytössä ja tarve olisi kevyemmälle takille. Ihana arvonta, koko olisi 40.

    Vastaa
  214. -HannaR- 4.4.2014

    Takki koossa 38 kelpais mulle :)

    Vastaa
  215. Terhi Kangas 4.4.2014

    Ekan kerran osallistun arvontaan! :) Tätä ei vaan voinu jättää välistä…

    Vastaa
  216. Foxinthesnow 4.4.2014

    Voi miten ihana postaus, tekee mieli lähteä itsekin nyt heti metsään ulkoilemaan! :) ja tuollaisesta takista oon pitkään haavaillutkin! Koko 40 :)

    Vastaa
  217. Pipsa 4.4.2014

    Didriksonit on ihan huippuja <3 Mukana siis arvonnassakin-koko 38

    Vastaa
  218. Ansku 4.4.2014

    Ihanan pirteä takki!! Varmasti tulisi kovaan käyttöön :) Arpaonnea mulle!! Koko 38!

    Vastaa
  219. Jenni 4.4.2014

    Ihana arvonta :) Takki koossa 40 olisi huippu juttu :)

    Vastaa
  220. Ani 4.4.2014

    Osallistun! :) Koko 38.

    Vastaa
  221. Mari 4.4.2014

    Dikriksonin talviparka toiminut hyvin pari talvea, nyt olisi kiva saada kevyempi takki. Ihana arvonta, koko olisi 40.

    Vastaa
  222. Santsikuppi 4.4.2014

    Meillä myös hyviä kokemuksia sekä Didriksonin talvi- että välikausivaatteista. Kestäneet hyvin vielä kolmannen lapsenkin käyttöä ;) Mukana ilman muuta arvonnassa, niin sais äitikin oman Didriksoninsa:) koko 38 passeli, jos onni suosii….kiitos raikkaasta blogista!!

    Vastaa
  223. Tuija 4.4.2014

    Ihana takki, koko 38 ilahduttaisi kovin :)

    Vastaa
  224. sikuriina 4.4.2014

    Koko 38 toivottavasti kotiutuis tänne…. Merkki jo aiemmin todettu loistavaksi :-)

    Vastaa
  225. Jenni* 4.4.2014

    Ooooooh, todellakin osallistun! Takki koossa 42 olisi mieluisa. :)

    Vastaa
  226. LindaR 4.4.2014

    Oi, mulle kelpaisi ja koko 42 :)

    Vastaa
  227. Jasmin 4.4.2014

    Osallistun! 38 ois jees. :)

    Vastaa
  228. Abe 4.4.2014

    Itsekin ymmärsin vasta outdoor-alalle mentyäni hyvien ulkoiluvaatteiden merkityksen. koko 38.

    Vastaa
  229. Santtu 4.4.2014

    Oi kuinka kaunis ja pirteä takki, ehdottomasti mukana arvonnassa! :) Sopiva koko olisi 38.

    Vastaa
  230. Heli 4.4.2014

    Takki koossa 42 olis oikein mukava, kevät kun tuntuu saaneen vähän takapakkia

    Vastaa
  231. Riikka 4.4.2014

    Ihana takki! Osallistun koko 38 :)

    Vastaa
  232. Alva 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana. Olen tainnut samaa takkia (tai samantyylistä) sovitellakin pari kertaa, mutta en ainakaan vielä ole raaskinut ostaa. Koko varmaan 40.

    Vastaa
  233. ttuima 4.4.2014

    Oo, mikä takki! Osallistun ehdottomasti arvontaan!

    Vastaa
  234. Erja S. 4.4.2014

    Didriksonsin takki on ollut haaveissa jo hetkenja tuo värikin sopisi hyvin. Koko 38 mulle.

    Vastaa
  235. Ansa 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. Koko 38, kiitos;)

    Vastaa
  236. Anu 4.4.2014

    Tuollainen takki kelpaisi minulle, koko 40!

    Vastaa
  237. Mari 4.4.2014

    Didriksonsin takit on just parhaita! Ostin Didriksonsin parkatakin viime syksynä, enkä ole katunut päiväkään! Pyörällä päivittäin kulkiessa tuulen- ja sateenpitävä takki on just omiaan. Ihan tyylikäskin vielä. :) 38 taitaa olla minulle iso, joten jätän arpaonnen muille. Halusin vain kommentoida, että on loistava merkki! :)

    Vastaa
  238. Aino 4.4.2014

    Kyllä kyllä! Arvonnassa mukana (38)!

    Vastaa
  239. PulinaElina 4.4.2014

    Arvonnassa mukana! Jos voittaisin, minulle voisi kotiutua tuo koko 38. Neljän lapsen kanssa mamman hyvät ulkoiluvermeet on myös tärkeät…mutta miksi niille lapsille on helppo ostella lähes joka kausi uudet tekniset vaatteet ja omat…no…kyllä se vanha takkikin varmaan nyt menee…;)

    -PulinaElina-

    Vastaa
  240. Aznu 4.4.2014

    Mukana arvonnassa ehdottomasti! 38-kokoinen olisi passeli.

    Vastaa
  241. e 4.4.2014

    Kyllä osallistun! Olen kuolannut sitä sun turkoosia takkia ja ostinkin hieman samantyylisen kirpparilta itselleni. Jos nyt saisi vaihteeksi ihan uuden version, joka olisi ollut vain minun käytössäni :). Koko 38.

    Vastaa
  242. Malin 4.4.2014

    Siis vautsi vau miten ihana takki! (42)

    Vastaa
  243. ansa 4.4.2014

    Voi Maj! Aina ootte niin pirtsakoita. Vauva 5kk ja juuri tehty päätös viettää tämä vuosi kotona, eli ensi syksy hiekkalaatikon reunalla. Himoisemani väri ja merkki, oi takki tule minua piristämään. Mukana arvonassa ja koko voisi olla 40. :)

    Vastaa
  244. Iina T. 4.4.2014

    OSallistun!!! 42 :)

    Vastaa
  245. Emmi 4.4.2014

    Tuollaisen takin, kun saisi koossa 38 niin olisin tosi iloinen :)

    Ihania kuvia teidän perheestä :)

    Vastaa
  246. Iiduli 4.4.2014

    Mahtava arvonta! Kevätpiristykseksi sopisi kokoa 40 oleva takki :)

    Vastaa
  247. Katja 4.4.2014

    Huikee arvonta! Ehdottomasti mukana…!! :)

    Vastaa
  248. M 4.4.2014

    Voi kun opiskelija saisi tuollaisen koon 38 takin (:

    Vastaa
  249. KirsiH 4.4.2014

    Mahtava palkinto! Pojaltani jo Didriksonsin kevätasu lötyy, itseltäni uupuu, mutta sellainen on saatava! Koko 38 olisi minulle sopiva.

    Vastaa
  250. Helena 4.4.2014

    Oi, ihana takki! Mukana arvonnassa! (40)

    Vastaa
  251. Tiija 4.4.2014

    Mukana! Ihana väri, onnen suosiessa sopiva koko olisi varmaan 40.

    Vastaa
  252. Leisku 4.4.2014

    Mä otan tuon 38 kokoisen takin ;)

    Vastaa
  253. Sanna L. 4.4.2014

    Arvontaan, koolla 38.

    Vastaa
  254. isabella 4.4.2014

    Olisi kyllä mahtavaa voitta tuo takki. Olen meinannut tuollaisen takin Didriksonilta ostaa, mutta en ole raaskinut (eivät ole ihan halvimmasta päästä). Joten mahtavaa jos tästä omani nappaisin, ja koko voisi olla 42.

    Vastaa
  255. Jambre 4.4.2014

    Ihana arvonta! Elokuussa syntyy meidän esikoinen, niin mikä olisikaan ihampaa kuin lähtiä vaunulenkille uusi takki yllä :) ottaisin koon 38, kiitos!

    Vastaa
  256. Agge 4.4.2014

    38 olisi sopiva!

    Vastaa
  257. Aleina 4.4.2014

    Mukana myös. Koko 38.

    Vastaa
  258. RT 4.4.2014

    No todellakin miellyttää, hieno ja käytännöllinen takki!

    Vastaa
  259. Aurora 4.4.2014

    Ihania Didriksoneja, varsinkin tuo Samuelin takki!

    Ja toki Siv-takki kelpaisi tännekin, joten osallistun arvontaan ja koko olis 38 :)

    Vastaa
  260. Chatte 4.4.2014

    Ihana arvonta, osallistun mielelläni! Hiukan joutuu arpomaan koon kanssa, kun en ole kaupassa ennen sovittanut merkin takkeja (ei sovi opiskelijabudjettiin..). Mutta koko 40 olisi luultavasti passeli! :)

    Vastaa
  261. Iidankeli 4.4.2014

    Juhuu, ehdottomasti mukana!! :) Koko 40 olisi passeli.

    Vastaa
  262. Hessu 4.4.2014

    Osallistun arvontaan, olisipa ihana voittaa takki, jota en raaski itse ostaa, mutta jolle olisi kovasti tarvetta. (koko 40)

    Vastaa
  263. Sini 4.4.2014

    Mulle passais koko 38 varmasti paremmin kuin hyvin :)

    Vastaa
  264. Saija 4.4.2014

    Ooh, ehdottomasti mukana arvonnassa! Jos onni suosii, niin 38 olisi hyvä koko!
    Ihanan iloisen värisiä nuo lastenkin vaatteet! Ja mikä idea tuo koon kasvattaminen vaatteissa!

    Vastaa
  265. mur77 4.4.2014

    Kivan näköinen takki ja ihanan pirteän värinen, jos onni sattuu suosimaan, niin koko 38 olisi varmaan aika sopiva.

    Vastaa
  266. Hela 4.4.2014

    Aivan ihanan värinen ja sopivia kokojakin näyttäisi olevan! (Koko 40)

    Vastaa
  267. Jelena 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 40!

    Vastaa
  268. Nella 4.4.2014

    Oi ihania kamppeita!!:) osallistun ja koko 38 olisi passeli!

    Vastaa
  269. Satu 4.4.2014

    Kyllä natsaa! :) Sujautan siis yhden arpalipukkeen täältä kisaan mukaan.

    Vastaa
  270. Tiinainen 4.4.2014

    No todellakin haluaisin tuollaisen ulkoilutakin :) Koko 40 varmaan passeli.

    Vastaa
  271. sara 4.4.2014

    ihana ihana! Koossa 40,kiitos :-)

    Vastaa
  272. emmii 4.4.2014

    Koko 38 ois mahtava,toivottavasti arpaonni suosisi! :)

    Vastaa
  273. Henriikka 4.4.2014

    Ulkoilutakille olisi käyttöä, kun monta kertaa päivässä pitää koiran kanssa suunnata lenkille. Jos onni osuu kohdalle, niin koko 38. :)

    Vastaa
  274. annnnnni 4.4.2014

    Tänne Tampereellehan tuon takin pitäisi kotiutua ;) koossa 38.

    Vastaa
  275. Nonna 4.4.2014

    Oooo, mukana! Ja koko 40.

    Vastaa
  276. Pauliina 4.4.2014

    Aina tarvetta hyville ulkoiluvaatteille! Mukana siis arvonnassa, takin haluaisin koossa 38.

    Vastaa
  277. norppis 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Oma Didrikson puuttuu vielä, kaupoissa olen niitä kyllä katsellut ja kokeillut. Koko 38. :)

    Vastaa
  278. jonna 4.4.2014

    mukana ollaan, koko 38 olisi hyvä :)

    Vastaa
  279. Karo 4.4.2014

    42 Didriksoneista muistaakseni natsaa, joten pakko osallistua! :)

    Vastaa
  280. Ella 4.4.2014

    Oijoi mikä ihana takki! Noi lastenkin takit näyttää kivoilta. :-) Jos onni suosisi niin koko 40 olis varmaankin hyvä.

    Vastaa
  281. suvi. 4.4.2014

    Koko 38 kelpaisi tänne, kun tässä on laihtunut niin vanhoihin takkeihin hukkuu ja tyttäreni alkaa olemaan hiekkis iässä niin tulee kohta kököteltyä tuolla ulkona. Takille tulisi tarvetta :)

    Vastaa
  282. Milla 4.4.2014

    Osallistun!! Koko 40.

    Vastaa
  283. Siri 4.4.2014

    Oi miten ihana olisi tuollainen koon 38 takki! :)

    Vastaa
  284. marjo 4.4.2014

    Ihana! Koko 40 kävisi!

    Vastaa
  285. Tiina 4.4.2014

    Ihanan värinen takki! Mukana arvonnassa <3

    Vastaa
  286. Katsu 4.4.2014

    Täältä löytyy hyvä koti koon 38 takille.

    Vastaa
  287. Heidi 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Siv koossa 38 olisi soppeli.

    Vastaa
  288. noly 4.4.2014

    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  289. Peppi 4.4.2014

    Kivat ulkoiluvaatteet! Osallistun arvontaan, koko 38 :)

    Vastaa
  290. nimanni 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Tuollainen takki olisi just hyvä kun päivittäin ulkoilee lapsen kanssa :) Ja koko 38.

    Vastaa
  291. Jenni 4.4.2014

    Oi, ihana toi Siv-takki! Mukana arvonnassa ja koko 38 olis varmaan just sopiva!

    Vastaa
  292. mijo 4.4.2014

    Koko 38 olis varmaan just okei!

    Vastaa
  293. Katri 4.4.2014

    Eikä, ihanan värinen takki! Pakkohan tässä on olla mukana, jos arpaonni tällä kertaa suosisi :)

    Vastaa
  294. Iina 4.4.2014

    Mukana ja koko 38 :)

    Vastaa
  295. Hanna 4.4.2014

    Ihana takki, minulle menisi koko 38 :)

    Vastaa
  296. Johanna 4.4.2014

    Vielä ei ole koskaan onni suosinut minua arvonnassa mutta jos tällä kertaa onnetar olisi puolellani niin koko 38 olisi varmasti täydellinen :)

    Vastaa
  297. hannah 4.4.2014

    Huippu arvonta ja vielä mahtavampi olisi, jos sattuisi voittamaan. Teen töitä vammaisten parissa ja ulkoilemme paljon ja hyvä takki tulisi enemmän kuin ttarpeeseen, ei aina tarvisi värjötellä ja hytistä kylmästä kävelyllä! Ulkoilu voisi olla mieluista, eikä vaan ”pakkopullaa”! :)

    Vastaa
  298. Claudia 4.4.2014

    Onpas nätti takki, mukana arvonnassa! (38) :)

    Vastaa
  299. Annna 4.4.2014

    Todella hyvännäköiset kampheet kaikilla! Ihanan pirtsakka tuo arvonnan takki :) niin monta kertaa kaupassa pyöritellyt, mutta ei vain ole raskinu ostaa..vaikka hinta/laatu-suhteen tietääkin! joten osallistun ehdottomasti arvonthaan ja koko saisi olla 38! ihanaa kevään jatkoa, ja sulla on ihana blogi! :)

    Vastaa
    • Annna 4.4.2014

      haha just huomasin,sopivasti arvonta päättyy synttäripäivänä! ;)

      Vastaa
  300. Ann 4.4.2014

    mukana arvonnassa, 38

    Vastaa
  301. Lotta Annica 4.4.2014

    Hei jes, pakko osallistua, oon tuota takkia himotellut jo tovin! Ja koko 42 olis passeli. Nyt kun tärppäis niin sekoisin sukissani! :)

    Vastaa
  302. Katrih 4.4.2014

    Kivan kevyen näköisiä vaatteita – mulle kelpais koko 40 :)

    Vastaa
  303. tii* 4.4.2014

    Tähän arvontaan on pakko osallistua, takki koossa 38 olisi ihana yllätys!

    Vastaa
  304. Tiina 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! :) Koko 38 sopisi.

    Vastaa
  305. Mari 4.4.2014

    Ehdottomasti mukaan kilpaan kivaan. koko 40 :)

    Vastaa
  306. mmaria 4.4.2014

    Nii-in mukana!! :)

    Vastaa
  307. hennamr 4.4.2014

    Joo, ehdottomasti mukana, tän merkin takkeja oon kuolannut monta vuotta, mutta hinta ollut esteenä. Koko 38 olis varmaan passeli.

    Vastaa
  308. susanna 4.4.2014

    Mukana arvonnassa (38), uusi takki onkin ollut jo hankintalistalla.. :)

    Vastaa
  309. Jenna 4.4.2014

    Ihana takki ja niiiin mun värinen eli ehdottomasti mukana. 40 koko ois passeli :)

    Vastaa
  310. Kaisa 4.4.2014

    Osallistun takin arvontaa. Koko 38, kiitos!

    Vastaa
  311. Hanna 4.4.2014

    Mukana ehdottomasti, koko 38 voisi olla sopiva :)

    Vastaa
  312. Laura E. 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 38. Ihania vaatteita D:lla!

    Vastaa
  313. rede 4.4.2014

    Tuo takki on täydellinen! Oon niin mukana arvonnassa!

    Vastaa
  314. Sanna 4.4.2014

    Olisin NIIIn onnellinen uudesta takista, koko 42 pitkälle naiselle paras :)

    Vastaa
  315. SaR 4.4.2014

    38 tänne :)

    Tarvitsee pistää muistiin tämä merkki, kun syksyllä tarvitsee ostaa tytölle (silloin 1v) jotakin ulkovaatetta.

    Vastaa
  316. Maarit 4.4.2014

    Voi, käyttöä olisi tuolle takille! Ja koko olisi 38 :)

    Vastaa
  317. Aaaannukka 4.4.2014

    38 kelpaisi paremmin kuin hyvin!

    Vastaa
  318. Nea 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koon 38 Didriksson olisi ihana :)

    Vastaa
  319. Erika 4.4.2014

    Osallistun arvontaan! :) (koko 38)

    Vastaa
  320. Laura 4.4.2014

    Oih, takki koossa 38 minulle, kiitos! :)

    Vastaa
  321. Eija E 4.4.2014

    Voi, ihana arvonta. osallistun minäkin siihen. Jos onni osuu kohdalle, niin koko on 42.

    Vastaa
  322. Sarianna 4.4.2014

    Takki koossa 38 kelpaisi erittäin mieluusti mulle! ;)

    Vastaa
  323. Arja 4.4.2014

    Mukaan! Kokoa 38 havittelen :)

    Vastaa
  324. susu 4.4.2014

    Vautsi mikä mahis ja kokotoive ois 42. Ihanan keväinen :)

    Vastaa
  325. Heinuli 4.4.2014

    Ilman muuta mukana arvonnassa! Takki piristäisi alkaneen kevään. Koko 38 kiitos :)

    Vastaa
  326. Hanna 4.4.2014

    Ihana takki! Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  327. Nina 4.4.2014

    koko 38 ja väri aika magee

    t. Nina

    Vastaa
  328. Frida 4.4.2014

    Ihanan värinen takki. Olisi koossa 38 kovin tervetullut tänne, eli arvontaan osallistun! :)

    Vastaa
  329. Sara 4.4.2014

    Ihana takki, ehdottomasti olen mukana arvonnassa. Didriksonista muutenkin vain hyviä kokemuksia. Kokoni on 38.

    Vastaa
  330. Jonna 4.4.2014

    Mukana ollaan, koolla 38!:)

    Vastaa
  331. Anu 4.4.2014

    Varmasti mukana! Koolla 40 :)

    Vastaa
  332. SuviS 4.4.2014

    Osallistun arvontaan (38). Just mun suosikkiväri tuossa takissa.

    Vastaa
  333. Sofia Ahola 4.4.2014

    Ihanan pirtsakka!! Koossa 38 :) olis kyllä käyttöä paljon!

    Vastaa
  334. Henni__ 4.4.2014

    Juuri tuollaista pidemmänmallista hupullista ulkoilutakkia olisin vailla, joten ehdottomasti arvonnassa mukana :) koko 38

    Vastaa
  335. Minsku 4.4.2014

    Huikeasti taas kerran osallistujia. Kokeilenpa onneani minäkin :)
    Kokoni olisi 42, varmaankin.
    Aurinkoista viikonloppua !

    Vastaa
  336. elinah 4.4.2014

    Oih, juuri tuon kaltaisen takin mentävä aukko on vaatekaapissani. Koko 38 olisi mainio minulle, sopisi älyttömän hyvin samanvärisiin lenkkareihini!

    Vastaa
  337. Tiinanen 4.4.2014

    Noin pirtsakan takin arvonnassa olen mukana! Varmaankin koko 40 olis se sopivin.

    Vastaa
  338. Emiliii 4.4.2014

    Mukana kolmekasin arvonnassa :)

    Vastaa
  339. annika 4.4.2014

    Ai kun ihana arvonta! Takki olisi aivan ihana ulkoillessa kahden lapsen (kohta kolmen) kanssa. Väri on ihanan pirtsakka, joka ehkä hiukan auttas huonosti nukuttujen öidenkin jälkeen ulkoileen lähtemistä:) koko 38 olisi juuri passeli.

    Vastaa
  340. Hilppa 4.4.2014

    Mukana! Kokona 38 :)

    Vastaa
  341. Emmi 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koko 38 :)

    Vastaa
  342. raija 4.4.2014

    Arvonnassa mukana, koko 42. Ihana takki!

    Vastaa
  343. Tuija 4.4.2014

    Pirtsakka takki ulkoiluun, ehdottomasti mukana :) Ja nyt peukut ja varpaat pystyyn ;) Koko olisi 38. Voi kunpa – kerrankin….

    Vastaa
  344. Mimmunen 4.4.2014

    Ooh, ihana arvonta! Olen ehdotomasti mukana! Koon 38 takki :)

    Vastaa
  345. malin 4.4.2014

    Juuri täällä Islannissa sateen ropinaa kuunnellessa tuollainen takki olisi täydellinen tuonne sateeseen. Numero 38 olisi sopiva!

    Vastaa
  346. Laura 4.4.2014

    WAU, mulle kelpais takki koossa 40 :)

    Vastaa
  347. miida 4.4.2014

    oi onpas kiva arvonta! mukana :)

    Vastaa
  348. Piia 4.4.2014

    Haluan osallistua. :) koko 38.

    Vastaa
  349. erkku 4.4.2014

    Jep, mukana ollaan! Koko 40 olis varmaan paras :)

    Vastaa
  350. Tilla 4.4.2014

    Ihana takki! En vielä tuollaista kunnon ulkoilutakkia omistakaan. Koko 38.

    Vastaa
  351. mandi 4.4.2014

    arvontaan, koko 38 :)

    Vastaa
  352. Anna 4.4.2014

    koko 38 olisi aivan ihana :)

    Vastaa
  353. Kristiina 4.4.2014

    Aivan ihanan värinen! Koko 38 :)

    Vastaa
  354. Petråå 4.4.2014

    Joo todellakin haluan osallistua!!:) koolla 38

    Vastaa
  355. Maiju 4.4.2014

    En ikinä jaksa uskoa omaan arpaonneen mut nyt on niin houkutteleva takki, että pakko kokeilla! Koko 38 menis mulle.

    Vastaa
  356. Minna Seppänen 4.4.2014

    Mukana :) Koko 38 olisi passeli tuosta ihanasta takista.

    Vastaa
  357. Rytsis 4.4.2014

    Koko 38 mulle, kiitos! :)

    Vastaa
  358. Mira 4.4.2014

    Koko perhe näyttää hyvältä uusissa takeissa, ehdoton suosikki on Samuelin takki. Itselle ehkä kuitenkin sopivampi olisi arvonnassa oleva pirtsakka yksilö, joten osallistun arvontaan koolla 38.
    Kiitos vielä ihanasta ja aina piristävästä blogista!

    Vastaa
  359. Too 4.4.2014

    I-H-A-N-A! Koossa 42, kiitos!

    Vastaa
  360. Hannaelina 4.4.2014

    Kiva arvonta :) Mukana!

    Vastaa
  361. Maria Moisku 4.4.2014

    Esikoinen tulossa, joten kestäville ulkoiluvaatteille olisi tarvetta! Koko 38 (menee ainakin sitten jossain vaiheessa!). :)

    Vastaa
  362. KM 4.4.2014

    Arvonnassa ja 42 olisi sopivin

    Vastaa
  363. salla 4.4.2014

    Ihana takki! Mukana arvonnassa, koko 38 ois paras.

    Vastaa
  364. Laura 4.4.2014

    Luulisin, että koko 38 menisi päälle. Tosin olisi kiva tietää mitä kokoa oma takkisi on niin siitä osaisi sitten ottaa isomman ;)

    Vastaa
  365. Kaisa K. 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Didriksons on jo entuudesta tuttu ja olen pitänyt paljon niiden ulkovaatteista. Uutta ulkoilutakkia olisinkin vailla. Jos arpaonni suosii niin koko 38 olisi oikein passeli. Nyt siis peukut pystyyn ja toivoon parasta :)

    -Kaisa-

    Vastaa
  366. Anu 4.4.2014

    Ihan just tuota takkia olen haaveillut itselleni eli mieluusti arvonnassa mukana!
    T. Anu

    Vastaa
  367. -piias- 4.4.2014

    Tavoittelen kokoa 42!

    Vastaa
  368. Rebecca 4.4.2014

    Tosi kaunis takki! Kyllä kelpais koiran kanssa lenkkeillä tuo päällä! Koko 38 olisi varmasti mulle se sopivin:)

    Vastaa
  369. Miranda 4.4.2014

    Ihana takki ja värikin on niin keväinen! Koko 38 olisi juuri hyvä.

    Vastaa
  370. anne 4.4.2014

    Ihana arvonta, koko 38!

    Vastaa
  371. Heini 4.4.2014

    Iik, ihana takki ja ihana perhe! :) Pakko siis osallistua ja toivoa että koko 38 olisi pian mun!

    Vastaa
  372. paula 4.4.2014

    Osallistunpa arvontaan. :) koko 42 sopii mulle

    Vastaa
  373. Jasminat 4.4.2014

    Mukana ollaan ! Minulta löytyykin didriksonin talviparkatakki, kissoin ja koirin sitä muutama vuosi takaperin etsin ennen kuin löysin enkä kyllä luovu takista millään hinnalla. Uusi takki onkin ollut hakusessa kevättä varten, ja mikä sen parempaa kuin pirtsakan värinen didriksonintakki ! Toivottavasti arpaonni suosisi :) koko taitaisi olla 38. Aurinkoista kevättä koko teidän poppoolle :)

    Vastaa
  374. Ellu 4.4.2014

    Tänne kyllä kelpaisi koko 38. :)

    Vastaa
  375. annu 4.4.2014

    Mukana! (38)
    Olipas muuten taannoin Kalajaskassa ihanat synttärionnittelut kummallekkin muksulle ;)

    Vastaa
  376. s_nnaa 4.4.2014

    Osallistun arvontaan! Juuri sellainen takki mille olisi tarvetta! Ja värikin sellainen mitä en itse heti rohkenisi ostaa (ruskean/mustan/beigen sävyihin kangistuneena.. ):D 38 kokona ois hyvä!

    Vastaa
  377. iia 4.4.2014

    Mukana ollaan! Koko on 42.

    Vastaa
  378. Jii 4.4.2014

    Oi, niin ihana väri tossa takissa! Kelpais mullekin koossa 38. :)

    Vastaa
  379. Mintsu 4.4.2014

    Onpa kaunis takki ja ihanan pirteä väri, tuollaiselle löytyisi todellakin käyttöä koossa 38!

    Vastaa
  380. Anna 4.4.2014

    Mukana ollaan ehdottomasti, ihana takki! Koko 42 olisi varmasti sopiva :)

    Vastaa
  381. Saana 4.4.2014

    Mukana ollaan! Koko olisi 38. Ihana arvonta!

    Vastaa
  382. Heidi 4.4.2014

    Voih. Iiik kuin ihana väri. No jos onni sattuu kohilleni olisi 42 koko sopiva:)

    Vastaa
  383. aelia 4.4.2014

    On niin kivan näkönen takki et mukana ollaan arvonnassa! Itekki lapsen kanssa pihalla viettelen paljon aikaa. :)

    Vastaa
  384. Joski 4.4.2014

    Koko 38 olis mun;)

    Vastaa
  385. zintsarella 4.4.2014

    Oih, mikä arvonta!! Ehdottomasti osallistun, luulisin koon 42 olevan minulle sopiva… :)

    Vastaa
  386. Annika 4.4.2014

    Hiphei! Ihana arvonta, mukana! Koko 38 olisi passeli 8))

    Vastaa
  387. Martsu 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. Ja koko olisi 38.

    Vastaa
  388. Sannna 4.4.2014

    Mukana arvonnassa ! Koko 42 ois passeli. :)

    Vastaa
  389. Kaisa L 4.4.2014

    Hienoja! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  390. Riikka 4.4.2014

    Kivan näköinen ulkoilutakki ja vielä ihanan värinen. Koko 42.

    Vastaa
  391. Sandra 4.4.2014

    Mukana, totta kai!! :) 38 koko vois olla sopiva.

    Vastaa
  392. S 4.4.2014

    Tykkäisin kyseisestä takista kovasti! Mukana arvonnassa siis! :)

    Vastaa
  393. Eerika 4.4.2014

    Vautsivau! Todellaki osallistun. koko 38.

    Vastaa
  394. Maria 4.4.2014

    Joooo, ehottomasti mukana ihanan ja pirtsakan takin arvonnassa! Koko 38 mätsäis tänne parhaiten!

    Vastaa
  395. Jonna 4.4.2014

    Ihana takki, mukana arvonnassa (koko 38)!

    Vastaa
  396. Tiia 4.4.2014

    Ihana väri, kelpais tännekin 38 koossa. :)

    Vastaa
  397. Leena 4.4.2014

    Arvontaan, 38 olisi passeli :)

    Vastaa
  398. Susanna 4.4.2014

    Hienoja takkeja, noin pirteessä takissa olis kyllä hieno ulkoilla. 38 koko olis tänne varmaan passeli.

    Vastaa
  399. elppis 4.4.2014

    Ihan mahtavan oloisia vaatteita ja mahtava arvonta! :) Olen ehdottomasti mukana arvonnassa, olis niiiin kiva saada tuo takki koossa 38!

    Vastaa
  400. rreetta 4.4.2014

    Kyllä. Haluan. Ihanan pirtsakka takki ja tulisi varmasti monen monta käyttökertaa. Tämä opiskelija kulkee tällä hetkellä samassa takissa kuin -30 asteen pakkasissa ja plus kymmenen asteen lämmöissä. Ja kaikki sääilmiöt siitä väliltä hups. Eikä kyseistä takkia todellakaan ole suunniteltu niin.. Oikea koko olisi mitä luultavammin 38.

    Vastaa
  401. Tanja 4.4.2014

    Ihania ulkoiluvaatteita! 38-kokoinen takki tulisi tarpeeseen lasten kanssa aktiivisesti ulkoilevalle äidille! ;) mukana arvonnassa!!

    Vastaa
  402. |Riia| 4.4.2014

    Mukaan tuun, koko 42 olis valintani jos voittaisin. :)

    Vastaa
  403. Iida 4.4.2014

    Minäkin osallistun arvontaan! Aivan ihana takki :) koko 38 olisi hyvä!

    Vastaa
  404. Maria 4.4.2014

    Hiphei, mukana arvonnassa ja koko 38 kelpaisi! :D Kivannäköinen takki ja myös tää mamma kaipaisi nyt hiekkiksen reunalle jotain pirtsakkaa. Koskaan vielä ei ole arpaonni suosinut, katsotaan nyt mitä käy :D

    Vastaa
  405. Sini 4.4.2014

    Mukaan ihanaan arvontaan :) Ai kun oisi arpaonni myötä, kyllä tuossa takissa kehtaisi lenkille pyörähtää :) (38 sopisi)

    Vastaa
  406. SatuKoo 4.4.2014

    Kaunis takki koossa 40 kelpaisi :)

    Vastaa
  407. Liisa 4.4.2014

    Osallistun arvontaan ja kokona 40.

    Itselläni on ollut jo kolme vuotta didriksons sophie talvitakki käytössä ja se on ollut kyllä ihan huippu varsinkin kun ”kärsii” pitkistä käsivarsista.

    Viime syksynä ostin myös kaikille muksuille boardman kura vaatteet ja niihinkin ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä.

    Vastaa
  408. lilyyy 4.4.2014

    oooh tää olis ihana voittaaa! :) tulis todellakin tarpeeseen. Ja jos onni vaan sattuis suosimaan niin koko 38 olis varmaan passeli.

    Vastaa
  409. evelius 4.4.2014

    Oooh, tuo kelpais tällekin mammalle koossa 38! :)

    Vastaa
  410. eeppi 4.4.2014

    aivan ihana, olis kyllä tarvetta tosiaan :) mun koko on 38!

    Vastaa
  411. Sofia 4.4.2014

    Koko 38 olisi täydellinen <3

    Vastaa
  412. Sirkku 4.4.2014

    Aivan ihana väri ja takki, koko olisi 38

    Vastaa
  413. Tiia Virta 4.4.2014

    Oi. Olisipas ihanaa vaihtelua ”aina mustien takkiwn” joukkoon. Koko olisi luultavimmin 40. Ehdottomasti siis mukana arvonnassa :-)

    Vastaa
  414. M 4.4.2014

    Mukana, todella hieno takki! Koko 38 :)

    Vastaa
  415. katih 4.4.2014

    Oo, mukana! Ja koko varmaakin 38.

    Vastaa
  416. Aija // Mini Me 4.4.2014

    Toi takki koossa 40 ois ihan super! :)

    Vastaa
  417. Eeva 4.4.2014

    Voi toki, tuollainen takki miellyttäisi ja ilahduttaisi kovin koossa 42. :)

    Vastaa
  418. Stellis 4.4.2014

    Kelpaaaaa oikein mielellään! Koosta joko 40 tai 42, riippuen siitä onko kyseinen merkki ns. pohjoismaista ”isoa” mitoitusta vai vähän pienempää mallia.

    Vastaa
  419. Eveliina 4.4.2014

    Oi että, takki olisi niin täydellisen kuuloinen! Itsekin olen ulkoilmaihmisiä ja partioharrastuksen myötä metsässä ja luonnossa liikkuminen on hyvinkin suuri osa elämääni ja tarvitsisin jonkin tyköistuvaa mallia olevan ulkoilutakin. Koko 38 oli varmaankin riittävä koko :) Takki istuu sinulle todella hyvin!

    Vastaa
  420. Nina 4.4.2014

    Arvonnassa mukana! Koko 38 varmaankin passeli=)

    Vastaa
  421. Katrikoko 4.4.2014

    Uusi ulkoilutakki olisi erittäin tervetullut. Koko 38 sopisi parhaiten.

    Vastaa
  422. Milla 4.4.2014

    Koko 38 olis hyvä! mukana arvonnassa siis

    Vastaa
  423. sonttu 4.4.2014

    Olis aivan unelma voittaa, jään tänne fiilistelemään tota takkia! (Koko 40)

    Vastaa
  424. katja 4.4.2014

    kokoa 38 kävisi minulle :)

    Vastaa
  425. Helsi 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana! Ihana väri! Koko 38 ois sopeva

    Vastaa
  426. Kikka 4.4.2014

    Mukaan arvontaan ja takki koossa 38 ajaisi hyvin puuttuvan tämäntyyppisen ulkotakin asian. :)

    Vastaa
  427. Kisse 4.4.2014

    Arvonnassa mukana! Koko 38 vois olla passeli.

    Vastaa
  428. Minnanen 4.4.2014

    Koko 40 ois kiva ;)

    Vastaa
  429. Sandy 4.4.2014

    Vau, ihania ja herkullisen värisiä vaatteita. Mukana arvonnassa, koko 38 vois olla passeli, jos arpaonni sattuisi suosimaan :). Mukavaa viikonloppua koko perheelle! :)

    Vastaa
  430. Kristiina 4.4.2014

    Osallistun ilomielin arvontaan, koko 38 sopisi mulle. Tämä olisi aivan ihanan pirteä ja laadukas takki, joka tulisi välittömästi käyttöön tämän tuoreen äidin vaunulenkeille esikoistyttären kanssa tuonne kevätaurinkoon! :)

    Vastaa
  431. merkkari 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Näen jo itseni koon 38 takki päällä hiekkalaatikon reunalla ;)

    Vastaa
  432. Maria 4.4.2014

    Mukana (koolla 38)! :)

    Vastaa
  433. Kia 4.4.2014

    Mukana! Koko 38. :)

    Vastaa
  434. JenniE 4.4.2014

    Voi, miten ihanan pirteitä vaatteita! Arvontaan osallistun tietenkin. Koko 42.

    Vastaa
  435. caarin 4.4.2014

    Osallistun arvontaan! Ihana väri ja passeli koko olisi 38.

    Vastaa
  436. Tanja 4.4.2014

    Tänä talvena Didriksons on lämmittänyt minua jokaisessa tuulessa, tuiskussa ja pikkuisessa pakkasessa. Leikkipuiston reunalla on siis tarjennut. Kevääksi kelpais uusi syötävän hyvän värinen tuttavuus! Mukana arvonnassa siis ja koko 38.

    Vastaa
  437. Taru 4.4.2014

    Mukana takkiarvonnassa, koko: 42 olis varmaan ok:0)
    Terv, Taru

    Vastaa
  438. satu 4.4.2014

    Ihan mahtavaa, osallistun arvontaan ilman muuta.
    Koko talven olen ko. merkin talvitakkeja ihastellut ja kevättakista olisin vähintään yhtä iloinen! Koko olisi kaiketi 42.
    toiveikkaana, Satu

    Vastaa
  439. melia 4.4.2014

    Oijoi 40 tänne! :D

    Vastaa
  440. Mari 4.4.2014

    Koko 38 olis kiva

    Vastaa
  441. aden1a 4.4.2014

    Mukana! :) Ja koko 42.

    Vastaa
  442. Jallli 4.4.2014

    Joo tää ois ehdottomasti mukana!! :D koko 38

    Vastaa
  443. Lispe 4.4.2014

    Ihana takki, tuollainen tulisi niin kovaan käyttöön! Koko 42 olisi sopiva.

    Vastaa
  444. Piude 4.4.2014

    Wautsi mikä rotsi; sopii mainiosti tälläisen väsyneen kotiäidin tummiin silmänalusiin ja univajeen punastamiin silmiin. Raikas ja koukuttava hyvänmielen blogi, tykkään! :) (takki koossa 38)

    Vastaa
  445. Susanna 4.4.2014

    Moi, osallistun arvontaan!! :) Koko 38 on minun kokoni jos onnetar suosii:)

    Vastaa
  446. HeidiS 4.4.2014

    Siv-takki on ihana! Osallistun siis koon 38 arvontaan :)

    Vastaa
  447. Mari-Helen 4.4.2014

    Oi, olisi ihanaa voittaa :) ja koko 38 on varmasti sopiva!

    Vastaa
  448. Trina S 4.4.2014

    Onpas pirtsakat vermeet teillä! :-) 38-koon persikkaunelma olisi aina tervetullut tänkin äipän ulkovarusteisiin!

    Vastaa
  449. Marjo 4.4.2014

    Ihania ulkoiluvaatteita :) Mukana arvonnassa! (38)

    Vastaa
  450. Janita 4.4.2014

    Arvonnassa mukana, koon 38 takissa! Merkillä on paljon tyylikkäitä takkeja näköjään myös lapsille :)

    Vastaa
  451. Noora 4.4.2014

    Mukana arvonnassa :) Koon 38 takki olisi oikein hyvä.

    Vastaa
  452. Kira 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko on 38!

    Vastaa
  453. Satu 4.4.2014

    Ihanat asut teillä kaikilla! Mullekin tuollainen super herkullisen värinen takki kelpaisi :) kokeillaanpa olisko tällä kertaa arpaonnea mulla :) koko 42

    Vastaa
  454. K 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! :) Ihania ulkoiluvaatteita! Pitääkin tutustua kyseiseen merkkiin!

    Vastaa
  455. Minsku 4.4.2014

    Waude!Siv koko 38 arvontaan osallistun!

    Vastaa
  456. liisamari. 4.4.2014

    Mukana! :) ja koko 38.

    Vastaa
  457. iivie 4.4.2014

    Oi, mitä loistavin takki, pääsisi kyllä tehokkaaseen käyttöön! Koirien lenkitykset kun eivät säästä riipu.. :)

    Vastaa
  458. Jebaa 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! :) koko 38

    Vastaa
  459. Anna 4.4.2014

    Oh dear, ihana arvonta! Innolla mukana! Koko 40! Aurinkoa!

    Vastaa
  460. Marjo H 4.4.2014

    Ihana takki! Arvonnassa mukana. Koko olisi 38.

    Vastaa
  461. Heidi 4.4.2014

    Osallistun! Koko 38.

    Vastaa
  462. Essi 4.4.2014

    Mukana, koko 38

    Vastaa
  463. Mimmu 4.4.2014

    Juu niin mukana! Uudet ulkoiluvaatteet on niin hankinnassa, koko 38, kiitos :)

    Vastaa
  464. Jennie 4.4.2014

    Mukana arvonnassa (38)! :)

    Vastaa
  465. Marlie 4.4.2014

    Vautsi vau miten pirtsakka ihanuus! Mielelläni kotiuttaisin samanlaisen koossa 38 :)

    Vastaa
  466. Laura 4.4.2014

    ihanan pirtsakka takki! piristäis kummasti muakin, joten olen ehdottomasti arvonnassa mukana ;)

    Vastaa
  467. lokinpoikanen 4.4.2014

    Arvontaan mukaan! Kevätterkuin, Lokinpoikanen

    Vastaa
  468. sannukka 4.4.2014

    Hei, olipas hyvän tuulen kuvia ja se rasberry on oikeinkin kiva väri, veikkaisin sopivaksi kooksi 40. Se punainen nauha ja että sen ratkomalla saa pituutta yhden koon lisää, oli uusi tieto minulle. Odotan esikoistani, la toukokuussa ja löysin huippu hienon didriksonin haalarin alesta. Mietin kokoa ja nyt tämä ”suurennus” tieto vain vahvisti, että tein oikean ostopäätöksen. Kiitos! :)

    Vastaa
  469. Tarja 4.4.2014

    Ihanaa, sinulla on jaossa isomman naisen takki, koko 42 :) Olen pidemmän aikaa harmitellut oman vaatekaappini mustuutta (onko tuo sana?), mutta en vain osaa ostaa värejä. Olisipa ihanan pirteä poikkeus tuo takki ja mahtavasti sopii mustien housujen pariksi. Ehkäpä minäkin osaisin pukea värejä (sinne hiekkiksen reunalle), jos onnetar minulle kiikuttaisi tuollaisen takin ;)

    Vastaa
  470. Martha 4.4.2014

    Mitä ihanuuksia! Kyllä kelpaisi ulkoilla noin pirtsakassa takissa. Koko 38 lienee sopiva.

    Vastaa
  471. Karoliina 4.4.2014

    Mukana ehdottomasti, olis kovasti tarvetta tuollaiselle takille ja värikin on ihana :)

    Vastaa
  472. Noora 4.4.2014

    Ihana takki, olenkin haaveillut tuosta jo vähän aikaa, eli jos arpaonni suosii, niin koko 38 :)

    Vastaa
  473. Mira 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 38 olisi varmasti hyvä :)

    Vastaa
  474. Suvi 4.4.2014

    Ihanaa piristystä tuommoinen tyttöjen väri olis tälle aina turvallisesti mustissa kulkijalle! Koko 38 minulle siis, jos onni potkaisee:)

    Vastaa
  475. Miia 4.4.2014

    Mukana arvonnassa tietenkin! Koko 38, tälle myös kahden kääpiön kanssa ulkoilevalle :)

    Vastaa
  476. Helma 4.4.2014

    Joo, kyllä miellyttää! Koko 42.

    Vastaa
  477. raakel 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. :) Ja koko olis 42..

    Vastaa
  478. Heidi 4.4.2014

    Oi tuollanen takki kyllä kelpaisi! Koko 40 olis varmaan paras minulle. Mukaan arvontaan siis!

    Vastaa
  479. pauliina 4.4.2014

    Punainen parka itsellä käytössä talvisin. Kivan pirteä väri, koko 40 sopisi!

    Vastaa
  480. Kartsa75 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. Aivan ihana takki kyseessä, ulkonäkö ja käyttöominaisuudet samassa paketissa :) Kyllä kelpaisi koiran kanssa lenkkeillä tuo päällä :) Kiitos mukavasta blogista!

    Vastaa
  481. Mine 4.4.2014

    Mukaan arvontaan ja 38 takkia havitteleman

    Vastaa
  482. Heidi ä 4.4.2014

    Ihana takki! Itselleni olisi kätsy sen takia, että kuljen aina kävellen töihin reilun parin kilometrin matkan, satoi tai paistoi. Mies kun käyttää autoa kun kulkee toiselle paikkakunnalle töihin. Minulla ei ole nyt tämän kelin takkia ollenkaan, kun toppatakkini on jo liian paksu ja muut takit liian kylmiä, ja sellaisia mitä käytän enimmäkseen kesäiltoina aukinaisina. Toivottavasti tällä kertaa arpaonni olisi minun puolellani ja saisin laadukkaan käyttötakin kokoa 38:) ps. Hyvältä näytti ulkovaatteet teidän perheen päällä:)

    Vastaa
  483. Anna 4.4.2014

    Ihania asuja – mukana arvonnassa (koko 40)!

    Vastaa
  484. Alisa-a 4.4.2014

    Ooh, Siv koossa 38 miellyttäisi kovasti :)

    Vastaa
  485. H* 4.4.2014

    Mukana ollaan!!:—–) Ja koko olis 38:)

    Vastaa
  486. Nonnis 4.4.2014

    Oi, ihanan värinen takki! Kyllä kelpaisi vaihtaa vanha musta ulkoilutakki pirteään pinkkiin. :-) 40 tai 42, riippuen mitoituksesta.

    Vastaa
  487. Santsi 4.4.2014

    Mukana ja koko 38 olis sopiva! :)

    Vastaa
  488. Katju 4.4.2014

    Mukana!:)ja koossa 38.

    Vastaa
  489. Maijamanda 4.4.2014

    Koko 38 ja aivan huikeeta olis voittaa!

    Vastaa
  490. hennak 4.4.2014

    Oi, miten hieno takki! Mukana arvonnassa. Koko 38 lienee passeli

    Vastaa
  491. JenniM 4.4.2014

    Olisipa ihana omistaa tuollainen takki. Koko 38 olisi passeli :)

    Vastaa
  492. Annahoo 4.4.2014

    Waaaau,osallistun arvontaa..koko 38 passar helt bra. :)

    Vastaa
  493. Omi 4.4.2014

    Mukana :) ja koko 38, jos onni suosii!

    Vastaa
  494. Roxy=) 4.4.2014

    Jes, haluan. Ja koossa 38, kiitsa!

    Vastaa
  495. Anne 4.4.2014

    Suloisia perhepotretteja… Koskaan arvonnasta mitään voittaneena sinnikkäästi osallistutaan. Kokoa 40 vailla.

    Vastaa
  496. Katti 4.4.2014

    Kun näin šen postauksen siitä sinisestä takista päätin hankkia saman ja laittaa mustaan takkiriviin jotain ihan uutta! Ja se on niiin ihana ja saanut jo paljon kehuja :) joten nyt tietty mukana arvonnassa koolla 40! Mikäli joku tuntematon moikkailee sua kaupungilla ja hänellä on samanlainen takki, se olen minä ! :)

    Vastaa
  497. Annu 4.4.2014

    Tuo takki on saatava!! Koko 38 :)

    Vastaa
  498. maria 4.4.2014

    hei, tahtoisin toooosi kovasti tuon takin koossa 38. Enkä oikeastaan ainoastaan tahtoisi vaan myös tarvitsisin, koska minulla ei ole mitään ulkoilutakkia lasten kanssa ulkoiluun. Entinen oli Rukan sininen- se oli jo niin soooo last season, joten luovutin sen eteenpäin :)

    Vastaa
  499. marre 4.4.2014

    Käääk ehdottomasti mukana ja koko ois 40!!! Ihana palkinto!!

    Vastaa
  500. ulla 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. 38 koko. :)

    Vastaa
  501. Laura 4.4.2014

    Aivan ihana takki! Olen käynyt pariinkin kertaan sovittamassa kaupassa, mutta puntaroin vielä että raskinko sijoittaa Siviin vaikka se ihana onkin :-/ J o s sattuisin voittamaan, ottaisin koon 40 :)

    Olen kohtuullisen uusi lukija blogissasi, ihanan elämänmakuisia kirjoituksia ja kuvia sinulla! Ilo seurata :)

    Vastaa
  502. oili 4.4.2014

    Osallistun arvontaan koko olisi 42,pirtsakoita ulkoilu vaatteita.

    Vastaa
  503. Tirtsi 4.4.2014

    Hieno arvonta. Osallistun innolla arvontaan. Koko 38 olisi hyvä.

    Vastaa
  504. Viivu 4.4.2014

    Mukana, koko 38!!

    Vastaa
  505. Saikku 4.4.2014

    Tulisi kyllä tarpeeseen lapsen kanssa ulkoillessa. Koko 38 olisi passeli. :)

    Vastaa
  506. Noora 4.4.2014

    Minä niiiiin haluaisin takin. Ottaisin mielellään koossa 38.

    Vastaa
  507. Saukkonen Tanja 4.4.2014

    Osallistutaan jospa onnetar suosisi!

    T.Tanja-Maria

    Vastaa
  508. Aija 4.4.2014

    Oih, tuollainen takki oisi täysi unelma!<3 Koossa 38, kiitos ;)

    Vastaa
  509. Ruut 4.4.2014

    Osallistun! (38)

    Vastaa
  510. Jaana h 4.4.2014

    voi miten ihana takki, koko 40 olisi hyvä :)

    Vastaa
  511. Marikken 4.4.2014

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Ja koko 40 olisi varmaan mulle sopiva.

    Vastaa
  512. Kannu 4.4.2014

    Ihana takki! Mielellään löytyisi omastakin kaapista ;-) 38

    Vastaa
  513. Johanna 4.4.2014

    Mukana arvonnassa!
    Koko 38 saattaisi olla passeli :)

    Vastaa
  514. Laura 4.4.2014

    Ihana takki! Osallistun (38) :)

    Vastaa
  515. henssuuu 4.4.2014

    Oijoi, tuollaista täällä kaivattaisiinkin! (:
    Koko 38 siis tänne, kiitos! :D

    Vastaa
  516. piuli 4.4.2014

    Ihan huippua ois saada noin ihanan pirtsakan värinen takki!! :) Koko 40 ois varmaan sopiva.

    Vastaa
  517. Santtu 4.4.2014

    Osallistun arvontaan, koko 40.

    Vastaa
  518. saniri 4.4.2014

    Ihanan pirtsakka takki, koko 38 olis sopiva mulle :)

    Vastaa
  519. Mukana. =)

    Vastaa
  520. Nette 4.4.2014

    Hyvännäköinen perhe :) ja näitä didriksonin takkeja netissä jo tullutkin kuolattua, mukana siis koolla 38.

    Vastaa
  521. anna 4.4.2014

    Mun mielestä näissä yhteistöissä mukavinta on se että lukiatkin saavat mahdollisuuden saada vaikka tässä takin! Itsellöni oli Didriksonin talvi takki ja olin todella tyytyväinen! Nyt kuitenkin alkaa olemaan liian paksu ja kevät vermeet tuli tarpeeseen. Siispä 38 :)

    Vastaa
  522. Helmi 4.4.2014

    Tulisi tänne niin tarpeeseen takki koossa 40. :)

    Vastaa
  523. Miuku 4.4.2014

    Ihanan pirtsakka väri ja uudelle ulkoilutakille olisikin ehdoton tarve! Piti jo täksi talveksi hankkia uusi, mutta raskaus sattui sellaiseen saumaan, ettei viitsinyt ostaa kallista takkia kun koosta ei ollut varmuutta :) Koko 38

    Vastaa
  524. Kaisu 4.4.2014

    Mukana mahtavassa arvonnassa! Ja passeli koko olisi 38.

    Vastaa
  525. Jonna Ylikangas 4.4.2014

    Mukana! Koko 40 passais mulle :)

    Vastaa
  526. Hanna 4.4.2014

    Pirtsakoita kuvia! Mä mieluusti kelpuuttaisin nätin takin koossa 38.

    Vastaa
  527. Jenni Stenberg 4.4.2014

    Täällä oltaisiin myöskin ihanan pirteän värisen takin tarpeessa! Koko 38 olisi hyvä :)

    Vastaa
  528. Miisa 4.4.2014

    Oi mitä kuvia ja vaatteita! Osallistun arvontaan, ja jos onnetar suosii niin koko 38 sopisi kaikille perheemme kolmelle naiselle. :)

    Vastaa
  529. Oili 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koko 42

    Vastaa
  530. Hanna 4.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko voisi olla 40.

    Vastaa
  531. Ilva 4.4.2014

    Kokemusta kyseisestä merkistä on jo ja koska olen ollut todella tyytyväinen, voisin ottaa toisen takin valikoimiini. Koko on 40. :)

    Vastaa
  532. mallukka 4.4.2014

    Ihania vaatteita!Mukana arvonnassa ja koko 38

    Vastaa
  533. Hippu 4.4.2014

    Ihana tuo ”kasvuvara”! osallistun tuon kokoa 42 takin arvontaan.

    Vastaa
  534. Minea 4.4.2014

    Ihastelin heti sinun sinistä Siv-takkia kun näin sen täällä blogissa. Noi Diriksonin takit on olleet mielessä muutenkin, kun viime syksynä niihin törmäsin ensi kertaa Sellossa. Ulkoilutakki siis edelleen etsinnässä. Rasberry olisi ihana kevään väri :)

    Vastaa
  535. Saara 4.4.2014

    Aivan ihana takki! Siv koossa 38 otettaisiin täällä todella mielellään vastaan! Tulisi kyllä tarpeeseen.

    Vastaa
  536. Jaana 4.4.2014

    Koko 38 mulle. Jos on iso, annan siskolle. <3

    Vastaa
  537. Ninde 4.4.2014

    miten ihana takki olisi

    Vastaa
  538. Heidi 4.4.2014

    Ihana, juuri minun värinen takki<3 koko 38, jos onnistaa =)

    Vastaa
  539. Sanna 4.4.2014

    Tuon takin tarvitsen välttämättä :D
    Ja koossa 38!

    Vastaa
  540. Tawunen 4.4.2014

    Mukaan mukaan koon 38 voimin! :)

    Vastaa
  541. Laura 4.4.2014

    Pari onnenloitsua ja arvontaan mukaan. 38 pukisi minut iki-iloiseksi.

    Vastaa
  542. Teija 4.4.2014

    Mahtava arvonta, joutuu osallistuu :) koko 38 olis passeli.

    Vastaa
  543. Liina 4.4.2014

    Mukana arvonnassa ollaan, olisipa ihana jos arpaonni suosisi . Takista koko 38 olisi sopiva.

    Vastaa
  544. Anne P. 4.4.2014

    AI että kun tulis tarpeeseen! :) 38 koko olisi varmasti passeli :)

    Vastaa
  545. Lala 4.4.2014

    Ihanat takit kaikilla teillä! Koko 38 olis tänne passeli!

    Vastaa
  546. jode- 4.4.2014

    Tämä on kyllä kaunisa takki ja laadukas merkki. Jos voitan,valitsen koon 40 ja annan syntymäpäivälahjaksi äidilleni:)

    Vastaa
  547. Ritva 4.4.2014

    Upea takki, tietysti osallistun (koko 42)!

    Vastaa
  548. Milla 4.4.2014

    Jeee, mulle kelepaisi takki koossa 38. Mulla on didriksonin takki tällä hetkelläkin käytössä ja olen super tyytyväinen siihen!

    Vastaa
  549. Anne 4.4.2014

    Ihana arvonta. Mukana arvonnassa. Koko 40

    Vastaa
  550. Sofia 4.4.2014

    Mukana! Koko 38

    Vastaa
  551. AnnaSofia 4.4.2014

    Oiii vitisi! tuo takki ois ihan huippu ihana hyvä! Elikkäs mukana tottakai! Ja koko 40 se passeli varmaanki ois :)

    Vastaa
  552. Laura 4.4.2014

    Jeppisjepulis :)
    Koko 38

    Vastaa
  553. Riikka 4.4.2014

    Takki sopisi paremmin kuin hyvin uusiin lenkkareihini :) ja koko olisi 38

    Vastaa
  554. enni 4.4.2014

    Didriksosin takit on kyllä erttäin hyvänlaatuisia ja mielelläni ottaisin talvitakin kaveriksi kevättakin :-) 38 kokona olisi ihanan rento päällä!

    Vastaa
  555. minna 4.4.2014

    Mukana! Ja koko 38 olis passeli mulle :),

    Vastaa
  556. Silja 4.4.2014

    Ostin viime syksynä Didriksonin talviparkan, on kyllä ollut paras ostos pitkään aikaan! Ehdottomasti aion testata muitakin merkin vaatteita. Mukana arvonnassa, koko 38 ois passeli.

    Vastaa
  557. Tanja 4.4.2014

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  558. anne 4.4.2014

    Oijoijoi, ehdottomasti mukana! Koko 38 olisi just passeli!

    Vastaa
  559. sippura 4.4.2014

    Minä kans haluan arvontaan mukaan! :) koko 38 :)

    Vastaa
  560. ande 4.4.2014

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  561. sini 4.4.2014

    Koko 38! Ihanan hyödyllisiä arvontoja sun blogissa, kiitos niistä! :)

    Vastaa
  562. laura 4.4.2014

    mukana ehdottomasti arvonnassa, on niin pirteen värinen takki! :) koko 38 on oikeenki passeli!

    Vastaa
  563. Anne 4.4.2014

    Heiiii, mä olen muka-naaa, ku peräpuka-maaa! Hyvii takkeja kuulemma, mulla ei vielä kokemusta näistä! :)

    Vastaa
  564. Tiina 4.4.2014

    Ihana takki :) Ja varmaankin koko 40 olisi sopiva.

    Vastaa
  565. Mari 4.4.2014

    mäkin mukana! :-) koko 40

    Vastaa
  566. Hannamari 4.4.2014

    Hei Maj, kiitos suloisesta blogistasi — perheenne on jotenkin niin välitön ja aito.

    Olen mukana tässä arvonnassa! Koko 42 olisi itselleni mainio, mikäli onni suosii :) Kauniita ja onnellisia kevätpäiviä!

    Vastaa
  567. Saara* 4.4.2014

    Ihana arvonta, ehdottomasti siis mukana! Siv koossa 38 olis aika kiva juttu. :)

    Vastaa
  568. Minna 4.4.2014

    Takki tulis tarpeeseen koossa 40!! :)

    Vastaa
  569. miraaz 4.4.2014

    Vitsit mikä arvonta!! Mukana siis. Koko 38 ois passeli.

    Vastaa
  570. Marjanna 4.4.2014

    Ihan varmasti mukana arvonnassa! Ihana takki! :)

    Vastaa
  571. Sh 4.4.2014

    Olisi ihana saada uusi pirtsakka lenkkeily takki. Olen saanut ostettua viimeksi itselleni ulkoilu takin kuusi vuotta sitten joten tulisi todella tarpeeseen :) koko 40 olisi varmaankin hyvä. Luen päivittäin blogeja ja tämä sinun on yksi parhaista kiitos hyvistä jutuista!

    Vastaa
  572. sussu 4.4.2014

    38 olis hyvä :) ihanat asut!

    Vastaa
  573. Emilia V 4.4.2014

    Onhan nuo hyvännäköisiä, naapurinkin Didriksons-talvitakkia olen ihastellut. Eli kyllä Rasberry unelman koossa 38 kotiuttaisin. :D

    Vastaa
  574. Iiris 4.4.2014

    Oi, ihana takki… Koiran kanssa kelpaisi keväisillä Pyynikin rannoilla hyppelehtiä jossakin muussa kuin kotilörttövaatteissa :) Kokoni olisi 38.

    Vastaa
  575. Johanna 4.4.2014

    Miten pirteän värinen takki. Aivan ihana ja cool:) koko 40,jos onni suosii!

    Vastaa
  576. pauski 4.4.2014

    Mahtava arvonta! Mukana ollaan. Koko 38 ois passeli.

    Vastaa
  577. Anu 4.4.2014

    ehdottomasti mukana arvonnassa, koko 38! :)

    Vastaa
  578. jemina 4.4.2014

    Kyllä noilla kelpaa ulkoilla! :) ♥ jos arpaonni suosii niin koko 40 olis passeli :)

    Vastaa
  579. jennie 4.4.2014

    Oi tahtoo, tahtoo tuollaisen takin ja koossa 42 kiitos :)

    Vastaa
  580. Mari 4.4.2014

    Mukana ja koko olisi 38. :) Todella kivannäköinen takki!

    Vastaa
  581. kaisu 4.4.2014

    Didiriksonin takit ovat ihania ja 42 mahtuisi mulle!

    Vastaa
  582. pinja 4.4.2014

    Mukana ollaan. :)

    Vastaa
  583. Hanna 4.4.2014

    Ihana takki! Osallistun arvontaan, koko 38 olis mulle hyvä :-)

    Vastaa
  584. saga 4.4.2014

    Mukana arvonnassa. Vkonloppua, saga

    Vastaa
  585. Elisa 4.4.2014

    Vautsi mikä poppoo ootte! :) Kyllä mullekin noin pirteä ulkoilutakki kelpaisi, etenkin kun vanha vetelee viimeisiään.. Mukana ehdottomasti koolla 38!

    Vastaa
  586. Stinksu 4.4.2014

    En ole ennen kuullutkaan ko merkistä. Ihanalle näyttää ja koko 42 olisi minulle sopiva.

    Vastaa
  587. Amelie 4.4.2014

    Väriä elämään koossa 38.

    Vastaa
  588. .ellu. 4.4.2014

    Ihana takki ja ihanat takit teillä! Täällä ois kyllä tosi tarve tuollaiselle talolle, koko38

    Vastaa
  589. .ellu. 4.4.2014

    Ihana takki ja ihanat takit teillä! Täällä ois kyllä tosi tarve tuollaiselle takille, koko38

    Vastaa
  590. Tiina 4.4.2014

    Nyt on kyllä pakko osallistua arvontaan! Juuri tuollainen takki uupuu vaatekaapistani, joten tarpeeseen tulisi. Koko 38 olisi mulle passeli koko. :)

    Vastaa
  591. nnnma 4.4.2014

    Oioi, todellaki mukana arvonnassa! 38 koko ois sopiva :-)

    Vastaa
  592. Serafia 4.4.2014

    Jee! Koko 40 on varmaankin varmempi valinta.

    Vastaa
  593. Tuikku 4.4.2014

    Tännekkin olisi takki kokoa 38 tervetullut!

    Vastaa
  594. Tintti 4.4.2014

    Ihana takki! Jos arpaonni suosii, niin koko 38 voisi olla sopiva :)

    Vastaa
  595. Sanni 5.4.2014

    Ihana arvonta…juuri tuota takkia kokeilin kaupassa, mutta opiskelia budjetille liian kallis hankinta!! Joten kyllä tämä opiskelijatyttö olisi onnellinen uudesta 40 koon takista!!! :)

    Vastaa
  596. Sonja 5.4.2014

    Mahtava arvonta! Voi kun onnistaisi! (38) :))) Hyvännäköiset kamppeet kaikilla!

    Vastaa
  597. jenni 5.4.2014

    Arvonnassa mukana. Koko 40.

    Vastaa
  598. Marianne 5.4.2014

    Niin herkku tuo takki, ja miten ihana väripläjäys syksyäkin ajatellen! Mukana arvonnassa siis minäkin! :)

    Vastaa
  599. Elisa 5.4.2014

    Mukaan arvontaan! :) koko 38 lienee sopiva myös mulle.

    Vastaa
  600. Krista 5.4.2014

    Ihania vaatteita! Didriksonsillahan on aina :) (38)

    Vastaa
  601. Anneli 5.4.2014

    Osallistun kilpailuun, koko 38 voisi sopia :) takille olisikin kovaa käyttöä pojan kanssa ulkoillessa.

    Vastaa
  602. mia 5.4.2014

    Takki kokoa 38. :)

    Vastaa
  603. päivi 5.4.2014

    Heippa!
    Tämä takki tekisi minut hyvin,hyvin onnelliseksi.Takki tulisi todella tarpeeseen (olemme homeen vuoksi joutuneet juuri hävittämään kaiken omaisuutemme ja vaatteita on nipinnapin)ja toisi kaivattua iloa ja piristystä raskaaseen elämänvaiheeseemme. Koko 42 olisi sopiva

    Vastaa
  604. saaruska 5.4.2014

    Ai että olispa kivan, jos onni suosis mua ;-)

    T. Saaruska koko38

    Vastaa
  605. Heini 5.4.2014

    Oikein korkelaatuisilta ulkoiluvaatteilta vaikuttavat.Kiva olisi saada itselle kokeiluun koko 38!

    Vastaa
  606. Sini 5.4.2014

    Takki koossa 40 tulis kyllä heti käyttöön :)

    Vastaa
  607. Susanna Kyösti 5.4.2014

    Kopioisin ehdottomasti tyylisi, mikäli arpaonni suosii. Yhdistäisin myös samanväriset lenkkarit takin kanssa. Koko 40.

    Vastaa
  608. maya 5.4.2014

    Osalllistun! 8)

    Vastaa
  609. Annika 5.4.2014

    Ihana arvonta! Maaseudulla kylässä, tuo takki sopisi hyvin viimaiseenkin tuuleen. Koko 38, mikäli arpaonni suosii.
    Kevät aurinkoa sinne- ja kiitos mukavasta blogista!

    Vastaa
  610. Miia 5.4.2014

    Oi, kiva…olisipas käyttöä takille(40) :) Jospa lady luck olisi kerrankin minun arpaonnen puolella ;)

    Vastaa
  611. erja 5.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 40 olisi hyvä:)

    Vastaa
  612. Ulpu 5.4.2014

    Rakas lukiolaisemme polkee joka päivä, säässä kuin säässä, kouluun ja varmasti ilahtuisi koon 38 takista!
    -Ulpu-

    Vastaa
  613. arja A 5.4.2014

    ihania kuvia ja asuja!!! koko40 olisi minun koko!=)

    Vastaa
  614. judith 5.4.2014

    koko38 olis sopiva!!! mukana arvonnassa!

    Vastaa
  615. Outi 5.4.2014

    Aivan ihan takki! Koko olisi 42. Hyvää kevättä.

    Vastaa
  616. kanerva 5.4.2014

    no kyllä kelpaisi kevään ulkoiluun tuollainen pirteän värinen takki! :)

    Vastaa
  617. roosa 5.4.2014

    Mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  618. Vii 5.4.2014

    Kiva takki, tulisi tarpeeseen (koko 38)! :)

    Vastaa
  619. Vallas 5.4.2014

    Todellakin osallistun arvontaan :) Kokoa 38 lähden metsästämään.

    Vastaa
  620. mari w 5.4.2014

    Mukana! :)

    Vastaa
  621. juuli 5.4.2014

    Mukana ja koko 38 olisi passeli :)

    Vastaa
  622. Ramona 5.4.2014

    Ihana arvonta! Koko 38 olisi kiva :)

    Vastaa
  623. Minna 5.4.2014

    oi miten ihana arvonta! koko 38 kelpaisi mainiosti :)

    Vastaa
  624. Salsku 5.4.2014

    Kivannäköinen takki. :)
    Mukana arvonnassa koolla 38

    Vastaa
  625. Jossu 5.4.2014

    Osallistun! Väri on mitä ihanin ja koko 40 ois just mun :)

    Vastaa
  626. Iiris 5.4.2014

    Ihana väri :)! Mukana ollaan (42).

    Vastaa
  627. Sanni 5.4.2014

    Ihanan näköinen ulkoilutakki! 38-koko olis varmaan hyvä!:)

    Vastaa
  628. Mari 5.4.2014

    Ihana takki,koko 40 olisi niin hyvännäköinen päälläni :)

    Vastaa
  629. Jenny 5.4.2014

    Osallistun, 38 koko sopiva!

    Vastaa
  630. SuviR 5.4.2014

    Voi että mikä arvonta!!! Etsinnässä on ollut jokin ihana pirtsakanvärinen ulkoilutakki, ja tuo takki vei kyllä sydämmen! Tää mun on pakko voittaa :D
    Elikkä koko 38 :)

    Vastaa
  631. susannna 5.4.2014

    Oi mikä takki! Ilman muuta osallistun arvontaan, koko 38 olisi sopiva mulle. Mahtava ulkonäkö yhdistettynä oikeasti toimiviin teknisiin ominaisuuksiin kuulostaa juuri siltä mitä tarvitsen :)

    Vastaa
  632. myy 5.4.2014

    oi, koko 38 ihanuus!!

    Vastaa
  633. EmmiV 5.4.2014

    Uuh mukana! Ihana takki!

    Vastaa
  634. Taotao 5.4.2014

    Kyllä miellyttää! Oon harkinnut pitkään ton merkin takkia. Sopiva koko ois varmaankin 38 tai 40. Okei, mä otan sen 38 ;)

    Vastaa
  635. Pirre 5.4.2014

    Koko 42 olis bueno! :)

    Vastaa
  636. Päivi 5.4.2014

    Ihana pirtsakka takki ja arvonnassa mukana tietysti, sopiva koko 4o. Jospa tämä säänkestävä takki tosiaankin patistaisi ulkoilemaan säällä kuin säällä ettei tarvitsisi sohvaperunaksi jäädä. Mukavaa kevättä koko teidän perheelle !

    Vastaa
  637. Aline 5.4.2014

    Miellyttää kovasti silmää, ehdottomasti mukana! Kokoni on 38.

    Vastaa
  638. Hedelmasalaatti 5.4.2014

    Ehdottomasti mukana, ihana takki ! Eli yksi 38 kokoinen ihanuus tänne kitoos ;D

    Vastaa
  639. Kaisa 5.4.2014

    Mukana arvonnassa, aivan ihana takki! Arpaonnen suosiessa koko olisi 38 :)

    Vastaa
  640. S 5.4.2014

    Eilen juuri näin tuon takin jossakin lehden mainoksessa ja ihastelin sitä työkavereillekin esitellen :D Ehdottomasti mukana arvonnassa siis! Itselleni koko 38 tai 40 voisi olla sopiva, riippuen takin mitoituksesta :)

    Vastaa
  641. ipi 5.4.2014

    Arvonnassa mukana. Jospa onni suosis ja ulkoilukin maistuis vähän paremmalta kauniissa takissa. :)

    Vastaa
  642. jokirapu 5.4.2014

    Kyllä kelpaisi hiekkalaatikon laidalla seisoskella tälläisessä takissa joten ehdottomasti mukana arvonnassa! Koko 38 olisi minun kokoni.

    Vastaa
  643. Johanniitta 5.4.2014

    Ai vitsit miten upea! Mukana arvonnassa ja jos onni suo, niin koon 42 pinkkiunelman tahtoisin :)!

    Vastaa
  644. Ansku 5.4.2014

    Oi, ihanan värinen takki! Pakko osallistua :) (koko 38)

    Vastaa
  645. hansku 5.4.2014

    Ihan täydellinen pinkki väri! :) Koko 38 natsaa mulle.

    Vastaa
  646. Essi 5.4.2014

    Todella hyvältä näyttää Didriksonin ulkoiluvaatteet teidän jokaisen päällä!
    Ekaa kertaa toivon kädet kyynerpäitä myöten ristissä että arpaonni blogiarvonnassa suosisi, sillä niin hiekkalaatikolle kuin kauppareissullekkin sopiva kevättakki uupuu naulakosta. Eli arvonnassa mukana ja koko 40 voisi olla paras mulle.

    Vastaa
  647. Anskuli 5.4.2014

    Tuo tulisi tarpeeseen. Liian harvoin raskii kunnon ulkoiluvaatteisiin panostaa. Koko olis 38.

    Vastaa
  648. Kata 5.4.2014

    Onpas pirteä takki. Mukana arvonnassa ja koko 38 :)

    Vastaa
  649. Riikka 5.4.2014

    Ihana takki, osallistun arvontaan! :) koko 40 olisi sopiva.

    Vastaa
  650. Laura H 5.4.2014

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, herkullisen värinen takki!! (koko 40)

    Vastaa
  651. Johanna 5.4.2014

    Ihanaa, väriä kevääseen! Koko 38 :)

    Vastaa
  652. pikkuplaneetta 5.4.2014

    Kaunis takki! Voittoon mahdollisuus vain osallistumalla :), joten mukana olen.

    Vastaa
  653. Eerika 5.4.2014

    Osallistun arvontaan! Koko 38 kelpaisi!

    Vastaa
  654. Suvi 5.4.2014

    Herkullinen väri ja laatukin varmasti huippu. Monesti Didriksonin takkeja kaupassa olenkin ihaillut. Jos onni suosii, koko 38 olisi hyvä.

    Vastaa
  655. Johanna 5.4.2014

    Oioi, koko 38 olisi NIIN tevetullut tänne, housujen pariksi :) T. Johanna

    Vastaa
  656. Mariah 5.4.2014

    Ihana takki, koko 38.

    Vastaa
  657. pihla 5.4.2014

    Ooh osallistun! Koko 38 olisi sopiva :)

    Vastaa
  658. Suvi 5.4.2014

    Jospa kerrankin voittaisin…
    Takki tulisi tarpeeseen. Koko 38 olisi passeli.

    Vastaa
  659. Marii 5.4.2014

    Aivan mahtava arvonta, tuo takki olisi aivan täydellinen! Koko 38 olisi minulle hyvä :)

    Vastaa
  660. Sanna 5.4.2014

    Oon niin mukana tässä arvonnassa! Koko 42 ois hyvä!

    Vastaa
  661. Ansku 5.4.2014

    Tosi upeat ulkoiluvaatteet. Olisi ihana voittaa kunnon takki, näin äitiysvapaalla ei ole varaa ostella kalliita vaatteita. Tarpeellisia olisi kuitenkin taaperon kanssa ulkona mellastaessa. :) Sopiva koko olisi 38.

    Vastaa
  662. Niina 5.4.2014

    Niin moni taas osallistunut tähän arvontaan höh

    Vastaa
  663. piia 5.4.2014

    Eipä ole kokemusta kyseisen merkin tuotteista, vaikka niitä on tullut paljon ihailtuakin. 38 koko saisi mieluusti majoittua omaan naulakkooni roikkumaan. Oulun viitävällä viimalla voisi tuon avulla taretakkin.

    Vastaa
  664. Mira 5.4.2014

    Kyllä kelpaa, koossa 42! :)

    Vastaa
  665. Iida 5.4.2014

    Ihanan sävyinen takki! Koko 42 olisi varmasti just passeli :)

    Vastaa
  666. dina 5.4.2014

    Ihana takki,osallistun arvontaan!Koko 38 kävis mulle.

    Vastaa
  667. manko 5.4.2014

    Itselläni on didriksonin talvitakki, laatu onk yllä loistava! Osallistun, koko 38! :-)

    Vastaa
  668. Suvi 5.4.2014

    Arvontaan, koko 38!

    Vastaa
  669. Karoliina 5.4.2014

    Oi ihana! Sopis täydellisesti mun lenkkareihin : ) ehdottomasti mukana arvonnassa ja koko on 38

    Vastaa
  670. Minna M 5.4.2014

    Missasin kaupassa yhden hyvän Didriksonin takin. Ehkä minulla on vielä hyvä onni ja mahdollisuus saada takki :) Mukana siis arvonnassa ja koko on 38.

    Ihanaista kevättä !
    /Minna

    Vastaa
  671. Noora 5.4.2014

    Mukana arvonnassa, tuon värinen takki olisikin mukava piristys muuten niin musta-valkoiseen vaatekaappiin! :) Sopiva koko olisi 42

    Vastaa
  672. Annu 5.4.2014

    Mukana! Ihana väri! Koko 38 :)

    Vastaa
  673. Suvi 5.4.2014

    Mukana, koko olisi 38! :)

    Vastaa
  674. Emma 5.4.2014

    Ihanan värinen takki, itse sitä aina turvautuu tuttuun mustaan tai harmaaseen takkiostoksilla, tämä piristäisi vaatekaappia kummasti! Sopiva koko olisi varmaankin 38.

    Vastaa
  675. Kirsi 5.4.2014

    Täydellisen värinen takki!!! Mukana arvonnassa, koko 38.

    Vastaa
  676. Sini 5.4.2014

    Kiva arvonta! Meilla lapsilla onkin Didriksonin ulkoiluvaatteita. Itselleni ottaisin koon 38, jos voitto kohdalle osuisi :)

    Vastaa
  677. Minnam 5.4.2014

    Mukana arvonnassa! (Koko 38) olen meinannut kyseisen takin itse ostaa, mutta odotellaan vielä jos täältä tärppäisi! :)

    Vastaa
  678. maija 5.4.2014

    Hei! Upea takki, haluan osallistua arvontaa,. Koko 38.

    Vastaa
  679. Raitapaita 5.4.2014

    Ihanan värinen takki! Mukana arvonnassa (koko 38)

    Vastaa
  680. HeidiSor 5.4.2014

    Mukana arvonnassa! Koko 38 olisi oikein passeli minulle!

    Vastaa
  681. Suvi 5.4.2014

    Oioi…kyllä kelpais koossa 38 :) !

    Vastaa
  682. Mari 5.4.2014

    Mukana! Koko 38 olis sopiva!

    Vastaa
  683. marjo k. 5.4.2014

    Takki on kyllä täydellisen ihanan näköinen, ja varmasti hyvä käytössäkin. :) Oma ulkotakkini taitaa olla vuodelta 2006, eli melko pitkään on samalla paineltu menemään, ja sen kyllä huomaakin :D

    Osallistun siis kisaan koittamaan onneani, ja koko olisi 38. :)

    Vastaa
  684. henna 5.4.2014

    haluan arvontaan!! koko 38 olis kiva :)

    Vastaa
  685. Josefin 5.4.2014

    Ihana! Koko 38 olisi täydellinen!

    Vastaa
  686. Johanna 5.4.2014

    Mukana arvonnassa. Koko 38 olisi sopiva minulle. :)

    Vastaa
  687. emiliaemma 5.4.2014

    Voi, että aivan ihana arvonta! Tuo Siv-takki koossa 38 olisi oikea unelma (harmi,etten ikinä voita mitään:D). Ostin vuosi sitten talvella Didriksonsin talvitakin ja olen todella iloinen siitä satsauksesta, aivan loistava takki! Voi kunpa tämän saisi nyt sille kaveriksi, tarpeeseen tulisi.. :)

    Vastaa
  688. Katja 5.4.2014

    Oiiii, mahtavuus ihana takki! Loppuis ne tekosyyt lähteä tuuleen ja sateeseen ulkoilemaan :D sopiva koko olisi 38

    Vastaa
  689. Maija 5.4.2014

    Didriksons takki mullekkin (38)!

    Vastaa
  690. MiU 5.4.2014

    Mukana :) Tosi nättejä vaatteita!

    Vastaa
  691. Tiia 5.4.2014

    Takki (koossa 38) tulisi todella tarpeeseen! Käyttöä olisi jo näin hoitovapaalla ja varsinkin syksyllä, kun palaan takaisin työelämään päiväkotiin.

    Vastaa
  692. Anne J. 5.4.2014

    Pirtsakka takki tulisi tarpeen sekä töihin että kotipihalle :) (38)

    Vastaa
  693. Möksö 5.4.2014

    Mukana, ja jos arpaonni suosii niin kokoni on 42 :)

    Vastaa
  694. Johanna 5.4.2014

    Voi, minä olen jo kauan haaveillut Didriksonin takista itselleni! Yksi sellainen kokoa 38 tänne, kiitos! ;)

    Vastaa
  695. A 5.4.2014

    mukana ollaan:) 38!

    Vastaa
    • A 5.4.2014

      Jos kauhean pientä kokoa kun en ole koskaan testannut niin 40!

      Vastaa
  696. Kirsi 5.4.2014

    Olen haaveillut juuri kyseisestä takista! Koko 38 olisi passeli. :)

    Vastaa
  697. Irmeli 5.4.2014

    Osallistun arvontaan. Koko 38.

    Vastaa
  698. HeidiH 5.4.2014

    Voih, olispa ihana saada uusi hieno takki. Koko voisi olla 40.

    Vastaa
  699. HeidiH 5.4.2014

    Voih, olispa ihana saada uusi hieno takki. Koko voisi olla 40
    (Ekaan kommenttiin tuli viallinen s-posti! Tähän se korjattu.)

    Vastaa
  700. Kristiina 5.4.2014

    Niin ihana takki! Koko 38 ois sopiva.

    Vastaa
  701. Hanna 5.4.2014

    Kyl maar määki takin voisin tarvita! Koko vois olla 42.

    Vastaa
  702. -Sylvia- 5.4.2014

    Koko 38 olis kaikinpuolin passeli mulle! :)

    Vastaa
  703. mariel 5.4.2014

    Mukana arvonnassa! Niin ihanat ulkoiluvaatteet! Koko olisi 40 :)

    Vastaa
  704. Minna 5.4.2014

    Aivan supermagee takki!! Tahdon koittaa arpaonneani ja kokoni olisi 38 ♡

    Vastaa
  705. Minnaliina 5.4.2014

    Osallistun arvontaan! Koko 38 ja takki olis todella sopiva tähän säähän, nytkin sataa räntää….

    Vastaa
  706. PinPin 5.4.2014

    Tottakai haluan olla mukana arvonnassa! (Koko 40)

    Vastaa
  707. Tiina 5.4.2014

    Aivan ihana takki!! Ehdottomasti siis mukana arvonnassa, kokoni olisi 38 :)

    Vastaa
  708. Sansku 5.4.2014

    Mukana arvonnassa (koko 38) :)!

    Vastaa
  709. Katja 5.4.2014

    oooo…kyllä kiinnostaisi voittaa takki koossa 38

    Vastaa
  710. Eeva 5.4.2014

    Heips,
    Mukana arvonnassa. (38)

    Vastaa
  711. Anna 5.4.2014

    Ihana takki ulkoiluun ja työkäyttöön, koko 40 ja mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  712. Kata 5.4.2014

    IHANA!! 38 olis sopiva koko, toivotaan että tärppää!

    Vastaa
  713. Jenni 5.4.2014

    Mukana arvonnassa, voi kun kerranki arpaonni suosis ja sais kunnon takin :)

    Vastaa
  714. Anu 5.4.2014

    Koko 40 kelpaisi loistavasti. :)

    Vastaa
  715. Margareta75 5.4.2014

    KylläKyllä,takkiarvonnassa mukana!
    Ja koko olis 40..
    Ihania rentoja ulkoilukuvia:)

    Vastaa
  716. Rosa 5.4.2014

    Mukana arvonnassa! koolla 38 :)

    Vastaa
  717. Sumu 5.4.2014

    Olispa täydellinen lisä omaankin kaappiin. Tuo kävisi ihan farkkujenkin kaveriksi, mutta varsinkin aktiivisempaan ulkoiluun eli mukana arvonnassa!

    Vastaa
  718. Kirsi 5.4.2014

    Ihanan värinen takki. Osallistun arvontaan. (38)

    Vastaa
  719. Virtanen Pirjo 5.4.2014

    Aivan ihku takki, olen mukana ja koko 40 on käypänen.
    T. Pillo

    Vastaa
  720. Miitu 5.4.2014

    Hip! Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  721. DDaizy 5.4.2014

    Ihana takki! Varulta koko 40, jos tuo sattuu olemaan pientä kokoa.

    Vastaa
  722. Janika 5.4.2014

    Kiitos arvonnan järjestämisestä. Koko 40 vois olla passeli. Arpaonnea siis minulle!

    Vastaa
  723. pillo 5.4.2014

    Aivan ihku takki, olen mukana koko 40 on hyvä.

    Vastaa
  724. Tyyne 5.4.2014

    Mukana 38 koolla! :)

    Vastaa
  725. eltsu 5.4.2014

    Oi, osallistun tietenkin, sen verran kivan näkönen takki! Kävisi mukavasti kevät-syksy käyttöön ja vähän aktiivisempaankin menoon

    Vastaa
  726. Floora 5.4.2014

    Didriksonsin vaatteet ovat hyviä, minulla oli vuosia sitten ulkoilupuku heiltä ja hintaansa nähden todella laadukas. Voisin kyllä koon 38 takin ottaa jos arpaonni suosisi ;)

    Vastaa
  727. MissEllie 5.4.2014

    Voi kun joskus olisi onnea… Koko 40 olisi sopiva koko.

    Vastaa
  728. Eevastiina 5.4.2014

    Voi, kun voittaisin (koko 38)!

    Vastaa
  729. Mari 5.4.2014

    Olen jo aiemmin miettinyt Didriksonsin ulkovaatteiden testausta lapsilla tai itsellä, tämä postaus vaan vahvisti sitä. Mukana arvonnassa (40 voisi ehkä olla sopivin)! : )

    Vastaa
  730. Salla 5.4.2014

    38

    salla.si@luukku.com

    Vastaa
  731. Kati 5.4.2014

    Koko 38 ois kiva :)

    Vastaa
  732. Hanna 5.4.2014

    Oi, olen tuota takkia jo käynyt kaupassa iheilemassa, muttei kotiäiti raaskinut itselleen ostaa. Joten olisi kiva jos arpaonni suosisi :) Koko 38 olisi sopiva.

    Vastaa
  733. Jessi 5.4.2014

    I-HA-NA takki! Mukana arvonnassa!

    Terkut täältä puuropakettien keskeltä! :)

    Vastaa
  734. laura 5.4.2014

    Oi olispa siinä kiva takki :) Koko 38 varmasti sopivakin!

    Vastaa
  735. Hanna 5.4.2014

    Mukana arvonnassa :) koko 38.

    Vastaa
  736. Marpalo 5.4.2014

    Oijoi, täydellinen väri ja kokokin natsaa! Eli 38! Olisi täydellinen takki mulle, joka kulkee työmatkat pyörällä tai kävellen – säällä kuin säällä. Olen pitkään jo katsellut Didriksoneja kaupoissa/netissä, mutten ole raaskinut ostaa..

    Vastaa
  737. Riikka 5.4.2014

    Mieluinen kevätarvonta! Mukana kokonumerolla 40.

    Vastaa
  738. Piia 5.4.2014

    Ihana takki! Arvonassa mukana ja sopiva koko olisi 38 :)

    Vastaa
  739. Anne.H 5.4.2014

    Moi.Ihana takki ja väri. En omistakaan yhtään Didriksonin vaatteita.Arvonnassa mukana ja 38 olis niin passeli koko.

    Vastaa
  740. *Kirsikka* 5.4.2014

    Osallistun :)

    Vastaa
  741. Annele 5.4.2014

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  742. Outi 5.4.2014

    Arvonnassa mukana :) 38 kelpais tänne.

    Vastaa
  743. Jennie 5.4.2014

    Ihana takki, mukana arvonnassa ja koko 38 olisi hyvä :)

    Vastaa
  744. ireem 5.4.2014

    Ehdottomasti mukaan, 38 varmaan passeli!

    Vastaa
  745. Saaramaria 5.4.2014

    Innolla mukana arvonnassa, koko 40 sopii :)

    Vastaa
  746. Xeve 5.4.2014

    Ihana takki. :) Koko 38 olisi sopiva mulle!

    Vastaa
  747. Irene 5.4.2014

    Koko 38 olisi kiva :)

    Vastaa
  748. -mamma*3- 5.4.2014

    Ihana takki ja ihana arvonta. Mukana siis ollaan :). Ja jos onni suosii koko 38 olis kiva. Mukavaa kevään jatkoa :)

    Vastaa
  749. Tiia 5.4.2014

    Voih, tarpeeseen tulis tällekin äidille! Koko 38

    Vastaa
  750. Meritähti 5.4.2014

    Tää ois kyllä tosi kiva takki! Ja mulle koko 40 ois sopiva :)

    Vastaa
  751. Päivi 5.4.2014

    Aivan ihan takki. Mukana arvonnassa ja jos onni suosiin niin koko 40.

    Vastaa
  752. ktr 5.4.2014

    Mukana ollaan! :) 38 koko olisi passeli!

    Vastaa
  753. Paula 5.4.2014

    Koko 38 – osallistun arvontaan! Meillä tytöllä oli merkin puku syksyllä vk-haalarina ja oli kyllä ihan paras!! :)

    Vastaa
  754. Amelie 5.4.2014

    Ihana piristys! Mukana arvonnassa,koko 40.

    Vastaa
  755. MerjaH 5.4.2014

    Sama juttu, lasten ulkoiluvaatteet on kyllä säähän sopivia mutta omat sitten aina..noh ei aina kohdallaan. Joten mukana arvonnassa!

    Vastaa
  756. EevaM 5.4.2014

    Ihanan värinen takki! Kunpa onnetar arpoisi sen koossa 40 minulle…

    Vastaa
  757. Ellu 5.4.2014

    Mukana, koko olisi 38.

    Vastaa
  758. maisam 6.4.2014

    koko 38

    Vastaa
  759. pex 6.4.2014

    naiselle kokoa 38!

    Vastaa
  760. JOnsku 6.4.2014

    Siistin näköinen takki. Mukana arvonnassa :) Koko 40.

    Vastaa
  761. Peppineiti 6.4.2014

    Oi ei! Itselleni koot ovat isoja! Mutta osallistun arvontaan ystäväni puolesta! Hän on juuri innostunut ulkoilusta uudelleen (työvoitto minulle ;) ) ja kaipaisi ehdottomasti uutta takkia. Hänen kokonsa olisi 40 :)

    Vastaa
  762. marika.t 6.4.2014

    Arvonnassa mukana ja koko 38 :)

    Vastaa
  763. piipe 6.4.2014

    Osallistun arvontaan ja koko on 40! Aurinkoista huhtikuuta!

    Vastaa
  764. Henna73 6.4.2014

    Kyllä kelpaa ja kokoa 38

    Vastaa
  765. Lila 6.4.2014

    Minä myös. Mukana! Koko olisi 38, jos kevätaurinko paistaa arvonnassa minulle.

    Vastaa
  766. Anna.T. 6.4.2014

    Hihii, koko38 lienee hyvä :) osallistun!

    Vastaa
  767. Tinkka 6.4.2014

    Ihana takki! Kelpais mulleki! Koko 38 olis varmaan sopiva. Nyt peukut pystyyn että osuis onni kohalle. Iloista kevättä koko teidän perheelle!

    Vastaa
  768. Sanna_T 6.4.2014

    Oi kuinka pirtsakka takki! Kahden vauhdikkaan tytön kotiäidille takki tulisi kovaan käyttöön ja tytötkin tykkäisivät värikkäästä äipästä :) (Koko 38)

    Vastaa
  769. Alice 6.4.2014

    38-kokoinen takki tulisi tarpeeseen!

    Vastaa
  770. Assi 6.4.2014

    Heips,

    Kivoja vaatteita ovat ja varsinkin nuo parkat miellyttää silmää – siispä sellainen koossa 38 ois mukava, osallistun siis arvontaan! :)

    Vastaa
  771. paula 6.4.2014

    Didriksonin ulkoiluvaatteista tykkään älyttömästi! Mukana todellakin arvonnassa!(koko 42)

    Vastaa
  772. Eija 6.4.2014

    Ihana takki, koko 40 olis mulle! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  773. JuliaL 6.4.2014

    Mukana arvonassa ja 38kokoinen!

    Vastaa
  774. Lörppä 6.4.2014

    Mukana arvonnassa!:) (koko 38)

    Vastaa
  775. Pautsi 6.4.2014

    Ihanan värinen takki! Osallistun arvontaan ehdottomasti :) Koko 38.

    Vastaa
  776. jenni nenonen 6.4.2014

    mullekin kelpaisi 38 enemmän kuin hyvin:))!

    Vastaa
  777. -johku- 6.4.2014

    Mukana arvonnassa! koko 38

    Vastaa
  778. SSS 6.4.2014

    ihana takki. Tulisi kyllä tarpeeseen.koko 38

    Vastaa
  779. Sanna 6.4.2014

    Koko talven olen kulkenut Didricksonin parka päällä ja se on kyllä ollut paras takki ikinä. Nyt olenkin suunnitellut kevääksi saman merkin takin ostoa, joten arvonta tuli todella hyvään kohtaan! Mukana siis arvonnassa! Koko saisi olla 38.

    Vastaa
  780. Hämppy 6.4.2014

    Myös mukana arvonnassa! Viime Didriksons-postauksen jälkeen lähellä jo kävi etten olisi kotiuttanut myös tänne ihanaa takkia, mutta sisäinen pihi-minäni sai pääni kääntymään. Jos vaikka nyt onni potkaisisi ;)

    Vastaa
  781. Katja 6.4.2014

    Wau! Joko 38 tai 40 olisi koko :) päädyn kolmekasiin ;)

    Vastaa
  782. Riikka 6.4.2014

    Ooooh koko 38 on toivottavasti juuri passeli meikälle!

    Vastaa
  783. Mari 6.4.2014

    Onpa kiva arvonta! :) Mulle kelpais koko 38!

    Vastaa
  784. Henna 6.4.2014

    Kiva takki, väri natsaa ja koko 38 ois sopiva!

    Vastaa
  785. Virpi 6.4.2014

    Ihana takki. Jos arpaonni suosii, niin koko42 olisi hyvä

    Vastaa
  786. Mini 6.4.2014

    38 olis just passeli :)

    Vastaa
  787. Mirks 6.4.2014

    Oi mikä ihana vadelmaunelma, niin nätti! koko 42

    Vastaa
  788. Noora 6.4.2014

    Ihanan pirtsakka takki! Olisi kyllä kovin tarpeellinen ja koko 38 olis passeli! :)

    Vastaa
  789. emppu 6.4.2014

    Aivan ihana takki ja arvonta. Jo pidempään olen haaveillut! Koko 40 olisi toiveissa :)

    Vastaa
  790. aija 6.4.2014

    Minäkin olen mukana arvonnassa! :) Tuo on kiva väri!

    Vastaa
  791. Milla 6.4.2014

    Aika epätoivoista osallistua tällaiseen, mutta yritetään nyt kuitenkin:)

    Vastaa
  792. Sariia 6.4.2014

    Kaunis väri tuossa takissa. Olisipa ihana saada tuollainen koossa 38. Osallistun arvontaan.

    Vastaa
  793. Mirka 6.4.2014

    Tulisi kyllä niin tarpeeseen tännekin tuollainen kunnon ulkoilutakki :) Siispä mukana arvonnassa, ehdottomasti!

    Vastaa
  794. Saara 6.4.2014

    Ihana! Koko 38 olisi varmaan just sopiva :)

    Vastaa
  795. Jonna 6.4.2014

    Ihanan pirtsakka väri! :)
    Koko 40 olisi tänne kovasti tervetullut!

    Vastaa
  796. Ninni 6.4.2014

    Osallistun mielelläni arvontaan! Koko on 38.

    Vastaa
  797. Jope 6.4.2014

    Mukana ollaan koolla 40 :)

    Vastaa
  798. Emmmi 6.4.2014

    Koko 38. Arvonta tuli aivan tilauksesta, olen useamman kerran kaupassa käynyt samaa pukua katsomassa, mutta vielä en ole raaskinut kassalle viedä.

    Vastaa
  799. Viipu 6.4.2014

    Olisipa ihanan värinen ja tulisi tarpeeseen, koko 42 sopisi. :)

    Vastaa
  800. kristiina Korpela 6.4.2014

    Mukana arvonnassa. Koko 42. :-D

    Vastaa
  801. Elina 6.4.2014

    Ihanat on vermeet ja kelpaisi paremmin kuin hyvin myös minulle! Jos arpaonni suosii niin koko 38 olisi varmasti sopivin :)

    Vastaa
  802. Riitta T 6.4.2014

    Ihana arvonta! Jos onnetar suosii niin tahtoisin koon 42, kiitos! Uusi pirtsakan värinen takki piristäisi eronneen naisen elämää :)

    Vastaa
  803. Katariina 6.4.2014

    Oi että! Mukana arvonnassa! :) ( koko 38)

    Vastaa
  804. Teija 6.4.2014

    Heippa, osallistun arvontaan! Koko 38.
    Terhveisin Teija

    Vastaa
  805. HeidiK 6.4.2014

    Oi olisipa ihana ulkoilutakki! Osallistun siis ehdottomasti! Ja kokona toimisi parhaiten tuo 38!

    Vastaa
  806. mila 6.4.2014

    Jee, ihan mahtavaa olis saada uusi ulkoilutakki, ja kokoa 38. ;) Didriksonsin takkeja olenkin jo aiemmin sillä silmällä katsellut!

    Vastaa
  807. Zia 6.4.2014

    Koko 40 lienee sopiva :) Kiva arvonta!

    Vastaa
  808. Anni 6.4.2014

    olisi juuri unelmieni takki töihin, jossa olen paljon ulkona lasten kanssa. Toivottavasti onni suosisi tälläkertaa! Koko olisi 38. t. anni

    Vastaa
  809. Amanda 6.4.2014

    Mikään koko ei valitettavasti oo omani, mut osallistun arvontaan koko 38. Äitienpäivälahjaksi menee :D

    Vastaa
  810. emmi 6.4.2014

    Ihanat vaatteet kyllä kaikilla, varsinkin tuo Sampan takki on ihana. Ihan mahtavan värinen kyllä tuo naisten puku (38 koko ois itelle passeli)

    Vastaa
  811. Jossukka 6.4.2014

    Mukana arvonnassa. Koko 38.

    Vastaa
  812. taruut 6.4.2014

    Ihanan pirteä takki. 38 koko voisi olla sopiva!

    Vastaa
  813. ansku 6.4.2014

    Vitsi mikä arvonta! Niin mukana!! Koossa 38, kiitos.

    Vastaa
  814. Joliel 6.4.2014

    Ihana! Osallistun arvontaan! Koko 40 olisi varmaan passeli :)

    Vastaa
  815. Henrietta K 6.4.2014

    Kelpaisi takki koossa 42, uusi työ ja muutto uudelle paikkakunnalle- takille olisi suurta käyttöä, kun vaatetta tuli karsittua.

    Vastaa
  816. Ilona 6.4.2014

    Oih! Siv koossa 38 olisi ihana piriste mustien ulkoiluvaatteiden joukkoon! :)

    Vastaa
  817. kontadoori 6.4.2014

    Mukana arvonnassa koolla 38!

    Vastaa
  818. Erika 6.4.2014

    Osallistun. Kelpaisi köpötellä keväisiä katuja tuo päällä(koko 38) =)

    Vastaa
  819. Miia 6.4.2014

    Ihanan pirteä väri, nyt jos koskaan olisi hyvä aika siirtää mustat ja harmaat kaappiin. Kilpaa hehkumaan auringon kanssa pihalle tai sateessa nauttimaan happirikkaasta ilmasta. Me like! :) koko 38

    Vastaa
  820. Helios 6.4.2014

    Mukana. 38 lienee passeli koko.

    Merkki on tuttu aikuisten vaatetuksesta, muutaman takin olen omistanut ja tykännyt.

    Vastaa
  821. Pauliina Milla 6.4.2014

    Mukana ollaan! :) (38)

    Vastaa
  822. Asta 6.4.2014

    Tarpeeseen takki tulisi just kun lasten ja koiran kanssa tulee paljon ulkoiltua. Eli mukana koko ois 38.

    Vastaa
  823. mari 6.4.2014

    Vautsi, 38kokonen takki ois passeli..

    Vastaa
  824. Tanja wiberg 6.4.2014

    Uiuiui, iiiihana! Tuommoinen kun on niin ei olisi tekosyytä olla lähtemättä lenkille;) koko 42 olisi sopivin.

    Vastaa
  825. Henssi 6.4.2014

    Osallistun kans arvontaan! Koko 42 varmaan mahtuis päälle.:)

    Vastaa
  826. Saara 6.4.2014

    Uudet ulkoiluvaatteet hakusessa, koon 38 takki peittäisi kasvavan masunkin. :)

    Vastaa
  827. Marjukka 6.4.2014

    Tahtoo mukaan arvontaan. koko 38 olisi passeli.

    Vastaa
  828. Marjo 6.4.2014

    Hei jeeee! Super kiva arvonta! Toivottavasti onni suosis ja sais uuden ulkoiluvaatteen, tulee todella tarpeeseen. Tällä olis hyvä vastaanottaa tämä kevät. Koko38 sopisi.

    Aurinkoa teille :)

    Vastaa
  829. pihla 6.4.2014

    Mukana :) Koko 38 sopisi tälle tytölle! Toivotaan että onni suosisi tällä kertaa!

    Vastaa
  830. Nanda 6.4.2014

    koko 38, thank you!

    Vastaa
  831. Jennni 6.4.2014

    Hih mukana:-) kelpais koossa 42:-)

    Vastaa
  832. Riikki 6.4.2014

    Mukana arvonnassa ja koko saisi olla 42 :).

    Vastaa
  833. E 6.4.2014

    Tarvitsisin hurrrjaaan paljosti ulkoilutakkia :) Edustan kokoluokkaa 38.

    Vastaa
  834. Jolanda 6.4.2014

    Ihana arvonta, Didriksonin vaatteet on parhaita!
    Minulle passaa koko 40.

    Vastaa
  835. villiäinen 6.4.2014

    arvonnassa mukana, koossa 40!

    Vastaa
  836. jenni 6.4.2014

    Mukana ehdottomasti! koko 38/40 olis passeli!

    Vastaa
  837. Iitu 6.4.2014

    Oi mikä herkku!
    Koko 38 olisi tervetullut meidän vaatekaappiin.
    Terv:Iitu

    Vastaa
  838. Siina 6.4.2014

    Jei! Kevättä kehiin! Oon niin jäänyt koukkuun tähän sinun blogiin, kiitos siitä, aivan mahtavia juttuja joka kerta! Kokeillaan kerranki arvontaonnea! Eli mukana, ja 42 olis sopiva! Ihanaa kevään jatkoa teille! :)

    Vastaa
  839. Anniliina 6.4.2014

    Ihan huippu väri takissa, koko 38 olisi minun valintani :)

    Vastaa
  840. Marianna 6.4.2014

    Ehdottomasti koon 38 takin pakkaisin mukaan tulevaa syksyn reppureissua varten. Sateisen/tuulisen sään pelastaja numero 1 ja eipä sitä muita takkeja mukaan tarvisikaan! :)

    Vastaa
  841. Sanna 6.4.2014

    Koko 38 kiinnostaisi! :)

    Vastaa
  842. Koon 42 takki tulisi päiväkotiharjoitteluissa, oman lapsen kanssa ja partiossa paljon ulkoilevalle sekä työ- ja harrastusmatkan polkevalle norppaemolle todella tarpeeseen!

    Vastaa
  843. Papu 6.4.2014

    Oi, tuo on ihana takki! Koko 40 olisi mulle hyvä!

    Vastaa
  844. Jeba 6.4.2014

    Mukana! Koko 38

    Vastaa
  845. elli 6.4.2014

    Ihana arvonta! Olen mukana ja takin koko saisi olla 40 :) Tosi hyvältä näyttää koko porukka!

    Vastaa
  846. Anne 6.4.2014

    Ihanasta takista haaveilen koossa 38. :)

    Vastaa
  847. Inkku 6.4.2014

    Iiiiiiihana!!!!♡ Mä niin rakastan tällaisia takkeja ja toi monikäyttöisyys on iso plussa. Koko 40.

    Vastaa
  848. HS 6.4.2014

    Olen pitkään ihaillut Didriksonin vaatteita, mutten vielä koskaan omistanut.. kyllä kelpaisi ulkoiluun kokoa 38 oleva takki!

    Vastaa
  849. Pilvi 6.4.2014

    Mukana arvonnassa ollaan! :)

    Vastaa
  850. Maarit 6.4.2014

    Ehdottomasti mukana arvonnassa,koko 40 :)

    Vastaa
  851. Marita 6.4.2014

    Mukana arvonnassa havittelemassa koon 38 takkia.

    Vastaa
  852. Kirsie 6.4.2014

    Voi kuinka ihana tuollainen olisi! Ja koossa 40…

    Vastaa
  853. Laura 6.4.2014

    Talvitakkiini kyseiseltä merkiltä olen enemmän kuin tyytyväinen! Mukana siis arvonnassa (koko 38)

    Vastaa
  854. Suvi 6.4.2014

    Uuden takin hankinta on edessä, joten olen mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  855. Dee 6.4.2014

    Oooh mä niin tarvitsisin tollasen takin :D

    Vastaa
  856. Minerva 6.4.2014

    Mukana, koko 38.

    Vastaa
  857. Jenni 6.4.2014

    Mukana arvonnassa! Kokoni on 38.

    Vastaa
  858. sukka 6.4.2014

    osallistun arvontaan, koko 38.

    Vastaa
  859. Sannas 6.4.2014

    Vau! Koko 38

    Vastaa
  860. A-MA 6.4.2014

    Mä olen niiiiin mukana, ja koko 38 tuntuis hyvältä.

    Vastaa
  861. mallu 6.4.2014

    Ihan takki. Koko 42 ois varmaan hyvä :)

    Vastaa
  862. Juupeli 6.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 40

    Vastaa
  863. Laura 6.4.2014

    Arvonnassa mukana, koko 38. Hyvännäköinen sakki! :)

    Vastaa
  864. Fanny 6.4.2014

    Makee takki. Mukana myös!

    Vastaa
  865. Hanna 6.4.2014

    Didricksonin takkeja olen minäkin alkanut kyttäillä sillä silmällä, olisipa ihanaa jos onnetar minulle soisi uuden kevättakin! Koko olisi 38 :)

    Vastaa
  866. Sartsu 6.4.2014

    Niin kiva ja pirteä väri. Kyseisestä merkistä on hyviä kokemuksia sekä omien että lasten vaatteiden kohdalta. Tuollaisella kelpaisi tämänkin mamman puistoilla. Koko 42 olisi siis enemmän kuin tervetullut asumaan meille ;)

    Vastaa
  867. Kupla 7.4.2014

    Mukana ollaan! Koko on 38, kiitos :)

    Vastaa
  868. Satue 7.4.2014

    Ihana takki kertakaikkiaan! Mukana siis arvonnassa. Koko 38 passeli.

    Vastaa
  869. Anne 7.4.2014

    Arvonannassa mukana tavoittelemassa laatutakkia kevääksi! Koko 40

    Vastaa
  870. katimama 7.4.2014

    Kevätulkoilu parasta :) koko38

    Vastaa
  871. FannyK 7.4.2014

    Koossa 38 tuo takki olisi oiva lisäys pieneen takkivalikoimaani!

    Vastaa
  872. tiuu 7.4.2014

    ihana arvonta! kävin jo täällä etsiskelemässä kyseistä takkia, mutta eihän sitä mistään löytynyt. :(
    kunnon ulkoilutakki tulisi enemmän kuin tarpeeseen. takki on ihana, käy hyvin niin lenkkareiden kuin muidenkin kanssa. saisin muutakin päälle laitettavaa kuin tuulitakin.
    mukana arvonnassa siis! ja koko 38.

    Vastaa
  873. Japsu 7.4.2014

    Koon 38 takki tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

    Vastaa
  874. Jenna 7.4.2014

    Ehdottomasti mukana ihana takin arvonnassa. Kerrankin saisi päälle jotkain muutakin kuin mustan takin :) Väriä kevääseen! koko 38 sopii minulle.

    Vastaa
  875. Maare 7.4.2014

    Olen etsinyt tuota takkia tuloksetta joka paikasta… Tuo olisi niin tarpeen, koko sais olla 38 :)

    Vastaa
  876. Tina Niemelä 7.4.2014

    Jep, siinä se on, -väriä kevääseen:). Juurikin mitä kaipaan, tömönhetkiset ulkoiluvaatteet, ylläri-ylläri, erittäin mustat. Ja koko 38 olisi eritäin sopiva tämän äidin päällä:).
    Psss.. ihana arvonta, ja blogi kokonaisuudessaan

    Vastaa
  877. Hanna 7.4.2014

    Vau mikä arvonta ja mikä takki! 38 koko olis tänne passeli. Toivokaamme arpaonnea :)

    Vastaa
  878. Tuulia 7.4.2014

    Mielettömän kaunis takki, kunpa saisin. Koko 38.

    Vastaa
  879. Riina 7.4.2014

    Mahtava arvonta :)
    Mukana ollaan, kokona 38 !

    Vastaa
  880. Kati 7.4.2014

    Mukana! Aivan ihana väri ja mukavannäköinen takki muutenkin! :)

    Vastaa
  881. Linda 7.4.2014

    Noin kiva takki kelpais kokona 38 :)

    Vastaa
  882. Iida L 7.4.2014

    Voi kun tuo takki olisi tarpeellinen! Ehdottomasti mukana arvonnassa:) (koko 38)

    Vastaa
  883. Satunnainen 7.4.2014

    Apuva, on jo maanantai… jos vielä mukaan ehtii, niin hyvä niin… ja koko olisi 40. Paitsi jos ovat tosi väljiä, niin sitten 38… mutta varmaankin 40.

    Vastaa
  884. Johanna 7.4.2014

    Mukana arvonnassa! 38 olisi passeli :)

    Vastaa
  885. eija 7.4.2014

    pirtsakka ulkoilutakki puuttuu vielä vaatekaapista.. :)

    Vastaa
  886. Anreea 7.4.2014

    Olen katsonut kys. takkia kaupassa, mutta vielä en ole raaskinut hankkia. Ts. mukana arvonnassa, koko 42 olisi hyvä!

    Vastaa
  887. Rokkimimmi 7.4.2014

    Ooh – ihailin juuri yksi päivä lehdessä tuota kyseistä takkia… Se on iiiiiihana. Ja olisi kyllä todellista tarvettakin tuollaiselle, en vaan ole itse raaskinut vielä ostaa. Minäkin olen siis mukana arvonnassa, koko 38.

    Ja hei, ihana blogi ja ihana sinä!
    Niin piristävä ja positiivinen ilmapiiri täällä aina <3.

    Vastaa
  888. lattenainen 7.4.2014

    vieläköhän ehtii mukaan. Jos niin, takki koossa 38 olis ihana!

    Vastaa
  889. Milla 7.4.2014

    Oih, ihana arvonta, osallistun! koko 38 olisi minulle passeli ja tulisi niiin tarpeeseen hoitovapaalla. Kiitos kivasta blogistasi=)

    Vastaa
  890. Marianne 7.4.2014

    Aivan ihana takki, ja niin pirteä kevätväri. Kyllä kelpaisi tuo päällä istuskella hiekkalaatikon laidalla tai kävellä pikkuneitien kanssa satamaan päiväkahveille:) Koko 38 olisi hyvä.

    Vastaa
  891. Erika 7.4.2014

    Aiiivan ihana takki! Jos vaikka arvonnassa voittaisin, niin 38 sopisi meikäläiselle :)

    Vastaa
  892. sofia 7.4.2014

    Ihana takki. Ehdottomasti mukana arvonnassa, koko 38 olis passeli.

    Vastaa
  893. zemaina 7.4.2014

    Jaiks! haluan! tarvitsen! koko 42!

    Vastaa
  894. Satu 7.4.2014

    Aivan ihana takki! Mukaan arvontaan siis, koko 42 olis hyvä :)

    Vastaa
  895. Jutta 7.4.2014

    Vielä kerkee!! Ehdottomasti mukana <3 Koko 38 olisi sopiva.

    Vastaa
  896. Terhi 7.4.2014

    Etsin ja etsin että missä se kommentti nappi on että kerkiän kommentoimaan kun huomasin tämän :) mutta onhan tässä iltaan vielä aikaa..
    mukanana siis arvonnassa, ja koko 38. Jippiii!!!

    Vastaa
  897. Mirkku 7.4.2014

    Ihana takki! Ja käytännöllinenkin vielä! Mukana arvonassa siis :) Koko 38

    Vastaa
  898. Salla 7.4.2014

    Mukana, koko 38 :)

    Vastaa
  899. Malin Kangas 7.4.2014

    Arvonnassa mukana, kiitos!:) Koko 38.

    Vastaa
  900. Taikalintu 7.4.2014

    Ooo, mikä arvonta. Koko 38 mulle, kiitos.

    Vastaa
  901. Tuulevi 7.4.2014

    Siv koossa 40 ilahduttaisi! :)

    Vastaa
  902. Minttu V 7.4.2014

    Oih! Ihana takki! Koko 38. :)

    Vastaa
  903. Ariana 7.4.2014

    Arvontaan mukaan myös! Koko 38 olisi passeli! :)

    Vastaa
  904. Adriana 7.4.2014

    Aivan ihanan värinen! (Ulkoilu takkia kaivaten) Mukana kilpailussa / koko38

    Vastaa
  905. mikaela byskata 7.4.2014

    Mukana ja jos onnistaa niin koko 38 ois varmaan passeli :)

    Vastaa
  906. Eme 7.4.2014

    Mahtava arvonta! koko 42 kelpaisi :)

    Vastaa
  907. ahle 7.4.2014

    Koko 38 olisi ihan täydellinen, väri juuri sopiva, sitä mitä tähän kevääseen kaipaisin…

    Vastaa
  908. Retulainen 7.4.2014

    Ihana takki! Osallistuisin arvontaan, koko 38 :)

    Vastaa
  909. Piia 7.4.2014

    Iiiihana takki! Kelpais mullekkin :) mukana siis – ehdottomasti!

    Vastaa
  910. Ansku 7.4.2014

    Ihanan näköinen takki, ja kiva väri, kelpais! Koko 38

    Vastaa
  911. Outi 7.4.2014

    Oioi! Koko 40 ja onpas arvonta!

    Vastaa
  912. Janskukkuu 7.4.2014

    Hieno! Mulle koko 38, kiitos! ;)

    Vastaa
  913. tiiti66 7.4.2014

    Mukana! Koko 42. Väri upea, juuri sellainen mistä pidän.

    Vastaa
  914. lentoemo 7.4.2014

    Koko 42, tykkään reilun kokoisista ja oloisista takeista, tämä näyttää juuri sellaiselle.

    Vastaa
  915. Laura 7.4.2014

    Mukana arvonnassa, koko 38 :)

    Vastaa
  916. Kukka Reponen 7.4.2014

    Vielä mukana jos ehtii.. ja koko 38 sopis tänne :)

    Vastaa
  917. Rosita 7.4.2014

    Mukana ollaan! :) Koko 40 olisi passeli, jos nyt jostain kumman syystä olisin juuri se yksi tuhannesta joka voittaa, hihi.

    Vastaa
  918. Ansku 7.4.2014

    Jos vielä tänne joukon jatkoksi tulisin yrittämään… Siv kokoa 38 olisi erittäin mieluinen. Mulla on hyviä kokemuksia Didriksonin pitkästä takista. Lyhyempi malli olisi tervetullut!

    Vastaa
  919. Siljaaa 7.4.2014

    Mulle! Ihanan herkku väri!

    Vastaa
  920. Mirjam 7.4.2014

    mukana:) ja koko on 38

    Vastaa
  921. Moona 7.4.2014

    tämä takki pääsis piristämään meitsin lenkkejä ja antamaan lisä motivaatiota ennen puolimaratonia! :) koko 40 ois varmasti passeli :)

    Vastaa
  922. Mia 7.4.2014

    Olen haaveillut tummansinisestä Siv takista mutta kyllä vaaleanpunainenkin koko 40 kelpaa vallan mainiosti :)

    Vastaa
  923. Meeri 7.4.2014

    Ilman muuta mukana arvonnassa! (42)
    Vaikka en koskaan ole mitään voittanutkaan :) Mutta kaikesta voi aina haaveilla eikö vain? Elämä on niin ihanaa :)

    Vastaa
  924. Tiina Helimäki 7.4.2014

    Ehdinpäs vielä mukaan! Ihanan pirtee väri ja eiköhän toi 38 olis sopiva kokokin :)

    Vastaa
  925. Riikka 7.4.2014

    Ihana väri. Koko 38 olisi se juttu mulle, toivotaan onnea arvontaan!

    Vastaa
  926. Anu Emilia 7.4.2014

    Onpas ihana ja pirteä takki. Varmasti tulisi käyttöön. Ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    Vastaa
  927. Riitta 7.4.2014

    Arvonnassa mukana, koko 42 :)

    Vastaa
  928. SaaraM 8.4.2014

    Ihana takki! Tuo päällä kelpaisi aikaisin aamulla pyöräillä töihin, säällä kuin säällä! :) Koko 42 olis just passeli :)

    Vastaa
  929. Nuu 8.4.2014

    Didriksonsin ulkovaatteet on ihan parhaita. Meillä jopa lasten PoPit on vaihtuneet näihin.
    Mukana arvonnassa siis ja koko olisi 38.

    Vastaa
  930. Petra 8.4.2014

    Mun lemppari väri :) eli mukana arvonnassa olen ja koko 42

    Vastaa
  931. Anuuu 9.4.2014

    Ihana arvonta, osallistun! Koko 38 olisi mulle sopiva!

    Vastaa
  932. Ihana arvonta! Osallistun ehdottomasti:)!!!

    Vastaa
  933. eltsu 10.4.2014

    Osallistun arvontaan koolla 38 :)

    Vastaa
  934. Johanna 12.4.2014

    Arvonnassa mukana ja 38 jos sattus kerranki onnistaa! :)

    Vastaa
  935. Tiia 15.4.2014

    Oih, ihana! Koirien kanssa ulkoiluun olisi täydellinen. Koko 40 olisi varmasti passeli. Nyt peukut pystyyn, että arpaonni suosisi meikäläistä<3

    Vastaa
  936. Klenberg Tanja 19.4.2014

    Mukana arvonnassa. Itselläni on saman merkkinen talvitakki ja on kyllä ihan mahdottoman hyvä ulkoillessa. Ei hiosta, mutta on lämmin ja suojaa hyvin tuulelta :)

    Vastaa
  937. Pihlis 21.4.2014

    Hei joko tämä takki arvottiin ?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *