Mulle tuli järkyttävä hiuskriisi, hiukseni olivat keltaiset, ”siis näähän on ihan kauheet” – selitin kampaajalleni Miljalle. Myöhemmin istuskelin siinä raitaväri päässäni ja kuuntelin kun toinen asiakas tuli tuli putiikkiin sisään selittäen, kuinka hänen kyntensä on ”siis aivan kauheet” :D Meille naisilla taitaa välistä pukata tuo ”ihan kauhee” -kriisi päälle, kuulostaako kenties yhtään tutulta? Mun hiukset olivat ihan oikeasti keltaiset ja likaisen sävyiset, mutta onneksi on Milja.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnnen.

Mun oma hiustenväri on lämmin ja etelänreissun jälkeen väri on ollut keltaisempi (ehkä olette kuvista huomanneetkin) kuin koskaan. En ole kovin innostunut keltaisista hiuksista ja haaveissani siintää vaihteeksi jokin suurempi muutos ainakin värin suhteen. Viimeisestä raidoituskerrasta kerrasta oli vierähtänyt monta kuukautta, joten oman värini sekaan heitetiin vähän kirkastavia raitoja sekä taitettiin hiusten väriä kylmemmäksi.

 

partur2Jälkeen.

Väristä saatiin taittamalla onneksi viileämpi, olin nii-iin helpottunut. Ostin vielä lähtiessäni Fudgen hopeashampoon, josta on toivottavasti apua keltaisuuden karkoittamiseen. Tämä kampaajakäynti oli kuitenkin vaan ”ensiapua” hiuksilleni, sillä ajattelin kipaista tässä toukokuun aikana uudelleen Miljan luokse ja tarkoituksenamme olisi tehdä näille kutreille jotain… Jotain, mutta mitä? Vaalentaa lisää? Tummentaa? Pidentää tai lyhentää? Ehkä se selviää siihen mennessä. 

-Maj

 

 

Täällä Ylivieskassa on ollut ihan superkaunis päivä tänään! Keitettiin kahvit ja nautiskeltiin ne tuossa pihalla ja siinähän oli niin lämmin, että lopulta me köllöteltiin monta tuntia ottamassa aurinkoa veljeni kanssa! Vanhempiemme takapiha on niin suojaisa, viiitsiit, kyllä täällä kelpaa olla. Petteri piti lähteä metsästämään kummipojalleen synttärilahjaa ja Rebekka vaati mua ostamaan sortsit hänelle, joten teimme yhdessä pienen shoppailukierroksen. Varsinaisia sortseja ei kyllä löytynyt, ei sitten mistään…

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKärkkäiseltä lähti mukaan vain pehmikset tällä kertaa. Lindexiltä lopulta löydettiin ne Rebekalle leopardikuosinen playsuit – onneksi se kelpasi.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERATäydellinen päivä, kasvot pikkuisen punottaa auringon jäljiltä ja kun lapset saadaan untenmaille on ohjelmassa vielä tapakset kera viinilasillisten.

Pehmiskin maistui niin hyvälle. Ihana olla pitkästä aikaa täällä <3

p.s. Ihan totta, mulla ja lapsilla on oikeasti niin iisi päivä takana, mutta jostain syystä mulla tulee tästä mun tekstistä tämä pätkä mieleen :D

-Maj

1 2 3 4 5 6 19